Mitä se mielestäsi on? Kysymys juontuu eräästä suoli 24:n kommentista, jossa kirjoittaja sanoo toiselle: "Tekivät sinusta sitten varsinaisen mummon..." Mikä mahtaa olla meidän oikeasti mummoikäisten (vaan ei ehkä mummojen) mielipide mummoudesta -? Se on luultavasti varsin erilainen kuin vanhempiemme, jotka mummoutuivat tai ukkoutuivat jo ennen viiskytävuotispäiväänsä .... tai pistettiin mummoutumaan/ukottumaan.
Onko nykyisin mummo-sanalla vain negatiivisia kaikuja eli se on haukkumasana muille kuin alaikäisille lapsenlapsukaisille? Milloin on mummoutunut? Oletko sinä?
Onko nykyisin mummo-sanalla vain negatiivisia kaikuja eli se on haukkumasana muille kuin alaikäisille lapsenlapsukaisille? Milloin on mummoutunut? Oletko sinä?
Vastaukset 45
Vanhimmat
"Leikkimummo" laittaa rakkauslauluja palstalle, sillee vihjaillen.
"Aitomummo" laittaa ukki- rukkilauluja.
H.
Mum deodorantti. Muistatko hunksz kyseistä tuotetta ?
"Pistä/ pane mummia aamulla,pysyt raikkaana koko päivän "
Itse pistän,tosin vasta illalla kun pääsen hänen luoksensa Espooseen.
Mummo on lämmin ja pehmeä sana. Molemmat mummoni olivat pyöreitä, itse en vielä ole niin pyöreä. Enkä ole mummoutunut, kun ei ole lapsenlapsia. Ukkoutunut tarkoittaa, että on vanhentunut, mummoutunut ei niinkään.
Ukkoutunut on kalju.
Sanokoot nuoret mitä sanovat.
Nimim: Leijonanharja
H.
Olen mummi ainokaiseni ainoalle lapselle, muille olen ristityllä etunimellä. Ei mummutella ainakaan vielä ´missään´ , ja oletan että pelkkä katse saisi sen loppumaan! :)) Löytyisi myös nasevia sanoja mummutteluun!
Vaan mie se ei siuta mummuttele.
LEMPInimenkin oun antanna.
Ruotsinkielessä ilkeä isoäiti on "murmur".
H.
Tottahan sää praataat. Moon oikias sää oot vääräs, moomme nii oikiasti vääräs!
Olen iso-mummi, enkä vielä mummoutunut, 66v.
Miesystävä reilut 20v nuorempi, vielä olen jaksanut hänen vauhdissaan, vaikka vähän joskus jo kyllästyttää. Mutta vanheneehan hänkin.
Olisin mieluummin ottanut samanikäisen, mutta ei löytynyt, eikä ole ollut valittamista nytkään, toistakymmentä vuotta ollaan taisteltu.
Elän tätä hetkeä, en mieti menneitä enkä tulevia.
Kaltaisesi mummut ovat jo kehunneet täällä, pilvin pimein.
Jopa samanlaisilla mietteillä kuin sinäkin.
Kiitos "uudistuksesta".
H.
Mummohan minä olen, enkä kehu, totean vain totuuden 55-60 ikäisille ei ole samanikäisiä miehiä.
Miehet ovat varattuja tai he ovat muuten omituisia jos ovat onnistuneet olemaan vapaana.
Lisäksi miehet kuolevat nuorempana joten naisleskiäistä on ylitarjontaa, on pakko katsella nuorempia jos ei aio jäädä yksin loppuiäkseen.
Mistä keksisit aina uusia puheenaiheita, en itse ole asiasta ennen kirjoittanut.
Saman kertausta on koko elämä, nuoret kuvittelevat keksineensä rakkauden, on osattu lempiä aikojen alusta, muuten oltaisiin kuoltu sukupuuttoon.
Moni ei hyväksi sitä että nainen on vanhempi, se menee täydestä jos on toisin päin.
miten niin miehet vain tietyssä iässä outoja;))? minusta HE ovat aina jotenkin outoja... ovat sitten minkä ikäisiä tahansa...
Tsau:Friidu
Nykyisinhän on mummoja jo alle nelikymppisissä, joten, eipä taida olla olemassakaan enää mitää mummostereotypiaa.
Ehkä on nutturapäisiä, kiikkustuolissa istuvia, mutta silloinkin tuoli on kuin valtaistuin, ja mummo kunnioitettu arvonimi.
Kaikista ei edes mummoja tule, minustakaan. Mutta sepä siitä, ei ole elämän suurimpia tragedioita, kaikkea kanssa. Onpahan jotain muuta sen sijasta enemmän.
Eiväthän jotkut suvaitse edes itseään mummoiksi kutsuttavan. Luulevatkohan, että mummous vanhentaa??
Ikävää, sillä lapsen suuhun sopii hyvin kaunis sana, mummo.
Mummoutuminen on tietyn asteista höperöitymistä siitä, että on tullut mummoksi ja saanut lapsenlapsia. Jokaisessa sopivassa paikassa tempaisee esille kansiollisen kuvia mummon mussukoista ja jokainen vähänkin lapsia sivuava juttu laukaisee runsaan puhetulvan "minun mussukkani teki sitä ja tätä". Ja niin ja niin mahottoman viisaita ja mainioita lapsenlapsia. Mummoutuneen maailmassa ja puheissa ei olekkaan muuta kuin omat lapsenlapset. Ehkäpä näin oli jo silloin kun mummon omat lapset olivat lapsi- iässä, jutut heistä olivat samanlaisia, en tiedä, riippuuko se persoonasta vai kietoutuuko asia vain mummouteen.
Näin kirjottaa mummoiässä oleva mutta vielä ilman höperöitymistä mummonmussukoista. Ihaniahan lapsenlapset ovat ja rikastuttavat monin tavoin elämää.
Mummo sanana on lämmin ja kotoinen varsinkin kun sen kuulee pienen ihmisen suusta, ei missään nimessä haukkumasana, sanoo sen sitten kuka tahansa.
Onneksi ukko sanaa kuulee enemmänkin ukki muodossa ja tai pappana jne.
Ukon liitän jotenkin naapurin kärttyisään ja niuhottavaan vanhaan mieheen, en niinkään mukavaan ja lepposaan lastenlasten isoisään.
Ja näin tässäkin aloituksessa höperehtiminen vain lisääntyy.
Joku "minä"- sanan inhoajakin saattaa saada vettä myllyynsä.
Miehenä luen tätä hellin mielin.
Tässä minun rakkaat tyttöystäväni vanhana.
Näin fiksuna ja viisaana olen vähän vihainen itselleni.
Muinaisen Hashis-piipppuni ja kitarani kanssa olisi saattanut olla viisasta kuolla jo nuorena muusikkonalkuna.:)
H.
Minun kaikki isovanhempani olivat kuolleita kun synnyin, joten minulla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta mummoista. Toisaalta, äitini olisi hyvin voinut olla mummoni, samoin monet tädeistäni.
Puolisoni kautta olen "mummopuoli" kahdelle lapselle ja kyllä kai minulle jonkinlainen rooli on löynyt siinäkin kuviossa, ainakin minua mummoksi
kutsutaan. Luultavasti edustan näille lapsille erilaista, verkkaisempaa elämäntapaa, jossa paljon läsnäoloa ja tarinoita, ei niinkään "tapahtumista".
Jassoo, SINULLE on käynyt noin.
Luoja armahtakoon minua enemmiltä mummoilta, palstalla siis.
H.
Pidä suusi kiinni hunksz, kun et keskustelun aiheessa pysy, etkä osaa asiaa eteenpäin viedä. Kukaaan ei ole pyytänyt sinun irvailujasi, keskustelussa haluat vain olla kukkona tunkiolla. Anna mun kaikki kestää..
Minä olen aikasti vähemmän mummo, joten ihan kaikkeen kantapäänkutomiseen en kykene.
Mutta salskeana unelmana teille, näen olevani oikeutettu osallistumaan näihinkin keskusteluihin.
Minä tsättäilen vain sasuksen kanssa, kunhan hän vanhenee tarpeeksi:)
Älä sinä siinä kiukuttele yhtään. Tykkäät kuitenkin miehisestä kutittelusta.
H.
Niin hunksi, mitenkähän minulle nyt on sinun päässäsi käynyt ? Omasta mielestäni minulle ei ole käynyt kuinkaan. Jokin vaihe vain on päättynyt ja
uusi alkanut. Sellaista elämä on, jos et sattunut tietämään...
Kaukaiset aallot tuudittaa.. tuo tuoksua rannoilta sen,
katson tähtiin ja valtaa mielen mun, se muinainen kultainen...
Ken jäljen muodoistaan rannalle antoi, meren rakkauden.
Et ole ainut rakkaani ollenkaan, enkä soisi sun olevankaan.
Toivon, kunnes vie aallot mut rannoille muille,
Jäisi minusta hipaisu monille suille.
H.
Kyllä, miehekkyydestä pidän, kutittelustakin, en tekotaiteellisesta, älyttömästä kaiken rääpimisestä. Etkä totisesti näillä kriteereillä mikään unelma ole, anteeksi vaan.
Näin se aina on.
Ei tavallinen pulliainen taiteilija ole, vaikka joskus tuntuukin siltä.
Sitä vain älyttömästi joutuu rääpimään.
Mutta minä en halua arvosteluani kohdistaa kenellekään erityisesti.
Eikä sinun tarvitse pyytää anteeksi, ainakaan minulta.
Nöyrin rääpijänne
H.
Seitsenkartainen mummo olen, mutten omasta mielestäni ole mummoutunut, sanan varsinaisessa mielessä. Mummina o n mukavaa...:)
Eipä taida mummolla olla muuta vaihtoehtoa?
Joka kerta kun pieni lapsi sanoo: "Mummo", riipaisee niin heevetisti sielua, eikö vain?
Ja nyt sitten rehellisesti:)
H.
Joku on muumio jo syntyessään. Minusta mummoutuminen on negatiivista vain kateellisen mielestä.
Mummouden kuvittelen olevan uusi vaihe ihmisen elmässä, uusine haasteineen, ja uusine anteineen, niin lapsille, kuin mummollekin.
Mummot ovat nykyisin virkeitä, meneviä, iloisia, onnellisia, ei vähiten lastenlapsistaan.
Paljon puuttuu lapselta, jos hänellä ei ole mummoja/mummoa.
.
Tunnen pari kolmekymppistä mummo-tyyppiä joten ei se iästä ole kiinni.
Mummo on ihana sana, siinä ei ole mitään negatiivisia kaikuja eikä haukkumasanan tynkääkään.
Minä en ole mummo, millään tavalla, mutta jospa minusta joskus tulisi sellainen kiva mummo lapsenlapsille. Saas nähdä, enteet on huonot niiden saamiseen.
Minun äitini vanhemmat olivat ämmi ja äiji ( Tornion seutu ), isäni muori ja ukko (Oulu ), äitini oli mummu ja isäni vaari, mieheni mummo oli vanhaa-äiti, mieheni äiti oli mummo ja isä pappa, me olemme mamma ja pappa lapsenlapsillemme.
Tuntuu, että vanhoilla nimityksillä oli suurempi merkitys kuin nykyisellä mummo-sanalla. Muori oli kunnioittava kutsumanimi, häntä teititeltiin. Vanha-äiti oli suvun matriarkka, jota kuunneltiin tarkkaan. Ämmi, äiji ja muori voivat kuullostaa nykykorvaan halventavilta nimityksiltä, niitä ne eivät suinkaan olleet. Nimitykset ovat alkaneet pyöristyä ja pehmentyä sekä yhtenäistyä ajan saatossa. Minusta olisi hyvä, jos käyttöön otettaisiin myös aikaisempia kantaihmisten nimityksiä. Vaikka vanhoja he tietysti olivat...ainakin lapsen silmissä.
Olisikin niin, vaan kun olemme nyt nykyisin hajaantuneet toisistaan satojen kilsojen ppäähän näin ei ole. Maaseudullakin ämmit on loppuneet, ja kun tuolla anoppi/appi sivulla käy lukemassa huonosti on pullat uunissa.
Miksi ei hyväksytä pojan/tyttären valintaa? Itselleenhän hän valkkaa , riippana roikutaan parinväleissä jne... menkää lukemaan, en puhu skeidaa!
Minulla oli hyvä anoppi, mieheni ennenaikaisen, odottaman kuoleman jälkeen hän oli minun mumma, ...kuoli vasta kolmevuotta sitten. En tarvinnut rahallista apua vaan ihmistä jolle puhua joka tuli tykö, sitä en omalta äidiltäni saanut. Puhuin hänelle viimeisiä sanoja, kun oli jo pois menossa, sanoi mummu et paras ja nimi....sitten loppui.
Nuo ämmi jutut menee Kallen kirjoihin, samaahan se oli kuin isoäiti, muori on todella rumankuuloinen sana, eikä meillä sitä käytetty.
Minä olen mummo ja katselen papparaisia näin kevään korvalla pilke silmäkulmassa.
Iloa elämään mummot ja papat, kevättä rintaan!
kyllä nuorempi mies pitää olla vanhemmalla naisella, sitä tuntee itsensä vanhaksi ja väsyneeksi jos mies on vanhempi.
Miehet hidastuu nopeammin kun naiset ja miestä pitää hoivata kuin lasta, vain minä itse on miehelle tärkeää.
Varsinkin vanhanajan miehet pitää naista palvelijanaan.
Ikä ei ratkaise mitään, siihen on turha tuijottaa. Naista palvovia herrasmiehiä on kaiken ikäisiä, myös vastakohtia. Ei pidä alkaa palvelijaksi. Vuoden alkupuolella olimme suurehkoissa juhlissa, missä oli paljon myös nuorempaa porukkaa. Me olimme siitä ahkerimmasta päästä tanssilattialla. Monet viihtyivät paremmin baaritiskin lähellä.
Sinähän sanoit olleesi sairas, kaatunut.
Mikä vuoden alku mahtoi olleen kyseessä?
Mitäpä se mulle kuuluu!
Onhan se osin noin. Oma mieheni on vanhanaikainen ja oloni on hetkittäin, kuin palvelijalla. Ei se häiritse. Muutakin tähän sisältyy. Itse asiassa olen itse osani muokannut tällaiseksi.
Oikea mummu tms. en vielä ole, mutta mammaksi kutsuttu olen. Nuttura tai ponnari on ja se keinu. Farkutkin.. Ota siitä sitten selvää.
Muita miehiä en elämääni kaipaa. En ainakaan nuorempaa. Sitä lajia on ollut tarpeeksi. Haluan, jos aikaa riittää, olla ihan itsekseni myös.
Isoäitinä, mummuna olo, olisi hienoa. Ehkä sekin aika tulee, nuoriso jo sitoutui tässä. Sitä ootellessa:)
Joku aiemmin mainitsi äitinsä olevan lähes mummuikäinen. Niin on itselläkin, olen ollut vanha äidiksi tullessa, vaan hyvin on ehtinyt.
Äitini oli 30v. saadessaan minut, olin 6. lapsi ja 4. elävänä syntynyt. Jälkeeni syntyi vielä kolme eloon jäävää.
Äidin molemmat vanhemmat olivat kuolleet jo 1920-luvun lahdeissa.
Isän äiti oli 58v. minun syntyessäni. Hän asui sedän kanssa maatalossa, jonka itse omisti. Mummulla oli kaksi poikaa elossa ja kaksi miniää.
Ilkeämpää törkeämpää ja ylimielisempää kohtelua ei varmaan kukaan saa, mitä mummu molemmilta miniöiltään. Ihan itse asiat huomioin.
Olin 21 v. kun mummu kuoli.
Mummu oli kiltti ja hyvä ihminen. Hän ei koskaan sanonut kenestäkään, mitään ilkeää tai pahaa.
Ymmärrän vihan ja tyhmyyden jota miniät hänelle osittivat, en hyväksy en silloin enkä nyt. Äitini ei asunut samassa talossa, eikä Hänen ilkeys törkeys ja ylimielisyys ollut mummun aiheuttamaa.
En pitäisi pahana olla mummuni kaltainen, todella mieluummin kuin äitini tai sedän vaimon..
Minulle mummu oli Hän joka kuuntelee lasta, ymmärtää neuvoo ja on oikeuden mukainen, ei anna rangaista eikä rankaisen asioista jotka muut tekevät.
Mummu on viisas huumorintajuinen ja kiltti.
Saan kyyneleet silmiini, kun muistan sen hiljaisen surun, jonka näin mummun silmissä, miniöiden moukaroidessa anoppiaan...
Mummu piti syyn omanaan.
-Toinen miniä ei saanut olla talon rouva, koska talo annettiin syytinkiä vastaan paremmalle maataloustyöntekijälle, mummun kuopukselle isä oli esikoinen.
- Emäntä miniä oli taloon piikanan tullut silloin äpärälasta kantava pois ajettu entinen piika. Joka löysi mahapystyssä tiensä tulevan isännän sänkyyn.
Toinen miniä ei hyväksynyt omaisuuden menetystä ja Emäntäpiika oli ikuinen Piika.
Emäntäpiika omasi sadistin piirteitä ja kohdisti taipumuksensa mummuun, se toi hänelle iloa jota ei kyennyt tai halunnut peittää, kuin sedän läsnä ollessa.
Toinen miniä (äitini) taas syytti mummua kaikista isäni puutteista tekemisistä ja tekemättömyydestä.
Mummu oli hyvä ihminen.
Kaksi sukupolvea samassa talossa.
Kyllä se on rankkaa. Aina joku aukomassa
päätänsä.
Ennen ovat tulleet yhdessä toimeen useammatkin sukupolvet. Sehän ei kaipaa kuin keskinäistä rakkautta ja välittämistä, ja vähemmän itsekkyyttä, mikä nyt on vallannut ihmiset.
Empatiaa, empatiaa, ymmärrystä ja hyvää tahtoa, koska itse on nuorempi tiennyt olevansa seuraava sukupolvien jonossa, jota nuoremmat hoivaavat.
Nythän ei ihmiset tule toimeen edes itsensä kanssa, monetkaan.
Anopit ja miniät on ottaneet yhteen kymmeniä vuosia sitten, ei ole mikään nykypäivän ilmiö. Harvoin enää montaa sukupolvea samassa talossa asuukaan.
Moni haluaa oman rauhansa, ilman kyttäämistä.
Minä tappelin appiukon kanssa niin että karvat pöllysivät. :)
Ei ole mikään sääntö. Monen monet miniät ja anopit tulevat tosi hyvin toimeen.
Itse en tullut toimeen omani kanssa, mutta aika näytti, että hänen sairautensa oli mennyt jo aivoihin asti, mikä aiheutti hänessä luonteen muutoksia.
Miten nykyisissä pienissä asunnoissa mahtuisi monta sukupolvea asumaan, ei mitenkään. Varsinkaan, jos vaikkapa anoppi on jo sairas, ja tarvisi kokopäiväistä huolenpitoa. Harvalla on mahdollisuus jäädä pois töistä häntä huolehtimaan.
Ei ihmisten sopu vaadi muuta kuin ymmärrystä puolin ja toisin. Pirullisuus ei asiassa auta.
Ja aina nuoremman luulisi älyävän, ettei vanhus pysty enää itseään muuttamaan.
No, yksinäisyys valtaa alaa, aina vain enemmän, varsinkin vanhuksilla.
Ei ole sääntö, mutta ei maaseudullakaan enää niin usein samassa taloudessa asuta, vanha pari tekee tilaa nuoremmille ja muuttaa taajamaan.
Sopua ja hyväntahtoisuutta yhdessä eläminen ja asuminen vaatii, kaikista ei siihen vaan ole.
Jee, ollan mummoja.
USKALLETAAN OLLA MUMMOJA ja kuunnellaan 1800 luvun musiikkia!
Ihkuu se on niin södee, uskalletaan olla omia itsejämme!!!
Onko sulla nimpparit, mulla on!!!!
http://www.youtube.com/watch?v=DX_xr0CmdMg
mistä vielä haaveilet ?Jos olisi eläin mikä halusit olla.
Kotka, liitelisin ilmojen halki vapaana...
Haaveilen täydellisestä vapaudesta:)))
Nöf
H.
:))) Lammas, vaikka en ihan niin lempeä olekaan. Haluaisin silti olla.