te, joille punastelusta on tullut ongelma, niin onko se synnynnäinen juttu, vai onko teil jotain sellasta tapahtumaa, jonka muistatte, milloin punastuitte ekan kerran? ja mitä luulette, tuliko siitä tavallaan niin traumaattinen juttu, et sen takia aloitte punasteleen useamminki? mietein vaa et onko muillaki tälleen, ku mul tapahtu jo joskus lapsena, about 8v, sellane et oli mun synttärit, sit punastuin siin pöydäs (en siis ite huomannu sitä ollenkaa), mut mun sisko huomautti siitä silleen ilkeesti, ja sit ku siin oli paljon mun kavereita nii se oli sit noloo, sit sitä huomautteluu jatkui aina kun punastuin ja niin se vaan tapahtu kokoajan useemmin, ja lopulta ihan ilman syytäkin. sit se haittaa viel nykyäänki mun elämää, vaik oon jo täys ikäinen, siitä on seurannut sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö. :s sori, sekavaa tekstiä. mutjoo, ois kiva lukee muiden kokemuksia et mistä se punastelu alkoi..?
mistä teidän punastelunne alkoi?
typsy^^
494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
punastuin sillon kun pyysin nykyistä tyttöystävääni ensimmäistä kertaa treffeille, sydän hakkas ääni värisi ja naama oli niin punainen kuin olla voi, mutta silti se vaan suostui :D
Kyllä siihen punastumiseen, niin kuin sosiaaliseen jännittämiseen ja -pelkoon oireineen, taitaa suurimmalla osalla olla perinnöllinen taipumus. itse olen jo myös keski-ikäinen ja asiasta elämänpituinen kokemuspohja. Olen tehnyt havaintoja matkan varrella ja usein on niin, että ihan samanlaisista perhe- ym. oloista lähtöisin olevilla sisaruksilla toisella/yhdellä puhkeaa sosiaalinen fobia ja muilla ei. Ei niillä lapsuuden ehkä ikävilläkin kokemuksilla taida olla niin suurta merkitystä näissä jutuissa kuin annetaan ymmärtää. Samat kohtalot kokeneilla lapsilla yhdellä puhkeaa ongelma ja toisilla ei - toisilla on vaalea tukka ja toisilla ruskea, geenit ja dna siellä pikku-kromosomeissa ratkaisee ja arpa on heitetty...
Melkein kaikilla punastelu ym. tulee ongelmaksi kuoluiässä, yläaste/lukio. Tauti puhkeaa ja etenee melko saman kaava mukaan - ihan diagnosoitavissa kuin mikä muukin "sairaus" - on vaan jotenkin vaiettu ison joukon ongelma. Vertaa vaikka, että jalka poikki menet sukujuhliin niin saat myönteistä huomoita ja sympatiaa ja "sulan hattuun", mutta lähes kaikki sosiaalisesta fobiasta ns. terveille avautuvat saavat vain typeriä kommentteja ja "epäymmärrystä" mikä juuri tekee näistä ongelmista kärsivien elämän vaikeaksi.
Nobelin palkinto sille, joka keksii toimivan, itsetuntoa terveellä tavalla parantavan "lääkkeen" meille punastujille ym.....
en osaa sanoa
Joskus ala-asteella kun piti pitää esitelmiä.. Kamalaaa.