Olen 18v lukiossa opiskeleva poika. Olen ollut hyvin masentunut(itkin lähes joka yö, mutta nykyän en pysty enää itkemään, vaikka mieleni tekisikin) jo lähes 2vuotta, eli koko lukio aikani. Varsinaisia kavereita minulla ei koulussa ole (oikeita ystäviä ei ikinä), koska olen jostain kumman syystä vain ajaitunut yksin enkä tunne ketään koko koulusta. Ennen minulla kyllä oli "kavereita", mutta suhteeni heihin oli hyvin pinnallisia enkä ole nähnyt heitä sitten ylä-asteen. Yksi, voisin melkeen sanoa paras ja ainoa kaverini, jonka olen tuntenut 8v on lakaisut minut maton alle, hän tekee kaikki muijansa mukaan eikä hänellä ole selkärankaa sanoa, että hänellä olisi muutakin elämää hänen lisäkseen. Omat nais asiani ovat retuperällä, on kehuttu söpöksi ja olen kuullut salaisista ihailijoista, mutta ujouteni takia en oikeen osaa olla naisten kanssa ja luulen etten ikinä tule oppimaankaan. Suhteeni vanhempiin on myös todella huono, äiti häipy 10v sitten, vieden kaiken arvokkaan ja tyhjentäen tilit. Lopuksi kehtasi viellä lakimiehen kautta viedä puolet jäljelle jääneestä omaisuudesta. En ole sen jälkeen nähnyt häntä.. Isä, jonka kanssa asun (emme tosin puhu juuri milloinkaan), on ollut joskus hyvin väkivaltainen ja muistan vielläkin hyvin elävästi kun hän hakkasi minua ja äitiä.
Erityisesti mieleeni on jäänyt kerta jolloin hän hakkasi minua tuolilla, siitä asti olen enemmän tai vähemmän vannonut kostoa, "sitten kun olen iso ja vahva se saa maksaa". Nykyään väkivalta on lakannut, mutta aina kun hän vaikka huuttaa siskolleni jostain, tunnen kuika adrenaliini alkaa virrata ja raivo nousee pintaan. Luulen että jos minun ja isäni välillä syntyisi pienikin konflikti niin siitä ei tulisi kivaa jälkeä. Eikä asiaa helpota se että olen täysin riippuvainen isän rahoista, en meinaan saa mitään tukiaisia eli olen "vankina" paikassa jota en sanoisi kodiksi. Äidinpuoleista mummoa luukuun ottamatta vihaan sukulaisiani, etenkin isäni äitiä joka jostain kumman syystä puutuu aina meidän asioihin, esim. joudun maksamaan ajokorttinkin sen takia koska mamma sanoi että minun kuuluu maksaa se, ymmärtäisin kyllä jos ei olisi varaa, mutta sitä en hyväksy et joku melkeen ulkopuolinen määrääilee. ja vastaavanlaisia tapauksia on useita, valittaa minulle "merkkivaatteistani", valitti isälle siitä että miksi ostimme niin kalliin tietokoneen, siskoni ei saa skootteria mamman mielipiteen takia vaikka isä oli jo siskolleni luvannut sen rippilahjaksi ja sitä rataa. Hän on myös sanonut minulle päin naammaa että olen isälleni vain taloudellinen rasite :( Isääni on turha kritisoida mamman suhteen, hän on kuin ei kuuliskaan ja on aina asioista joista ei halua puhua.
Luulin joskus että kärsin paniikkihäiriöstä mutta nytten viimeaikoina (about 8-6kk sisällä,) kohtauksen ovat muuttuneet puhtaiksi harhoiksi (ja kyky itkeä on hävinnyt tyystin) esim. istun luokassa ihan normaalisti ja yht\'äkkiä tulee tunne että kaikki katsovat tai siten olen luokassa ja tulee tunne että ?lattia valuu? ja putoan ikkunasta alas vaikka istun puolessa välissä luokkaa (en pelkää korkeita paikkoja). Ahdistuksen takia olen ollut usein viikon putkia pois koulusta (ja istunut kotona, syömättä moneen päivään ja käymättä suihkussa) ja muutenkin opiskelu tuntuu epätoivoiselta (vaikka tosin arvosanat ovat ihan kohtalaisia), koska se venyy ainakin vuodella kurssien vähyyden takia. Pyrin käymään säännöllisesti lenkillä tai salilla, mutta nekin kohottavat mielialaa vain silloin kun teen niitä, enkä voi liikkua 24/7. Tällä hetkellä en osaa sanoa mikä minua ajaa eteenpäin, toisinaan se on viha, toisinaan ajatus että on vain pakko jaksaa. Itsemurhaa en ole ikinä edes harkinnut. Tiedän että pitäisi hakea apua, mutta en tiedä oikeen mikä minua vaivaa ja mitä sanoisin tai mistä aloittaisin, enkä oikeen osaa luottaa kehenkään, varsinkaan vieraisiin. Terveydenhoitajakaan ei ?ymmärtänyt yskää? ja asiat ovat keskittyneet rytmihäiriöihin ja sydänmentykytykseeni.
Tuli aika sekavaa tekstiä, toivottavasti jaksoitte lukea..
Erityisesti mieleeni on jäänyt kerta jolloin hän hakkasi minua tuolilla, siitä asti olen enemmän tai vähemmän vannonut kostoa, "sitten kun olen iso ja vahva se saa maksaa". Nykyään väkivalta on lakannut, mutta aina kun hän vaikka huuttaa siskolleni jostain, tunnen kuika adrenaliini alkaa virrata ja raivo nousee pintaan. Luulen että jos minun ja isäni välillä syntyisi pienikin konflikti niin siitä ei tulisi kivaa jälkeä. Eikä asiaa helpota se että olen täysin riippuvainen isän rahoista, en meinaan saa mitään tukiaisia eli olen "vankina" paikassa jota en sanoisi kodiksi. Äidinpuoleista mummoa luukuun ottamatta vihaan sukulaisiani, etenkin isäni äitiä joka jostain kumman syystä puutuu aina meidän asioihin, esim. joudun maksamaan ajokorttinkin sen takia koska mamma sanoi että minun kuuluu maksaa se, ymmärtäisin kyllä jos ei olisi varaa, mutta sitä en hyväksy et joku melkeen ulkopuolinen määrääilee. ja vastaavanlaisia tapauksia on useita, valittaa minulle "merkkivaatteistani", valitti isälle siitä että miksi ostimme niin kalliin tietokoneen, siskoni ei saa skootteria mamman mielipiteen takia vaikka isä oli jo siskolleni luvannut sen rippilahjaksi ja sitä rataa. Hän on myös sanonut minulle päin naammaa että olen isälleni vain taloudellinen rasite :( Isääni on turha kritisoida mamman suhteen, hän on kuin ei kuuliskaan ja on aina asioista joista ei halua puhua.
Luulin joskus että kärsin paniikkihäiriöstä mutta nytten viimeaikoina (about 8-6kk sisällä,) kohtauksen ovat muuttuneet puhtaiksi harhoiksi (ja kyky itkeä on hävinnyt tyystin) esim. istun luokassa ihan normaalisti ja yht\'äkkiä tulee tunne että kaikki katsovat tai siten olen luokassa ja tulee tunne että ?lattia valuu? ja putoan ikkunasta alas vaikka istun puolessa välissä luokkaa (en pelkää korkeita paikkoja). Ahdistuksen takia olen ollut usein viikon putkia pois koulusta (ja istunut kotona, syömättä moneen päivään ja käymättä suihkussa) ja muutenkin opiskelu tuntuu epätoivoiselta (vaikka tosin arvosanat ovat ihan kohtalaisia), koska se venyy ainakin vuodella kurssien vähyyden takia. Pyrin käymään säännöllisesti lenkillä tai salilla, mutta nekin kohottavat mielialaa vain silloin kun teen niitä, enkä voi liikkua 24/7. Tällä hetkellä en osaa sanoa mikä minua ajaa eteenpäin, toisinaan se on viha, toisinaan ajatus että on vain pakko jaksaa. Itsemurhaa en ole ikinä edes harkinnut. Tiedän että pitäisi hakea apua, mutta en tiedä oikeen mikä minua vaivaa ja mitä sanoisin tai mistä aloittaisin, enkä oikeen osaa luottaa kehenkään, varsinkaan vieraisiin. Terveydenhoitajakaan ei ?ymmärtänyt yskää? ja asiat ovat keskittyneet rytmihäiriöihin ja sydänmentykytykseeni.
Tuli aika sekavaa tekstiä, toivottavasti jaksoitte lukea..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Surullista luettavaa. Jos kertakaikkiaan tahdot asioihin muutoksen niin ainoana vaihtoehtona näen kotoa pois muuton. Itse muutin 18 vuotis syntymäpäivänäni pois kotoa!
Tukiaisia varmasti saat jos muutat pois kotoa, ketään ei meinaa voi jättää heitteille! Yli 18 vuotiailla on oikeus sosiaalitoimiston toimeentulotukeen. Kelasta saa joko opintotuen asumislisää tai yleistä asumistukea.
Suosittelisin harkitsemaan mielenterveystoimistoon menoa koska masennuksesi kuulostaa pahalaatuiselta....Enpä enempää höpöttele..kysy jos haluat tietää enemmän!
Minusta tekstistä jotenkin huokuu masentuneisuus.Omalla pojallakin on se ja siihen liittyy useita eri oireita varsinkin noin nuorella iällä.Poikani oli myös syrjäänvetäytyvä ja jotenkin vain irroittautui koulukavereistaan.Masennuslääkkeillä tilanne parani kummasti ja nyt kavereita riittää ja kummalliset olotilat ovat ohi.Varaa itsellesi aika terveyskeskukseen tai nuorisopoliklinikalle tai psykiatrian poliklinikalle-saattaa olla että ikäsi puolesta kuuluut aikuispuolelle:kerro tuo kaikki ammatti-ihmiselle niin siitä se homma lähtee rullaamaan.Oman poikani terveydenhoitaja oli myös ihan pihalla-niillä ei ole psykiatrista kokemusta riittävästi.Toivottavasti vastaus auttaa sinua eteenpäin.Turha jäädä yksin niitä miettimään.
sun tarinassa on monta samaa juttua kun mun eläässäni.nyt tosin näyttää valosammalta,kun on saanut käydä psykologilla jutskailemassa ja mielialalääkkeet on menossa.mun mielestä kotoa muuttaminen ei ole sulle mikään ratkasu tässä vaiheessa.ei se sun oloa paranna,saattaa ehkä vaan pahentaa jos joudut olemaan yksin vielä lisää.jos hakisit apua oikealta lääkäriltä,ja saisit varmasti lähetteen eteenpäin.joskus pelkkä psykologin kanssa jutteleminen auttaa.joskus tarvitaan lääkitystä että masennus ja pelko häviää.sitten voi jo miettiä yksin muuttamistakin.
mä tiedän miltä susta tuntuu aika hyvin...luulisin.mä oon itekkin eläny väkivallan pelossa aikanaan ja paniikki häiriötä ja pelkoja on.eikä se ole ohi vieläkään,mutta ainakin nyt saan apua ja musta voi tulla jopa oikea ihminenkin taas.sunkin kannattaa kyllä tosiaanki hakea apua vaikka ekaks lääkäriltä.jos huvittaa niin voit mailata mulle [email protected]
JA KAIKKI MUUTKIN MASENTUNEET JA PELKÄÄVÄT IHMISET VOIVAT MAILATA! ei elämä niin kamalaa ole kunhan sen saa taas sujumaan.kaikilla on oikeus hakea apua.
Ainakin sun kannattas jollekin ihmiselle saada puhua sun tilanteesta, vaikka tää oli jo hyvä alku. Kannattaa hakea apua ajoissa ettei niitä juttuja tarvi miettiä vain omassa päässä..yleensä ne vain pahenee jos niitä ei jaa kenenkään kanssa.
Ja muista, että siinä ei ole mitään häpeämistä jos tarvii joskus "keskusteluapua" .. Monilla on hyviä ystäviä tai perheenjäsenet joitten kans pystyy jutteleen, mut jos sulla ei oo ketään luotettavaa ihmistä niin sitten sun kannattais mennä jollekin terapeutille, se jo helpottaa kun saa jakaa asioita jonku kanssa.
Luulempa että ne sun "harhat" johtuu siiä et oot niin kovan paineen alla että mieli jotenkin kuormittuu liikaa..kun miettii vaan yksin kaikkea ikävää..
Mä uskon että pääset vielä tosta tilanteesta yli("omille jaloille") kun vaan uskallat ottaa ratkaisevan askeleen ja hakea apua! Ja vaikka sulla nyt on vaikeeta niin se ei tarkoita että niin olis sun loppuelämäs! Et oo mitenkään outo vaikka haet apua..ja se ei todellakaan ole este esim. seurustelulle jos niin pelkäät. Kukaan fiksu tyttö ei sua sen takia välttele vaikka sais tietääkin joskus. Yleensä vaikeita kokenut ihminen on jotenkin "vahvempi" ja aidompi.
Hyvää jatkoa sulle!
Uskoisin kuitenkin,että mielialasi paranee kunhan saat ikää.Ongelmasi vaikuttavat varsin heppoisilta ja yleisiltä.Perhesuhteesikin on varsin normaalinkuuloiset.Isoäitisi taitaa osoittaa vain sinulle ja sisarellesi äidin paikkaa.Säästäväisyys on hyve.Äitisi on varmaankin eronnut isästäsi juuri sisäsi väkivaltaisuuden takia eli oikea ratkaisu ja mikä kivointa sähän osaat jo käyttää anonyymisti nettiä eli kaiffareita löytyy ja muita nimettömiäkin keskustelumestoja varsin iisisti.Paranemisesi on jo liikkeellä ,koskapa kirjoitin tänne ja kerroit hädästäsi.Hyvää kesää.Kasva terveesti aikuiseksi.
Luulen, että olet fiksu. Tuskin olisin itse pystynyt 18-vuotiaana analysoimaan elämäntilannettani noin kattavasti. Tuo mitä kirjoitat ei kuulosta ollenkaan toivottomalta. Keskusteluapua kyllä tarvitsisit.
Minullakin oli kouluaikoina vain pinnallisia ja kevyitä kaveruuksia, ystäviä löytyi vasta yli parikymppisenä opiskelupaikkakunnalta. Vastakkaiseen sukupuoleen sain kontakteja vasta lähes kolmekymppisenä.
Onpa hyvä, että tunnet tervettä vihaa isääsi ja mammaa kohtaan. Se on jo paljon. Joku tuossa edellä sanoi, ettei kannata muuttaa pois kotoa. Minä olisin kyllä eri mieltä. Itselleni oli 18-vuotiaana elintärkeää päästä pois hullun perheen luota.
Koeta vain ylittää se kynnys, että haet apua. Jos yhdestä paikasta tai ihmiseltä ei löydy, yritä seuraavaa. Jos ei tunnu onnistuvan, kirjoittele vaikka tänne palstalle ja kysele neuvoja, miten edetä. Tsemppiä.
Ite olen pari vuotta sinua vanhempi ja olisin tarvinnut apua jo hmm.. nelisen vuotta sitten,jos ei kauemminkin ole.. Keväällä pistin sitten terkalle mailia että tahdon lääkityksen paniikkihäiriööni,ahdistuksesta ja masennuksesta en kylläkään puhunut mtn.. terkka tahtoi sitten hänen juttusilleen ja pisti lähetteen nuorisopsykiatrille,tuskasta tämä odotus kyllä on ollut,mutta ylihuomenna pääsen sinne lopultakin.. tietty on pelko että minut nauretaan pihalle mutta nooh.. pakko ottaa riski jos sillä löytys helpotus.. en sitte tiä että auttasko se jos terkalle ilmotat samaan tyyliin entä minä että tahot lääkityksen,joko sen avulla tai ilman.. ainakin pääset tutkimuksiin? hmm? en tiä miten muualla asiat toimii..
Kaikilla tuntuu olevan kauhea pelko että mielenterveystoimistossa nauretaan toisen ongelmille! En ymmärrä miksi!?
Itselleni ei olla koskaan naurettu mielenterveystoimistossa saati nuorisopsykiatrisella. Turhaa pelkoa tuommoinen, psykiatrit ja psykologit ovat ammattilaisia ja tekevät vain työtään. Jos he alkavat potilaalleen nauramaan niin siitä on ehdottomasti ilmoitettava!!
Joillekkin tämä hoitomuoto on hyväksi joillekkin ei. Itselleni ei loppujen lopuksi ollut hyötyä. Lääkityksen aloittamista kannattaa tarkoin harkita, koska se on pitkäaikainen prosessi. Tällä tarkoita sitä että kannattaa miettiä olnko todella lääkkeiden tarpeessa. Itselleni tyrkytettiin jo ensimmäisellä nuorisopsykiatrian käynnillä lääkkeitä ja tämä jatkui koko hoidon ajan. Kieltäydyin joka kerta. Masennus katosi taistelun ja läheisten avulla!
Toivon kuitenkin vilpittömästi että sinulle hoidosta on apua! Rohkeutta ja tsemppiä sulle sekä aurinkoista kesää! =)
En ole kertaakaan törmännyt mielenterveystyöntekijään, joka olisi nauranut ongelmilleni. On kuitenkin tapahtunut lukuisia kertoja, että ammattilaisen suhtautuminen on ollut muulla tavalla epäasiallista: määräilevää, halveksivaa, loukkaavaa tms. Se että joku on ammattilainen ei siis kerro vielä mitään, eikä yhteenkään ammattilaiseen pidä varauksetta luottaa. Työntekijän pitää teoillaan ansaita asiakkaan luottamus, ja luottamuksen voi myös menettää.
Kiitoksia teille kaikki kun olette jaksaneet lukea!
Osaisiko joku sanoa että minkälaisia jonotusaikoja noihin mielenterveysklinikoille tai niihin on? entä yksityinen, onko ihan sika kallista?
Itse jonotin terveyskeskuksen mielenterveystoimistoon yli kuukauden. Jonojen pituudet tietenkin vaihtelevat paikan mukaan.
Yksityiset ovat kyllä kalliita eli jos tilanteesi on aivan mahdoton ja tarvitset apua heti niin käy pari kertaa yksityisellä. Suosittelen kuitenkin pidempiaikaista hoitosuhdetta yleiseen mielenterveystoimistoon jos rahat on tiukilla! Kipin kapin lääkäriin hakemaan lähete että pääset jonoon! Tsemppistä sulle, toivottavasti saat apua! =)