Isäni on psoriasikseen johtuvien lääkkeiden takia joutunut käymään säännöllisesti verikokeissa. Nyt lääkäri oli edellisten kokeiden perusteella kertonut isälleni, että jotkut syöpäarvot on koholla. Tänään on lääkäri soittanut uusintatestien tulokset, joiden tulosta en vielä tiedä. Minulle ei ole kerrottu. Tässä vaiheessa menen ehkä asioiden edelle, mutta haluaisin tietää, kuinka tukea häntä tiedon saatuaan. Jos syöpä on, se on jossain vatsan alueella, ehkä maksassa. Isäni eilen sanoi, että jos asia varmistuu, hän lopettaa päivänsä itse. Mitä minä voin tehdä, jotta ajatukset välittömästä mahdollisen kärsimyksen itse lopettamisesta loppuisi? Kyseessäon isäni (57v) jolla voisi olla elämää edessä hoitojen (mahdollisten) jälkeenkin?
Tiedän, että kirjoitukseni on naiivi, koska diagnoosia ei vielä ole. Haluan vain kokemuksia vastaavissa tilanteissa olleilta/olevilta. Itse olen työni puolesta hoitanut syöpäpotilaita loppuun saakka, mutta kun kyseessä on oma isä, ajatukseni ovat aivan solmussa.
Kiitos.
Tiedän, että kirjoitukseni on naiivi, koska diagnoosia ei vielä ole. Haluan vain kokemuksia vastaavissa tilanteissa olleilta/olevilta. Itse olen työni puolesta hoitanut syöpäpotilaita loppuun saakka, mutta kun kyseessä on oma isä, ajatukseni ovat aivan solmussa.
Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sypädiaknoosi tarvitse tarkoittaa loppua. Jos tuohon ikään lisää vielä sen iän, mitä minä olen saanut syövästäni huolimatta elää, niin isäsi eläisi sitten vielä 16 vuotta, olisi 73 vuotas, ja elossa.
Ei tämä niin kamalaa ole kuin sivusta katsottuna. Sivusta katsonnuta on varmaan paljon pahemman tuntuista. Kaikkien kanssa oppii elämään. Myös syövän kanssa. Niin, kaikki ei opi, mutta sen kanssa on mahdollista oppia elämään vielä ihan laadukasta elämää.
En tiedä, miten tukea, muuta kuin vakuutella, että ei se niin hirveen kamalaa ole. Minusta olis paljon pahempaa, jos joutuisin munuaisdialyysiin. Se olis minusta paljonn pahempaa. Tai että menettäisin jalkani. Halvaantuisin.... lukematon kirjo sairauksia, vammoja, jotka ovat minusta syöpää pahempia.
Kiitos vastauksesta!
Isäni sai 8 vuotta sitten aivoinfarktin (oli silloin 49v) ja sitä johtuen vasen puoli on hieman romuna. Tämän asian unohdin ensimmäisessä viestissä sanoa. Hänellä on koko ajan verenpaineet niin korkealla, että uusi infarkti voi tulla hetkenä minä hyvänsä, oikeastaan. Turhanutuminen on ehkä pahin asia tällä hetkellä ja luovuttaminen lähellä.. Eilen soitin äidilleni eikä lääkäri ollut vieläkään (!) soittanut. Ehkä tilanne ei ole niin paha, kun soittoaika venyy vai onkohan Suomessa vielä arvottamista potilaiden kesken: Potilaat, jotka ehkä pystyvät jossain vaiheessa tuottavaan työhön, hoidetaan paremmin. En tiedä.. Olisi isälläkin lapsia ja lapsen lapsia, jotka katsovat ylöspäin ja pitävät "idolina". Ukin elämänhalu on hukassa ja pelkää mahdollisia kipuja.