Katin eka kerta - osa 1

Pete69_

Kati laahusti tylsistyneenä kohti liikunnantuntia. Hän oli hiljan täyttänyt 16 vuotta ja tykkäsi kyllä liikunnasta. Muuten koulunkäynti oli tylsää. Toisaalta koulussa oli mukava katsella söpöjä lukiolaispoikia, mutta liikunnanopettaja oli Katin mielestä erityisen komea. Markku oli 32-vuotias, tumma ja lihaksikas komistus ja oli varmasti monen teinitytön unelmien kohde. Markku oli hiljakkoin mennyt naimisiin ja oli kaikin puolin kunnollinen mies. Tästä huolimatta ei Markku voinut olla välillä katselematta teinityttöjen kiinteitä peppuja vetäessään liikunnantunteja. Erityisen mukavaa oli tarkastella tyttöjen muotojen kehittymistä, kuinka pikkutyttö saattoi kasvaa lyhyessä ajassa lähes täydeksi naiseksi.

Juuri näin oli käynyt Katille, noin vuodessa lähes olemattomat rinnat olivat kasvaneet ja olivat nyt jo ihan mukavan kokoiset. Kati olikin eityisen ylpeä rinnoistaan, niitä oli mukava esitellä piukoissa paidoissa niin että nännit erottuivat selvästi paidan läpi. Katin muodot alkoivat olla muutenkin vähintäänkin kohdillaan. Kati oli suurine silmineen ja täyteläisine huulineen luokan nätein tyttö ja oli kyllä huomannut, että pojat tykkäsivät katsella häntä. Myös Markun tiiviin tuijotuksen Kati oli pannut merkille.

Miehistä Katilla ei kuitenkaan juuri ollut kokemusta, hätäisiä pusuja oli toki joskus vaihdettu, mutta tämä ei oikein vastannut Katin käsitystä hauskanpidosta. Omat luokkatoverit olivat hänestä pelkkiä pikkupoikia eikä hän halunnut säätää heidän kanssaan sen kummemmin. Ensimmäisen orgasminsa Kati oli saanut jo vuosia sitten hyväillessään itseään kylpyammeessa. Tämän jälkeen alapään herkät alueet olivat tulleet hyvin tutuiksi. Kati tykkäsi iltaisin maata vuoteessaan ja hieroa itsensä orgasmiin asti, vain vaivoin hän tällöin pystyi tukahduttamaan huutonsa ettei saman huoneen jakava isosisko arvaisi mistä on kyse. Orgasminsa kourissa Kati oli joskus miettinyt miltä tuntuisi olla Markun kanssa, hän halusikin palavasti tietää miltä tuntuisi tuntea miehen kyrpä sisällään ja tuntea orgasmi siten, että voisi huutaa nautintonsa ulos. Kati halusi ehdottomasti kokea ensimmäisen kertansa jonkun kokeneen kanssa, jonkun joka voisi opastaa hänet sisään seksin saloihin ja antaa hänelle paljon ihanaa nautintoa. Miksi tämä mies ei voisi olla juuri Markku, olihan Markku komea ja selkeästi kiinnostunut Katista siinä mielessä. Tyttöjen keskuudessa liikkui myös huhu, että Markun kulli oli hyvinkin suuri.

Seuraavalla liikunnantunnilla Kati päätti vähän kiusata Markkua ja laittoi ihoa myötäilevän kireän topin päälle. Temppu oli onnistunut, sillä Markun oli vaikea irrottaa katsettaan lentopallopelin mukana villisti pomppivista rinnoista. Kati oli myös huomaavinaan pientä pullotusta liikunnanopettajan etumuksessa.

Tunnin jälkeen Kati rohkaisi mielensä ja pyysi pokkana Markulta autokyytiä kotiin, olihan liikuntatunti päivän viimeinen tunti. Markku oli hieman vastahakoinen, mutta suostui Katin valiteltua kipeytynyttä polveaan, joka oli tietysti vain hätäisesti keksitty vale.

- Voi kiitti ku ajoit mut kotiin, tuu ihmeessä ottaa meiltä pullat, äitikin tulee vasta myöhään illalla kotiin.

Markku oli katsellut Katin rintojen liikkeitä lähes koko ajomatkan ja päätti hetken mielijohteesta ottaa kutsun vastaan.

Kati istutti Markun kerrostalokolmion sohvalle ja istui aivan Markun viereen.

- Tota mites ne pullat? Markku sopersi vähän hämmentyneenä.

Kati tarttui Markkua määrätietoisesti kädestä ja ohjasi tämän rintansa päälle.
-------------
Jatkuu osassa 2

0

6633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Takaisin ylös

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        51
        891
      2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        92
        858
      3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        766
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        3
        720
      5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        1
        584
      6. Meinasin tukehtua juomaan :D

        ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
        Ikävä
        66
        579
      7. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        63
        575
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        184
        559
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        56
        551
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        70
        533
      Aihe