Tulevat vaalit ovat opettavaiset vaalit, sillä vielä tämän kerran pääsee vanhat puolueet mellastamaan vanhaan malliin, mutta seuraavat neljä vuotta on opeteltava olemaan kansanasialla, sillä toista mahdollisuutta ei tule, eikä tarvitse tulla. Tarkoitan tällä sitä, että nämä protestivaalit persujen suhteen jäävät vähän vaille, sillä kannatus prosentti tulee olemaan noin 15%. Pidetään näitä vaali bropaganda juttuja tänä vaalikautena pienenä opetuksena, sillä ensikertaa ei tule, koska seuraava populistipuolue tekee suurmurron ohi kaikkien muiden puolueiden, jos aihetta vielä ilmenee näiden tulevakertaisten edustajien vilpillisesti ja kaikkia niitä toimia, jotka he tekevät kansan tarpeen vastaisesti, sanotaan jos ? Tieto on valttia, siis oppikaamme tästä jotakin.
Ennusmerkit
tosiasia!
691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja paskaa. Luuleeko nämä tosiaan Suomen kansaa noin tyhmäksi, että lahjomat, vaalirahat, pääministerin sekoilut lautakasoissaan ja Ruusuissaan olisi unohtunut.
Oman maan asiat on huonosti hoidettu hallituspuolueiden puolelta ja muutos on tultava. Mitä Suomen kansa tekee pääasiallisesti Euroopan asioiden hoitajilla.
Jos joku näin väittää on varsinainen konna.
Silloinhan kansa on tyytyväistä jos vanhat puolueet jatkaa vaalien jälkeen!
Sehän on kansan tahto!!
Kaikki ne jotka ovat vielä epävarmoja, ketä pitäisi äänestää, niin huomenna kipinkapin ennakkoon äänestämään ja äänestäkää perussuomalaista Eskoa.
Näyttää siltä, että kaaos on tosiasia vaalien jälkeen. Oletetaan perussuomalaisten suosion pitävän loppuunsaakka, tämä tarkoittaa utta järjestäytymistä, niinpä muutoksia on tulossa kaikille, meille kaikille. Voi olla, että vähemmäntyytväisiä on nyt sitten jatkossa enemmän, mutta ketä pitäisi syyttää? Näin aluksi vaikka luullaan niin, että nämä meidän uskotut vanhat puolueet ovat pettäneet kansan ja tästä on seurauksena uusijako, joka kyllä palautuu sitten joskus, kunhan ensin sekoitamme pakan kunnolla, kyllä se siitä. Toivoa pitää, että kokoomus pitää pintansa, sillä olisi hyvä olla se iähahmo olemassa, joka pitää peräsintä, ettei ihan karille ajettaisi.
Kokkarit toivoo salaa että demarit saisi äänivyöryn .
Ehdokkaitten päällekäyvä mainonta on mennyt liiallisuuksiin. Äänestän jotain muuta kuin lieksalaista ehdokasta.