Joutava lehti, levittävät perättömiä juoruja ja aiheuttavat turhaa riitelyä!!!
Lopettakaa Etelä-Saimaan tilaus
77
5580
Vastaukset
- paras lehti
Paras lehti, täällä ETELÄ-KARJALAN alueella, olen , tämän lehden tilaaja ja lukija jo 40 kymmentä vuotta, olen myös kestotilaaja.
- perheen lehti
Olen samaa, mieltä, paras lehti, kertoo toduuden mukaisesti ja suorin kirjoituksin, kaikki epäkohdat Lappeenrannasta.
- Lehtinenn
Sai jo kuukausi sitten minusta uuden tilaajan, eikä näköjään todellakaan syyttä. Toivottavasti sama tahti jatkuu.
- Anonyymi
On se vaan kallis lehti!!!
- asdsasasd
Tom huutelee ensimmäisenä?
- alibiaon
ei hätää, voi olla et "isot poijaat" kohdistaa katkeruutta sinne suuntaan
- kauppias-ko
Täysin samaa mieltä. Enkä ole ainoa. Taustoja tuntematta Etelä-Saimaan uutisointi vaikuttaa hienolta. Paljastuksia löytyy tavan takaa. Tosiasia on kuitenkin valitettavasti se että taloustoimitus on maakuntalehtien keskiarvoa rutkasti ammattitaidottomampaa ja sitä korvataan ahneudella. Lööppejä väännellään milloin mistäkin aiheesta.
Meidän veronmaksajien etu ei ole istuttaa peikkoa jokaiseen mutkaan eikä valtuutettujen etu että viisi toimittajaa haluaa johtaa kaupunkina.
Etelä-Saimaasta huomaa hyvin mitä hankkeita se tukee ja mitä ei. On se kumma kun suurilmoittajan Eekoon kauppakeskushankkeet ovat hienoja ja työllistävät ihmisiä mutta muiden, kuten Keskon kauppakeskus joka tuo mukanaan satoja työpaikkoja on käsittämätöntä. Samaan aikaan itse päätoimittaja ylistää vastaavaa hanketta Kouvolassa.- Uutopiaako?
Ei etelä-saimaan uutisointi välttämättä vaikuta hienolta. Jos toimitus on jonkun tollon mielestä huonoa, se on hänen asiansa. Ilman viimeaikojen etelä-saimaan uutisointeja eläisimme vieläkin ruususen unta kaupungin persläpien kähmiessä veronmaksajien rahoja. Itse olen ristiriitaisessa tilanteessa. Toivon Manniselle kilpailijoita, joita hän on tiputtanut maalikylien pikkukaupoista. Kilpailijoita siis tänne meillekin. En tykkää suurista liikekeskuksista, varsinkaan pikkulasten koulun läheisyydessä, mutta mitä tehdä. Kannatan isoa kilpailevaa markettia, samalla vastustan sen tuloa. HUH.
- ***
Lopettaisin mutta kun en ole ikinä moista tilannutkaan, vaikka on kyllä tyrkytetty.
- durakki
Hyvä tomppa! Hieno postaus!!!
- kyytiäkyytiä
Kiitos Etelä-Saimaalle salaseurojen suhmuroinjnin ja veronmaksajien rahoilla rällästelyn paljastamisesta.
Nyt joutaisi myös kaupunginjohtaja ja valtuuston pj vaihtoon. - misää
Todisteita, todisteita...
- paskaaa
Kaikesta päätellen Etelä-Saimaan tilaajat saavat juuri sitä mitä ansaitsevatkin eli paskaa, ei yhtään enempää eikä vähempää...
Lehden "asenne" on silmiinpistävä monissa asioissa, eli mikään neutraali media se ei missään tapauksessa ole. Lisäksi perusnegatiivinen asenne on vallalla yleensäkin eri asioiden suhteen.
Lisäksi toimittajien älykkyysosamäärä ei päätä huimaa, mutta tämä toki pätee suomalaisiin toimittajiin muutenkin. - durakki
älä ny tomppa oo noi katkera..
- 50vuotta tilaajana
Meistä lehden lukijoista ja tilaajista kukin muodostaa ihan itse oman mielipiteensä lehden toimittajista, ovatko tehneet hyvää journalismia tutkiessaan ja tuodessaan esiin epäkohtia kaupunkiyhtiöitten hoidossa.
Asiat eivät peittämällä parane.
Itse annan täydet pisteet Etelä-Saimaan toimittajille työstään. - sevo51
50vuotta tilaajana kirjoitti:
Meistä lehden lukijoista ja tilaajista kukin muodostaa ihan itse oman mielipiteensä lehden toimittajista, ovatko tehneet hyvää journalismia tutkiessaan ja tuodessaan esiin epäkohtia kaupunkiyhtiöitten hoidossa.
Asiat eivät peittämällä parane.
Itse annan täydet pisteet Etelä-Saimaan toimittajille työstään.Olin n.30 vuotta ES:n tilaaja, mutta kun toimitus meni jatkuvaan maanviljelijöiden mollaamiseen ja venäläisten kehumiseen, katsoin, että ei ole minun lehteni. Jos toimituksessa olisi vähemmän noita nuoria horsmapyllykkänaisia ja enempi ihan oikeita toimittajia, niin voisin vaikka harkita uusintatilausta. kulttuuri-ja urheilutoimitukset kyllä toimii ihan siististi.
Seppo Valjakka
Savitaipale
- totuudet julki
Enkä lopeta, laitoin juuri tilauksen toisesta lahdestä, että voimme vaimon kanssa lukea samanaikaisesti aamiaispöydässä.
Etelä-Saimaa puhuu asiaa.
Aikoinaan Väisänenkin puhui asiaa näistä urheilijoiden dopingeista ja sai sakkoja, kun urheiluliiton väki valehteli. Totuus oli kuitenkin Väisäsen puolella.
Hyvä päätoimittaja ja hyvät toimittajat. - nimimerkkitön
Lappeenrantalaista laatutyötä jo vuodesta miekka ja kivi. Skaalaa löytyy ja kaikki sateenkaaren värit käytössä. Vauvasta vaariin uutisointia.
Jakelu jos vielä toimis moitteettomasti niin oma arvosana olis 10 - ...
On lopetettu jo ajat sitten. Ei kiinnosta mitä tapahtuu joissain pikkukunnissa 100km päässä Lpr:sta. Ihmeen paljon juttuja paikoista joiden olemassa oloa ei edes tiedä.
- 4me2
Saathan siitä tietoa itsellesi vähän ympäristöstä. Kannattaisihan sitä tietää hieman pidemmälle, kuin naapurikortteliin saakka.
Tieto on sivistystä. - Oiski..
4me2 kirjoitti:
Saathan siitä tietoa itsellesi vähän ympäristöstä. Kannattaisihan sitä tietää hieman pidemmälle, kuin naapurikortteliin saakka.
Tieto on sivistystä.Sitä tietoa riittää! Vaan ketä kiinnostaa pienet kyläpahaset jossain parikkalan lähettyvillä? Kysisistä kylistä Helena Leminen on kirjoitellut enemmän ja vähemmän turhia asioita, jotka eivät edes paikallista väkeä kiinnosta. Käsittääkseni siellä kulmilla muutenkin luetaan pääasiassa Itä-Savo nimistä lehteä.
- nuoleskelijat
Mua häiritsee ES:ssä erityisesti se, että se on olevinaan niin tasapuolinen "maakuntalehti", ja nuoleskelee erityisesti Imatran suuntaan kieli pitkällä imatralaisten perseessä, ikäänkuin anellen heitä tilaamaan nyt Etelä-Saimaata, kun me näin nyt tykätään teitä nuoleskella perseestä.
Imatralla on omakin saman konsernin lehti, joten ei voi ymmärtää.
Lappeenrannassa saattaisi kyllä olla "tilausta" vahvalle ilmaisjakelulehdelle, joka pistäisi tosissaan kampoihin Etelä-Saimaalle ja olisi tietysti eri firman omistama! Ja tämä lehti kirjoittaisi nimenomaan Lappeenrannan asioista! Nythän ne pari ilmaisläpyskää yrittää olla jotain "maakuntalehtiä" siinä missä Etelä-Saimaakin... Lappeenrannassa ei siis ilmesty yhtään lehteä lappeenrantalaisille, mikä on aika säälittävää.
- ylävuokselta
Ylä-Vuoksen lopetuksen takia moni vaihtoi Etelä-Saimaaseen ja on kyllä pettynyt. Huonosti edustettuna Imatran alueen asiat.
- iSOiITA
Hyvä lehti muuten ja hyvät toimittajat. Mitähän kaikkee on vielä paljastamatta ja pojilta vähän lipsahtanut. Lehden tilauksen lopettaminen on käynyt viime aikoina mielessä sen myöhäisen jakelun takia. Mattilassa lehteä on odoteltu jatkuvasti,kun se pitäisi olla jaettuna viimeistään kello kuusi. Siinä on meikä ja naapurit juosseet postilaatikolla aamulla useammankin kerran turhaan,kun lehti on jaettu todella myöhässä. Jos ei asiaan tule pysyvää korjausta,niin sitten lopetamme lehden tilauksen.
- fingerpori
Ihan hyvää aamupaska lukemista aina silloin kun postinjakaja muistaa sen postiluukusta työntää.Lehti tulee meille aika satunnaisesti vaikka ollaan se tilattu jokapäiväksi.Kuulin että itella jakaa lehteä nykyisin joten ei tuo yhtään enää ihmetytä??
- jokapäiväinen finger
totta jos ajallaan tulisi olisi jotain pytyn ääresesä luettavaksi ja voipi paperin loputtua käyttää pyyhkimiseenkin.
Fingerporista sentään plussaa. Saisi olla Fingerporin sarjakuva viikonloppuisinkin, silloin vaikka värillisenä.
- heppa ei enää onneks
Lehti on mennyt parempaan suuntaan ja globalisoitunut sekä uskaltaa puutua edes jonkin verran "hämärämeininki" hyvää ilmaa lehdelle hengittää tuo myös se
että pienessä pelossa monellakin tapaa elänyt päät .ei pysty sanelemaan onneksi niin paljon linjaa. - Nettinörhö
Toimii tosi nopeasti. Kun täällä joku kirjoittaa neg. niin toimitus vastaa nimimerkillä parissa min. Nyt tiedämme, että päätoimittajan vaimo sai oman lehden ja että toimittajalle on kestotilaus 40v. Toimitus osaa myös peukuttaa
Lukisivat vielä kirjan miten netissä mainostetaan. - kehun lehteä
Tämä lehti ETELÄ -SAIMAA on paras lehti, koko Kymen- läänin alueella, heti aamulla saamme jo lukea mitä L: rannassa ja mailmalla on tapahtunut.
Olen kestotilaaja ! - !!!
Täysin turha roskalehti jonka painomustekin haisee paskalle! En enää ikinä likaa siinä sormiani! Netistä saatan lukea pääuutiset, mutta korostan, että vain _saatan_!
- €@€
Kai sulla sitten paskaa on aamiaispöydässäkin, kun tuon hajuvartailun pystyt tekemään.
Jos epäilet E-S:n uutisia, niin miksi sitten käyt netissä niitä lukemassa.
Etsit näköjään kuitenkin totuutta, tai sitten et "muistanut" maksaa lehtitilausmaksua, joten postiluukku ei kolahda.
- ARVATKAA KUKA
Siis te nykylemiläiset lastenvihaaja - sotkija - valittajat siellä Lemin suunnalla
ette vieläkään ole tajunneet , että about SATAAN VUOTEEN ei ole ollut olemassa
mitään " Kymen - lääniä "
Ettehän vaan ota niitä lääkkeitänne !
Tarkoitin siis nimimerkkiä " kehun lehteä "- KYLLÄ ARVAAN
Kyllä tää sälli on joka sivuilla, kirjoittamassa samaa paskaa, täysi idiootti koko sälli, meneppä lukemaan Etelä-Saimaa, niin sieltä enemmän tietoa omista lääkkeistäsi, muistappa BARUURI huutosi, oletko jo tänään käynyt kajauttamassa Kourulan Pikkupuistessa, tämän jo moneen kertaan videoitun huutosi RUNKKARIT RUNKKARIT, tottakai me arvaamme, että JARI pojuhan se siellä, ikävissään kirjoittelee, onkahan siltä lääkkeet loppu, kysyy huolestuneet ?
- LIBERTY CITY
Tiedoksi vaan näille nykylemiläisille ( HÄÄTÖ KOURULASTA KEVÄÄLLÄ 2010 )
lastenvihaaja - sotkija - valittajille , että LC ei käytä mitään lääkkeitä , koska
hänellä ei ole mitään diagnoosia ! Teillä taas , teillä molemmilla on DIAGNOOSI , mutta siitä huolimatta lääkkeet eivät maistu !
" idiootti ... baruuri ... pikkupuistessa ... videoitun " .
Ukko - raasu ja akka - rousku , ettehän missään nimessä ota lääkkeitänne !
Jaksattehan varmasti kiihkoilla läpi yön ?
Ja lisäksi ukko - raasulle lisäkysymys : Miltä se oikein tuntuu, kun kuivettuneet
pippelisi eivät KOSKAAN OLE TOIMINEET ?
Miksi muuten tänäänkään ette KAATANEET KAURAA MAAHAN Länsi - Lappeenrannassa? Menikö siitä tämä kuuluisa MIELENRAUHA ?
Entäpä tämä lähes yhtä kuuluisa KUTSUMUS JA VAKAUMUS ?- Nainen naapuristasi
Tämä Liberty on täysi SEKOPÄÄ !
- LIBERTY CITY
Antakee, minulle alias LIBERTY CITYLLE kovasti ANTEEKSI, kun minulta on mennyt mielenrauha ja terveys, kun minä vihaan niin silmittömästi näitä ihmisiä jotka ruokkivat lintuja, sen tähden juoksentelen Kourulan Pikkupuistossa, kivitän lintuja ja uhkailen ohikulkijoita, olen kärsinyt hyvin paljon näistä mielenterveyteni ongelmista.
Sen takia huudan pahaa oloani puistossa, kun kuulette huudon RUNKKARIT RUNKKARIT , niin minä olen se huutaja, kuka voisi AUTTAA minua poloista, kun nämä nykyiset lääkkeeni ei auta yhtään.
Tepastelen taas peilin eteen katsomaan naamani, katson hyvin tarkkaan, että minäkin voisin muuttua kunnon ihmiseksi, että tälläistä täältä,
Kourulasta minulla oli kerrottavaa, - Jaska Näppi
Nainen naapuristasi kirjoitti:
Tämä Liberty on täysi SEKOPÄÄ !
Äläpä sinä nainen naapurista puhu paskaa, LIBERTY CITY on minun kollegani kalanmaksaöljytehtaalta.ö. me valvomme omegaöljyjen pituisuutta kalaöljyissä. tosiasiassa se on salatyö ja peiteoperaatio sillä olemme Stasin palveluksessa ja vakoilemme kaikkia naisia naapureistamme. Et laita vaan vaatteet päällesi sillä katselen juuri sinua parasta aikaa..kivasti tuo tamppoonin narukin roikkuu ylöspäin...mitä jos menisit käsillä seisontaan että naru kääntyisi alasäin. 007 kuittaa.
- Lähipiirisi
Nyt tämä alias LIBERTY alkaa jo puolustella itseensä, että hänellä ei ole mitään lääkitystä, salli meidän nauraa HAA; HOHOO JA NYT KÄYMME selällemme ja hohotamme hohoo,hahaa hohoo ja vielä kerran ho ho hohoo !
- ITIOOTIT
Jaska Näppi kirjoitti:
Äläpä sinä nainen naapurista puhu paskaa, LIBERTY CITY on minun kollegani kalanmaksaöljytehtaalta.ö. me valvomme omegaöljyjen pituisuutta kalaöljyissä. tosiasiassa se on salatyö ja peiteoperaatio sillä olemme Stasin palveluksessa ja vakoilemme kaikkia naisia naapureistamme. Et laita vaan vaatteet päällesi sillä katselen juuri sinua parasta aikaa..kivasti tuo tamppoonin narukin roikkuu ylöspäin...mitä jos menisit käsillä seisontaan että naru kääntyisi alasäin. 007 kuittaa.
Ja tässä on toinen SEKOPÄÄ, joka on tullut tänne sivulle, ihmettelemme, onko kaikki pöpilät jo suljettu ?
PS jos tämä pölhö Näppi menisi itse seisomaan PÄÄLLÄÄN, niin näkisimme kaikki, että HÄNELLÄ EI OLE MITÄÄN MIKÄÄN ROIKKUISI ! - kysymys Libertylle
Kutsumus ja vakaumus on tallella edelleen.
Kysymys LIBERTY CITY JARILLE mites sinun mielenrauhasi jakseloo eikös se ole mennyt jo ajat sitten kun sait sen lähestymiskiellon.
- Jaska Näppi
Näillä miinustajilla ja niillä jotka ovat etelä-saimaa paperikasaan ihastuneita, liittyy siihen todennäköisesti jotain tunnesiteitä kaukaa lapsuudesta kun isä lampun osti ja paskahuussin oveen haan laittoi. Silloin pyyhttiin myös perse tuohon turhaan paperikasaan, joten lehdenkäyttö oli paljon asiallisempaa kuin nykyään. äiti sitten katsoi peräpäänreiän ettei siihen jäänyt painomustetta. Minulla ei liity etelä-saimaaseen mitään tunnesiteitä, kun en ole koskaan edes persettä siihen pyyhkinyt, joten täysin turha lehti kun ei ole mitään muistoja herättäviä asioita. Etelä-saimaan painamisen voisikin minun puolestani lopettaa, sillä nykyään on käsisuihkut ja vesi-wc..
- LIBERTY CITY
Nämä nykylemiläiset ( HÄÄTÖ KOURULASTA KEVÄÄLLÄ 2010 )
lastenvihaajaja - sotkija - valittajat ovat jälleen kerran näyttäneet meille
ns. henkisen tasonsa näissä kiihkoisissa purkauksissaan. Mikäpä sen mukavampaa ! Tosin nimimerkkien " nainen naapuristasi ja liberty city "
käyttämisestä päätellen ( tekstiosuudesta puhumattakaan ) henkinen ahdistuneisuus , jopa totaalinen täysin TOIVOTON usko siihen , että KAURAA
MAAHAN KAATAMALLA SAISI SEN KUULUISAN MIELENRAUHAN , alkaa
viimeinkin olla murenemassa ! By the way , tiesittekö te ympäristönsotkijat
siellä Lemin suunnalla , että ympäristörikollinen voidaan määrätä PUHDISTAMAAN SOTKEMANSA YMPÄRISTÖ ! Etenkin siellä Pallonlahdella
riittää PUHDISTAMISTA ! Olettehan toki ilmoittaneet syyttäjänvirastolle
valmiutenne ? Haittaisko siinä ( PUHDISTAMISESSA ) toi keuhkoahtauma
tai sit noi kuivettuneet pippelit , jotka ei o ikin toiminnu ? Toi onk se tei suvus
niinku sukuvika ( noi kuivettuneet pippelit jok ei toimi ) ?- HESARIIII
Todella väsynyt lehti. Kirjoitukset ovat lähinnä vanhoja jo luettuja uutisia.. Lehti selattu 2 min kannesta kanteen..
- E-Saimaan lukija
HESARIIII kirjoitti:
Todella väsynyt lehti. Kirjoitukset ovat lähinnä vanhoja jo luettuja uutisia.. Lehti selattu 2 min kannesta kanteen..
Henkilö, joka selaa lehden 2 minuutissa kannesta kanteen, eikä löydä mitään mielenkiintoista juttua ja lisäksi väittää kirjoituksia aikaisemmin julkaistuiksi, on varmaan itse luonnehäiriöinen, joka ei pysty keskittymään mihinkään asiaan 2 min. kauempaa.
Keskity vain edelleen sarjiksiin niin on tasollesi sopivaa tekstiä - jari on tuomittu
No mutta LIBERTY JARI auton renkaan puhkoja Kourulasta, etkö vieläkään ole tilannut, tätä ETELÄ-SAIMAA lehteä, siellähän kerrotaan kaikki pahat tekosi, ihmisten uhkailuista, kiinnikäymisistä ja kuinka viet myrkkyjä ja kaadat maalia LINTUJEN ruokien päälle KOURULAN PIKKUPUISTOSSA.
Näistä kaikista tapahtumista, voitte lukea, paikkakunnan sanomalehdestä, kannattaa tilata ! - E-Saimaan lukija..
E-Saimaan lukija kirjoitti:
Henkilö, joka selaa lehden 2 minuutissa kannesta kanteen, eikä löydä mitään mielenkiintoista juttua ja lisäksi väittää kirjoituksia aikaisemmin julkaistuiksi, on varmaan itse luonnehäiriöinen, joka ei pysty keskittymään mihinkään asiaan 2 min. kauempaa.
Keskity vain edelleen sarjiksiin niin on tasollesi sopivaa tekstiäNo jos herra tykkää lukea samat uutiset moneen kertaa niin ei muuta kuin anna mennä vaan... Taidat olla "hauki on kala" osastoa?!
- kusti ei polje
Miksi lehden jakelu on jatkuvasti myöhässä viikosta toiseen?? Ei kai ne sitä enää aamuyöstä väkerrä kasaan kun jo valmiiksi vanhentuneita uutisia lehti täynnä?!
Luulisi helposti lehden valmistuvan kun lähes puolet uutisista on stt:stä ja puolet Kymen tai Kouvolan sanomista pöllittyjä. Paikallisia lienee korkeintaan estarit ja urheilu-uutiset. Mielipiteetkin tulevat jo muualta.
Pakko kait se lehden tilaus on lopettaa kun mitä järkeä on aamun lehdessä, jonka saa lukea vasta töistä päästyä iltapäivästä tai alkuillasta.- Outoo touhuu
Taitaa jakelu olla Itellan eikä ES:n omia heiniä.... Itella on ehkä tehostanut tai jotain, kun lehti tulee milloin hyvänsä...
- Real News 21
ES:n jutut on ihan samoja Kouvolan ja Kymen sanomien kanssa.
Esimerkiksi terveys & talousasioissa näkyy pelkästään kapea näkökulma,
eikä se äheskään aina ole Etelä-Karjalaisten etu.
Kuten nyt esimerkiksi tässä H1N1-pandemiaskandaalissa saimme havaita.
Jaha... ja sitten pieni lehtikatsaus:
Tämän päivän lehdessä käsiteltiin ruoka-allergioita, olisinpa taas toivonut
että olisi puhuttu myös asiaa ja todellisia syitä.
Tiesittekö muuten että Gates Foundation on lahjoittanut rahaa
sekä WHO:lle, joka julisti H1N1-pandemiaskandaalin että GSK:lle, joka
tuotti H1N1-rokotteemme?
Lisäksi tämä Mr. Gates kokousti H1N1-pandemiaskandaalin alussaa muiden maailman isorikkaiden kanssa siitä miten maailman väestökasvua
saataisiin eliminoitua.
Gates vannoo rokotteiden nimeen ja tiesittehän jo että rokotteella
voidaan steriloida? Tuo steriloiva rokote sisältää mieluusti mm.
skvaleenia & polysorbaatti 80:ä.- E-K-I-1-
E-S tilaus lopetettu. Ilmaisjakeluistakin löytyy parempia uutisia.
- Mitä pitäisi tehdä?
E-K-I-1- kirjoitti:
E-S tilaus lopetettu. Ilmaisjakeluistakin löytyy parempia uutisia.
Olen myös lopettanut lehden tilauksen. Jostain kumman syystä lehti tulee vieläkin joka aamu postilaatikkoon. Ilmoitin asiasta Etelä-Saimaan konttoriin mutta mikään ei tunnut auttavan !!
- monet perheet
E-K-I-1- kirjoitti:
E-S tilaus lopetettu. Ilmaisjakeluistakin löytyy parempia uutisia.
Kun tilasin ETELÄ-SAIMAAN, kun tuttavani näkivät lehden, niin ne hurraata huutaen, kaikki tilasivat lehden, joka kerta kun näemme, niin he kiittävät kädestä pitäen ja otsalle suutelevat ja kertovat, että ETELÄ-SAIMAA on paras lehti, joka ilmestyy 7 päivänä viikossa !
- rahaton köyhä
Missä asut, anna lehti, minulle tulen hakemaan ?
- Soopaa
Yritin lopettaa tolauksen. Halusivat väkisin vain katkolle. Eihät näes halua näyttää että lukijamäärät laskevat tilastoissa.
- kallista mustetta
Aivan liian hintava lehti. Myöskään kirjoitustasoltaan ei kovinkaan kummoinen ja kirjoitusvirheitä ja oikaisuja tulee usein.
Myös näyttävät käyttävän liikaa omia vapauksia koettaessaan saada skuuppia. Ei aamulehden tarkoitus.
Typerä muutos kun viikon teevee ohjelmat on kiinteällä sivulla joka pitää repiä pois. Kulttuuriuutisia ihan liikaa. - piupaut
Lehti eriarvoisti ehdokkaat sillä tarralappu -juttusarjalla.
Näpäytetty lehteä siten että jotkut ehdokkaat pärjäsivät todella hyvin vaikkei kovinkaan suurta näkyvyyttä ollut.
Etelä-Saimaa on liian avoimesti kokoomus myönteinen lehti. - yht 4 lehteä
Siitä huolimatta, vaikka en kannata kokoomusta, niin tilasin 3 lapselleni, heille kaikille ETELÄ-SAIMAAN onhan se paljon halvenpi kuin HESARI !
Etelä-Saimaa on syyttä haitannut mm. yrittäjien toimintaa. Aikojen saatossa on kerrottu Majurskan vero/palkka-asioista vääristeltynä ja Plotme yrityksen busineksista oli huikea juttu, joka täyttä roskaa. Mihin journalismiin kuuluu mainita jutussa, että nimikin, Plotme, on US-slangissa (plot me) sama kuin huijaa minua.
- 50 vuosikerta
Näitten kirjoitelujen myötä Etelä- Saimaan, tilauskanta aina enemmän vaan vahvistuu, lehdestä löytyy pelkästään vain tosiasiohin perustuvia juttuja.
Olen suositellut lehteä kaikille tuttavilleni, lehteä on tilattu Helsingiin ja jopa Turkua myöten.
Etelä- Saimaan tilauskanta vahvistuu joka päivä, kiitos teille, jotka mollaatte Etelä-Karjalan, parasta lehteä. !- Höpö, höpö
Höpö, höpö !!
- Fiin23
Antaa taantumuksellisten ja totalitäärisen sosialismin kannattajien
pitää mediansa.
Olisi kuitenkin suotavaa että Erkkomedia siirtäisi lehtensä
pelkästään internettiin, koska esim. ES saastuttaa kauniin Etelä-Saimaan ympäristöä valtavasti.
Ajatelkaapa esimerkiksi sitä valtavaa fossiilisen polttoaineen määrää
mitä kulutetaan pelkästään lehtien jakeluun.
Sitäpaitsi lehtien "uutiset" on nykyajan vaatimusten mukaan lähes aina vanhaa tietoa, jo painosta tulleena.- 45 vuotta tullut
Etelä Saimaa on koko Suomen paras lehti !
Meillekin tulee jokaiselle perheenjäsenilli kaikille oma lehti.
Lehdessä on aina tuoreet uutiset kaakkoisuomen asioita.
- paamoottori
etelä-saimaa kirjottaa mitä poliisilta kuulee, ja poliisi puhuu paskaa.
- Anonyymi
On peruttu jo aikoja sitten, melkosen surkee lehti.
- Anonyymi
Minä uusin tilauksen taas vuodella eteenpäin 😊
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä uusin tilauksen taas vuodella eteenpäin 😊
No onneksi olkoon.
- Anonyymi
vaikka onkin vanha ilmo ja aloittaja on tota mieltä niin ei se tarkoita sitä etteikö joku muu voisi pitää tota hyvänä.
- Anonyymi
Niin, vaikka on vanha aloitus niin tilanne ei ole mihinkään muuttunut paska mikä paska.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, vaikka on vanha aloitus niin tilanne ei ole mihinkään muuttunut paska mikä paska.
Jokaisella on omat mielipiteensä, meillä on tilattu jo etelä saimaata 12 vuoden ajan.
- Anonyymi
Oli hyvä lehti aikaisemmin kun näki lukea. Teksti meni liian vaaleaksi uudistuksen myötä.
- Anonyymi
Etelä-Saimaa lehden levikki on romahtanut,varsinkin paperisen lehden.Olen jo 5 vuotta sitten
vaihtanut sen digilehteen. Siinä on aivan samat asiat kuin paperilehdessä,mutta hinta on
vain 1/3 osa siitä.
Ei mene enää kauan kun paperilehden varhaisjakelu loppuu taajamissa. Sen takia,että
paperisen lehden tilaajia on enää niin vähän.
Tämän asian varhaislehden jakajat kyllä voivat todistaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etelä-Saimaa lehden levikki on romahtanut,varsinkin paperisen lehden.Olen jo 5 vuotta sitten
vaihtanut sen digilehteen. Siinä on aivan samat asiat kuin paperilehdessä,mutta hinta on
vain 1/3 osa siitä.
Ei mene enää kauan kun paperilehden varhaisjakelu loppuu taajamissa. Sen takia,että
paperisen lehden tilaajia on enää niin vähän.
Tämän asian varhaislehden jakajat kyllä voivat todistaaKyllä se lehti pitää aamukahvilla olla paperisena ja jos joskus ei ole niin en myöskään tarvitse sitä digitaalisenakaan.
- Anonyymi
Jallu ja Lollo tilalle..
- Anonyymi
Otimpa yhteyttä Laskutukseen ja pyysimme laskua että vois maksaa kahdessa erässä ..ei kuulemma käy .. Joustoa ei tule ..tiukkaa tekstiä .. kuka tuo esimies mahtaa olla kun pitää kaikki kysyä häneltä?? :tiukka pipoista porukkaa.. ..En suosittele mokomaa kallista lehteä ..Palvelu siellä epäystävällistä ..sanellaan ehdot jos et maksa niin katkaisu tilaukseen . ..tuskimpa enää tulee meidän postiluukkuun .
- Anonyymi
Kallis lehti ja laskunkin vois maksaa jos olis vähän jouston varaa ja parantaa siellä vähän ystävällisyyttä keskusteluissa kun sinne ottaa yhteyttä.. Eipä tee tuonne Firmaan Soitella ja keskustella!!!
- Anonyymi
Joutaisi tuonkin turhan sytykkeen toimittaminen loppua. Ei menne montaa vuotta paperilehden loppumiseen. Roskajuorulehti.
- Anonyymi
Etelä-Saimaa muuttui hyvin puolueelliseksi mediaksi kun entinen päätoimittaja saapui uudelleen eläkevirkaansa. Juttujen ja pääkirjoitusten läpi paistoi toimittajien sekä lehden johdon linja asioista.
Esimerkkinä vaikka jonkin epäkohdan nostaminen esille ja yhden henkilön haastattelu kun rehelliseen journalismiin kuuluu myös vastapuolen kuuleminen - samassa jutussa.
Hyvin moni juttu oli tehty kuin toimittajan mielipidekirjoitus ja kun niitä vääriä faktoja korjattiin netissä jutun kommentointiosiossa, alkoi toimitusta ärsyttää niin että kommentointi sallittiin vain 6h jutun julkaisun jälkeen. Ja jutut julkaistiin usein aamuyöstä, joten klo 10 aamulla kommentointiaika oli jo päättynyt.
Sanotaan että Suomessa lehdistö on puolueetonta ja korruptoimatonta, mutta mitä kertoo se, että vahvasti mielipidettä esille tuovia juttuja julkaistiin nettiin paria päivää aiemmin, kommentointi suljettiin ja vasta myöhemmin sama juttu tuotiin painettuun lehteen. Painopäivänä juttua ei päässyt enää kukaan kommentoimaan ja korjaamaan vääriä tietoja tai tuomaan juttuun myös toisenlaisia näkökulmia.
Vihdoin Mediayhtiö Keskisuomalainen päätti sallia kommentoinnin ilman aikarajaa - mutta keksivät vaatia kommentointia omalla nimellä. Samalla rajattiin pois kommentointi sellaisilta, jotka ovat esim. jonkinlaisessa työsuhteessa kommentoinnin kohteeseen tai eivät halua leimautua tietyn asian kannattajiksi aiheissa, jotka herättävät voimakkaita asenteita. Esimerkiksi jääkiekkoon kovasti hurahtaneen esimiehen alainen ei taatusti uskalla kommentoida aihetta negatiivisesti omalla nimellään - tai seuraavalla ylennyskierroksella tietää olevansa ulkona.
Usko Suomen lehdistöön/mediaan on vuosikymmenten aikana muuttunut jatkuvasti heikommaksi. Sananvapaus ei toteudu enää vapaasti mutta lehdistönvapauteeen vedotaan kyllä kun kaivellaan asioita ja haastatellaan lähteitä - jotka on joissain tapauksissa paljastunut jopa keksityiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758