VAALIEN JÄLKEEN

vänä meidän puolue rupeaa rakentamaan Ilomantsin ympärille verkkoaitaa, ei, ei me tehdä suljettua aluetta vaan verkkoaitaan johdetaan lämpösäteitä ja Ilomantsin lämpötila nostetaan talvella 18 asteeseen ja kesällä 21-35 asteeseen ja asenamme aittaan sateen säätelylaitteen, että vettä sataa ainoastaan aamuyöllä klo 03- 06 välisenä aikana,
puolueemme takaa jokaiselle Ilomantsilaiselle työtä ja jokainen voi itse valita mitä haluaa tehdä
me olemme järjestäneet asian siten, että jokainen Ilomantsilainen voi käydä vapaasti alkuaikoina kuittaamassa kunnan kassasta 1000 euroa / viikottain käyttörahaa juokseviin kuluihin
puhdistamme jokaisen Ilomantsilaisen järven, joen ja lammen ja niiden rannoille rakenamme huviloita, kylpylälaitoksia, majoitustiloja, bordelleita, pelisaluunoita jne,ensiksi kuntalaisten ja sitten turistien käyttöön
olemme valinneet Ilomantsin maanpäälliseksi paradiiisiksi sen takia, että Ilomantsissa ei ole katkeruutta, kaunaa, erimielisyyksiä, eikä mitään sellaista joka saisi mielen apeaksi

Ääni meidän puolueelle on kuin laittaisist rahaa pankkiin
1682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minä kun jo luulin jottei sulla oo minninäköstä suunnitelemmoo vualiloihen jäläkkeiselle ajalle.

Äänestä

en ole kansanedustaja, mutta rehellinen mies olen ja kyllä ne naapuritkin näin varmasti todistaa
kyllähän se on näin, että ns. vanhat puolueet vaalien jälkeen kantavat edelleenkin vastuun Suomesta ja toivon, että vaalien jälkeen rakenatte "roteesimiehille" semmottiis valitussammon esim. siihen Parppeinvaaralle, vaikka sinne urheilukentälle päin,
siinä kun itkuvirsiä, valituslauluja laulavat ja joikuvat , saa urheilukansa pläjäyksen kulttuuria ja pienet toopinkijutut unohtuu kansan mielestä

kevät mieli rinnassa etipäin, mars

Äänestä

oon kattonna netistä pakettiautoa ja kun sopiva natsaa
starttaan pogostalle oottamaan vaalien jälkeistä autuutta

nyt jää pois länsi-suomalainen kaupunkielämä ja elo ilomantsissa alkaa, siinä uudessa vaalien jälkeisessä ilomantsissa

Äänestä

päiväset kylä-ukot vaihdetaan pakolaisiin
me Ilomantsin sinnku / naiset haluamme kylään tosellisia miehiä
nimimerkillä;
Lökärit vaihtoon

Äänestä

seuraavana päivänä kulkee kylän raittia osa iloisia, osa apeita ihmisiä, mutta yksi on yhteien piirre purina, murmetus, papatus jne raikuu kylän raitilla, kaupoissa ja leipomon-ja uolltoasemien baareissa kylän älyköt pohtii miksi näin

mutta ihan vaan tiedoksi elämä kulkee etiäpäin ja maailma kohden lopullista tuhoa

Äänestä

Eiköhän olis meittinkin syytä opetella pari itkuvirttä kunhan aletaan maataloustukia leikkaamaan? Meinaan Portugali ja muut konkurssimaat vie aikapaljon rahaa! Joutuukohan Suomi ottamaan lisää ulkomaanvelkaa noita lainatakuita varten? Omista kansalaisista ei nyt niin väliä, onhan ne syönyt pettua ennenkin!

Äänestä

jokainen ääni porvarille ja siihen luen ps, kokoomus, kepu, vihr,kd, rkp
lisää rahanvallan ja kapitalismin vaikutusta ja alkutahti tälle laitetti 1776
jolloin luotiin ajatus mailmanlaajuisesta taloudellisesta vallasta ohi valtioiden ja tuo on tänä päivänä totta, 200 kansanedustajaa on Suomessa kumieimasimia ja päätökset tekee kansainvälinen kapitalismi, jos Libyassa on öljyä keksitään syy ja mennään suurella joukolla pommittamaan maa hajalle ja valta siirretään rahanvallalle
yhä enemmän pikkuvaltioilla on sanan sijaa ja on turha toitottaa, että esim. 5. 3 miljoonainen kansa voisi jotain vaikuttaa, paree vaan kun kuunnellaan isompia ja suomalainen porvari on valjastettu viestiä viemään ja joku ps kusettaa sitten tyhmempää kansanossa muka protestiin, jokainen ääni populistille on ääni kepulle ja kokoomukselle

Suomi tarvitsee nyt työväenliikkeen perinnettä ja taistelua sen heikomman puolesta

Äänestä

Etkö tiijjä että työvänliikettä ei niä kun työmualla kun ne heiluu, aate on hävinny jo-70 luvulla!

Äänestä

NLn hajoaminen oli 1900 luvun pahin takaisku, se vapautti kapitalismin valloilleen ja sen vaikutukset näkyy myös Ilomantsissa
kasvoton, herra kapitalisti laitta tuottavuuden ihmisen ja inhimillisyyden edelle
ja syrjäseudut autioituu, työ Suomesta siirretään sinne missä on halpa työvoima,
NLn aikaan tehtiin kauppa joka ei ehkä ollut aina kannattavaa, mutta Suomeen se toi työtä ja sitten vielä "paskahousut haukuu Nln "
no nyt niellään jo porvari hallitusten tuloksia ja se jatkuu ja ps:stä tuleee hienoja puudeleita

Äänestä

mutta eikös se oo koko pohjois-.arjala vihree, meinaan kepulilaisen vihree
ja eikös se isien perinne velevota äänestää kepulilaista, se on perinne
ja sit ihmetellään kun koko pohjois-.arjala on 150 vuotta ajasta jäljessä ja ihmiset n. 200 vuotta

Äänestä

kun kulet kyliä ympär, ämpär Suommen huomoot mitkä on kepuli kuntii,
se on kun aika ois pysähtynä

Äänestä

vaalien jälkeen viikko pari ja vouhotus rauhottuu

Äänestä

kaikesta huolimatta
perus Ilomantsilainen etsii itselleen uuden kohteen haukku / kehua lähimmäistä, kylän viisaitten kerho kokoontuu baareissa / torilla ja ainut oikea katsontokanta tuodaan esiin ja ihmetellään "miksi yhä vähemmän" turisti löytää tuppukylän ?

Äänestä

mutta mistä myö sitten huastetaan ?

no tietennii nuapurit on hyvä aihe, vierraissakäyminen, retalleet ja tietennii toritarjonta, jotta riittää meillä sittennii valittamista

Äänestä

plääp plääp plääp

Äänestä

minä kävin siinä mekrijärven kohalla tien vieressä jiän piällä ja kairalla porasin reijän, huvikseen pistin pilikin likkoon ja sain semmosen simpukan pilikillä ja sillä ol helemi sisällä, no mie lähin reissuun ja kaapuntissa arvioitin helmeen ja lupasivat siitä 48.000 euroo ja kätteisenä
siinäpä sitä jutun alakuu ja suap sitä ite kukkaan männä koittamaan onneesa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heti seuraavana päi- kirjoitti:

vänä meidän puolue rupeaa rakentamaan Ilomantsin ympärille verkkoaitaa, ei, ei me tehdä suljettua aluetta vaan verkkoaitaan johdetaan lämpösäteitä ja Ilomantsin lämpötila nostetaan talvella 18 asteeseen ja kesällä 21-35 asteeseen ja asenamme aittaan sateen säätelylaitteen, että vettä sataa ainoastaan aamuyöllä klo 03- 06 välisenä aikana,
puolueemme takaa jokaiselle Ilomantsilaiselle työtä ja jokainen voi itse valita mitä haluaa tehdä
me olemme järjestäneet asian siten, että jokainen Ilomantsilainen voi käydä vapaasti alkuaikoina kuittaamassa kunnan kassasta 1000 euroa / viikottain käyttörahaa juokseviin kuluihin
puhdistamme jokaisen Ilomantsilaisen järven, joen ja lammen ja niiden rannoille rakenamme huviloita, kylpylälaitoksia, majoitustiloja, bordelleita, pelisaluunoita jne,ensiksi kuntalaisten ja sitten turistien käyttöön
olemme valinneet Ilomantsin maanpäälliseksi paradiiisiksi sen takia, että Ilomantsissa ei ole katkeruutta, kaunaa, erimielisyyksiä, eikä mitään sellaista joka saisi mielen apeaksi

Ääni meidän puolueelle on kuin laittaisist rahaa pankkiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu