Syy selvisi.

säikähtynyt.

Lapsella on ollut ihmeellisiä oireita, sekä myös itselläni..ihottumaa kaulassa, sekä päänsärkyä.

Nyt lapselle tuli bakteeritulehdus ja jäi kovaa ärsytysyskää, olen antanut hänelle Bricanyt avaavaa, sekä Budesonid lääkettä. Lääkäri on määrännyt ne infektioastmaan, astmatutkimykset on tehty sekä allergia, ei ole astmaa, eikä allergiaa ruokaaineille, eikä eläimille.
Lapsen henkeä on ahdistanut vain parfyymiosastoilla ja kaupoissa jossa on esillä pesuaineet.
Sitäkin vaihtoehtoa olen miettinyt kun yskä on ollut kovaakin välillä, koska meillä on koira. Mutta taas toisaalta lapsen oireilut ovat vähentyneet kaverien luona, missä on kissoja ja koiria.
Olen itse aivastellut ja olo on ollut paha, myös lapsella samoja oireita.
Noin puoli vuotta rupesin käyttämään Comfort huuhteluainetta sitä sinistä, ja olen luonteeltani ihminen joka pitää tuoksuista, sekä ostin myöhäisyksyllä ison kasan kauniita tuoksukynttilöitä.
Kun olen tullut kotiin, vastaani on tullut miellyttävä tuoksu, olen ehkä halunnut peittää koiran ominaistuoksun.

Eilen laitoin huuhteluaineella kyllästetyt peitot ja pykit kaappiin ja yhden pojan petiin.
Kun hetken päästä avasin kaapin oven, en meinannut saada henkeä niin se ärsytti kun kaapin avasin, ja samalla tajusin, se huuhteluaine!
Kaivoin yöllä kaapista vanhoja lakanoita ja laitoin ne lapselle, ei yskinyt sitten yöllä yhtään. Ja laitoin pussiin ison läjän tuoksukynttilät jotka olivat olohuoneessa esillä, ja nakkasin ne kaikki samantien roskiin.
Tuuletin huonetta.

Pesin pesukoneesta sen säiliön, mihin laitetaan huuhteluaineet ja pesuaineet, nyt siellä pyörii pelkällä vesipesulla lapsen petivaatteita, kohta laitan uudestaan vesipesuun hänen tuoksuvaatteet.

Miten nopeesti tämä haju lähtee, onko mitään vinkkejä?

Olen siis käytännöllisesti myrkyttänyt tekstiilimme tuolla Comfortilla puolen vuoden ajan.

15

6710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Allergikkomummo

      Olen itse kohta 61 v, ihoallerginen hajusteille ja saan astma-tyyppisiä vaikeita hengitystieoireita hajusteista. Myös migreeniä auralla.
      Olen elänyt hajusteetta - kotona siis hajusteetonta - maaliskuusta 1991.
      Itse joutuisin heittämään varmaan suurimman osan noista Comfort-pyykeistä pois, mutta terve ihminen selvinnee muutamalla pesulla ja kuivatuksella ulkona!
      Laita Rajamäen väkiviinaetikkaa viimeiseen huuhteluveteen, voi auttaa.
      Jos pyykit tämän jälkeen haisevat etikalle, pese ne uudelleen ja kuivata ulkona.
      Lakanat ja pyyhkeet voit pestä maksimilämpötilassa, lämpö auttaa hajustekemikaalien irtoamisessa.
      Voit myös yrittää pitää vaatteita ulkona, kun tulee lämmintä ja aurinkoista, auttaa.
      Tekokuiduista on vaikein saada hajusteita pois.
      Itse joudun pesemään ja tuulettamaan - ja sama uudelleen - uudet vaatteet, koska kaupassa hajusteet tarttuvat vaatteisiin, elleivät vaatteet ole pakkauksessa. Tietty aina pitää pestä vaate, jos se tulee ihoa vasten.

      Aivan ensimmäiseksi: käy läpi siivouskaappi ja heitä kaikki turha siivousaine pois, ehdottomasti kaikki, missä on hajustetta (parfym niissä yleensä lukee, tai suomeksi vastaavasti hajuste). Vältä voimakkaita siivousaineita.
      Nykyään on jo hyvin saatavilla hajusteettomia siivousaineita.

      Itse käytän pyykinpesussa Erisan-pyykinpesuainetta. Käytän myös huuhteluainetta: joko LV tai Erisan. Etikkakin käy huuhteluaineesta.

      Hyvä kun huomasit itse, että hajusteet aiheuttivat lapsellesi noin pahat oireet, moni ei tätä huomaa/tajua.
      Ne tuoksukynttilät heitä suoraan roskiin!
      Nyky-tuoksut ovat pääosin synteettisiä, synteettisesti valmistetuissa ollaan pyritty aikaansaamaan alkuperäinen tuoksu - että ihmisen hajuaisti mieltäisi tuoksun aidoksi - mutta kyllä synteettinen haisee ja osa haisee todella pistävälle.
      Ongelma on se, että näistä tuoksukemikaaleista on saatu pitkäkestoisia, eli ne eivät häviä edes pesussa.

      Olen erittäin ONNELLINEN, että ymmärsit, mistä lapsesi oireilu johtuu.
      Tiedän itse, miten mahdotonta on hengittää kemikaalihajustettua sisäilmaa.
      En pysty kyläilemään kodeissa, missä sisäilma tuoksuu tai haisee esim. pyykinpesu- ja huuhteluaineille, yms. nykyajan teknokemian tuotteille.
      Olen yrittänyt ja joudun menemään ulos oksentamaan.

      • Allergikkomummo

        Unohtui. Itsekin luulin olevani allergine koiralle, naapurissa vieraillessa oli vaikea hengittää, heillä oli koira. Kun lähdin pois, ehdin kävellä parikymmentä metriä ulkona ja oksensin. Luulin, että syy oli koiran.
        Ei ollut. Syy oli huoneilman, mutta tuossa vaiheessa en sitä vielä ymmärtänyt. Vaikken itse käyttänyt hajusteita, en tajunnut, että hajusteet ilmassa naapurissa voivat aiheuttaa minulle pahojakin oireita.
        Kaikki ärsyttävä aiheuttaa lisää ärsytystä, jos esim. hengitystiet ovat jo valmiiksi ärsyyntyneet tai herkistyneet. Siksi kannattaa välttää voimakkaita aineita siivouksessa, välttää pölyä kerääviä mattoja yms.
        Jos kuitenkin tuntuu, että koira lisää oireilua, kannattaa kokeilla koiralle lisä- ja säilöntäaineetonta ruokaa, nykyään näitäkin on saatavilla.
        Koiran hilse on se, mikä voi herkistää.

        Itse olen hoitanut aikuisen lapseni koiraa mökillä monia vuosia kesäisin ja nyt kyseinen koira, iso sellainen, asuu kanssani. Ei mitään oireita.


      • ap.
        Allergikkomummo kirjoitti:

        Unohtui. Itsekin luulin olevani allergine koiralle, naapurissa vieraillessa oli vaikea hengittää, heillä oli koira. Kun lähdin pois, ehdin kävellä parikymmentä metriä ulkona ja oksensin. Luulin, että syy oli koiran.
        Ei ollut. Syy oli huoneilman, mutta tuossa vaiheessa en sitä vielä ymmärtänyt. Vaikken itse käyttänyt hajusteita, en tajunnut, että hajusteet ilmassa naapurissa voivat aiheuttaa minulle pahojakin oireita.
        Kaikki ärsyttävä aiheuttaa lisää ärsytystä, jos esim. hengitystiet ovat jo valmiiksi ärsyyntyneet tai herkistyneet. Siksi kannattaa välttää voimakkaita aineita siivouksessa, välttää pölyä kerääviä mattoja yms.
        Jos kuitenkin tuntuu, että koira lisää oireilua, kannattaa kokeilla koiralle lisä- ja säilöntäaineetonta ruokaa, nykyään näitäkin on saatavilla.
        Koiran hilse on se, mikä voi herkistää.

        Itse olen hoitanut aikuisen lapseni koiraa mökillä monia vuosia kesäisin ja nyt kyseinen koira, iso sellainen, asuu kanssani. Ei mitään oireita.

        Olen heittänyt kaikki pois ja pessyt petivaatteet puhtaiksi, on lapsen oireilussa varmasti virustakin, sitä oikeaa tautia. Mutta siitä huolimatta kaikki pesuaineet heitin pois ja en laita siihen pesukoneeseen kun hiukan pulveria, tuoksu on silti puhdas.
        Oli mitä oli ja oireet mistä tuli, en koskaan enään osta tuoksujuttuja tänne, en huuhteluaineita.
        Ne ovat todella myrkyllisiäkin, luin netistä asioita.
        Ostan hajusteetonta pulveria jatkossa aina.

        Meillä koira on syönytkin lisäaineetonta, ne myrkyt ovat kamalia koirille.

        Suurin ongelma on tässä koulunsisäilma, siellä on todellakin ollut ongelmia ja pahoja.


      • Hajusteyliherkkä
        ap. kirjoitti:

        Olen heittänyt kaikki pois ja pessyt petivaatteet puhtaiksi, on lapsen oireilussa varmasti virustakin, sitä oikeaa tautia. Mutta siitä huolimatta kaikki pesuaineet heitin pois ja en laita siihen pesukoneeseen kun hiukan pulveria, tuoksu on silti puhdas.
        Oli mitä oli ja oireet mistä tuli, en koskaan enään osta tuoksujuttuja tänne, en huuhteluaineita.
        Ne ovat todella myrkyllisiäkin, luin netistä asioita.
        Ostan hajusteetonta pulveria jatkossa aina.

        Meillä koira on syönytkin lisäaineetonta, ne myrkyt ovat kamalia koirille.

        Suurin ongelma on tässä koulunsisäilma, siellä on todellakin ollut ongelmia ja pahoja.

        Kirjoitit että olet aina tykännyt tuoksuista ja hankkinut kotiin tuoksukynttilöitä. Ehkä olet käyttänyt paljon parfyymejä ja muutenkin pesuaineissa ja huuhteluaineissa paljon turhia hajustekemikaaleja, kuten myös tiskiaineissa ja puhdistusaineissa. Nämä hajustekemikaalit ovat myrkkyjä! Sen vasta tajuaa kun on itse sairastanut hajusteyliherkkyyteen. Tässä on varmaan aikamoinen terveyspommi edessä kun lapset altistuvat pienestä pitäen tahtomatta kaikki kemikaaleihin, roskaruoassa, limsassa, karkissa paljon vaarallisia aineita ja lisäksi ilmassa hajustekemikaaleja joka paikassa, huonekaluissa on palonestoaineita y.m. Kannattaa nyt ensin suojata omia lapsia ja lähiympäristöä käyttämällä hajustettomia tuotteita, niitä löytyy kun vaan katsoo tarkkaan mitä ostaa. Itse olen sairastunut hajusteyliherkkyyteen pari vuotta sitten ja valitettavasti tauti vain pahenee, nyt on pakko välttää kaikki hajusteet, mikä rajoittaa sosiaalista elämää aika lailla. Joskus muinoin olen käyttänyt itsekin Comfort huuhteluaineita, mutta nykyään todennut että huuhteluaineen käyttöä on muutenkin turhaa, mainosmiehet tehneet hyvää työtä kun saaneet ihmiset koukkuun, että muka "puhdas" tuoksu kun myrkyttää ympäristöä hajusteilla. Käytän Erisan tai Minirisk pesuainetta, ilman hajusteita ja puhdasta ja hyväntuoksusta tulee ilman huuhteluainetta.


      • Allergikkomummo
        ap. kirjoitti:

        Olen heittänyt kaikki pois ja pessyt petivaatteet puhtaiksi, on lapsen oireilussa varmasti virustakin, sitä oikeaa tautia. Mutta siitä huolimatta kaikki pesuaineet heitin pois ja en laita siihen pesukoneeseen kun hiukan pulveria, tuoksu on silti puhdas.
        Oli mitä oli ja oireet mistä tuli, en koskaan enään osta tuoksujuttuja tänne, en huuhteluaineita.
        Ne ovat todella myrkyllisiäkin, luin netistä asioita.
        Ostan hajusteetonta pulveria jatkossa aina.

        Meillä koira on syönytkin lisäaineetonta, ne myrkyt ovat kamalia koirille.

        Suurin ongelma on tässä koulunsisäilma, siellä on todellakin ollut ongelmia ja pahoja.

        Jos koulussa on pahoja sisäilmaongelmia, ei ole ihme, jos lapsella on jatkuvasti flunssainen olo. Kyse ei ole välttämättä virusflunssasta, vaan huonon sisäilman aiheuttamasta oireistosta.
        Moni samoista ongelmista kärsinyt on ensioireena huomannut saman, mutta luullut vain sairastavansa jatkuvasti flunssia, vaikka syy on muualla.

        Koulun sisäilmaongelmaan tulisi ehdottomasti puuttua ja korjata tilanne!

        Hajusteettomuus on joka tapauksessa plussaa tulevan kannalta.
        Myös hajusteet ovat ilmansaastetta ja oireet ovat aluksi flunssankaltaiset.


    • Hajusteeton76

      Mä sain pari vuotta sitten myös hajusteallergian. Tai olihan se ollut pidemmän aikaa, en vain ollut tajunnut oireita. Jos allergisoidun hajusteille, niin mulle tulee välillä yskää. Jos syön esim. suklaata tai juon cocista (niissä on jotain allergisoivaa), niin mulle tulee ääni käheäksi ja alkaa sellainen repivä yskä. Se tosin ei satu, mutta kuulostaa todella pahalta.
      Jos joku lapsistani on yökylässä, joudun pesemään hänen vaatteensa samantien, koska ne haisevat niin pahasti pesuaineille. Yleensä eivät puhdistu ekassa pesussa.
      Käytän Omon sensitiveä pyykinpesussa ja vartalosaippuana on Erisan. Ihonhoidossa Clinique.
      Mulla auttoi kun laitoin hajusteetonta pesuainetta ja pyykkikoneen 90 asteen ohjelman. En ainakaan silloin haistanut enää mitään. Nyt kun olen ollut kauan ilman hajusteita, tuo ei välttämättä riittäisi, kun olen tullut tosi yliherkäksi.

      • Hajusteeton76

        Unohdin mainita, että kun altistun hajuille tai ruoka-aineille, niin mulle tulee myös "flunssa". Nykyään kun lähden shoppailemaan tai kylään, niin laitan Nasonexia ja sen jälkeen ruiskutan öljyä nenään. Ne auttavat sietämään hajua paremmin.


    • *******

      Allergigoille on pesuaineita hajusteettomia, minirisk, niillä lähtee jopa comfortin haju pois. Itsekin ole huomannut, että vaikka kuinka vähän laittaa tuota em. merkkistä huuhteluainetta, on tuoksu voimakas. Jos haluat kunnolla koneen pestä niin apteekista saa sitruunahappoa, jolla lähtee kaikki hajut koneesta. Tuoksukynttilät mielestäni on huonoja, vaikka ihanan tuoksuisia, itse sain naapurilta astmakohtauksen, tuoksu oli ihana, enkä edes sisälle mennyt vaan hänellä oli ovi auki. Niin ja tähän aikaan vuodesta pitää sitten tutkiskella niitä ristiallergioita, eli joku kukkii niin joku muu aiheuttaa allergiaoireita, vaikkei allergiaa olisikaan.

    • etikka-pyykkäri

      Hei,
      tuoksuista tulee migreeni.
      Meillä ainut käytetty pyykin huuhteluaine on etikka. Vie sähköisyyttä ja kirkastaa värit. Huuhteluainelokero pitää mieluiten irrottaa ja pestä kunnolla. Koneeseen jää yllättävän paljon noita jäämiä eri aineista. Etikka puhdistaa koneetkin.

    • ei keinotekoista

      Huuhteluainetta ei tarvitse käyttää välttämättä ollenkaan. Suomessa on pehmeä vesi. Etikan käyttö on silti joskus suositeltavaa. En ole myöskään käyttänyt deodoranttia vuosikausiin, vaikka hajusteettomiakin olisi saatavana. Mielestäni deodorantin käyttäjät hikoilevat enemmän, vaikka hikoilu onkin yksilöllistä. Tarkista myös omat meikki- ym. voiteesi. Elintarvikkeissakin on ylimääräisiä maku- ja hajuaineita. Lapsesi hajuherkkyys saattaa helpottaa iän myötä, mutta turhaa kemikaalia maailma on pullollaan. Siihen käytetyn energian voisi kohdistaa johonkin hyödyllisempään.

    • Nuori nainen

      Montako litraa yhteen pyykkikoneelliseen olet oikein laittanut sitä Comfortia?! Tuollaisia oireita ei todellakaan tule normaaleista määristä kun ei kerran ole astmaa eikä mitään muutakaan valmiiksi pohjalla.

      • pesupähkinä

        oireet voi todella tulla pienestä määrästä huuhtelu ainetta , meillä fi kans voi käyttää mitään tuoksuja (: minä olen niille todella allerginen ! Paljonko käytätte etikkaa ? Minä käytän pesupähkinöitä pyykki pulveria joskus tuoksutonta huuhteluainetta. näillä mennään. :)


      • Hajuste yliherkkä

        Hajuste allerkikoille ja hajuste yliherkille tuo Comfort on myrkkyä. Yksi tuttu käyttää ja kun avaa ulkooven on aivan selvää mitä huuhtelu ainetta talossa käytetään. Määrällä ei väliä. Itse olen vain hajuste yliherkkä, mutta hajuaisti on erittäin hekkä ja tarkka, eikä siedä hajusteita. Pää tulee kipeäksi jos pidempään altistuu.


    • omanoukkläh

      Nokka tukkoon "nuori nainen"! Et selvästikään tiedä,mitä selität.

    • Anonyymi

      Sieltä löysin 10 vuotta vanhan kirjoituksesi mutta Comfort tuote on yhä olemassa
      yhtä kauheana kuin aina . minulle se aiheutti aikanaan yhtä kauheita oireita, voi monikaan niitä ei osaa yhdistää tähän tuotteeseen, onneksi sinä ja lapsesi pelastuitte viisaudellasi. On kyllä kamalaa kun tuote on vielä käytössä. Jos vielä silmiisi osuu
      tämä kirjoitukseni. niin olisihan se mukavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe