Tämä kysymykseni hautautui tuonne Meredin -keskusteluun, eikä kukaan ei ole vastannut siihen, joten siirrän sen omaksi aloituksekseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8912799
Anteeksi vaan jos siirto loukkaa.
Tässä on kysymykseni:
*Palvelu on kuitenkin kaiken A ja O ja tietenkin hinta. Netistä ostaessani en suosittle ulkomaalaisia koska minulla on ainakin huonoa kokemusta. Suosi suomalaisia liikkeitä.... *
Itse pidän tärkeänä myös sitä, että takuut toimivat, kuten koko tämän ketjun aloittajakin kirjoitti. Itselläni on kokemusta esim. juuri Meredinistä, jolla on aina ollut oma tiukka ja epäasiallinen linjansa tavallisiin asiakkaisiinsa.
MUTTA, mutta... nyt tämä sama takuutapa on laajentunut myös muihin jopa "hyvinä" takuuyrityksina pidettyihin toimijoihin, kuten ELISAan, josta hankin älypuhelimen helmikuussa ja se sai dementiakohtauksen kolmen päivän vanhana. Elisa lähetti sen takuuhuoltoon, joka kertoi, että puhelin oli "kolahtanut" eikä takuu kata sitä. Puhelinta ei oltu käytetty oikeastaan ollenkaan, kun siihen ei oltu ehditty panna muistiin vielä edes tuttujen puhelinnumeroita, ja sitä oli säilytetty kirjoituspöydällä. Puhelimessa oli vielä sen mukana tullut näytön suojamuovikin päällä ja muutenkin kuin suoraan paketista otettu.
Nyt olin ostamassa venettä varten 3G reititintä, ja katselin sen vuoksi GlobeSurfer III :sta koskevia nettikirjoituksia. Niistä jutuista löytyi tieto, että Verkkokauppa.com ei ollut vastannut GlobeSurfer'iin tulleesta viasta.
Minusta tuntuu, että kaikki nykyaikainen elektroniikka on erittäin helposti ja usein rikkoontuvaa ja korjaukset niin kalliita, että se panee tavallisen veneilijän nikottelemaan.
OMA KYSYMYKSENI edellisen johdannon jälkeen:
Minkälaiset kokemukset teillä on nettikauppojen takuukäsittelyistä niin kotimaisten kuin ulkomaisten osalta?
Itse en ole uskaltanut ostaa mitää paria sataa kalliimpaa ulkomailta, juuri takuupelkojen vuoksi, ja nyt näyttää siltä, että ei täälläkään elektroniikkalaitteissa ole enää mitään takuita.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8912799
Anteeksi vaan jos siirto loukkaa.
Tässä on kysymykseni:
*Palvelu on kuitenkin kaiken A ja O ja tietenkin hinta. Netistä ostaessani en suosittle ulkomaalaisia koska minulla on ainakin huonoa kokemusta. Suosi suomalaisia liikkeitä.... *
Itse pidän tärkeänä myös sitä, että takuut toimivat, kuten koko tämän ketjun aloittajakin kirjoitti. Itselläni on kokemusta esim. juuri Meredinistä, jolla on aina ollut oma tiukka ja epäasiallinen linjansa tavallisiin asiakkaisiinsa.
MUTTA, mutta... nyt tämä sama takuutapa on laajentunut myös muihin jopa "hyvinä" takuuyrityksina pidettyihin toimijoihin, kuten ELISAan, josta hankin älypuhelimen helmikuussa ja se sai dementiakohtauksen kolmen päivän vanhana. Elisa lähetti sen takuuhuoltoon, joka kertoi, että puhelin oli "kolahtanut" eikä takuu kata sitä. Puhelinta ei oltu käytetty oikeastaan ollenkaan, kun siihen ei oltu ehditty panna muistiin vielä edes tuttujen puhelinnumeroita, ja sitä oli säilytetty kirjoituspöydällä. Puhelimessa oli vielä sen mukana tullut näytön suojamuovikin päällä ja muutenkin kuin suoraan paketista otettu.
Nyt olin ostamassa venettä varten 3G reititintä, ja katselin sen vuoksi GlobeSurfer III :sta koskevia nettikirjoituksia. Niistä jutuista löytyi tieto, että Verkkokauppa.com ei ollut vastannut GlobeSurfer'iin tulleesta viasta.
Minusta tuntuu, että kaikki nykyaikainen elektroniikka on erittäin helposti ja usein rikkoontuvaa ja korjaukset niin kalliita, että se panee tavallisen veneilijän nikottelemaan.
OMA KYSYMYKSENI edellisen johdannon jälkeen:
Minkälaiset kokemukset teillä on nettikauppojen takuukäsittelyistä niin kotimaisten kuin ulkomaisten osalta?
Itse en ole uskaltanut ostaa mitää paria sataa kalliimpaa ulkomailta, juuri takuupelkojen vuoksi, ja nyt näyttää siltä, että ei täälläkään elektroniikkalaitteissa ole enää mitään takuita.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onko sinulla tarkempaa selostusta mitä puhelimesi teki tai ei tehnyt. Tuo dementiakohtaus ei ihan aukene. Tavallinen "kolahtaminen" ei kyllä pitäisi vaikuttaa puhelimeen muuten kuin korkeintaan vioittaa näyttöä. Kaikki muu on kyllä vastuun kiertämistä ja jos takuuhuollot tullaan jatkossa kuittaamaan vastaavilla vastauksilla niin silloin kannattaa äänestää lompakollaan ja ostaa eri paikasta ja eri merkkinen tuote.
Puhelin menetti kaikki tiedot muististaan aivan kuin se olisi resetoitu. Siinä oli jäljellä ilmeisesti vain käyttöjärjestelmä eli puhelin käynnistyi aivan kuin normaalisti, mutta näyttö oli tyhjä. Kaikki "applikaatiot" vai mitä nuo ohjelmat ovat, olivat hävinneet.
Huollon mukaan jonkun platformin päältä kaikki oli hävinnyt kolahtamisen vuoksi.
Kaiken huippu oli se, että Elisan nuori poika, joka otti puhelimen huoltoon lähetettävksi, epäili ja sanoi heti, että se on varmaan "kolahtanut", kun kerroin puhelin toiminnasta. Samalla hän repi irti näytön alkuperäisen suojan ja tarkasteli puhelinta joka puolelta ja totesi, että ei siinä kyllä näy mitään ulkoista vammaa.
Minulta meni Elisasta ostetusta ZTE Blade kännykästä näyttö rikki parissa viikossa nyt maaliskuussa ja Elisa lähetti sen takuuhuoltoon Saloon, mistä se tuli viikossa TAKUULLA korjattuna takaisin eli näyttö oli vaihdettu uuteen.
Toisin sanoen kyllä Elisa VASTAA TAKUISTAAN !! ja vielä tosi nopeasti.
Kaiken kattavaa vastausta ei voi antaa, mutta kun toimii hyvä maineisen kaupan kanssa he myös vastaavat huutoonsa.
Myyjä on ensisijaisesti vastuussa tuotteesta. Ulkomailla käytetään heidän säädäntöään, varsin usein ostaja joutuu maksamaan palautuskulut ja myyjä taas takaisinlähetyksen.
Tuotteilla joilla on kansainvälinen takuu (esim.Raymarine) takuuhuollot onnistuvat täälläkin, riippumatta mistä tuotteen on hommannut.
"Ulkomailla käytetään heidän säädäntöään, varsin usein ostaja joutuu maksamaan palautuskulut ja myyjä taas takaisinlähetyksen."
Mikäli kauppa sijaitsee EU-maassa, niin kauppaan sovelletaan suomalaista kuluttajansuojalakia, siitä on olemassa EU-päätöskin.
"Mikäli kauppa sijaitsee EU-maassa, niin kauppaan sovelletaan suomalaista kuluttajansuojalakia, siitä on olemassa EU-päätöskin."
.
TEORIASSA näin varmasti onkin, mutta KÄYTÄNNÖSSÄ näin ei varmasti ole.
Eivät Suomen kauppiaatkaan muka tiedä mitään suomalaisesta kuluttajansuojalakitekstistä:
Otetaan nyt esimerkiksi juuri aloituksessa mainittu MEREDIN. Meredin on toiminut vuosikausia jos ei jopa vuosikymmeniä täysin omien sääntöjensä mukaan.
Huonosti kohdellut asiakkaat ovat vain päättäneet, että Meredinissä en enää ikinä käy - ja korkeintaan kirjoittelevat täällä saamastaan törkeästä kohtelusta, ja ovat sitten kärsineet kaiken omissa nahoissaan. Vielä todennäköisempää tällainen käytös on ulkomaisen yrityksen kanssa - mitäs teet, kun yritys ei vastaa puhelimeen, sähköpostiin tai kirjeisiin?
"mutta kun toimii hyvä maineisen kaupan kanssa he myös vastaavat huutoonsa"
Kyllä minä olen samaa mieltä kuin "että näin" kirjoittajakin yllä, kun toimii hyvä maineisen kaupan kanssa he myös vastaavat huutoonsa.
"Vi?ppi-Viljasen" Meredin on aina ollut oma lukunsa vastuissaan tai pikemminkin vastuuttomuudessaan eikä sitä ole pidetty vuosikymmeniin ns. "hyvä maineisena kauppana". Meredinissä asioiva kyllä tietää, että ottaa tietoisen vastuun, jos sieltä arvokkaampaa tavaraa hankkii itselleen.
Minulla ei ole ollut mitään ongelmia muissa suomalaisissa liikkeissä, joten suosittelisin kyllä suomalaista kauppaa ellei hinta sitten ole paljon edullisempi muualla. Itse en ole vielä ostanut mitään ulkomailta enkä siihen tässä iässä enää ryhdykään.
Kyllä nykyaikana saa netistä niin helpolla selville, kuinka eri kauppiaat toimivat (ulkomaisetkin), että laiskat selvittäjät voivat kärsiä, mutta sekin kyllä opettaa jatkoa ajatellen.
Itse olen ostanut ulkomailta, kallein ostos peruskorjattu Volvo 280 vetolaite (1.750 € rahteineen) Englannista, toimitusaika ylittyi viikolla luvatusta, mutta muuten toimi kuten pitikin.
Nyt on tulossa hankintaan kaksi Lewmarin vinssiä, Maritim pyytää 569 €/kpl (nettohinta jtn. 460 € luokkaa) perusvinssistä. Ruotsista saa verkkokaupasta saman vinssin 345 eurolla plus muutaman kympin toimituskulut. Eli säästö yhteensä noin 200 €. Arvaa kummalta ostan.. :)
Jos kotimaasta ostaa, niin takuulla voi olla edes jonkinlaiset edellytykset toimia. Jos menee ulkomailta ostetun kanssa pyytämään takuuta kotimaiselta maahantuojalta, voi olla aivan matti, että tavara suositellaan viemään sinne, mistä se on ostettukkin, tai ainakin se menee pinon alimmaiseksi.
Raymarinen takuu ainakin toimii nopeasti. Ostin autopilotin Englannista ja työyksikkö (sähkömoottori) hajosi ensimmäisenä kesänä elokuussa. Raymarine vaihtoi uuteen noin viikossa täällä Suomessa.
Tuolla ylhäällä tuli esille, että Elisan edustajan mukaan älypuhelimien ei kuulukaan kestää kolahtamista.
Ajatelkaapa minkälaista rynkytystä on ajaa voimakasta vasta-aallokkoa päin moottoriveneellä. Siinä vasta kolahtamisvaara on.
Samoin jos hankkii plotteriksi älypuhelimen tai pikkukannettavan niin, kuinka kauan tällaiset laitteet kestävät veneessä. Lisäksi tulee vielä meriveden suolasumu, joka voi löytää tiensä älypuhelimen tai pikkukannettavan sisuksiin.
Tällaisilta tärinöiltä ja jopa iskuilta sekä suolasumulta täytyy herkät laitteet yrittää suojata.
.
"Tällaisilta tärinöiltä ja jopa iskuilta sekä suolasumulta täytyy herkät laitteet yrittää suojata."
Kuinka tämä suojas tehdään sitten käytännössä?
Eihän se Elisa sitä puhelinta jättänyt hoitamatta vaan puhelimen huolto?
Jossain kanettavassa oli vakiovastaus "kosteusvahinko näppiksessä" minkäs siinä tekee myyjäliike tai kuluttaja?
"Eihän se Elisa sitä puhelinta jättänyt hoitamatta vaan puhelimen huolto?"
Saunalahti tekee sopimuksen asiakkaan kanssa, sopimuksen perusteella asiakas saa puhelimen (omistusoikeus asiakkaalle syntyy heti) ja liittymän (asiakas sitoutuu liittymään 24 kk ajaksi) maksut määräytyy sopimuksen mukaan.
Puhelin ei toimikaan, niin saunalahti siirtää asian emoyhtiölleen Elisalle ja elisa siirtää asian huoltoyritykseen, saunalahti pakoilee vastuitaan noilla siirroilla, mutta älkää hyvät veljet menkö halpaan.
Sopimuksen on allekirjoittanut 2 osapuolta, Saunalahti/asiakas ja saunalahti on vastuussa siitä, että toimii sopimuksen mukaisesti ja toimittaa asiakkaalle sopimuksen mukaisen toimivan päätelaitteen/liittymän, tietenkin asiakkaan tulee myös toimia sopimuksen mukaisesti.
Saunalahden on aivan turha vinkua, että huolto ei ole heidän vastuullaan, se on selvä sopimusrikkomus.
Saunalahti juoksuttaa asiakkaitaan elisan myymälöissä viemässä/tuomassa puhelimiaan, vaatikaa korvaus.
Jos saunalahti on jonkin emoyhtiön tytäryhtiö niin, ei se poista mitenkään saunalahden velvoitteita toimia tehdyn sopimuksen mukaan.
Saunalahtihan saa tehdä huoltosopimuksen kenen kanssa haluaa, mutta vastaa yksin huollosta asiakkaan suuntaan.
Yritänpä vastata vähän yleisesti. Elektroniikassa katteet on nykyään niin pienet (paitsi niillä muutamilla sikakalliilla), että yksi takuuasia vie kaupan katteet ja usein enemmänkin. Myyjä siis joutuu myymään viitisen laitetta, jotta takuuasian kulut peittyisivät. Suomessa kaupat on pieniä ja tämä kirpaisee.
Isommissa maissa on usein isommat kaupat ja takana sijoittaja yms., jolloin homma perustuu isoon volyymiin, eikä yksittäinen pikkujuttu kaada firmaa.
Itse esim- ostin sähkörummut saksasta, ja niissä yksi rumpu oli rikki. Vain sähköposti myyjälle ja lähettivät uuden, vanhaa eivät halunneet takaisin.
Olen myös venetarvikkeita tilannut saksasta, josta postituskulut on naurettavan pienet. Ei ole tullut ongelmia, mutta yleensä saksalaiset on tarkkoja maineestaan, joten hoitanevat myös takuuasiat. Kaikki ei kuitenkaan aina ole halvempaa ulkomailla, kannattaa katsoa mitä ostaa sieltä.
"Elektroniikassa katteet on nykyään niin pienet (paitsi niillä muutamilla sikakalliilla), että yksi takuuasia vie kaupan katteet ja usein enemmänkin. Myyjä siis joutuu myymään viitisen laitetta, jotta takuuasian kulut peittyisivät. "
Ei aivan näinkään. Tiedän maahantuojalla työssä olevana, että vähittäismyyjä EI JOUDU korvaamaan omasta pussistaan takuukuluja vaan korvaus tulee meiltä.
Eikä maahantuojakaan maksa takuuasioita omasta pussistaan vaan korvaus tulee meille tehtaalta. Tehdas ottaa "mielellään" vastaan ongelmalaitteet, jotta he pystyvät kehittämään laitettaan ja siten kilpailemaan paremmin globaalissa kilpailussa.
Uskon että vähittäismyyjä ei ehkä laiskuuttaan lähde aina täyttelemään takuupapereita ja lähettämään laitteita meille.
Verkkokauppa.com on asennoitunut niin, että he hoitelevat takuut, mutta eivät vastaa mistään muusta on se kuluttajansuojan mukaista tai ei. Eli jos vaihtoehtoja on kannattaa aina ehdottomasti ostaa jostain muualta kuin ongelmatilanteessa opettaa heitä toimimaan kuten pitäisi.
Takuuasiaan voinee liittää myös vakuutusasiat. Vakuutusyhtiöstä tulee ensimmäisellä kerralla 100% varmasti kielteinen päätös, mutta kun jaksaa taistella voi saada muutaman euron korvauksenakin.
Nyt kannattaa ottaa hoitoonsa "turhien vakuutuksien" noutaja, joka poistaa turhat vakuutukset.