Kysymys 9. Onko nykyiset julkisin verovaroin rakennetut psykiatriset hoitopalvelut sellaisia
että ne johtavat tässä yhteydessä väitetyssä holhoavuudessaan
a) palveluja vastaanottavan henkilön itseluottamuksen ja omaehtoisen selviytymisen tukemiseen
ja esim. tod. näk työllistymiseen
b) johtavat päinvastoin henkilöiden passivoittamiseen ja eristämiseen omaksi
ryhmäkseen, jolla on esim. heikot työllistymismahdollisuudet*.
* Heikoilla työllistymismahdollisuuksilla viitataan tilanteeseen ensinnäkin jossa eläköittäminen
ei riitä toimentuloksi. (Takuueläke esim. 687 e/kk)
Toisekseen edelleen oletettavasti ryhmälle, joka saa nykyisen avohoidon kaltaista "tukea" on kohderyhmänä haavoittuvainen ja helppo segmentti , jolle voi tarjota avopalveluja yhä uudelleen koska
mm. julkista kritiikkikeskustelua ei oikeastaan nyk. palveluita kohtaan ole. Toisaalta esim. heillä on heikot kyvyt itsenäistyä oman
toimeentulon kautta esim. kaupallisten psykiatria-palveluiden piiriin.
c) emme osaa sanoa
LISÄOSA 2B: (Kysymykset 10-12)
Kysymys 10. Onko puoleenne saanut kenttäpalautetta siitä, että avohoitopalvelut
eivät sisällä kaikkien sitä "saavien" ja ko. palveluita vastaanottamaan joutuvien
kannalta katsoen mielekästä tai tarpeelliseksi uskottua sisältöä*?
*Alla esitetään avohoitopalveluiden suhteen kritiikkinä nyt esityksen rajoissa vain muutamia
viitteellisiä esimerkinomaisia huomioita.
Kritiikistä yhtämielisten lukumäärää kaikista ko. palveluja vastaanottavista ei osata tällä
hetkellä arvioida.
Alla esitetään vain kritiikki, palvelujen positiivisia ominaisuuksia ei luetella.
Tässä selviönä pidetään, että kaikkiin
asioihin liittyvät myös haittapuolensa ja näin toki ei mitään auvoista yhtä säveltä kaikille
soveltuvaksi luonnollisesti ole. Edelleen pyritään herättelemään mm. tältä pohjalta kysymystä siitä, että sikäli kuin
kritiikkiä ei nykyinen psykiatrinen hoitopolitiikka juurikaan osakseen saa, voitaneen olettaa myös että se on päässyt palvelumuotona kasvamaan/ tekemään uusia aluevaltauksia
ilman juurikaan luontaisia vastavoimia ja ehkä riittävää tervettä kritiikkiä.
Tuodaan esiin siis kanta, jossa kysytään onko psykiatria Suomessa päässyt kasvamaan liiankin kritiikittä ja hallitsemattomasti.
Näin ollen ko. palveluiden pariin on siirtynyt yhä suuremmassa määrin ryhmiä ja yksilöitä, jotka eivät ehkä välttämättä tarvitse tai hyödy
ko. palveluista nykymuodossaan.
Edelleen verovarojen käytön kannalta kansantaloudellinen tase olisi tässä suhteessa jo negatiivinen monilta osin julkisen psykiatrian aiheuttamissa todellisissa seuraamuksissa yksilöiden elämään,
joille osallistuminen nykypalveluihin on enemmänkin vastentahtoista.
Tässä samalla esitetään, että käytännössä yksilötasolla likimain terveitä
ihmisiä diagnosoidaan sairaiksi, edelleen he joutuvat kokemaan melkoisen koneiston läpikäynnin, johon voi sisältyä
, vain muutamia esimerkkejä mainitaksemme: helpohkosti toteutettuja eläköittämispäätöksiä, ehkä kyseenalaisin perustein toteutettua edunvalvontaa ja erilaista
itsetuntoa ja omatoimisuutta rapisuttavaa toimintaa, kuten puoliväkinäistä kuntoutustoimintaa:esim; jossain määrin loukkaavia
kotikäyntejä tai esim. klubitalotoimintaa, joka ei välttämättä edistä yksilön suoriutumista tosielämässä.
Em. kaltaiset avohoitotoimenpiteet silti näyttävät kuitenkin saavan melkoisen kritiikittä julkisia varoja toimintojensa tueksi.
Edelleen voi olla tilanne, jossa suuri osa ihmisistä on vailla lievääkin diagnosointia siinä kuin epäoikeudenmukaisesti
samoihin jo diagnosoituihin henkilöihin voidaan käyttää jopa useiden hoitohenkilöiden työmäärää, toistuvasti vuosikausia viitaten mm. esim. siihen että he olisivat rikosoikeudelliseltaan statukseltaan kuitenkin normaaleja ja ehkä eivät tarvitsisi sellaista määrää myös selviämiselle hallaatekevää huolenpitoa/holhoavuutta.
jatkuu osassa 4
että ne johtavat tässä yhteydessä väitetyssä holhoavuudessaan
a) palveluja vastaanottavan henkilön itseluottamuksen ja omaehtoisen selviytymisen tukemiseen
ja esim. tod. näk työllistymiseen
b) johtavat päinvastoin henkilöiden passivoittamiseen ja eristämiseen omaksi
ryhmäkseen, jolla on esim. heikot työllistymismahdollisuudet*.
* Heikoilla työllistymismahdollisuuksilla viitataan tilanteeseen ensinnäkin jossa eläköittäminen
ei riitä toimentuloksi. (Takuueläke esim. 687 e/kk)
Toisekseen edelleen oletettavasti ryhmälle, joka saa nykyisen avohoidon kaltaista "tukea" on kohderyhmänä haavoittuvainen ja helppo segmentti , jolle voi tarjota avopalveluja yhä uudelleen koska
mm. julkista kritiikkikeskustelua ei oikeastaan nyk. palveluita kohtaan ole. Toisaalta esim. heillä on heikot kyvyt itsenäistyä oman
toimeentulon kautta esim. kaupallisten psykiatria-palveluiden piiriin.
c) emme osaa sanoa
LISÄOSA 2B: (Kysymykset 10-12)
Kysymys 10. Onko puoleenne saanut kenttäpalautetta siitä, että avohoitopalvelut
eivät sisällä kaikkien sitä "saavien" ja ko. palveluita vastaanottamaan joutuvien
kannalta katsoen mielekästä tai tarpeelliseksi uskottua sisältöä*?
*Alla esitetään avohoitopalveluiden suhteen kritiikkinä nyt esityksen rajoissa vain muutamia
viitteellisiä esimerkinomaisia huomioita.
Kritiikistä yhtämielisten lukumäärää kaikista ko. palveluja vastaanottavista ei osata tällä
hetkellä arvioida.
Alla esitetään vain kritiikki, palvelujen positiivisia ominaisuuksia ei luetella.
Tässä selviönä pidetään, että kaikkiin
asioihin liittyvät myös haittapuolensa ja näin toki ei mitään auvoista yhtä säveltä kaikille
soveltuvaksi luonnollisesti ole. Edelleen pyritään herättelemään mm. tältä pohjalta kysymystä siitä, että sikäli kuin
kritiikkiä ei nykyinen psykiatrinen hoitopolitiikka juurikaan osakseen saa, voitaneen olettaa myös että se on päässyt palvelumuotona kasvamaan/ tekemään uusia aluevaltauksia
ilman juurikaan luontaisia vastavoimia ja ehkä riittävää tervettä kritiikkiä.
Tuodaan esiin siis kanta, jossa kysytään onko psykiatria Suomessa päässyt kasvamaan liiankin kritiikittä ja hallitsemattomasti.
Näin ollen ko. palveluiden pariin on siirtynyt yhä suuremmassa määrin ryhmiä ja yksilöitä, jotka eivät ehkä välttämättä tarvitse tai hyödy
ko. palveluista nykymuodossaan.
Edelleen verovarojen käytön kannalta kansantaloudellinen tase olisi tässä suhteessa jo negatiivinen monilta osin julkisen psykiatrian aiheuttamissa todellisissa seuraamuksissa yksilöiden elämään,
joille osallistuminen nykypalveluihin on enemmänkin vastentahtoista.
Tässä samalla esitetään, että käytännössä yksilötasolla likimain terveitä
ihmisiä diagnosoidaan sairaiksi, edelleen he joutuvat kokemaan melkoisen koneiston läpikäynnin, johon voi sisältyä
, vain muutamia esimerkkejä mainitaksemme: helpohkosti toteutettuja eläköittämispäätöksiä, ehkä kyseenalaisin perustein toteutettua edunvalvontaa ja erilaista
itsetuntoa ja omatoimisuutta rapisuttavaa toimintaa, kuten puoliväkinäistä kuntoutustoimintaa:esim; jossain määrin loukkaavia
kotikäyntejä tai esim. klubitalotoimintaa, joka ei välttämättä edistä yksilön suoriutumista tosielämässä.
Em. kaltaiset avohoitotoimenpiteet silti näyttävät kuitenkin saavan melkoisen kritiikittä julkisia varoja toimintojensa tueksi.
Edelleen voi olla tilanne, jossa suuri osa ihmisistä on vailla lievääkin diagnosointia siinä kuin epäoikeudenmukaisesti
samoihin jo diagnosoituihin henkilöihin voidaan käyttää jopa useiden hoitohenkilöiden työmäärää, toistuvasti vuosikausia viitaten mm. esim. siihen että he olisivat rikosoikeudelliseltaan statukseltaan kuitenkin normaaleja ja ehkä eivät tarvitsisi sellaista määrää myös selviämiselle hallaatekevää huolenpitoa/holhoavuutta.
jatkuu osassa 4
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.