En ole ikinä eläessäni saanut paniikkikohtausta, mutta olen monella ihmisellä nähnyt kohtauksen psykiatrisella osastolla ollessani. Kaikki ei kuitenkaan täsmää siihen, miten itsellä asiat menivät.
Kaikki alkoi siitä, että sydän alkoi tykyttää ja hengästyin. Aloin hyperventiloida, ja jalat menivät alta, ja makasin maassa. Jalat ja kädet puutuivat kokonaan ja ilmeisesti tajunnan taso laski, koska kaverin sanoman mukaan muhun ei saanut mitään yhteyttä siinä vaiheessa, kun löysivät mut maasta. Ambulanssi kutsuttiin, mutta siitä ei ole mitään muistikuvaa ja seuraava muistikuva on päivystyksestä, jonne ensihoitajat olivat minut toimittaneet. Kodin ja sairaalan välisestä matka-ajasta en tiedä mitään, en tiedä antoivatko ambulanssimiehet mulle paperipussia tai että millä kohtaus saatiin loppumaan. Päivystyksestä ikään kuin "heräsin" paareilta ja mietin miten ihmeessä olen sinne joutunut.
Pian tunsin taas, että sydän alkaa tykyttämään ja aloin hyperventiloida, mutta tämä kesti vain noin 15 minuuttia ja sain sen loppumaan hengittämällä peiton läpi. Kukaan hoitajista ei tullut auttamaan, vaikka monet huomasivat tämän. Lopulta vinkkasin hoitajille olevani kunnossa ja lähdin kotiin koko matkan itkien.
Ilmeisesti tämä siis oli paniikkikohtaus? Tämän jälkeen olen koko ajan pelännyt uutta kohtausta, ja aina kun sydän alkaa tykyttämään niin alkaa iskeä jo pieni paniikki ja pelko kohtauksen uusimisesta. Asun yksin ja jos tulee samanlainen kohtaus kuin tuo eka oli niin täällä ei ole ketään auttamassa. Nytkin tuntuu painetta rinnassa ja pelottaa, että koko homma alkaa uusiksi ja mikä pahinta, olen yksin.
Mitä pitäisi siis tehdä jos tulee sellainen kohtaus, että vain läsähtää maahan, hyperventiloi, ei tajua ympärillä olevasta maailmasta mitään ja ei tajua mitä tapahtuu, koko ruumis puutuu ja pelkää, että halvaantuu loppuiäkseen?
Kaikki alkoi siitä, että sydän alkoi tykyttää ja hengästyin. Aloin hyperventiloida, ja jalat menivät alta, ja makasin maassa. Jalat ja kädet puutuivat kokonaan ja ilmeisesti tajunnan taso laski, koska kaverin sanoman mukaan muhun ei saanut mitään yhteyttä siinä vaiheessa, kun löysivät mut maasta. Ambulanssi kutsuttiin, mutta siitä ei ole mitään muistikuvaa ja seuraava muistikuva on päivystyksestä, jonne ensihoitajat olivat minut toimittaneet. Kodin ja sairaalan välisestä matka-ajasta en tiedä mitään, en tiedä antoivatko ambulanssimiehet mulle paperipussia tai että millä kohtaus saatiin loppumaan. Päivystyksestä ikään kuin "heräsin" paareilta ja mietin miten ihmeessä olen sinne joutunut.
Pian tunsin taas, että sydän alkaa tykyttämään ja aloin hyperventiloida, mutta tämä kesti vain noin 15 minuuttia ja sain sen loppumaan hengittämällä peiton läpi. Kukaan hoitajista ei tullut auttamaan, vaikka monet huomasivat tämän. Lopulta vinkkasin hoitajille olevani kunnossa ja lähdin kotiin koko matkan itkien.
Ilmeisesti tämä siis oli paniikkikohtaus? Tämän jälkeen olen koko ajan pelännyt uutta kohtausta, ja aina kun sydän alkaa tykyttämään niin alkaa iskeä jo pieni paniikki ja pelko kohtauksen uusimisesta. Asun yksin ja jos tulee samanlainen kohtaus kuin tuo eka oli niin täällä ei ole ketään auttamassa. Nytkin tuntuu painetta rinnassa ja pelottaa, että koko homma alkaa uusiksi ja mikä pahinta, olen yksin.
Mitä pitäisi siis tehdä jos tulee sellainen kohtaus, että vain läsähtää maahan, hyperventiloi, ei tajua ympärillä olevasta maailmasta mitään ja ei tajua mitä tapahtuu, koko ruumis puutuu ja pelkää, että halvaantuu loppuiäkseen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käy lääkärillä. Itse en osaa auttaa. Kärsin ahdistushäiriöstä mutta paniikki on hiukan erillainen. Lääkäristä saat varmasti apua.
Psykiatrille on aika torstaina, joten siellä otan tuon asian esiin. Kohtaukseen vaikutti varmasti se, että olin illan aikana juonut alkoholia.
Mutta täsmääkö ensimmäisessä viestissä kertomani asiat paniikkikohtaukseen? Asia mietityttää kovasti, ja haluaisin saada jollain tasolla mielenrauhan jos saisin tietää jo nyt täsmäävätkö oireet paniikkikohtaukseen vai oliko tuo jotain ihan muuta.
En tiedä oliko sinulla paniikkikohtaus, sillä niissä on eroja henkilöstä riippuen. Suosittelen vielä lääkäriin menoaj alaajenpia tutkimuksia. Paniikkihäiriötä epäillessä lääkäri määrää yleensä sydänfilmin, koska kohtaus on ilmeisesti oireiltaan samanlainen sydänkohtauksessa ja paniikkikohtauksessa. Itseäni myös suututtaa sairaalahenkilökunnan rutiiniomainen ja turtunut suhtautuminen potilaisiin. Koin sen taas päivystyksessä viimeviikolla. Henkistä tukea ei saa! Olet siinä ihan yksin, eikä henkilökuntaa viitsi vaivautua. Ensinnäkin sinua ei olisi saanut päästää yksin kotiin.
Kohtaukset helpottaa, kun totut niihin. Ei niihin koskaan totu, mutta tarkoitan sitä, että ne tulevat tutuiksi. Opit tietämään, että miten ne sinulla etenee ja opit myös siihen, miten ne aina ovat jossain vaiheessa myös loppuneet. Älä jää kotiin. Mene sinnillä ja nauti elämästä, paniikille ei saa antaa periksi. Helppoa se ei ole, mutta on ihana muistella, että on myös ihania kokemuksia, eikä pelkkää paniikkivankilaa.En syö lääkkeitä. Voisitko sopia kenenkään kanssa, että soittelette aina aamuisin tai iltaisin, jotta koet jonkun seuraavan elämääsi?
Itselläni todettiin paniikkihäiriö jokunen viikko sitten ja kohtauksia olen saanut viiden viikon ajan. Aluksi sain paniikkikohtauksia päivittäin ja pahimmillaan ne kestivät useamman tunnin, pelkäsin lähes kaikkia asioita. Itselläni on oireena ollut huimausta, käsien ja jalkojen puutumista, hengenahdistusta, hikoilua, vapinaa, kuumia-aaltoja, pahoinvointia ja sekoamisenpelkoa. Ensimmäisen psykologi käynnin jälkeen sain lääkkeet ja ne ovat kyllä helpottanneet oloa erittäin paljon ja pystyn taas tekemään asioita suhteellisen normaalisti.
verenkierto ongelmilta kuulostaa
kokeile kohtaukseen asperiinia
En usko, että vika on verenkierrossa tai sydämessä, koska olen suhteellisen nuori.
Mitkä kaikki lasketaan paniikkikohtauksiksi? En ole varma onko näitä lievempiä ollut enemmän, koska en tiedä missä kulkee raja paniikkikohtauksen tai ahdistuneisuuskohtauksen välillä.
Veljeni kun sairastui paniikkihäiriöön niin häneltä meni ekassa paniikkikohtauksessa ihan taju. Lääkitys on auttanut eikä samanlaisia kohtauksia ole enää tullut.
Entinen työkaverini taas saa liiasta stressistä hyperventilaatiokohtauksen, menee maihin ja on tiedoton tästä maailmasta. Ekalla kerralla soitin ambulanssin kun en tiennyt mikä tuli. Seuraavalla kerralla osasin hakea paperipussin suun eteen.
Lekurille vaan jos ahistaa! Mun velikin oli vaisuna pitkän aikaa kohtauksen jälkeen kun pelkäs uutta..