Vähättelyä, vääristelyä ja valehtelua. Heittäkää helevettiin.
Tunnustakaa tosiasiat ja uskokaa niitä sairastuneita. Joka on todella sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin ei valehtele yhtään mitään. Selviytyminen home/toksiinipaskoihin sairastumisesta ei ole mikään helppo nakki. Tässä elämässä ei ole kovin montaa toista "rangaistusta" kuin syyttömänä sairastuminen jonkun toisen tekemien rakennusvirheiden tai laiminlyöntien vuoksi "peruuttomattomast"i. Ainoa lääke on heti pois siitä ympäristöstä missä oireita on ja sairastuminen on olemassa. Terveiden on vaikea tätä kaikkea ymmärtää. Liian vaikea.
0Äänestä
Homeherkkä#
No kenet siänä vertti-eetu suunnittelet helvettiin heittäväsi?
Savonlinnasta kotoisin oleva 19-vuotias urheilijanuorukainen kertoi 1.4. Hesarissa astuneensa palvelukseen Vekaranjärvelle viime vuoden tammikuussa, sairastuneensa kasarmin huonon sisäilman takia astmaan, hänellä ei koskaan aikaisemmin ollut hengitysvaikeuksia, ja joutuneensa astman takia jo maaliskuussa keskeyttämään palveluksen. Hänelle ehdotettiin, että hän ottaisi lykkäystä ja palaisi palvelukseen myöhemmin, mutta oman terveytensä kannalta hän siirtyi suoraan siviilipalvelukseen. Eikä näytä pojan astma parantuneen, koska hän totesi jo sopeutuneensa astmaan. vaikka se harmittaa vapaapalokuntalaista, joka suunnitteli palomiehen ammattia, jpka astman takia ei taida olla mahdollista. Ei voi muuta kuin toivoa, että nuorukainen hakeutuessaan koulutukseen ei törmää homeopiskelupaikkaan, joita niitäkin on maassamme pilvin pimein.
No eipä tuo nuorukainen ole ensimmäinen, joka armeijassa on astmaan sairastunut, tai meinannut toistuvien keuhkoputkitulehdusten takia sairastua.
Kun armeijan rakennusten sisäilma on ollut huonokuntoista jo vuosikymmeniä, niin herää kysymys kuinka monta kantahenkilökuntaan kuuluvaa on vuosikymmenten saatossa sairastunut ammattitautilaissamme mainittuihin allergisiin ns. kosteusvauriomikrobisairauksiin mm. astmaan, ja kuinka moni on saanut sairautensa ammattitaudin piikkiin.
Ennen vuotta 1995, jolloin altistukset siirrettiin STM:män päätöksellä TTL:lle, myös sotilassairaaloissa homealtistettiin työntekijöitä ammattitaudin syyn varmistamiseksi.
Kirjoitit: "Tunnustakaa tosiasiat ja uskokaa niitä sairastuneita. Joka on todella SAIRASTUNUT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN, ei valehtele yhtään mitään."
Vain tällä palstalla olen törmännyt mikrobimyrkkysairastuneisiin.
Mitä mainitsemiisi myrkkyihin tulee, niin kyllä ne myrkyt pystytään analysoimaan sisäilmapölystä kuin myös keuhkoperäisesti sairastuneiden BAL-näytteistä, vaan jostain syystä keneltäkään BAL-tutkituilta niitä ei ole edes viitsitty analysoida missäänpäin maailmaa. Sisäilmapölyn heittely sian siittiösoluille ei kelpaa kosteusvauriorakennusaltistuksessa puhjenneen MYRKKYsairauden syy-yhteysosoittimeksi kun ei edes tiedetä mitä sairauksia M S-S:sän myrkyt ihmisille aiheuttavat vai aiheuttavatko mitään.
Eiköhän se kusetus vielä tule tiensä päähän. Lisää rohkeita sairastuneita ja äänet persuille.
0Äänestä
MSSS
Lue, mieti ja tulkitse oikein.
Salkinoja ehdottaa siis sisäilman aerosoleille viitearvoja, perusteena siittiötoksisuus. (Huom. toksisuus, ei toksiini!) Salkinojalle ei ole merkitystä mikä on toksisuuden lähde, onko se rakennus vai aivan jokin muu tekijä. Kosteusvaurioittomistakin rakennuksista löytyy suuriakin määriä sisäilman toksisuutta.
Salkinoja ei ole tutkimuksissaan löytänyt nyt tutkituista rakennuksista yhtään tunnettua mikrobitoksiinia. "Niitä ei löydy." hän sanoi. "Siksi niiden etsimiseen ei kannatakaan panostaa" Salkinoja jatkoi. Kysyin, voidaanko tällä tutkimusmenetelmällä todeta että rakennuksen rakenteissa on jotain sellaista, joka aiheuttaa terveyshaittoja tilojen käyttäjille? "Ei" vastasi Salkinoja, "menetelmä kertoo vain sen, onko ilmassa jotain, joka on toksista siittiösoluille."
0Äänestä
Myrkyllinen pöly
MSSS kirjoitti:

ToxicDust-hankeessa ei enää etsitty myrkkyjä. Myrkyt on löydetty jo aikoja sitten. Ei niitä enää tarvitse etsiä.
Nimenomaan tämä myrkyllinen pöly (Toxic dust) sisältää myrkkyjä, jotka sairastuttavat erittäin pahoin.
Nämä myrkyt tuhoavat solujemme mitokondrioita ja tappavat keuhkoissamme olevia valkosoluja. Tämän lisäksi ne aiheuttavat erittäin voimakkaan kroonisen tulehdusreaktion yhdessä bakteerikuoren mureiinin kanssa.
0Äänestä
krooninen astma
Myrkyllinen pöly kirjoitti:

Mitä bakteereita sulta löytyi ja mistä? Ku lekuri totesi sulla kroonisen tulehdusreaktion niin mikä sen sairauden nimi on ja kuinka se todettiin?
Mulla todettiin astma jo vuosia sitten ja poskiontelottulehdus vaivaa taas jo kolmatta kertaa muutaman kuukauden sisällä.
0Äänestä
MSSS
Myrkyllinen pöly kirjoitti:
ToxicDust-hankeessa ei enää etsitty myrkkyjä. Myrkyt on löydetty jo aikoja sitten. Ei niitä enää tarvitse etsiä.
Nimenomaan tämä myrkyllinen pöly (Toxic dust) sisältää myrkkyjä, jotka sairastuttavat erittäin pahoin.
Nämä myrkyt tuhoavat solujemme mitokondrioita ja tappavat keuhkoissamme olevia valkosoluja. Tämän lisäksi ne aiheuttavat erittäin voimakkaan kroonisen tulehdusreaktion yhdessä bakteerikuoren mureiinin kanssa.
Salkinoja kertoi että kymmenkunta mikrobien tuottamaa toksiinia on löydetty. "Mutta niitä olemassa todennäköisesti satoja, jopa tuhansia" Salkinoja totesi. "Työ on vasta alussa. Mutta yhtään tunnettua toksiinia emme tutkimuksissamme ole löytäneet."
0Äänestä
vertti-eetu

Miten nuo tekemäsi kysymykset auttavat "homesairastuneita".
Yksikään taho ei ole vielä vakuuttanut minua siitä miten autetaan ja miten parannetaan "homesairastuneita". Suurin osa on keskittynyt vain ja ainoastaan uusien sairastumisten estämiseen, bisnesmielessä rahat pois. Homekorjauksista suurin osa on epäonnistunut. Lääkkeitä en ole "homesairauteen" saanut kuin "HETI POIS KOTOA. ONKO PAIKKAA MIHIN MENNÄ". Nimimerkki MSSS mietihän seuraavia kysymyksiä tehdessäsi onko niillä kysymyksilläsi ja saamillasi vastauksilla mitään hyötyä "homesairauksien" parantamiselle. Niiden ihmisten paranemiselle jotka ovat jo sairastuneet jopa lopullisesti. Tai mieti miten kysymyksesi ja saamasi vastaukset estävät jo oireilevia sairastumasta jopa lopullisesti.
Mitään ei löydetä jollei todella haluta. Kuivausvirmat tekevät vain sen mitä tilataan ei yhtään enempää. Homebisnes ilmeisesti toimii saman kaavan mukaan. Työn tilaaja vastaa eikä kukaan toinen.

Vai tuhoavat ne M S-S:sän myrkyt solujemme mitokondrioita ja tappavat keuhkoissamme olevia valkosoluja. Mikäli solun mitokondriot kuolevat, niin solutkin kuolevat.
Missäpäin elimistöäsi lääkärit ovat todenneet sinulla olevan solutuhon aiheuttamia sairauksia ja millä diagnoosinimikkeillä?
Mitä mainitsemaasi keuhkojen valkosolutuhoon tulee, niin TTL:n Henrik Wolff totesi kosteusvaurioaltistuneiden BAL-näytteissä olevan runsaasti lymfosyytti-nimisiä valkosoluja eikä minkään muun valosolulajin alenemia edes todettu.
Kin väität myrkkyjen aiheuttavan erittäin vaoimakkaan kroonisen tulehdusreaktion yhdessä bakteerikuoren mureiinin kanssa. niin kertoisitko minkä nimisen bakteerin mureiinikuori on kysymyksessä, minkäniminen myrkky on kyseessä ja mistä lähteestä peräisin, ja mikä diagnosoitu sairaus on nimeltään?
Wolffin kumppaneineen tekemässä tutkimukessa kotikosteusvaurioaltistuneilla todettuja sairausdiagnooseja olivat: nenän sivuonteloiden tulehduksia 51,7%:lla, astmaa 35,4 %:lla ja toistuvia keuhkoputkitulehduksia 45,8 %:lla. Muita sairauksia kotialtistuneilla ei todettu..
0Äänestä
MSSS
vertti-eetu kirjoitti:
Miten nuo tekemäsi kysymykset auttavat "homesairastuneita".
Yksikään taho ei ole vielä vakuuttanut minua siitä miten autetaan ja miten parannetaan "homesairastuneita". Suurin osa on keskittynyt vain ja ainoastaan uusien sairastumisten estämiseen, bisnesmielessä rahat pois. Homekorjauksista suurin osa on epäonnistunut. Lääkkeitä en ole "homesairauteen" saanut kuin "HETI POIS KOTOA. ONKO PAIKKAA MIHIN MENNÄ". Nimimerkki MSSS mietihän seuraavia kysymyksiä tehdessäsi onko niillä kysymyksilläsi ja saamillasi vastauksilla mitään hyötyä "homesairauksien" parantamiselle. Niiden ihmisten paranemiselle jotka ovat jo sairastuneet jopa lopullisesti. Tai mieti miten kysymyksesi ja saamasi vastaukset estävät jo oireilevia sairastumasta jopa lopullisesti.
Mitään ei löydetä jollei todella haluta. Kuivausvirmat tekevät vain sen mitä tilataan ei yhtään enempää. Homebisnes ilmeisesti toimii saman kaavan mukaan. Työn tilaaja vastaa eikä kukaan toinen.
Homesairastumisien estämiseen on vain yksi keino. Korjausvelan lyhentäminen kokonaisuudessaan pois. Lääketiede voi kehittyä tulevaisuudessa niin, että tiedetään mikä homeissa sairastuttaa. Nythän tätä asiaa ei tiedetä. Tähän menee varmasti vielä kymmeniä vuosia.
On hyvä huomata, että sinänsä mikään yksittäinen näytteenottomenetelmä ei koskaan tule ratkaisemaan sitä, miten määritellään se aiheuttaako jokin rakennus terveyshaittaa. Kehitystyönsä alussa olevan toksisuusmittauksen varaan ei kannata paljonkaan laskea, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Se vain heikentää homesairaiden asemaa entisestään.

Lue kirja Home ja terveys.
Jos Toxtesti porukassa ei ole yhtään lääkäriä, niin tiedät nimimerkki MSSS mikä meillä oikein mättää.
Kyllä tässä maassa on paneuduttu tuohon "homesairastumisien estämiseen" jopa liiankin hyvin. Siitähän on tullut valtava bisnes, siitä on tullut ajanpeluun ja vääristelyn, vähättelyn sekä valehtelun valttikortti "oikea jokeri". Jo sairastuneiden kustannuksella tehdään vaikka mitä vääryyttä. Kukaan ei halua auttaa jo sairastuneita. Ei vakuutusturva eikä oikeusturva eikä kukaan/mikään. Täällä on monenlaista lässyttäjää käynyt kantaansa esittämässä, mutta yhtään kunnon auttajaa ei ole vielä kohdalleni sattunut.
"Tähän menee varmasti vielä kymmeniä vuosia". Oletko jotenkin mukana homebisneksessä MSSS?
Muntersin kaveri oli/on vieläkin mutta eri virmassa. Sanoi "Meillä ei ole vielä kaikille nykymyrkyille työkaluja, ehkä kymmenen vuoden päästä". Kuulkaahan homebisnes ja vockipaskanvääntäjät. "olen just siinä iässä oleva mies, etten ala odottelemaan teidän ennustustenne tuloksia vaan toimin kyllä sillä tavalla, että tulevat polvet osaavat juttuihinne suhtautua oikealla tavalla eivätkä jää suu auki sepustuksianne kuuntelemaan vaan toimivat nopeasti ja ottavat jalat alleen kun homepaska/kosteusvauriomyrkyt alkaa sairastuttaa".
Korjausvelan lyhentäminen ei auta jo sairastuneita. Yksikään taho ei ole vakuuttanut teoillaan eikä puheillaan jo sairastuneiden auttamisesta. Ei oireilevien auttamisesta nopeasti siten, että jokainen oireileva välttyisi sairastumiselta. Korjausvelan lyhentämistä ja viitearvojen alenemisia jos tässä jäädään kanssasi vielä odottelemaan niin heikosti siinä monelle kyllä käy. Vain harva homeremontti onnistuu oli juttua lehdessämme 2010 kesällä. Tutkimuksissa oli ollut Tampereen kovaa porukkaa.
Oman ropan ääntä jos kuuntelee ja toimii sen mukaan, jättää vielä isännöitsijät ja terveysmiehet raapimaan kaljuaan eikä kuuntele paskanjauhajien selittelyjä. Siinä olisi se pelastumisen mahdollisuus tulevillakin polvilla. Se on se oikea tie toista ei ole näköpiirissä kymmeniin vuosiin jollei Perussuomalaiset jotain ala tässä asiassa vihdoin tekemään. Usko politiikkaan horjuu usealla homesairaalla ja son tosi.

Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin.
Juu, alalla olen ollut reilut kymmenen vuotta, siis tässä "homebisneksessä". Tosin siinä ei kukaan vaurastumaan pääse, joitain harvoja lukuunottamatta. (Esim SSM:n myivät Finnmapille, pikku sisäpiiritieto tähän väliin.)

"Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista". Tulihan se sieltä, tuo lausuntosi kertookin kaiken.
Ei kukaan sairastu eikä kuole "homeille". Lue kuitenkin se kirja Home ja terveys. Se on tarkoitettu mm. mittarivilleille ja terveysmiehille ja suosittelen sitä luettavaksi vaikka isännöisijöille.
Näyttää siltä, että reilut kymmenen vuotta "alalla" on mennyt pahasti kohdallasi harakoille. Yrityskaupat ja yritysten nimien vaihdot kertoo myös mikä on tilanne maassamme menossa. Mutta ei se haitaa. Paina hiileen ja tee kaikki mitä tilataan. Ei yhtään enempää vai mitä. Käytä suojavälineitä, siitäkin kerrotaan tuossa lukemassani kirjassa. Alalla on vaarassa myös homekoirat, niiden ikä on puolittunut tuo tieto ei ollut kirjassa vaan sain sen "sisäpiiritietona" homekoiran kouluttajalta / yrittäjältä. Että silleen. Pekka kerro lisää "homeiden sairastuttamisesta".
Niin ja tämäkin vielä: "Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin".
Homebisneksellä pyyhkii nyt niin hyvin, että ei mitään muutoksia kannata toivoakaan. Hometalkoot porukka yrittää tiukentaa mittarivillejen tasoa. Nähtäväksi jää jääkö sekin vain yritykseksi. Minäkin yritän parhaani mukaan varoittaa tulevia polvia alalla olevista vaaroista ja estää toisia kusetuksen kohteeksi joutumasta.
Mitä mieltä olet muuten siitä kun otsonoivat kämppämme ja irtaimiston kahdessa paikassa ja sen jälkeen näytteidenottoa sitä (puolueetonta). Desinfektio Penetrox-PF toiselle asunnolle vielä sekä irtaimistolle ja sen jälkeen sisäilmanäyte Anderssonnin kilikutin vain yksi kerta. "Mitään ei löytynyt". Homebisnestä parhaimmillaan tekivät vain sen mitä oli tilattu. Tilaaja on aina vastuussa miten asiat menevät vai mitä tuohonkin sanoo alan nainen/mies. Kerrohan meille kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille.
Miksi muuten tekevät kosteusvaurioremontteja jos siellä ei sairastuta, kerrohan sekin. Miksi suuri osa "homeremonteista" epäonnistuu. Alalla kymmenen vuotta häärineenä sinun pitäisi tuohonkin osata vastata. Jotenkin.

Eli jossakin nyt mättää pahemman kerran. Mitä tähän sanoisit alan ihminen. Antamasi vastauksesi perusteella voimme miettiä vielä sitäkin edustatko vastuuntuntoista "homebisnestä" vai sitä mittatilaustyötä tekevää "homebisnesporukkaa" pintakosteusmittareineen joka kertoo sen mitä tilaaja haluaa kerrottavan.
Onko mitään järkeä kenenkään laittaa 600-1000 euroa "homebisnekseen" joka kertoo totuuden, että "et voi asua tässä homeloukussa". JOS oma roppa on sen sanonut jo jonkin aikaa ja aivan varmasti ilman kustannuksia. Kun kotona sairas oven ulkopuolella ei. Järkeä käteen näissä homeasioissakin.
Ei sitä järkeä ollut vielä itsellänikään vielä vuoden 2009 marraskuun viimeiseen päivään mennessä. Sitten alkoikin tapahtumaan. Tapahtumaan niin, että aivan hirvitti. Enään ei hirvitä mutta säälittää jokaista joka ei ymmärrä mistä vaarasta on kysymys jos kosteusvauriorakennuksessa alkaa oireilemaan. Ja kuinka paljon asiaa vähätellään ja vääristellään.
0Äänestä
missä etiikka?
MSSS kirjoitti:
Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin.
Juu, alalla olen ollut reilut kymmenen vuotta, siis tässä "homebisneksessä". Tosin siinä ei kukaan vaurastumaan pääse, joitain harvoja lukuunottamatta. (Esim SSM:n myivät Finnmapille, pikku sisäpiiritieto tähän väliin.)
Tämä ei ole totta. Diagnoosikeinoja on paljonkin, väitöskirjatasoisella tutkimustiedolla varmistettuja. Ongelmana on etteivät lääkärit jostain syystä halua näitä tutkimuksia käyttää. Ehkäpä siksi etteivät osaa tulkita tuloksia tai joku on pelotellut heidät hiljaisiksi. Tekisivät edes sen mitä Majvik-suositus ja ministeriön ohjeet sanovat.
0Äänestä
vertti-eetu
missä etiikka? kirjoitti:

Tässä on se "etikka".
"Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin".
Niin kauan kuin "homebisnes" sähälää nuissa asioissa vain omaa etuaan ajatellen ja isännöitsijät ja terveysmiehet vähättelevät ja vääristelevät on "asiantuntijoidenkin" hyvä vetää meitä sairastuneita höplästä. Kun meillä ei ole tarpeeksi tietoa eikä oikeaa osaamista asioista eikä aikaa ottaa kaikesta edes selvää, niin onhan heidän helppoa huijata vaikka mitenpäin. Vai onko kenellekään esimerkiksi AVI:n virkakoneisto tullut kertomaan miten olisi parasta toimia, että pystyisit todistamaan sen kun olet sairastunut toisen omistamassa kosteusvaurioisessa rakennuksessa toksiseen myrkyllisyyteen. ONKO?
0Äänestä
kaikki muuttuu
MSSS kirjoitti:
Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin.
Juu, alalla olen ollut reilut kymmenen vuotta, siis tässä "homebisneksessä". Tosin siinä ei kukaan vaurastumaan pääse, joitain harvoja lukuunottamatta. (Esim SSM:n myivät Finnmapille, pikku sisäpiiritieto tähän väliin.)
Eihän näissä asioissa mikään "fakiiri" tarvitse olla. Jos kotona oireita ja sairasteluja ja oven ulkopuolella ei, niin asiahan on harvinaisen selvä. Ainoa oikea lääke on se kun ottaa jalat alleen ja vie suosiolla saastuneet kamat kaatopaikalle. Yksinkertaista vai mitä. Säästää vielä siittiöt parempaan tarkoitukseen. Sisäilmamittauksia ei tulisi tehdä laisinkaan sanoo "asiantuntija". Kuuntele roppasi ääntä älä nimimerkki MSSS juttuja. Tai kaikkia Homeherkkä# selityksiä.
Lainaus alkaa: Esityksen sivulta seitsemän on luettavissa seuraavaa:
1. TTL:n ohjeen mukaan TTL-viitearvoja ei ole tarkoitettukaan
terveyshaitan arviointiin. TTL Lisäksi TTL: n viitearvot on
asetettu niin, etteivät ne ylittyneet terveissä (control) mutta
eivät myöskään tutkitusti home- ja kosteusvaurioisissa (mold
damaged ) toimistorakennuksissa.
2. Asumisterveysohje (Sosiaali ja terveysministeriö)
Asumisterveysohje ja soveltamisopas (STMn oppaita 2003:1)
Ilmoittaa että Asumisterveysohjeen antamat viitearvot eivät ole
terveysperusteisia vaan ne on tarkoitettu välineeksi
rakennusten kosteusvaurioiden toteamiseen. ( Asumisterveysopas,
"No kenet siänä vertti-eetu suunnittelet helvettiin heittäväsi"?
Kuulehan Homeherkkä# Kirjoitin noin:
"Vähättelyä, vääristelyä ja valehtelua. Heittäkää helevettiin". Tarkoitan sitä, että lopettakaa vähättely, vääristely ja valehtelu. Heittäkää se jo pois.
Oletko yksi vääristelijä vai aivan tarkoituksellako näitä asioita väärin haluat ymmärtää.
"Vain tällä palstalla olen törmännyt mikrobimyrkkysairastuneisiin". Homeherkkä# minulle on aivan sama vaikka se olisi kissanpaskaa mihin olen sairastunut kosteusvaurioisessa asunnossa. Jonkinlaista myrkkyä sekin on jos se on ollut kauan väärässä paikassa ja asunnon sisäilmastoon levähtää "kaasuina".
Asunnostamme löytyi vaarallista 2-etyyliheksanolia, solumyrkkyjä sekä hometta kolmesta huoneesta. Pakoon lähdin tulehduksia ja seuraavassa asunnossa oli runsas bakteerinkasvu. Myrkkyähän niissä asunnoissa tuli keuhkoihin vedeltyä sehän on selvä. Et kai väitä Homeherkkä#, että vaaratonta hunajata mannaa olisi mennyt keuhkoihini ja siihen olisin sairastunut. Mietihän tarkkaan ennen kuin lisää möläyttelet. Kaikki ei ole allergisoituneet samalla tavalla kuin sinä, eikä varmaan edes allergiaan sairastu kosteusvaurioituneissa rakennuksissa. Kosteusvauriomyrkyt ja ympäristömyrkyt yhdessä on pahaksi kaikille jotka kosteusvauriorakennuksessa joutuvat oleskelemaan pitkiä aikoja.
Osta tämän päivän ESS. "Irtaimistoa menee suoraan jätteeksi. Rollaattorit menossa tarkkaan puhdistukseen".
Miten luulisit Homeherkkä# sairaiden vanhusten selviävän tuosta rytäkästä ja millaisen puhdistuksen heitä luusit auttavan. Kerrohan tuo mutta älä puhu paskaa minulle. Pelastaako heidät pelkkä "naamari" kun kesäkelillä pihalla käppäilevät.
0Äänestä
Homeherkkä#
Kehoitit minua ostamaan "tämänpäivän ESS:sän: "Irtaimistoa menee suoraan jätteeksi. Rollaattorit menossa tarkkaan puhdistukseen". No rollaattorien puhdistuksen luulisi onnistuvan, kun ne ovat metallia.
No mikäpä uutinen tuo on. Kosteusvauriokodeissa sairastuneiden irtaimistoa on mennyt jätteisiin jo vuosikymmeniä ja menee yhä, kun niitä kosteusvaurioita koteihinkin tulee kaiken aikaa. Et näytä tietävän, että kun kosteusvauriotyöpaikka muuttaa uusiin tiloihin, niin kosteusvauriotyöpaikkairtaimisto joudutaan pakon sanelemana säilyttämään.
Mitä laitospaikoilla olevien vanhusten siirtelyyn tulee, niin heitähän on vuosikausia jatkumona siirrelty tässä maassa laitoksesta toiseen vallan muista syistä kuin kosteusvurioista johtuvana.
Mitä tulee mainintaasi: "Pelastaako heidät pelkkä "naamari", kun kesäkeleillä pihalla käppäilevät, niin et kertonut kuinka monta vanhusta on edes sairastunut ammattitautilaissamme mainittuihin allergisiin mikrobisairauksiin. Eihän sairastumattomien tarvitse "naamareita" käyttää "kesäkeleillä" eikä edes lievästi ns. kosteusvauriomikrobiallergisoituneiden.
Toki tuossakin laitoksessa luulisi henkilökunnankin jo oireilevan tai jopa sairastuneen ammattitautilaissamme mainittuihin sairauksiin.
0Äänestä
vertti-eetu
Rollaattoreissa on kumia ja muovia mihin tarttuu Tutkijaprofessorin M. S-S:n määrittelemät kosteusvauriomyrkyt ja Ositumin kertomat 2-etyyliheksanoli myrkyt.
Siis rollaattoreissa on muutakin kuin metalia.
Minkä alan asiantuntija sinä oikein olet? Sitä tässä on porukalla ihmetelty kun aika hataroilla tiedoilla leikit asiantuntijaa noilla kirjoituksillasi. Kerro se meille.
Jo mooseksen aikoihin homeisesta viljasta ja homeisista kämpistä oli päästävä eroon eikö niin. Hämeenkosken vanhainkodissa alkoi tapahtumaan vasta sen jälkeen kun henkilökunta alkoi voimaan huonosti ja oireilemaan sekä sairastelemaan. Vanhukset olivat huonossa kunnossa muutenkin ja kuka heistä pystyy vääristelijöille ja vähättelijöille ja valehtelijoille vakuuttamaan, että on sairastunut homeisiin Hämeenkosken vanhainkodissa.
Olet yksi vähättelijä ja vääristelijä tällä palstalla. Osta nyt vaan se eilinen ESS niin ei tarvitse sinunkaan enää enempää paskaa jauhaa.
Lainaus alkaa: -Muutto väistötiloihin tulikin yllättäen kun henkilökunta alkoi oireilla...
Luehan juttu Homeherkkä#. Aika herkkää luettavaa.
Jos on sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti, niin sinun kertomasi mukaan pitää kesät kulkea "naamari" päässä ja hankkia kämpille erikoiset "filtterit" ikkunoihin, ettei luonnon homepaska aiheuta oireita ja lisäää vaurioita. Tupakkaan pitää kai hankkia erikoisia "home" filttereitä vai mitä kokemusta niistä asioista kertoisit sinulla olevan. Onko tupakassa toksista myrkkyä. Kahvissa kuulemma voi olla.
0Äänestä
Homeherkkä#
Kirjoiti: "Jos on sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti, niin sinun kertomasi mukaan pitää kesät kulkea "naamari" päässä ja hankkia kämpille erikoiset "filtterit" ikkunoihin..."
Minä en ole sairastunut työpaikkani "kosteusvauriomyrkyistä", vaan allergisoitunut III:s tyyppisesti ns. kosteusvuriomikrobeille kuten moni muukin tuntemani työpaikalla ammattitautilaissamme mainittuihin ALLERGISIIN sairauksiin sairastunut henkilö. Tässä muutamana päivänä moni meistä on jo sairastunut ensimmäisiin poskiontelotulehduksiin, kiitos lumihome Fusariumin.
Kun Hometalkoot ryhmässä on nyt olemassa Toxteks-ryhmäkin, niin josko te kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti sairastuneet alkaisitte kysellä sieltäpäin josko se myrkkysairautenne nimikin saataisiin vihdoin viimein selville kera bakteeri-DNA:n, josta bakteerista kertomanne mukaan aiheutuu elimisöönne jatkuvaa bakteerimureiinitulvaa., jotka elimitoonne kertyneiden myrkkyjen kanssa ylläpitävät kroonista tulehdusta jossakin päin elimistöänne?
0Äänestä
vertti-eetu
Homeherkälle hipiälle.
"Minä en ole sairastunut työpaikkani "kosteusvauriomyrkyistä", vaan allergisoitunut III:s tyyppisesti ns. kosteusvuriomikrobeille
Tässä kerrotaan mitä ovat "kosteusvauriomikrobit".
Lue hyvä Homeherkkä# vielä lisää sitä "tiedefaktaa" kosteusvauriomikrobeista ja kosteusvauriomyrkyistä.
Mikä olikaan erikoisalaasi ennen sairastumista?
Oletko kallistunut jo homemyrkkyjen puolelle vertti-eetu syynä omaan sairastumiseesi vaikka opettajasi nsiuiisu kirjoittelee tällä palstalla sairastumisen syistä seuraavaa: "Syynä ovat Bacillus- ja Streptomyces- BAKTEEREIDEN erittämät ihmiskeholle myrkylliset aineenvaihduntatuotteet. Märässä kipsilevyssä voi kasvaa myös myrkkyä tuottava Stachybotrys-home.."
Muuten pappa-smurffikin on tällä palstalla pitänyt homemyrkkyjä syynä sairastumisiin. Hoitokeinoksi hän suosittelee OIKEIDEN maitohappobakteereiden syömistä. Oletko kokeillut?
0Äänestä
vertti-eetu
Homeherkkääää# pysytkö vielä kyydissä? Kosteusvauriomikrobiasiantuntija.
"Endotoksiinit ovat gramnegatiivisten bakteerien tuottamia, soluihin sidottuja toksiineja eli myrkkyjä. Jos rakenteiden materiaaleissa on gram-negatiivisia bakteereja, niistä voi tulla endotoksiineja sisäilmaan".
Hyppäähän Homeherkkä# pois sieltä mooseksen ajoilta nykypäivään. "Nykymyrkkyihin" kuten muntersin kaveri sanoi. "Meillä ei ole vielä työkaluja kaikille nykymyrkyille" kun suunnitteli irtaimistomme puhdistusta "otsonointia".
Kosteusvauriomikrobiasiantuntijat löytyvät HYKS:sin sisäilmapolilta asiantuntijana professori Tari Haahtela, TTL:ltä sekä ex-KTL:ltä (nyk. THL).
Tosin tällä HOMESAIRAUDET-palstalla kosteusvauriotyöpaikallaan puolessa vuodessa korkeaan verenpainetautiin sairastunut joskus vuoden 2006 tienoilla nimitellä itseään ainoaksi rehelliseksi kosteusvaurioasiantuntijaksi käyttäen nimimerkkiä "nisuiisu".
Noin vastailee palstan kosteusvauriomikrobiasiantuntija ODTS-kyselijälle 7.4.2011 klo 17.23 käyttäen nyt nimimerkkiä "Tpksinen pöly".: " Syynä ovat Bacillus- ja Streptomyces-bakteereiden erittämät ihmiskeholle myrkylliset aineenvaihduntatuotteet. Märässä kipsilevyssä voi kasvaa myös myrkkyä tuottava Stachybotrys-home.
Kun bakteerit alkavat itiöinnin, esim kosteusvaurion kuivumisen tai kuivaamisen yhteydessä, niin bakteereista vapautuu mureiinia, joka on todennäköisesti vielä vaarallisempi joutuessaan keuhkoihimme kuin yllämainitut bakteerimyrkyt.
Sitten jos mureiinia ja myrkkyjä tulee keuhkoihimme yhtäaikaa, niin tulehdus on monikymmenkertainen verratuna siihen, jos tulee pelkästään myrkkyjä.
Tämä krooninen tulehdus voi sitten laukaista meissä miltei minkä tahansa taudin. Oireet ovat toki samankaltaiset kuin ODTS:ssa tai homepölykeuhkossa. Tämä tulehdus ei missään nimessä synnytä astmaa tai homeallergiaa."
Mitä sitten tulee oikeisiin asiantuntijoihin vaikkapa TTL:lään, niin esim. 17.9.2009 kirjoittamassa oppaassa "KOSTEUSVAURIOIDEN aiheuttamat keuhkojen ammattitaudit- uusi käytäntö ja sen haasteet työterveyshuollolle" mainitaan VAIN SEURAAVAT KEUHKOSAIRAUDET: ALLERGINEN alveoliitti, jota on kolmea eri muotoa, ODTS ja ASTMA.
Mitä tulee TTL:n Henrik Wolff:in kotisairastuneita koskevaan tutkimukseen "KosteusvaurioMIKROBEILLE (ei siis myrkyille) altistuminen-tutkimustuloksia altistumisen vaikutuksen todentamiseta ihmisissä",, niin KOHDASSA DIAGNOOSIT kosteusvaurioKOTIaltistuneilta löytyi neneän sivuonteloiden tulehdusta 51,7 prosentilla, ASTMAA 35,4 prosentilta ja toistuvia keuhkoputkitulehdussairauksia 41,8 prosentilta.
Kun kirjoituksistanne päätellen niin sinulla kuin nisuiisullakin on joku KROONINEN TULEHDUS KEUHKOSSANNE, joka tulehdus voi nisuiisun mukaan laukaista teissä minkä tahansa taudin, niin josko sinä ja nisuiisu menisitte todenuttamaan keuhkolääkärillä minkä nimimistä kroonista keuhkosairautta te sairastatte: Kun krooniseen keuhkotulehdukseen on olemassa erilaisia lääkehoitoja, niin estääksenne mihin tahansa sairauteen sairastumisen, teidän olisi syytä hoidattaa pikaisesti tulehduksenne.
0Äänestä
vertti-eetu
Ei ole vielä kukaan vakuuttavasti halunnut kertoa mikä miestä oikein vaivaa. Ymmärrän senkin miksi. Mutta luehan Homeherkkä# kirja Home ja terveys ja vaikka useampaan kertaan. Jospa alkaisit ymmärtämään asioita hieman laajemmin. Lainaus alkaa: "On mikrobisukuja, jotka ovat allergisoivia, jotkut muut ovat myrkyllisiä eli toksisia ja eräät mikrobisuvut aihettavat suoran infektion elimistössä."
Lainaus loppu.
Kyllä aihe on vaikea ja ihmepeliä pelaavat sairastuneiden kustannuksella homebisnes, osa lääkäreistä, isännöitsijät ja terveysmiehet. Virkamiehistä puhumattakaan. AVI.
Luehan kirja mutta älä sekoita asioita sen jälkeen enempää kuin tähän asti. Mooses jätä rauhaan ja satojen vuosien takainen ruotti. Astu nykyaikaan. Tutustu nykymyrkkyihin ja niiden vaaroihin. Kovia myrkkyjä ja kaikki naamarit ei pelasta sairastumiselta. Tupakassa on toksista vaaraa olemassa. Lopeta.
0Äänestä
Homeherkkä#
No minä tässä par`aikaa olen vuorollani puhelimitse kutsumassa pääasiassa vanhuuseläkkeelle tippuneita työtovereitani lounaalle. Kokoonnumme hyvässä ravintolassa hyvän lounaan ääressä vaihtamaan kuulumisia pari kertaa vuodessa. Vain kolme meistä on joutunut ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, joista minä kosteusvaurioaltistuksesta allegiseen keuhkosairauteen, eli allergiseen alveoliittiin sairastuneena. Kaksi muuta on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle muiden sairauksien, eli ei kosteusvauriomikrobialtistukseen liittyvien sairauksien takia. Kuolemantapauksiakin vanhuuseläkkeelle siirtyneiden työtovereitteni keskuudessa on esiintynyt, joiden aiheuttajana yhdellä oli paksusuolisyöpä ja kahdella verisuonisairaus.
Eli kukaan ei ole työpaikallamme sairastunut mihinkään lääketieiteelle tuntemattomaan krooniseen keuhkojen tulehdussairauteen. Muutama on kylläkin sairastunut työpaikka-altistusaikanaan astmaan ja yksi astmaan ja alveoliittiin jonka takia siirto toiseen työpisteeseen, mutta nehän ovat lääketieteen tuntema kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttamia sairauksia.. Joten se niistä sairastumisista aiheuttajana pitkäaikainen kosteusvauriomikrobialtistus. Muuten Stachybotrystakin löytyi.
0Äänestä
vertti-eetu
"Muuten Stachybotrystakin löytyi".
"Stachybotryksen terveyshaitat syntyvät sen tuottamien toksiinien vaikutuksesta". Lähde Home ta terveys. Lue sinäkin Homeherkkä# hyvä kirja. Ei vanha vinoile, vanha neuvoo.
Jos väliin lukee ja sitten kirjoittaa, niin ei elämästä tule liian yksitoikkoista. "Toksiini=elävien olentojen tuottama myrkky" luki jossain netissäkin.
Ympäristömyrkyt ja kosteusvauriomyrkyt on sitä myrkkytulvaa vai mitäneon?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Vähättelyä, vääristelyä ja valehtelua. Heittäkää helevettiin.
Tunnustakaa tosiasiat ja uskokaa niitä sairastuneita. Joka on todella sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin ei valehtele yhtään mitään. Selviytyminen home/toksiinipaskoihin sairastumisesta ei ole mikään helppo nakki.
Tässä elämässä ei ole kovin montaa toista "rangaistusta" kuin syyttömänä sairastuminen jonkun toisen tekemien rakennusvirheiden tai laiminlyöntien vuoksi "peruuttomattomast"i. Ainoa lääke on heti pois siitä ympäristöstä missä oireita on ja sairastuminen on olemassa. Terveiden on vaikea tätä kaikkea ymmärtää. Liian vaikea.
No kenet siänä vertti-eetu suunnittelet helvettiin heittäväsi?
Savonlinnasta kotoisin oleva 19-vuotias urheilijanuorukainen kertoi 1.4. Hesarissa astuneensa palvelukseen Vekaranjärvelle viime vuoden tammikuussa, sairastuneensa kasarmin huonon sisäilman takia astmaan, hänellä ei koskaan aikaisemmin ollut hengitysvaikeuksia, ja joutuneensa astman takia jo maaliskuussa keskeyttämään palveluksen.
Hänelle ehdotettiin, että hän ottaisi lykkäystä ja palaisi palvelukseen myöhemmin, mutta oman terveytensä kannalta hän siirtyi suoraan siviilipalvelukseen.
Eikä näytä pojan astma parantuneen, koska hän totesi jo sopeutuneensa astmaan. vaikka se harmittaa vapaapalokuntalaista, joka suunnitteli palomiehen ammattia, jpka astman takia ei taida olla mahdollista.
Ei voi muuta kuin toivoa, että nuorukainen hakeutuessaan koulutukseen ei törmää homeopiskelupaikkaan, joita niitäkin on maassamme pilvin pimein.
No eipä tuo nuorukainen ole ensimmäinen, joka armeijassa on astmaan sairastunut, tai meinannut toistuvien keuhkoputkitulehdusten takia sairastua.
Kun armeijan rakennusten sisäilma on ollut huonokuntoista jo vuosikymmeniä, niin herää kysymys kuinka monta kantahenkilökuntaan kuuluvaa on vuosikymmenten saatossa sairastunut ammattitautilaissamme mainittuihin allergisiin ns. kosteusvauriomikrobisairauksiin mm. astmaan, ja kuinka moni on saanut sairautensa ammattitaudin piikkiin.
Ennen vuotta 1995, jolloin altistukset siirrettiin STM:män päätöksellä TTL:lle, myös sotilassairaaloissa homealtistettiin työntekijöitä ammattitaudin syyn varmistamiseksi.
Kirjoitit: "Tunnustakaa tosiasiat ja uskokaa niitä sairastuneita. Joka on todella SAIRASTUNUT KOSTEUSVAURIOMYRKKYIHIN, ei valehtele yhtään mitään."
Vain tällä palstalla olen törmännyt mikrobimyrkkysairastuneisiin.
Mitä mainitsemiisi myrkkyihin tulee, niin kyllä ne myrkyt pystytään analysoimaan sisäilmapölystä kuin myös keuhkoperäisesti sairastuneiden BAL-näytteistä, vaan jostain syystä keneltäkään BAL-tutkituilta niitä ei ole edes viitsitty analysoida missäänpäin maailmaa.
Sisäilmapölyn heittely sian siittiösoluille ei kelpaa kosteusvauriorakennusaltistuksessa puhjenneen MYRKKYsairauden syy-yhteysosoittimeksi kun ei edes tiedetä mitä sairauksia M S-S:sän myrkyt ihmisille aiheuttavat vai aiheuttavatko mitään.
Lue, mieti ja tulkitse oikein.
http://www.sisailmayhdistys.fi/files/attachments/seminaari_2011/sisailmasem_salkinojasalonen2011.pdf
Eiköhän se kusetus vielä tule tiensä päähän. Lisää rohkeita sairastuneita ja äänet persuille.
Lue, mieti ja tulkitse oikein.
Salkinoja ehdottaa siis sisäilman aerosoleille viitearvoja, perusteena siittiötoksisuus. (Huom. toksisuus, ei toksiini!) Salkinojalle ei ole merkitystä mikä on toksisuuden lähde, onko se rakennus vai aivan jokin muu tekijä. Kosteusvaurioittomistakin rakennuksista löytyy suuriakin määriä sisäilman toksisuutta.
Salkinoja ei ole tutkimuksissaan löytänyt nyt tutkituista rakennuksista yhtään tunnettua mikrobitoksiinia. "Niitä ei löydy." hän sanoi. "Siksi niiden etsimiseen ei kannatakaan panostaa" Salkinoja jatkoi. Kysyin, voidaanko tällä tutkimusmenetelmällä todeta että rakennuksen rakenteissa on jotain sellaista, joka aiheuttaa terveyshaittoja tilojen käyttäjille? "Ei" vastasi Salkinoja, "menetelmä kertoo vain sen, onko ilmassa jotain, joka on toksista siittiösoluille."
ToxicDust-hankeessa ei enää etsitty myrkkyjä.
Myrkyt on löydetty jo aikoja sitten. Ei niitä enää tarvitse etsiä.
Nimenomaan tämä myrkyllinen pöly (Toxic dust) sisältää myrkkyjä, jotka sairastuttavat erittäin pahoin.
Nämä myrkyt tuhoavat solujemme mitokondrioita ja tappavat keuhkoissamme olevia valkosoluja. Tämän lisäksi ne aiheuttavat erittäin voimakkaan kroonisen tulehdusreaktion yhdessä bakteerikuoren mureiinin kanssa.
Mitä bakteereita sulta löytyi ja mistä?
Ku lekuri totesi sulla kroonisen tulehdusreaktion niin mikä sen sairauden nimi on ja kuinka se todettiin?
Mulla todettiin astma jo vuosia sitten ja poskiontelottulehdus vaivaa taas jo kolmatta kertaa muutaman kuukauden sisällä.
Salkinoja kertoi että kymmenkunta mikrobien tuottamaa toksiinia on löydetty. "Mutta niitä olemassa todennäköisesti satoja, jopa tuhansia" Salkinoja totesi. "Työ on vasta alussa. Mutta yhtään tunnettua toksiinia emme tutkimuksissamme ole löytäneet."
Miten nuo tekemäsi kysymykset auttavat "homesairastuneita".
Yksikään taho ei ole vielä vakuuttanut minua siitä miten autetaan ja miten parannetaan "homesairastuneita". Suurin osa on keskittynyt vain ja ainoastaan uusien sairastumisten estämiseen, bisnesmielessä rahat pois. Homekorjauksista suurin osa on epäonnistunut. Lääkkeitä en ole "homesairauteen" saanut kuin "HETI POIS KOTOA. ONKO PAIKKAA MIHIN MENNÄ".
Nimimerkki MSSS mietihän seuraavia kysymyksiä tehdessäsi onko niillä kysymyksilläsi ja saamillasi vastauksilla mitään hyötyä "homesairauksien" parantamiselle. Niiden ihmisten paranemiselle jotka ovat jo sairastuneet jopa lopullisesti.
Tai mieti miten kysymyksesi ja saamasi vastaukset estävät jo oireilevia sairastumasta jopa lopullisesti.
Mitään ei löydetä jollei todella haluta. Kuivausvirmat tekevät vain sen mitä tilataan ei yhtään enempää. Homebisnes ilmeisesti toimii saman kaavan mukaan. Työn tilaaja vastaa eikä kukaan toinen.
Vai tuhoavat ne M S-S:sän myrkyt solujemme mitokondrioita ja tappavat keuhkoissamme olevia valkosoluja.
Mikäli solun mitokondriot kuolevat, niin solutkin kuolevat.
Missäpäin elimistöäsi lääkärit ovat todenneet sinulla olevan solutuhon aiheuttamia sairauksia ja millä diagnoosinimikkeillä?
Mitä mainitsemaasi keuhkojen valkosolutuhoon tulee, niin TTL:n Henrik Wolff totesi kosteusvaurioaltistuneiden BAL-näytteissä olevan runsaasti lymfosyytti-nimisiä valkosoluja eikä minkään muun valosolulajin alenemia edes todettu.
Kin väität myrkkyjen aiheuttavan erittäin vaoimakkaan kroonisen tulehdusreaktion yhdessä bakteerikuoren mureiinin kanssa. niin kertoisitko minkä nimisen bakteerin mureiinikuori on kysymyksessä, minkäniminen myrkky on kyseessä ja mistä lähteestä peräisin, ja mikä diagnosoitu sairaus on nimeltään?
Wolffin kumppaneineen tekemässä tutkimukessa kotikosteusvaurioaltistuneilla todettuja sairausdiagnooseja olivat: nenän sivuonteloiden tulehduksia 51,7%:lla, astmaa 35,4 %:lla ja toistuvia keuhkoputkitulehduksia 45,8 %:lla. Muita sairauksia kotialtistuneilla ei todettu..
Homesairastumisien estämiseen on vain yksi keino. Korjausvelan lyhentäminen kokonaisuudessaan pois. Lääketiede voi kehittyä tulevaisuudessa niin, että tiedetään mikä homeissa sairastuttaa. Nythän tätä asiaa ei tiedetä. Tähän menee varmasti vielä kymmeniä vuosia.
On hyvä huomata, että sinänsä mikään yksittäinen näytteenottomenetelmä ei koskaan tule ratkaisemaan sitä, miten määritellään se aiheuttaako jokin rakennus terveyshaittaa. Kehitystyönsä alussa olevan toksisuusmittauksen varaan ei kannata paljonkaan laskea, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Se vain heikentää homesairaiden asemaa entisestään.
Lue kirja Home ja terveys.
Jos Toxtesti porukassa ei ole yhtään lääkäriä, niin tiedät nimimerkki MSSS mikä meillä oikein mättää.
Kyllä tässä maassa on paneuduttu tuohon "homesairastumisien estämiseen" jopa liiankin hyvin. Siitähän on tullut valtava bisnes, siitä on tullut ajanpeluun ja vääristelyn, vähättelyn sekä valehtelun valttikortti "oikea jokeri".
Jo sairastuneiden kustannuksella tehdään vaikka mitä vääryyttä. Kukaan ei halua auttaa jo sairastuneita. Ei vakuutusturva eikä oikeusturva eikä kukaan/mikään.
Täällä on monenlaista lässyttäjää käynyt kantaansa esittämässä, mutta yhtään kunnon auttajaa ei ole vielä kohdalleni sattunut.
"Tähän menee varmasti vielä kymmeniä vuosia".
Oletko jotenkin mukana homebisneksessä MSSS?
Muntersin kaveri oli/on vieläkin mutta eri virmassa. Sanoi "Meillä ei ole vielä kaikille nykymyrkyille työkaluja, ehkä kymmenen vuoden päästä".
Kuulkaahan homebisnes ja vockipaskanvääntäjät. "olen just siinä iässä oleva mies, etten ala odottelemaan teidän ennustustenne tuloksia vaan toimin kyllä sillä tavalla, että tulevat polvet osaavat juttuihinne suhtautua oikealla tavalla eivätkä jää suu auki sepustuksianne kuuntelemaan vaan toimivat nopeasti ja ottavat jalat alleen kun homepaska/kosteusvauriomyrkyt alkaa sairastuttaa".
Korjausvelan lyhentäminen ei auta jo sairastuneita. Yksikään taho ei ole vakuuttanut teoillaan eikä puheillaan jo sairastuneiden auttamisesta. Ei oireilevien auttamisesta nopeasti siten, että jokainen oireileva välttyisi sairastumiselta.
Korjausvelan lyhentämistä ja viitearvojen alenemisia jos tässä jäädään kanssasi vielä odottelemaan niin heikosti siinä monelle kyllä käy.
Vain harva homeremontti onnistuu oli juttua lehdessämme 2010 kesällä. Tutkimuksissa oli ollut Tampereen kovaa porukkaa.
Oman ropan ääntä jos kuuntelee ja toimii sen mukaan, jättää vielä isännöitsijät ja terveysmiehet raapimaan kaljuaan eikä kuuntele paskanjauhajien selittelyjä. Siinä olisi se pelastumisen mahdollisuus tulevillakin polvilla. Se on se oikea tie toista ei ole näköpiirissä kymmeniin vuosiin jollei Perussuomalaiset jotain ala tässä asiassa vihdoin tekemään.
Usko politiikkaan horjuu usealla homesairaalla ja son tosi.
Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin.
Juu, alalla olen ollut reilut kymmenen vuotta, siis tässä "homebisneksessä". Tosin siinä ei kukaan vaurastumaan pääse, joitain harvoja lukuunottamatta. (Esim SSM:n myivät Finnmapille, pikku sisäpiiritieto tähän väliin.)
"Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista". Tulihan se sieltä, tuo lausuntosi kertookin kaiken.
Ei kukaan sairastu eikä kuole "homeille". Lue kuitenkin se kirja Home ja terveys. Se on tarkoitettu mm. mittarivilleille ja terveysmiehille ja suosittelen sitä luettavaksi vaikka isännöisijöille.
Näyttää siltä, että reilut kymmenen vuotta "alalla" on mennyt pahasti kohdallasi harakoille.
Yrityskaupat ja yritysten nimien vaihdot kertoo myös mikä on tilanne maassamme menossa. Mutta ei se haitaa. Paina hiileen ja tee kaikki mitä tilataan. Ei yhtään enempää vai mitä.
Käytä suojavälineitä, siitäkin kerrotaan tuossa lukemassani kirjassa.
Alalla on vaarassa myös homekoirat, niiden ikä on puolittunut tuo tieto ei ollut kirjassa vaan sain sen "sisäpiiritietona" homekoiran kouluttajalta / yrittäjältä.
Että silleen. Pekka kerro lisää "homeiden sairastuttamisesta".
Niin ja tämäkin vielä:
"Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin".
Homebisneksellä pyyhkii nyt niin hyvin, että ei mitään muutoksia kannata toivoakaan. Hometalkoot porukka yrittää tiukentaa mittarivillejen tasoa. Nähtäväksi jää jääkö sekin vain yritykseksi.
Minäkin yritän parhaani mukaan varoittaa tulevia polvia alalla olevista vaaroista ja estää toisia kusetuksen kohteeksi joutumasta.
Mitä mieltä olet muuten siitä kun otsonoivat kämppämme ja irtaimiston kahdessa paikassa ja sen jälkeen näytteidenottoa sitä (puolueetonta).
Desinfektio Penetrox-PF toiselle asunnolle vielä sekä irtaimistolle ja sen jälkeen sisäilmanäyte Anderssonnin kilikutin vain yksi kerta. "Mitään ei löytynyt". Homebisnestä parhaimmillaan tekivät vain sen mitä oli tilattu. Tilaaja on aina vastuussa miten asiat menevät vai mitä tuohonkin sanoo alan nainen/mies. Kerrohan meille kosteusvauriorakennuksessa sairastuneille.
Miksi muuten tekevät kosteusvaurioremontteja jos siellä ei sairastuta, kerrohan sekin.
Miksi suuri osa "homeremonteista" epäonnistuu. Alalla kymmenen vuotta häärineenä sinun pitäisi tuohonkin osata vastata. Jotenkin.
Jatketaan tästä.
http://olotila.yle.fi/ihmiset/blogit/home-sairastuttaa-lapsia-kouluissa
Eli jossakin nyt mättää pahemman kerran. Mitä tähän sanoisit alan ihminen.
Antamasi vastauksesi perusteella voimme miettiä vielä sitäkin edustatko vastuuntuntoista "homebisnestä" vai sitä mittatilaustyötä tekevää "homebisnesporukkaa" pintakosteusmittareineen joka kertoo sen mitä tilaaja haluaa kerrottavan.
Onko mitään järkeä kenenkään laittaa 600-1000 euroa "homebisnekseen" joka kertoo totuuden, että "et voi asua tässä homeloukussa". JOS oma roppa on sen sanonut jo jonkin aikaa ja aivan varmasti ilman kustannuksia.
Kun kotona sairas oven ulkopuolella ei. Järkeä käteen näissä homeasioissakin.
Ei sitä järkeä ollut vielä itsellänikään vielä vuoden 2009 marraskuun viimeiseen päivään mennessä. Sitten alkoikin tapahtumaan. Tapahtumaan niin, että aivan hirvitti. Enään ei hirvitä mutta säälittää jokaista joka ei ymmärrä mistä vaarasta on kysymys jos kosteusvauriorakennuksessa alkaa oireilemaan. Ja kuinka paljon asiaa vähätellään ja vääristellään.
Tämä ei ole totta. Diagnoosikeinoja on paljonkin, väitöskirjatasoisella tutkimustiedolla varmistettuja. Ongelmana on etteivät lääkärit jostain syystä halua näitä tutkimuksia käyttää. Ehkäpä siksi etteivät osaa tulkita tuloksia tai joku on pelotellut heidät hiljaisiksi.
Tekisivät edes sen mitä Majvik-suositus ja ministeriön ohjeet sanovat.
Tässä on se "etikka".
"Niin, nykyään ei ole mitään keinoa todeta tai osoittaa sairauden johtuvan homeista. Siinähän se perusongelma on, enkä odota siihen mitään ratkaisua löytyvänkään pitkiin aikoihin".
Niin kauan kuin "homebisnes" sähälää nuissa asioissa vain omaa etuaan ajatellen ja isännöitsijät ja terveysmiehet vähättelevät ja vääristelevät on "asiantuntijoidenkin" hyvä vetää meitä sairastuneita höplästä.
Kun meillä ei ole tarpeeksi tietoa eikä oikeaa osaamista asioista eikä aikaa ottaa kaikesta edes selvää, niin onhan heidän helppoa huijata vaikka mitenpäin.
Vai onko kenellekään esimerkiksi AVI:n virkakoneisto tullut kertomaan miten olisi parasta toimia, että pystyisit todistamaan sen kun olet sairastunut toisen omistamassa kosteusvaurioisessa rakennuksessa toksiseen myrkyllisyyteen. ONKO?
kaikki muuttuu, ei entiselhen mikhän jää.
Oks tää niitä "sisäpiirin" juttuja.
http://ttlehti.multiedition.fi/www/fi/ajankohtaista/index.php?we_objectID=3324
Eihän näissä asioissa mikään "fakiiri" tarvitse olla. Jos kotona oireita ja sairasteluja ja oven ulkopuolella ei, niin asiahan on harvinaisen selvä. Ainoa oikea lääke on se kun ottaa jalat alleen ja vie suosiolla saastuneet kamat kaatopaikalle. Yksinkertaista vai mitä. Säästää vielä siittiöt parempaan tarkoitukseen. Sisäilmamittauksia ei tulisi tehdä laisinkaan sanoo "asiantuntija".
Kuuntele roppasi ääntä älä nimimerkki MSSS juttuja. Tai kaikkia Homeherkkä# selityksiä.
Lainaus alkaa:
Esityksen sivulta seitsemän on luettavissa seuraavaa:
1. TTL:n ohjeen mukaan TTL-viitearvoja ei ole tarkoitettukaan
terveyshaitan arviointiin. TTL Lisäksi TTL: n viitearvot on
asetettu niin, etteivät ne ylittyneet terveissä (control) mutta
eivät myöskään tutkitusti home- ja kosteusvaurioisissa (mold
damaged ) toimistorakennuksissa.
2. Asumisterveysohje (Sosiaali ja terveysministeriö)
Asumisterveysohje ja soveltamisopas (STMn oppaita 2003:1)
Ilmoittaa että Asumisterveysohjeen antamat viitearvot eivät ole
terveysperusteisia vaan ne on tarkoitettu välineeksi
rakennusten kosteusvaurioiden toteamiseen. ( Asumisterveysopas,
3. korjattu painos, 2009, s. 157-160, 169-171)
LAINAUS PÄÄTTYY
http://www.sisailmayhdistys.fi/files/attachments/seminaari_2011/sisailmasem_salkinojasalonen2011.pdf
"No kenet siänä vertti-eetu suunnittelet helvettiin heittäväsi"?
Kuulehan Homeherkkä#
Kirjoitin noin:
"Vähättelyä, vääristelyä ja valehtelua. Heittäkää helevettiin".
Tarkoitan sitä, että lopettakaa vähättely, vääristely ja valehtelu. Heittäkää se jo pois.
Oletko yksi vääristelijä vai aivan tarkoituksellako näitä asioita väärin haluat ymmärtää.
"Vain tällä palstalla olen törmännyt mikrobimyrkkysairastuneisiin".
Homeherkkä# minulle on aivan sama vaikka se olisi kissanpaskaa mihin olen sairastunut kosteusvaurioisessa asunnossa. Jonkinlaista myrkkyä sekin on jos se on ollut kauan väärässä paikassa ja asunnon sisäilmastoon levähtää "kaasuina".
Asunnostamme löytyi vaarallista 2-etyyliheksanolia, solumyrkkyjä sekä hometta kolmesta huoneesta. Pakoon lähdin tulehduksia ja seuraavassa asunnossa oli runsas bakteerinkasvu. Myrkkyähän niissä asunnoissa tuli keuhkoihin vedeltyä sehän on selvä. Et kai väitä Homeherkkä#, että vaaratonta hunajata mannaa olisi mennyt keuhkoihini ja siihen olisin sairastunut.
Mietihän tarkkaan ennen kuin lisää möläyttelet. Kaikki ei ole allergisoituneet samalla tavalla kuin sinä, eikä varmaan edes allergiaan sairastu kosteusvaurioituneissa rakennuksissa.
Kosteusvauriomyrkyt ja ympäristömyrkyt yhdessä on pahaksi kaikille jotka kosteusvauriorakennuksessa joutuvat oleskelemaan pitkiä aikoja.
Osta tämän päivän ESS.
"Irtaimistoa menee suoraan jätteeksi. Rollaattorit menossa tarkkaan puhdistukseen".
Miten luulisit Homeherkkä# sairaiden vanhusten selviävän tuosta rytäkästä ja millaisen puhdistuksen heitä luusit auttavan. Kerrohan tuo mutta älä puhu paskaa minulle. Pelastaako heidät pelkkä "naamari" kun kesäkelillä pihalla käppäilevät.
Kehoitit minua ostamaan "tämänpäivän ESS:sän: "Irtaimistoa menee suoraan jätteeksi. Rollaattorit menossa tarkkaan puhdistukseen".
No rollaattorien puhdistuksen luulisi onnistuvan, kun ne ovat metallia.
No mikäpä uutinen tuo on. Kosteusvauriokodeissa sairastuneiden irtaimistoa on mennyt jätteisiin jo vuosikymmeniä ja menee yhä, kun niitä kosteusvaurioita koteihinkin tulee kaiken aikaa.
Et näytä tietävän, että kun kosteusvauriotyöpaikka muuttaa uusiin tiloihin, niin kosteusvauriotyöpaikkairtaimisto joudutaan pakon sanelemana säilyttämään.
Mitä laitospaikoilla olevien vanhusten siirtelyyn tulee, niin heitähän on vuosikausia jatkumona siirrelty tässä maassa laitoksesta toiseen vallan muista syistä kuin kosteusvurioista johtuvana.
Mitä tulee mainintaasi: "Pelastaako heidät pelkkä "naamari", kun kesäkeleillä pihalla käppäilevät, niin et kertonut kuinka monta vanhusta on edes sairastunut ammattitautilaissamme mainittuihin allergisiin mikrobisairauksiin.
Eihän sairastumattomien tarvitse "naamareita" käyttää "kesäkeleillä" eikä edes lievästi ns. kosteusvauriomikrobiallergisoituneiden.
Toki tuossakin laitoksessa luulisi henkilökunnankin jo oireilevan tai jopa sairastuneen ammattitautilaissamme mainittuihin sairauksiin.
Rollaattoreissa on kumia ja muovia mihin tarttuu Tutkijaprofessorin M. S-S:n määrittelemät kosteusvauriomyrkyt ja Ositumin kertomat 2-etyyliheksanoli myrkyt.
Siis rollaattoreissa on muutakin kuin metalia.
Minkä alan asiantuntija sinä oikein olet? Sitä tässä on porukalla ihmetelty kun aika hataroilla tiedoilla leikit asiantuntijaa noilla kirjoituksillasi. Kerro se meille.
http://www.google.fi/search?q=rollaattorit&hl=fi&rlz=1W1GGLL_en&prmd=ivns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=1XmdTZaOIsbVsgagnaiuBA&ved=0CEcQsAQ&biw=1260&bih=760
Jo mooseksen aikoihin homeisesta viljasta ja homeisista kämpistä oli päästävä eroon eikö niin. Hämeenkosken vanhainkodissa alkoi tapahtumaan vasta sen jälkeen kun henkilökunta alkoi voimaan huonosti ja oireilemaan sekä sairastelemaan. Vanhukset olivat huonossa kunnossa muutenkin ja kuka heistä pystyy vääristelijöille ja vähättelijöille ja valehtelijoille vakuuttamaan, että on sairastunut homeisiin Hämeenkosken vanhainkodissa.
Olet yksi vähättelijä ja vääristelijä tällä palstalla. Osta nyt vaan se eilinen ESS niin ei tarvitse sinunkaan enää enempää paskaa jauhaa.
Lainaus alkaa:
-Muutto väistötiloihin tulikin yllättäen kun henkilökunta alkoi oireilla...
Luehan juttu Homeherkkä#. Aika herkkää luettavaa.
Jos on sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti, niin sinun kertomasi mukaan pitää kesät kulkea "naamari" päässä ja hankkia kämpille erikoiset "filtterit" ikkunoihin, ettei luonnon homepaska aiheuta oireita ja lisäää vaurioita. Tupakkaan pitää kai hankkia erikoisia "home" filttereitä vai mitä kokemusta niistä asioista kertoisit sinulla olevan. Onko tupakassa toksista myrkkyä. Kahvissa kuulemma voi olla.
Kirjoiti: "Jos on sairastunut kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti, niin sinun kertomasi mukaan pitää kesät kulkea "naamari" päässä ja hankkia kämpille erikoiset "filtterit" ikkunoihin..."
Minä en ole sairastunut työpaikkani "kosteusvauriomyrkyistä", vaan allergisoitunut III:s tyyppisesti ns. kosteusvuriomikrobeille kuten moni muukin tuntemani työpaikalla ammattitautilaissamme mainittuihin ALLERGISIIN sairauksiin sairastunut henkilö.
Tässä muutamana päivänä moni meistä on jo sairastunut ensimmäisiin poskiontelotulehduksiin, kiitos lumihome Fusariumin.
Kun Hometalkoot ryhmässä on nyt olemassa Toxteks-ryhmäkin, niin josko te kosteusvauriomyrkkyihin lopullisesti sairastuneet alkaisitte kysellä sieltäpäin josko se myrkkysairautenne nimikin saataisiin vihdoin viimein selville kera bakteeri-DNA:n, josta bakteerista kertomanne mukaan aiheutuu elimisöönne jatkuvaa bakteerimureiinitulvaa., jotka elimitoonne kertyneiden myrkkyjen kanssa ylläpitävät kroonista tulehdusta jossakin päin elimistöänne?
Homeherkälle hipiälle.
"Minä en ole sairastunut työpaikkani "kosteusvauriomyrkyistä", vaan allergisoitunut III:s tyyppisesti ns. kosteusvuriomikrobeille
Tässä kerrotaan mitä ovat "kosteusvauriomikrobit".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kosteusvauriomikrobi
MYRKKYÄ YLLIN KYLLIN. TIEDEFAKTAA.
Ja tässä tämä. http://www.youtube.com/watch?v=dXetIxxoblw
Kiitos. Äääääääni meni. Oikeaan osoitteeseeen.
Ja sama trumpetilla. http://www.youtube.com/watch?v=pgekMkn6YKQ
Kyllä vihloo hermoja taasen. Ja lisää tulee kun on saatu pää kunnolla auki.
Homeherkkä# olet varsinainen "kosteusvauriomikrobi" asiantuntija.
Yritähän päästä kuiville siitä "allergiatulvastasi".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stachybotrys_chartarum
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mykotoksiini
Lue hyvä Homeherkkä# vielä lisää sitä "tiedefaktaa" kosteusvauriomikrobeista ja kosteusvauriomyrkyistä.
Mikä olikaan erikoisalaasi ennen sairastumista?
Oletko kallistunut jo homemyrkkyjen puolelle vertti-eetu syynä omaan sairastumiseesi vaikka opettajasi nsiuiisu kirjoittelee tällä palstalla sairastumisen syistä seuraavaa:
"Syynä ovat Bacillus- ja Streptomyces- BAKTEEREIDEN erittämät ihmiskeholle myrkylliset aineenvaihduntatuotteet. Märässä kipsilevyssä voi kasvaa myös myrkkyä tuottava Stachybotrys-home.."
Muuten pappa-smurffikin on tällä palstalla pitänyt homemyrkkyjä syynä sairastumisiin. Hoitokeinoksi hän suosittelee OIKEIDEN maitohappobakteereiden syömistä.
Oletko kokeillut?
Homeherkkääää# pysytkö vielä kyydissä? Kosteusvauriomikrobiasiantuntija.
"Endotoksiinit ovat gramnegatiivisten bakteerien tuottamia, soluihin sidottuja toksiineja eli myrkkyjä. Jos rakenteiden materiaaleissa on gram-negatiivisia bakteereja, niistä voi tulla endotoksiineja sisäilmaan".
http://www.sisailmayhdistys.fi/portal/terveelliset_tilat/kosteusvauriot/mikrobit/katsaus_mikrobeihin/
Hyppäähän Homeherkkä# pois sieltä mooseksen ajoilta nykypäivään. "Nykymyrkkyihin" kuten muntersin kaveri sanoi. "Meillä ei ole vielä työkaluja kaikille nykymyrkyille" kun suunnitteli irtaimistomme puhdistusta "otsonointia".
Haukut väärää puuta vertti-eetu nimittelemällä minua kosteusvauriomikrobiasiantuntijaksi.
Kosteusvauriomikrobiasiantuntijat löytyvät HYKS:sin sisäilmapolilta asiantuntijana professori Tari Haahtela, TTL:ltä sekä ex-KTL:ltä (nyk. THL).
Tosin tällä HOMESAIRAUDET-palstalla kosteusvauriotyöpaikallaan puolessa vuodessa korkeaan verenpainetautiin sairastunut joskus vuoden 2006 tienoilla nimitellä itseään ainoaksi rehelliseksi kosteusvaurioasiantuntijaksi käyttäen nimimerkkiä "nisuiisu".
Noin vastailee palstan kosteusvauriomikrobiasiantuntija ODTS-kyselijälle 7.4.2011 klo 17.23 käyttäen nyt nimimerkkiä "Tpksinen pöly".:
" Syynä ovat Bacillus- ja Streptomyces-bakteereiden erittämät ihmiskeholle myrkylliset aineenvaihduntatuotteet. Märässä kipsilevyssä voi kasvaa myös myrkkyä tuottava Stachybotrys-home.
Kun bakteerit alkavat itiöinnin, esim kosteusvaurion kuivumisen tai kuivaamisen yhteydessä, niin bakteereista vapautuu mureiinia, joka on todennäköisesti vielä vaarallisempi joutuessaan keuhkoihimme kuin yllämainitut bakteerimyrkyt.
Sitten jos mureiinia ja myrkkyjä tulee keuhkoihimme yhtäaikaa, niin tulehdus on monikymmenkertainen verratuna siihen, jos tulee pelkästään myrkkyjä.
Tämä krooninen tulehdus voi sitten laukaista meissä miltei minkä tahansa taudin. Oireet ovat toki samankaltaiset kuin ODTS:ssa tai homepölykeuhkossa. Tämä tulehdus ei missään nimessä synnytä astmaa tai homeallergiaa."
Mitä sitten tulee oikeisiin asiantuntijoihin vaikkapa TTL:lään, niin esim. 17.9.2009 kirjoittamassa oppaassa "KOSTEUSVAURIOIDEN aiheuttamat keuhkojen ammattitaudit- uusi käytäntö ja sen haasteet työterveyshuollolle" mainitaan VAIN SEURAAVAT KEUHKOSAIRAUDET:
ALLERGINEN alveoliitti, jota on kolmea eri muotoa, ODTS ja ASTMA.
Mitä tulee TTL:n Henrik Wolff:in kotisairastuneita koskevaan tutkimukseen "KosteusvaurioMIKROBEILLE (ei siis myrkyille) altistuminen-tutkimustuloksia altistumisen vaikutuksen todentamiseta ihmisissä",, niin KOHDASSA DIAGNOOSIT kosteusvaurioKOTIaltistuneilta löytyi neneän sivuonteloiden tulehdusta 51,7 prosentilla, ASTMAA 35,4 prosentilta ja toistuvia keuhkoputkitulehdussairauksia 41,8 prosentilta.
Kun kirjoituksistanne päätellen niin sinulla kuin nisuiisullakin on joku KROONINEN TULEHDUS KEUHKOSSANNE, joka tulehdus voi nisuiisun mukaan laukaista teissä minkä tahansa taudin, niin josko sinä ja nisuiisu menisitte todenuttamaan keuhkolääkärillä minkä nimimistä kroonista keuhkosairautta te sairastatte: Kun krooniseen keuhkotulehdukseen on olemassa erilaisia lääkehoitoja, niin estääksenne mihin tahansa sairauteen sairastumisen, teidän olisi syytä hoidattaa pikaisesti tulehduksenne.
Ei ole vielä kukaan vakuuttavasti halunnut kertoa mikä miestä oikein vaivaa.
Ymmärrän senkin miksi.
Mutta luehan Homeherkkä# kirja Home ja terveys ja vaikka useampaan kertaan.
Jospa alkaisit ymmärtämään asioita hieman laajemmin.
Lainaus alkaa:
"On mikrobisukuja, jotka ovat allergisoivia, jotkut muut ovat myrkyllisiä eli toksisia
ja eräät mikrobisuvut aihettavat suoran infektion elimistössä."
Lainaus loppu.
Kyllä aihe on vaikea ja ihmepeliä pelaavat sairastuneiden kustannuksella homebisnes, osa lääkäreistä, isännöitsijät ja terveysmiehet. Virkamiehistä puhumattakaan. AVI.
Luehan kirja mutta älä sekoita asioita sen jälkeen enempää kuin tähän asti.
Mooses jätä rauhaan ja satojen vuosien takainen ruotti. Astu nykyaikaan. Tutustu nykymyrkkyihin ja niiden vaaroihin. Kovia myrkkyjä ja kaikki naamarit ei pelasta sairastumiselta. Tupakassa on toksista vaaraa olemassa. Lopeta.
No minä tässä par`aikaa olen vuorollani puhelimitse kutsumassa pääasiassa vanhuuseläkkeelle tippuneita työtovereitani lounaalle. Kokoonnumme hyvässä ravintolassa hyvän lounaan ääressä vaihtamaan kuulumisia pari kertaa vuodessa.
Vain kolme meistä on joutunut ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, joista minä kosteusvaurioaltistuksesta allegiseen keuhkosairauteen, eli allergiseen alveoliittiin sairastuneena. Kaksi muuta on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle muiden sairauksien, eli ei kosteusvauriomikrobialtistukseen liittyvien sairauksien takia.
Kuolemantapauksiakin vanhuuseläkkeelle siirtyneiden työtovereitteni keskuudessa on esiintynyt, joiden aiheuttajana yhdellä oli paksusuolisyöpä ja kahdella verisuonisairaus.
Eli kukaan ei ole työpaikallamme sairastunut mihinkään lääketieiteelle tuntemattomaan krooniseen keuhkojen tulehdussairauteen. Muutama on kylläkin sairastunut työpaikka-altistusaikanaan astmaan ja yksi astmaan ja alveoliittiin jonka takia siirto toiseen työpisteeseen, mutta nehän ovat lääketieteen tuntema kosteusvauriomikrobialtistuksen aiheuttamia sairauksia..
Joten se niistä sairastumisista aiheuttajana pitkäaikainen kosteusvauriomikrobialtistus.
Muuten Stachybotrystakin löytyi.
"Muuten Stachybotrystakin löytyi".
"Stachybotryksen terveyshaitat syntyvät sen tuottamien toksiinien vaikutuksesta".
Lähde Home ta terveys.
Lue sinäkin Homeherkkä# hyvä kirja. Ei vanha vinoile, vanha neuvoo.
Jos väliin lukee ja sitten kirjoittaa, niin ei elämästä tule liian yksitoikkoista.
"Toksiini=elävien olentojen tuottama myrkky" luki jossain netissäkin.