3 Maailmansota

Öljy on maailman tärkein energian lähde. Kaikki teollisuusmaat ovat täysin riippuvaisia öljystä.
Monet valtiot ovat käyttäneet öljystä saamansa rikkaudet kansansa elämisen parantamiseen. Toiset taas ovat sijoittaneet öljyvaransa aseisiin ja vahvistaneet sotajoukkojaan.
Asiantuntijat uskovat, että tähän mennessä maailma on käyttänyt yhden kolmasosan kaikista öljyvaroistaan ja että vuonna 2050 maailma on tyhjä öljystä.Öljyn alkaessa loppua suurimmat valtiot alkavat sotia öljystä.3 Maailmansota on alkanut ja se käydään ydinaseilla.Siinä ei auta suomalainen sisu eikä sotilaskoulutus.
5529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Höpöpuheita. Suomalaisella sisulla voidaan puolustaa joka ainoaa öljylitraa jota isänmaamme kamaraan on varastoitunut.

Äänestä

tottakai se öljy loppuu. mutta eipä liikahda sotakoneetkaan ilman sitä. joku taisi joskus sanoa, että 3. maalimansota käydään kivin ja kepein. se lie lähellä totuutta.
ydinasein jos joku alkaa pelleillä, ei millään ole mitään väliä enään. ennen pitkää saastuu koko pallo ja ihmiskunnan oma vika on se. ihan ansaitusti kuollaan pois koko paskasakki.

itse veikkaan, että öljyäkin tärkeämpi juttu tulevaisuudessa tulee olemaan puhdas juomavesi, ja sitähän meillä riittää. sen päältä tulee tappelu aivan varmasti. jännä seurata miten käy...

Äänestä
  • Eiku se sanotaan niin et 4. maailmansota käydään kivillä ja keihäillä...

    Koska 3. käydään ydinaseilla ja sen jälkeen ei ole enää muuta millä tapella.

    PS. Ohjuksissa on polttoaineet valmiina, ollu jo 50 luvulta lähtien, ei haittaa vaik öljy loppuu. Siilossa kun mies kääntää avainta ja painaa nappia ja raketti lähtee, niin se on yks hailee vaik joka sotakoneesta olis tankki tyhjä...

    Äänestä

eikös se tavallaan jo alkanut kun usa hyökkäsi öljyn perässä irakiin.

Äänestä
  • Ja öljyntuotanto kääntyy laskuun n. 2010
    - ja tämä on fakta, sen voi lukea jostain talouslehdistäkin aina sillon tällön.

    Ja rahamiehet ei lehdissään yleensä lörpöttele turhia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sepg kirjoitti:

Öljy on maailman tärkein energian lähde. Kaikki teollisuusmaat ovat täysin riippuvaisia öljystä.
Monet valtiot ovat käyttäneet öljystä saamansa rikkaudet kansansa elämisen parantamiseen. Toiset taas ovat sijoittaneet öljyvaransa aseisiin ja vahvistaneet sotajoukkojaan.
Asiantuntijat uskovat, että tähän mennessä maailma on käyttänyt yhden kolmasosan kaikista öljyvaroistaan ja että vuonna 2050 maailma on tyhjä öljystä.Öljyn alkaessa loppua suurimmat valtiot alkavat sotia öljystä.3 Maailmansota on alkanut ja se käydään ydinaseilla.Siinä ei auta suomalainen sisu eikä sotilaskoulutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu