Heippa. Olen 21-vuotias kokkiopiskelija.
Päiväni ovat useimmiten tyhjiä, kun tulen koulusta kotiin. En jaksa aina mennä kouluun, tai työssä ne opinnot suoritan, niin töihin, koska edellinen päivä on ollut niin masentava töiden jälkeen. Töissä saan ihmiskontaktia ja lähden usein hyvillä mielin. Sitten tulen kotiin ja täällä kaikki muuttuu ankeaksi ja tylsäksi.
Asin siskoni kanssa, mutta niinä päivinä, kun tulen hiljaiseen asuntoon, ei ole mitään tekemistä. En osaa tehdä asioita yksin ollessani. Olen kai viettänyt menneisydessä aikaa niin paljon yksin, etten jaksa sitä enää. Yksinäisyys lamaannuttaa.
Kun siskoni on täällä, niin minua innostaa kaikki ja kykenen tekemään niitä asioita joista oikeasti pidän ja olen innostunut. Luen, kuntoilen, katson elokuvia, leivon.. Ym.
Kun taas olen yksin, niin ystävänäni on bulimia, joka on todella huono ystävä. Syön, ahmin ja oksennan, jotta olisi jotain tekemistä. Ostan kaupasta herkkuja, jotka vähänaikaa täyttävät yksinäisyyttäni ja tyhjiötäni, mutta eivät tee sitä oikeastaan edes enää. Bulimia ei ole minulle ongelma, se on vaan ajantäyte. Jos bulimia olisi ongelma, olisi edes tekemistä purkaa jokin ongelma. Tein sen jo, ja siinä olikin hommaa.
Yksinoleminen aiheuttaa minulla masennusta. Minun olisi syytä lähteä vaan sinne kouluun joka aamu, koska aina sieltä lähden tekemisen meininki ja hyvällä mielellä, kun on saanut olla ihmisten kanssa, ja tehdä ruokaa ja muita töitä. Kotiolojen jälkeen ei kuitenkaan aamuisin motivoi yhtään lähteä. Masennus asuu täällä. Tai sitten masennus asuu vaan minussa. Hmm.. Olisikohan masennuksen purkaminen uusi tekeminen....
Jos jotain ajatuksia herätti jossakussa, samastumista, ajatuksia, muita asioita, neuvoja, omia kokemuksia, vinkkejä, omia selviytymiskeinoja..Niin kerro.
Terv. Milja
Päiväni ovat useimmiten tyhjiä, kun tulen koulusta kotiin. En jaksa aina mennä kouluun, tai työssä ne opinnot suoritan, niin töihin, koska edellinen päivä on ollut niin masentava töiden jälkeen. Töissä saan ihmiskontaktia ja lähden usein hyvillä mielin. Sitten tulen kotiin ja täällä kaikki muuttuu ankeaksi ja tylsäksi.
Asin siskoni kanssa, mutta niinä päivinä, kun tulen hiljaiseen asuntoon, ei ole mitään tekemistä. En osaa tehdä asioita yksin ollessani. Olen kai viettänyt menneisydessä aikaa niin paljon yksin, etten jaksa sitä enää. Yksinäisyys lamaannuttaa.
Kun siskoni on täällä, niin minua innostaa kaikki ja kykenen tekemään niitä asioita joista oikeasti pidän ja olen innostunut. Luen, kuntoilen, katson elokuvia, leivon.. Ym.
Kun taas olen yksin, niin ystävänäni on bulimia, joka on todella huono ystävä. Syön, ahmin ja oksennan, jotta olisi jotain tekemistä. Ostan kaupasta herkkuja, jotka vähänaikaa täyttävät yksinäisyyttäni ja tyhjiötäni, mutta eivät tee sitä oikeastaan edes enää. Bulimia ei ole minulle ongelma, se on vaan ajantäyte. Jos bulimia olisi ongelma, olisi edes tekemistä purkaa jokin ongelma. Tein sen jo, ja siinä olikin hommaa.
Yksinoleminen aiheuttaa minulla masennusta. Minun olisi syytä lähteä vaan sinne kouluun joka aamu, koska aina sieltä lähden tekemisen meininki ja hyvällä mielellä, kun on saanut olla ihmisten kanssa, ja tehdä ruokaa ja muita töitä. Kotiolojen jälkeen ei kuitenkaan aamuisin motivoi yhtään lähteä. Masennus asuu täällä. Tai sitten masennus asuu vaan minussa. Hmm.. Olisikohan masennuksen purkaminen uusi tekeminen....
Jos jotain ajatuksia herätti jossakussa, samastumista, ajatuksia, muita asioita, neuvoja, omia kokemuksia, vinkkejä, omia selviytymiskeinoja..Niin kerro.
Terv. Milja
Vastaukset 17
Vanhimmat
Moi! Olen itse pian 18v lukiolais- tyttö. Itselläni elämä hieman samalaista.
Olen ollut elämässäni paljon yksin, välillä enemmän, välillä vähemmän. Yksinäisyys ahdistaa kamalasti :( Ei oo ketään kenen kanssa viettää vapaa- aikaa tai jutella. Koulussa toki on kavereita, sinne on ihan kiva mennä. Kotiin palatessa kuitenkin saapuu se yksinäisyys.
Itsekkin olen täyttänyt tota yksinäisyyden luomaa tyhjiötä ruoalla, lähinnä ahmimisella tai järjettömällä paastolla. Olen kuitenkin päässyt siitä eroon aika hyvin, nykyisin vietän iltani roikkumalla netissä...
En oikein osaa sanoa mitään vinkkejä tai selviytymiskeinoja, itsekkin kun samassa tilanteessa olen :/
hei!
Kiinnostaisiko ketään, joka tuntee itsensä jollain tasolla yksinäiseksi,
vaihdella sähköposti/msn-osoitteita ? :)
Kuvittelisin, että tekemisen puute olisi melkeinpä helpoin mahdollinen ongelma korjattavaksi. Ehkä tämä johtuu vain siitä, että itselläni ei ole koskaan tarpeeksi aikaa, eikä siis koskaan tunnetta, ettei olisi mitään tekemistä. Ihan tavallisiin asioihin, kuten lukemiseen, elokuvien katsomiseen ja kuntoiluun nyt saa varmaan kuka tahansa käytettyä aikaa vieläpä niin, että kokemus on mielekäs. Suosittelen myös uusien asioiden opettelua. Vaikka joku taito olisikin ihan turhalta tuntuva, niin ainakin aivot saavat tekemistä ja pysyvät virkeinä.
Moi Milja. Olen 19-vuotias (täytän 20 vuotta tässä kuussa) ja miullaki on syömishäiriö, nimittäin jonkinlainen BED eli ahmimishäiriö (ahmin ja paastoon päivittäin). Aikaisemmin olisin ollut samaa mieltä, ettei se ole ongelma vaan ajantäyte, mutta se on muuttunut kauheaksi ja tappavaksi ongelmaksi jo kuukausia sitten, enkä enää pysty lopettamaan sitä. En enää ahmi sen takia ettei ole tekemistä jonain iltana tms, vaan VARMISTAN ettei miulla ole koskaan tekemistä että SAAN ahmia. Olen riivattu. Olen jäänyt koukkuun ja kuolen ihan kohta tän sairauden takia.
Pelastaudu. Hanki apua ennen kuin on liian myöhäistä. PYYDÄN. Olet vielä nuori ja uskon siuhun!
Nuori olet sinäkin.
Mee kokkeilemaan!
17v:
mua kyllä kiinnostais :)
Moikka! Tuo on niin tuttua mullekin, harmi vaan. Mä olen kanssa viettänyt nuoruudessani vapaa-aikaa niin paljon yksin, että nykyään se on sietämätöntä, lamaannuttavaa. Koulussa ihmisten keskellä on ihana olla kun sinne pääsee, mutta sinne meneminen ottaa koville yksinäisen illan/viikonlopun jälkeen. On niin lamaantunut, epävarma itsestään ja apea, jota ei helpota se kun ajattelee muita siellä, joilla ollut villi viikonloppu tai ilta täynnä tekemistä. Sieltä lähden aina hyvillä mielin, itsevarmana ja iloisena jutusteluista, mutta pian jo koulun oven sulkemisen ja muutamien askeleiden jälkeen valtaa taas se sama tyhjä, surullinen olo. Kuin olisi yksin tässä maailmassa ja kukaan ei välittäisi. Tyhjyys ja surulliset tunnit ovat edessä taas, täytyy vain kestää ja koittaa jotenkin piristää itse itseään.
Koulupäivät eivät tyydytä tarpeeksi sosiaalisia tarpeitani. Pelottaa, onko minulla koskaan niiden lisäksi mitään muuta..
Olisin kanssa halukas vaihtamaan msn-osoitteita muiden yksinäisten kanssa :)
kuulostaa tutulta.. itellä on nii ahistava olo yksinäisyyden ja rakkaudettomuuden takia ettei enää edes ole elämänhaluakaan oikeastaa.. nyt jotenki oon tänää ollu virkeempi.
kirjotin paperillekki ylös 11.30.19.00 ei ole ahdistanut..
ite en oikeen jaksa uskoa että mun kans kukaa haluais olla.. luulis et joku pitää minusta koska aina oon sosiaalinen ja liikun baareissa välillä jopa selvinpäin ihan vaan seuran vuoksi... ja muutenki jokapaikassa kuljeskelen mut ei kukaan vaa huomaa mua.
aattelin ottaa jokukerta radikaalisti ison satsin vaikkapa huumaavia sieniä.. muutan tajuntani niin että huomaan asiani uudessa valossa.. ei tässä muukaan auta enää..
mä laitan nyt msn osoitteeni tänne, kaikki halukkaat voi lisätä mesen taikka lähettää mailia :) [email protected]
mä oon sitä mieltä että ihmiset ei nykysin vaan enää tee mitään. MIKSI? siis ääh.. nykysin kaikki on vaan koneella ja vaihtaa kuulumisetki jonku feisbuukin kautta, blaah. mä ja mun poikakamu ollaan molemmat vaan muutaman tunnin koneella päivässä, joka päivä ei etes tartte täällä käydä- lähtekää ulos, alottakaa uusia harrastuksia tai laittakaa vaikka nettiin ilmotuksia, onhan noita match.com ja täällä suomi24 tuo treffit palsta minne voi laittaa oman ilmotuksen, sitte vaan tutustuun uusiin ihmisiin ja jos hyvin käy niin kahville yms tapaamisille uusien ihmisten kanssa. kaikista kontakteista on hyötyä! jopa oman kullan voi löytää netistä, täällä sitä porukkaaki niin paljon pyörii.. = )
Te kaikki tarvitsette RAKKAUTTA, siinä on lääke yksinäisyyden, bulimian ja muihinkin ongelmiin. Kääntykää rukoillen Jumalan puoleen, hänellä on tahto auttaa teitä...
Sori mut ainakaan minua ei auta yksinäisyydessä taivaan isä eikä pakkasukko eikä mikään muukaan henkiolento..
Niin rakkautta olisi toki mukava saada ja kokea, kuitenkin hieman arkisemmin ei niinkään mielikuvitus tasolla..
vai n in
Mä olen 19-vuotias, miehen kanssa omakotitalossa asuva työtön. Olen vuoden ollut kotona, sitä ennen opiskelin ahkeraan. Ensimmäiset kuukaudet kotona ollessa vielä menetteli. Jaksoin tehdä kotitöitä ja otin ajan lomana. Nyt kuitenkin kun on vuos jo takanapäin kotona oloa, tuntuu ettei mihinkään enää jaksa tarttua. Ongelmana varmaan onkin se, etten vain tartu tilaisuuteen ja lähde tekemään jotain. Mutta kun yksinään tekeminen ei kiinnosta. Olen sosiaalinen ollut aina ja minulla on aina ollut ympärillä paljon ihmisiä. Vuosi sitten muutin mieheni kanssa uudelle paikkakunnalle ja kavereita on pari, mutta he eivät halua ikinä tehdä mitään. Ja päivisin kaikki ovat töissä tai koulussa. Minulle onnellinen asia on se, että sain juuri tietää olevani raskaana. Mutta raskaus on tuonut väsymystä paljon. Ja vielä vähemmän jaksan tarttua hommiin. En omista ajokorttia ja kotimme lähellä ei ole kauppoja tms. Inhottaa vain kun ennen olin kovin tekeväinen ja aina liikkeessä, ja nyt aivan päinvastoin. Tarvitsisin vain neuvoja siihen kuinka saada aamu käyntiin niin, että jaksaa tehdä jotain.
Eipä ihme, että tunnet tyhjyyttä, jos sinulla ei ole ollut vuoteen kovin kummoisia tehtäviä/tavoitteita elämässä. Nyt kuitenkin olet saamassa lapsen, joten sinulla on ainakin tämä yksi tärkeä tehtävä elämässäsi. Voit joka päivä miettiä, miten voit rikastuttaa lapsesi elämää sinä päivänä ja tulevaisuutta rakentaen. Siten saat elämänilosi takaisin.
No nappaa vaikka anttilan alekorista pari elokuvaa, tai käy hakemassa filmtownista se 7 leffaa, 7 päivää paketti. Siinä on hetkeksi aikaa jotain muuta.