Kun lukee lehtiä,katselee ympärilleen ja lukee näitä nettipalstoja niin onko tosiaan totta että niin moni lapsi/nuori voi pahoin? Eikö missään ole enää lapsia jolla kaikki olisi hyvin?
Pahalta tuntuu niiden perheiden puolesta joissa lapset ja aikuiset kärsivät niin paljon että se aiheuttaa kärsimyksiä loppuelämäksi. Vai tekeekö viranomaiset(?) tai joku muu taho asiasta kuin asiasta niin suuren että sitä sitten suurennellaan ja vaikeutetaan ennestään.
Ajat ovat muuttuneet,tiedän,ja vastoinkäymisiä on kaikilla mutta eikö mistään enää selvitä ilman ulkopuolisen tunkeutumista joka asiaan? Joissakin tapauksissa on varmaan aiheellista mutta jokaikisestä mustelmastakin tehdään heti lastensuojeluilmoituksia ym.
Voi sitä lapsuutta mikä itsellä oli,kiipeiltiin puissa niin korkealla että "oksat" pois,ajetltiin pyörällä järveen ja mentiin pitkin metsiä ja oltiin aina mustelmilla ja haavoja joka puolella. Piharatamoa vaan jalkaa ja meno jatkui,eikä kukaan tehnyt siitä suurempaa numeroa.
Jos joku oli hieman hitaampi oppimaan niin sai silloinkin tukiopetusta,mutta ei sitä alettu heti miettimään onko lapsella joku adhd tai muu sairaus.
Joskus vain miettii että itsellä asiat on niin hyvin ettei ole vara valittaa enkä valita,sitä vain miettii maailman menoa. Itse elellään tasapaksua ja tasapainoista arkea,jonkun mielestä varmaan tylsää elämää mutta voisin sanoa olevani onnellinen vaikka kaikki ei olekaan täydellisesti.
Pahalta tuntuu niiden perheiden puolesta joissa lapset ja aikuiset kärsivät niin paljon että se aiheuttaa kärsimyksiä loppuelämäksi. Vai tekeekö viranomaiset(?) tai joku muu taho asiasta kuin asiasta niin suuren että sitä sitten suurennellaan ja vaikeutetaan ennestään.
Ajat ovat muuttuneet,tiedän,ja vastoinkäymisiä on kaikilla mutta eikö mistään enää selvitä ilman ulkopuolisen tunkeutumista joka asiaan? Joissakin tapauksissa on varmaan aiheellista mutta jokaikisestä mustelmastakin tehdään heti lastensuojeluilmoituksia ym.
Voi sitä lapsuutta mikä itsellä oli,kiipeiltiin puissa niin korkealla että "oksat" pois,ajetltiin pyörällä järveen ja mentiin pitkin metsiä ja oltiin aina mustelmilla ja haavoja joka puolella. Piharatamoa vaan jalkaa ja meno jatkui,eikä kukaan tehnyt siitä suurempaa numeroa.
Jos joku oli hieman hitaampi oppimaan niin sai silloinkin tukiopetusta,mutta ei sitä alettu heti miettimään onko lapsella joku adhd tai muu sairaus.
Joskus vain miettii että itsellä asiat on niin hyvin ettei ole vara valittaa enkä valita,sitä vain miettii maailman menoa. Itse elellään tasapaksua ja tasapainoista arkea,jonkun mielestä varmaan tylsää elämää mutta voisin sanoa olevani onnellinen vaikka kaikki ei olekaan täydellisesti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä nimim. Mummon Muussi,
halusin vain sanoa että et ole ainoa jonka ajatukset rullaavat tuohon suuntaan. Itselläni on kokemusta elämästä ilman näitä ns. "uuden ajan" menetelmiä, ja elämästä niiden kanssa.
Arvaatko kumpi oli parempaa aikaa? ;)
Oma mielipiteeni on että elämän TÄYTYY antaa kolhia hieman. Kuinka muuten opimme mitään? Pumpulissa kasvaa kokemattomaksi, ja ennen kaikkea, tunnottomaksi sille millaista elämä oikeasti on. Se EI ole tosi-TVtä.
PS. Piharatamo-viitauksesi toi mieleen mukavia muistoja. :)