"tähtiin kirjoitettuna"
onnea meille kaikille irl !
onnea meille kaikille irl !
Saavatko he toisensa?
elämän suuri kysymys
23578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kai täällä sitä toivoa pidetään yllä. Kyllä minä ainakin loppuun asti haluan uskoa, taistella ja tehdä kaikkeni jotta unelmani toteutuisi.
Tietysti jos hän ei tahdo minua, mitään ei tapahdu tai jostain muusta syystä on pakko luopua unelmista.
Tottakai jossain vaiheessa pitää osata luovuttaa jos mitään ei tapahdu. Ei tänne voi jäädä loppuiäksi haaveilemaan.
Toivotaan että me kaikki onnistumme saamaan sen unelmiemme henkilön.
Öitä.
Kauniisti ja viisasti sanottu. Onnea ja kauniita unia
Luovuttamisen ajankohta on yksi vaikea päätös, minun mielestäni. Missä vaiheessa pitää katsoa totuutta silmiin ja hyväksyä ettei tästä tule mitään.
Ei kannata jäädä odottamaan sellaista mikä ei voi koskaan toteutua.
Pitää päästää irti ja mennä eteenpäin elämässä. Kylmä, karu totuus on paljon parempi vaihtoehto kuin epätietoisuus. Epätietoisuus on hankala olotila, kun ei tiedä koska ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa haikailu.
Sitten kun tekee periaatepäätöksen haikailun lopettamisesta ei enää kannata palata takaisin. Myös se, jos haikailu aiheuttaa suurta tuskaa ja pahaa oloa niin silloin voi olla viisainta lopettaa haaveilu. Nämä ovat hankalia asioita joihin ei löydy yksiselitteistä vastausta.
Kulunutta fraasia, tarkottaako toi "eteenpäin meno elämässä" seuraavaa suhdetta? Toivottavasti ei!
Toi on niin älytön sanonta ja siihen liittyy toi typerä ajatus yleensä.
Mun mielestäni eteenpäin meno elämässä tarkoittaa ettei enää haikaile menneisyyteen, haaveile saavuttamattomasta rakkaudesta vaan katse on suunnattu tulevaisuuteen.
Ei se tarkoita että pitäisi olla seuraava suhde, mutta tottakai jos vapauttaa itsensä tunteistaan niin silloin uusi suhde on edes teoriassa mahdollinen.
Jos haikalee menetettyä tai saavuttamatonta rakkautta niin eihän silloin voi olla onnellinen ja elää täysipainoista elämää. Eikä löytää uutta rakkautta myöskään.
Kyse onkin aina siitä että missä vaiheessa hyväksyy ettei jostain jutusta tulee enää mitään. Sen jälkeen voi mennä eteenpäin elämässä.
Hyvä et kerroi oman ajatuksesi tuosta, valitettavan monelle se vaan merkitsee juuri tuota edellä mainittua ja ihmisiä vaan käytetään, käytetään se oma aikansa kun tuntuu kiinnostavalta tai se hauska loppuu ja pitäisi alkaa jotakin rakentamaan.
Luulen, että täällä kirjoittavista ainakin suurin osa aidosti kaipaavat ja rakastavat sitä kohdettaan, mikä harvinaista nykymaailmassa, niin paljon "helpoksi" kaikki on tehty ja "helppoa" löytää se lohduttaja.
Tämä on vain minun näkemykseni eteenpäin menemisestä.
Kyse on myös siitä missä vaiheessa osaa päästää irti tuhoisista, vahingollista tunteista. Sitähän yksipuolinen rakkaus voi pahimmillaan olla. Jos tilanne on epäselvä ja epävarma niin eihän sellaista kukaan loppuikäänsä jaksa.
Sitten kun hyväksyy tosiasiat niin voi mennä eteenpäin. Eihän yksipuoliseen rakkauden tunteeseen kannata jäädä riutumaan loppuiäksi?
Pakko päästää irti muuten voi hajota.
Aivan kunhan ei vaan käy niin että "kovettuu" ja tavallaan "oppii" tästä kaikesta eikä enää päästä ketään niin sisäänsä vaan alkaa suojelemaan itseään, no nää on vaan mun ajatelmia.
Itselläni ei mielestäni vahingollisia tunteita vaan tekisin kaiken varmaankin samoin edelleen, eli en ole oppinut mitään : )
Ei saisi kovettua mutta kyllä sellaista varovaisuutta varmaan tulee lisää jos on saanut pahasti siipeensä. Eletty elämä näkyy aina ja vaikuttaa ihmiseen. Torjutuksi tuleminen,yksipuolinen rakkaus ja siinä riutuminen voivat kyllä aiheuttaa pahaa mieltä ja varovaisuuden päästää ketään uutta ihmistä lähelle.
Tarkoitin, että yksipuolinen rakkaus on itselle vahingollinen tunne, koska se aiheuttaa pahaa mieltä ja sydänsuruja jos ei saa tunteilleen vastakaikua.
Tästä syystä olisi hyvä mennä eteenpäin elämässä. Hyväksyä, ettei "meitä" tule, surra aikansa ja sitten jatkaa kohti uusia tavoitteita. Vasta sitten voi edes kohdata uuden rakkauden. Tai elää onnellisena vaikka yksin.
Nämä nyt vain mun ajatuksia.
siinä vain rikkoo itsensä, jos jää kiinni tunnesiteillä ihmiseen, joka ei välitä. Myös itseään pitää rakastaa niin, että päästää irti vahingollisesta suhteesta. Parantuminen voi kestää kauan ja vaikuttaa varmasi myös niin, että varoo päästämästä ketään liian lähelle. Niinhän se valitettavasti on. Yksinäinen aika voi olla tärkeää ja omia asioitaan on hyvä selvitellä ennenkuin lähtee luomaan uusia läheisiä suhteita. Sitten on ainakin vahvempi kohtaamaan uusia haasteita, sillä niitä kuitenkin tulee, ihmisiä kun ollaan, eikä lainkaan täydellisiä.
On kuluttavaa ja musertavaa jäädä sellaiseen tunnesiteeseen, jossa rakastaa yksipuolisesti saamatta vastakaikua. Joskus tilanne voi olla epävarma, on epätietoisuutta toisen tunteista ja silloin voi jäädä roikkumaan ja unelmoimaan turhasta. Vasta jälkeenpäin ymmärtää miten tuhoisaa on jättää oma elämä elämättä, roikkua yksipuolisessa rakkauden tunteessa ja joka päivä pettyä siihen kun se toinen ei ollutkaan kiinnostunut. Se valtava pettymys mikä tulee kun toinen ei sitten ota yhteyttä tai osoita muuten kiinnostusta. Sellaisesta tilanteesta kannattaa hankkiutua eroon, vaikka väkisin. Laittaa itselleen aikaraja, jonka jälkeen menee sitten eteenpäin elämässä. Tehdä itselle lupaus rakastaa itseä niin paljon ettei tuhoa omaa elämäänsä roikkumalla yksipuolisissa tunteissa. Päätös on vaikea, mutta välttämätön.
Kun on itselleen rehellinen ja tunnustaa tosiasian ettei se toinen rakasta, niin sitten pääsee helpommin eteenpäin.
Ei kukaan roikota toista jos rakastaa, sen kun muistaisi aina! Sellaista ei tehdä jos kyse on aidosta rakkaudesta.
Hyviä asioita ketjussa. Tuo on niin totta tuo, että on pakko päästää irti vaikka väkisin.Olen päättänyt tuon aikarajan itselleni -kesään mennessä. Silloin on todellakin lopullisesti aika jatkaa matkaa. En usko että mikään tulee elämässä olemaan niin vaikea kuin se. Kuin valmistautuisi pieneen kuolemaan. Toisaalta parempi sekin kuin jatkuva kituminen.
Terve menoa! ..ei se noin mene
Noinhan se menee. Pakko mennä. Mitään ei ollut. En jaksa enää edes ajatella. Paska homma, ihana asia. Kaunis ajatus, polttava liekki, räiskyvä ja herkkä.
Mulle vaan ripaus sääliä, kiitti vaan niistäkin. :) Mutta tää on nyt huumoria. Odotan sitä hetkeä kun saan lopettaa tämän. Ja se tulee tapahtumaan. :)
Tää meni näin ja toista samanlaista ei tule. Olis pitänyt uskaltaa, unohtaa, selvittää, olla. Mennyttä ei saa takaisin.
Jaa no sitten noin jos MITÄÄN ei ollut..
Tärkeintä on mun mielestä olla itselle rehellinen ja hyväksyä se, ettei siitä toisesta ikinä kuulu mitään. Rakastastaan ihmisesta ei luovu vapaehtoisesti, rakastamaansa ihmistä ei roikota...eli hyväksyä se että se toinen ei rakasta jos hän jättää tai roikottaa, pitää epävarmuudessa, varalla. Ei puhu mitään, ei halua selvittää...nämä ovat merkkejä siitä ettei se toinen rakasta.
Nämä asiat kun tiedostaa, hyväksyy tilanteen, niin ehkä sitten pääsee paremmin johonkin suuntaan.
Kun hyväksyy, ettei puhelin ikinä soi, hän ei koskaan tule käymään, hän ei lähetä yhtään viestiä. Lopettaa odottamisen, roikkumisen ja ruinaamisen niin ehkä sitten pääsee voiton puolella. Vaikeaa tämä on. Kaikille.
Eikö ole hauskaa. Tässä kaikessa kaikki olikin vain oma mielikuvitus, hän hetken todellisuutta ja tunne että hänkin ehkä tuntee jotakin. Muutamia katseita. Siinä kaikki jotka muuttivat kaiken. Uskomatonta. Mutta ainakin hän on merkinnyt mulle jotakin. En mä ihan pienestä asiasta mitään kovin suuria tunnustuksia mene tekemään.
Kiitti vastauksesta. Hyvää kevättä.
Tämä on niin totta. Voimia ja hyvää kevättä. Täytyy vaan tehdä se päätös, hyväksyä totuus ja kasvaa ihmisenä.
Samaa minäkin mietin. Eräänä päivänä oivalsin, ettei hän rakasta minua. Ei rakastamaansa ihmistä roikota. Hänelle oli samantekevää olenko olemassa hänen elämässän vaiko ei. Tämän kun oivalsin, niin sitten oli pakko itkeskellä ja surra. Mutta, totuus selvisi ja nyt sitten keräilen itseäni ja yritän selviytyä elämässä näiden kolhujen kanssa. Kyllä tämä kipeää tekee, sattuu varmaan vielä pitkään, mutta pakko vaan sinnitellä johonkin suuntaan. Eteenpäin, sivulle, taaksepäin. Tai pysyä paikallaan. Tänne puran pahaa mieltäni kun en muutakaan voi.
Voimia sullekin. Meitä taitaa olla paljon täällä, jotka purkavat pahaa mieltään tänne.
ei muakaan rakastettu, hoidin haavoja, olimme nuoria en saanut sitä huomiota mitä rakastunut antaa toiselle.ikäänkuin kulissia oli juttumme.hän kauniisti sitä koettaa muotoilla, arvostaa suhdettamme koska pitää mua hyvänä ihmisenä, niin hyvänä ettei toista samanlaista kuulema tule vastaan.mutta mä menin halpaan toisen kerran.se vituttaa!
sitten vielä sekin että vaikka tietää ettei toinen ehkä rakasta niin riittää kun se edes välittäisi ja kaikki olisi turvallista ja tasaista...mutta ei se tuo onnea, tiedän.vain asettamalla itsensä edelle voi loistaa.aloin sädenhtiä n. puoli vuotta eron jälkeen, sen jälkeen on ollut sydänsuruja ja muuta mikä painaa.en silti tahtoisi samaan tilanteeseen enää ja miehen pitäisi todella anella mua takaisin.hän ON joutunut kohtaamaan puutteemme suhteessamme ja on sen sanonutkin minulle.harmi olisimme muuten olleet hyvä pari :/elämä ei ole reilua.tai ehkä se on se jää nähtäväksi.ei parisuhde ole mulle enää N´1.
Mä en pura oikeestaan pahaa mieltä, vaikka harmittaakin, mä vaan toivon! :-)
Ja onhan se hyvä kirjoitella tunteistaan jonnekin.