Albin Nova

Onko kokemuksia Albin Novasta. Olen hankkimassa sen kokoista purjevenettä ja Nova olisi yksi kiinnostava vaihtoehto. Ruotsissa niitä on silloin tällöin myynnissä.

Venelehden 3/82 artikkelissa veneen pentryä hieman haukuttiin, mutta onkohan veneen sisustusta muutettu vuosien saatossa, venettähän tehtiin melko kauan joten sisutus versioita voi olla useampia.

Onko veneessä jotain muuta maininnan arvoista.
72135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oli Nova muutaman vuoden. Veneeni oli vm -89. Huomioitavaa on, että Novaan tehtiin joukko muutoksia vuoden -87 mallista lähtien. Suurimmat muutokset lienevet juuri pentterissä ja peräkajuutassa. Pentteri käännettiin veneen pituussuuntaan (samassa paikassa, jolloin pentterin muoto säilyi, mutta ergonomia muuttui) ja peräkajuutta erotettiin salongista seinällä ja liukuovella. Lisäksi peräkajuttaan ja pentteriin tulivat pienet avattavat ikkunat. -87 veneiden valmistus myös siirtyi Gotlantiin ja laatu parani selvästi (viimeistely ja varusteiden laatu). Novan valmistuksen siirryttyä Tanskaan, perään upotettiin myös uimataso (muistaakseni -90 lähtien). Tanskassa veneitä ei kuitenkaan ehditty valmistaa kuin pari vuotta hinnan karattua käsistä ja siten valmistus loppui. Jostain olen kuullut myös veneistä, jossa moottori on asennettu keulakajuutan bunkan alle. Täyttä varmuutta tästä ei kuitenkaan ole, enkä ole koskaan tällaiseen veneeseen törmännyt.

Itselläni oli suuria ennakkoluuloja Novaa kohtaan, enkä varsinaiseti ollut sitä ostamassa. Nova tuli minulle kuitenkin vaihdossa, kun olin myymässä omaa venettäni ja eräs ostaja kandidaatti tarjosi minulle omaa venettäni 3 jalkaa suurempaa ja vuoden omaani uudempaa Novaa. Ostaja oli ilmeisesti pikkuranhan tarpeessa ja tein mielestäni erittäin edulliset kaupat ja lisäksi ajattelin, ettei tämä Novan ostaminen ollut lopullista, pääseehän siitä eroon jos haluaa.

Nova oli minulla kuitenkin kolme kesää ja heti alussa osottautui erittäin hyväksi veneeksi. Runko on jäykkä ja muutenkin kaikki toimi asiallisesti. Mukava ja helppo purjehtia (perhekäytössä). Tilat toimivat. Ainoana miinuksena voisi sanoa WC:n, mutta sekin on makuasia, eikä tuota miinusta voi kovin piutkäksi kuitenkaan sanoa (varsinkin jos on avattava kattoluukku WC:ssä). Kokonaisuutena veneen koon huomioon ottaen tilaratkaisu on toimiva ja eri tilojen mitoitus mielestäni hyvä. Mikään loistelias vene ei ollut viimeistelyltään, mutta pärjää hyvin vertailussa uusille kohtuuhintaisille saman kokoisille veneille. Nova edustaa mielestäni Peter Norlinin työtä parhaimmillaan ja on mielestäni varma ostos. Veneen ostaminen on kuitenkin aika paljon tunne kysymys.

Kun sitten -97 pistin ilmoituksen Hesariin, vene vietiin käsistä. Oman sain pois.

Äänestä
  • ..hesari-ilmoittelusta - onko jonkun tietyn päivän lehti johon "myydään purjevene" ilmoitus kannattaa jättää - joku tietty palsta??
    Jokin erikoisnumero keväällä / alkukesästä jossa on muitakin vastaavia ilmoituksia..??

    Omani myynti lähestyy.. juu ja en lue hesaria kuin satunnaisesti, ilmoituksia tuskin koskaan - vähän eri seuduilta..

    Äänestä

  • ..kiitos kirjoitti:

    ..hesari-ilmoittelusta - onko jonkun tietyn päivän lehti johon "myydään purjevene" ilmoitus kannattaa jättää - joku tietty palsta??

    Hesari. Maaliskuun - alusta juhannukseen ja taas syksyllä muutaman kuukauden sesonki. Yleensä on parempi myydä veneetä silloin, kun se on pukilla.

    Äänestä

  • ..kiitos kirjoitti:

    ..hesari-ilmoittelusta - onko jonkun tietyn päivän lehti johon "myydään purjevene" ilmoitus kannattaa jättää - joku tietty palsta??
    Jokin erikoisnumero keväällä / alkukesästä jossa on muitakin vastaavia ilmoituksia..??

    Omani myynti lähestyy.. juu ja en lue hesaria kuin satunnaisesti, ilmoituksia tuskin koskaan - vähän eri seuduilta..

    HEI

    Mikä vene sinulla on kaupan. Jos vene on Nova tai saman koko ja hintaluokan pursi niin ilmoita minullekin.

    E-mail. [email protected]

    Äänestä

  • ..kiitos kirjoitti:

    ..hesari-ilmoittelusta - onko jonkun tietyn päivän lehti johon "myydään purjevene" ilmoitus kannattaa jättää - joku tietty palsta??
    Jokin erikoisnumero keväällä / alkukesästä jossa on muitakin vastaavia ilmoituksia..??

    Omani myynti lähestyy.. juu ja en lue hesaria kuin satunnaisesti, ilmoituksia tuskin koskaan - vähän eri seuduilta..

    Yritin hetki sitten laittaa ilmoitus ensi sunnuntain HS-lehteen, mutta kun valitsee veneilyn ja myydään moottoriveneitä niin siihen asti meneen hyvin mutta kun päivämäärän valitsee niin syteemi hyppää takaisin asunto-otsikon alle ja verkkopalvelun valinta ruutu on välillä esillä ja välillä ei.

    Miten ilmoitus kuuluu oikein tehdä ???

    Äänestä

  • Ilmoittaja ?? kirjoitti:

    puhelimella niin menee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo kirjoitti:

Onko kokemuksia Albin Novasta. Olen hankkimassa sen kokoista purjevenettä ja Nova olisi yksi kiinnostava vaihtoehto. Ruotsissa niitä on silloin tällöin myynnissä.

Venelehden 3/82 artikkelissa veneen pentryä hieman haukuttiin, mutta onkohan veneen sisustusta muutettu vuosien saatossa, venettähän tehtiin melko kauan joten sisutus versioita voi olla useampia.

Onko veneessä jotain muuta maininnan arvoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu