Kiinni sinussa

En vaan saa ajatuksia pois yhdestä miehestä. Kohdattiin tän miehen kotikaupungissa elokuun lopussa 2009 ja vietettiin yksi yhteinen yö vierekkäin nukkuen ja jutellen. Mies sanoi erotessa, että haluaa ehdottomasti nähdä mut vielä, ja että ei oo koskaan kohdannu mun kaltaistani. Puhelinnumerot vaihdettiin ja molemmat otti yhteyttä kerran, mutta välimatka tuntui sillon ylitsepääsemättömältä, ja molemmilla oli omat kuvionsa omassa kotikaupungissaan. Varsinkin itse olin tuolloin sellasessa elämäntilanteessa, että vauhtia riitti, ja en ollu valmis mihinkään vakavaan.

Mietin yhä tätä kohtaamista ja miestä miltei päivittäin. Tästä on tullu vaan sellanen päähänpinttymä. Tässä välissä mulla on ollut muita miehiä, mutta se ei oo vaikuttanu mun ajatuksiin.

Tuntuu että mulla oli jotain tosi speciaalia, sellasta mitä ei koe montaa kertaa elämänsä aikana. Ja vaikka meidän kohtaaminen oli lyhyt, en oo koskaan voinu olla kenenkään seurassa niin aito ja oma itseni. Oli vaan niin helppo olla sen seurassa ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia? Ja osaako kukaan kertoa, miten pääsen yli tästä? Olen täysin haudannut ajatuksen siitä, että ottaisin siihen yhteyttä, koska on jo liian myöhäistä. Enhän voi yhtään tietää mitä sen elämään nykyään kuuluu, ja onko se edes sinkku nykyään. Haluisin vaan päästää irti tästä päähänpinttymästä ja jatkaa elämää.

Voi kun tällä tarinalla ois ollu toisenlainen loppu :(
6283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos ajattelet sitä aina kun sulla menee huonosti anna olla!

Äänestä

On täällä hieman saman kaltainen tarina. Meidän juttu kesti vain hetken. Eikä se sitten saanut tuulta alleen. Itse en ole täysin hänestä ylipäässyt.. Viäläkin ainoa johon olen varmaa rakastunut.. Ihmettelin monesti jälkeenpäin oliko se kaikki jokinlainen opetus mulle, etten sekaannut enään parisuhteisiin. Olen niin, hukassa kaikessa tälläisessa. :(

Äänestä

opetus. Mua ei tarvi opettaa ihmissuhteissa.

Äänestä

Mä oon joskus miettinyt että kuinkahan moni nainen täällä haikailee saman miehen perään. Onks olemas joku semmonen "sonni" joka on saanut monen naisen pään sekaisin ja sit nä kaikki naiset avautuu täällä fiiliksistään... haha ois hauska tietää :)

Yks tamperelainen sonni ainakin on niin jäätävä aisanheiluttaja, että....no en kerro enempää.

Ja kerranhan sitä täällä eletään, et kukin tavallaan...

ei elämää kannata ottaa niin vakavasti. Mut sen oon oppinut ja haluun kaikille sanoa, että älkää hyvät ihmiset rakastuko! Rakkaus on ihan oikeasti salakavala sairaus, josta ei loppujen lopuks aiheudu kun vain harmistusta. Elämä sujuu paljon kevyemmin ilman tunteita! :)

*Kun kerran rakastuu, sitä virhettä ei tee enää koskaan* :)

Äänestä
  • Kaikki tyylillään.. Munan perässäkö sä vaan olet?

    Äänestä

  • Toivottavasti suurin osa naisista ei ole vain molon perään, niin kuin tämä neito!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydän käppyrällä kirjoitti:

En vaan saa ajatuksia pois yhdestä miehestä. Kohdattiin tän miehen kotikaupungissa elokuun lopussa 2009 ja vietettiin yksi yhteinen yö vierekkäin nukkuen ja jutellen. Mies sanoi erotessa, että haluaa ehdottomasti nähdä mut vielä, ja että ei oo koskaan kohdannu mun kaltaistani. Puhelinnumerot vaihdettiin ja molemmat otti yhteyttä kerran, mutta välimatka tuntui sillon ylitsepääsemättömältä, ja molemmilla oli omat kuvionsa omassa kotikaupungissaan. Varsinkin itse olin tuolloin sellasessa elämäntilanteessa, että vauhtia riitti, ja en ollu valmis mihinkään vakavaan.

Mietin yhä tätä kohtaamista ja miestä miltei päivittäin. Tästä on tullu vaan sellanen päähänpinttymä. Tässä välissä mulla on ollut muita miehiä, mutta se ei oo vaikuttanu mun ajatuksiin.

Tuntuu että mulla oli jotain tosi speciaalia, sellasta mitä ei koe montaa kertaa elämänsä aikana. Ja vaikka meidän kohtaaminen oli lyhyt, en oo koskaan voinu olla kenenkään seurassa niin aito ja oma itseni. Oli vaan niin helppo olla sen seurassa ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Onko kellään muilla vastaavia kokemuksia? Ja osaako kukaan kertoa, miten pääsen yli tästä? Olen täysin haudannut ajatuksen siitä, että ottaisin siihen yhteyttä, koska on jo liian myöhäistä. Enhän voi yhtään tietää mitä sen elämään nykyään kuuluu, ja onko se edes sinkku nykyään. Haluisin vaan päästää irti tästä päähänpinttymästä ja jatkaa elämää.

Voi kun tällä tarinalla ois ollu toisenlainen loppu :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu