Masennus ja asunnon

Kotini oli kaaos - kuin olisi kaatopaikka romahtanut jostain päälle.

Siivoamisen aloittaminen oli vaikeata. Se tuntui tavallaan lannistavalta, ylivoimaiselta, ja aloin vältellä koko asiaa.

Sitten päätin, etten ota siivoamisesta mitään stressiä. Siivoan vähän kerrallaan, ja jos en, niin sitten joku toinen kerta.

Aloin viedä joka aamu kassillisen lehtiä lehtikeräykseen hakiessani sanomalehden. Näin sitten pikku hiljaa kuorin kämppäni pinnat esiin.

Varsinaisen siivoustyön jaoin pienempiin urakoihin. Päätin, että siivoan puoli tuntia kerrallaan, huomenna tunnin. Näin sain kämpän kondikseen.

ehdottaisin pakollisia rutiineja ja tehtäviä (vaikka aluksi pieniä) ja ulkoilulenkkejä tai viikottaista kirjastokäyntiä. olen sitä mieltä että jos ei ole pakollisa rutiineja tai töitä ihminen tylsistyy enstistä enemmän ja kierre on valmis.
Elämälläsi on merkitys,et ole turhaa syntynyt. God pless You:)

mikään putipuhdas ei asuntoni ole, mutta verrattuna moniin muihin opiskelijakämppiin, ihan hyvässä kunnossa. en itse jaksa stressata kauheasti siivoamisesta. mitä se loppujen lopuksi haittaa, jos on pölyä nurkissa, pyykkiä pesemättä, tiskit viruvat päiväkausia? se on ihan omasta sietotasosta kiinni. jotkut eivät kestä epäsiisteyttä yhtään ja siivoavat jatkuvasti. itse siivoan silloin kun likaisuus alkaa oikeasti haitata.

joskus tuntuu että masentuneet ei muuta tee kun makaa päivät pitkät lääkkeitä nappaillen. Siinä ei siivous eikä muukaan luonnistu. Kaipa sitä pystyy jos on esim määrätty pitkä saikku. Itselläni ei ole moiseen ''ylellisyyteen'' varaa. pitää pakottaa itsensä toimintaan joka päivä.

Minä en ole mielestäni masentunut, mutta kodin siivoaminen on minulle ylivoimainen tehtävä. Siksi en toivo enkä kutsu ketään edes ytäviäni ennalta kutsumatta kylään.
Kun siivoan ja tietenkin on pakko tehdä asian eteen aina lopultajotakin , en osaa pitää tavaroita järjestyskessä. Kun tulee kauempaa porukkaa käymään, silloin on pakko terästäytyä ja sulloa "törky" jonnekkin piiloon ja silloin tulee jopa sivottua. Monesti teen päätöksen että nyt alan elää ihmisten lailla, mutta jo viikon päästä mopo on livennyt käsistä. Välistä itseänikin ärsyttää moinen sekamelska, pesemättömät astiat, riskat pursuu yli laidan, villakoira heijaavat nurkissa. Ulkoa tullessa haju on tunkkainen ym. Kieltämättä kohtuullinen sekasotku kuuluu elämään, jopa ahdistun jos ympärillä on "liian siistiä". Minulla on yksi hyvä ystävä, muistutamme joskus tekstiviestejä, hei ja nurkat hohtaa puhtautaan?. Hän juuri samanlainen sontasika.
Me ihmiset olemme niin erilaisia. Olen jopa hyväksyny tilanteen itsellenit. Minun kotini tämä on. Jos se minulle kelpaa, niin ei minun tarvitse välttämättä siivota ja ei asiasta kannata tehdä painajaista.

On tietenkin eri asia, jos asiasta kärsii, ei viihdy sotkussa ja se on osa maksennuksen oiretta. Voi olla, että olen tältä osin sitten masentunnut. Toiset purkavat masennuksen siivoamalla koko ajan.

Oon huomannut että siivoominen ei huvita kun puuttuu arjen muut rutiinit. Juuri työttömänä tämä korostuu. Ei huvita siivota tänään kun voi siivota huomenna tai ylihuomenna tai... Kun on kiirettä ja aikaa rajallisesti saa asiat yleensä tehtyä paremmin. Monet muutkin ovat sanoneet samaa. Kiireessä saa enemmän aikaan. Joten älä turhaan stressaa!