Mikä minussa on vikana? Vai onko vika muissa ihmisissä? Yläasteella koin henkistä kiusaamista, syynä varmasti se että olin ujo ja hiljainen. Ulkonäköänikin arvosteltiin; olin ruma ja outo. Ne pari vähäisintäkin kaveria hylkäsivät ja alkoivat välttelemään minua ja nauramaan selkäni takana. Itsetuntoa ei ollut nimeksikään, tuntuu että sain siitä ikuiset arvet, ja tänäkään päivänä tuntuu että en voi luottaa keneenkään, oikeastaan "pelkään" ihmisiä jotka ovat kanssani samaa ikäluokkaa. Tuntuu että kaikki samanikäiset ihmiset kanssani eivät halua minuun tutustua. Olen nyt 23vuotias nainen, ja käyn töissä. Tänäkään päivänä minulla ei ole ainuttakaan kaveria työn ulkopuolella. Hassua on, että vaikka olen ollut jo monta vuotta samassa työpaikassa, kukaan työkaveri ei halua olla kanssani tekemisissä työn ulkopuolella. Oikeastaan se ei minua haittaa, koska olen tottunut elämään ilman kavereita. Kuulostaa hullulta, mutta tuntuisi tosi oudolta jos minulla olisi kavereita, jotka soittaisivat tai lähettäisivät tekstaria ja pyytäisivät ajanviettoon kanssaan. Olen ajatellut että kukaan ei halua tutustua minuun sen paremmin tai ole kiinnostunut minusta siksi, koska olen suhteellisen sulkeutunut, enkä puhu paljoakaan henkilökohtaisesta elämästäni. Muuten olen kyllä luonteeltani mukava ja huumorintajuinen. Ei liene yllätys, että kun ei ole kavereita, niin ei ole myöskään ollut miessuhteitakaan. En näe itseäni yksin baarissa miehiä pokaamassa. Ensiksikin olen niin ujo, että ei siitä mitään tulisi, ja toiseksi tuntuu että olisi paljon kivempaa mennä sinne baariin sen parhaan tyttökaverin kanssa.
Muilla samanlaisia ajatuksia ja kohtaloita?
Muilla samanlaisia ajatuksia ja kohtaloita?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi sua!!!
Kyllä sinussa on vikaa, niinkuin kaikissa muissakin ihmisissä.
Jotkut ovat sosiaalisesti parempia kuin toiset, ja erityisesti kouluiässä tapahtuu kiusaamista kun huomataan joku jota helppo kiusata, kaverit sitten hylkää kun pelkäävät myös joutuvansa kiusatuiksi.
Noita mies suhteita ehdit kyllä vielä saamaan ihan riesaksi asti, kun vaan hyväksyt ensin oman itsesi ja ymmärrät noita miesten omituisia "pokaus"
menetelmiä. Eli annat mahdollisuuden sille useimmiten hirvittävän ujolle
miehen alulle joka on kerännyt kaiken rohkeutensa ja änkyttää sulle jotain ihan hassua. Tietysti jos on saanut kerättyä sitä rohkeutta riittävästi, niin voi puhua jopa järkevästi.
Toivottavasti löydät jonkun ystävän, jonka kanssa voit käydä bilettämässä ja
siten myös tutustut toisten kanssa.
Kokemuksesi vastaa paljolti omaani, olen ollut tavattoman eristäytynyt koko elämäni, johtuu varmaan kans koulu kiusaamisesta.
Nyt sitten vaihdoin paikkakuntaa ja koitin tutustua ihmisiin ja saada kavereita ehkä vähän liiankin kovasti (suhteutettuna olemattomiin sosiaalisiin taitoihini)
Kyllä minä sainkin joitain kavereita, mutta he eivät olleet tekemisissä kanssani vapaa-ajalla, vaika koitin ehdotella monenlaista ja ne jotka olivat viettivätkin joskus aikaa kanssani, niin en koenut sitä riittäväksi-> tuli ongelmia ja mustasukkaisuutta-> paljon välejä on katkennut tai heikentynyt.
Eli olin kans kovin sulkeutunut ja en välittänyt muista ihmisistä, mutta nyt kun olen päässyt "maistaan" ihmis suhteita, niin olen kyllä vielä innostunut tutustuun ihmisiin, mutta voi olla etten kauvaa koska vaika tahdon vain hyvää niin tahtomattani loukkaan toisia ja se tulee bumerangina itselleni, joten parempi varmaan vetäytyä takaisin kuoreeni.
Mutta kyllä jokainen löytää oman paikkansa täällä maailmassa joka on särkyneiden majatalo, jokaisessa on jotain "vikaa" tärkeintä on että antaa sen mahdollisimman vähän estää omaa onnea.