Oloni on tyhjä. Omituinen.
Näiden vuosien aikana olen usein miettinyt sinua ja mitä tapahtuisi jos tapaisimme uudelleen.
Rakastin sinua.
Kerran tunsin sinut niin hyvin. Tunsin kuinka sisälläsi oli minnulle jotain niin kovin
tuttua ja rakasta. Halusin sinua, halusin aina vain. Lähemmäs ja lähemmäs, muten koskaan
päässyt niin lähelle kuin olisin halunnut. Minun oli mentävä, mutten koskaan lakannut ajattelemasta sinua. Meni päiviä, jopa vuosia. Mietin tapaisimmeko koskaan uudelleen.
Mutta kun astuit sisään huoneeseen olit minulle kuin vieras. Äänesi, kasvosi, kaikki tuntuivat minulle vieraalta. Sielusi. Olit kuin kuka tahansa sadoista muista.
Mihin katosi se tunne? Miten voi sellainen tunne kuin tämä oli, kadota niin tyystin.
Ymmärrän, että rakkaus voi tietyllä tapaa kadota. Mutta monissa tapauksissa
se vain muuttaa muotoaan.
Rakkaus voi muuttua ystävyydeksi.
Toveruudeksi.
Tuttavuudeksi.
Muttei se koskaan katoa-
Tunsin sinut.
Miten helvetissä olit minulle yhtäkkiä niin vieras? Sulauduit satojen tuntemattomien kasvojen joukkoon.
Äänesi katoaa. Tuoksusi pyyhkiytyy pois muististani.
Karma on lauennut.
Minä tiedän mitä meillä joskus oli ja olisi voinut olla. Vai kuvittelinko sittenkin kaiken?
Oliko se kaikki sittenkin vain unta?
Kannat mukanasi kuvaa tyttöystävästäsi. Se ei häiritse minua vähääkään niinkuin se joskus olisi häirinnyt.
Tosin mietin "tuo olisin voinut olla minä". Mutta sinä olet vieras, niin vieras.
Minä en rakasta sinua enää.
Olen tyhjiössä. Sisälläni on tyhjyys. En tiedä, ollakko iloinen vai surullinen. Osa minusta kieltäytyy uskomasta tätä. Mutten tunne enää sieluasi. Ei ole nää mitään.
Laitat hatun päähäsi ja suuntaat portaikkoon. Huikkaat hyvästiksi. En muista mitä vastaan.
En ole edes varma vastaanko mitään. Mumisen. Olen hämmentynyt.Näemmekö enää?
Entä sitten jos emme näkisi? Onko tämä viimeinen kerta kun näen sinut tässä elämässä?
...Häiritseekö se minua edes? Välitänkö todella näemmekö vai emme?
Kerran minun oli niin hyvä kanssasi. Muistatko laivat Lontoon satamassa? Ja ne kirkuvat lokit? Hymyilit. Minäkin hymyilin.
Aurinko paistoi.
Se oli silloin.
Nyt ei ole enää mitään.
Karma on lauennut.
www.la.vie.en.rose.vuodatus.net
Näiden vuosien aikana olen usein miettinyt sinua ja mitä tapahtuisi jos tapaisimme uudelleen.
Rakastin sinua.
Kerran tunsin sinut niin hyvin. Tunsin kuinka sisälläsi oli minnulle jotain niin kovin
tuttua ja rakasta. Halusin sinua, halusin aina vain. Lähemmäs ja lähemmäs, muten koskaan
päässyt niin lähelle kuin olisin halunnut. Minun oli mentävä, mutten koskaan lakannut ajattelemasta sinua. Meni päiviä, jopa vuosia. Mietin tapaisimmeko koskaan uudelleen.
Mutta kun astuit sisään huoneeseen olit minulle kuin vieras. Äänesi, kasvosi, kaikki tuntuivat minulle vieraalta. Sielusi. Olit kuin kuka tahansa sadoista muista.
Mihin katosi se tunne? Miten voi sellainen tunne kuin tämä oli, kadota niin tyystin.
Ymmärrän, että rakkaus voi tietyllä tapaa kadota. Mutta monissa tapauksissa
se vain muuttaa muotoaan.
Rakkaus voi muuttua ystävyydeksi.
Toveruudeksi.
Tuttavuudeksi.
Muttei se koskaan katoa-
Tunsin sinut.
Miten helvetissä olit minulle yhtäkkiä niin vieras? Sulauduit satojen tuntemattomien kasvojen joukkoon.
Äänesi katoaa. Tuoksusi pyyhkiytyy pois muististani.
Karma on lauennut.
Minä tiedän mitä meillä joskus oli ja olisi voinut olla. Vai kuvittelinko sittenkin kaiken?
Oliko se kaikki sittenkin vain unta?
Kannat mukanasi kuvaa tyttöystävästäsi. Se ei häiritse minua vähääkään niinkuin se joskus olisi häirinnyt.
Tosin mietin "tuo olisin voinut olla minä". Mutta sinä olet vieras, niin vieras.
Minä en rakasta sinua enää.
Olen tyhjiössä. Sisälläni on tyhjyys. En tiedä, ollakko iloinen vai surullinen. Osa minusta kieltäytyy uskomasta tätä. Mutten tunne enää sieluasi. Ei ole nää mitään.
Laitat hatun päähäsi ja suuntaat portaikkoon. Huikkaat hyvästiksi. En muista mitä vastaan.
En ole edes varma vastaanko mitään. Mumisen. Olen hämmentynyt.Näemmekö enää?
Entä sitten jos emme näkisi? Onko tämä viimeinen kerta kun näen sinut tässä elämässä?
...Häiritseekö se minua edes? Välitänkö todella näemmekö vai emme?
Kerran minun oli niin hyvä kanssasi. Muistatko laivat Lontoon satamassa? Ja ne kirkuvat lokit? Hymyilit. Minäkin hymyilin.
Aurinko paistoi.
Se oli silloin.
Nyt ei ole enää mitään.
Karma on lauennut.
www.la.vie.en.rose.vuodatus.net
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.