AIna puhutaan, että pakkoajatus on vain ajatus, eikä sitä oikeasti toteuta. Mutta kuinka lähellä olette käyneet toteuttamisessa? Minua ahdistaa hirveästi, että olen pari kertaa tavallaan ihan pikkuisen kokeillut, miltä tuntuisi toteuttaa pakkoajatus.
Pahinta on, että pakkikseni liittyvät itseni ja/tai läheisten vahingoittamiseen. Kerran tuli ajatus ottaa veitsi ja puukottaa perheenjäsen. Nyt tulee pahin: sen sijaan että olisin vain tehnyt jotain muuta, otin veitsen kokeeksi käteeni ja pidin sitä siinä huomaamattomasti hetken. Mutta en tietenkään tehnyt mitään, hyi kamala. Toinen oli autolla ajaessa: tuli itsetuhoinen pakkoajatus pistää silmät kiinni kesken ajon. Ja minä tyhmä pistin, ihan hetkeksi (2 sek) tosin, eikä tilanne ollut liikenteessä erityisen vaarallinen.
Kysymys kuuluukin, että olenko OIKEASTI hullu tai läheisilleni vaarallinen, kun olen tällä lailla "kokeillut" ajatuksen toteuttamisesta? Molemmilla kerroilla olen välittömästi säikähtänyt ihan hirveästi. En missään nimessä haluaisi mitään pahaa itselleni enkä varsinkaan läheisilleni. MIKSI siis olen joskus tehnyt näin? Ahdistaa hirveästi, että oletteko te muut ihan vain tavallisia pakko-oireisia ja minä olenkin oikeasti paha, jopa potentiaalinen murhaaja?
Vai onko jollekin muulle joskus käynyt näin? :(
Pahinta on, että pakkikseni liittyvät itseni ja/tai läheisten vahingoittamiseen. Kerran tuli ajatus ottaa veitsi ja puukottaa perheenjäsen. Nyt tulee pahin: sen sijaan että olisin vain tehnyt jotain muuta, otin veitsen kokeeksi käteeni ja pidin sitä siinä huomaamattomasti hetken. Mutta en tietenkään tehnyt mitään, hyi kamala. Toinen oli autolla ajaessa: tuli itsetuhoinen pakkoajatus pistää silmät kiinni kesken ajon. Ja minä tyhmä pistin, ihan hetkeksi (2 sek) tosin, eikä tilanne ollut liikenteessä erityisen vaarallinen.
Kysymys kuuluukin, että olenko OIKEASTI hullu tai läheisilleni vaarallinen, kun olen tällä lailla "kokeillut" ajatuksen toteuttamisesta? Molemmilla kerroilla olen välittömästi säikähtänyt ihan hirveästi. En missään nimessä haluaisi mitään pahaa itselleni enkä varsinkaan läheisilleni. MIKSI siis olen joskus tehnyt näin? Ahdistaa hirveästi, että oletteko te muut ihan vain tavallisia pakko-oireisia ja minä olenkin oikeasti paha, jopa potentiaalinen murhaaja?
Vai onko jollekin muulle joskus käynyt näin? :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen pohtinut pakkoajatuksiani hyvin pitkään ja monelta kantilta. Sairaudestani huolimatta järkevästi ajattelevana ihmisenä olen tullut siihen tulokseen että tuo ajattelu on läpikotaisin harhaa ja tuollaista asiaa voi pyöritellä vuosikausia mutta parempi on unohtaa moiset piinat ja keskittyä siihen omaan mukavaan elämään jossa ei IKINÄ tekisi niin kuin itse epäilee.
Kuitenkin tuo ajatus lähtee siitä ettei IKINÄ haluaisi tehdä mitään itselleen eikä lähimmäisilleen, ja siihen täytyy luottaa jos olet sitä mieltä. Et kuitenkaan tee niin, vain pelkäät sitä. Tiedät itse kyllä että jos haluat vain hyvää itsellesi ja lähimmäisillesi, teet vain hyvää :)
Ihan hyvin voi ottaa veitsen käteen ja vaikka kävellä askeleen tai pari, koska kuitenkaan et tee mitään. Tämähän on hyvä tilaisuus sinulle nähdä se ettet tee mitään vaikka sinulla olisi kädessä veitsi. Et tee mitään pahaa vaikka astuisit askeleen, koska et halua.
Pakko-oireisilla ihmisillä on tuo pakko ajatella että ''mitä jos'', mutta itse opin näkemään kaiken tuo pakkoajatusp*skan läpi ja luotamaan siihen että toimin niin kuten haluan, en niin kuten pelkään :)
Kiitos tästä:
"Ihan hyvin voi ottaa veitsen käteen ja vaikka kävellä askeleen tai pari, koska kuitenkaan et tee mitään. Tämähän on hyvä tilaisuus sinulle nähdä se ettet tee mitään vaikka sinulla olisi kädessä veitsi. "
Noinhan se varmaan menee.
p.s. miten täällä lainataan edellistä viestiä?
Näin juuri :) Katsoin yhtä pakko-oire ohjelmaa telkkarista ja siellä nimenomaan tätä samaista asiaa pelkäävän käskettiin ottaa veitsi käteen ja toisen tulla ovesta sisään. Ja eipä tää toinen sitä tietenkään veitsellä tuikannut :) Nää ajatuksethan tulee juuri siks, että on niin herkkä ja kiltti, eikä haluu kellekkään pahaa :) Ja yleensä kohdistuu niihin rakkaimpiin ihmisiin. Valitettavasti....
"Mitä jos" ajattelu on mulle myös tuttua. "mitä jos olenki hullu" "mitä jos musta tulee hullu" "mitä tapahtuu jos musta tulee hullu" tätä listaa vois jatkaa loputtomiin :) Ja tää on kausittaista, sen olen huomannu. Eli, kun nää ajatukset on pois, ne tulee takaisin koska alan ajatella että, entä JOS ne tulee takasin :D
ärsyttää, kun itse teen elämästäni näin hankalaa :) MuttaMutta terapia on auttanut, ja nyt ainakin on taas hyvä olo ja koitan olla ajattelematta, että mahtaako pakkoajatukset tulla vielä takasin :)
Voimia kovasti! Tiedän mitä käyt läpi
Hei,
Kiitos teille aiemmille kirjoittajille.. Itse olen 37 v nainen ja kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä teini-iästä lähtien. Muistan hyvin selvästi päivän, jolloin pakko-oireinen häiriö puhkesi minulle. Minulla on kanssa väkivaltaisia ajatuksia. Olen eristänyt itseni tämän takia. Välillä tuntuu, että olisi helpompaa kuolla, vittu ei jaksa taistella. En oikeasti kuitenkaan halua tehdä itsellen mitään. Haluan vapautua kuitenkin tästä OCD stä.
Vihdoin ja viimein sain haettua itselleni kelan kuntoutukseen, aloitan terapian ensi viikolla. MIettinyt terapiann menoa varmaan 15 vuotta, mutta aina vaan siirtänyt sitä.
Tuntui tosi helpottavalta lukea teidän muiden tekstejä, kun välillä stiä ajattelee, että on ainut maailmassa, jolla on näitä häiriöitä. Oikeasti olen aina ollut liian kiltti. Kotona alistettu jne.. Muita diagnooseja mulla ADHD, masennus ja paniikkihäiriö ja nuorena oli rankkaa päihteiden käyttöä. Nyt ollut yli 10 vuotta ilman niitä myös ilman alkoholia.
Kävin aurooran sairaalan ryhmäterapiassa ADHD takia joka oli tosi hyvä. Siellä juttelin myös OCD stäni. Sairaanhoitaja oli aivan ihana ihminen ja hän kannusti minua kovasti. Minun pitäisi saada vahvistettua juuri aikuista minääni ja luottaa itseeni, että en oikeasti tekisi kellekään mitään.
Haluan toivottaa meille kaikille parempaa huomista ja uskoa ITSEEMME :D