Sekasotkua

Täällä toisaalta kehutaan narsisteja, toisaalta annetaan selvästi ymmärtää että on turha vaatia toisen kunnioitusta kun kyse on suomi24:stä ja narsisteista, täällä sanotaan että narsisti on sikäli vammautunut ettei pysty ottamaan toisia huomioon, täällä ylistetään miten suureen rakkaudellisuuteen narsisti pystyy palstallakin, täällä kirjoitetaan kymmeniä ja kymmeniä viestejä siitä miten narsisteja kohdellaan täällä huonosti, siis jotkut kohtelee kun he itse ovat kuitenkin niin fiksuja ja käyttäytyvät täällä oikein ja niin edelleen. Ja kaikki tämä samoilta nimimerkeiltä.
495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On ymmärrettävää, että ensin jouduttuasi N:n kynsiin ja sitten päästyäsi irti niistä samoista kynsistä, joita vielä ehkä rakastit, että kaipaat selvyyttä ja selkeyttä asioihin. Tämä on hiukan hankala palsta. Täällä pohditaan vähän kaikkea sekä narsismiin liittyen että narsismiin liittymättä.

Osa tunnustautuu täysnarsisteiksi, osa on asiallisia ja ystävällisiä aikuisia, osa on uhrina itsensä löytäneitä, osa on uhrin roolistaan irti rimpuilevia, ja sitten on vielä niitä, jotka haluavat ymmärtää kaiken mahdollisen kaikesta ja mielellään kokea sen myös, tai kerran koettuaan jättää toistot vähemmälle mutta pyöritellä aihetta yleisen kiinnostuneisuutensa vuoksi ja mitä ilmeisimmin osa opiskelee psykologiaa. Puhumattakaan niistä joistakin, joissa onvähän kaikkea joko tilanteesta tai päivästä riippuen. Ennen kaikkea olemme ihmisiä, ja toivottavasti myös yksilöitä kaikki. Tämä pieni vitjaannus kaikille toisia jatkuvasti monella eri nimimerkillä kirjoittamisesta syyttäville.

*jäämme odottelemaan huutia viimeisen viimeisestä lauseesta*

Äänestä

Mulla on ainakin narsisteista kokemusta niin monelta suunnalta, itseäni unohtamatta, että puheenaiheet vaihtelee sen vuoksi päivästä toiseen...
Välillä spekuloin muiden käytöstä, välillä omaani, välillä pohdin asioita yleisellä tasolla, välillä uhrin näkökulmasta, narskun näkökulmasta jne...

Toisinaan saattaa jonkunlainen katkeruus paistaa tiettyjä kokemiani narsististen henkilöiden suunnalta tulleita epäoikeudenmukaisuuksia kohtaan, mutta yritän olla leimaamatta jokaista kohtaamaani ihmistä samanlaiseksi kusipääksi...Oli narsisti, tai mikä kusisti hyvänsä...Yritän kuitenkin realistisesti ajatella, että jokainen on omanlaisensa, riippumatta siitä, että jonkunasteista häiriötä eri henkilöillä saattaa esiintyä.

Esimerkiksi yritän hillitä yleistä tapaa, leimata jokainen narsisti vähintään psykopaatiksi, vaikka näinhän ei ole asian laita...

Ihmisen persoonallisuus on monimutkainen asia...Monine eri puolineen.
Eikä asiaa voida lähteä tarkastelemaan, vain yhdeltä suunnalta, jos haluaa nähdä tilanteen kokonaisuutena.

Toivottavasti tämä valaisi asiaa. :)

Äänestä

Itse löysin tänne palstalle jonkin sattuman kautta, kuitenkin narsismi käsitteenä ja siitä lisätieto kiinnostivat minua. Olen todellisuudessa ollut ns alakynnessä eräässä parisuhteessa. Minulla on vahva käsitys että henkilöllä on NPH. Minä en vain ole vielä tätä asiaa pystynyt lajasti käsittelemään, mutta aikaa on. Sen lisäksi olen elämäni eri aikoina törmännyt moniin muihinkiin luonnehäiriöisiin ihmisiin. Kaikkea kokemaani en ole käsitellyt tai niistä puhunut, joten olen myös itse-etsinnän tiellä.Yksi syy miksi olen tänne jumiutunut on että tavallaan haluan kokemusten vaihdolla ymmärtää enemmän luonnehäiriöisten käyttäytymistä mutta myöskin oman roolini siinä. Taival on tavattoman kivualias, mutta katson silti tekeväni oikein. Toivon myös omilla kokemuksillani ja tarinoillani hieman auttaa tai lohduttaa muita.

En todellakaan osaa sanoa mikä motiivi kenenkin nikin tai roolin taakse kätkeytyy, en jää enää pohtimaan sellaisia. Tiedän, että täällä on oikeita, aitojakin ihmisiä kokemuksiaan jakamassa. Ja mikä tunnetila kenelläkin on, sillä hetkellä, tai kätkeytyy tiettyyn aiheeseen tai henkilöön; niin jälkikin voi olla vaihtelevaa. Jos vierailijat tai vakikirjoittajat alkavat liikaa pähkäillä tälläisiä seikkoja, niin siinä tulee hämärtymään asian ydin, miksi tänne palstalle kannattaa yleensä kirjoitellakaan. Jokaisella on kuitenkin jotain tarjottavaa, mutta tärkein vastaus yleensä löytyy itseltä, toisten kirjoitukset vain hieman auttavat siinä, ehkä tönäisemään oikeaan suuntaan.

Äänestä

Palsta sopii uhreille, olen sellainen itsekin...palsta sopii narsisteille, olen sellainen itsekin...sekavaako..on se.. ;-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N:n uhri kirjoitti:

Täällä toisaalta kehutaan narsisteja, toisaalta annetaan selvästi ymmärtää että on turha vaatia toisen kunnioitusta kun kyse on suomi24:stä ja narsisteista, täällä sanotaan että narsisti on sikäli vammautunut ettei pysty ottamaan toisia huomioon, täällä ylistetään miten suureen rakkaudellisuuteen narsisti pystyy palstallakin, täällä kirjoitetaan kymmeniä ja kymmeniä viestejä siitä miten narsisteja kohdellaan täällä huonosti, siis jotkut kohtelee kun he itse ovat kuitenkin niin fiksuja ja käyttäytyvät täällä oikein ja niin edelleen. Ja kaikki tämä samoilta nimimerkeiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu