Saari, Tulilahti, Bodom

Mikkonen

50-luvulla Suomessa tapahtui kolme kansakuntaa tapahtunutta heenkirikosta. Vuonna 1953 Kyllikki Saari tapettiin isojoella, 1959 Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen surmattiin Heinävedellä, Tulilahden retkeilyaueella ja vuonna 1960 tapahtui Bodomin tragedia. Näissä murhissä kuoli kaiken kaikkiaan 6 ihmistä, neljä naista ja kaksi miestä. Uhrien ikähaarukka oli 16-22 vuotta. Ajatellaanpa teoriaa, että sama henkilö/henkilöt olisivat olleet kaikkien murhien takana. Niissä on nimitt'äin aika paljon toisiaan leikkaavia yheyksiä.
1. Kaikissa murhissa annettiin jollain raskaalla esineella, todennäköisesti kivellä voimakas isku päähän.
2. Niin Saari, kuin Tulilahden uhritkin haudattiin suohautaan. Molemmissa tapauksissa hauta merkittiin männyn näreillä.
3. Sekä Tulilahden, että Bodomin uhrit olivat murhan aikaan telttaretkellä. Bodomin verilöylyn jälkeen Suomessa puhuttiinkin "telttamurhaajasta".
4. Sekä Tulilahdella, että Bodom järvellä uhreja lyötiin Mora puukolla.
5. Tulilahden (7/59) ja Bodomin (5/60) murhien välillä on ainoastaan 10 kuukautta.
6. Kaikilta murhapaikoilta katosi tavaraa, joka ei ollut varastamisen arvoista: vaatteita, lehtiä yms. Tämän perusteella murhaaja(t) halusi itselleen muistoja uhreista.
7. Jo pohjustuksessa mainittu uhrien ikä. Kaikki olivat nuoria.

10

2048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Håkan

      Se oli joku rantaruottalaanen kettufarmari. Mora sen todistaa. Suomalaanen olis lyöny kauhavalaasella.

      • Paju-ukko

        Suomalainen olisi löytynyt sammuneena lähimmästä pajukosta.

    • sgds

      "Vuonna 1953 Kyllikki Saari tapettiin isojoella, 1959 Eine Nyyssönen ja Riitta Pakkanen surmattiin Heinävedellä, Tulilahden retkeilyaueella ja vuonna 1960 tapahtui Bodomin tragedia. Näissä murhissä kuoli kaiken kaikkiaan 6 ihmistä, neljä naista ja kaksi miestä."

      Miksi Kyllikki tapettiin, Riitta ja Eine surmattiin ja sitten puhut kuitenkin murhista. Murha ja tappo ovat eri asioita! Tiedätkö varmasti tapettiinko vai murhattiinko esim. Kyllikki?

      Älä puhu asioista, joita et tiedä.

      • Mikkonen

        Kyllä mä mä uskon tietäväni näistä asioista aika paljon. Se, että sä puutut tollaseen seikkaan, osoittaa että sä ite et tiedä kovin paljoa.
        Mutta ajatellaanpa. Saaren tapauksesta ei tosiaan voi sanoa oliko se murha/tappo/surma vai kuolemantuottamus. Heinäveden ja Bodomin tapauksissa voidaan perustellusti puhua murhista. Molemmissa tapauksissa murhaaja seurasi uhrejaan syrjäiseen metsään, tarkkaili heitä, mahdollisesti useita tunteja ja lopulta puukotti heidät hengiltä. Uskon, että molemmissa tapauksissa murhaaja oli todella päättänyt tappaa nuoret. Hän vain odotti sopivaa tilaisuutta.

      • fhf
        Mikkonen kirjoitti:

        näistä tapauksista todella paljon, en tosiaankaan ole kiinnostunut esim. Bodomista ja Kyllikki Saaresta vasta nyt vaan minulla on mm. 1950-1960-luvun lehtiä, joissa kerrotaan kyseisistä murhista.

      • Mikkonen

        Ja toiseksi, kun näistä asioista puhutaan, niin jotain termiähän siinä on pakko käyttää, tappo/surma/murha. Se menis aika vaikeaksi, jos sanottaisiin, että vuonna 1953 Isojoella Kyllikki Saari niminen nuori nainen lakkasi hengittämästä todennäköisen henkirikoksen seurauksena. Tai, vuonna 1959 Heinävedellä, Tulilahden retkeilyalueella eliminoitiin telttaansa kaksi retkeilevää tyttöä.

      • gdgd

        ja sitten murhast, siis saman henkilön kohdalla. Kyllikki tapettiin 1953 ja seuraavaksi käytätkin sanaa murha

      • öhöm.
        gdgd kirjoitti:

        ja sitten murhast, siis saman henkilön kohdalla. Kyllikki tapettiin 1953 ja seuraavaksi käytätkin sanaa murha

        kaikki tajus kumminkin jutun idean, joten onko tuolla nyt niin suurta merkitystä, ei me nyt missään poliisilaitoksella olla.

      • sivusta seuraaja
        öhöm. kirjoitti:

        kaikki tajus kumminkin jutun idean, joten onko tuolla nyt niin suurta merkitystä, ei me nyt missään poliisilaitoksella olla.

        ...herää henkiin, vaikka sitten millä nimellä kuoleman tekotapaa kuvattaisiin.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1339
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      65
      1115
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      202
      1108
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      169
      1061
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1019
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      973
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      886
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      125
      830
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      758
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      745
    Aihe