Synnytyspelko

Sama juttu. Tosin mulla on jo yksi lapsi ja synnytyspelko aiheutui itse synnytyksestä. Raskausaikana en synnytystä pelännyt sitten ollenkaan, norm. jännittämistä vain oli. Lopulta synnytys sitten meni niin päin v*ttua kun vaan voi mennä. Siinä oli niin minulla kuin lapsellakin hengenlähtö lähellä. Niin monta ongelmaa toisensa perään siinä hätäkässä. Haluaisin vielä lisää lapsia kuitenkin. Ja luultavasti tulen synnyttämäänkin vielä. Pelottaa kyllä aivan perkeleesti, mutta minkäs teet.

Mä en kipua pelkää synnytyksessä, se on kuitenkin olennainen asia synnytykseen liittyen. Pelkään aivan muita juttuja mitä voi käydä, siis niitä joita itse koin esikoisen synnytyksessä. Miten sulla, onko se kipu se jota synnytyksessä pelkäät? Hyviä kivunlievityksiä on onneksi olemassa. Epiduraali vaikuttaa varmasti yleensä hyvin. Pelkopolit on olemassa myös. Ja jos synnytys menee muuten "normaalin" kaavan mukaisesti ilman komplikaatioita, niin uskoisin ettei se niin paha todellakaan ole. Jos kuvittelen oman synnytyksen ilman niitä kaikki ongelmia, voisin synnyttää uudestaan vaikka tässä nyt heti. Tsemppiä sulle, neuvolaan voit vaikka soittaa tai pelkopolille, siellä osataan kyllä auttaa :)

Toivottavasti uskaltaudut kokeileeman kuitenkin! Niin kun sanoin jo, niin normaalisti mennyt synnytys ei varmasti ole paha kokemus ollenkaan. Ja vaikka mulla synnytys meni huonomman kaavan mukaisesti, niin silti mikään ei voita sitä tunnetta ja hetkeä kun oman lapsen saa ensimmäisen kerran syliin. Tosin mulla se ei tapahtunut heti synnytyksen jälkeen, koska lapsella oli sydämen ja hengityksen kanssa ongelmia.

Mua jännitti ennen synnytystä eniten ponnistusvaihe. Tuntui jotenkin "tyhmältä" että tuolta noin pienestä reiästä pitäis tulla jotain 3-4 kilosta ulos. Repeämistä jännitin myös. Lopulta sainkin 4-asteen repeämät. Tosin niistäkin selvisi eikä mitään vaivoja jäänyt. Ponnistusvaihe tuskin myöskään mikään hirveen paha kokemus on, jos saa hyvät kivunlivitykset ja se sujuu muutenkin normaalisti. Kaikkia ei tietenkään satu koko homma lähes ollenkaan, vaikka mitään kivunlievitystä ei oliskaan. Mulle laitettiin 2h ennen ponnistusta epiduraali viimesen kerran ja sehän ei sitten siinä vaiheessa enää vaikuttanut. Alapäähän laitettiin 4 kertaa paikallispuudutusta ennen ponnistusvaihetta. Mä olen tosi kipuherkkä, ja kätilöt ja lääkärit sen myös huomasi moneen otteeseen, eli ehkä senkin takia sitä puudutusta laittoivat. Ja ehkä osasivat jo etukäteen varautua siihen, että välilihaa joudutaan leikkaamaan paljon ja käyttämään imukuppia. Kuten siis kävikin. Kyllähän se silti sattui, mutta enemmän tuntui vaan epämiellyttävää painetta.

Voisko sulla toi pelko johtua siitä, että synnytys tuntuu ns. mahdottomalta? Siis ettet usko, että koskaan pystyisit siihen. Musta tuntui jotenkin epätodelliselta se että synnyttäisin. Ponnistusvaiheen alussa aloin täristä ihan hullusti, siis ihan kun joku olis ravistellut mua. Sitä ei pystynyt hallita ollenkaan. Johtui siitä, kun jännitin sitä ponnistusta etukäten niin paljon ja en jotenkin siinäkään tilanteessa voinut uskoa sitä, että synnytänkö mä nyt ihan oikeesti tän. Ulos se tuli kuitenkin ja synnytyksen jälkeen oli aika sankari-fiilis. Tuntui vähän siltä, että semmosen jälkeen pystyy ihan mihin vaan. :)
Seuraavan lapsen kohdalle toivoisin vähän paremmin sujuvaa synnytystä, ja toivottavasti niin tulee käymäänkin. Eiköhän se sullakin onnistu hyvin, sitten kun on sen aika :)

Enköhän, ainakin jossakin vaiheessa elämää kun on kerännyt vähän enemmän rohkeutta! Ei varmasti, ei voi edes kuvitella miltä se tuntuis, sanoinkuvaamattoman ihanalta voisi kuvitella :)
No samaa olen miettinyt että ei noin pienestä aukosta mahu mitään ulos, mutta ilmeisesti sieltä sitte mahtuuki. Kyllähän ne ilmeisesti hommansa osaavat sielä hoitaa, eli sen puolelta ei pitäisi pelkoa olla.

En osaa sanoa, eniten mua pelottaa siinä just se ettei kaikki meekkään niinku pitäs ja jos lapsella ja itellä ei kaikki meekkään hyvin. Uskon, että on ollut sankari fiilis kun tuon kaiken on kokenut :) Toivotaan että sullakin seuraava synnytys olis helppo. Niin pitää toivoa, mukava kuulla jonkun suusta "ei niin hyvin menneitä synnytys tarinoita" ja että siitä on selvitty hyvin ja ei oo tavallaan mitään kammoa jäänyt! :)

Joo kyllä, kätilöt osaa hommansa ja tietää luonnollisesti varmaan kaiken synnytyksistä. Mulle osui kohdalle tosi ihanat kätilöt. 4 kätilöä ehdin tavata ennen synnytyssaliin pääsyä ja synnytyssalissa niitä olikin sitten useampi. Tarvittiin paljon henkilökuntaa auttamaan synnytyksessä kun tuli niin paljon ongelmia. Ponnistusvaiheessa oli 6 ihmistä auttamassa. Synnytyksen jälkeen juoduin "korjattavaksi" leikkaussaliin ja sielläkin oli paljon ihmisiä ympärillä.. Mulla siis oli tosi piiiiitkä synnytys. Ja kaiken jälkeen, ei voi muuta sanoa kun että mahtavasti hoitivat työnsä. Kiitollinen olen.

Kiva että oli apua tästä! Onneksi synnytykset menee yleensä tosi hyvin eikä mitään kammoja jää. Ei mullekaan sinänsä jäänyt, ainut vaan, että seuraavan lapsen kanssa synnytys pelottaa varmasti tosi paljon. Mulle tosiaan osui kohdalle tosi hyvät ja avuliaat kätilöt, eli sekin varmaan vaikutti siihen miksei traumoja pahemmin jäänyt, vaikka aika traumaattinen kokemus olikin tuo synnytys. Kaikesta huolimatta osasivat siellä synnytyssalissa kaiken hässäkän keskellä pysyä rauhallisina ja ammattimaisesti ja "päättäväisesti" hoitivat työnsä. Itseasiassa niinkin hyvin, etten mä ite kerennyt edes tajuta heti että mitään hätää olikaan. Mukana vaan menin :D Lapsen isä sen sijaan kuulema oli ihan paniikissa kokoajan, kun hän selväjärkisenä tajusi kaiken mitä tapahtuu ja kuuli niiden kätilöiden jutut kokoajan. Minä taas ilokaasu höyryissäni olin ihan omissa maailmoissa ja kaveerasin vaan sen kaasumaskin kanssa ennenmin kuin kuuntelin mitään mitä ympärillä tapahtui :)

Ei siitä pääse eroon, vaikk olisi ennenkin synnyttänyt. Itse olen pelännyt joka kerta vaika on jo neljä. Viimeisessäkin pelkäsin. Se vaan tulee.
Enitenmua aina pelotti ne kivut ja tuskat. Eikä ne unohtunu ikinä, vieläkin muistan miten kauheeta se oli, kun kukaan ei voinut auttaa. Kipu loppu vasta kun vauva oli maailmasas.

kyllä pelko voi lähteä. ainakin synnytyspelko :) minä pelkäsin monta vuotta synnytystä enkä voinu ääneen edes sanoa koko sanaa. tiesin ettei siitä pelosta pääse eroon muuten kuin synnyttämällä. ja niin kävi. ensimmäinen synnytys oli aika nopea ja sain kivunlievitykset (eikä kätilö nauranut mulle kertaakaan vaikka pyysin, ja sain, emla-laastarin tipan pistokohtaan). ja se epiduraali vaikutti loppuun asti. toinen lapsi syntyi ilman puudutteita puolessatoista tunnissa. varmasti pelottaisi vieläkin jos synnytykset olisivat menneet huonosti. mutta kannattaa selvittää itselle, et mitä siinä synnytyksessä pelkää. onko se kipu, häpeä alastomuudesta, henkilökunta jonka luulee riepottavan itseä ku räsynykkea.... vai mikä? mikä tahansa se onkin, niin kun syyn löytää niin sekin jo helpottaa.

Toivottavasti asia on niin, että se voi lähteä! Kovasti ainakin toivon..Kiitos vinkistä, pitää tosissaan ruveta miettiin mikä siinä ihan oikeasti pelottaa..Toivoisin niin pääseväni siitä eroon.

Sitä voi verrata muihin pelkoihin. Esim. uimahallissa kolmannesta kerroksesta hyppäämisestä ( jos siis on joskus pelännyt sitä). Paitsi että synnytystilanteessa ei ole vaihtoehtoja, ja joku ulkoinen voima työntää siitä reunan yli halusi tai ei. Joten miksi pelätä, kun se tulee kuitenkin tapahtumaan ja siitä on aika moni nainen selvinnyt ja vielä altistanut itsensä yhä uudestaan samalle tilanteelle.

Ei elämää voi hallita aina.

Kuulostaa helpolta, mutta ei se vaan niin ole, ainakaan minun kohdallani. Liekkö sitten koskaan lapsia teenkään kun pelko hallitsee elämää niin paljon..

Minäkin pelkäsin parikymppisenä synnytystä niin kovin, että ajattelin etten koskaan hanki lapsia. Pelkäsin kipua, mutta näin jälkikäteen ajatellen kauhuuni oli ehkä osasyynä myös se että pelkäsin pienen palsen vanhemmuuteen liittyvää valtaisaa vastuuta.

Noh, aika kului, ja vuosien saatossa selätin aika monta muuta fobiaani: voitin kovan esiintymisjännityksen, opin reissaamaan yksin toiselle puolen maapalloa ja (hehheh) selvisin hengissä viisaudenhammasleikkauksesta.

Sitten reilusti kolmekymmpisenä, kun biologisen kellon mukaan alkoi olla viimeinen mahdollisuus hankkia jälkikasvua, jouduin toteamaan että yllättäen synnyttäminen ei enää pelottanutkaan. En oikein tiedä mitä tapahtui -kenties se, että moni muu pelkoni oli ehtinyt osoittautua täysin turhaksi. Koko raskausaikana en ihan rehellisesti sanoen pelännyt synnytystä lainkaan, ja 2 viikkoa ennen laskettua aikaa odottelin synnytystä malttamattomana, kun iso maha oli heinäkuun helteillä niin työläs. Siinä vaiheessa kun epiduraalin avustama ponnistusvaihe oli kestänyt 5 min ja kätilö sanoi "Ponnista vielä kerran niin tulee loputkin ulos", muistan epäuskoisena ajatelleeni että "tässäkö tämä nyt sitten olikin?"

Kirjoitin tuonne toiseen ketjuun jo suunnilleen tän saman mutta laitan tän nyt tännekin. Eli voin kertoa että itsekään en ole raskaana tai suunnitellut edes lapsen hankintaa vielä ja silti pelkään jo nyt synnytystä. Mä olen jo pitkään miettinyt, että voinko hankkia ollenkaan lapsia kun pelkään niin kamalasti. Pelkään myös gynekologilla käyntiä aivan tajuttomasti! Juttelinkin erään ihmisen kanssa (joka muuten on ammatiltaan gynekologi) pelostani ja sain hänen puheistaan sellaisen käsityksen, ettei ihmistä "pakoteta" synnyttämään alateitse jos se tuntuu mahdottomalta, vaan saa siinä tilanteessa sen sektion. Itse en täysin tiedä mistä mun synnytys pelko johtuu, mutta uskon menneisyydelläni olevan jotain tekemistä asian kanssa. Olen menettänyt luottamukseni ihmisiin melko totaalisesti. Ollessani noin 8 vuotias, aikuinen ihminen johon luotin käytti mua seksuaalisesti hyväksi ja juuri täytettyäni 18 isäpuoleni raiskasi minut. Lisäksi mulla on eräs erittäin huono kokemus gynekologilla käynnistä ollessani noin 12 vuotias. Luulen että mm. noilla asioilla on yhteys mun pelkoon ja inhoon alatiesynnytystä kohtaan. Mutta aikahan sen sitten näyttää miten sitä tulee synnyttämään jos hankkii lapsia ollenkaan.