Mun elämä on ollu tässä vuoden aikana yhtä vuoristorataa. Viime kesänä kärsin jonkin asteisesta syömishäiriöstä--> laihduin 8kg ja olin alipainoinen. Mut vietiin lääkäriin, mutta lääkäri väitti tämän "alakuloisuuden" olevan vain murrosikää. Mä en koskaan hakenu apua siihen ja kärsin vieläkin. Toisinaan ahmin, paastoan, laihdutan kunnes ahmin taas. Tulee päiviä jolloin aurinko paistaa ja musta on oikeasti ihan kivaa elää, mutta hetkessä mä tipun ihan alas. Mä en jaksa mitään. Sängystä nouseminenkin on hankalaa ja kaikki tuntuu ihan paskalta.. Mä käyn juttelemassa koulussa kuraattotin kanssa, mutta musta tuntuu että se ei ymmärrä mua ollenkaan.
Musta tuntuu että kaikki asiat on ihan solmussa. Mun paras kaveri kuoli viime syksynä jonka jälkeen muutkin kaverit on vaan rapissu ympäriltä.. Mun perhe on hajoamassa osiksi (avioero käynnissä).. Mua ei innosta enää oikeen mikään. Tunnen et kaikki on ihan merkityksetöntä.
Musta tuntuu että kaikki asiat on ihan solmussa. Mun paras kaveri kuoli viime syksynä jonka jälkeen muutkin kaverit on vaan rapissu ympäriltä.. Mun perhe on hajoamassa osiksi (avioero käynnissä).. Mua ei innosta enää oikeen mikään. Tunnen et kaikki on ihan merkityksetöntä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä että toisinaan sinulla on valisiakin päiviä. Kieltämättä sinulla on ollut vuoden sisällä rankkaa: ystävän kuolema, pereessä käymistila ja vielä ikäkin. Hyvä juttu itse myönnät syömihäiriöt ja haluat tilanteeseesi apua. Jotenkin vaikutat tomeralta ja sisukkaalta. Uskon että tuollinen selviää ja menee läpi louhikon.
Kun on menetystä, on aikansa myös surulla. Kannattaa jatkossakin satsata itseensä ja ottaa kaikki mahollinen apu ammattilaisiltakin.
Voi, etä uskokkaan miten hyvältä musta tuntuu, kun viitsit vastata.. ajattelin että tää mun alottama keskustelu putoo hetkessä, että hyvä jos joku viitsii lukea. Kiitos!
Käy terveyskeskuksessa tai koululääkärillä tms puhumassa asioistasi, että saat oikeaa apua! Tsemppiä :)