Älkää yllyttäkö mua kertomaan tunteitani.
Olen nähnyt tän kyseisen herran tasan kerran. Yhden yön jutusta se lähti, ja en ole unohtanut häntä. Luulin että loukkasin häntä eräällä tekemiselläni, mutta ilmeisesti en niin tehnyt. Ei ollut tarkoituksenakaan. Tapasin hänet 2kk sitten, se juttu jäi auki ja minua häiritsi se ihan hirveästi. Joten juttelin hänelle ja selvitin asian. Hän sanoi ihan selvästi, että halusi minusta vain yhden illan jutun, eikä yhtään mitään muuta.
Se ei tiedä tunteistani, luulisin niin. Luulin, että olisin voinut unohtaa tän miehen sen jälkeen kun selvitin ton jutun, ja viikkoja on kulunut. Ei onnistu, näköjään.
Mitä hemmettiä? en ehkä ikinä näe tätä miestä. Facebook kavereita ollaan, ei muuta. Sanoin että voisimme olla kavereita, mutta ei sanonut juuta eikä jaata. sitten tajusin, että se ei halunnut musta mitään.
Miten tälleen voi ihastua? Ne suudelmat (ehkä paras suutelija ikinä) vai se seksi? apua.
Kaiken lisäksi sain tästä miehestä kamalan itserakkaan kuvan. Huoh. Silti tykkään siitä. Ei helvetti!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minäkin joskus olen harrastanut yhdenyönjuttuja ja välillä ihastunut niihin panoihin :D
Mutta siitä pääsee yli kyllä! On jotenkin vaan helppo ihastua tyyppiin jonka kanssa on ollut tosi läheisesti ja saanut vähän aikaa hellyyttä, mutta kyllä se aika äkkiä unohtuu kun tapaa muitakin miehiä. Unohda se tyyppi ja katsele muita miehiä.
En usko että yhdenyön jutut muuttuisi mitenkään syvällisemmäksi, se on vain seksiä ja hauskanpitoa.
Hän on sanonut ettei halua kanssasi vakavampaa niin turha siitä haaveilla.
Ja hieno juttu että mies ainakin puhui suoraan niin ei tarvitse jäädä pohtimaan sen enempää.
Tässä sulle kannustuksen sana: venaa vielä muutama viikko ja lupaan et olos helpottuu. Koska oot näemmä ajatellut asiaa paljon ja vuodattanu sydänveres jo tännekin niin oot jo varmasti voiton puolel. Unohda se jäbä, parempia on maailma täynnä!
Niinpä, yleensä kun uuden miehen löytää, niin sillä se menee. Oli mulla tossa joku pieni säätö, mut ajattelin vain tätä ihastusta. Ehkä nyt sit pystyn keskittyy muihin miehiin kun sain mielenrauhan tästä jutusta.
Välillä tuntuu, etten jaksa ajatella edes sitä enää. Kun siitä ei ole mitään hyötyä, se ei tykkää minusta. Mikä outoa, en syytä itseäni tästä. En ajattele, että olen niiiiiiiiiiin ruma ja läski, ettei se halua olla minun kanssa. Voihan se tietysti tuokin olla, mistä minä tiedän. Mut anyway, en jaksa ajatella että se tuosta olisi kiinni.
Yep, ehkä minä sitä läheisyyttä kaipasin ja sit en osaa päästää irti.
Mutta THANK GOOD minä juttelin sille miehelle, minähän oisin jossitellut loppuelämäni parhaimmassa tapauksessa. Sitten ois vituttanut jos oisin monen vuoden päästä tajunnut että se onkin tuollainen Ass.
i k ä v ä :(
Koita jaksaa!
Mulla on sama tilanne. Haikailen miehen perään joka ei ole kiinnostunut.. Mut kyl se on jossai vaihees hyväksyttävä että kaikkea ei aina saa, vaikka pahalta se tuntuu ajatella että ei koskaan saisi tätä miestä..