Olisi pitänyt silloin marraskuussa kun itketit minua monta päivää ymmärtää ettet oikeasti voi ikinä välittää minusta. Muistat varmaan mitä tapahtui. Minä en ikinä saisi keneltäkään tässä elämässä anteeksi sitä mitä minulle teit silloin, eli oli se sen verran ikävä juttu. Minut hylättäisiin välittömästi jos ikinä samalla tavalla tekisin ja sanoisin jollekin, tiedätkös? Itkin ja surin sanojasi.
Silti uskoin sinuun vielä sen jälkeen. Ajattelin, ettet tarkoittanut tai jotain. Olin tosi rakastunut ja toivoin että olisimme olleet ystäviä.
Nyt valvoin taas ja itkin lähes koko yön. On niin paha olla. Enhän minä voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni. Ehkä vielä joskus hymyilen.
Olen ollut kärsivällinen sinun suhteesi, uskonut hyvään. Rakastanut sinua ystävänä. Tehnyt kaikkeni jotta sinun olisi hyvä olla, mutta valitettavasti mikään ei riittänyt. Minä en riittänyt sinulle, en kelvannut. Ystävyyteni ei kelvannut. Ikinä en ole painostanut tai tyrkyttänyt itseäni. En edes voisi luvata sinulle "muuta kuin ystävyyttä"..ymmärrät mitä tarkoitan. Ystävänä sinua rakastin, sanotaan näin. En vaatinut mitään muuta kuin ystävällisyyttä takaisin.
Varmaan olisit ollut "enemmän kuin ystävä" jos olisit halunnut. Haaveilin ja unelmoin sinusta,meistä ja yhteisestä tulevaisuudesta sinun kanssasi täällä netissä. Oliko yksin minun vikani, meitä oli kaksi haaveilijaa. MInä olin tossissani.
Ymmärrätkö miten paha olo minulla on? Itkua vaan..en pysty tekemään mitään muuta kuin itkemään koneen ääressä. Silloin marraskuussa itkin 3 päivää yötä päivää sinua. Silti, uskoin sinuun myös sen jälkeen. Eli olin kyllä oikeasti todella syvästi rakastunut.
Tänne kirjoittaminen on hyödytöntä, lohdutonta surua. Laitan tähän tuon marraskuun alun tunnisteeksi jottei kukaan pahoita mieltään.
Tein kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Olen erittäin huonovointinen.
En mitään muuta olisi toivonut kuin yhtä viestiä IRL tai tapaamista, mutta en ollut sen arvoinen. Heräsin karuun todellisuuteen. Sattuu kovasti.
Silti uskoin sinuun vielä sen jälkeen. Ajattelin, ettet tarkoittanut tai jotain. Olin tosi rakastunut ja toivoin että olisimme olleet ystäviä.
Nyt valvoin taas ja itkin lähes koko yön. On niin paha olla. Enhän minä voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni. Ehkä vielä joskus hymyilen.
Olen ollut kärsivällinen sinun suhteesi, uskonut hyvään. Rakastanut sinua ystävänä. Tehnyt kaikkeni jotta sinun olisi hyvä olla, mutta valitettavasti mikään ei riittänyt. Minä en riittänyt sinulle, en kelvannut. Ystävyyteni ei kelvannut. Ikinä en ole painostanut tai tyrkyttänyt itseäni. En edes voisi luvata sinulle "muuta kuin ystävyyttä"..ymmärrät mitä tarkoitan. Ystävänä sinua rakastin, sanotaan näin. En vaatinut mitään muuta kuin ystävällisyyttä takaisin.
Varmaan olisit ollut "enemmän kuin ystävä" jos olisit halunnut. Haaveilin ja unelmoin sinusta,meistä ja yhteisestä tulevaisuudesta sinun kanssasi täällä netissä. Oliko yksin minun vikani, meitä oli kaksi haaveilijaa. MInä olin tossissani.
Ymmärrätkö miten paha olo minulla on? Itkua vaan..en pysty tekemään mitään muuta kuin itkemään koneen ääressä. Silloin marraskuussa itkin 3 päivää yötä päivää sinua. Silti, uskoin sinuun myös sen jälkeen. Eli olin kyllä oikeasti todella syvästi rakastunut.
Tänne kirjoittaminen on hyödytöntä, lohdutonta surua. Laitan tähän tuon marraskuun alun tunnisteeksi jottei kukaan pahoita mieltään.
Tein kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Olen erittäin huonovointinen.
En mitään muuta olisi toivonut kuin yhtä viestiä IRL tai tapaamista, mutta en ollut sen arvoinen. Heräsin karuun todellisuuteen. Sattuu kovasti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Silloin marraskuussa tulkitsin sinua niin, että ikäänkuin epäsuorasti myönsit minulle kirjoittelevasi tänne. Varmaan väärä tulkinta, mutta näin uskoin ja kuvittelin. Kyllä tämä pettymys siitä ettet sitten oikeasti ollut kiinnostunut lähti myös tuosta sun epäsuorasta myöntämisestäsi. Jollakin tapaa halusin uskoa unelmiin, ja kun ne sortuvat niin kyllähän mieli on mustana pitkän aikaa.
En tiedä miksi näin kävi, ehkä kyllästyit minuun. Huom! En ole sinulle ikinä itseäni tyrkyttänyt IRL ja se marraskuun yhteydenpito oli etukäteen sovittua "virallista" asiaa vaikka siinä yhteydessä näitä henkilökohtaisia juttuja mainittiin ohimennen.
En tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä. Uskoa jo marraskuussa ettet ole aidosti kiinnostunut minusta. No, minä uskoin toivoin ja haaveilin.
Enää en lue rakkaus- kaipaus-ikäväviestejä sillä silmällä että luulisin niiden olevan minulle. Sen verran olen tässä edistynyt. Eilen viimeistään ymmärsin, ettet ikinä ota yhteyttä. Näin pitkään siinä meni. Tottakai olen epäillyt koko ajan. Nyt elän elämää ilman unelmia. Tyhjää ja itkuista.
Varmaan kirjoittelen koko viikonlopun, en voi mennä ulos itkuisena. En halua tavata ketään, ens viikolla on tietysti pakko mennä duuniin.
Saanhan minäkin tänne kirjoittaa, eikä kenekään pidä pahoittaa mieltään mun jutuista. Yksipuolinen rakkaus on surullinen, mutta tosi asia. Totuuden hyväksymiseen on mennyt multa pitkä aika.
Tämä kuvastanee tunteitani:
http://www.youtube.com/watch?v=Wc5vPwD1OL0
Auts, kun sattuu. Olisin kyllä puhunut/kirjoittanut IRL mutta sinä et halunnut. Siksi kirjoitan tänne.
Eikä tämä ole mikään hyvästijättöviesti tai muukaan jättämisviesti. Ei sellaisesta ole kyse. Vain pahan mielen purkamisesta. Olen koska tahansa valmis puhumaan IRL tai viestittämään asioista, siitä ei ole kyse.
En voi loputtomiin pitää tätä pahaa oloa sisälläni, eilen tapahtui jotain ja olen itkenyt kokonaisen vuorokauden. Valtava pettymys purkaantui kyyneleihin.
Laitoin tunnisteita vain sen takia etten halua pahoittaa kenenkään mieltä.
Ei tässä ketään jätetä, minä en kelvannut. Näinpäin.
Voi hyvä tavaton, kerää nyt itsesi ihminen. Olet ihan alennustilassa jonne itsesi olet saattanut.
Jos olet se, jota arvailen sinun olevan, niin haet julkisesti kauheasti myötätuntoa ja huomiota. Se tekee sinusta tyrkyn. Naiviudessasi et ole tajunnut kasvaa aikuiseksi, eikä sulla ole niitä normaalin naisen perhevelvoitteitakaan, joten kaikki aika on käytettävissä tyrkkyilylle ja narsistiselle huomionhaulle.
Mitäs jos hankkisit elämääsi jotain muutakin sisältöä kuin miehen, johon ripustaudut kuin täi turkkiin.
Mun mielestä "aloittaja" on kaikkea muuta kun naivi ja tyrkky, aikuiset osaa keskustella ja kertoa tunteistaan miltä itsestä tuntuu ja haluaa tietää vastapuolen tunteet myös.
Lapsellista on pitää suunsa kiinni kun ei osaa keskustella, siinä on ihmisellä kasvamista kun oppii kuuntelutaidon ja toisen huomioon ottamisen.
Kirjoitan tänne, koska minulla on paha mieli. Tunteiden kuvaustahan tämä on, monologia. En minä odota mitään tänne kirjoittelulta, enää. Hänelle täällä kirjoitin, joten on mahdollista, että hän näitä lukee. Epäsuorasti hän on sen myöntänyt. Voinhan toki tulkita kaiken väärin.
Minä puran vain omaa pahaa oloani, siinä kaikki. Ei tämä ole haukkumis- jättämis- eikä mikään sellainen viesti. En minä häntä syytä. Olen vain pettynyt, surullinen, onneton ja lohduttoman itkuinen tapahtuneesta. Olisin toivonut häneltä vastaantuloa, siinä kaikki.
Enkä myöskään halua sellaisia ystävyyssuhteita joissa minä en saisi puhua omista tunteistani, jos siihen on selvä syy. Hän tietää etten minä "turhasta" valita. Marraskuussa tapahtui ikäviä ja senkin "annoin anteeksi", ehkä sieltä tämä paha oloni juontaa juurensa. Joskus sen pahan mielen täytyi purkaantua, kielsin tunteeni liian pitkään ja nyt sitten tapahtui "romahdus"
Kuka tahansa minun tilallani ajattelisi samalla tavalla, sen tiedän. Ei tällaista epätietoisuutta jaksa kukaan ihminen loputtomiin. Enkä syytä tästä ketään muuta kuin itseäni. Uskoin hyvään ja sain nenilleni. Kova paikka minulle.
Lisäisin vielä, että jos hän kokisi minut painostavana tyrkkynä niin silloin taatusi olen ollut hänelle täysin väärä nainen. En ole henkilökohtaisesti koskaan itseäni tyrkyttänyt enkä painostanut. Täällä olemme puhuneet paljon tapaamisesta (molemmat) , mutta hän ei sitten oikeasti koskaan halunnut nähdä. En ollut painostava, vaan halusin osoittaa hänelle myös tapaamista ehdottamalla olevani tosissani ja oikea henkilö (siis se keneksi hän minua luuli). En halunnut pitää häntä epätietoisuudessa, joten tuolla(kin) tavalla yritin osoittaa olevani tosissani.
En ole pahaa mieltä hänelle purkanut enkä ollut yhteydessä marraskuun jälkeen. En tiedä mitä olen tehnyt väärin. Varmasti kaiken. Mutta, nyt saan sitten kärsiä vielä pitkään sydänsurusta, sen tiedän.
Oli sen verran paljon tunteita mukana ettei tästä ihan heti toivu.
Niin..ja minulla on hänen yhteystietonsa, ja silti en kertaakaan painostanut häntä tai tyrkyttänyt itseäni. Odotin että hän ottaisi yhteyttä. Annoin aikaa hänelle, mutta nyt sitten ymmärsin ettei hän ikinä tule ottamaan minuun yhteyttä. Totuuden kohtaaminen sattuu hirmuisesti, sen myönnän.
Elämäni rakkaus taisi olla hän.
Olen parikymppinen joten ei ole perhevelvoitteita. Jokainen rakastunut ihminen on itsekäs, etkös itse sitten ole? Jokainen haluaa vastakaikua rakastamaltaan ihmiseltä.
En ole tyrkyttänyt hänelle itseäni IRL kertaakaan. Emme ole tavanneet marraskuun jälkeen muuta kuin täällä. En ole edes koskaan IRL sanonut hänelle rakastavani. Hän ei siis virallisesti tiedä asiasta, mutta vihjailua on ollut jonkin verran. (molemmin puolin)
Julkista myötätuntoa ei voi saada netin keskustelupalstalla. Kirjoitin tänne aamusta pari viestiä ja eilen pari viestiä. En minä tiedä muiden kirjoittelusta mitään. Laitan samaan ketjuun niin ei tulu niitä aloituksia niin paljon.
Ripustautumista...niinhän se varmaan taitaa olla. Ihmettelen sinua myöskin, miksi noin kiivaasti kommentoit. Huomaatkos. Luulet minua joksikin tuttavaksesi ja samalla syytät minua siitä että ripustaudun täällä johonkin mieheen. Eli kaikki me kuvittelemme täällä lukevamme tuttujen juttuja. Huomaatkos sen? Sehän tässä onkin vaarana.
Huom! Olen edistynyt. Enää en luule tunnistavani ketään täällä.
Niin. Hän oli varmaankin elämäni suuri rakkaus, jos sitä kysyt. Tai olisi voinut olla. Surullista, mutta totta. Totuuden hyväksyminen vie aikansa, se on totta. Siihen asti vingun sitten täällä. Vähän helpottaa, tai ainakin saan ajan kulumaan. Ehkä hän lukee ja näkee. Olin tosissani hänen kanssaan, koko ajan. Olen pettynyt, siinä kaikki. Miksen olisi. Elämäni rakkaus ei rakastanut minua. Ei kai sellaisesta kukaan voi riemastua?
oonko mä eräälle muuten hätävara, siis eräälle p:lle? jos olisin se oikea, ei hän odotuttaisi loputtomasti ja keksisi tekosyitä
En ole p eli olen väärä henkilö. Enkä minä ole keksinyt tekosyitä. Eihän hän edes ole kysynyt IRL mitään tästä asiasta.
Juuri tuosta syystä laitoin marraskuun tunnisteet jottei kukaan pahoittaisi mieltään.
Niin, tämä ei ole jättämisviesti. Haluaisin tavata hänet, eli hänestä se on aina ollut kiinni.
Ei hän ole minulle mikään hätävara, vaan elämäni suuri rakkaus. Tai olisi ollut, jos niin olisi itse halunnut.
Sun suurin ongelmasi on USKO. Ennen uskovaiset/ taikauskoiset ym. hihhulit lukivat luontoa ja elämää ja kuvittelivat näkevänsä merkkejä milloin mistäkin. Nyt samanhenkiset ihmiset pyörii näillä palstoilla lukien "varmoja merkkejä" ja kuvittelevat muka jättävänsä varmoja tunnisteita! Miten sinä luulet että viittaaminen marraskuuhun on muka tunniste? Täällä pyörii tuhansia ihmisiä ja palsta on täynnä tunnisteettomia viestejä. Minä en ainakaan noista palstat täyttäneistä itkuvirsistäsi ole saanut muuta irti, kun että olet parikymppinen töissäkäyvä nainen joka on jo marraskuussa itkeä vollottanut.
Ei tuosta kirjoittelijasta kannata ottaa niin kauheaa stressiä. Taitaa olla se yksi sama, joka on laulanut samoja lauluja jo viikkokausia (vai kuukausikaupalla). Tyylillisesti ainakin menee yksiin monien muiden viestiketjujen kanssa. Ketjut täynnänsä vain omia viestejä. Ehkä hän joskus herää todellisuuteen, jos on kyseessä se yksi ja sama ihminen. Surullista katsoa sellaista, joka osaa luopua :(