luin tällä palstalla olevan viestin onnettomasta anoppi-miniä-suhteesta. mutta mitä tehdä kun suhde omaan äitiin on sellainen kuin tuo klassinen anoppi-miniä. omalle äidille ei voi sanoa niin pahasti kuin anopille voi. omaa äitiä ei voi "uhkailla eikä kiristää" en ainakaa minä sillä tunnen äitiäni kohtaan lähinnä pelon sekaista kunnioitusta.
äitini mököttää minulle ja kuitenkin väittää minun suuttuneen. äitini valittaa minulle ongelmistaan ja syyttää minua itsekkyydestä avioliitossani ja puolustaa vävyänsä kun suren hänelle omia ongelmiani. äitini väittää että vien häneltä lapsenlapset, vaikka itse kieltäytyy tulemasta kylään (olen muka kieltänyt, vaikken sanallakaan ole sellaiseen viitannut). äitini väittää, että päätän asioita hänen puolestaan, vaikka itse luulee osaavansa lukea minun ajatuksiani ja laittaa sanoja suuhuni (lue ylläolevat).
mieheni ei ole mitään mieltä anopistaan. mutta kärsii, kun minä kärsin äiti-suhteestani. lapseni kysyvät, että koska mummi tulee, mitä minä vastaan? sitten kun ei ole enää vihainen äidille?
minulla on aina ollut ongelmallinen suhde äitiini... olemme kuin eri maailmoista. hän on kuitenkin ainoa äitini ja haluaisin edes tulla toimeen hänen kanssaan, vaikkeivät välimme enää koskaan lämpenisikään.
äitini mököttää minulle ja kuitenkin väittää minun suuttuneen. äitini valittaa minulle ongelmistaan ja syyttää minua itsekkyydestä avioliitossani ja puolustaa vävyänsä kun suren hänelle omia ongelmiani. äitini väittää että vien häneltä lapsenlapset, vaikka itse kieltäytyy tulemasta kylään (olen muka kieltänyt, vaikken sanallakaan ole sellaiseen viitannut). äitini väittää, että päätän asioita hänen puolestaan, vaikka itse luulee osaavansa lukea minun ajatuksiani ja laittaa sanoja suuhuni (lue ylläolevat).
mieheni ei ole mitään mieltä anopistaan. mutta kärsii, kun minä kärsin äiti-suhteestani. lapseni kysyvät, että koska mummi tulee, mitä minä vastaan? sitten kun ei ole enää vihainen äidille?
minulla on aina ollut ongelmallinen suhde äitiini... olemme kuin eri maailmoista. hän on kuitenkin ainoa äitini ja haluaisin edes tulla toimeen hänen kanssaan, vaikkeivät välimme enää koskaan lämpenisikään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itselläni on ehkä vähän lievempi mutta samalta kuulostava suhde äitiini.
on vaikea päästä eroon lapsuuden ja nuoruudenaikaisista rooleista, mutta Tommi Hellstenin kirja läheisriippuvuudesta avasi minulle joitain kanavia. ihan noin kotikonstiksi.
parasta saattaisi silti olla, jos löytäisit jonkun viikonloppu tms kurssin, jossa opetettaisiin myönteisen ei:n sanomista ja omien rajojen vetämistä.
siten, että oppisit sanomaan äidillesi ilman riitaa tai hänen riitaansa lähtemäti: tämä on minun reviirini, täällä määrään minä.