KLL

Tapahtumakalenterista: KLL:n mestaruuskilpailut, kr - Kilpailukutsu vasta viikolla 15 sääntömuutoskokouksen ajankohdan takia

Tietääkö kukaan millainen sääntömuutos on tulossa?
12528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eihän sitä koskaan tiedä, mitä liitossa päättävät, mutta ottelujärjestelmään voi olla tulossa muutossa. Nythän sarjan toiseksi kovin kaveri jää alkulohkoon, jos sinne osuu sarjan kovin. Ainoastaan kahden ja kolmen lohkon sarjoissa voi päästä jatkoon myös lohkon kakkonen.
Yksi esillä ollut vaihtoehto on lisätä lohkoon tulevien painijoiden määrää 5-6 painijaan. Lohko paiinttaisiin sitten kaikki-kaikkia-vastaan periaatteella. Iso lohko mahdollistaa otteluiden ristiinmenon ja useammassa sarjassa myös kakkoset pääsevät jatkoon. Huono puoli on ottelumäärän lisääntyminen. Esimerkiksi Hollolan KLL-painien painijamäärällä laskettuna matseja tulisi lisää parisataa. Siellä painittiin 481 ottelua ja näillä isoilla lohkoilla matsimäärä olisi jonnin verran alle 700. Ja kuka haluaa hävitä samoissa kisoissa viisi kertaa?
Paras vaihtoehto ainakin minun mielestä olisi ottaa käyttöön Ruotsin malli, jossa painijat jaetaan kahteen lohkoon. Silloin sarjan toiseksi paras painija olisi vähintään kolmas ja matsimäärät paremmilla painijoilla lisääntyisivät. Ynnäilin tuota matsimäärän lisäystä Lilla Mälarenin pohjalta ja tämä A ja B-lohko järjestelmä, jossa kahdella tappiolla tippuu jatkosta tietää 581 ottelua. Neljälle matolle jaettuna se tietäisi noin 25 ottelua ja kolmen minuutin paini-ajalla karkeasti laskien kisat pitenisivät tunnilla ja vartilla. Ja niin löysää noissa kisoissa on, että helposti moisen lisäyksen hoitaisi.
Yksi vaihtoehto olisi myös ottaa käyttöön ihan normaalit painisäännöt. Yhden kolmosen voi voittaa vahingossa, mutta kahden kakkosen kohdalla se on jo hankalampaa. Sitä en ole laskenut, mitä tuo merkkaisi ajallisesti. Tuskin hirveitä, sillä tasoerojen vuoksi nopeat selkävoitot ovat perin yleisiä KLL-molskilla.

Äänestä
  • VOIHHHH
    ja minä jo ehdin kuvitella että ne tyttöjen järjettömät sarjat järkeistettäisiin - - - no ei sitten

    Äänestä

  • GilrPowerrrr kirjoitti:

    VOIHHHH
    ja minä jo ehdin kuvitella että ne tyttöjen järjettömät sarjat järkeistettäisiin - - - no ei sitten

    voihan siellä olla muitakin viritelmiä sääntöuudistuksena menossa. Sen tiedän, että tuosta ottelujärjestelmästä on tehty muutosesitys. Toisaalta voidaan kysyä, että onko niitä tyttöjä tarpeeksi tiheämpään sarjajakoon?

    Äänestä

  • - pekka - kirjoitti:

    voihan siellä olla muitakin viritelmiä sääntöuudistuksena menossa. Sen tiedän, että tuosta ottelujärjestelmästä on tehty muutosesitys. Toisaalta voidaan kysyä, että onko niitä tyttöjä tarpeeksi tiheämpään sarjajakoon?

    silloin tulis enemmän tyttöjä. ei ehkä krekolaiseen mutta vapaapainiin. eikä välttämättä tarvis olla kyse tiheämmästä sarjajaosta tai useammista sarjoista. se pieni 26 sarja on aivan naurettava. syksyllä siinä oli 2 tyttöä, tosi tosi nuoria. ja sitten se vanhempien tyttöjen sarja 42 kg. siinä on monta vuotta saanut pokkaamalla mitalin, usein jopa kultaisen.

    tyttöbuumi painissa on ohitse. muutama vuosi sitten tuli paljon pieniä uusia tyttöjä, jotka paini esim tuossa 26 kg:ssa. Nyt ne tytöt painii sarjoissa 30. A- tyttölisenssien määrä on romahtanut, toisaalta taas tuntuu, että lajiin muutama vuosi sitten tulleet ovat yhä mukana ja ne jotka lisenssin laittaa myös pysyvät mukana, että tyttöpainijoiden määrä ei ole varsinaiset romahtanut.

    tyttöjen alin sarja myös 28, ehkä jopa 30. jo sillä saisi yläpään sarjoja järkevämmäksi. samoin vanhempien tytöjen sarja voisi alkaa 45 kg:sta.

    kannattais päättäjäherrojen tiirata kisojen tuloksia tyttösarjoista. siellä näkee että missä sarjoissa niitä tyttöjä on. ihan pikkusarjoja on enää vähän, ei siihen 26 kg:een ole montaa tulijaa

    Äänestä

  • Koululiikunnan sivuilla luki että myös sarjoihin tulee muutoksia....?
    Kenelläkään aavistuksia millaisia?

    Äänestä

Valitettavasti eivät saaneet aikaiseksi uutta ottelujärjestelmää, vaikka sitä oli ihan oikeasti esitetty. Kuinkahan moni painivalmentajista on tyytyväinen nykysysteemiin? ainakin minun mielestä tuo systeemi pienine lohkoineen ei ole reilu painijoita kohtaan. Tietenkin paras on aina paras, mutta sarjan toiseksi paras voi jäädä sinne alkulohkoon.
Mutta ei auta valittaa, toivotaan vaan omille pojille helkutin helppoja lohkoja.

Äänestä
  • Siis jos nyt ihan järjellä ajatellaan niin suurin epäkohta on KLL.n kisoissa ollut jaksopainin puuttuminen. Ja se puuttuu kai edelleen?

    Äänestä

joo itse olen kanssa moittinut systeemiä. ja joka kll kisassa on ollut nähtävissä että toki se paras sieltä löytyy mutta hopeamitalisti ei välttämättä ole toiseksi paras, tai edes kolmanneksi paras. useissa sarjoissa finaaleissa nähdään hurjia tasoeroja "vie sinä minä vikisen"
pieniä sarjoja poistettiin. osa ok, osa ei.tyttöjen sarjoissa ei ollut ennen järkeä, nyt vielä vähemmän. pantiin sarjaero 28 kg sta 30 kiloon, sitten hyppäys 34, josta 40 ja yhä 52... voi jysäys, tytöt nauravat 2 kg:n sarjavälille, enemmän järkeä olisi pitänyt laittaa isoimpiin väleihin. pakostakin tuli nyt mieleen että jonkun päättäjän tytär on sopivasti on 28 tai 30 kiloinen... 28, 32, 37, 44, 52 miksei näin? ja 42 pois, suoraan 48 kiloo, jääpi monta yläkoulun tytärtä pois, nuo painijaneitoset ovat aika pikkaisia varreltaan, 14 täyttävä joutuu suoraan naisten alimpaan sarjaan... 44 tai 45 olisi ollut sopiva aloitus...
noh, turha kai painiliiton puolelta mitään järkeä odottaakaan... ajavat ne vähätkin harrastajat muihin lajeihin.

Äänestä
  • Ehkäpä kannattaisi lapsille,(miksei aikuisillekkin) ,tiedottaa nykyinen KLL-kisan arvostus yleisestiottaen. Ennen se oli SM-kisojen tasolla, nykyisin yksi iso ikäkausikilpailu. Siellä menestymättömyys ei saisi olla kovin iso asia. Esim. edustusvalinnoissa sitä ei tietääkseni huomioida mitenkään. Ikäkausikisoissahan tehdään tyttöjen sarjat yleisesti vasta kun tiedetään kuka paikalla. Kuten edellisissä viesteissä tulee esiin, ei yhden hävityn ottelun takia jatkomahdollisuuden menettänyt ole välttämättä huono.
    Kannattaa mieluummin jättää kisoihin menemättä,jos ei koe sillä olevan merkitystä kehittymisen kannalta. Toisaalta kivan tapahtuman kokeakseen sinne voi mennä. Suurin osa ei saa kuin kokemuksen KLL-kisoista.
    Tyttöjen kannattaa satsata suuriin vp-tapahtumiin kuten Helsinki-open tai Ruotsin puolella käytävät tyttökilpailut.Niissä tulee sopivaa vastusta ja mahdollisuus useampaan otteluun, vaikka häviäisikin ensimm. jakson kisareissullaan.
    Eikä liitto ketään minnekkään aja, tyttöjen mitalit saa kyllä helpommin nykyisin vielä esim. nyrkkeilyssä, jos mitalit kiinnostaa enemmän kuin monipuolinen harjoittelu.

    Äänestä

  • harrastaa... kirjoitti:

    Ehkäpä kannattaisi lapsille,(miksei aikuisillekkin) ,tiedottaa nykyinen KLL-kisan arvostus yleisestiottaen. Ennen se oli SM-kisojen tasolla, nykyisin yksi iso ikäkausikilpailu. Siellä menestymättömyys ei saisi olla kovin iso asia. Esim. edustusvalinnoissa sitä ei tietääkseni huomioida mitenkään. Ikäkausikisoissahan tehdään tyttöjen sarjat yleisesti vasta kun tiedetään kuka paikalla. Kuten edellisissä viesteissä tulee esiin, ei yhden hävityn ottelun takia jatkomahdollisuuden menettänyt ole välttämättä huono.
    Kannattaa mieluummin jättää kisoihin menemättä,jos ei koe sillä olevan merkitystä kehittymisen kannalta. Toisaalta kivan tapahtuman kokeakseen sinne voi mennä. Suurin osa ei saa kuin kokemuksen KLL-kisoista.
    Tyttöjen kannattaa satsata suuriin vp-tapahtumiin kuten Helsinki-open tai Ruotsin puolella käytävät tyttökilpailut.Niissä tulee sopivaa vastusta ja mahdollisuus useampaan otteluun, vaikka häviäisikin ensimm. jakson kisareissullaan.
    Eikä liitto ketään minnekkään aja, tyttöjen mitalit saa kyllä helpommin nykyisin vielä esim. nyrkkeilyssä, jos mitalit kiinnostaa enemmän kuin monipuolinen harjoittelu.

    Ei ehkä ollut kyse helposta metallista, vaan sarjoista. Tyttöjä ei riitä kahden kilon välein, johan sen todistaa SM-kisat joissa saa osallistumalla mitalin, osa mitaleista jää jopa jakamatta. SM kisat tietysti eri juttu kun sieltä katsotaan edustuskelpoiset painijat kansainväliselle tasolle. Ja tuo Helsinki Open on vitsi osallistujamäärältään. Ei sinne kannata tyttöjen raahautua jos sarjassa on 1 tai 2. Ulkomaalaisia tyttöjä ei juurikaan kisa kiinnosta (siis nuorempia) joten ne Suomen tytöt ovat varmimmin KLL kisoissa. Ruotsin LMC on hyvä kisa missä tulee otteluita jos vaan pysyy kahta kauemmin mukana.

    KLL-kisasta Oli ok poistaa se pienin sarja, missä mitalista taisteli 2 tyttöä, iät ehkä 6 tai 7. Mutta miksi ihmeessä niitä sarjoja ei tasattu????
    Ja sitten 14 v tyttö joutuu suoraan naisten SM sarjaan. No se hyvä tässä tietysti on että nuo yläkouluikäiset eivät tarvitse enää vetoja päästäkseen alimpaan sarjaan. Mutta taitaa moni pienempi tyttö jäädä kotiin ennenkuin lähtee oikein paljon painavampien kanssa.

    Kattokaas tämä veikkaus sitten kun ilmot on julkaistu:
    sarjaan 28 ilmoittautuu 3 tyttöä
    sarjaan 30 3 tyttöä
    sarjaan 34 10 tyttöä
    sarjaan 40 3 tyttöä
    sarjaan 52 3 tyttöä
    jos ikiveturit vetää, niin sitten yläpäästä tasaantuu alaspäin

    Järkevämmällä sarjajaolla tulisi enemmän tyttöjä eikä mitaleita saisi osallistumalla. Ainoa kovatasoinen sarja tulee olemaan 34! Ehkä myös 40, ei muut.

    Äänestä

Voiko KLL mestaruudella vielä päästä PM kisoihin Tallinnaan??????

Äänestä
  • Ei kun ne on ainoat näyttökisat kadettien MM kisoihin ja ensiarvoisen tärkeää on näyttää se ettei pystystä tee mitään ja pitää ranteesta kiinni ettei toinen pysty myöskään tekemään ja sitten kaikki voimat matto painiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KLL KLL KLL kirjoitti:

Tapahtumakalenterista: KLL:n mestaruuskilpailut, kr - Kilpailukutsu vasta viikolla 15 sääntömuutoskokouksen ajankohdan takia

Tietääkö kukaan millainen sääntömuutos on tulossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu