Hamsterin lopetus

tyttö

Elikkästä, ollaan huomattu hamsullamme kasvaimia ja näyttää siltä, että se täytyis lopettaa. Hamsu on kyllä vielä toistaseks melko vilkas ja hyväntuulinen, mutta ei näytä pystyvän kakkimaan kunnolla (takajalkojen välissä on yksi tosi iso kasvain, johtunee luultavasti siitä. Selässä huomasimme kaksi pienempää kasvainta. Kasvaimet on tullu todella lyhyellä aikaa, koska hamsua 'käsittelemme' päivittäin ja vasta vajaa viikko sitten huomasimme tämän kaikkein isoimman siellä takajalkojen välissä.

Lopetus olisi siis luultavasti se kaikkein paras vaihtoehto. Mutta kuinka kalliiks tulee viedä eläinlääkäriin lopetettavaks?? Hamsu on syyrialainen.. Entä, onko jollain hyviä keinoja lopettaa hamsu itse? En tiedä pystymmekö siihen itse, mutta jos tulee kalliiksi käydä eläinlääkärillä, niin täytyyhän sitäkin vaihtoehtoa miettiä..

Onko muuten kellään pidempi aikaista kokemusta siitä kummat elävät pitempään: syyrialaiset vai kääpiöt? Meillä kun on ollut aikaisemmin kääpiöitä ja ne elivät reilut kaksi vuotta, nyt tämä on vajaan vuoden ja saanut jo kasvaimia (kääpiöillekin tuli, mutta vasta kun olivat yli kaksi vuotiaita).

112

30244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vegata

      nyt ensinkin painotan, että kun hamsteri otetaan, siitä ollaan vastuussa. jos se sairastuu, se todellakin viedään eläinlääkärille, vaikka onkin kallista. jso ei tähän pysty, niin pitää jättää hamsteri kokonaan hankkimatta. eli nyt ensimmäiseksi viette hamsterin eläinlääkärille, ja kysytte sen mielipidettä. ne eivät välttämättä ole kasvaimia. ja jos ne ovat kasvaimia, ja hamsteri on paras lopettaa, niin SITÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ TEHDÄ KOTONA! jos ei tiedä tarkkaan, miten se on nopein lopettaa, aiheuttaa se suurta tuskaa hamsterille. tiedänpä erään, joka päätti lopettaa hamsterin itse. isolla keittiöveitsellä sitten ajatteli lyödä napakan lyönnin kaulaan, mutta löikin ohi, ja hamsterille tuli iso haava kylkeen. ei sitten uskaltanutkaan tappaa hamsteriaan loppuun, ja lähti viemään eläinlääkärille. hamsteri kuoli, ennenkuin eläinlääkäri ehti tehdä mitään. ja mahto olla kovat tuskat. eriasia olisi se, että hamsterille on tapahtunut jotain, esim. jäänyt ovenväliin vahingossa ym. silloin ei enää kannata kiikuttaa eläinlääkärille, vaan tappaa se jotenkin ja nopeasti. mutta se on täysin vastuutonta, että yritetään tappaa hamsteri omin avuin, jotta pääsisi halvemmalla. eikä nuo ole välttämättä edes kasvaimia!

      syyrialainen elää pitempään. yleensä 2-3vuotta, kun taas kääpiöt 1,5-2,5

      • hgthtr

        Hamsterin voi hyvin lopettaa itse, jos tietää mitä tekee.. esim. hiilaripöntöllä, tai niskat katki.

      • Anonyymi
        hgthtr kirjoitti:

        Hamsterin voi hyvin lopettaa itse, jos tietää mitä tekee.. esim. hiilaripöntöllä, tai niskat katki.

        Käykö rotan myrkky jos niin tulee käyttöön

    • Tiinu

      Lopetusta kannattaa harkita vasta kun hamsteri todella kärsii. Minunkin hamsterille tuli kasvain, mutta ei lopetettu kun se ei haitannut sen elämää lainkaan. Se kuoli sitten muutaman viikon päästä eläinlääkärikäynnistä. Kun hamsteri on vielä noin nuorehko kannattaa harkita ennemmin leikkausta.

      En koskaan lopettaisi hamsua tai mitään eläintä kotikonstein. Ellei omistaja halua sitten eläimelleen tuskien täyttämää loppua. Eläinlääkärillä eläin lopetetaan tuskattomasti ja se on aina paras vaihtoehto.

      Syyriksillä ja kääpiöillä on suunnilleen sama elinikä. Campbellit ovat hieman lyhytikäisempiä kuin muut kääpiöt. Elinikään vaikuttaa hoito, ruokinta ja perimä.

      Huomautan vain, että ei pidä ottaa eläintä jos ei ole valmis maksamaan sen eläinlääkärikuluja, jotka ovat tuplasti eläimen hintaisia!!

      • ...

        Eikös se hankaloita hamsun elämää, ettei se pysty kakkimaan kunnolla? Ainaki omaa elämääni se vaikeuttais, tiedä sitten muista. Ite harkitsisin tarkkaan noin pienen eläimen leikkausta, ei voi olla riskitöntä, osaavissakaan käsissä. Varsinkaan vanhemmiten.

        Mäki painotan tota, et kun hankkii eläimen, pitäs huolehtia myös niistä lääkärikäynneistä. Jokaisella on oikeus terveeseen elämään. Vie se lääkäriin ja lääkäri päättää, mitä sille olis tehtävä. Kotikonstein lopettaminen voi pahimmillaan olla törkeää eläinrääkkäystä, josta tulee rangaistus. Näitä tapauksia tosin löytyy maaseudulta paljonkin, jossa kutsutaan lääkäri lopettamaan lähinnä isompia eläimiä, lehmiä ja sen sellaisia.

      • tyttö
        ... kirjoitti:

        luulen, että se haittaa hamsua, kun se on alkanut kakkimaan pesäänsä (ennen ei ole niin tehnyt). Muutenkin on aika vähän näkyvillä ja on tullut araksi, ruoka kyllä kelpaa melkein poikkeuksetta aina kädestä syötettynä (syö toki muutenkin, tietysti, mutta tykkää ottaa esim. salaattia kädestä). Yöllä kyllä sitten kuulee, kun juoksee juoksupyörässä ja aina kädessä tai lattialla on vilkas. Koskaan ei ole purrut (kääpiömme purivat tuon tuosta, mutta sehän on niille melko tavallista).

        Leikkausta täytyy kyllä todella harkita, sillä ne ovat usein isoja riskejä.. mutta kysyn toki sitäkin. Eikä hamsumme lopetus ole siis pelkästä rahasta kiinni, vaan totta kai haluamme sen nukkuvan pois rauhallisesti ja kivuttomasti sitten kun aika on. Ajattelin vaan, jos jollakulla olisi ollut hyvä keino lopettaa itse, niin olisimme harkinneet..

      • marika
        ... kirjoitti:

        Eikös se hankaloita hamsun elämää, ettei se pysty kakkimaan kunnolla? Ainaki omaa elämääni se vaikeuttais, tiedä sitten muista. Ite harkitsisin tarkkaan noin pienen eläimen leikkausta, ei voi olla riskitöntä, osaavissakaan käsissä. Varsinkaan vanhemmiten.

        Mäki painotan tota, et kun hankkii eläimen, pitäs huolehtia myös niistä lääkärikäynneistä. Jokaisella on oikeus terveeseen elämään. Vie se lääkäriin ja lääkäri päättää, mitä sille olis tehtävä. Kotikonstein lopettaminen voi pahimmillaan olla törkeää eläinrääkkäystä, josta tulee rangaistus. Näitä tapauksia tosin löytyy maaseudulta paljonkin, jossa kutsutaan lääkäri lopettamaan lähinnä isompia eläimiä, lehmiä ja sen sellaisia.

        Joo o..toi on taas tota taivastelua..siis ne joilla ei välttämättä olisi varaa eläinlääkäriin ei saa hankkia lemmikkiä? Kyllä niitä eläimiä voi kotonakin hoitaa..ei niitä välttämättä joka tilanteessa tartte lääkäriin viedä..omat hamsterini ovat ainakin tulleet kuntoon kotihoidollakin..

      • tinddem

        mulle on aiva sama vaikka hamsun leikkaus maksais 5000 euroo, mulle on pääasia et se on kunnossa ! hei mä en mittää eläimen henkee ja elämää rahassa, sen hyvinvointi on pääasia, ja jos hamsun ottaa, nii oikeesti pitää olla varaa siihen.lääkärimaksut ja kaikki, eli huomioikaaaaaaaaaaaaaaaaaaa !

    • marika

      Oiskos mahollista että hamsteri on tullu miehen ikään ja sukukypsäks..monille poika jyrsiöille kasvaa iso pahka takajalkojen ja hänänjuureen..
      siitä ne erottaa pojiks..mutta jos kuitenkin hamsterinne on tyttö ni käykää kysymässä esim. eläinliikkeestä mitä se vois olla. Eihän hamsultanne ole lähtenyt karvoja? Yleensä jos hamsteri on sairas tai huono vointinen niin sen näkee siitä että turkki menee huonoks ja raihnaseks..karvoja lähtee eikä turkki kiillä..

      P.S Olen joutunut myös miettimään hamsterini lopetusta..eikä eläinlääkäriin ois välttämättä varaa ja jos uskon et sen pystyy myös kotikonstein tekemään siististi..

      • piiputi

        kuka voi olla niin kylmä ihminen et pystyy tappamaan itse oman hellusen lemmikkinsä?siinä tapauksessa olis varmaan pakko jos vaikka just olis jääny oven väliin yms. mutta muuten oman lemmikin tappaminen jäis kummittelemaan mieleen aika rankasti.tiedän kyllä sellaisia ihmisiä jotka pystyvät kylmän viileästi tappamaan esim. kissansa vaan sen takia ettei enää huvita pitää sitä.mielestäni eläintä ei pysty tappamaan kotikonstein "siististi" ja niin ettei se kärsi.

        mietin sitäkin, että haluaisinko eläimeni viimeisen tunteen tästä maailmasta olevan pelko ja kipu vai rauhallinen nukahtaminen omistajan käteen eläinlääkärillä.miettikääpä sitä?

      • tyttö
        piiputi kirjoitti:

        Sen takia täällä kyselenkin, että saisin neuvoja. Aikaisempia lemmikeitä kun ei ole ollut tarvis lopettaa. En siis ole kylmä tai vastuuton (vaikutti siltä, että kaikki vastaajat sitä ajattelivat), ja olemme kyllä tottuneet kalliisiin eläinlääkärikäynteihin koiramme takia. Ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin kyllä siitäkin, ettemme luultavasti pystyisi hamsua itse lopettamaan, mutta JOS joku tietäisi hyvän ja kivuttoman keinon, niin harkitsisimme.

        Hamsumme ei vielä näytä kärsivän, mutta nämä kasvaimet (ainakin näyttävät sellaisilta) ovat todella näkyviä. Lopettamista emme ole vielä 'tosissamme' miettineet, koska hamsu on edelleen vilkas ja hyväntuulinen. Tullut kyllä hieman säikymmäksi.. Halusin vain näin etukäteen kysellä asiasta..

        Kiitoksia kaikille (vaikka olin pettynyt tapaan, jolla minusta tehtiin 'kylmä' ja lähes edesvastuuton).

      • tyttö

        on vilkas ja hyväntuulinen, syö paljon ja monipuolisesti, mutta ei esim. juokse juoksupyörässä enää niin paljoa kuin ennen. Turkki on hyvässä kunnossa, eikä karvoja ole lähtenyt. Nämä paiseet, jotka näyttävät kasvaimilta, huolestuttavat..

      • Tiinu

        Se "iso pahka" on muuten kives, ja sen viereen kuuluu toinen. Ne ovat uroksilla jo n. 2 viikkoisina. Aika erikoista olisi, jos uroshamsterilla ei olisi kiveksiä. Tämä sinun...hmm...mietelmä viittaa vähän siihen, ettei kaikilla uroksilla välttämättä ole kiveksiä. Siis tämä:"monille poika jyrsiöille kasvaa iso pahka".

        Niin, ja on parempi antaa eläimen kuolla itsekseen kuin tappaa se kotikonstein.

      • tyttö
        Tiinu kirjoitti:

        sehän tässä mietityttää, kun hamsullamme ei tätä 'paisetta' ole ennen ollut, nyt ilmestynyt parin viikon sisällä ja kooltaan suurehko. Koko voisi olla aika lähellä puolikasta pingispalloa (ehkä suurempikin). Normaaliako silti??

      • marika
        piiputi kirjoitti:

        kuka voi olla niin kylmä ihminen et pystyy tappamaan itse oman hellusen lemmikkinsä?siinä tapauksessa olis varmaan pakko jos vaikka just olis jääny oven väliin yms. mutta muuten oman lemmikin tappaminen jäis kummittelemaan mieleen aika rankasti.tiedän kyllä sellaisia ihmisiä jotka pystyvät kylmän viileästi tappamaan esim. kissansa vaan sen takia ettei enää huvita pitää sitä.mielestäni eläintä ei pysty tappamaan kotikonstein "siististi" ja niin ettei se kärsi.

        mietin sitäkin, että haluaisinko eläimeni viimeisen tunteen tästä maailmasta olevan pelko ja kipu vai rauhallinen nukahtaminen omistajan käteen eläinlääkärillä.miettikääpä sitä?

        Mä luulen et se jo sterssaa lemmikkiä kun sitä joudutaan kulettamaan eläinlääkärille tai ihan minne vaan..sitten..mä oon varma et se piikki on melkeimpä 10 min. hitaampi kuolema sille hamsterille..se vielä sen piikin jälkeen sätkii..en väitä etteikö hamsteria sais viedä eläinlääkärille lopetettavaks..kyllä sen pystyy tekemään itsekkin todellakin siististi ja nopeasti..kuolee varmasti heti.
        Eikä se edes ole ihmiseltä julmaa tai kylmää jos napauttaa itse elukaltaan kapulalla niskaan..ja kuolema..kaikilla ei ole varaa eläinlääkäriin ja jos hamsteri on sairas ja selvästä kärsii jo ni kyllä mä lopettasin sen ja mulla ei oo varaa eläinlääkäriin..sukulaispiiristä löytyy varmastikkin joku joka pystyy sen tekemään tai joku metästäjä..

      • Tiinu
        tyttö kirjoitti:

        sehän tässä mietityttää, kun hamsullamme ei tätä 'paisetta' ole ennen ollut, nyt ilmestynyt parin viikon sisällä ja kooltaan suurehko. Koko voisi olla aika lähellä puolikasta pingispalloa (ehkä suurempikin). Normaaliako silti??

        tiedätkö lainkaan on hamsusi uros vai naaras? Vie hamsu eläinlääkäriin ja ihmettele pattia siellä lääkärin kanssa. Se on varmasti varmempaa kuin tällainen "etädiagnoosi".

      • tyttö
        Tiinu kirjoitti:

        tiedätkö lainkaan on hamsusi uros vai naaras? Vie hamsu eläinlääkäriin ja ihmettele pattia siellä lääkärin kanssa. Se on varmasti varmempaa kuin tällainen "etädiagnoosi".

        se on, olen ollut tietoinen siitä koko ajan. Ja olen kyllä viemässä lääkäriin, halusin vain ensin kysellä täällä asiasta.. :)

      • Tiinu
        tyttö kirjoitti:

        se on, olen ollut tietoinen siitä koko ajan. Ja olen kyllä viemässä lääkäriin, halusin vain ensin kysellä täällä asiasta.. :)

        että kysyit ensin sillä on ikävää maksaa turhasta eläinlääkärikäynnistä. Patti on melko varmasti kasvain. Olen nähnyt sellaisen ja kuvailusi tuntuu hyvin paljon kasvaimelta.

      • pierupete
        tyttö kirjoitti:

        se on, olen ollut tietoinen siitä koko ajan. Ja olen kyllä viemässä lääkäriin, halusin vain ensin kysellä täällä asiasta.. :)

        ota norsu kivääri ja ammu tai jos ei ole niin ase esiin ja pam mutta elä ammu inmpparil

      • tipu0
        marika kirjoitti:

        Mä luulen et se jo sterssaa lemmikkiä kun sitä joudutaan kulettamaan eläinlääkärille tai ihan minne vaan..sitten..mä oon varma et se piikki on melkeimpä 10 min. hitaampi kuolema sille hamsterille..se vielä sen piikin jälkeen sätkii..en väitä etteikö hamsteria sais viedä eläinlääkärille lopetettavaks..kyllä sen pystyy tekemään itsekkin todellakin siististi ja nopeasti..kuolee varmasti heti.
        Eikä se edes ole ihmiseltä julmaa tai kylmää jos napauttaa itse elukaltaan kapulalla niskaan..ja kuolema..kaikilla ei ole varaa eläinlääkäriin ja jos hamsteri on sairas ja selvästä kärsii jo ni kyllä mä lopettasin sen ja mulla ei oo varaa eläinlääkäriin..sukulaispiiristä löytyy varmastikkin joku joka pystyy sen tekemään tai joku metästäjä..

        Sitä lemmikkiä ei osteta jos ei ole varaa kuluihin herranjestas! Ja piikki ei ole kauhea, se ensin rauhoitetaan ja sitten se nukahtaa, ei tunne mitään! Jos lemmikin hankkii, pitää olla myöskin varaa sen hoitoon yms yms lääkintäkuluihin jne, tai sitten ei osta lemmikkiä jos ei voi antaa sille terveyskeskusmahdollisuuksia, painotan myös.

      • kakuli
        tipu0 kirjoitti:

        Älkää enää niitä juttuja nostelkaa!! Se hamsu on jo lopetettu. Mutta toivottavasti ei-tee-se-itse-lopetusta

      • Hamsteri_Fani
        tyttö kirjoitti:

        sehän tässä mietityttää, kun hamsullamme ei tätä 'paisetta' ole ennen ollut, nyt ilmestynyt parin viikon sisällä ja kooltaan suurehko. Koko voisi olla aika lähellä puolikasta pingispalloa (ehkä suurempikin). Normaaliako silti??

        poika hamstereilla välillä Pallit tulevat esii ja katoavat kesällä ne tulevat usein esiin talvella taas ovat piilossa... niinkuin minäkin hamsullani huomasin että sen pallit katosivat ja sitten tulivatkin esiin... ja joskus vain yksi palli voi tulla näkyviin...

      • Anonyymi
        tipu0 kirjoitti:

        Sitä lemmikkiä ei osteta jos ei ole varaa kuluihin herranjestas! Ja piikki ei ole kauhea, se ensin rauhoitetaan ja sitten se nukahtaa, ei tunne mitään! Jos lemmikin hankkii, pitää olla myöskin varaa sen hoitoon yms yms lääkintäkuluihin jne, tai sitten ei osta lemmikkiä jos ei voi antaa sille terveyskeskusmahdollisuuksia, painotan myös.

        Mitä jos tulee vararikko eläimen elinaikana? Kuinka sellaiseen voi varautua?

    • Tiinu

      Niin, että miten ne ovat sijoittuneet? Ovatko ne molemmat eri kyljellä suunnilleen samassa kohdassa vai ovatko ne ihan keskellä selkää vai miten ne ovat??

      • tyttö

        'kasvaimet' ovat ainakin vielä kohtalaisen pieniä. Kooltaan ehkä pikkurillin pään kokoisia (eivät kovin koholla) ja sijoittuneet melko taakse. Ne ovat eri kyljillä.

      • Tiinu
        tyttö kirjoitti:

        'kasvaimet' ovat ainakin vielä kohtalaisen pieniä. Kooltaan ehkä pikkurillin pään kokoisia (eivät kovin koholla) ja sijoittuneet melko taakse. Ne ovat eri kyljillä.

        että ne ovat hajurauhaset. Ne ovat tummat litteät tai vähän koholla olevat läiskät. Niin kuin ihmisen luomi. Ne voivat olla hamsusta riippuen isot tai pienet. Kasvaimen tunnistaa siitä, että se on violetti tai sinertävä ja kova.

        Joo, saattavat olla hajurauhaset. Anyway, takajalkojen välissä oleva 'paise' on väritykseltään violetin ja sinertävän sekoitus, ja kuten totesin aiemmin, suurehko.

    • marika

      No niin..ketkä siel oikein vöyhöttää?
      Mietitäänpä vähän kummassa se elukka kärsii enemmän. Eläinlääkärillä useimmat hamsterit käy viimesenä päivänä ekaa kertaa. Steriili ympäristö on outo hamsterille..se stressaantuu viimestään sillon ku se viedään sinne huoneeseen lopetettavaks..Ketkäs on hamsterin vienny eläinlääkärille lopetettavaks? Se vinkuu ja tuntee kipua ku pelkästään piikki työnetään..sitten se hidas ja kivulias kuolema alkaa..hamstri sätkii ja tuntee kipua..Onko se nyt mukava muisto hamsterille tästä maailmasta? Mä todellakin haluan antaa hamsterilleni mukavimman ja parhaimman muiston tästä maailmasta mitä voi antaa. Se on kyllä aivan erillainen kuolema hamsterille jos se viedään esim. kesäiselle nurmikolle ruokakupin kanssa ja isäukko ampuu vaikka haulikolla..se saa parhaimmat oltavat nurmella eikä tunne kipua yhtään tai pelkoa..kuolee heti. Mikäs sen mukavempi kuolema hamsterille ku köpötellä nurmella ja tutkia tätä maailmaa ja syödä rauhassa ruokakupistaan..

      • vegata

        kun hamsteri viedään eläinlääkärille, sille annetaan _ensin_ rauhoittava pistos, joka saa sen rauhalliseksi ja onnellisen tuntuiseksi. sitten omistaja voi vielä hyvästellä sen, ja sitten eläinlääkäri antaa sille viimeisen piikin, ja piikkihän ei paljon satu, ja koska hamsteri on rauhoitettu, se kuolee onnellisena. ja kun piikki annetaan, hamsteri kuolee välittömästi. se ei hetkahta, vinkaise, liikahda, se kuolee välittömästi. pitäisi sekin tietää, ennenkuin tulee kertomaan, kuinka paljon parempi on lopettaa kotona. ja entäpä _jos_ se isiukko posauttaakin hieman ohi päästä? mieti sitä tuskaa, mikä hamsterille tulee, ja siksi, että omistaja ei suostunut maksamaan kivuttomasta kuolemasta? sama kuin et veisi omaa sairasta lastasi lääkäriin, kun se itkee kivusta. sillä ainakin minulle omat hamsterini ovat kuin lapsiani, ja haluan vain niiden parasta.

      • marika
        vegata kirjoitti:

        Tiedätkös se rauhoittava pistoskin sattuu siihen hamsteriin..sitten ku se lopetus piikki annetaan ni hamsteri varmasti sätkii ja nykii vielä senkin jälkeen..ei kuole heti..kyllä on nähty. Jos esim.
        joku ampus haulikolla ja se menis ohi ni kyllä se kuolee..ootko miettinyt minkä kokonen hauli haulikos on? Se tappaa sen varmasti..eikä hamsteri kerkee ees aavistaa mitään..ei tunne kipua! Ei missään vaihees..ja nyt me puhuttiin rauhallisesta ja onnellisesta kuolemasta hamsterille..et onhan se omistajan mielelle parempi ku viedään eläinlääkärille lopetettavaks..
        tosin hamsteriin sattuu se pistos. Ootko ite koskaan kattonut ku se lopetus piikki annetaan?
        Sätkii ja vikisee sen jälkeenki viel. Hamsteri vikisee jo siinä ku rauhottavaa annetaan. Jos viet nurmelle sen tepastelemaan ni onneliset ja mukavat oltavat sillä siellä..ei satu..luonto tuoksuu hamsterin nenässä toisin ku eläinlääkärissä just se steriili ympäristö saa hamsterin sterssaantuneeks..oli se mulle viimene kerta ku hamsterin eläinlääkäriin vein lopetettavaks ku näin miten se vikis ja sätki siinä..oli jo matkalla ihan stressinä..että semmonen kivuton ja onnellinen kuolema eläinlääkärillä. Tosiaan joo..että pitäskö mun sit maksaa vielä maksaa siitä jos eläin kärsii ja sit sille annetaan joku pistos eka..siinä se vikisee ja siihen sattuu..ja lopetus..sätkii ja vikisee siinäkin hetken..steriili ympäristö ja muut. Luonnon helmassa se on parasta..antaa sen tepastella pihalla ja syödä..eikös sen kuoleman pitänyt olla juuri hamsulle mukava ja onnellinen?
        Luonostahan ne tykkää enemmän ku oudoista steriili ympäristöistä..

        voi olen kyllä nähnyt kun hamsteri lopetetaan. ei vikissyt tai säpsähdellyt yhtään. tosin se on yksilöllistä, hamsteri oli jo sairas, joten tuskin kipu oli sille mitään uutta. mutta voisin sanoa, että hamsteri stressaa enemmän ulkona, kuin eläinlääkärillä, sillä hamsteri on yöeläin, ja lopetus täytyisi tehdä yöllä milloin hamsteri ei pelkää petoeläimiä. ja silloinkin jossain piilossa. ja se taas hankaloittaa hamsterin varmaa tappamista. ja en usko, että monella edes on aseenkanto lupaa. ja hamsteri voi liikahtaa juuri ennen ampumista, ja entäs sitten? hamsteri kuolee tuskiinsa. ei kiva. eläinääkärillä lopetus on aivan varma. eikä minulla ainakaan olisi sielua tappaa hamsteriani, paitsi hätätapauksessa.

        Varmaan hamsusta jää paljon haudattavaa kun sitä on ensin tykitetty haulikolla. Varmaan korvalehti ja jalkakarva korkeintaan. Oletko muuten jo testannut tuota sinun pyssytappoa? Jos, niin anna osoite niin lähetän eläinsuojeluvalvojan kylään...

        Olen tässä asiassa täysin samaa mieltä vegatan kanssa. Pistos sattuu hamsua yhtä paljon kuin meitä ihmisiä, eli se on lähes kivutonta. En jaksa tässä nyt enempää tarinoida, koska oma hamsuni tahtoo ulos häkistä. Vegata sanoi jo kaiken oleellisen.

        Mä ainakin käytän hamstereitani ulkona kesäisin..ja uskon et jos metästäjä on ni varmaan oosuu jos illalla ampuu hamsterin tai ihan minkä vaan elukan. Vaikka se hamsteri sattuu likahtamaan ni kyllä se kuolee vaikka ei osuiskaan ihan kohilleen..mieti hei oikeesti vähän minkä kokonen se hauli on?
        No hamsteria saatta alkaa stressata jo se että sen häkkiä siiretään huoneesta toiseen..se että se viedään eläinlääkärille ja steriili ympäristöön
        stressaa sitä varmasti enemmän. Eiköhän se rauhotus pistoskin satu siihen elukkaan..
        Sitten voihan sen tehä vaikka jollain puukapulalla ja niskaan..eipähän se sittenkään kipua tunne tai pelkoa..jos ei asekanto lupaa satu olemaan..ja voihan aina lähipiiristä kysyä kella sattus olemaan sellanen..tai muuten rohkenis tappamaan elukan..en minäkään itse voisi sitä tappaa..tai edes katsomaan toista kertaa ku elukka tapetaan. Enkä minäkään ole omiani tappamassa itse tai laittamassa jonkun muun tappamaan elukkaani. Kyllä nää kotikonstit mulla ainakin on ne viimeset vaihtoehot ja tietenkin jos kanttia riittää..itselläni ei..muutaku just niinku sanoit hätätapauksessa..

        Pien eläin ja piikki ku työnnetään ni varmasti sattuu..ei ole lähes kivutonta..
        Eikä sitä tykittää tartte..ei mulla itelläni kantti riitä hamsteria tappamaan. Eikä se eläinsuojelu valvoja tuostakaan hätkähdä..
        Elukka jos on sairas tai joku muu pakko hävittää tilanne ni eiköhän sen saa ampuakkin..ja voihan sitä vaikka kapulalla kopauttaa niskaa..ei tunne pelkoa tai kipua..

        joo, unohdin kokonaan, että se on laitontakin. siitä voi saada sakot. ja kyllä minä uskon kai koulutuksen saanutta eläinsuojelu valvojaa, mikä on paras tapa lopettaa hamsteri. ja se pistos ei satu kovin paljoa, satuuhan se, mutta sen jälkeen hamsterille tulee rauhaisa olo, ja se saa kuolla onnellisena. ja kyllä minä tiedän, minkä kokoinen luoti on, isäni kun on harrastanut ihan ammattinaankin tarkkuuammuntaa, ja joskus isosiskoni hamsteri tapettiin ampumalla päähä'n, kun se sai jonkun sairaskohtauksen. olin tosin niin pieni, etten muista menikö ihan säpäleiksi, mutta mielestäni isäni osasi ennakoida sen, ja hamsteri ammuttiin niin, että se oli kaivetun kuopan pohjalla. sitten heitettiin multaa päälle. ja monet eläinlääkärit, siis monen vouden koulutuksen saaneet, ja kokemuksesta puhuneet eläinlääkärit sanovat, että hamsterin on paras kuolla eläinlääkärissä.

      • marika.k

        ei hyvää päivää mitä keskusteluita! aivan älytöntä!!!!!! eikai kukaan täysjärkinen anna hamsteriaan haulikolla tusautettavaksi tai kapulalla päähän lyötäväksi, onkohan tässä nyt jollain tyyli: helpommin pääsee eroon ja halvaksi tulee. tollanen ihminen pitäis viedä saunan taakse ja ampua!!!!!!! ja se on muka kivuttomin tapa!anna olla viimenen kerta kun jauhat täällä tollasta paskaa!!!!

        Laitonta? Ei todellakaan ole..höpö höpö sun jutuilles..kyllä ihmiset ampuu omia koiria ja hevosiakin eikä se ole laitonta..eikä siitä saa sakkoja..nyt sä olet kyllä pahasti väärässä.
        Joo joo..niin maitokauppiaskin sanoo että on paras tulla ostaa meidän kaupasta maitoo..se on sille eläinlääkärille etu..eikä sitä rakkautta siihen lemmikiin mitata sillä missä sen lopettaa..
        vaan sillä miten hyvin sitä on osannu hoitaa ja pitää huolta ja terveenä ja muutenkin rakastanut ja välittänyt siitä..eikä se ampuminen tai kapulalla niskaan satu yhtään eikä tunne hamsterikaan pelkoa..

      • marika
        marika.k kirjoitti:

        Keskusteluhan alko siitä että jos eläinlääkäri on liian kallis eikä ole varaa viedä hamsteriaan sinne lopetettavaks. Se haulikon panos maksaa n.1 50 e..ja se hamsteri ei ehi tajuta ei yhtään mitään..se on varmasti kivuton tapa..ja ku haulikolla posauttaa niskaan ni eipä se hamsteri kipua tunne ku se on kuollu jo..ja haulikko on turhan järee ase hamsterin lopetettavaks. Suomen luontoon ammutaan tuhansia eläimiä vuosittain ja metsästys laki lähtee siitä että eläimiä ei saa kiduttaa ja rääkättä..että kyllä se ampuminen se kivuttomin tapa on elukka lopettaa..

      • vegata
        marika kirjoitti:

        Laitonta? Ei todellakaan ole..höpö höpö sun jutuilles..kyllä ihmiset ampuu omia koiria ja hevosiakin eikä se ole laitonta..eikä siitä saa sakkoja..nyt sä olet kyllä pahasti väärässä.
        Joo joo..niin maitokauppiaskin sanoo että on paras tulla ostaa meidän kaupasta maitoo..se on sille eläinlääkärille etu..eikä sitä rakkautta siihen lemmikiin mitata sillä missä sen lopettaa..
        vaan sillä miten hyvin sitä on osannu hoitaa ja pitää huolta ja terveenä ja muutenkin rakastanut ja välittänyt siitä..eikä se ampuminen tai kapulalla niskaan satu yhtään eikä tunne hamsterikaan pelkoa..

        posautetaan vaan hamsu tuusan nuuskaks, kun ei suostuta maksaan siitä, että se saisi kuolla kuinka pitääkin. ettei vaan jouduta maksaan, hirvbeetä huijausta tollanen.
        minä en ainakaan missään tilanteessa, missä hamsteri on vielä ihan hyvässä kunnoss,a mutta mikä pitäisi lopettaa, newer ewer suostu ampumaan sitä itse!!! sairasko olet??? tai varsinkaan pyydä jotain muuta tekemään sitä! ja vain siksi, että se on halvin tapa??? ei *piiip* täällä liikkuu sairasta sakkia.

        ja on muuten laitonta tappaa itse eläintään. saatika koiraa tai hevosta! ihan varmuuden vuoksi laitan "laki&rikos" (lemmikkien yläpuolella) sinne "laki" palstalle kysymyksen. näin varmuuden vuoksi.

      • tumppi

        Kurkatkaa tuota lakia, sieltä selvinnee. Eläintä ei saa lopettaa omatoimisesti, ellei ole pakko --> eläimelle saatava NOPEA kuolema esim. onnettomuuden takia. Esim. jos hamsu jää oven väliin puristuksiin, joku astuu päälle, kissa raatelee linnun henki hieveriin tai ajat (tai isi ajaa) autolla kissan/ kanin tms. päältä.

        Siksi näin, koska omatoimisessa lopettamisessa ei ole takuita siitä, ettei eläin kärsisi. Eläinlääkäri osaa tehdä sen nopeasti ja kivuttomasti. Itse lopetettaessa saattaa lyönti tai luoti mennä huti ja näin aiheuttaa kivuliaan kuoleman tai vaan loukkaantumisen. Eihän siitä sakkoja saa, jos kukaan ei tiedä. Mutta jos joku kertoo eteenpäin, sakot tulee.

        Enhän minäkään aina sakkoja saa, vaikka ajaisin ylinopeutta. Eikä varas saa tuomiota, ellei jää kiinni.

      • vegata
        tumppi kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000003505238
        siellä on se keskustelu. eli ilmeisesti saa sittenkin ampua suoraan aivoihin, ja joku mainitsi, että aseen tehokin on jossain määritelty. kuitenkin ensimmäisessä kohdassa sanotaan yleisesti, että eläimen lopetusta ei saa tehdä kukaan, ellei ole tarpeeksi osaava. eli sanoisin, että edes oma isäni, jolla on aika lailla tarkuus ammunnan mitaleja, ei osaisi hamsteria asian mukaisesti lopettaa.

        "kuitenkin ensimmäisessä kohdassa sanotaan yleisesti, että eläimen lopetusta ei saa tehdä kukaan, ellei ole tarpeeksi osaava."

        Tuollainen muistikuva minullakin oli. Siksi kirjoitin tämän kohdan:
        "Siksi näin, koska omatoimisessa lopettamisessa ei ole takuita siitä, ettei eläin kärsisi. Eläinlääkäri osaa tehdä sen nopeasti ja kivuttomasti. Itse lopetettaessa saattaa lyönti tai luoti mennä huti ja näin aiheuttaa kivuliaan kuoleman tai vaan loukkaantumisen."

      • marika
        vegata kirjoitti:

        posautetaan vaan hamsu tuusan nuuskaks, kun ei suostuta maksaan siitä, että se saisi kuolla kuinka pitääkin. ettei vaan jouduta maksaan, hirvbeetä huijausta tollanen.
        minä en ainakaan missään tilanteessa, missä hamsteri on vielä ihan hyvässä kunnoss,a mutta mikä pitäisi lopettaa, newer ewer suostu ampumaan sitä itse!!! sairasko olet??? tai varsinkaan pyydä jotain muuta tekemään sitä! ja vain siksi, että se on halvin tapa??? ei *piiip* täällä liikkuu sairasta sakkia.

        ja on muuten laitonta tappaa itse eläintään. saatika koiraa tai hevosta! ihan varmuuden vuoksi laitan "laki&rikos" (lemmikkien yläpuolella) sinne "laki" palstalle kysymyksen. näin varmuuden vuoksi.

        Tää keskustelu lähti siitä että eläin on luultavasti sairas ja se täytyisi lopettaa,mutta jos eläinlääkääri on liian kallis niin se täytyisi lopettaa itse mutta miten? Laitoin ensin vastauksen kysymyksen esittäjälle mitä se pahka voisi olla. Sitten huomasin että sinä aloit taivastella sitä että ei missään nimeessä saa tappaa itse hamsteriaan. Mä laitoin miten sen voi tappaa itse. Nulikalla niskaan tai ampuminen. Haulikko oli minulta se typerä vitsi joka meni liian härksiks tappoaseeks hamsterille,mutta esim. ilmakiväärillä voisi hamsterin ampua ja jäisi vielä jotain haudattavaakin ja sillonkin hamsteri kuolee varmasti ja kivuttomaksi. Hamsteriin ei jää ku reikä siitä. Missään ei lue miten eläimen pitäisi saada kuolla. Sitten kaikilla ei todellakaan ole varaa eläinlääkäriin. Sellasta se elämä vaan joilakin on. Pitäs saaha elää itekkin ja hamsteri sairastuu ja näyttää kärsivän ja se pitäs lopettaa. Sillon se eläinlääkäri on liian kallis joillekkin. Ei olla tappamassa tervettä hamsteria. Laki ei kiellä tappamasta itse omaa lemmikkiään. Sen se kieltää että ei saa eläintä rääkätä ja "leikkiä" eläimen hengellä.
        Se miten paljon välittää ja rakastaa eläimiään ei mitata sillä todellakaan miten ne tappaa kuhan ne saa kuolla kivuttomasti. Eikä lakikaan kiellä sitä miten eläimen tappaa kuhan se tapahtuu kivuttomasti. Sä oot nyt väärässä..

      • marika
        tumppi kirjoitti:

        Kurkatkaa tuota lakia, sieltä selvinnee. Eläintä ei saa lopettaa omatoimisesti, ellei ole pakko --> eläimelle saatava NOPEA kuolema esim. onnettomuuden takia. Esim. jos hamsu jää oven väliin puristuksiin, joku astuu päälle, kissa raatelee linnun henki hieveriin tai ajat (tai isi ajaa) autolla kissan/ kanin tms. päältä.

        Siksi näin, koska omatoimisessa lopettamisessa ei ole takuita siitä, ettei eläin kärsisi. Eläinlääkäri osaa tehdä sen nopeasti ja kivuttomasti. Itse lopetettaessa saattaa lyönti tai luoti mennä huti ja näin aiheuttaa kivuliaan kuoleman tai vaan loukkaantumisen. Eihän siitä sakkoja saa, jos kukaan ei tiedä. Mutta jos joku kertoo eteenpäin, sakot tulee.

        Enhän minäkään aina sakkoja saa, vaikka ajaisin ylinopeutta. Eikä varas saa tuomiota, ellei jää kiinni.

        Te taivastelette ja hösötätte tän asian kanssa!
        Oman lemmikkinsä saa tappaa itse kuhan se tapahtuu täsysin kivuttomasti.

      • vegata
        marika kirjoitti:

        Tää keskustelu lähti siitä että eläin on luultavasti sairas ja se täytyisi lopettaa,mutta jos eläinlääkääri on liian kallis niin se täytyisi lopettaa itse mutta miten? Laitoin ensin vastauksen kysymyksen esittäjälle mitä se pahka voisi olla. Sitten huomasin että sinä aloit taivastella sitä että ei missään nimeessä saa tappaa itse hamsteriaan. Mä laitoin miten sen voi tappaa itse. Nulikalla niskaan tai ampuminen. Haulikko oli minulta se typerä vitsi joka meni liian härksiks tappoaseeks hamsterille,mutta esim. ilmakiväärillä voisi hamsterin ampua ja jäisi vielä jotain haudattavaakin ja sillonkin hamsteri kuolee varmasti ja kivuttomaksi. Hamsteriin ei jää ku reikä siitä. Missään ei lue miten eläimen pitäisi saada kuolla. Sitten kaikilla ei todellakaan ole varaa eläinlääkäriin. Sellasta se elämä vaan joilakin on. Pitäs saaha elää itekkin ja hamsteri sairastuu ja näyttää kärsivän ja se pitäs lopettaa. Sillon se eläinlääkäri on liian kallis joillekkin. Ei olla tappamassa tervettä hamsteria. Laki ei kiellä tappamasta itse omaa lemmikkiään. Sen se kieltää että ei saa eläintä rääkätä ja "leikkiä" eläimen hengellä.
        Se miten paljon välittää ja rakastaa eläimiään ei mitata sillä todellakaan miten ne tappaa kuhan ne saa kuolla kivuttomasti. Eikä lakikaan kiellä sitä miten eläimen tappaa kuhan se tapahtuu kivuttomasti. Sä oot nyt väärässä..

        niin mutta selvästi sai kuvan, ettei rahaa viitsitä käyttää, niin miten pästään halvalla. se oli mielestäni heiman moraalitonta. ja tosiaa, vain ampumalla aivoihin on kivuton tapa, ja silti eläinsuojelulakikin sanoo, että paras olisi viedä eläinlääkärille. minä ainakin uskon enemmän koulutettuja asiansa osaavia, kun vain muiden mielipiteitä kivuttomista tapoista. hankkiudu eläinlääkikseen ja opiskele 5vuotta ja tule sitten kertomaan mielipiteesi.

        Joillakin ei ole varaa viiä lemmikkiään lääkärille. Se ampuminen om varmasti kivuttomin tapa jos itse lopettaa tai missä vaan. Kerran ku posautat ni se kuolee heti eikä se tunne kipua.
        Monta kertaa ihmiset ampuu itse lemmikkinsä ku ei oo varaa eläinlääkäriin. Oiskos sun mielestä parempi jättää eläin heitteille jos se on sairas ku lopettaa itse,vaikka ampumalla päähän. Se kuolee aivan varmasti heti. Vai oisko parempi jättää kuolemaan tuskiinsa jos se on sairas ja eläinlääkärille ei passais viiä,koska se on joillekkin kallista. Siitä ei oo kiinni et tulee kalliiks lemmikkinsä takia. Yksinkertasesti joillakin ei oo siihen varaa. Sitä minäkään en ymmärrä että sen takia itse pitäs lopettaa,että eläinlääkäri tulee kalliiks ja kumminkin ois siihen varaa. Jos ei oikeesti oo muuta keinoo ku lopettaa itse lemmikkinsä joka on sairas ni kyllä se mun mielestä pitäs lopettaa kivuttomasti.

        tälläisien, joilla ei ole varaa lemmikin asianmukaiseen hoitoon ei koko lemmikkiä pidä hankkiakkaan, jos siihen ei ole varaa! sama kun joku syöttäos pelkkiä cornflackseja (vai miten kirjotetaankaan) kanilleen, ja puollusteliusi sillä, että "parempi senkin kun ei mitään, ei vaan oo nyt varaa muuhun."

        just meinasin ihan samaa sanoo, paskaako sitten hankit sitä lemmikkiä jos sulla ei ole varaa antaa sille kunnollista elämää! se on aivan totta että jos esim ajaa hirvikolarin, ja hirvi jää kitumaan sinne soitetaan metsästäjä paikalle ampumaan hirvi eikä mitään eläinlääkäriä antamaan lopetuspiikkuiä tai jos esim. sattuu joku ratsastuonnettomuus ja hevonen jää tien reunaa kitumaan, parempi se on ampua, tietty sekin riippuu siitä kuinka paha tilanne on, mutta jos se verissä päin riekaleina makaa, niin sanoohan se järkikin mutta JOKAINEN TÄYSIJÄRKINEN IHMINEN HALUAISI OMALLE ELÄIMELLEEN ONNELLISEN ELÄMÄN PÄÄTÖKSEN ANTAMALLA HAMSTERIN RAUHASSA NUKKUA POIS eläinlääkärin piikin ansiosta, EIKÄ POSUTTAA SILTÄ AIVOJA PIHALLE ja nt tää yks psykopaatti varmaaan vastaa tähän viestiin et no eihän se tunne mitään, no eihän se tunne VÄLTTÄMÄTTÄ!!MUTTA HALOO!!!!!!! sit kun sun aikas koittaa kuolla ni kumman valitset a)nukut rauhassa pois
        vai b)posahtaa palasiksi aivot riekaleina!

      • anna-kaisa

        marika sun viimesimmät 5 viestiä on suunnilleen identtiset.kuinka jaksat jauhaa samaa asiaa,vaan eri muodoissa. mietin kans että kuinka tällasella henkilöllä jolla ei oo varaa nukutus piikkiin on yleensäkkään ollut varaa eläimen häkkiin,heiniin,puruihin,ruokiin,vitamiineihin yms. muihin oheistuotteisiin.

        Mitä työ mulle siitä vöyhötätte?! Mulla on varaa viedä lemmikkini lääkäriin ja pitää se elossa..
        Täällä kysymyksen esittäjä sano että on tottunut kallisiin eläinlääkäreihin koiransa vuoksi mutta ei voinnu hamsteriaan viiä eläinlääkärille koska se on liian kallis. Minä vaan sanoin miten sen voi tehä ite jos on ihan pakko ja eläin kärsii!!

        Kyllähän minäkin mielummin nukun rauhassa pois.. mutta en halua rauhallista kuolemaa jossa muhun joudutaan työntämään ainakin kax piikkiä ja nekin sattuu. Samalla tavalla ne sattuu hamsteriinkin tai mihin vaan elukkaan!

      • marika
        anna-kaisa kirjoitti:

        marika sun viimesimmät 5 viestiä on suunnilleen identtiset.kuinka jaksat jauhaa samaa asiaa,vaan eri muodoissa. mietin kans että kuinka tällasella henkilöllä jolla ei oo varaa nukutus piikkiin on yleensäkkään ollut varaa eläimen häkkiin,heiniin,puruihin,ruokiin,vitamiineihin yms. muihin oheistuotteisiin.

        Niin ja yx pikku lisäys Marika.K..
        Jos hamsterikin ammutaan ilmakiväärillä ni siltä ei lähe aivot pihalle riekaleina..ajatele vähän!

      • tyttö
        vegata kirjoitti:

        tälläisien, joilla ei ole varaa lemmikin asianmukaiseen hoitoon ei koko lemmikkiä pidä hankkiakkaan, jos siihen ei ole varaa! sama kun joku syöttäos pelkkiä cornflackseja (vai miten kirjotetaankaan) kanilleen, ja puollusteliusi sillä, että "parempi senkin kun ei mitään, ei vaan oo nyt varaa muuhun."

        kyllä meillä on rahaa hoitaa lemmikeitämme ja kuskata niitä eläinlääkärille, mutta kysyinkin sitä, että mikä olisi tapa lopettaa hamsu itse. Tuskin sitä pystyisimmekään itse tekemään, mutta miettisimme kyllä, JOS varmasti kivuton ja nopea tapa lopettamiseen olisi.

        Lemmikeitä on ollut jo melkosta paljon elämän aikana, joten tiedän kyllä miten niitä hoidetaan. Tähän mennessä ei ole vain tarvinnut ajatella niiden lopettamista, koska aikaisemmat ovat nukkuneet yön aikana pois.

      • tyttö
        marika kirjoitti:

        Mitä työ mulle siitä vöyhötätte?! Mulla on varaa viedä lemmikkini lääkäriin ja pitää se elossa..
        Täällä kysymyksen esittäjä sano että on tottunut kallisiin eläinlääkäreihin koiransa vuoksi mutta ei voinnu hamsteriaan viiä eläinlääkärille koska se on liian kallis. Minä vaan sanoin miten sen voi tehä ite jos on ihan pakko ja eläin kärsii!!

        hamsumme on vielä melko vilkas ja hyväntuulinen, kuten olen sitäkin täällä kirjoitellut.. mutta vielä kerran: kysyin vain sitä, että jos joku tietäisi hyvän tavan lopettaa hamsun, niin miettisimme kyllä sitä. Tiedämme itsekin, että eläinlääkärillä se olisi varmin ja paras lopettaa, KUN aika tulee, mutta vielä siis hamsumme voi hyvin (kysyin asiasta, ei kuulemma vielä 'hätää' tai kipuja).

        Emme ole niin kylmiä tai moraalittomia, että menisimme hamsumme ampumaan ja tuskin edes pystyisimme sitä itse lopettamaan. Emmehän olisi lemmikeitä ottaneet, jossei niihin varaa olisi tai tietämistä riittäisi! Täällä kyselin asiasta, josta en tiennyt, enkä arvannut, että siitä tulisi näin 'iso juttu', koska suurimmalla varmuudelle hamsumme lopetetaan eläinlääkärillä, eikä itse. Asiasta kuitenkin kysyin..

      • vegata
        tyttö kirjoitti:

        kyllä meillä on rahaa hoitaa lemmikeitämme ja kuskata niitä eläinlääkärille, mutta kysyinkin sitä, että mikä olisi tapa lopettaa hamsu itse. Tuskin sitä pystyisimmekään itse tekemään, mutta miettisimme kyllä, JOS varmasti kivuton ja nopea tapa lopettamiseen olisi.

        Lemmikeitä on ollut jo melkosta paljon elämän aikana, joten tiedän kyllä miten niitä hoidetaan. Tähän mennessä ei ole vain tarvinnut ajatella niiden lopettamista, koska aikaisemmat ovat nukkuneet yön aikana pois.

        -nyt on marikakin vihdoin myöntänyt että paras olisi nukkua eläinlääkärillä pois.
        -eli jos ei ole kyseessä hätätapaus (eli että hamsterille on tapahtunut jotain, että se saattaisi kuolla jo matkalla eläinlääkäriin) se on paras lopettaa eläinlääkärissä.
        -eläinsuojelulain mukaan ei hätätapauksissa saa lopettaa eläimen ampumalla suoraan aivoihin, tai lopettamalla erilaisilla kaasuilla (kuten hiilidioksiidilla)
        -vastuuntuntoinen omistaja suostuus siis maksamaan eläinlääkärillä lopetuksesta, mikä on nyt loppujen lopuksi paras vaihtoehto, sattuivat piikit tai ei.
        -ja _jos_ kertakaikkiaan on joku hätätapaus, paras olisi ampua suoraan päähän, tai lyödä voimmaasti päähän.

        nyt mielestäni aihe olisi jo loppuun käsitelty, ja tytön kannattaa siis viedä eläinlääkärille lopetettavaksi.

        Joo..enkä ole ole kanssasi samaa
        mieltä asiasta. Jokaisella omat mielipiteeni ja minulla omani. Enpä sunkaan kanssa jaksa kiistellä miten hamsteri pitäs lopettaa ku et näytä ymärtävän sitä kivuttominta tapaa.
        No..hyvät kesän jatkot sullekkin!!

      • asiaan liittyen
        marika kirjoitti:

        Laitonta? Ei todellakaan ole..höpö höpö sun jutuilles..kyllä ihmiset ampuu omia koiria ja hevosiakin eikä se ole laitonta..eikä siitä saa sakkoja..nyt sä olet kyllä pahasti väärässä.
        Joo joo..niin maitokauppiaskin sanoo että on paras tulla ostaa meidän kaupasta maitoo..se on sille eläinlääkärille etu..eikä sitä rakkautta siihen lemmikiin mitata sillä missä sen lopettaa..
        vaan sillä miten hyvin sitä on osannu hoitaa ja pitää huolta ja terveenä ja muutenkin rakastanut ja välittänyt siitä..eikä se ampuminen tai kapulalla niskaan satu yhtään eikä tunne hamsterikaan pelkoa..

        kyllä, se miten hoidat ja rakastat lemmikkiäsi merkitsee eikä se miten sen lopetat. Minulla on ollut monta hamsteria ja jokaisen olen käynyt lopettamassa eläinlääkärissä. Vaikka se pahalle tuntuukin ja on kallista, se on helpoin tapa. Hamsteriin sattuu se nukutuspiikki, mutta kun se vaikuttaa ei sillä pienokaisella ole enää hätää.. ei tarvitse enää toisen kärsiä, kun viimeinen piikki laitetaan. En pystyisi missään olosuhteissa omaa lemmikkiäni lopettamaan, varsinkaan kun katsoo niitä nappisilmiä. Eläimelle tietysti olisi helpompaa, jos se saataisiin lopetettua heti, kun se kärsii, mutta minä luotan eläinlääkäriin.. ja vaikka siihen ei rahaa olisi, aina sitä rahaa jostain keksii ettei tarvitse toisen kärsiä.

        En tunne itseäni pahaksi, koska olen käynyt lopettamassa rakkaan lemmikkini elämän lääkärillä. EN. Tunnen lopetuksen jälkeen surua ja toisaalta helpostusta, koska silloin se kovia kokenut on päässyt parempaan paikkaan eikä kärsi, joten olen ollut hyvä lemmikilleni; en ole antanut sen kärsiä.

        Taidat sä olla aika väkivaltainen, vaan pyssyt mielessä, ja onko sekin nyt kivaa haudata hamsteri hienosti ja siististi kun se on ihan reikaleina, sen verran tiiän että haulikonpanoksessa on seittemän pientä panosta niin ei se hamsteri kyllä oo senjälkeen enää ittensä näkönen.
        Eläinlääkäriin lopetettavaks vaan niin on mukavampi se viiä jollekin nätille paikalle haudattavaks, en sen enempää tästä rupee, muutakun en ittse hautais riekalehamsteria :(
        Mutta riippuu ihmisestä ilmeisesti mitä haluaa hamsterilleen. mutta ei pyssylopetus kovin rauhallinen oo jos oikeen miettii.

      • hamstr
        marika kirjoitti:

        Mitä työ mulle siitä vöyhötätte?! Mulla on varaa viedä lemmikkini lääkäriin ja pitää se elossa..
        Täällä kysymyksen esittäjä sano että on tottunut kallisiin eläinlääkäreihin koiransa vuoksi mutta ei voinnu hamsteriaan viiä eläinlääkärille koska se on liian kallis. Minä vaan sanoin miten sen voi tehä ite jos on ihan pakko ja eläin kärsii!!

        Mutta tilanne ei varmaan ollut vielä ihan pakko kuitenkaan?

      • tipu0
        vegata kirjoitti:

        -nyt on marikakin vihdoin myöntänyt että paras olisi nukkua eläinlääkärillä pois.
        -eli jos ei ole kyseessä hätätapaus (eli että hamsterille on tapahtunut jotain, että se saattaisi kuolla jo matkalla eläinlääkäriin) se on paras lopettaa eläinlääkärissä.
        -eläinsuojelulain mukaan ei hätätapauksissa saa lopettaa eläimen ampumalla suoraan aivoihin, tai lopettamalla erilaisilla kaasuilla (kuten hiilidioksiidilla)
        -vastuuntuntoinen omistaja suostuus siis maksamaan eläinlääkärillä lopetuksesta, mikä on nyt loppujen lopuksi paras vaihtoehto, sattuivat piikit tai ei.
        -ja _jos_ kertakaikkiaan on joku hätätapaus, paras olisi ampua suoraan päähän, tai lyödä voimmaasti päähän.

        nyt mielestäni aihe olisi jo loppuun käsitelty, ja tytön kannattaa siis viedä eläinlääkärille lopetettavaksi.

        ehkä tutkittavaksi ennen kuin lopettaa, jos onkin jotain aivan muuta :D

      • Rottafan
        marika kirjoitti:

        Laitonta? Ei todellakaan ole..höpö höpö sun jutuilles..kyllä ihmiset ampuu omia koiria ja hevosiakin eikä se ole laitonta..eikä siitä saa sakkoja..nyt sä olet kyllä pahasti väärässä.
        Joo joo..niin maitokauppiaskin sanoo että on paras tulla ostaa meidän kaupasta maitoo..se on sille eläinlääkärille etu..eikä sitä rakkautta siihen lemmikiin mitata sillä missä sen lopettaa..
        vaan sillä miten hyvin sitä on osannu hoitaa ja pitää huolta ja terveenä ja muutenkin rakastanut ja välittänyt siitä..eikä se ampuminen tai kapulalla niskaan satu yhtään eikä tunne hamsterikaan pelkoa..

        Ai ei muka ole laitonta? Tuli lehdessäkin miten yks mies yritti tappaa oman koiransa ampumalla kun oli se koira niin sairas, ja kyllä siitä sakot tuli! Tiedän että tästä jutusta on monta vuotta mutta silti!

      • yytyt
        Rottafan kirjoitti:

        Ai ei muka ole laitonta? Tuli lehdessäkin miten yks mies yritti tappaa oman koiransa ampumalla kun oli se koira niin sairas, ja kyllä siitä sakot tuli! Tiedän että tästä jutusta on monta vuotta mutta silti!

        "Ai ei muka ole laitonta? Tuli lehdessäkin miten yks mies yritti tappaa oman koiransa ampumalla kun oli se koira niin sairas, ja kyllä siitä sakot tuli! Tiedän että tästä jutusta on monta vuotta mutta silti!" Ei se ole laitonta. Ihan sama miten eläimen lopettaa, kunhan se ei tunne kipua. Ja luoti aivoihin oikein ammuttuna lopettaa taatusti nopeammin kun piikki eläinlääkärissä. Ainakin naapuritkin ampuivat koiran kun se piti lopettaa, eivätkä vieneet eläinlääkärille, mutta se olikin suoritettu ihan metsästäjän toimesta se ampuminen, joka osaa hommansa ettei eläin kärsi.

        Varmasti se mies ei osannut kunnolla ampua ja koira jäi kitumaan, jos sakot tuli.

        Joten jos puhutaan ELÄIMEN kärsimyksistä, ei pyssylopetus ole yhtään eläinlääkärin piikkiä kivuliaampi, ei eläin siinä ehdi kärsiä.

      • Hamsteri_Fani
        marika kirjoitti:

        Mä ainakin käytän hamstereitani ulkona kesäisin..ja uskon et jos metästäjä on ni varmaan oosuu jos illalla ampuu hamsterin tai ihan minkä vaan elukan. Vaikka se hamsteri sattuu likahtamaan ni kyllä se kuolee vaikka ei osuiskaan ihan kohilleen..mieti hei oikeesti vähän minkä kokonen se hauli on?
        No hamsteria saatta alkaa stressata jo se että sen häkkiä siiretään huoneesta toiseen..se että se viedään eläinlääkärille ja steriili ympäristöön
        stressaa sitä varmasti enemmän. Eiköhän se rauhotus pistoskin satu siihen elukkaan..
        Sitten voihan sen tehä vaikka jollain puukapulalla ja niskaan..eipähän se sittenkään kipua tunne tai pelkoa..jos ei asekanto lupaa satu olemaan..ja voihan aina lähipiiristä kysyä kella sattus olemaan sellanen..tai muuten rohkenis tappamaan elukan..en minäkään itse voisi sitä tappaa..tai edes katsomaan toista kertaa ku elukka tapetaan. Enkä minäkään ole omiani tappamassa itse tai laittamassa jonkun muun tappamaan elukkaani. Kyllä nää kotikonstit mulla ainakin on ne viimeset vaihtoehot ja tietenkin jos kanttia riittää..itselläni ei..muutaku just niinku sanoit hätätapauksessa..

        Hamsterii ei kannata viiä ulos koska hamsteri stressaantuu ja voi helposti saada lämpöhalvauksen siintä...

        Hamsterin valjaat ja ulosvieminen

        Valjaista ja hamsterin pihalle viemisestä on ollut kauhiasti kysymyksiä. Tässä kuitenkin Hamsteriyhdistyksen asiantuntijoiden yhteinen kanta asiaan.

        Hamsterille ei tule laittaa valjaita, vaikka eläinkaupat niitä myyvätkin. Heillä ei ole useinkaan tietoa valjaiden turhuudesta ja haittapuolista, ja jotkut tietysti myyvät sitä mitä kuluttajat haluavat... Hamsteri pääsee valjaista halutessaan, ja jos valjaat laittaa niin kireälle, ettei hamsteri nopeasti niistä irti pääse, ne painavat sisäelimiä ja luita ja voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja. Pahimmassa tapauksessa kireät valjaat voivat poikkasta hamsun hentosia kylkiluita, jotka voivat puhkaista sisäelimiä. Se on kuolemaksi - noin brutaalisti ilmaistuna.

        Hamsteria ei saa viedä ulos. Sitä uhkaa lämpöhalvaus, vilustuminen, väärät bakteerit ja petoeläimet. Jos hamsterin kiikuttaa häkissä ulos, ei se sitä mitenkään hyödytä. Jos sen taas laittaa häkkiin ilman pohjaa, se kaivautuu hyvin nopeasti käytävään maan alle eikä se sieltä palaa. Ulkona on myös niin erilaiset bakteerit kuin kotioloissa, joten ne voivat aiheuttaa hamsterille sairastumisia. Lämpimällä hamsteria uhkaa lämpöhalvaus ja viileällä vilustuminen.

        Jos hamsterin laittaa irti kävelemään, niin vaikka sitä vahtisi, voi petoeläin (kuten lintu) napata sen silmänräpäyksessä, ja erästä ihmistä lainatakseni, ei ulkoiluttaja ehdi kissaa sanoa, kun hamsteri on poissa. Hamsteria myöskin stressaa ulkonaolo, koska se ei pääse piiloon ja kaikki hajut on ihan uusia. Se ei tykkää olla taivasalla, vaan saaliseläimenä haluaa pysytellä koloissa ja piiloissa. Se voi myös syödä jotain, joka on myrkyllistä (kasvit, multa, roskat ym.). Eli tämä teksti tiivistettynä: hamsteri ei hyödy ulkonaolosta lainkaan, siitä on vain haittaa sille. Eli pidetään hamsut kotona

        Edit: On toki jokaisen oma asia, viekö hamsteria ulos vai ei. Oma mielipiteeni on se, että siinä hamsteri viihdyttää omistajaa, eikä omistaja hamsteria. Tämä sama kanta on kuitenkin niillä, jotka ovat vuosia, jopa Hamsteriyhdistyksen perustamisesta – 1989 – lähtien ja pidemmältäkin ajalta, kasvattaneet ja harrastaneet hamstereita. Kokemusta heiltä siis löytyy niin mielettömästi, että on hyvin uppiniskaista, typerää ja lapsellista lähteä väittämään vastaan. Tätä suositusta ei olla keksitty kenenkään kiusaksi, vaan täysin, vain ja ainoastaan hamstereiden, siis niiden rakkaiden lemmikeittemme parhaaksi. Joten toivon hartaasti että kaikki te lemmikinne parasta haluavat lukijat otatte tämän vakavasti, hamsterianne ajatellen.

        Niin! ja vietkö sä sitä sitten keski yöllä ulos???

      • Hamsurotta
        Hamsteri_Fani kirjoitti:

        vinkistä=) Itse olen vienyt hamsteriani joskus ulos, mutta nyt kun jutun kerroit, päätin etten enää vie...=D Ja marika//olen kanssasi täysin eri mieltä!

      • Zipuhah.
        marika kirjoitti:

        Pien eläin ja piikki ku työnnetään ni varmasti sattuu..ei ole lähes kivutonta..
        Eikä sitä tykittää tartte..ei mulla itelläni kantti riitä hamsteria tappamaan. Eikä se eläinsuojelu valvoja tuostakaan hätkähdä..
        Elukka jos on sairas tai joku muu pakko hävittää tilanne ni eiköhän sen saa ampuakkin..ja voihan sitä vaikka kapulalla kopauttaa niskaa..ei tunne pelkoa tai kipua..

        Siinähän se vasta kipua tunteeki ku kapulalla kopauttaa niskaa ! Mä kyllä mielummin veisin hamsterini lopetettavaks ku tappaisin ite.

        Ajattele jos ite oisit hamsteri, sua kopautetaa kapulalla niskaa... Mist vetoo et tunnet iha saakutin moista kipua !!!!! Että en ehdota ainakaan sitä kapulaa ENKÄ tee-se-itse kuolemaa !!!

      • hamstre

        Öö... Etkö tiennyt, että hamstereita ei saa viedä ulos?! Jos haluat ennen hamsterin kuolemaa sille uudenlaisia ja huom jopa vakavia pakteereja niin siitä vaan haluat varmaan myös saattaa hamsusi panikkiin kun viet sen petojen syötäväksi pihalle.

    • *g*

      Yritä kestää. Älä tee mitään, jos et ole varma. Minulla on aikoinani ollut kaksi hamsteria ja ne oli todella sairaita. Ne oli molemmat vasta noin kahden vanhoja. Toinen sätki koko ajan ja kuolas. En tiedä mikä oli tullut. Karva lähti myös. Se lopetettiin nopeasti itse. Ei edes huomannut. Toisen silmä muurautui rähmästä umpeen ja kun avasin sen silmät, se oli aivan mätä ja koko silmä oli kadonnut. Se lopetettiin samalla tavalla. Joskus ei ole varaa eläin lääkäriin. Itse en tahtoisi lopettaa eläintä kuin vetkulla (eläinlääkäri), mutta aina ei toi finanssi puoli anna armoa ja jos eläin kärsii, se on sille itelle hyväksi.

      Jos haluat lievittää hamsus kipuja, ota 200 burana ja raaputa sitä hieman veitsellä pinnasta ja laita kurkun päälle ja anna hamsulle. Lievittää hieman kipuja, mutta älä anna liikaa. Ja jos se on vielä virkeä... anna olla. Se voi jopa parantua. Ne patit voi olla rasvapatteja. Syötä sille rypsiöljyä. Se pistää vatsan liikkeelle. Jos sitten ei ala vatsa toimimaan, se elää enää viikon. Tuon tiedän kokemuksesta. Hamsuni koki suolisto tutkoksen ja kuoliviikon sisällä, kun ei ollut kakannut.

      Yritä jaksaa lemmikkisi kanssa ja älä koskaan enää tule kysymään täältä lemmikin lopetuskonsteja.

      • tyttö

        todeta vielä tuohon lauseeseesi 'älä koskaan enää tule kysymään täältä lemmikin lopetuskonsteja', että kaikilla meillä on oikeus tulla tänne kysymään tai vastaamaan tai muuten vaan kommentoimaan.

        Kaikesta huolimatta kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille :)

        °Olen täysin samaa mieltä..eipä kysyjä tieltä eksy
        Hmmm..no hyvät kesän jatkot sinulle!!°

      • -HamsteriaIkävöivä-
        marika kirjoitti:

        °Olen täysin samaa mieltä..eipä kysyjä tieltä eksy
        Hmmm..no hyvät kesän jatkot sinulle!!°

        Tää ei oo mikään kiista-palsta!!! Miten te kehtaatte kinastella täällä hamstereiden lopetuksesta?!!! Itse koin kaiken kauhun ja ilonm eilen!!!!!!! Lähdimme hamsterini kanssa eläinlääkäriin, koska se ei liikkunut kunnolla, ja sen toinen silmä ei auennut.
        Eläinlääkärillä todettiin että sillä oli mahassa kasvain!!!!! :'( Sydämmeni pysähtyi.
        Kuka hamsteri ansaitsee kasvaimen??!!!
        Tuo oli niin kova järkytys että voitte vaan kuvitella, vaikka itse olette kokekeetkin.!
        Sain valita antaisinko sille särkylääkettä ja antaisinko sen elää vielä vaan esim. viikon. Hamsterillani oli silmätulehdus ja kärsi ihan tarpeeksi, joten annoin hänen lähteä.
        Minun hamsterini hengitti vielä syvään ja sitten lähti pois niiden piikkien jälkeen.
        Eläinlääkärillä lopettaminen on paras mahdollinen tapa antaa hamsterin kuolla, ellei tämä kuole sitten itse esim. koppiinsa.
        Kokeile painaa niistä näppylöistä! jos hamsteri vikisee tai äännähtää niin siinä on luultavasti kasvain. HYVÄSTI PÖPERÖ!!!!!

    • Aikuinen hamsterin omistaja

      Olen seurannut hieman sivusta keskusteluanne. Ihmetyttää kovin täällä käyty kiista, ja ääripää esimerkit myös.

      Ensimmäisenä sanon, että yhtää eläintä ei tule ampua ilmakiväärillä!!! Luoti on niin pieni, että se tuskin osuu eläimeen tappavasti.

      Haulikolla tuskin kukaan hamsteria menee lopettamaan, mutta 100% se siihen kuolee jos iso eläin hirvikin. Kotikonsteja hamsterin nopeaan lopettamiseen varmasti löytyy mutta se onkin jo puitu täällä alusta loppuun riitaan asti, joten ei siitä enempää.

      Mietitään sitä hamsterin "luonnollista kuolemaa". Luonnonvaraisena hamsterin kuolema tapahtuu joko (sairauden/vanhuuden aiheuttamana) nälkään nääntymiseen tai petoeläimen suuhun. Ei sekään kovin kivutonta ole.

      Tottakai me haluamme lemmikillemme kivuttomimman kuoleman! Eläinlääkärit toki tietävät mitä tekevät, ja varmasti myös varottelevat omistajia itse tappamasta eläimiään varmistaen ettei itselopettaminen vain epäonnistuisi. Mutta on ihmisiäkin jotka pystyvät kotona eläimen kivuttomasti lopettamaan.

      Metsästäjän avovaimona (ja niin paljon tuota harrastusta vihaavana) tiedän, että jos hirvi, peura, kettu, mäyrä, tms... kuolee ilman eläinlääkärin piikkiä nopeasti niin kyllä kuolee hamsterikin! Keskieuroopassa maatilalla asuneena tiedän myös, että siat, lampaat, erilaiset linnut, jänikset yms. eivät ehdi huomatakaan ennenkuin henki on jo lähtenyt oman väen käden toimesta, eikä sinne mitään eläinlääkäriä tarvita jokaista eläintä erikseen lopettamaan.

      Mietittekö myöskään miten monet hiiret, rotat, myyrät, linnut, oravat yms jäävät päivittäin lemmikkikissojenne kynsiin ja kokevat pitkän kivuliaan kuoleman?

      Johanna 35

      • roope111111111111

        hei, ei se hamsterin lopetus maksa yli 20e:t. siskolla on 2 hamsteria jouduttu lopettaa. kasvaimia ja vanhuuteen tj. helsingis on joku yli-opistollinen sairaala mis on jtn jotka just valmistuu eläinlääkäriks. ne se on puolet halvempi ku yleensä.

      • hinta oli 65 euroa!
        roope111111111111 kirjoitti:

        hei, ei se hamsterin lopetus maksa yli 20e:t. siskolla on 2 hamsteria jouduttu lopettaa. kasvaimia ja vanhuuteen tj. helsingis on joku yli-opistollinen sairaala mis on jtn jotka just valmistuu eläinlääkäriks. ne se on puolet halvempi ku yleensä.

        Kävin lopettamassa hamsterin eläinlääkärillä joulukuun lopussa. Hintaa tuli 65euroa, eli yli puolet eläimen ostohinnasta. Enää en ikinä veisi sitä eläinlääkärille, koska se oli niin kauhea kokemus. Ensinnäkin pistokset annettiin 10cm pituisella piikillä jotka oli täynnä sitä nukutus nestettä... En ole koskaan kuullut hamsterin päästävän sellaista ääntä kuin ensimmäisen piikin aikaan joka ei vaikuttanut mitenkään rauhoittavasti. Se juoksenteli häkin pohjaa ympäriinsä erittäin kirkkaasti valaistun lampun alla. Kun toista piikkiä annettiin hamsteri yritti purra eläinlääkäriä joka työnsi taas ison piikin siihen... hamsteri eli vielä minuutteja tämän jälkeen ja kun lääkäri meinasi antaa vielä kolmannen kun oli huomannut että sen sydän vieläkin löi, hamsteri kuoli onneksi juuri sillon. En olisi kestänyt katsoa kun lemmikkiini olisi laitettu melkein puoli desilitraa nukutusainetta!!! Hamsterini eli kaksi ja puoli vuotta, mikä on ihan hyvä ikä hamsterille ja teimme päätöksen viedä sen eläinlääkärille lopetettavaksi kun löysimme suuren kasvaimen sen kaula alta, joka haittasi sen kävelyä siten, että se kaatuili kyljelleen.. Lopetus oli oikea ratkaisu, mutta tapaan miten se tehtiin en ole tyytyväinen!!

    • rakkaan hiiren omistaja

      hiirelle kannattaa tehdä kaunis kuolema esim. hu
      kuttaa. Niin hiiri ei ehdi kärsiä

      • hamstr

        Herranjestas, ei ehdi muka kärsiä kun hukutetaan, koitas ite pidättää hengitystäs pitkään, ja koita kuinka kauna kystyt olla sukelluksissa veden alla ja mitkä on tunnelmat, miltä tuntuu se "äkkiä pintaan!", kuulosti vaan niin hullulta että hukuttaa, huhuh...

    • hamsun omistaja

      ootteko te aivan hulluja ei hamsuja lopeteta ite!! se viedään eläin lääkärille lopetettavaks. ja sitä paitsi ei se oo kallista se on joku 5-20e

      • olekaan

        yleensä hinta liikkuu 20-50 euron tienoilla

      • dsddssdds
        olekaan kirjoitti:

        yleensä hinta liikkuu 20-50 euron tienoilla

        "ootteko te aivan hulluja ei hamsuja lopeteta ite!! se viedään eläin lääkärille lopetettavaks. ja sitä paitsi ei se oo kallista se on joku 5-20e"

        Kyllä hamsun voi itsekin lopettaa, jos varmasti pystyy siihen ja on mahdollisuus jotenkin lopettaa täysin kivuttomasti, mutta yleensä ei ole, joten viedään eläinlääkäriin.

        Ja onnittelut, taidat olla vähän typerä kun nostit yli vuoden vanhan aiheen?-.- Järki käteen.

      • Heppa ja jyrsijä<3

        Olen hamsun omistajan kanssa samaa mieltä, eli siis hullua lopettaa hamsu ite!!!

      • yttyytty
        Heppa ja jyrsijä<3 kirjoitti:

        Olen hamsun omistajan kanssa samaa mieltä, eli siis hullua lopettaa hamsu ite!!!

        "Olen hamsun omistajan kanssa samaa mieltä, eli siis hullua lopettaa hamsu ite!!! " Luuletko että hamsu kärsii yhtään enempää jos sitä ammutaan päähän suoraan, kuin jos se lopetetaan pistämällä piikillä ainetta? Vanha aihe muuten.

    • SANOO NÄIN:

      Pienikokoinen seura- tai harrastuseläin saadaan lopettaa, jollei sitä lopeteta eläinlääkärin toimesta asianmukaisella lopetusaineella, ainoastaan ampumalla aivoihin tai käyttämällä kaasua, joka aiheuttaa välittömän tajunnan menetyksen ja kuoleman. Jos lopettamiseen käytetään hiilimonoksidia, kasun tulee olla asian mukaisesti jäähdytetty ja suodatettu, eikä siinä saa olla ärsyttäviä aineita.

      Alle kolme päivää vanha pentu tai poikanen voidaan lopettaa lyömällä eläintä päähän niin voimakkaasti, että se välittömästi menettää henkensä.

      MIKÄ TÄSSÄ OLI EPÄSELVÄÄ? Älkää neuvoko tai syyttäkö muita, ennen kuin olette edes tutustuneet lakiin. Mitä joku jostain sakoistakin kehtasi puhua, jos ei edes lakia tunne?!

      Eli päävauriolla saa lopettaa vain alle 3 päivää vanhoja. Muuten vaihtoehdot ovat ampuminen, eläinlääkäri tai asianmukainen kaasu. EI ESIM. PAKOKAASU, vaan lopetukseen sopiva puhdas kaasu, joka aiheuttaa nopean tajunnan menetyksen.

      Lukekaa lakia, ja neuvokaa vasta sitten muita!

      Älytöntä vääntöä asiasta, josta ei edes tiedetä mitään...

      Otteet eläinsuojeluasetus 396/96
      10. luku eläinten lopettaminen
      32 §

      • .......................

        meillä päin lopetus maksaa n. 50e

      • hevksu91
        ....................... kirjoitti:

        meillä päin lopetus maksaa n. 50e

        minö jouduin itse lopettamaan kun oli lauantai päivä ja ei ole silloin eläinlkäri auki ja oli hamsulla kovat tustkat ja en voinut pitää sunnuntaihin asti ti en olisi voinut katsoa sitä kun toine kärsii niin kovin joten päätettiin ite lopettaa hyvin rauhallisella ja kivuttomalla tavalla siinä hamsu ei joutunut kokeman minkäänlaista kipua ja hän nukkui vain pois hiljaa ja rauhallisesti. tehtiin hamsulle itse lääke sekoitus äitini on hoitaja joten tiesi mitä voi ja kannattaa laittaa ja toi minulle tarvittavia lääkkeitä mitä itse omisti kotona laitoinmme myös särkylääkettää että kivut häviävät että ei kärsimystä ole ja että saa tuskattoman kuoleman oman rakkan kädessä että tuntee turvallisuutta. mutta en missään nimessä suosittele lopettamsita itse hamsulle koska siinä on oltava niin tarkkaa että tulee laitettua juuri oikein kaikki ja tiedettävä mitä tekee mielummin veisin vaikka eläinlääkärin lopetettavaksi vaikka maksasi mitä jos ostaa hamsun tulee myös huolehtia sen kuluista ja jos tietää että ei pysty niin jättää ostamatta. itse olen vienyt hamsuni eläinlääkärille 2 kertaa tulehduksen ja pahan flunssan takia ja ekakerta maksoi 50e ja toinen 50 e eli ei se halpaaa ole mutta tähänkin on varauduttava että hamsu saa jostain havasta tulehduksen ja on saatava se antbiootti kuuri.... ja vielä älkää nyt hyvät ihmiset miettikö miten lopettaa itse hamsu eläinlääkärille mars mars ja ainakin näyttämään jos jotain on vialla ne osaa sielä auttaa kyllä...

      • eewwwewewe
        hevksu91 kirjoitti:

        Itselläni maksoi pieneläinklinikalla Vaasassa 35e hamsun lopettaminen kasvaimen takia, kävi siististi ja nopeasti, eikä ollut todellakaan kallis, kuten ei ole myöskään 50e. Hinta on vain todella typerä tekosyy, hävetkää ne jotka sillä puolustelevat sitä etteivät jaksa viedä lääkäriin hamsua.

      • Armokuolema
        eewwwewewe kirjoitti:

        Itselläni maksoi pieneläinklinikalla Vaasassa 35e hamsun lopettaminen kasvaimen takia, kävi siististi ja nopeasti, eikä ollut todellakaan kallis, kuten ei ole myöskään 50e. Hinta on vain todella typerä tekosyy, hävetkää ne jotka sillä puolustelevat sitä etteivät jaksa viedä lääkäriin hamsua.

        Edellistä kääpiöhamsteria kun veimme eläinlääkäriin sen ollessa huonokuntoinen, eläinlääkäri sanoi että jos vaan pystyy niin sitten kun on sen aika, voi siltä vääntää niskat. Hieman jäi suu auki, eikä sitä edes harkittu. Eräänä yönä se oli sitten kuollut 'ihan itsekseen'.

        Nyt on toinen hamsteri tässä kuolemaisillaan, tää loppuvaihe tuli taas liian äkkiä, eläinlääkäri lupasi äsken soittaa takaisin päivystyksestä, aion kysyä neuvoa miten voisi edistää kuolemaa. Näkö taitaa olla mennyt kun se juoksee aivan päättömänä ympäriinsä, huojuu, huohottaa. Otettiin se tuollaiseen pipoon rauhottumaan ja syliin, ei tässä varmaan kauaa enää kestä ennenkuin se kuolee. Saa nähdä kerkeekö eläinlääkäri soittaakaan ennen sitä.

        Jos sitä nyt lähtee viemään , jonka toki teen jos siltä vaikuttaa, ei tässä ole mistään rahasta kyse, niin luulisin että se kuolee mahdollisesti jo matkalla.

      • sdsdsdsdsd
        Armokuolema kirjoitti:

        Ihanko oikeasti niskat nurin? Kuulostaa oudolta, ainakin tuolla pieneläinkilinikalla minne vein tehtiin se ihan siististi laittamalla yliannostus nukutuslääkettä. Aika epäpätevältä lääkärintoiminnalta tuo kyllä kuulostaa...

      • Nyt hän on poissa.
        sdsdsdsdsd kirjoitti:

        Ihanko oikeasti niskat nurin? Kuulostaa oudolta, ainakin tuolla pieneläinkilinikalla minne vein tehtiin se ihan siististi laittamalla yliannostus nukutuslääkettä. Aika epäpätevältä lääkärintoiminnalta tuo kyllä kuulostaa...

        näin sanoi eräs eläinlääkäri, ja ihan on 'oikea' eläinklinikka. On peräti ainoa päivystävä 200 000 asukkaan kaupungissa. Nyt tämä eläinlääkäri, joka on samalla klnikalla, tai lieneekö sitte klinikan uusi eläinlääkäri en tiedä, sanoi ettei kotikonstein voi tehdä mitään, joten vietiin se äsken taksilla lopetettavaksi, meinas jo kuolla taksimatkalla.

        Vähän tuli viivästystä kun lääkäri oli leikkauksessa. Sai rauhottavan piikin , eikä tarvinnu sitten toista piikkiä (kipulääkettä?). Tämä olisi maksanut 95 euroa, mutta antoi 20 euroa alennusta. Toisaalta tuntui hieman hassulta, koska osaan itsekin injektioita pistää (ihmiseen). Aika paljon on viestiketjuja noilla 'hiiriforumeilla' hiilimonoksidilla lopettamisesta, ilmeisesti on hyvinkin yleistä. Tiedä sitten onko se kivutonta.

    • aliisa h

      Eksä tajuu et eläinlääkärillä hamsu pitää EHDOTTOMASTI lopettaa. Se ei satu yhtään hamsulle. Ja se niin sanottu isäukko ampuu hamsterin,,, VOI LUOJA!!!!!!

      • tutiou

        "Eksä tajuu et eläinlääkärillä hamsu pitää EHDOTTOMASTI lopettaa. Se ei satu yhtään hamsulle. Ja se niin sanottu isäukko ampuu hamsterin,,, VOI LUOJA!!!!!!" Ei se hamsu yhtään enemmän kärsi jos se ammutaan vaikkapa haulikolla tohjoksi. Eriasia on kuinka siistiä se on.

      • puurohullu
        tutiou kirjoitti:

        "Eksä tajuu et eläinlääkärillä hamsu pitää EHDOTTOMASTI lopettaa. Se ei satu yhtään hamsulle. Ja se niin sanottu isäukko ampuu hamsterin,,, VOI LUOJA!!!!!!" Ei se hamsu yhtään enemmän kärsi jos se ammutaan vaikkapa haulikolla tohjoksi. Eriasia on kuinka siistiä se on.

        Miten te voitte väittää että hamsu ammuttais! En mä siihen ainakaan pystyis!

      • ererre
        puurohullu kirjoitti:

        Miten te voitte väittää että hamsu ammuttais! En mä siihen ainakaan pystyis!

        "Miten te voitte väittää että hamsu ammuttais! En mä siihen ainakaan pystyis! " Se taas on eriasia, mutta ei se hamsulle kärsimystä yhtään enempää aiheuta kuin piikki kunhan ammutaan kunnolla.

      • BananaBhone
        ererre kirjoitti:

        Ajatteleppas. Haluaisitko kuolla , kun menisit seisomaan vaikkapa ''lumihankeen''. Sitten isäukkosi tulee ja pamauttaa sinulta aivot pihalle . Olisiko parempi , että saisit rauhoittavan. Ja sitten piikin. Eikö olekkin helppoa...

      • ererre
        BananaBhone kirjoitti:

        Eläinhän ei osaa ajatella kuten ihminen, eikä tajua tietenkään että kyseessä on lopetustilanne. En minäkään alkaisi tosissani hamsteria ampumalla lopettamaan, mutta ei se silti itse eläimelle tuota yhtään enempää kipua kuin piikki, kun luoti tulee suoraan aivoihin.

      • ??

        Jos nyt alkaa miettii niin eiks hamsterin "ampuminen" oo vähän erikoista, kyseessähän on kuitenkin pieni kämmenen kokoinen jyrsijä. Tai no, kyllä minä ainakin ihan eläinlääkärille lähtisin lopettamaan.

      • luontopelle
        ?? kirjoitti:

        Jos nyt alkaa miettii niin eiks hamsterin "ampuminen" oo vähän erikoista, kyseessähän on kuitenkin pieni kämmenen kokoinen jyrsijä. Tai no, kyllä minä ainakin ihan eläinlääkärille lähtisin lopettamaan.

        Mielestäni on eläinrääkkäystä pitää lemmikeitä kopeissä , häkeissä , karsinoissa , ketjuissa.
        Se on luonnonvastaista.
        Mikään muu eläin ei tähän ei pysty , eikä varmasti haluakkaan. Ihminen on mennyt niin kauaksi normaalista ja terveestä luonnon kiertokulusta. HERÄTKÄÄ JA HÄVETKÄÄ !!!! ITSEKKÄÄT IHMISET.!!!!
        Syöpä on muuten elitasosairaus, joka tulee STRESSISTÄ , epäterveellistä elintavoista ja huonosta ruuasta. Kaikki eläimet kuuluvat luontoon ja normaaliin luonnon kiertokulkuun ravintoketjuineen.
        Kissatkin ovat niin kieroontuneita , että leikkivät vielä saalillaan ja pitävät kuolemanpelossa pitkiä aikoja . Voi että kun ne ovat niin söpöjä ne kivat viirusilmät.
        En voi muuta sanoa kuin , että ihminen on suurin typerys mitä maa päällään kantaa.
        Hullummaksi menee päivä päivältä. On kesämökkiä on moottorivnettä ja mönkiää ja moottorikelkkoja , on lemmikkejä kaukomailta , jotka eivät suomeen edes kuulu.
        Mutta itsekkyydessään ihminen sallii itselleen kaiken typeryyden harrastaa.
        Oma liikkuminen luonnossa on jääny vähemmälle velttouden takia. Luonnossa näkisi lintuja hyönteisiä ja paljon muuta. Mutta ei , kun ihmisen pitää tuoda se luonto betonipunkkerin olohuoneen nurkkaan Ja luulla , että tämä se on vasta eläimistä välittämistä. TOISTAN SE ON ITSEKÄSTÄ JA SAIRASTA. PARANTAKAA PÄÄNNE LUONNOLLISIN KEINOIN JA MENKÄÄN METSÄÄN JA AITOON LUONTOON.

      • maikkusi
        BananaBhone kirjoitti:

        Ajatteleppas. Haluaisitko kuolla , kun menisit seisomaan vaikkapa ''lumihankeen''. Sitten isäukkosi tulee ja pamauttaa sinulta aivot pihalle . Olisiko parempi , että saisit rauhoittavan. Ja sitten piikin. Eikö olekkin helppoa...

        siis ite mun mielestä kyllä pitäis viedä eläinlääkärille joka tietää ja osaa lopetta eläimen kivuttomasti .. en väitä että ampuminen sattuisi jos se kohtaisi oikeeseen paikkaan mutta sairaalta se kyllä kuullostaa ja mielestäni se on todella idiottimaista eläinrääkkäystä ! ;(

        Ja OTTAA NISKATNURIN HAMSTERILTA SE VASTA ON SAIRASTA !???
        TAI HUKUTTAA VETEEN ??? ne ovat varmaan kivuliaampia kuolemia jotka on olemassa !
        aatelkaapa ite jos teiltä väännetäisin niskat nurin ??´!! :OO
        tai jos teidät laitettaisiin veteen etkä pääse ylös ja hukut ;OO???

        itse olen 13 vuotias teini ja mielestäni nämä riidat ovat aivan turhia !

        ja sitäpaitsi jos ei ole varaa maksaa hamsun lopettamisen eläinlääkärillä niin ei kannata
        harkita ees hamsterin ostoa tai muuta eläintä!

        mutta jos nyt olisi hätätapaus niin on se varmaan pakko lopettaa itse mutta ite en pystyisi ja
        varmaan jäisi mulle traumat siitä :S ELI MENKÄÄ ELÄINLÄÄKÄRILLE JA ÄLKÄÄ TAPPAKO ELÄINTÄNNE ITSE ! :O

        ps. aion ostaa hamsterin joulunkieppeillä ja otan vastuun siitä ! :)

        hyvää syksyä kaikille ja lopettakaa tää naurettava riita :O! :)

    • Nappi<3

      Mun hamsterini kuoli eilen. Sekin oli syyrialainen ja vain 10kk vanha. Syytä kuolemaan en tiedä, lääkärikään ei osannut sanoa mitään. Lopetus ja tutkiminen maksoivat yhdessä 36 euroa. Hamsterini olisi voitu viedä erilaisiin tutkimuksiin jossa se olisi avattu. Mutta se olisi sitten ollut jo paljon kalliimpaa. Ja tuntui että Napin oli hyvä näin. Vaikka liian nuorena kuolikin. Ikävä on suunnaton.

      • Nadja-12

        Tiiliskivellä päähän,niin varmasyi henki lähtee.

    • sdhfyhjkira

      Kaikkein helpoin tapa lopettaa hamsterisi on hiilidioksilla. Laitetaan hamsteri koppiin joka täytetään hiilidioksilla jota hamsu hengittää ja tuupertuu hetkeksi ja lopulta kuolee ilman _ MITÄÄN _ tuskia.
      :) on tääläkin tapelleet pikkulapset tietämättöminä hamstereista.. huhhuh

      • huh huh.

        Hamsterin voi lopettaa hiilidioksidilla, jos sen osaa tehdä oikein. Ihan noviisina nyt ei kannata alkaa "lopettamaan" hiilaripoksilla, vaan katsoa ensin kun joku toinen lopettaa ennenkuin itse alkaa sähläämään.

        Kyllä täällä hirnun taas näille lasten kommenteille :D

      • fjgitjtoifgk
        huh huh. kirjoitti:

        Hamsterin voi lopettaa hiilidioksidilla, jos sen osaa tehdä oikein. Ihan noviisina nyt ei kannata alkaa "lopettamaan" hiilaripoksilla, vaan katsoa ensin kun joku toinen lopettaa ennenkuin itse alkaa sähläämään.

        Kyllä täällä hirnun taas näille lasten kommenteille :D

        Kuinkas vanha sitten sinä olet?! 10 w vai?

      • Pantreee
        fjgitjtoifgk kirjoitti:

        Kuinkas vanha sitten sinä olet?! 10 w vai?

        Ei jumanpliuta miten ahdasmielisiä ihmisiä täällä on...minun hamsterit ovat yleensä kuolleet yllättäen, eli yhden yön aikana. Olisko Roope ollut 10 hamsterini ja yllättäen lähtö olikin helvetin vaikeaa, ensin joi kun tarjosin vettä suuhun, sitten ei pystynyt juomaan, sitä kesti ainakin 10 päivää, se oli kyllä karmeaa aikaa, no lopulta tuli sitten haltija hakemaan. Jälkeenpäin kun mietin asiaa niin hävettää etten kylmästi tehnyt loppua tuskille. Kaikki ketkä moralisoivat täällä kotilopetusta niin monella varmasti on muita lemmikeitä kotona joista hamsteri varmasti stressaa elämänsä aikana(kenties joutuu kitaan ja sehän se kivuton lähtö on. Minä pidän hamsterejani aina kuin kukkaa kämmenellä eikä varmasti ole mielipahaa kokeneet, yhtään kertaa ei ole hamsteri minua puraissut. Seuraavalla kerralla minä teen itse lopetuksen jos lähtö taivaan kotiin on hidas. Vaikka se sattuukin hamsteriin hetkellisesti ja varmasti minuunkin niin se tuska lähtee kyllä pois kun tietää että hamsteri on kiitollinen ratkaisustani. En halua verrata mutta esim. kun olen kalassa käynyt ja tulen kotiin niin osa kaloista kärsii...ei tee pahaa katkaista niska ja päästää tuskista.

      • Pantree
        Pantreee kirjoitti:

        Jatkan vielä tuosta että kotilopetus(niskat nurin tehokkaasti) on sillälailla hyvä ratkaisu että varmasti hamsteri on kiitollinen ratkaisusta...minulla on toisenlainenkin kokemus. Tuli ero muijan kanssa ja muija oli vienyt hamsterin vanhempiensa kotiin jossa oli noin 10 kissaa. Lähdin hakemaan hamsteria pois ja harhautin sen pikkusiskon tuomaan sen näytille että saan silittää. No se toi hamsun ja sitten otin ja lähdin äkkiä...muijan faija soitti poliisit ja poliisit pysäytti minut ja vei terveyskeskukseen kun ei promilleja ollut ja hamsteri piti antaa niille takas. No...yllätys yllätys sitten sain kuulla että hamsteri oli kuollut...kuolinsyynä, häkin ovi jäänyt auki ja kissan kitaan. Olin niin raivona silloin että kävin sanomassa jeparilaitoksella että jos saan selville ne jeparien nimet ketkä mut pysäytti niin syötän niiden lapset pedoille. No sitten se viha hälveni kun ajattelin asian niin että hamsteri on minulle varmasti kiitollinen taivaassa kun sentään yritin pelastaa, toista pelastusyritystä ei voinut tietenkään tehdä koska se olisi vaatinut taloon murtautumista joten kaiken voitavani tein.

    • surullinen... :((((

      noh... onhan toi kotona lopettaminen TODELLA KAMALAA!!! ei niitä saa kotona tappaa ja mul on ollu enne kääpiöhamseri ja se kuoli 1,8vuotiaana. huomattiin tänä aamuna että sen vointi oli huono ja kävely kankeaa. me annettiin sille antibiotteja ja nyt joka toinen tunti vettä. me harkitaan lopettamista ja se oli aivastellu heti ku tuli meille... se on järvenpään faunattarest ostettu ja ilmeisesti ollut jo pitkään sokea. se selvisi se sokeus jo ajat sitte mut VASTA TÄNÄÄN se oli huonona... se ei ees se raukka pysty kävelee ja mä oht rupeen itkemään...
      sen hamsterin nimi on kitsu ja se on tosi ihana syyrialainen hamsteri. kääpiöhamsun nimi oli muuten timi...

    • Raikulis

      Minä vein lopetettavaksi hamsterini eläinlääkärille. Yleensä hamsterit ovat kuolleet 1-2 päivän päästä kun ne ovat alkaneet hoipertelemaan, tätä edellinen oli toista mieltä ja riutui peräti 3 viikkoa hämärän rajamailla, viimeisen viikon jopa niin ettei saanut silmiään eikä suutaan auki, mutta turkista näki että jollain tavalla hengitti. Nyt sitten päätin heti parin päivän jälkeen että se ei toistu ja tämä hamsteri ei kidu yhtään ja vein eläinlääkärille joka oli sitä mieltä että paras olisi lopettaa, voin sanoa ettei todellakaan hamsteri kärsi lopetettaessa, ensin annettiin pieni piikki jolla eläin rauhoitettiin ja noin 5min päästä sitten isompi piikki joka sitten saattoi nopeasti ikiuneen. Pahaltahan sekin tuntui, olisihan hamsu kait jonkun päivän elänyt, mutta sanoin viimeiseksi hamsulle ennen toista piikkiä että "tiedäthän että rakastan sinua niin paljon etten halua nähdä sinun kuolevan kärsien"

    • määääääääämöäääö

      mä maksoin 80-90 euroo et mun hamasu paranee ja se parantu mut vie se eläin lääkärille eka kuj mitään teet!

      • Anonyymi

        Siit on kuusi vuotta aikaa tuskin enää hengissä se hamsteri

    • Apua?!?

      Mun hamsterille tuli Punainen patti jalkaan, ja haluaisin kysellä että paljonko maksais tuo jos veis elänilääkärille lopetetavaks ???? ajattelin ensin tota tee-se-itse lopetusta mut päädyin siihen et hamsu saattais kärsii jos tekisin jotain väärin.. mutta suurin kysymyksen on.. PALJONKO MAKSAA kun viel hamsterin eläinlääkärille lopetettavaksi ? :)

      • tyttö.ap

        Nam, maksaa

    • Anonyymi

      Kannatan kiväärillä ampumista itsellä toimi mainiosti ei jäänyt mitään muuta kun hamsterin paskat käteen toimi myös kilppikonnallani ja siskollani kun meni jätki pus nus suosittelen hankimaan tytön ja pojan jotta he voivat jatkaa tätä iloa

    • Anonyymi

      Me nukutimme hamsterimme itse kotona. Hamsteri oli kääpiö, joka eli 2,5 vuotiaaksi. Sillä oli kasvain varpaassaan. Kuukausi sitten huomasimme, että hamsu alkoi puremaan, joka on yksi merkki sairauksesta. Myös hamsterin jalat pettivät, jolloin hän tippui korkealta ja haahuili. Näkökin taisi lähteä. Hamsterithan ovat siis pakoeläimiä, eli ne eivät näytä kipuansa.
      Laitoimmo kärsivän hamsterin kenkälaatikkoon. Suihkutimme reiästä sisään hiilidioksiidia, jolloin tuo meni tajuttomaksi, ja tukehtui. Käärimme hamsterin tuon vanhoihin talouspaperikääreisiin. Laitettiin ruumis pieneen arkkuun. Ja arkkuun laitettiin myös pähkinöitä ja puutikku. Hamsteri kuoli siis tänään, 14.9.2022.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe