Tapasin juhlissa tytön, jota katselin heti alusta lähtien. Illan mittaan törmäsimme monta kertaa, ja joka kerta juttelimme vähän pidempään ja vähän rennommin. Sen lisäksi, että hän oli kaunis ja välittömän tuntuinen, hänen juttunsa vaikuttivat älykkäiltä ja hänen ideologiansa vastasi kutakuinkin muutenkin omaani. Hänen rohkea omaperäinen ajattelutapansa teki minuun suuren vaikutuksen. Hän vaikutti myös kiinnostuneelta minusta. Kun sitten juhlat loppuivat, lähdimme eri teille. Ehkä kaverien paineesta en sitten saanut lähdettyä hänen matkaansa. Tai olisinhan voinut yrittää saada häntä jäämään luokseni, mutta pelkäsin että hän luulisi minun olleen vain yhdenyönjutun perässä. Harvoin, jos koskaan on käynyt näin yksiin kenenkään kanssa. Toivon todella että tapaamme vielä, ja voimme jatkaa toisiimme tutustumista. Ja että näkisin ne ihanat nauravat silmät taas.
"She's the only one for me, turned my back and ran away."
"She's the only one for me, turned my back and ran away."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun luin viestisi niin toinen puoli loistaa keltaisena.Näky siis.
Oletko terve ja jos olet niin ole varovainen.
Voihan se olla rakastumisestakin johtuva loisto.
Kaikki ei ole kuitenkaan aivan normaalisti sinulla.
Kirjoita sen verran että mitä kuuluu elämääsi.. ja muista pitää itsestäsi huolta.
Harmillista, että jotkut pistävät kaiken pilailuksi eriskummallisilla viesteillään. Mikä keltainen loisto, ketä pitäisi varoa, sinuako... mitäh? Taisi olla typerä idea tämä palsta. Tuntui vain että johonkin piti kirjoittaa selvittääkseen ajatuksiaan, kun en saa tuota tyttöä mielestäni. Tuttu tunne varmaan monille tänne kirjoittaville, luulisin?
varmaan hän muistaa sut ;)