Apua...
En ole koskaan seurustellut ja siitä johtuu että olen erittäin arka miesasioissa. Haluan saada ihmissuhteen, mutta miesten tapaaminen on töissäni lähes mahdotonta ja kaveripiiri on hyvin pieni ja koostuu kokonaan naisista.
Mistä siis miehen itselleni nappaisin? Paras yritykseni on ollut liittyä treffi palstalle, mutta eipä siitäkään tule mitään. Voin kirjoitella miesten kanssa, mutta heti kun alkavat kysymään henkilökohtaisia kysymyksiä, alan välttelemään. Pelkään että joku yhteinen tuttu tunnistaa minut... Kuulostaa naurettavalta, tiedän, sillä mitä kummallista siinä on nykyään jos joku muukin saa tietää että neiti X yrittää tutustua mieheen netin kautta.. Ja oikeasti todennäköisyys että tunnettaisiin samoja ihmisiä on lähes minimaalinen.
Mutta entä sitten jos rohkeasti jatkan viestittelyä. Mitä sitten kun haluavat kuvan? En lähetä, sillä hommahan kaatuisi heti kun näkevät mun naaman (niin sanoo ääni takaraivossa). Mutta sitten homma hiipuu muutenkin. Ja entä jos haluavat tavata? Ihan mahdoton ajatus. Sehän olisi niin tuskallisen nolo tilanne kun huomaa miten toinen ei olekaan kiinnostunut (sanoo ääni edelleen..). Eli ei kannata aloittaa koko viestittelyä ollenkaan.. Ja sitten sitä päätyy tuskailemaan yksinäisyyttään nettipalstalle.
Mutta oikeasti. Miten mä saan tilanteen haltuun ja oikeasti pyörät rullaamaan?
Miten saan itseni psyykattua rohkeaksi?
En ole koskaan seurustellut ja siitä johtuu että olen erittäin arka miesasioissa. Haluan saada ihmissuhteen, mutta miesten tapaaminen on töissäni lähes mahdotonta ja kaveripiiri on hyvin pieni ja koostuu kokonaan naisista.
Mistä siis miehen itselleni nappaisin? Paras yritykseni on ollut liittyä treffi palstalle, mutta eipä siitäkään tule mitään. Voin kirjoitella miesten kanssa, mutta heti kun alkavat kysymään henkilökohtaisia kysymyksiä, alan välttelemään. Pelkään että joku yhteinen tuttu tunnistaa minut... Kuulostaa naurettavalta, tiedän, sillä mitä kummallista siinä on nykyään jos joku muukin saa tietää että neiti X yrittää tutustua mieheen netin kautta.. Ja oikeasti todennäköisyys että tunnettaisiin samoja ihmisiä on lähes minimaalinen.
Mutta entä sitten jos rohkeasti jatkan viestittelyä. Mitä sitten kun haluavat kuvan? En lähetä, sillä hommahan kaatuisi heti kun näkevät mun naaman (niin sanoo ääni takaraivossa). Mutta sitten homma hiipuu muutenkin. Ja entä jos haluavat tavata? Ihan mahdoton ajatus. Sehän olisi niin tuskallisen nolo tilanne kun huomaa miten toinen ei olekaan kiinnostunut (sanoo ääni edelleen..). Eli ei kannata aloittaa koko viestittelyä ollenkaan.. Ja sitten sitä päätyy tuskailemaan yksinäisyyttään nettipalstalle.
Mutta oikeasti. Miten mä saan tilanteen haltuun ja oikeasti pyörät rullaamaan?
Miten saan itseni psyykattua rohkeaksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Menet ihmisten ilmoille, baariin, harrastuksiin, illanviettoihin. Siitä se lähtee, netissä on turha mitään yrittää.
baareista ei löydy ketään eikä mitään. En tosin ole viestin aloittaja, mutta ihan samoja ongelmia mullakin. Sen yhden illan ajan tulee jonkun tanssa tanssittua ja ehkä seuraavana päivänä nähtyä vielä jossain, mutta se siitä sitten.
Netissäkin on hankalaa, kun täällä ei saa annettua itsestään semmoista oikeanlaista kuvaa... Jos sanon, että olen hieman ujo, niin hän odottaa jotain pintä söpöstelijää, ja saakin eteensä täysin jäässä olevan muijan. Sitten jos sanon olevani aivan totaalisen ujo ja saamaton ei hän halua edes tavata -.-
Kyl naisilla tuo on helppoa jos vaan nyt sopivat tapaamisen ja menevät paikalle. Ei siellä usein tarvitse edes erikoisempia sanoa... Kyllä se toinen tyyppi kyselee asioista ja voihan sitä lyhyemmin tavata ja sitten uudemman kerran...
Miehillä on usein se ongelma ettei kukaan lähde tapaamiseen vaikka haluaisikin semmoista.
Kuulostaa siltä että et ensisijaisesti halua täysimittaista seurustelua vaan miehistä juttuseuraa netissä! Olenko väärässä?
Olen livenä sen verran arka, että aloitteen teko on mahdotonta. Netissä olen kirjoitelut muutamien naisten kanssa, mutta en ole saanut ketään lähtemään treffeille. Alkavat epäröidä, kun pitäisi edetä. Eli tässä suhteessa olen sitten kuitenkin se aktiivisempi. En pidä naisen ujoutta yhtään pahana asiana, kunhan ei tietenkään ole niin ujo, ettei pysty edes anonyymisti kirjoittamaan.
Tuollaiset "mene baariin" vastauksia antavat henkilöt eivät kyllä pysty edes kuvittelemaan millaisessa tilanteessa toinen on. Jos pelkää torjuntaa ja häpeää kuollakseen, niin miten sitä uskaltaisi baariin lähteä "lihatiskille"?? Ja jos ystäväpiiri on hyvin pieni niin mihin illanistujaisiin tässä oikein menisi?! Ja harrastukset.. Mikä harrastus mun pitää aloittaa että löydän mukavan miehen? Ei harmainta aavistustakaan.. Kansalaisopiston kursseilta löytyy hyvin vähän samanikäisiä miehiä ja lenkkipoluilla on hiukan vaikea alkaa jonkun kanssa juttusille..
naiset vs. miehet: miten niin "naisilla helppoa"?? Kyllä mä pystyn juttelemaan ihmisten kanssa mutta tuollainen treffi tilanne jossa mies koko ajan "arvioi" sua, tuntuu niin pahalta, että ei onnistu.. Kyllä se ujoille/aroille/pelokkaille/kokemattomille jne. ihmisille on yhtä vaikeaa sukupuolesta riippumatta.
anonyymi--- olet väärässä. kaikki mitä elämältä haluan on oma perhe. Ja mistä perheen perustaminen pitää aloittaa...? Siitä miehestä...
"kaikki mitä elämältä haluan on oma perhe."
Tämä ei kuulosta hyvältä.
Jos todella kovasti jotakin haluat, voit toimia sen saavuttamisen eteen hammasta purren vaikka elämäsi loppuun saakka. Sen vuoksi voit luopua kaikesta muusta, kuten onnesta, sisäisestä rauhasta ja syvästä yhteydestä kehenkään toiseen ihmiseen, ja päästä aina lähemmäksi tavoitettasi. Kunhan sen perheesi saat, tulet huomaamaan, että et varsinaisesti edes tunne miestäsi, talosi sijaan näet asuntolainasi ja lapsesi näyttävät erilaiselta kuin haaveesi. He ovat vain välttävästi toimivia osasia halujesi pilvilinnassa, kaukana ideaalista.
Vaikka kohdallesi osuisi kaikki maailman onni ja saavuttaisit haluamasi tasan niin kuin suunnittelit, kuittaat sen toteamalla, että "näin sen pitikin mennä", etkä tunne hiukkaakaan riemua. Ja koska mikään todellinen ei mene täysin suunnitelmien mukaan, et pääse edes tyytyväisyystasolle. Pettymykset tulevat olemaan ainoa palkkasi.
Uurastuksesta, tulet löytämään vapahduksesi tuskasta. Uurastuksesta, jossa hukkaat itsesi ja raadat perheesi--korjaan: et todellisen perheesi, vaan toiveesi hyväksi. Hetkeksi voit unohtaa sen että olet yhä vain onneton vaikka olet jo melko pitkällä tavoitteessasi. Koet antaneesi kaiken itsestäsi perheesi hyväksi ja toivot että he näkevät uhrauksesi ja muuttuvat haluamasi kaltaiseksi, mutta koska he ovat oikeita ihmisiä eivätkä niitä haavehahmoja joita todella rakastat, hikesi ja kyyneleesi valuvat hukkaan, muuttuen katkeraksi vihaksi. Sittenkin vain teet työtä ja rukoilet, että lopulta saisit mitä haluat.
Mutta onneksi ei vielä olla menossa noin pitkällä! Todellisuudessa sinä olet onnekas, kun et ole vielä pystynyt ottamaan kunnolla ensimmäisiäkään askelia eteenpäin haaveesi toteuttamiseksi. Todellisuudessa sinä olet onnekas, koska syvällä sisimmässäsi tiedät, että et voi todella saada haluamaasi, koska sitä ei ole eikä tule olemaan.
Jos ihmisellä on oikeasti noin huono itsetunto, niin ehkä kannattaisi sille tehdä ensin jotain ennen kuin alkaa mitään kumppania etsiä. Miten voi kuvitella löytävänsä ketään, "jos pelkää torjuntaa ja häpeää kuollakseen"? Ihmisten tapaaminen onnistuu huomattavasti paremmin sitten, kun ensin on sujut itsensä kanssa eikä pelkää muita. Terapiasta ja kenties itsetunto-oppaiden ja muiden self-help-teosten lukemisesta voisi olla apua.
Samaa mieltä jos ei ole sinut itsensä kanssa voi haluamattomuuttaan ajautua henkisen tai fyysisen välivallan uhriksi nim. kokemusta on vuosien varrelta. On olemassa erilaisia trauma ja muita terapeutteja jotka auttavat näissä asioissa. sitten kun on kunnossa rakkaus saapuu. Mutta voimia ja tahtoa tarvitaan.
Hei minulla on vähän saman tyyliset ongelmat, pystyn kirjoittamaan viestejä ja kyselemään kuulumisia mutta heti jos se juttu menis pidemmälle ja tarttis vaik nähä kasvotusten ni ei tuu mitään meen ihan lukkoon.. en tiiä mitä se on. On kauheen ärsyttävää omasta mielestäni kun kaikki kaverit seurustelee ja ite oon tämmönen pelkuri. Tällä hetkellä meillä on töissä todella kivan tuntunen poika johon vähän oon ihastunu ja hymyilyttää kun nään sen ja tuntuu et hengitys salpautuu,, oon huomannu et sekin kattelee mua ehkä sillä silmällä,, yritin kerätä rohkeutta ja jotain puhuu mut ne sanat ei vaan tuu ulos, ja nyt jäin viel lomallekki joten se siitä,, saa nähä mikä tilanne on 4vkon päästä et onko sillä jo uudet kuviot vai mitäon.. Näin ne jutut menee ohi ku ite ei saa mitään aikaseks :/