eli mää aloitan kertoo juttuu, ja sit muut käy aina jatkamassa sitä.
Aloitan sen tälleen:
Tänä aamuna aloitin päivän reippailemalla hyväntuulisena kunnes..
TEHDÄÄN YHDESSÄ HAUSKA TARINA TÄNNE
500
4189
Vastaukset
- näin on
tuli paskat housuun
- Speedy.
Mutta eipä hätää, menin siltä seisomalta pesulle ja puhdasta päälle ja mietin mitäs sitä söis tänään:=)
Muistin samalla, että tänään ei olekkaan palkka päivä, joten kävelin toivorikkaana jääkaapille. Siellä oli jäljellä ainoastaan puolikas maksalaatikko ja tilkka maitoa.
- maksmaks
nyt siis pitäis olla melkoinen master chef, että näistä taikoisi jotain hyvää.
- Jaska.
No, eipä hätää, pitää miettiä kenelle kaverille soittas toivois että jos hän vaikka pyytäisi kylään ja tarjoisi jotain purtavaa. Jaa, soittaisko tuolle...
- 14+10
ja sitte tuli paskat housuun
- 1+1-2?
Heitin housut nurkkaan ja käväisin suihkussa.Pallit ja perseen pestyäni vetäisin päälleni hameen.Olin matkalla kohti keskustaa jolloin tuuli nosti hameeni korviin.Paikalle sattunut vanhus ihmetteli hieman nyky muotia....sillä ihmisellä voi olla lävistyksiä yllättävissä paikoissa........
- 1+1-2+1
Vanhus kysyi, miksi sinä ihmis rukka olet reiden sisäpintaan laittanut lävistyksiä?
Ei sitä minun nuoruudessa noin hönttöjä oltu.
Meillä oli tapana....
- Vänskä.
antaa lävistyksiä ihan muilla keinoin ja ainoastaan viholliselle sodassa, isänmaata puolustaessa!
- 307928
"No vaari katsos, kun kuulun näihin puolustusvoimien valmiusjoukkoihin. Isänmaata Amazonin viidakossa puolustaessa, joku perkeleen alkuasukas nuolella reiteni reijitti. Mutta sai sekin osansa, kun Elisabetin Hornetit täsmäiskulla pienen biitin viidakosta matalaksi pisti. Sai siinä sivussa jenkkipoika kylvettyä vanhat napalmit ja köyhdytetyt uraanit sinne jumalan selän taakse. Ja nythän meidän ei täällä Imatralla tarvitse pelätä muuta, kuin että Ruokolahtelaiset alkavat mellakoimaan sen viinakauppansa puolesta"
- dasdadasdas
Mitä vittua sinä selität, vaari kysyi? Enpä mie mittää, jatkanpa tästä nyt matkaani kohti...
- 2,2+1,3-5
Viinakauppaa ja käyn hakemassa täyden lesti. Sitten köröttelen sinne ruokolahdelle myymään pimeetä viinaa niille paikallisille maajusseille.
Maksavat hyvän hinnan ja humalluttuaan.. - raisaaja
Sitten näin paikallisen transun minihameessa ja oli pakko raisata rukkaseen.
- Transupolitiikko....
Siinä sitten tuli rukkaseen reikä!
Ei siinä kiireessä mieleen tullut käyttää hiukan liukuvoidetta tai jotain ettei rukkasen ja jonkun muun nahka kärvähdä!
Siinä runkatessa rukkaseen huomasinkin että kyseinen transu olikin ex-poliitikko.
En ois miehestä uskonut ,että vielä transuksi kaiken sen muun jälkeen rupeaa.
Pyysin transulta kyytiä kulmille mutta hän ajoikin kohti........ - 307928
...ja slloin kolahti. Jaappanin maanjäristys oli tehnyt valtavia vekkejä Tihtosen valtakuntaan. Joposta puhkesi kumi, kuin muinoiselta mieheltä Imatranajojen leirintä-alueella. Mutta hätä ei lue lakia, joten...
Kaadoin maitoa renkaaseen ja pumppasin sen täyteen. Onneksi olin lukennut tämän niksin vanhoista kikoista, miten korjata sisäkumi väliaikaisesti. Ja niin lähdin jatkamaan matkaa.
- 307928
jatkoin ja transun olin jo potkaissut uomaan aiemmin ja suuntana olteri. mutta lahopäänä, en muistanut, että jopossahan ei tunnetusti ollutkaan jarruja. siis jouduin kaupungintalolle, jossa "järvispipoinen" kaupunginjohtaja mumisi, että.....
- 00700700700707070707
Imatralaisten pitäisi nousta barrigaadeille!
Nyt potkitaan "naapurit" vittuun täältä...........
Mutta samaan mutinaan lisäsi vielä : Eihän näistä omista ole kun niiden hanuria nuolemaan.
Johtaja oikaisi piponsa ja huomasi kellon olevan sen verran ,että oli aika lähteä sihteerin kanssa paikalliseen ottamaan perjantain kunniaksi yhdet kahvat.Sihteeri siinä tuopin lomassa ehdotti:......... - 4me2
mun ukko on matkoilla. Voitaisiin mennä meille ja ottaa hieman punaviiniä ja riisua itsemme ja mennä makuuhuoneeseen kuuntelemaan radiota.
- 307928
johtajan hekuma alkoi nousta parempiin atmosfääreihin. aah ylen ykköstä kuuntelemaan. ja juuri kun he olivat pääsemässä hissitalon kahdenneentoista kerrokseen...
- Nelli.
niin johtajalla rusahti paskat housuun.
- 307928
"normaali poliitikko ": tokaisi sihteeri, ja jätti johtajan nuolemaan haa... pas.. jaan.
Äkkiä takaisin "virkamiestalolle" tuumasi johtaja, ja pinkaisi pitkin pyörätietä sinnepäin. Mutta kuin sumusta vastaan asteli Pentti, tuo Imatran rehellisyyden äänitorvi ystäviensä Karjun ja Raisaajan kanssa. Mitä helv.. tuumi johtaja ja virkkoi... - BB mm
että ompa rumaa sakkia. Onko nää kaikki mun kavereita? Ei! Taivaan isa, kyllä nyt teen parannuksen ja soitan heti Laila Hirvisaarelle, että perustetaan kirjallisuuspiiri kaupungintalolle. Pysyy tässä heikompikin tiellä, kun
- jaapadaa
Voi vittu että paska tarina, onko tosiaan niin ettei imatralla ole melkein normaaleitakin ihmisiä ketkä osaisi kirjoittaa lähes hauskaa juttua? Jos kirjoittelette runkkaamisesta, pilluista, mulkuista, tisseistä... kirjoittakaa edes jotain omaperäistä, älkääkä tyytykö keskinkertaisen alapuolelle sijoittuvaan paskaan!
- xxxxpppuuu
Näin tuumi mielessään uutisvuoksen toimittaja toropainen lukiessaan kaupunkilaisten kuumia tekstareita. Hetken mietittyään heivasi valitukset kuuseen ja laati omat tekstarit kaupunkilaisille....
- pimpe li pomle li
et ensiks tää,tää on varma nakki: onse kumma, kun koirankaakkka on taas joka paikassa eikä tää oo mikään oikea taidekaupunki, kun ei kukaan osaa ees merkitä niitä kakkoja hienosti sillai ku etelässä. nim imerkki yks va....
Toimittajan sormi lipesi näppäimiltä, kun hän huomasi kännykänstään..... - 5+17
Viestin. Oletko pitännyt puutarhasi kunnossa.
Ei voi olla totta, taas se alkaa. Luulin, että pääsin jo eroon siitä kiusanhengestä.
Pitää kai soittaa pari kaveria hoitamaan häirikkö. - 1+2=5
mutta tulinkin toisiin ajatuksiin, sillä sain ajattelemisen aihetta viestistä.... koska kesä on tulossa, puutarhaa täytyy hoitaa, ettei ruohot näy kun istun terassilla lyhyessä hameessa ilman pikkareita ja niin aloitin.....
- Kesä-Ike
Pääsiskö puutarhaasi kesätöihin?
- 12,36,95,63
Kysyi kesä-Ike? Nauroin hänelle päin naamaa ja sanoin...
- 6+1
12,36,95,63 kirjoitti:
Kysyi kesä-Ike? Nauroin hänelle päin naamaa ja sanoin...
kuule, meille työhakemukset lähetetään puhelimella tekstiviestein...
- <<<<<<<<<<<
Ei ole ajat niinkuin oli ennen, sanoi Ike. Mulla ei ole enää ministeriautoa eikä edes kännykkää, mutta ei ole teillä siellä Imatralla enää...
- brisque
Yhtään ministeriäkään kun se Leppäsen Urpokin muutti sieltä veke.
Siinä muuten oli mies... - pulttiboyss
Se oli tosimies! Oikeen MIESTENMIES, melkeen ku herra 47.
- aboysy
47 kertaa näin minäkin unta olevani mustan saabin takapenkillä.
Mutta aamulla heräsin aina karuun totuuteen.. - teks meks teks
kylmä viima puhalsi Saimaalta ja jääkaapissa ei ollut muuta kuin eilisen maksalaatikon loppu ja lerpattava kiinakaali. Sen olin pöllinyt naapurin kanilta, kun...
- Bugs
... yritin pyydystää sitä päivälliseksi.Oli liian vikkelä ja tyydyin pelkkään salaattiin.
- saladi
Bugs kirjoitti:
... yritin pyydystää sitä päivälliseksi.Oli liian vikkelä ja tyydyin pelkkään salaattiin.
Siinä samalla kun pureskelin katkerana nahistunutta salaatin lehteä hiljaa kiroillen mielessäni sain kuningas ajatuksen, mitä jos..
- pökäle.
rusauttaisin paskat housuuni, ihan vaan että saisin huomiota paremmin.
- . . . .
Jälleen kerran puhdistauduttuani suuntasin kohti terveyskeskusta mennäkseni lääkärin pakeille.
Lääkärii siinä sitten hiukan ihmetteli kuinka yli 40-vuotias mies paskoo jatkuvalla syötöllä housuun.
Vika pitäsi selvittää pikaisesti sillä onhan varsin noloa jos vahinko tapahtuisi vaikkapa kaupan jonossa.
Siinä sitten lääkäri ilmoitti että housut kinttuun ja aloitetaan tutkimukset.
Jo heti tutkimuksen alkuvaiheessa kävikin selväksi , että................... - ssssssssssssssssss..
tässä oli taas kyseessä peruskoulun käynyt nykylääkäri.
Hän tarkkaili potilasta metrin päästä uskaltamatta koskea mihinkään ja - pöökkäle
paskansin samalla hänen lattialle. siinä sitten porukalla aloimme siivoamaan jätöksiäni ja sen jälkeen hyppäsin joponi selkään ja poljin vimmatusti kohti apteekkia.
sieltä löytyi apua vaivaani jonka jälkeen uskalsin taas aloittaa vanhan harrastukseni...- Raisasja
Eiköhän sulla jää siihen kun pönttö raikuu kun oot paskalla-
- rautaaaaa
...eli painonnoston! Mitään en lajista tiedä, mutta rautaa nousee ja läskit lähtee tosin saattaa lähteä...
- dd bgtre66
vaimokin, kun olutpullotkin nousee nykyisin niin kevyesti ettei huomaakaan, mutta...
- 307928
ei sen väliä, johan tuo joutaakin vaihtoon. ja junathan tuovat uusia ja raikkaampia etelästä raiteelle yksi, jos vaan...
- ölkå
... äänestämme näissä vaaleissa sopivaa henkilöä,että saamme kaksoisraiteen,moottoritien lentokentän,metron ja vesibussit Vuokselle
- raisaaja
Muistakaa välillä myös raisata, etenkin takaapäin!
- Ponanza.
Ja kun lämmin kesäpäivä oli niin innostuin takaapäin Sirkkua nykäisemään Valtionhotellin puistossa. Ei se nyt tuntunut paremmalta kuin ennenkään mutta ohikulkijoista se oli hauskaa ainakin heidän hymystään päätellen.
Juuri kun sain homman tehtyä niin puhelimeni soi ja siellä oli... - hfgfghjj
Marja-Sisko, joka kysyi, että missä sinä viivyt. Hän pyysi tuomaan kaupasta lenkkiä ja..
- , . , . , . -
Uudet sukkahousut vanhojen tilalle.
Onhan Marja-Siskolla kauniit ja näyttävät sääret joihin sopivat eroottiset verkko sukkahousut.
Marja-Sisikon pukiessa päällensä minihameen ja korko kengät sekä meikattuaan mallimaisen kauniit kasvonsa suuntasi hän kohti Poliisi laitosta.
Hänelle oli tullut kutsu saapua kuultavaksi uhrina seksuaaliseen häirintään liittyvässä jutussa. (eihän kukaan voisi pitää sormiaan erossa kuumasta Marja-Sisikosta)
Polliisin aloittaessa kuulustelua alkoi Marja-Siskolla....... - , ,
Jöpöttämään! Tai miten sen nyt voisi paremminkaan ilmaista.
Marja-Siskon mielessä pyöri vain ajatus siintä kuinka vanhempi konstaapeli pamputtaisi häntä putkassa.Sitoisi hänet kylmillä raudoilla patterin putkeen ja antaisi palaa B-rappuun niin että tanner tömähtelisi.
Haaveilu katkeaa kun poliisi radiosta kuuluu päivystäjän karjunta: että joku on mennyt ryöstämään meltolan siwan.
Konstaapeli ilmoittaa Marja-Siskolle että kuulustelut loppuivät nyt ja niitä jatketaan paremmalla ajalla.Marja-Siskolla oli hiukan vaikeuksia poistua paikalta
olihan hänellä päällään se minihame ja jopokin oli vielä keula pystyssä.Marja-Sisko poistui asemalta ja kuuli kuinka poliisi autot poistuivat sireenit ulvoen kohti meltolan siwaa.Marja-Sisko mietti että kukakohan on sen siwan mennyt ryöstämään...... - siskonmarjasoppa
Marja-Sisko poistui lähimpään puistoon raisaamaan hanskaan. Sukkiksetkin meni puhki kun ei kiimoissaan malttanut ottaa niitä pois.
- vbnbvc
Näitä joutavia ne aattelee Imatran tyhjäpäät,nykymiehet, sanoi mummo ja kaatoi tosenkin konjakin. Oli se meidän Reino-vainaa vaan toista sorttia.
Mummo vetäisi baskerin päähänsä,otti keittiön kapista kangaskassin, pakkasi sen ja suuntasi ovelle, mutta.... - . . . .
Mummeli muistikin et oma pikku 9mm jäi lipastoon ladattuna.
Eihän tonne kulmille uskalla mennä kun siellä kaikenmaailman narkkarit heiluu puukot ojossa.Mummeli hivuttautui kohti kulmia rollaattorin kanssa ja juuri kun oli menossa uuteen K-Markettiin kurvasi kävelykatua pitkin rähjäinen bemari kumit ulvoen ja skoudet perässä roikkuen omalla maijallaan.
Siinä silmänräpäyksessä mummeli kaivoi beretan laukustaan ja poisti varmistimen rutiinilla.Mummeli sihtaa kohti bemaria mutta bemarin väljä alusta ja loppuun ajetut renkaat heittävät bemarin vuoksenvahdin laseista läpi ja samalla mummeli vetää liipaisimesta PAM!
Osuma tulee mutta väärään ajoneuvoon.
Luoti on läpäissyt poliisi auton tuulilasin ja repsikan paikalla istuvan konstaapelin päähän on tullut osuma!
Poliisi auto pysähtyy jarrut kirskuen ja kuskin paikalta hyppää ulos toinen konstaapeli joka shokissa vetäisee oman rugerinsä vyöltä ja laukaisee sen kohti mummelia.Mummelin notkeat väistöliikkeet pelastavat vanhuksen varmalta tuholta.Samassa konstaapeli laskee aseensa ja alkaa itkeä.(kuten silloin joskus kun koulussa kiusattiin)
Eloton repsikan konstaapeli korahtelee viimoisiaan kun paikalle saapuu lisää poliisin yksiköitä sekä muuta pelastus henkilöstä.
Mummeli pakkaa beretan laukkuun ja jatkaa matkaa markettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut......... - 1+2=5
PAM PAM ! Tuuli on avannut vanhainkodin ikkunan ja heiluu edestakaisin tuulen voimasta, mummo herää hiestä märkänä... oliko tuo unta vai totta, mummo tuumaa ja avaa yöpöydän laatikon....
- kurkkuva
Ottaa sieltä "Vostok-merkkisen" neuvostoliitossa v. 1973 valmistetun vibraattorin, joka ei tietenkään toimi, nyt alkaa mummolla keittää yli ja mummo vetäisee ainot jalkaan ja........................
- piiraspulikka
....linkkaa vauhdilla Vihtori Huttusen huoneeseen. Mitä hemmettiä, olet taas käynyt nyysimässä miun vatkaimesta patterit. Ei tämä peli vetele, sanon minä. Vihtori herää unestaan ja unen pöpperössä kysyy, et "eikö taaskaan vetele?" Lainaanhan mie siulle omasta vatkaimesta paristot, mie sain munat jo vatkattuu ja vaahotettuu. Et sie muista, meijänhän piti tehä tänäiltana yhessä se........
- . , ., .
Suuntaa kohti kulmien R-kioskia.
Kellohan on 05.00 joten se paikka ei ole auki siihen aikaa.
Vanhainkodin henkilökunta saa "hälytyksen" kun mummo poistuessa avaa oven.
Päivystäjä juoksee ovea kohti ja samalla tekee havainnon tummasta hahmosta vanhainkodin pihalta.
Sehän on meidän kesä poika "mohamed".
Mohamed on jostain syystä riisunut housunsa ja ne nilkoissa yrittää poistua paikalta mutta liikkuminen tuottaa vaikeuksia.
Mummo on kaikessa hiljaisúudessa rollaattoreineen menossa kohti kipparia.
Mohamed kompastuu ja päivystäjä saapuu paikalle kysyvä ilme kasvoillaan....... - ddfggg
minkä takia olet työntänyt kolmekiloisen hauen hanuriin. Sen jälkeen hoitaja ottaa ulosvetimen ja alkaa kiskoa haukea rectumista. Limainen hauki on jo lähes ulkona, ja hoitaja sanoo: Tästä tulee hyvä keitto. Täytyy kuitenkin ostaa vielä..
- . .
Pari palsternakkaa,porkkanaa ja hieman perunoita.
Sipuli antaa hyvän maun hauki soppaan sekä reilusti voita tietenkin.
Mohamed parahtaa tuskasta kun hauki on vedetty hänen rektumistaan.
Hoitaja ottaa hauven mukaansa tehdäkseen soppaa siitä työ kavereilleen.
Tuskainen mohamed makaa hoitolan pihalla ja paikalle saapuu vartioimis liikkeen "pätevöitynyt" alan ammattilainen, koska ovesta lähtenyt hälytys on mennyt myös heille.
Vartija rupeaa pamputtamaan maassa tuskissaan makaavaa Mohamediä.
Samaan aikaan hoitsu valmistelee kala soppaa hoitolan keittiössä kun Mohamed raukkaa pamputetaan pihamaalla vartijan toimesta.
Paikalle kurvaavat jälleen paikalliset tina napit valot vilkkuen.
Mohamed kuskataan putkaan "häiriö" käyttäytymisen johdosta.
Hoitaja jatkaa sillävälin sopan keittoa ja sehän alkaakin olla jo miltei valmis.
Hoisu kutsuu kaikkii työkaverinsa syömään maukasta soppaa.
Ensimmäset kommentit sopasta ovat:......... - ffggghg
Kylläpä on hienosti maustettu, maistuu aivan kebapille.
Kattilan pohjalta alkaa kuitenkin pikkuhiljaa nousta paskaisia perskarvoja.
Hmm, miettii eräs hoitaja. Näistä saisi kotiin oivan tuulikellon. Täytyy vaan lähteä K-Rautaan hakemaan.. - Kyrvänkoloon.......
Rautalankaa ja runsaasti!
Ajelen sitten sinne paikan päälle ja alan katseellani etsiä mistä sitä lankaa sitten voisi löytyä.
Ohitseni kulkee pari myyjää jotka eivät ole huomaavinaan , koska autossani ei ole "pitkiä" kilpiä.
Saan siis odottaa palvelua ja pitkään.
Vihdoin viimein (noin 45min myöhemmin) eräs myyjä sattuu vahingossa vilkaisemaan suuntani ja saa häneltä kysyttyä missä langat mahtaisivat kenties olla.
Sain vihdoin hankittua tarpeet kelloihin ja suuntasin takaisin kohti korvekylää...... - xx xx xyyx
ensin uusi rappuralli. Entinen vääntyi pahasti, kun tämä sirkkuirmeli kiskaisi sillä aamulla etuoven auki. Oli avaimet unohtuneet kotiin ja mitäs sitä huoltomiehiä suotta vaivaamaan. Lähtee se ovi auki muutenkin.
Sirkkuirmelille oli tullut tavaksi naukkailla silloin tällöin taskun pohjalle unohtuneita mummojen pillereitä ja - 1+2=5
puristella yläkerrassa olevan rekkakuski-arskan rypäleterttu-peräpukamia, niistä arska on oikein ylpeä. voitti vuonna 1998 suurimmat peräpukamat kilpailun norjan tromssassa ja siitä hänellä on hieno pokaalikin lipaston päällä, tosin arska on nyt sirkkuirmeliin kyllästynyt ja.......
- mistermän
hyppää scaniansa rattiin ja suuntaa kohti Sortavalaa, jossa on hänen vanha tyttöystävänsä, Svetlana. Perävaunuun hän lastaa.......
- bbccwc
256 pakettia hammastahnaa, sillä hänellä hirveä ajatus siitä, että hänen henkensä haisee. Sen vuoksi hän pesee hampaansa aina tunnin välein ja puhuu sisäänpäin, silloin kun uskaltaa puhua.
Auto starttasi mukavasti, vaikka olikin ihan romu. Aurinko paistoi ja Arska luuli jo kaiken olevan paremmin kuin hyvin, mutta Imatrankosken sillalla vastaa ajeli - Kluppp
poliisiauto ja se kääntyikin Arskan perään ja silloin Arskalta rusahti paskat housuun...
- loppuuui
The End!
- ffgfgggf
Tai niin hän luuli hajusta päätellen. Apteekista ostettu lääke kuitenkin auttoi ja tuli ns. kummituskakka. Haju oli kuitenkin hirveä ja poliisilta lensi laatta pitkin katua kun hän avasi Arskan auton oven. Sillä aikaa vanhempi konstaapeli Jormakka..
- mistermän
joka oli saanut lempinimensä, "jormakka" ,suhteellisen kookkaasta elimestään
tosin jo muutaman vuoden hän on joutunut ottamaan viagraa, saadakseen jormakkaansa eloa, hän havahtui näkemästään vuoksen uomassa, siellähän oli ihka elävä........ - ddfgghh
norppa uiskentelemassa. Voi vitalis, mietti Jormakka. Alkoi yhtäkkiä teltta nousemaan norpan nähtyään. Mutta jokin tärkeä asia oli unohtunut kotiin ja se oli..
- kurkkuva
sieltä vanhainkodista takavarikoitu VOSTOK-vibraattori, joka takavarikoitiin siksi koska se ylitti halkaisijaltaan (8 cm ) eu-direktiivin, joka on 7 cm. Jormakka ilmoitti nuoremmalle konstaapelille, että hänpä tästä häippäisee.....
- 22223333
jättämään eläkepaperit, kun ajatukset sen kun laukkaa ihan irrallaan, vaikka töitä pitäisi tehdä.
Ja niin aurinko jatkoi paistamistaan, mutta Vuoksenniskan keskustassa istui tummiin pukeutunut hahmo penkillä ja kaivoi taskustaan- piiraspulikka
...muutaman euron, jotka juuri ja juuri riittäisivät vielä yhteen olueen ja uimahallireissuun, koska viimeisin saunapäivä oli jäänyt jo viikkojen taa. Uimahallin penkillä istuessaan hän riisuitui ja jäi siruskelemaan ja ihmettelemään mitä nuo muut tuijottavat. Eräs heikkonäköinen ohikulkija huomasi hänen sylissään jotain ja huusi, -Ottakaa tuo lapsi humalaisen sylistä pois, se pudottaa lapsen lattialle. Muut purskahtivat nauruun ja sanoivat, että eihän se ole lapsi vaan.....
- . . . .. .
Koska tänään oli se päivä viikosta jolloin vaimo ei ollut kotona.
Jormakka säntäsi oikopäänä suoraan kotiin virkapuku päällään.
Siellähän se "kulta" odotti piirongin laatikossa "kutsuen" Jormakkaa pikku sexi leikkeihin.
Jormakka on jo pitkään haaveillut "vieraasta" sexi kumppanista ja nyt hän sen oli löytänyt!
Jormakka oli varannut myös hieman tummelia illan koitosta varten jottei rektumi tulisi niin araksi olihan vehkeella kokoa.
Jormakka riisuu siniset virkapuvun housunsa ja pyllistää kohti makkarin peiliä Vostok osoittaen suoraan hänen B-rappuunsa.
Jormakka päättää aloittaa varovasti 2-vaihteella sisään ja sitten vasta enemmän jengaa koneeseen.
Jormakalla lipeää ote Vostoksita ja hänellä on edelleen yllänsä virkapuvun takki.Alkaa uusi sihtaus kohti tähtiporttia hanuri pystyyn ja sukkula kohti venusta.Juuri sillä hetkellä huoneseen astuu..... - ddfbgg
Mäkkaiveri ja rakentaa panokoneeen vanhasta polkupyörästä ja vostokista. Mäkkaiveri istuu polkemaan vauhtia poliisin hanuriin kunnes yhtäkkiä..
- 1+2=5
ketjut katkeavat ja lentävät Jormakan asunnon ikkunasta ulos, osuen naapurin isoon rottvaileriin joka vääntää tienposkeen 3 kilon paskaa......
- 307928
vaan eipä se näin keväisin erotu muista koiranulostekasoista, mitä talven aikana on sinne kertynyt. Mutta sieltähän jo liukastelee sinisessä tuulipuvussaan Armas Keränen, tuo himolenkkeilijä, pohjoissuomen lahja Imatralle. Juoksuaskel on kovin painavan näköinen, vaan eikös ihme, sillä lenkkitossujen pohjassa on kilotolkulla tuota aitoa luonnontuotetta. Lärvi punaisena Armas ähisee ja lausuu, että...
- kurkkuva
taidanpa potkaista tuota elottomalta näyttävää koirankutaletta. Ja niin Armas potkaisikin ja pyyhki lenkkarin pohjat rotvailerin mustaan turkkiin. tyytyväisenä Armas jatkoi juoksuaan, nyt paljon kevymmin askelein kohti....
- 307928
Mutterinrantaa, jossa haavit viuhuen kalamiehet taistelevat paikasta auringossa, vai oliko se kenties paikasta kaupungin rakentamalla uudella, omaisuuden maksaneella lippolaiturilla.
- ddfgfhgf
Siellä on eräs juoppo varannut eläkeläistovereilleen paikkaa koko aamupäivän. Vaikka on jo säkillinen muikkua niin pakko on pyyttää, ettei kukaan muu vaan saa saalista. Paikalle pölähtää Svetlana joka nostaa hametta ja..
- mistermän
Siitähän jo hänet tunnistaakin rekka-arskan sortavalasta olevaksi tyttöystäväksi, nimittäin vuoksen tuuli heilutteli hänen "huuliaan", niin että läpse vaan kuului vuoksenniskalle asti ja ....
- lurts
Thai hieromon tytöt oli käärmeissään kun vieraan lörttösen tuoksua tulvi sieraimiin. Mitä vittua tokaisi hieroja juuri vatkatessaan Paavon jöpötintä juuri samaan aikaan.
Siintä hermostuneena vahingossa puristi Paavon sukukalleuksia niin kovaa että tirskahdus vaan kuului kun kullista ei jäänyt kuin nahka pussi jäljelle.
Siihen Paavo kommentoimaan: No, vittujako tuosta. Eipä sitä enää juuri käytetäkkään kun kuseskeluun ja vetäisi maasto puvun housut jalkaan ja...
- PääJeesusmies.......
Lähti kohti paikallista konserttisalia. Siellähän esiintyikin juuri par aikaa Imatran rehellisyys ja avunanto jee jee jeesus meninki porukka.
Lavallahan olikin jo pari vähemmistön edustajaa epävireiset landolat kainalossa.
Paikkalle asteli itse pääJeesus lahkonjohtaja ja Suomen rehellisin ja vilpittömin uskon edustaja.Hän aloitti hartaan puheen landoloiden säestäessä:
Herran haltuun herran haltuun kaikki hillonne herran haltuun.Samassa alkoi yleisön joukossa kiertelemään nuorempia seurakunnan edustajia kantaen kolehti pusseja.
Lahjoittakaa uskovaiset rahanne kaikki hyvään tarkoitukseen.
Rakennamme tänne Imatralle uuden "paratiisin" ja kaikki rahanne käytetään varmasti ja vilpittömästi vain ja ainoastaan siihen!
Kun ihmiset olivat tehneet lahjoituksensa poistui pääJeesus lavalta vähin äänin ja ainoastaan landolan rämpyttäjät jäivät "musisoimaan" lavalle.
Takahuoneessa pääJeesus laskeskeli ihmisten lahjoituksia niin että 75% meni pääJeesuksen omaan liiviin ja loput "muusikoille".
Tilaisuus oli ohi ja pääJeesus häippäisi takaoven kautta vähin äänin kohti seurakuntansa "kirkkoa".Juuri kun hän oli kurvaamassa autoineen kirkon pihaan........... - , . , .- , .-
Tien sulkivat Virolaiset nahkatukat.
He olivat ilmeisesti kuulleet kuinka "hyvä" bisnes on uskonlahkon pyörittäminen pikku kylässä ja siinä sivussa puhdas ihmisten kusettaminen kaikin keinoin.
Repsikan paikalta säntäsi pääJeesuksen kimppuun pari tyyppiä ja alkoivat kimpassa repiä ukkoa ulos autostaan.
PääJeesus harasi vastaan kaikin keinoin mutta eihän hän mitää noille Virolaisille griminaaleille mahtanut olihan heitä jopa 3 porukassa.
PääJeesus makasi maassa kun nahkatukat potkivat porukassa paskat pihalle huijarista ja putsasivat hänen taskunsa sekä kaiken muun irtaimiston autosta.
Virolaiset poistuivat paikalta tuota pikaa ja huijari retku jäi virumaan kirkon pihalle pahasti murjottuna.
Paikalle kurvasi konstaapelit autollaan olihan joku sivullinen tehnyt asiasta ilmoituksen.
Kuskina partiossa toimi vanha tuttu Jormakka joka huijarin nähdessään tokaisi : Perkele! Tätä hetkeä olenkin odottanut jo pitkään.Siellä se vanhusten rullaaja makaa massa paskat pihalle potkittuna!
Nyt on minun vuoro maksaa vanhat kalavelat......... - kurkkuva
ja Jormakka avasi partioauton takatilan ja otti poliisikoiran, nimeltään DURAKKI ulos, koira oli saatu lahjoituksena Kurkijoen poliisipiiristä länsilaatokalta, pitovaikeuksien takia. Durakki alkoi heti haistelemaan maassa makaavaa jeesusukkoa ja kaikkien suureksi yllätykseksi se......
- 1+2=5
alkoikin vain nuolla omia pallejaan, siitä Jormakka hermostui todella paljon ja avasi palvelusasekotelon, viritti Beretta-mallisen 9 mm puoliautomaattipistoolin ja .............
- , , , ,,, ,
Lopetti Durakin.Jeesus ukkeli korahteli maassa ja piski veteli viimoisiaan siinä vieressä.Jormakka hyppäsi partiotoverin kanssa autoon ja suuntasi kohti uusia tehtäviä.Yöllisen kahvitauon jälkeen partio toveri kysäisi Jormakalta: Miltä tunsit kun ammuit Durak koiran?
Jormakka siihen rennosti hymähtäen: Rekyylin.....
Aamun sarastaessa Jormakka sai idean:............... - Kungaskirjoittaja
Nyt lähdetään kyttäämään suomalaisia autoilijoita, emme voi sakottaa ryssiä, koska ne tuovat niin paljon rahaa Imatralle. Aikansa kytättyään Jormakka huomaa, että sieltä tulee läski amishinttari kultaisella bimmerilla kolmeakymppiä, vauhti on kuitenkin liian kova ja lepikko soi. Jormakka avaa bemarin oven ja sisältä leijailee vahva..
- ooooom
pullan tuoksu.
Eläkkeelle on enää kuukausi ja nyt voi tämäkin mies ottaa rennosti. Ei tarvitse kauaa enää isotella ja yritää olla iso mulkku pienessä kaupungissa.
-Kaikille kerron, että Sortavalassa käyn naisissa, kun ei täällä oo sopivaa kokoa, mutta todellisuusdessa mulla on oma Aune Joutsenossa. Aunen kanssa..- throllaat
Ei tehdä enää muuta yhdessä ku ostaa Piranasta, tuosta Joutsenon surkeimmasta kaupasta, pullat iltapäivä kahvien lisukkeeksi. Aina kahvien jälkeen kaivan Aunen rollaattorin esille, lykkään Aunen puikkoihin ja työnnän sen kirkonmäen päälle ja potkaisen vauhtia sen persauksille.
Siinä sitten kun Aune viilettää kiljuen mäkeä alas minä poika...
- 1+2=5
olemme viettäneet yhdessä jo monta vuotta, tosin aune on minua 40 v. nuorempi, tapasimme lestadiolaisten suviseuroissa pohjanmaalla, jossa minä toimin tämän poliisityön ohella saarnaajana, ( oi niitä aikoja....), Mutta minusta on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan että minä ......
- oijoijoi
Olenkin nähnyt vain unta siintä että tuo Aune olisi 40v nuorempi.
Niinpä heräsin yhtenä aamuna hiestä märkänä kun tajusin sen.
Eihän siinä muu auttanut kun...
- 307928
lähteä kylpylälle nitrotansseihin etsimään parempaa. Pihalla odottikin jo koko EK-pelastuslaitoksen ambulanssi arsenaali, tanssien alkamista. Juuri silloin Jormakka näki Lehmäsaaren paronin, jonka käsittelyssä naiset olivat parketilla kuulemma kuin sulaa vahaa.
- tosi tosi
Mutta joskus kohtalo tarraa lahkeeseen eikä voi tietää,tuoko se satumaisen onnen vai heivauttaako isonkin miehen kivisimpään kapeikkoon.
Siihen vaan lyyhistyi Jormakan akan poika ihan huvien kynnykselle. Vaikka oli piipaamiehet ihan sutena paikalla, niin ei mitään voitu. Sisällä sen sijaan soitto soi ja - 307928
talousvaikeuksissa painiskelevan kylpylän uusi Gruusialainen talousjohtaja laski helmitaulullaan kompleksin debitteja ja kredittejä. Jostain oli kantautunut hänenkin " hoono soomi " tietoisuuteensa paronin taidot. Liekö pientä väärinymmärrystä havaittavissa, kun talousjohtaja pyysi bändin soittamaan mitä kuumimman tangon, jotta...
- kurkkuva
koko kylpylän porukka viihtyisi. Bändi oli jo "viritellyt" itsensä aika kiemuraan, koska bändi toimii ns. juomapalkalla ja sen kyllä huomasi! nimittäin bändin solisti Andrej Huja oli aika reippaalla tuulella ja aloitti laulamaan, vaikka musiikkia ei vielä ollutkaan. Huja vetäisi vanhan neuvostoliittolaisen tangon, nimeltään .......
- Perocca.
hilipati, hilipati, hilipati padas.....tämä viesti on tähän ketjuun sadas! Ja sitten olikin valssin vuoro...
- 1+2=5
joka alkoi.. "haistakaatte vittu satiaiset tippu, korpela kusi tuoppiin" ja koko kylpylän väki hurrasi ja yhtyi kertosäkeeseen, "korpela kusi tuoppiin".
Ilta jatkui yhteislaulun- ja ryyppäyksen merkeissä, kunnes tuli valomerkki......- mahorkka
ja koko lutoona painoi pössyttelemään mahorkkaa venesataman huoltolaiturille, jossa meininki jatkui kosteissa merkeissä. Kunnes paikalle sattui vartiovuorossa oleva yöväijy...
- tyttönen jäin ilman
mahorkka kirjoitti:
ja koko lutoona painoi pössyttelemään mahorkkaa venesataman huoltolaiturille, jossa meininki jatkui kosteissa merkeissä. Kunnes paikalle sattui vartiovuorossa oleva yöväijy...
Kävinpä viime viikolla ITALIASSA, kun kuulin, miehen huutavan PANETTAA PANETTAA, mies työnsi leipäkärryja, kun kysyin mitä mies huutaa, niin kuulin että, että hän myy kärristä leipää !
- palusolmu
tyttönen jäin ilman kirjoitti:
Kävinpä viime viikolla ITALIASSA, kun kuulin, miehen huutavan PANETTAA PANETTAA, mies työnsi leipäkärryja, kun kysyin mitä mies huutaa, niin kuulin että, että hän myy kärristä leipää !
Mutta ne sen panetat oli niin homeessa että me muut kipattiin äijä panettoineen päivineen saimaaseen.
Siintä sitten saimmekin ajatuksen ottaa Pertin purje vene ja lähteä seilaamaan, seilissä kun oli koko poppoo valmiiksi.
Niinpä sitä otettiin narut irti laiturista ja ...
- Kungaskirjoittaja
Lähdettiin kaatamaan joukolla kauraa pitkin puistoa. Joka päivä Olbe käy vapisevin kourin tekemässä tämän pyhän toimituksen. Takakontillinen kauraa menee parhaimpina päivinä pitkin Imatran keskustaa. Hän oli taas kaatamassa kauraa, kun paikalle sattui lihava naisten pyörien satuloiden haistelija, joka alkoi..
- salainen urkkija
Tämänkin viestin kirjoittaja on lintujen kivittäjä ja lintujen ruokkijoita vihaava !
Käykääpä katsomassa, näitten kirjoittajien sivuja, niin hämmästytte.
Menkää Suomi 24/keskustelu/laajahaku/nimimerkki. niin näette näitten uskomattomia kirjoituksia. Nimimerkit ovat : LIBERTY CITY ja CORVUS CORONE ja vielä pienin kirjaimin corvuscorone
Sieltä niitä uskomattomia kirjoituksia löytyy. Olkaa hyvä, mielenkiintoista iltaa ! - Kungaskirjoittaja
salainen urkkija kirjoitti:
Tämänkin viestin kirjoittaja on lintujen kivittäjä ja lintujen ruokkijoita vihaava !
Käykääpä katsomassa, näitten kirjoittajien sivuja, niin hämmästytte.
Menkää Suomi 24/keskustelu/laajahaku/nimimerkki. niin näette näitten uskomattomia kirjoituksia. Nimimerkit ovat : LIBERTY CITY ja CORVUS CORONE ja vielä pienin kirjaimin corvuscorone
Sieltä niitä uskomattomia kirjoituksia löytyy. Olkaa hyvä, mielenkiintoista iltaa !Hah hah, Busted. Testasin vaan, oletko vainoharhainen.
- iuytrjhgf
vedellä takataskustaan sadan eron seteleitä ja julisti, että meillä ei olla enää köyhiä ja kipeitä.
-Voitin lotossa!
Siinä samassa oli puoli katua täynnä hyvin pukeutuneita miehiä lyöttäytymässä seuraan, vähäpukeiset naistet ei olleet vielä kuulleet koko asiasta.
- Lähe meijä sakkii, myö tiijetää, mite raha poikii, sanoi - 307928
joku tuntematon kulkumies. Vaan palataanpa takaisin satamaan, jossa osa uljaasta tanssiporukasta oli saanut itsensä survottua Pertin Swan-merkkiseen purjeveneeseen. Kolmannella yrittämällä kippari sai paatin ohjattua aallonmurtajan kapeasta aukosta aavan saimaan puolelle. Samassa pahoja painajaisia näkevä paroni karjaisi " merirosvojahtiin !". Siispä...
- 050-0400
porukan ei auttanut muu kuin sitoa mies kiinni hytin pehmeisiin tuoleihin, juottaa hänelle vielä hieman terästettyä lääkettä ja
- 307928
nauttia itsekin tuota hurmaavaa mysiiniä, näin illan jo vaipuessa yön puolelle. " Merirosvoja Tiurunselällä !", örähti vahvuuksilla olleet raybaninsa hukannut kippari. Ja aivan oikein se kauempaa siltä näyttikin, mutta lähemmäs päästyään he huomasivat, että Afrikansarven Tiurussa asuskelevat hemmot, olivatkin lähteneet ongelle ja sössineet aironsa saimaaseen. Ja siellä ne nyt iloisesti heiluttelivat käsiään ja valkoiset silmämunat loistivat kuutamossa, kuin Suomalaisten olympiapurjehtijoiden purukalusto voittoisan purjehduskisan jälkeen. Ja toden totta, kauempaa se näyttikin merirosvolipun liehumiselta. "Hjuvaa iltaa" sanoi Mehmed tuo ainoa afrikansarven poika, joka edes vähän osasi paikallista kieltä. Johon..
- 040
kippari piippu suussaan ja hieman hymähdellen vastasi:"Ehtoota vaan pojjaat, mitä iänkaikkisen ihmettä te täällä teette tähän aikaan illasta, ja vielä noin vähissä varusteissa"?
- Naapurin Nakki
noo runkataan, paskotaan, juodaan ja tapetaan ihmisiä, mulla niin paska elämä ja frendeil myös. Sitten lähetää katsastaa parit misut tuolt jotka on venäläisii ja niil on kivat lortot.. siinä sitten illan myötä tajusin et tää keskustelu puoli on ihan perseestä! Jatkakaa vittu miten haluatte senki losoperseet
- Naapurin Nakki.
Ja samalla kun sain tuon äskeisen "14:58" kirjoitetun viestin laitettuu niin äippä tuli miun huoneeseen ja toi lämmintä kaakaota ja pullaa. Nyt jaksoin taas kirjoittaa jatkoo tähän tarinaan, tää on kivaa vaihteluu, oon nyt happy, jeeeeee.
Nyt on kevättä rinnassa ja aionkin mennä... - 307928
takaisin afrikkaan.. jätän khatin pureskelun ja keskityn klaanini arvojen levttämiseen, sanoi kolmella korvakorulla varustettu nuorimies huonolla englanninkielellä, ja lisäsi: " Toivottavasti, I hope so, Siellä ei mene yhtä hjuonosti kun täällä paikallisilla njuorilla". Ja silloin...
- 13579098
jysähti Imatran taivaalle täydellinen täysikuu.Koirat ulvoivat. Yksinäiset olivat yksinäisempiä kuin koskaan, hetero oli heterompi kuin koskaan ja pimeässä viinassakin oli prosentteja enemmän kuin koskaan, mutta kesällä niitetystä kannabiksesta ei riittäänyt enää edes toiselle serkulle.
Oliko elämä oli kurjaa? Oli. Mutta .... - annemarianne
..kesäturkkiin riisuutunut hetero pukki, kääri kannabalista tupakaansa, tyytyväisesti hyräilen : Kilisee, kilisee, kilisee. Ei elämä ole kurjaa näin keväälläkään, saan katsella blondi kanojen kaakatusta ja selitellä. "Enhän se minä ollut joka tämän sotkun sain aikaa vaan tuo blondimainen kana kiertue." Kanat oli toista mieltä . . .
- tsaijaiajai
Ne huuti et mee mäkkärille ja ota vaan sundance jäde, eläkä syö kanaa.
No heitin jäätelöt hetulaan ja kävelykadulle sen jälkeen pirkkoja kattelee.
No siintä pyyhkikin heti menee yx tosi uhkee.
Mä olin ihan fiiliksissä kunnes..
- Apinamies11
laukesin.
- mistermän
ja sitä tuli ja tuli vaan, kunnes ykskaks loppui. tuli täydellinen hiljaisuus, vain heppendaali sykähteli ylös-alas erittäin tyytyväisenoloisena, koska ennen tätä olin lauennut v. 2008 tukholman metrossa, silloin tosin......
- 6985439jj
olin viistoista ja päässyt just vaipoista ja Karoliinisen sairaalan suljetulta oastolta. Kyllä helpotti. Luulin, että olisin olut vapaa.VAPAA!
Satuin kuitenkin törmäämään yhteen naiseen ja se tuoksui niin hyvälle, että seurasin sitä satamaan ja Vikinglinen laivaan ja Helsinkiin ja kävelin sen perässä nelosen ratikkaan vai ikä sen numero nyt olikaan ja rautatieasemalla Joensuun junaan ja luulin jo, että sinnekö joudun, mutta nainen jäikin pois Imatran asemalla ja - 307928
tietysti kuuluisalla laiturilla yksi, joten...
- 1+2=5
ajattelin minäkin jäädä pois imatralla ja otin attasea-salkkuni junan hattuhyllyltä ja se perkeleen salkku aukesi ja sieltä putosi kaikki tekopenikset junan lattialle, jotka olin ostanut trollhattanin sex-shopin poistomyynnistä 587 kruunulla. samassa juna lähti liikkeelle ja tekohepit lähtivät pyörimään käytävää pitkin vaunun takaosaan. siinä sitä oltiin, tuumasin ja ........
- 307928
poistuin tyylikkäästi junasta, mutta sillan kohdalla. putosin suoraan kalastaja makin veneeseen, missä...
- 13126ä
Oli juuri lohen väsytys menossa. Räikkä huuti kelassa ja vapa oli aivan luokillaan jo. Makin silmät seisoi päässä kuin olisi ollut jossain transsissa.
Puolisen tuntia se sitä väsytteli siinä. Välillä kelasi ja taas välillä veti vapaa hampaat irvessä taaksepäin.
Mutta kohta kuului hirvee rusahdus ja huomasin...
- 307928
että kalastuspuiston pöydässä tuli paikalliselta karatekalta päivä täyteen ja hän otsallaan täräytti ravintoloitsijalle hieman lisämenoja, rikkoontuneen kuttaperkkapöydän muodossa. Kävin ravintolan kalapäiväkirjasta katsomassa vuoden suurimman lahnan painon ja totesin, että onpa Imatran lahnat lihoneet sitten viimenäkemän. Tästä intoutuneena....
- lhajna
Suuntasim kohti paikallisia baareja.
Siellä niitä kuuluisia Imatralaisia lahnoja on oikein urakalla.
Siispä kaivoinj oman "vavan" esiin ja vilautin sitä niille lahnoille ja...
- mariannemari
.. hyppäsin vuokseen ja uin toisellepuolelle virtaa. Huomasin nahistuneen itkunsekaisen blondin parvekeella.
- Plaahiu
Ehdotin hänelle että siirtyisimme paikalliseen kuppilaan.
Siellä sitten laitoin jukeboksista soimaan Hannu Palon ja Paten Neljäs mies biisin. Mimmi alkoi välittömästi lämmetä kunnes...
- jatkuuuuuuu
ehdotin että kävästäskö tossa inva wc:ssä vähän paineita purkamassa ja hän sanoi sihen että?
- qweds
Ja silloin havahduin, no perkele.
Siintä on niin kauan kun viimeeksi sain naista että en edes muista mitä niiden kanssa pitää ylipäätään tehdä.
Siispä vedin rulla sukset jalkaan ja aloin hiihtää kohti Lappia.
Piiiitkän matkan hiihdettyäni tuli kuuluisat karpaasit vastaan ja...
- tämän jälkeen
Pelkissä kalsareissa.
- mistermän
Karpaasi-jari otti vyölaukustaan epämääräisen pullon ja otti niin pitkän huikan, että puteli meni yhdelläkertaa karpaasin nielusta alas ja sen jälkeen hän röyhtäisi niin, että riekkoparvi säikähti vaaran takana ja naarasriekot tekivät hätäpäissään nahkamunat hangelle. karpaasi-mika oli dopingista niin sekaisin, että toinen suksikin oli väärinpäin jalassa, mutta ei tuo näyttänyt vauhtia haittaavan, kun kaksikko katosi kuusamon karuun maisemaan. Aikani ihmeteltyäni suuntasin kohti rukan hiihtokeskusta ja istahdin bistro baariin ja siellä näin tutun kasvon, itse vanhempi konstaapeli jormakkahan siellä istui baarissa toinen pujottelusuksi jalassa ja joi jo kuudetta tripla-salmiakkikossua. Menin tietysti tervehtimään häntä, mutta sitten katsoin jormakan.......
- siisuhiiri
Jormakan selkää. Sieltä törötti slalom sauva, noin kymmenen senttiä sisään työntyneenä.Siinä sitten ihmettelin että miten se sinne on joutunut ja kuka on työn takana.
Jormakka kun ei enää ollut salmarien jälkeen tolkuissaan, jotta olisi pystynyt kertomaan asiata.
Siltä seisomalta otin puhelun Mikki Hiirelle, poliisimestari Sisun kunnia apulaiselle.
Tämä jos mikä juttu on hänen heiniään.. - 1+2=5
siisuhiiri kirjoitti:
Jormakan selkää. Sieltä törötti slalom sauva, noin kymmenen senttiä sisään työntyneenä.Siinä sitten ihmettelin että miten se sinne on joutunut ja kuka on työn takana.
Jormakka kun ei enää ollut salmarien jälkeen tolkuissaan, jotta olisi pystynyt kertomaan asiata.
Siltä seisomalta otin puhelun Mikki Hiirelle, poliisimestari Sisun kunnia apulaiselle.
Tämä jos mikä juttu on hänen heiniään..näppäilin uutta puhelintani ja jotenkin sössin, kun puhelimeen vastasikin mika salo, koska mikki hiiri ja mika salo olivat puhelimessani peräjälkeen. No eikun tarinoimaan mikan kanssa japanilaisista tantra-sex-asennoista ja jormakan asia unohtui kokonaan... no mikakin tuntui olevan vauhti päällä koska hänen vaimonsa, mikälie olikaan nimeltään oli lähtenyt kotoa pois, koska mika oli löytänyt uuden ystävättären tokiolaisesta "alan kaupasta" eli radioaktiivisen kokovartalokuminuken kolmella aukolla, nimeltään "ot an sui hin". no siinä tarinoitiinn ja samalla kuuntelin melkoista ähinää puhelimesta, kunnes hirveä jysähdys!!!! ajattelin että nytkö lähti se viitosreaktori ilmaan, mutta se olikin mikan kuminen kaveri joka losahti kesken kiireiden. samalla puhelinyhteyskin katkesi ja minä tilasin jormakan piikkiin tripla-tupla-bruunusluumuliköörin koskenkorvalla ja aloitin.....
- 00tt22
uuden luvun elämässäni. Vannoin, että en enää käytä kertaakaan vanhaa kännykkääni. Híttolainen. Puhun aina pelkkää paskaa, soitanpa mihin numeroon tahansa. Äh! Nyt etsin uusia tuttavuuksia.
Pitäisikö lopettaa juominenkin? Nytkin olen sössöttänyt Jormakalle vaikka mitä ja mies on ollut kuolleena jo kaun.Sitä se vanha viina teettää.
Voi pojat, koska tänkin miehen pää selviää! Lähdenpä tästä tekemään parit kuperkeikat keväthangelle.En ehtinyt edes eteiseen, kun - tm testaa
jo hiukan pitkäksi kasvanut lettini jäi jalkani alle, ja teinkin ensimmäiset kuperkeikat kirpparilta ostamalleni persialaiselle matolle. Prkl....nyt muuttuu meikäläisen tyyli hevarista enemmän iskelmän suuntaan, sillä tämä oli jo neljäs kerta tällä viikolla kun
- jaaaaaa
Housuni tippuivat nilkkoihin keskellä kävelykatua.Ja sitten?
- mistermän
vastaani käveli lintulan nuunaluostarin naisporukka, jotka olivat tulleet tutustumaan imatran nähtävyyksiin. siinä he sitten ihmettelivät suut auki minua ja minun "pikkuveljeä" jota tuskin näkyi, koska ilmanlämpötila oli vain 2 . rohkein nuunnaporukasta sisar-martta alkoi lähestyä minua ja yhtäkkiä hän otti laukustaan pippurisumutteen ja ..........
- Ja minua vitutti
Kun menin huhtasenkylään katsomaan housuunsa paskantanutta vanhaa koiramesrnukkaria, jonka rakit rääkyvät pihalla vitutustaan.
SÄÄLITTÄVÄ OLIO, ajattelin tuosta haisevasta Juoposta.- meisrukka
Sen jälkeen ajattelin itseäni, olen vielä säälittävämpi. Enhän edes osaa kirjoittaa. Mikä on koiramesrnukkari? Olenko menettänyt vähäisenkin järjen päästäni? Niinpä asetuin tuon vanhan miehen viereen istumaan ja kuuntelemaan mitä hänellä on minulle kerrottavana.
Siinä tovin kuunneltua miehen viisauksia purskahdin itkuun ja annoin hänelle kaikki rahani lompakostani ja hyppäsin jopon selkään ja suunnistin kohti..
- 307928
..Bionmäkeä. Jospa sieltä vielä löytyisi lisää sitä vanhaa viisautta. Vaan kadonneet olivat nk. "kokemusjätkät " . Autuaimmille Gambinamaille matkanneet ajattelin. Mäki alas ja Mataraan.....
- fhgfgh
Mutta ajoinkin rantaan,,,ja
- erk
ja pian sinne saapuivatkin ensimmäiset paikalliset asukkaat,vesijet ei vielä oikein skulannut ku jäätä oli yli riitteen.Mutta autoilla voi jo elvistellä ja maatuskat keikaili bikineissään olihan jo 8 asteen helle.200 hv Yamahastakin otettiin jo ensimmäiset savut,pian on Immala vapaa jäistä.
- 307928
Ilmavoimat esitteli jonkin harjoituksen nimissä kalustoaan Immalan taivaalla, kuin parhaina aikoina. Erona oli vaan se, että Libyaan mobilisoituja Fouga Magistereita tippui pitkin ja poikin tuota juomavesiallasta. Näiden uljaiden ranskalaisten " tappokoneiden " joukkoon oli eksynyt paikallinen noita-akka, Viipurin torilta ostetulla luudallaan. Hieman jo vapputunnelmissa, jos sen näin sanoisin, tuo Imatralainen lumovoimansa jo aikoja sitten menettänyt akka. täräytti kymppimämmipitoisen jälkipolttonsa päälle ja piiskasi varsiluutansa kohti...
- tm testaa
atmosfäärejä ilkikurisen naurunrätkätyksen tavoittaessa Immalan rannoille kerääntyneiden uteliaiden korvat. Ja mitä vauhtia tuo ikivanha varsiluuta menikään akan komennossa, luudanpää hehkui punaisena kuin Ovakon teräs, ja
- pyhimys-seikkailee
Vuoksenlaakson turvakodin piippujen savut. Ei savua ilman tulta sanotaan, ehkei täälläkään.
- tosiystävä
käytän nettiä vain laskujen maksuun
- kuppaopiston naiset
Mutta kuin "vahingossa" kun vaimo ei ollut näkemässä siirryin laskujen maksusta sihteeri opiston sivuille.
Siellä on sitä tosiystävän tarjontaa riittämiin minullekkin, joten tartuin heti tilaisuuteen ja..
- 307928
vilkaisin taivaalle, jossa akan venäläisvalmisteinen luuta nikotteli pahaenteisesti. "älä tule paha piikki , älä tule ollenkaan" manaili akka, luudan menettäessä nopeasti korkeutta. Per.. noitui akka ja manasi huonoa tuuriaan. Mutta niin vaan akka kaikkine luutineen tupsahti paikallisen ...
- atoin
... juottolan terassille,eikä kukaan huomannut mitään koska siellä niitä noitia on nähty.Oluen tarjoajia riitti,sillä olihan kevät ja noidista hieman pulaa.
- tm testaa
Akka kieltäytyi kohteliaasti tarjouksista, sillä hän oli luudalla liikenteessä ja näin ollen oli parempi pysytellä lentokunnossa. Onkohan Mikko työvuorossa, arvuutteli akka mielessään, nimittäin Mikko oli aikoinaan ollut värvättynä Luutasotakoulussa, ja voisi mahdollisesti auttaa akkaa tämän ongelmissa. "Anteeksi, mutta onkohan Mikko työvuorossa?" kysyi akka tiskin takana seisovalta iloisen näköiseltä tarjoilijatytöltä. Mikkooo, sua kysellään, huikkasi tarjoilijatyttö olan yli takahuoneeseen...
- kateellinenharjakain
Käytän nettiä lähinnä parempiosaisten kiusaamiseen. Venäjältä tullessa on neliveto muutenkin kuin autossa.
- Mr Mahorka
Totesi Mikko ja ihmetteli ettei ne baarin väli-väli aikaiset koskaan muista hänen työvuorojaan.Pitäähän sitä muutakin tankata kuin itseään ja siihen ruosteen ruskeaan Subaruun ei saa sopivaa menovettä kuin Svetosta.
- mikkosi
Ei ole subarua
- vipatti
mikkosi kirjoitti:
Ei ole subarua
Tajusin, se onkin Fiat 600, takavetoinen.
Tuo takavuosien namupala. Siis huristelin seikkailussa eteenpäin..
- 307928
ja koska matka taittui niin hitaasti vaihdoin menopelini paikallisessa vilppi- ja petos liikkeessä uudenkarheaan vm-64 Fiat milletrecentoon. Kärryssä ei ollut jarruja, joten matkan teko kulki sukkelasti, kuin paikallisen pikajuoksijakuuluisuuden, sadalla metrillä,Suomi-ruotsi maaottelussa joskus 70-luvulla.Äkkiä huomasin olevani satamassa, johon tuo merirosvojahtiin osallistunut "valmiusjoukko" oli palannut ja ....
- -____------
Sieltähän se johanna tukiainenkin käveli tissit hölskyen ja pyysi minulta..
- tuksart
Lainaan uutta Seiska lehteä, että saisi tietää missä uusi aviomies on oikein menossa, ja kenen kanssa.
Yksin kun jouduin olemaan häämatkallakin ja se Arton perkele vaan luuhas jossain luoja ties missä ja kenen kanssa.
Mutta kun Seiskaa ei ollut tarjolla painelin lähimmälle ärrälle kyseleen.. - jknjkjkldf
olisko heillä jallua myynnissä.Ostinkin lehden ja menin sitä tuksulle esittelemään josko hän innostuisi..
- 1+2=5
ja mikä ihana näky minua odotti.....tuksu istui lyhyessä minihameessa, ilman pikkareita! katsoin huumaantuneena sheivattua liplaattoria, joka oli aivan selvästi kostunut, en mahtanut itselleni mitään, vaan......................
- 9876543
mutta siitä tuksu ei pitänyt vaan meni poikain väliin väkisin ja levitti...
- vissypullo.
...juttua, että arto ryyppäs viikon ja joutu putkaan.
- 307928
ja eihän se arton putkareissu meitä paikallisia kiinnostanut, vaan se, miksi kananmunat oli tuksun keikalla niin raakoja. epäilemättä tämä johtui puumalalaisesta sivistymättömyydestä, ja siitä, miksei imatralle saatu kansallisesti edes laatuluokaltaan kohtalaista poppilaulajaa. muttei se meidän montun poikia haitannut joten...
- mitään en oo ottanu
Kaivoin itse myös vanhan Landolani kotelosta esiin ja näppäilin skordeja kuin vanha kunnon rokki stara konsanaan.
Siintäkös ravintolan pirkot alkoi lämpenemään ja ehdottelemaan jatkoja mulle.
Illalla sitten poistuimmekin tyttöjen oppilas asuntolaan ja tilanne alkoi kehittyä,
kunnes ovi aukesi ja sisään astui vaatekaapin kokoinen järkäle.. - 307928
tuumasi, että voi helvetti mikä näitä imatralaisia karvanoppapoikia oikein riivaa, kun pitää joka mutkassa persettään jakaa. vaan eipä saanut kicksejä järkäle amispojasta ja jatkoi matkaansa kohti...
- poiuythgf
Lappeenrantaa. Mutta mitäpä siitä, kulkumiehiä tässä elämässä riittää ihan tarpeeksi ja niitäkin, jotka eivät mene minnekään, vaan pyörivät lujilla kierroksissa lähtökuopissa rippikouluiästä kuuskymppiseksi.
Sitten vasta vanhainkodin ovella lähtee mopo käyntiin ja - helvetin enkelit
pyritään paikalliseen harrikkaklubiin.........
- DD
ou jee
- harpap
Sanoi paikallinen turaparta siellä ja toivotti pappa meihen tervetulleeksi.
Pannaan pojan mopeed kuntoon sanoi... - öö.öö.ö
Tuo peloton Yx Kuuma Karju ja jatkoi polkemista Yosemitillaan kohti uusia seikkailuja jotka jatkuu Lehmäsaaren Paronin tiluksilla.
Ryynipertin makkaraa grillaten ja Koffia siemaillen. - 307928
kunnes josemitestä ketjut loppuivat ja kohvista tuli pohja vastaan. Niinpä tämä ryynipertin makkaran muotoinen karju suuntasi matkansa kohti paikallista markettia, tavoitteenaan hankkia hieman täydennystä huventuneisiin vappujuomavarastoihinsa. Ovella tuli kuitenkin julma täti vastaan ja sanoi karjulle.....
- kaupan julma täti
siulle ei nyt keppana enää tehoo, lähe Tallinnaa ja osta kunnon Viron Valgeeta ja......
- joosem
Niinpä siitä vittuuntuneena poljin Yosemitillani katsomaan karhunmäelle PASA:n peliä.
Sieltä saa aina aivan pelin loppu puolella ostettua neljä grilli makkaraa yhden hinnalla.
Siinä sitten istuin penkillä ja mutustelin OK grilleri makkaraa, tuota halvinta ja surkeimman makuista grilli makkaraa.
Heitin viimeiset makkarat huiviin ja nuolin sinapit paperista pois ja suuntasin pyörän kohti.. - pyöräilijä niskalta
..Svetoa. Yosemitani vakuutuspaperit eivät olleet kunnossa ja viisumikin oli mennyt jo viime vuonna vanhaksi, joten...
- 307928
ystävällinen tullihenkilö kävi takahuoneessa hakemassa vappujuomat ja savukkeet, sekä toivotteli hyvää vappua. Johon puolestani ....
- ryyphörpskluk
Vastasin samalla mitalla ja otin heti kunnon siivut Stolisnoja votkasta ja heitin mallun huuleen ja jatkoin matkaani.
Siinä rajapatsaan liikenne ympyrään tullessani huomasin pari puliukkoa istuskelemassa ojan pientareella.
Kurvasin välittömästi hemmojen seuraksi ja alettiin viettää vapun aaton aaton aattoa oikein alan miesten tyyliin. - 307928
Vaan eipä aikaakaan, kun sattumalta paikalle sattui kamera kaulassaan ja lehtiö kädessään, paikallislehden alalle aikova toimittajan retale. "Voisitteko valaista asiaa hiukan" ölähti toimittaja ja otti....
- 1+2=5
mälliruutan taskustaan ja sitten huomasi rasian olevan tyhjän... no ei hätää sanoi toimittaja, jonka nimi oli rolf bärihuddan , hän otti tien reunasta koiranpaskan ja latasi ruutan täyteen ja ruutta huuleen.....no niin alan miehet, nyt voisitte hieman kertoa.............
- timolavi
mutta baariinhan en voi mennä,jos siellä on entisiä työkavereita esimiehestä puhumattakaan
- puistovahti
ei se mittään, mennään sitte koskipuistoon vanhoja muistoja verestämään. Jos joku muistaa mitä myö siellä tehtiin....
- buubbbb
Siiloin ku amiksessa vielä oltiin.
Vähä uskalti pussailun lomassa tissi hieroa kunnes..- mistermän
tuli taas mopot mieleen ja ei kun solifer exportilla baanalle. matka suuntautui kohti......
- 307928
sienimäenrantaa, jossa kuulemma uudella, uljaalla, luvattomalla laiturilla vietettiin koko kylän yhteisiä vappubileitä. Rolfkin heräsi exportin tarakalla ja kaivoi esiin Konica- merkkisen järjestelmäkameransa, mutta....
- laiituri
Huomasi ettei tullu ku musta valko nega mukaan ja pakko oli suunnata kokka kohti ärrää. Uus filmi kehiin ja eskimo puikko suuhun ja takas vuoksen rantaan.
Mutta johan ne olivatkin siellä kännipäissään polttaneet koko laiturin ja pari kerennyt hukkuakin joten ajattelin, vitut näistä Urpoista - eivoiollaaa
Ja meni lukemaan lappeenrantalaisten keskustelu palstaa ja huomasin et ne on säälittävää porukkaa.
Yrittävät siellä olla yhtä viksuja ku myö imatran ihmeet.. - 307928
ja toden totta ! Ainahan lappeenrantalaiset ovat yrittäneet meiltä Imatralaisilta kupata, mutta ei se meitä äveriäitä haittaa. Siispä läppäri lensi Vuokseen ja vauhdikas matka jatkui...
- xxyyzz
omaan sänkyyn. Vedin marimekkovuokkofriitalapussilakan kaulaan asti ja uni tuli melkein heti, sillä naapurin koira, joka haukkuu päivät päästään yksinäisyyttää, oli vaiennut ja yläkerran bilettäjät eivät ollet vielä kotiutuneet
Unessa näin vanhan talon, jonka ulkorappusilla seisoi valkoinen iso rotta, se hymyili minulle.... - Jonnet -.-
Ja totesi että : Luinpatuossa imatranpalstaa ja huomasin kuinka lapsellista ihmistä siellä kirjottelee , Paskahommat kaikilla mielessään kuin viemärirotalla. No muttapajoo eipä taida sanavarasto olla tarpeeksi laaja tai sitten on muksuilla asenneongelma. Mutta "paskaako" minä mistään tiedän rottahan vain oooolen. Sitten heräsin /housuun paskomatta ja lähdin ulos 24 neliöisestä kartanostani ja pihalla näinkin...
- oosama
Valkoisen peitteen maan kamaralla.
Voi perkele, se on taas satanut lunta. Vai olenko vetänyt liikaa lunta nenään ja näen vaan hallusinaatioita.
Ei kai ole nuo parin metrin korkuiset muurahaisetkaan normaaleja.
Nukuin vuorokauden lisää ja heräsin ilo uutiseen,
Bin Laden on viimein saatu hengiltä.. - 307928
ja mitä vielä ! kun katsoin ikkunasta, siinähän itte marttyyri lakasi rappusiaan. Tietysti halusin tarkistaa asian ja panin kakkulat päähäni. No eihän se Osama ollut, vaan naapurin akka paplarit päässä. Yhtäkkiä muija säntäsi kadunvarteen harjoinensa ja......
- 22002200
huusi niimpajo minkä keuhkoista lähti että....
- nuita-akka
Ja polkaisi luutansa lentoon. Samalla pari Hornettia ilmestyi horisontin takaa ja alkoi tulittaa tuota muijaa.
Mut muija painoi James Bond nappulaa ja luuta suihkas mustaakin mustemman pilven ilmoille.
Hornetin näkyvyys loppui kuin veitsellä leikaten ja syöksyi maahan hurjasti rysähtäen.
Liekit löi ja musta savu nousi taivaalle.. - minäkö noita
..ja sitten minä taas heräsin ja tunsin kissankusen maun suussani ja epäilin noitten inhottavien naapureitteni ison kollin kusseen suuhuni kun olin "pilvessä"...
- 307928
.. laitoin kahvit tippumaan, kipaisin hakemaan aamun lehden ja mitäs siinä lukikaan ?
- kuravelliä
Ensi vuonna on aprillipäivä peruttu.
Olin harmistunut uutisesta. Minä kun niin tykkään kujeilla.
Siintä masentuneena otin puhelimen käteen ja soitin... - 307928
Lassila& Tikanojan asiakaspalveluun. No sieltä sain tietysti samaan hintaan kuunnella kolmannen luokan Liettualaisen kamariorkesterin feikki Bachia. Palvelua en kyllä saanut, joten sanoin sopimukseni irti ja päätin toimittaa roskani...
- siisti mies
...Svetoon johtavan tie varteen. Siellä näyttää olevan myös venäläisten aloittama lupaava ilmainen kaatopaikka, joten lisänä rikka rokassa...
- homma meni pieleen
.....ilahtuneena ilmaisesta kaatopaikasta, joka oli vain parin kilsan päässä kodistani lastasin peräkärryyn kaikkea tarpeetonta tavaraa ja köröttelin venäläisen rekan perässä kohti Svetoa.
Juuri kun aioin ryhtyä purkamaan lastia tien ojaan kurvasivat paikkakunnan seriffit paikalle....- 1+2=5
omien roskapussien kanssa, koska hekin olivat irtisanoneet jätekuljetukset lassila ja tikanojan kanssa. siinä sitä sulassa sovussa tyhjennettiin roskat venäläisten rekkojen taakse ojan pohjalle, samassa ojassa viereisen rekan kuljettaja andrei väänsi sellaista 4 kilon moskovalaistyyppistä puolilöysää jöötiä ja kun jööti kolahti ojan pohjalle andrei ei paljoa pyyhkinyt vaan nosti verkkarit ylös ja kapusi hyttiin. sen jälkeen me..........
- hähää
jokainen tarinaa jatkanut kierii omissa jätöksissää iloisina :)
- hani ja boygirl
....totta mooses, niin tehdäänkin ja eikun taas kulmille friiduja tsiikaan....
- spruiiiiit
Ja näkyhän oli mykistyttävä.
Ilmat lämmennyt, joten vaatetus myös vähentynyt ja mmm... kyllä näyttää hyvältä.
Muodokkaita tyttöjä tulee vastaan jatkuvasti.
En kestä enää painetta vaan ... - 307928
tajuntani katoaa. kun herään ympärilläni on valkopukuisia venäjää mumisevia olioita. missä olen ? pikkuhiljaa tilannetta hahmotettuani, huomaankin olevani...
- je.
Säälittävä ketju. Näkee hyvin minkä tasoisia ihmisiä Imatralla asuu.
- uijuijaivoi
Ja siksi tämä yläpuolelle kirjoittanut ihminen on muuttanut tänne.
Huomasi kuuluvansa samaan kastiin joten on onnensa kukkuloilla.
Minulle sen sijaan meinasi käydä huonosti kun...- mene svetoon :)
Muutin kylläkin työn takia, ja en olisi muuttanut jos olisin tiennyt millainen paikka tämä on. Et varmaan tiedä mitä työ on. Se on sellaista että mennään johonkin paikkaan yleensä 8 tunniksi ja sen paikan pomo eli työnantaja maksaa palkkaa. Palkka on sama kuin raha.
Täytyy sanoa etten ole ikinä asunut näin kuppasessa kylässä. Ihmiset on kateellisia, sen näkee yllä olevasta kommentista. Mikään muu ei ole tärkeä kuin se oma napa.
- leila luuvalo
....ja eipä kulunut pitkä aika kun huomasin olevani samanlainen kateellinen kitisijä, joita huomasin kaupungin olevan pullollaan.Kunnes tajusin haa.... ehkä minusta ei tarviikkaan tulla samanlaista...
- nöyhinmöy
Ja kauhukseni huomasin kun kaivoin napaani siellä olevan sitä kuuluisaa napa nöyhtää.
Kaivoin ne pois ja työnsin ne suuhuni, se maistui yllättävän hyvälle.
Siintä intoutuneena aloin kaivaa persettäni ja nuuhkin ja nuolin sormiani hullun lailla kunnes olin aivan pilvessä ja,, - 307928
muistin kuulleeni syntymäpaikkakuntani sisäsiittoisen asujaimiston harrastaneen samanlaista meininkiä jo vuosisatoja. no voidaanhan sekin tietysti työksi laskea, mutta täällähän siitä tuskin palkkaa maksetaan. joten jouduin palaamaan kaikkine nöyhtineni valssaamaan kahdeksaksi tunniksi kuin zombi ja muistelemaan ikiihanaa synnyinseutuani...
- Nilla Ala-Kynsikäs
..kaukana Lapin tuntureilla. met kävimmä Naima-Aslakin ja Soikhiopään kanssa paikallisessa menomestassa Äpyritsiputuritsipuolilautatsibaarissa juomassa mellanööliä...
- mariitkumari
Siellä sitä sitten nushittiin kaikkea mikä vähänkin liikkui.
Joten kai siellä sitä sisäsiittoisuutta tuli yhdelle jos toisellekkin.
Ja etenkin toiselle.
Mutta ei auta itku markinoilla ja eteenpäin on mentävä sanoi mummo lumessa, niinpä siintä... - pekhamm
pakkasin kansallispuvun essun taskun täyteen sultsinoita ja laukun puolilleen kondoomeja. Niistä saa hyviä ritosoja, jos tulee kuuma kesä ja paljon kärpäsiä.
Ja sitten auton nokan kohti venepaikkaa.Tästä ei kesämökkipäivä enää parane. Eikä muuten muukaan päivä. Hyvästi pomo, minä lähden, sinä jäät. Saa jäädä joko hyvästi tai pahasti.
Kun käänsin radion kovemmalleen Tainionkoskentiellä .... - birraarra
Kuulin jymy uutisen.
Suomi kohtaa lätkän finaalissa Ruotsin.
Niinpä painelin kaasu pohjassa kauppaan ostaa täyden lekan birraa
ja aloitin henkisen valmistautumisen peliin kunnes... - jjkklloo
äkkäsin, ettei peliä voi katsoa yksin. Ei voi. Kenelle kommentoi, kun ukko kuin ukko epäonnistuu kentällä ja laukoo ihan tyhjästä paikasta kohti Rääkkylän s-markettia. Siispä..
- pandyis
Päätin lopettaa koko jääkiekko vouhotuksen ja siiryin naisten peliin,
siis slibandyyn. Oikealta nimeltä sähly.
Se on oikea tyttöjen harrastus. Niinpä vedin rannekkeet käteen ja juoksin maila ojossa kohti urheilutaloa missä ne muutkin sählääjät on ja.. - viktoria bekham
vaikka mulla olikin ihan urheilufiilis ja kamat mukana peliä varten ja vähän pään siäänkin, noin ohimennen sanottuna, niin kun sattumalta vilkaisin olkani yli parkkipaikalla, muutinkin elämäni suuntaan - niin se elämä ihmistä ohjaa- ja hyppäsin Reinon autoon. Olin aina ollut lätkässä Reinoo. En sen tossujen takia vaan takia, vaan koskaRreinolla oli amerikanrauta ja ihana parransänki.Meillä oli synkannut jo yläasteella, mutta sitten yks marketta tuli väliin ja ....
- 307928
alkoi väitellä Reinon kanssa Moparin luotettavuudesta. Samaan aikaan televisiosta alkoi Suomen ja ruotsin välinen lätkäottelu. Pelissä oli pelattu 2.36, jolloin....
- raitis ja reipas
....luovutin katsomasta koko peliä. Ei vielä yhtään maalia tehty koko pelissä!
Minähän en kauaa sellaista tyhjän päiväistä söhellystä viitsi katsoa, joten pirautun kamulle ja.... - snowssu
Kyselin kuulumisia.
No se sanoi joutuneensa eilen putkaan kun luulivat sitä diileriksi.
Tosin yrittti vaan tehdä vaikutuksen yksiin pirkkoihin ja veti sunnuntai vehnä jauhoo neenäänsä.
Vähä tulis niiku et ois joku kokaaini juttu menos.
Siintä sitten lähdettiin. Mä poljin jopoani ja kamu hyppäs tarikalle.. - polliisia pakoon
....poliisi lähti peräämme pillit soiden ja pysäytti meidät piikkimattoon. Kysyivät henkkareita et ollaanks jo täytetty 16v? Alaikäset ei kuulemma saa kuljettaa tarakalla matkustajia. No, me päästimme räkäsen naurun,,,
- hurmoordyy
Tässä on kuulkaas konsta kierretty vähän muutakin kun tahkoa.
Meinaan jotta ikää riittää vaikka muille jakaa.
No näytimme sille passit ja ajateltiin et vittu, hypätään junaan ja sillä hesaan ja siellä hypättiin ensimmäiseen lähtevään ruotsin laivaan.
Se oli menoa sitten... - 307928
Mutta vasta puolimatkassa huomasimme, että olimme hypänneet Korkeasaaren lauttaan. Siis sinne serkkuja katsomaan....
- apinaksi luultu
....hypättiin Korkeasaaressa laiturille ja päätettiin vilkaista apinoita kun olimme kuitenkin saarelle joutuneet. Paviaanihäkin luona saaren vartija tarttui rinnuksiini ja alkoi raahata paviaanihäkkiin ja muistutti ettei sieltä noin vain karata pukeutumalla farkkuihin ja teepaitaan, hämäys ei onnistu......
- pabuun
No siellä sitten istuskelin serkkujen seassa ja mietin et mite helvetissä täältä pääsee pois.
Silloin sain ajatuksen.. - ruutiroskis
Paviaanillahan on punainen peppu ja minulla ei. Sitäpaitsi, farkkuni eivät olleet viimeisen muodin mukaiset.
- apinan raivolla
..nälkäkin alkoi jo kurnia. Ei nää paviaanien sapuskat ole yhtään maukkaampia kun ite kokkaamani hernesoppa. Banaanit kelpais mutta yks iso paviaaninkorsto ryösti sen. Yks tyttöpaviaani tais rakastuu mäikäläiseen, nyt pitäis päästä pois ja äkkiä...
- 1+2=5
apinan raivolla kirjoitti:
..nälkäkin alkoi jo kurnia. Ei nää paviaanien sapuskat ole yhtään maukkaampia kun ite kokkaamani hernesoppa. Banaanit kelpais mutta yks iso paviaaninkorsto ryösti sen. Yks tyttöpaviaani tais rakastuu mäikäläiseen, nyt pitäis päästä pois ja äkkiä...
huomasin jutilan kävelevän kohti korkeasaaren baarikahvilaa ja ilmeisesti nilkkatulehduskin oli jo parantunut...... no ei kun jutin viereen istumaan ja tarinoimaan, jutilla oli lyönyt putken päälle, alkaen jo kun menivät sinne kiekkokisoihin muutama viikko sitten ja kyllä sen huomasikin! no ei siinä mitään otettiin ja sitten tuumattiin, että lähdetään kaupungille tsiikaan fogeleita ja niin me rallattaen astuimme lauttaan joka lähti kohti kauppatoria......
- 307928
missä juhlat olivat jo tauonneet. Ainoastaan laiturilla istuivat Nurminen, joka ihmetteli otsassaan väärinpäin olevaa kansanvälisen jääkiekkoliiton leimaa, sekä Kummola, joka lohdutteli Nurmista siitä, että hyvä ettei nahka sentään mennyt rikki, kuten hänellä muinoin autoillessa. Huonoa tuuriahan siinäkin sattui olemaan, kun pikkutiellä Kummolan autoon iskeytyi Salama. Mutta se onkin jo kolmas tarina.. Joten lyöttäydyimme poikien kimppaan ( koska tiesimme Kummolalla olevan jääkiekkoliiton luottokortin ) ja suuntasimme...
- viidettälinjaa
kohti viidettä linjaa, koska juti oli hävittänyt omien sanojensa mukaan kellon,kalsarit ja tietenkin kultamitalinsa erääseen virolaisten vuokrakämppään, jossa hän oli käynyt parantelemassa kipeytynyttä nilkkaansa. menimme rappukäytävään ja hissillä 6 kerrokseen ja eikun ovikelloa soittamaan....ring,ring.....ja oven aukaisi tiiu niminen "nilkanparantaja" , jolla oli 4 kultamitalia kaulassa ! sisään päästyämme huomasimme huoneessa tuttuja hemmoja ns.kimppaparannuksessa ja vielä parempaa... sekavanoloinen mertsi selosti tilannetta banaani mikrofonina!!! nyt on kuulkaas juhlat loppu totesin ja......
- track one
lähdin hiljakseen poistumaan asunnosta.
Ulkona oli hiljaista,vain muutama ratikka kolkutteli kiskoilla,eikä ihmisiä nakynyt juuri lainkaan.Hakaniemen hallikin oli jo tunteja sitten laittanut raskaat ovensa kiinni,tori oli puhdas ja siisti ja lokit kiertelivät sen yllä etsien viimeisiä makupaljoa ennen suuntaamistaan merelle.
Ei ollut minulla kiire mihinkään joten nauttien pääkaupungin hiljaisuudesta ja kevään ihanuudesta astelin verkalleen kohti Rautatieasemaa.
Siellä kävi vilske,ja ihmisia näytti olevan ihan joka maailmanosasta.
Ostin lipun Imatran Intercityyn,sain ikkunapaikan ja olin iloinen päästessäni takaisin Imatralle.Ainoa huoleni oli vain,kun en ollut tiedustellut raiteen numeroa jolle juna pysähtyisi. - 307928
Vaan tokkopa sillä mitään väliä olisi, sillä Pendoliinothan on siitä kummia vehkeitä, että harvemmin ne asemalle pysähtyy, kuin niiden välille. Ja niinpä siinä kävi jälleen kerran...
- ikävämpi juttu
....niin kuin pelkäsinkin. Juna hyytyi Korvenkylän kohdille ja minä hyppäsin pois kyydistä ja lähdin tallaamaan kohti Mansikkalaa raiteita pitkin, mutta....
- ensiapua tulee
...kävi tuuri. Nimittäin hyvä ystäväni Sergei oli huomannut minun epätoivoisen talsimiseni radalla ja kohautti paikalle kahdenistuttavalla mönkijällä. Olipa laittanut eläinystävänä Koffin mäyräkoiran takapoksiin...
- cocos co
ettei janoon kuolla. Ja oli sillä smirnofffiakin sen verran, että sain haavat paranemaan - kato, aina sitä sen verran kolhuja maailmalla tulee.
Mutta kun edellisesti ateriasta oli jo aikaa eikä banaanit kauaa nälkää pidättele niin sanoin Segreille, että nirhataanko pari lammasta vai mitä syödään?
Hospodi, sanoi Sergein kuin akat ja käänsi menopeliä 45 astetta oikealle... - kurnivat suolet
...snagarin luukulla evästä tilatessani huomasin lompsani hävinneen. Sergeilläkään ei sattunut olemaan käteistä päällä, eikä visa korttikaan toiminut kyseissä kioskissa, joten....
- åååhhhååå
kysyttiin nöyrästi, että onko essuja, päästäänkö tiskaamaan?
Ja ekö mitä, sehän kävi. Niin siinä Sergein kanssa jynssättiin rasvoja pannuista, kun luukulle asteli... - liikemiehiä asialla
..Iivari Nyhtänköljä, käsipuolessaan hemaiseva vaaleaverikkö.
Meiltähän tiskaamiset unohtu siihen paikkaan ja yritimme tehdä neitokaiseen vaikutuksen.
Piilotimme essut ja Sergei supliikkimiehenä esitteli meidät kioskin johtoryhmään kuuluviksi enemmistö osakkaiksi.
Nyhtänköljä mulkaisi meihin äreästi ja tiukensi otettaan neitosen vyötäröllä..... - se on miun vika
.....neito oli kuitenki iskeny silmänsä meikäläisen ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tai jotain sinne päin. Suutelimme kiihkeästi ja tunsin botoksilla täytettyjen huulien värisevän intohimosta.
Sergeitä ketutti ku se oli ihan kuumana neitosen hyvin muodostettuihin silikonirintoihin....- 1+2=5
Ja totesi neidolle, että jos sais koskea edes noita tykkejä,niin antaisin 600 euroa, jotka sain etumaksuna laiturin rakentamisesta sienimäenrantaan ja lisää olisi tulossa, koska sinnehän laitureita kyllä mahtuu, eikä kaupunkikaan niitä vastusta! No siitä innostuneena neitokainen pullautti silikooninsa ulos puserosta ja samalla sergeiltä lensi..........ja pitkälle !!!
- jonossa seisonut
Touhua oli seurannut sivustakatselijana snagarijonossa ollut Rämpsälän Rysäpöksyjen jalisjoukkuueeseen kuuluva laitahyökkääjä Oiva Piirakainen, joka puuttui asiaan.....
- vuoksen helmi
ottamalla täyskäännöksen makkaransa saatuaan ja lahtemällä rivakasti astelemaan kohti Valtionhotellia,jossa hänellä oli tapaaminen.
Kruunupuisto oli hehkeän kesäisen kaunis,kyllä olivat taas Imatran puutarhurit tehneet parastaan,että noin ihan tuli hyvä mieli.On tämä ihana paikka asua,hän mietti.
Portaita ylösnoustessa iki-ihanaan Valtionhotelliin hän pyyhkäisi suunpielensä käden syrjällään,oikoi hiuksiaan,rykäisi ja kohensi muutenkin asentoaan.
Hotellissa oli hiljaista,muutama kovaääninen ja vilkkaasti elehtivä itänaapuri asioi vastaanotossa.Lapset ympärillä hyppien ja kiljuen.
Niin muuttuu maailma,käväisi mielessä sodassa kaatuneet sukulaiset,menetetyt maat ja tuli paha olo.
Mietteistään hän havahtui kun olkapäälle taputti ... - 307928
tuo paikallislehden toimittajanretale Ralf Bärihuddan, joka oli tekemässä juttua itänaapureiden Suomimatkailusta.Exportin tarakankuva housujen takamukseen painautuneena ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaitaan sonnustautuneena, tämä otaksuttavasti pari viikkoa kultaa juhlinut toimittaja ölähti seuraavaa...
- comeoon
TIMO pyytää meidät teppanalaan saunomaan neljän aikaan aamuyöllä,saunalakit pakollisia,paskanpuhuminen suotavaa,erään mersumiehen haukkuminen ja herjaaminen pakollista ja lopuksi yhteisvirtsaus sen vittumaisen naapurin postilaatikkoon
- käet kukkuu?
ja sanottuaan noinkin pitkän lauseen ihan henkeä vetämättä ja paperiin vilkaisematta, aikoi toimittaja kostuttaa suutaan taskustaan ottamallaan vissypullollisella.
Valitettavasti vissy oli matkan varrella hieman lämmennyt ja korkin avausta seurasi kaunis vesipamaus suoraan toimittajaparan kasvoille.
Siitä hölmistynenä toimittaja otti pari sivuaskelta ja törmäsi isohkoon naiseen. Nainen oli Kokkolan marttojen opaskoirajaoston puheenjohtaja ja tutustumassa Imatran koiratilanteeseen.Ja aina valmis palvelukseen.
Annapas, kun minä autan, martta sanoi,sillä..... - martta asialla
...täytyyhän sinut saada näkökykyiseksi voidaksesi lähteä kanssani haastattelemaan paikallista löytöeläintarhan pitäjää Sarkasta.
Hänen eläinystävällisyydestään on keskusteltu laajasti koko maassa ja varsinkin meillä Kokkolan marttojen opaskoirajaostossa.
Toimittaja virkistyikin heti kuultuaan uudesta mielenkiintoisesta jutun aiheesta ja ehdotti, josko nainen piffaisi parit oluet näin alkajaisiksi..... - kalle kustaa
mutta siihen hän ei suostunut.
Oli kuulema täysin raitis naisihminen ja halusi mieluummin kunnon aterian kosken puolella Valtionhotellissa.Lohisoppaa noin alkuun,ja sitten jämäkän Club Sandwichin ja suklaakakkua palan painikkeeksi.Ruokajuomaksi täysmaitoa.
Siitä olikin jo tunteja kun oli lähdetty matkaan sumuisesta Kokkolasta joten alkoi olla energiavarastot vähissä,ellei saati ihan loppu.
Linnasalissa oli paikkoja vapaana,ikkunan vieressäkin,joten suunta sinne.
Lokoisa oli tunnelma,mieluummin sitä täällä oli kuin räksyttävien rakkien ja muiden nelijalkaisten seassa.Oli maine sitten mikä vaan.
Toimittajalle tämä sopi hyvin,hän ei ollut kiinnostunut haukkuvista,naukuvista ja muuten piipittävistä karvakuonoista vaan ihmisistä ja tässa istui nyt häntä vastapäätä aivan ihana ihmiskunnan naispuolinen ilmestys.Ihan Kokkolasta asti matkustanut,vielä rannikkokaupungin meren tuoksu kihartuvissa vaaleissa hiuksissaan.Siniset iloiset silmät,hymykuopat niin somat ja kaikki niin kukkeata kuin kesäisessä Kruunupuistossa.
Toimittaja oli tyytyväinen ja kysyi,voisiko näyttää neidille aterian jälkeen Imatran nähtävyyksiä kuten.... - päiväunet
..Sveton tulliaseman ja Ovakon pääportin,
Neitokainen ei ollut niistäkään innostunut haukotteli makeasti ja sanoi menevänsä päikkäreille. Oli varannut neljän hengen sviitin Valtsusta..... - kainipaini
kun muut hotellit eivät olleet mieleen.
Toimittaja ei tästa innostunut kun oli paljon näkemättä kuten asema,Aallon kirkko sekä hieno golfkenttä.Että matka se jatkui Mansikkalaan ja - mauskuu
Ja suoraan maskuun. Oli aika uusia olohuoneen huonekalut.
Siellä olikin tavaraa vaikka muille jakaa.
Itse asiassa siellä oli asiakkaana yksi hyvän näköinen nainen joka lupasi jakaa tavaraansa mulle jos ilkeän ottaa sitä siinä näyte sohvalla.. - jatkumo
Kokkolalainen tutki innostuneena opaskoira-aiheista ryijyä eikä siis kuullut mitään tästä jostain kummasta syystä Maskuun tulleesta voissapaistetusta ja hänen juttusistaan.
Toimittaja kauhistui moisesta hävyttömästä ehdotuksesta,kääntyi pois ja
otti naistuttavaansa kädestä.
Ulos,Tokmannin edestä ja heti.
Virastotalon ohi asemalle ja siltaa kohti jatkui matka. - muta made
Vastaan asteli,kas kumma,toimittajan entinen duunikaveri,joka ehdotti,että voisivat noin vapaalla ollessaan auttaa häntä valitsemaan uuden puvun ja kengät veljen pojan rippijuhliin.Hän naimattomana miehenä kun ei ymmärtänyt mitään vaatteista.Ja sen kyllä huomasi.
Eipä siinä muuta kun täyskäännös ja nokat kohti keskustaa ja niin kovalla vauhdilla,etta jalkakäytävällä ajanut amiskuski jäi ihmettelemään moista hörhellystä monttu auki. - 307928
Mäkkärin kohdalla kesäkadun suunnasta alkoi kuulua outoa metallista kilinää. Ääni olisi voinut tulla Ovakoltakin, mutta tuuli ei siihen ollut kovinkaan suotuisa. Lähemmäs päästyään joukkio huomasi, että Poikaa, tai entistä Poikaahan siellä juhlittiin. Asiahan on tunnetusti niin, ettei Imatralla mikään säily ehjänä, eikä Poikakaan tehnyt tästä poikkeusta. Samalla Bärihuddan heräsi päiväunestaan, hylkäsi naisensa kaivelemaan rättikaupasta kaverilleen housuja ja siirtyi takaisin itse asiaan.
- hip hei
Bärihuddan,tutuille vain 'Bärtsi,siirtyi ulkotiloihin,sytytti sätkän ja vain katseli menoa.Amiskuski vanhalla Soliferillaan polki hiljaa kyydissään Raisaaja,joka nolon ja hiljaisen oloisena istui tarakalla.Häntä hävetti puheet Imatran prinsessoista ja muista Imatran ihanista Inkereistä.
Bärtsi oli kohtelias mies,tsentlemäni. - missä Alko
....kysäisi Raisaajalta, jotain sanoakseen, ettei olisi vaikuttanut kovin epäkohteliaalta, Alkon sijaintia. Hän oli kävellyt kulmilla jo hyvän tovin, eikä viinakaupan ovea löytynyt.
Kaipa tämän kokoisessa kylässä pitää monopolikauppakin olla?
Amiskuski arveli Alkon puuttumisen Imatran keskustasta johtuvan lestin heittäjien ammattikunnan vastustuksesta. Se kun saattaisi heikentää heidän liiketoimiaan... - export solifer
No kun kerran viinakauppaa ei löytynyt, niin kaksikko paineli Siwaan, joka on lähempänä kuin uskotkaan.
Sieltä koff salkku mukaan ja soliferin keula kohti niskalammen pommisuojaa.
Siinä hiljalleen körötellessä Bärtsi tuumi: Olis perkele pitänyt ostaa se viritys sarja samalla kun ostin mopedin. Eihän tää normi välityksillä oikein jaksa kaksi päällä kiitää.
Saavuttiin perille ja avattiin ensimmäiset mallasjuomat ja päälle nautiin punainen mallu mieheen.
Siinä sitten alettiin tarinoida... - repe-sorsa
Mutta Raisaajan suu pysyi visusti supussa.
Joten tsentlemäni neuvoi amiskuskin Prismaan ja lupautui tienneuvojaksi.
Siinä nähtiin sitten semmoinen näky,etta pikku seurue koostuen amiskuskista,joka talutti Soliferiaan,nolosta Raisaajasta,kokkolalaisesta daamista sseka Bärtsi-toimittajasta kipitti tien vartta nokka päin Mansikkalaa.
Oispa jo mansikoita,tokaisi toimittaja nähtyään torikojut.
Amispoikaa se ei olisi voinut vähenpää kiinnostaa,Kossua hän kaipasi.
Kokkolalainen daami,opaskoira asiantuntija,nyrpisti nirppanenäänsä moiselle vulgaarisuudelle,hänelle riitti pelkkä Jaffa,tai täysmaito.
Bärtsi puolestaan oli vannoutunut whiskymies,joten ei ottanut pahakseen Alko rundia,vaikkakin oli toivonut saavansa viettää kokkolalaisen kanssa urheluhetkia golffaten.Prisman edessa oli valtava väkijoukko mummoja ja vaareja,oli .... - 307928
kerrankin päivä, jolloin siellä oli jotain tarjouksessa. Nahistuneet Närpiöläiset tomaatit 3 euroa kilo. Mutta toimittaja ystävineen siirtyikin toisesta ovesta tyylikkäästi huomiota herättämättä pitkäripaisen puolelle. Ostokset suoritettuaan yritti eräs heistä maksaa Niskalammelta varastetulla Chymoksen muistokyltillä, mutta tarkkaavainen kassaneiti ei ollut hämättävissä, sillä....
- torvinen
hän oli itsekin kotoisin Niskalammelta ja oli lukenut Niskalammin sanomista Chymoksen muistokyltin varastamisesta.
Tarmokkaana hän huikkasi paikalle myymälänhoitajan,joka poisti liikkeestä koko porukan.Että siihen loppui se viinamatka.
Seistiin taas ulkona,Soliferin vieressa
Vettä satoi kaatamalla,eikä mieli tehnyt lähteä vielä mihinkään,niin hyvin oli jo toisiinsa tutustuttu.
Amispoika jutteli innokkaana kokkolalaisen rouvan kanssa,Raisaaja olla nökötti ihan hiljaa,ja Bärtsi mietti omiaan.
Ja vettä tuli.Ja veden mukana ... - justiristiina
kamala hinku mökille Saimaan saareen.
Ei ku Prismaan ostoksille.
Täysmaitoa,Jaffaa,vähän lonkeroa ja Olvia,lenkki tai pari,valkosipuliperunoia,ryppyinen salaatti,tomaatteja,kurkku ja avokado sekä kilo jauhelihaa,munia ja leipää ja se oli siinä.Ainahan sitä voisi soutaa kyläkauppaan ja hakea lisää.
Amiskuski otti lenkit handuihinsa,kokkolalainen kantoi munat ja maidot ja sanoi,että onkin oikea pomppufiilis.Tästäkös innostui toimittaja,laski juomat ja leivät maahan,kumartui ja kävi hullun lailla pomppimaan Hesen edessä. - raisdaaja
Sitä saa raisata perseesee!
yöööööööö
- 307928
Amiskuski muisti joskus nähneensä moista pomppimista ja sai kuningasidean. Hän meni exportin poppikoneen luo ja laittoi koneeseen vanhan c-kasetin, jolta kajahti soimaan Eppujen Poliisi pamputtaa taas. Kohta kaikki, myös Mannisen Närpiöläisiä tomaatteja jonottavat vanhukset pogoilivat iloisina, kuin -80 luvun alun juhannusfestareilla kunnes....
- huastaja
valtava ukkosenjyrinä täytti ilman.
Pogoilemassa oli myös kiitolinjakuski Holopainen,joka lupasi viedä koko porukan tai haluavat Saimaan saareen Puumalaan tai siis venepaikalle.
Hän oli matkalla Virmutjoen kauppakasinolle,siellä odotti viis kappaletta Biolanin kuivakäymälöitä vientiä Rantasalmelle ja koska kiiturissa oli tilaa niin mikäs siinä,ettei hän joviaalimiehenä kuskaisi tätä iloista sakkia mukanaan.
Bärtsi,toimittaja kun oli,tuumi miten hyvän jutun tästä saisi vaikkapa Uutisvuokseen tai Itä Savoon.Saisivat muutkin nähdä,että kyllä sitä täälläkin osattiin hauskaa pitää vaikka maalaisia oltiinkin.Landelaisii,jyväjemmareita,niinkun sanottiin.
Eli kiituriin nousivat toimittajan lisäksi kokkolalainen rouva sekä amiskuski ja joukko paikallaolleita kuten Masa,hra Hutturainen,jalkahoitaja Sopanen,kisutyttö ja muutama muu.
Raisaaja sai jäädä,moinen huithapeli,nössö.Häntä ei kaipaisi kukaan,saisi muuttaa Joutsenoon tai suksia Svetoon.
Kiiturissa kaikui Säkkijärven polkka,ja kun myös amiskusken Soliferi oli nostettu mukaan niin maka alkoi 6-tielle. - uuuuttu
Mutta ei ehditty edes viittä kilometriä, kun puolelle porukasta ilmaantui hätä.
Mun autoon ei kuse kukaan, sanoi kiitolinjakuski karjaisten, vaikka olikin muuten lepsu mies. Mutta kun hätä oli SUURI, ei auttanut muu kuin parkkeerata kutosen laitaan ja porukat juoksivat jonossa ojaan.Kuka sitä nyt tielle kusee muualla kuin kaupungin keskustassa.
Saman tien radioon soitti joku ja valitti, että kyllä se on kauheeta, kun taas ruvetaan rekkaparkkia melkein Imatran keskustaan tekemään. Tuki ämmä suus, sanoi kuski radiolle,ei sitä nyt porukallakaan kauan kusta.
Kun lähdettiin jatkamaan matkaa, huomattiin, että väki oli lisääntynyt yhdellä. Joukossa istui iso takkuinen koira. Sillä oli punainen panta, jossa killui pieni timantti ja metallilätkä, jossa oli numero.... - outo näky
Golfkentän kohdalla moottoritien penkassa kohtasi seuruetta huvittava näky.
Mies haistelemassa naistenpyörän satulaa. Olikohan joku aloittanut uuden harrastuksen vai oliko kyseessä vanha tuttu niskalta...... - koiran retale
ilmiselvästi puhelinnumero.
Toimittaja,jolle oli heti kuin itsestään tullut auktoriteettiasema,soitti numeroon.
Olipa hyvä,että kyydissä oli myös asiantuntija,Kokkolasta asti saapunut naishenkilö löytöeläinten expertti.Hän silitti karvaturria,ja jutteli sille mukavia.
Amiskuski istui kiiturissa,halusi saunomaan.
Asia on saletti,kuului Bärtsi sanovan.
Koira oli karannut Lidlin edestä pitkäkilpisten seurueelta.Timantti oli oikea Uralin topaasi,arvokkaampi kuin piski ja sen Galina ja Igor halusivat takaisin kunhan olivat tehneet ostoksensa laatukaupassa halvoilla saksalaisilla tavaroilla.
Että mitäs nyt?Seurue halusi jatkaa matkaa Puumalaan ... - lukemista
Näin meidän Kaupungissa:
http://forssaoperation.suntuubi.com/?cat=1 - 307928
luki lehdessä jonka Bärtsi löysi kiiturin penkkien välistä. Toimittajana hän totesi silmäiltyään lehteä :" Jaa vai Forssa. No siellähän ei ole mitään muuta hyvää, kuin lyhyenlainen matka Räyskälään, missä on poltettu kumia, saatu ilmaa siipien alle ja jopa sodittu useita kertoja. Mitätön paikka, ei vedä vertoja Imatralle". Näin lausuttuaan toimittaja nakkasi lehden kiiturin ikkunasta ja kuinka ollakkaan se lensi ...
- 1+2=5
takana ajaneen pitkäpartaisen harlikkakuskin silmille, pitkäparta sai repäistyä lehden pois naamaltaan ja ohitti seurueen auton ja näytti kesaria kuskille, no kuskihan tuumasi, että mulle ei paljoa kesareita näytetä ja hän..........
- 22-31
Ajoi harrikkamiehen vierelle ja avasi ikkunan ja sanoi: On erittäin huonoa käytöstä heilutella sormi merkkejä. Sen jälkeen hiljensi vauhtia ja jäi harrikka miehen taakse ajelemaan.
Seurue jatkoi taas matkaansa hyvän tuulisina. Aurinko alkoi tekemään laskua mailleen, osaa matkaajista alkoi väsyttää mutta Bärtsi pysyi pirteänä kunnes.. - tippetop
polki kaasujalkaa.
Karvaturri kävi piipittämään niin,että kuski jo hermostui ja pyysi amispoikaa viskaamaan moisen räkättävän karvakasan ikkunasta ulos.
Hiljensi vauhtia,melkein pysähtyi ja amispoika kumartui oven luona ja kepeästi nakkasi haukkuvan otuksen ulos kiiturista.
Harrikkamies väisti hienosti,ja Turre puuskutti 6-tieltä metsään.
Hyvähän se oli;että päästiin eroon moisesta kakkijasta,mitä sillä saaressa tekisi.
Harrikkamies oli jo edennyt pitkälle mutta väliäkös sillä kun kiirettä ei ollut.
Kiiturin seurue rentoutui ja pisti lauluksi.
Bärtsin upee basso,kokkolalaisen akkamainen altto,amispojan hento tenori ja kuskin sekasointu raikui kiiturissa kun matka jatkui Puumalaan. - 307928
Matka keskeytyi Akkalansuoran alussa toviksi, kun virkavalta seisoi keskellä tietä. Paikallinen konstaapeli vain ilmoitusluontoisena asiana kuskille ilmoitteli, että Elvis oli karannut suljetulta ja oli nähty täälläpäin ajelevan varastetulla postijopolla. " Elvis elää ! " tuumasi kuski ja painoi pedaalin pohjaan...
- matkamara
Elää kuten mekin kaikki.
Holopainen,kiiturin kuski,jatkoi matkaa,Biolanin kuivakäymälät odottivat Virmutjoella hakijaa ja matkansa päätä kuten amispoika,kokkolalainen neito sekä Bärtsi saaren saunaa.
Ruokolahden Nesteella kiitolinja seisahtui,oli hygieniapaussi sekä kahvitauko.
Pullat ja herkut notkuivat tiskillä,makea tuoksu täytti tilan.Nätti nuori typykkä otti tilaukset,ja kerrassaan ihastui amispoikaan.
Amispoika sen huomasi,pyysi mustatukkaista tytsyä mukaan.Ja tämähän suostui.
Turistit naapurimaista, idästä ja lännestä,ja yksi ikivanhan entisestä Neuvostoliitostakin,NL,tuijottivat seuruetta.Joka huikopalaa saatuaan poistui Holopaisen kiitolinjaan ja jatkoi matkaansa. - olen rekkamies
Kirkonkylän kohdalla rekan alta kuului valtava pamahdus, ojanpuoleiset 10 rengasparia räjähtivät vauhdissa.
Rekka kynti ojanpenkkaa ja pysyi kuin ihmeen voimalla pystyssä......... - munkkari
ja tyssähti sitten paikoilleen.
Voi perekele,päästi suustaan Holopainen.
Amsikuski ja Nesteen tyttö katsoivat toisiaan,rakkaus kukoisti.
Bärtsin lasit olivat säpäleinä,kokkolalainen oli tehnyt ilmalennon ja olla nökötti käytävällä eksyneen oloisena.Että Ruokolahdelle piti minunkin hairahtaa Kokkolan merituulten syleilystä, suoraan ojan pohjalle.
Muut kyydissäolijat olivat vaiti,mitä nyt joku ukko rehvasteli onnettomuuskokemuksillaan ja joku akkakin alkoi puheet jopa Titanikista.
Onneksi vastaantuli hinausauto Jääskeläinen,joka satasen korvausta vastaan lupasi hinata kiiturin tielle.Kolehti kerättiin,kiituri nostettiin ja hurraahuutojen kanssa jatkettiin matkaa Virtmutjoen kauppakasinoon.
Holopaisen kiituriradio soitti Baddingiä,amissälli hoilotti mukana ja tien varren koivut ja kukat,muut tienkäyttäjät pudistivat päätään.Matka jatkui... - BBGGFF7654
mutta ei kauaa, sillä Bärtsin puhelin soi.
Bärtsi vilkaisi kännykkää,mutta ei meinannut vastata.
Vastaa nyt vaan, opasti kokkolalainen.
No, sanoi Bärtis puhelimeen varovasti.
NYT TUUT TÄNNE HETI, MÄÄ SYNNYTÄN JUST JA ISÄN ON OLTAVA PAIKALLA KANS, ETTÄS TIIJÄT, huusi lyyli niin lujaa, että koko poppoo kuuli ja yhdeltä jos toiseltakin aukeni suu, mutta ääntä ei kuulunut.
Silloin - torvinen
Bärtsi räjähti nauramaan niin että kiiturin sisällä kaikui ja Baddingin laulu hiipui.
Hän oli toimittajan hommissa ollut kiperissäkin haastattelutilanteissa mutta tämä oli muuta.
Holopainen se siihen,että kyllä maailmaan penskoja mahtuu,ja kokkolalaisenkin silmiin ilmestyi hellä ja kaihoisa katse.Amiskuski mietti,että nytkö meni taas kaikki suunnitelmat uusiksi,olis niin tehny mieli vaan vähän vehtailla Neste tytskän kaa saunan jälkeen saaren sopukoissa.
Ei auttanu kun jättää Biolanit vieläkin odottamaan Virmutjoen kauppakasinon pihalle ja lähteä koko konkkaronkalla jelppimään Bärtsin muijan mukulantekoa.
Holopainen käänsi kiiturin taitavasti ja niin mentiin 'Bärtsin muijan luo kerrostaloon keskustaan. - vaimokullan jekku
..Bärtsi katsoi tarkemmin muijaa ja huokaisi helpotuksesta, muija ei ollutkaan hänen ja asuntokin johon he olivat tunkeutuneet oli sen kaljupäisen miehen ja muija myös.
Bärtsin puhelin pirahti jälleen ja luurista kuului naisen hillitön nauru.
Etkös Bärtsi kulta tiedä etteivät kuuskymppiset naiset enää synnytä.
Bärtsi oli vähän aikaa nolona ja muu seurue huokaisi helpotuksesta.
Porukka rekkaan ja päästiin taas jatkamaan matkaa Virmutjoen kauppakasinolle... - F.errari
Kun kurvattiin kauppakasinon pihaan niin Bärtsiltä meinasi tippua silmät päästä..
Hienoin auto, mitä Italian autoteollisuus oli koskaan luonut, seisoi pihalla.
Fiat 127 ja tietysti punainen niinkuin ferrarin värin kuuluu ollakkin.
Äkkiä sisään ja etsimään omistajaa.
Kunkerran kauppakasinolla ollaan niin eikun kauppoja hieromaan, tuosta punaisesta namupalasta. Bärtsi huusi suureen ääneen jotta kuka omistaa sen pihalla olevan kaunottaren. - kruksio
No senhän omisti vastapäisen talon emäntä,pirtsakka kuuskymppinen,joka pihalla ollessaan kauppakasinoa vastapäätä kuuli ilonhihkaisuja.
Holopainen ei moisesta värkistä välittänyt,ei ollut aikaakaan kun Biolanit piti saada matkaan ja kiireesti.
Eikä emäntä makupalaansa myydä aikonnukkaan,sen hän jättäisi perintönä omalla mussukalleen.
Joten se autosta.Kokkolalainen katseli maisemia,oli hehkeätä seutua.
Amispoika olis auton huolinut,mkäpä sillä ajellessa,saisi mukaansa pimun kuin pimun.Vaikka sitä ei kyllä kertonu nesteen kassalle.
Siina rahdattiin Biolanit yhdessä,ja olihan siinä muutakin tavaraa vietäväksi Puumalaan - miepoika
Vaikka kuten moottorisahoja,pihagrillejä ja terassimööpelitkin löytyivät.
Lutmila ja Anatooli kurvasivat paikalle mustalla tila-autollaan ja blondattua pitkää kuontaloaansa heilauttaen nousi Lutmila parkkipaikalle ja Anatooli auttoi hälle maahanulottuvan nahkaisen takin,cowboy-hatun ja leopardikuvioisen käsilaukun.
Viiden sentin korot upposivat pihasoraan kun hän keimaillen keikutteli 120 kiloista ruhoaan sisätiloihin niin että kashmirista tehty cowboy'hattu vain heilui.
Irtoripset paksussa mustassa mönjässä,räikeänpunaiset Botox-huulet törröllään hän nojautui ikiomaan kasakkaansa,joka möreällä bassolla sanoi:beibi,nyt uppois pihvi tai kaks,harasoo.
Kokkolalainen,Bärtsi,amispoika sekä Holopainen katsoivat näkyä silmät tapillaan,että siinä ne olivat ne nykyajan mökkiläisturistit.
Ja näitä 100 000 tulisi taas meitä rikastuttamaan pyhiksi.
Katsoi kiiturin porukka parhaaksi ottaa hatkat ja nopeasti,palata vasta pyhien jälkeen kaupunkiin,kun kuuluisi kaduilla taas oma kieli.
Kiituriin karkasi myös Kauppakasinon kaksoset,olivat saaneet tarpeen palveluammatista ja tykästyivät tähän seurueeseen.varsinkin amispoikaan,joka oli tosi söpö.Ja karautti siihen vielä Jopollaan Hokkasen ukkokin,jolle vaihtelu sopisi kun Martalla oli siivousaikeet.Joten - kala-apajille
....seurue päätti poiketa Kyläniemessä menomatkalla Puumalaan. Kalastajat olivat kuulemma saaneet jättisaaliin muikkuja, ostetaan porukalla joku parikymmentä kiloa ja tehdään kunnon rantakalaa.
Bärtsi arveli ettei kuusi mäyräkoiraa riittäisi alkuunkaan muikkujen kyytipojaksi, joten kerättiin taas kolehti yhteiseen kassaan ja...... - tytöt
eikun Kauppakasinosta juomaa.Odotettiin tovi,kun Lutmila valikoi sapuskaa ja Anatooli oli miesten puolella.
Kyllä jo huikerteli mahan pohjukoissa moinen muikkupata,siihen vielä satsi kunnon punaista voita päälle ja herkku olisi siinä.
Tuskin sitä malttoi odottaa,tosin rva Kokkolasta ei moisesta piitannut,ei tuntenut koko sapuskaa.Mitä lie itäsuomalaisten metkuja,laihaa muikkua lillumassa vedessa parin pippurin,tillin ja potun kanssa.
Bärtsi oli taitava kokki,ja innostui rantakalasta.Varsinkin Kyläniemen ukoilta saadut muikut,eipä sen parempaa.Ja näytti se Holopainenkin tuon apajan tuntevan ja eikun matkaan kiiturilla.
Amispoika hoilotti ,hailii happamii mut mie saan muikkui,kui kui kui,
ja tyttöjoukko säesti,hää saa muikkuloit ja myö saahaan hänet... - saappikaappi
ostamaan tutulta kaverilta pimeitä pyörän satuloita että saa niitä nuuhkia illan hämyssä.Eikun satulamestarin luokse!
Kaupat tehtyään koko konkkaronkka hyppäsi saabin kyytiin mutta sitten satulatrokari pysäytti auton pimeälle metsätielle ja... - huastaja
ja amispoika hymyili.
Kokkolalaisen puhelin soi,se oli hänen partnerinsa Irma,jonka kanssa parisuhdetta oli jatkunut jo kolme vuotta,että missä ihmeessä tämä luuhaa kun ei kotio kuulu.Synkäksi veti kokkolalaisen naaman,hän katsoi Bärtsiin,ja sanoi puhelimeensa että tulisi muutaman päivan kuluttua kun oli nyt kiiturissa muikkuja maistamaan Kyläniemeen.Ja oli niin niin mukavaa seuraakin,sai tutustua itá-suomalaisiinkin,eikkä nää nyt kummosii olleet.
Bärtsi otti kameransa ja lehtiönsä,aatteli tehdä matkasta jutun Uutisvuokseen,otsikolla Ajoin halki kesäSuomen.Haastatella siihen amispoikaa,Kuski Holopaista,tyttöjä ja muutamaa muuta kiiturissa olevaa ennen kuin saavuttaisiin Kyläsaaren muikkupaikalle.
Haparoiden hän liikkuvassa kiiturissa siirtyi kokkolalaisen viereen ja heitti ensimmäisen haastattelukysymyksen artikkeliaan varten.Hän sanoi... - 35+6
"lyökö satulan haistelu ja myynti leiviksi?"
"Jo vain",sanoi trokari, "olen useamman vuoden ajellut naisia takaa saapilla ja nuuhkinut telineessä olevien pyörien satuloita."
"Myyn ne sitten voitolla muille pervoille."
"tästähän tulee kova juttu lehteen!saattaa olla että jotkut kirjoittelevat toiminnastasi halveksuvaan sävyyn nettipalstoilla, mutta älä välitä, minlla on ratkaisu ongelmaasi, ja se on... - sanasepe
Kiiturin takapenkiltä kuului parkaisu.
Voi,että niitä on keskekenkasvuisia tässä maassa.Miunkin läppärissä joku kertoo ihme juttuu satuloista,mikä lie pojun koltiainen amiksesta,jolla ei vielä oo tyttökaverii.Mut haluja ois vaikka kuinka.
Se on sublimointia,tokaisi psykoanalyyttisen koulutuksen saanut kokkolalaionen.
Ja tarkoittaa että halut käännetään muualle ja tässä se on satula.Symboli on selvä kuin handu ukon feississä.
Mutta etköhän Bärtsi jatkaisi haastattelua,sanoi Holopainen.
Onneks me ollaan normaaleja ja meillä on toisemme sanoi amispoika ja tytöt katselivat iloisina.
Mie voisin kertoo yhest reissust Viipuriin,lisäs Holopainen.Kesällä 1960 myö... - tuhka tuuleen
mutta juttu loppui nopeasti kuten muinaisen eukon huussireissu.
Kokkolalainen nousi seisomaan ja pyysi suunvuoroa kohtelias koulutettu ihminen kun oli.
Osa sanoista häipyi kiiturin surinaan,se kuultiin,että hän halusi sittenkin takaisin rannikkokaupunkiin sivistyksen pariin.Oli saanut tarpeekseen sivistymättömistä puheista,tilannut jo pirssinkin,joka veis hänet asemalle.
Bärtsi oli tottunut keskenkasvuisten kyllästyneiden nuorten jorinoihin,niitähän piisasi kuin finnejä teinin naamavärkissä.
Otettiin siinä hyvästit,amispoikakin oikein halasi.Nosti Soliferinsa tielle ja handua heiluttaen poistui.Niin poistui muukin väki omille teilleen,vain Holopainen jatkoi matkaansa päämääräänsä,muikut mielessä. - xxyy
Mutta samaan aikaan toisaalla kaupungissa soppa oli jo valmiiksi keitetty,kun kerrostalon yksinäinen hissi pysähtyi töksähtäen ja oven avasi
- melkein hirvikolari
Oli muutenkin hyvä olla, kaikki autoon lastatut oluet olivat jääneet hänen käyttöönsä, joten ei ainakaan jano yllättäisi vaikka muikuista tulisi suolaisia.
Hirvi poukkasi yht´äkkiä tielle ja Holopainen joutui tekemään paniikkijarrutuksen välttääkseen yliajon.
Hirveä jahtasi iso takkuinen koira, jolla oli punainen kaulapanta, jossa kimalteli upea timantti.... - 307928
Holopainen säntäsi koiran perään ja jätti bussinsa puksuttamaan tienvarteen. Samaan aikaan hourulasta karannut Elvis työnteli luvattomasti käyttöön ottamallaan postijopolla bussin luo. Kuljettajaa ei näkynyt missään, joten auto oli siis hylätty, Elvis otaksui. Kaulukset pystyssä Elvis hyppäsi auton puikkoihin, ja tuumasi: " Gracelandiin !! "..... ja matka jatkui...
- ongelmia tulossa
..niinhän sen piti, mutta Holopainen ei ollut viikkoon tankannut menopeliään ja löpö loppui kilometrin ajon jälkeen.
Elvis sadatteli selvällä suomen kielellä oppimiaan v ja p alkuisia sanoja.
Holopainen oli saanut koiran kiinni ja kuultuaan Elviksen sadattelun arvasi asian, dösa oli sammunut tienposkeen...... - blue christmas
No Holopainen paineli bussiin sisälle, katsoi ja mykistyi... siinä oli itse King of rock"n roll ilmi elävänä.
Holopainen pyysi heti kuningasta vetäseen Thats all right maman.
Elvishän vetäisi biisin ilman säestystä, ja hyvin vetikin.
Holopainen kaivoi puhelimen taskusta ja soitti taksin paikalle ja sitten lähdettiin Elviksen kanssa meneen - pitkä taksi reissu
....osoite on Tankavaara. Holopainen aikoi ensimmäisen kerran elämässään osallistua kullan huuhdonnan maailmanmestaruuskilpailuihin ja Elvis voisi viihdyttää yleisöä laulullaan ja samalla kerätä turisteilta liiat eurot parempaan talteen.
Elvikselle pitäisi hankkia kunnon kitara. Pitäisiköhän kurvata Hesan kautta, jospa sieltä jostain musiikkikaupasta löytyisi kuninkaan arvolle sopiva peli..... - soiiitan
Kunnes Holopainen muisti että tuo meltolan peloton kulba, oliostanut vasta 12-kielisen kitaran.
Sitähän voitaisiim kysyä lainaksi Elvikselle.
No kitara saatiin lainaan ja matka voi siis jatkua.
Piiitkän ajon jälkeen vihdoin kaarsimme tankavaaraan vievälle tielle ja kauhuksemme huomattiin että on ollut niin kuivaa että koko joki on kuivunut pieneksi puroksi vain- 1+2=5
vaaran huipulta tuli pienenä norona kullankeltaista vettä. siitä innostuneena koko porukka suunnistamaan kohti vaaran huippua. välillä pidettiin taukoa ja hörpittiin pikkupurosta suullisia, kun janotti niin perkuleesti. kahden tunnin kuluttua löysimme paikan josta tuo kullankeltainen noro saa alkunsa...... se oli Näkkälänjärven antin ulkohuussi, jota käytti koko saksalaisrymä, jotka olivat tulleet ihailemaan tankavaaran näkymiä!!!! Olimme aika hölmönä koko sakki ja kun tuli vielä matkan aikana juotuakin siitä purosta me yhdessätuumin .........
- houndog
vaan ajattelimme että mitäs tuota enää miettimään. Jos on juotu kusta niin sitten on. Elvis siintä sitten intoutui taas vetämään muutamat rallit kitaransa kanssa. Saksalais turistit innostui musiikista niin kovin että riensivät kiireesti hakemaan bussistaan polvinahkahousut jalkaan ja alkoivat villin tanssin.
Siinä hurmoksessaan tanssittuaan pitkän tovin alkoi nuo saksalais kaunottaret vallan kiihoittumaan ja vonkaamaan meidän mies seuruetta mukaansa bussin peräosaan.
Elvis vaan lauloi ja soitti ja saksalais ukot tanssivat kuin huumautuneena samalla kun... - mki87ujn
no joo, tuumasin, että onpa huonoksi käynyt tääkin tarina ja pistin kirjan kiinni ja läksin biitsille. Oli meinaa tullut kesä. SOON MORO, sano tammperelainen.
- 307928
...Holopainen keräsi saksmanneilta pientä korvausta musiikista. No 300 oli jo kasassa, mutta sehän ei vielä mihinkään riittänyt, joten Holopainen piiskasi Elvistä soittamaan lisää jotta saataisiin ainakin 500 rillumareikassaan.
- himmel
mut paikalle sattu tulemaan vanha saksalainen sota veteraani Fritz. ahtung ja himmel sanoen sytytti elviksen soittopelin palamaa.
- joosemitte
Meltolan mies kun sai kuulla että hänen 12 kielinen oli poltettu niin raivo kihisi hänen päässään.
Siteerasi kuuluisaa suomalais keihään heittäjää sanoen :Saksa on paska maa.
Samalla pääkopassa alkoi raksuttaa ja keksimään hurrrjaa kostoa tuolle kitaran polttaneelle gestapon miehelle.
Panisinkohan sen kaasukaappiin, kun tunnen yhden kuuman karjun joka suoltaa kaasua jatkuvalla syötöllä vai pitäisikö kumminkin... - ranta odottaa
....unohtaa koko juttu ja jättää kitaran lainaajat Tankavaaraan.
Onhan nyt kesä ja helleaalto koettelee koko Suomea, joten eikun Immalan rantahietikoille Imatran upeita naisia tsiikaamaan..... - larelahna
Saavuttuaan immalan polttavan kuumalle hiekalle Holopainen huomasi että eihän siellä muita ollut kuin Pertti joka oli juuri tullut verkkojaan kokemasta. Kolme parikiloista lahnaa oli tullut.
Pertti jo siinä savustus pöntön alle tulet oli viritellyt ja nyt suomusti saalistaan, vaan kun hän huomasi Holopaisen niin.. - suolatonta kalaa
...kysäisi Holopaiselta oliskos hällä sattumalta suolaa mukana. Kala kun maistuu paremmalle riuskasti suolattuna.
Holopaisella ei sattunu olemaan suolaa, mutta kauankos hän marketista hakee jos saa vaivan palkaksi sitten palan makoisaa lahnaa.
Pertti ilahtui ja lupasi kunnon siivun lahnasta...... - laahnaa
Vaan Holopainen jäikin sinne suolan haku reissulle kun siinä sokoksen nurkalla oli pari tuulipukuun pukeutunutta Imatran "lahnaa#.
Nää lahnat alkoi heti ehdottelee Holopaiselle sukupuolista kanssa käymistä, johon Holopainen tokaisi ettei harrasta seksiä lahnojen kanssa ja juoksi äkkiä taksi asemalle ja hyppäsi pirssin kyytiin ja pyysi kuskia ajamaan... - takaisin kiiturille
....Puumalan tien varteen, jonne hänen kiiturinsa oli jäänyt renkaiden rikkouduttua.
Lähestyttäessä paikkaa, johon kiituri oli pysähtynyt huomasivat he epätavallista liikehdintää auton ympärillä. Pari huomattavan rusketuksen omaavaa miestä oli irroittamassa loppuja kiiturin renkaita. Olivatpa saaneet jo muutamia renkaita nostettua jullikka peräkärryyn..... - 307928
jossa oli ruotsalaisen kansanpuolueen tarrat kyljissä ja ....
- epäilykset heräävät
....Romanian rekisterikilvet. Vetoautona näytti olevan punainen avoauto 60-luvun Cadillac ja suomalaiset rekisterikilvet.
Touhu vaikutti hieman epäilyttävältä, joten Holopainen otti kännynsä ja aikoi soittaa poliisille, mutta.... - tyhjä käsi
Yllätys yllätys. Suomalais mallisen kännyn akku oli loppu.
Tästä vittuuntuneena Holopainen heitti luurilla, sitä kuuluisaa, vesilintua ja ajatteli että aina yksistä romaani pummeista selviän itsekin.
Hän kaivoi karaten mustan vyön takataskustaan ja solmi sen kiinni ja.. - eipä hätiä
....tarrasi lähimpään romaniin, mutta niljakkaana heppuna tämä pääsi otteesta ja pinkaisi pakoon vauhdilla, jota kuuluisa suomalainen juoksija Ritolakin olisi kadehtinut.
Toinenkin heppu päätti ottaa " Ritolat" ja niin Holopaiselle jäi cadi, peräkärry lasteineen ja renkaaton kiituri.
Holopainen raapi korvallistaan ja tuumi.... - 307928
että näinköhän se Lehmäsaaren paroni olisi jo kartanonsa rantasaunan saanut lämmitettyä ? Ei muuta kun Cadillacin muhkealle kuskin paikalle ja suunta kohti Imatran venesatamaa, josta....
- jutunteossa
voisi vuokrata busterin 50 heppaisella koneella. Kauankos sitä Lehmäsaareen pyyhkäisisi.
Holopaisen parkkeerattua Cadillacin venesatamassa hän huomasi tutun näköisen tyypin lähestyvän kameroineen. Bärtishän se siinä oli jutun teossa. Oli kuullut suuren venäläisen pohatan lähtevän risteilylle venesatamasta ja arveli cadin tuovan vierasta.
Nähtyään Holopaisen auton ratissa Bärtsin naama venähti... - 307928
kuin benjikuminauhan konsanaan. Vanha tuttuhan se siinä ja ilmielävänä. Ei näyttänyt kovin venäläiseltä pohatalta Viipurin linja-auto lakkineen Holopainen. Mutta kenties pullo ahonlaitaa...
- vierailu saareen
veisi pahimman janon. Yhdessä päätettiin ottaa busteri ja ilahduttaa Lehmäsaaren paroonia vierailulla.
Bärtsi arveli paronilla olevan tiedossaan, tai tekeillä jotain skandaalin poikasta, josta voisi tehdä jutun Ylä-Vuokseen.... - 25,369
Päästyään lehmäsaareen he huomasivat paroonin jo hävinneen paikalta. Lienee vittuuntunut ainaiseen raatamiseen, siellä orjaleirillä jota myös mökiksi kutsutaan.
Niinpä kaksikko oivalsi ja käänsi busterin keulan kohti PuumalaaPerille tultuaan huomasivat paroonin istuvan rannan terassilla huurteinen edessään ja sen verran jo puhe sammalsi että oli kai nauttinut virvoittavista antimista jo pidemmän aikaa.
Siihen kaksikko sitten istui seuraan ja.. - TV nostalgiaa
alkoivat suunnitella uutta TV ohjelmaa. Nimeksi ehdotettiin " Kaik män Puumalan puolesta".
Bärihuddan ei pitänyt nimeä kovin myyvänä, mutta totuudenmukaisena kuitenkin.
Kyseltiin terassilla istuvilta ketä ehkä kiinnostaisi esiintyä ohjelmassa ja tietäisivätkö muita karismaattisia persoonia ohjelmaan.
Porukka innostui kovasti ja ideoita alkoi sadella... - 42424211
ja siinä samassa taivas aukesi...aukesi kuin vanha perintötupperware-purnukka. ja ei, taivaalta ei tullut vettä, ei sieniä, eläkä jumalauta mene edes hevosio ehdottammoon, vaan salamia. ei, eikä siinä ole kirjoitusvirhettä, salamia. salamia? jumalauta meetwurstia! MUTTA wursti = hevonen...
näin TV ohjelman aihe oli valmis. - 307928
No paronihan tietysti halusi ohjelmaan mukaan, sillä hänen mielestään maine oli hänelle hyväksi oli se sitten minkälaista hyvänsä. Lisäksi pöydän alta herännyt valkkarihuuruinen paronitar nosti kättään tilatakseen lestin tuota niin suunmukaista Rheininlaakson kultajuomaa, joten hänetkin lisättiin esiintyjälistaan. Viereisestä pöydästä esiintyjäkaartiin löytyi misuja biitsillä kyylännyt, pahasti itsensä auringossa polttanut pojannulikka, jonka...
- 9487712 8-9
isä s amaan aikaa yritti vuoksella rannalta käsin virvelöidä itselleen kalaillallista , mutta yhtään nykyä eikä kalaa ukko saanut ?
Tästä kimmastuneena ukkeli pyöräili postiin ja lähetti pojalleen sähökösanoman ( sähkö on nsinistä ja se sattuu ) jossa pyysi rahaa ,että voisi ostaa lappeentien SIWASTA HKK:n lenkkiä ja sinappia---------
RIIta sinapista " HII-JO -HOI " POIKA EI SUOSTUNUT LÄHETTÄMÄÄN ISÄLLEEN FYRKKAA KOSKA ISÄ OLISI OSTANUT turun sianppia EIKÄ AURAA mikä olisi parempaa ja johtava markkina-merkki kaakkois-suomessa.. silloin............................... - 307928
iski juhannus päälle, eikä nulikan isäpapalle ei jäänyt käteen ku tyhjiä tölkkejä ja abumatic 220 virveli. Mutta juhannuksen jälkeen alkoi harjoitukset, sillä "kaik män.." porukka oli kutsuttu big band viikolla esiintymään inkerinaukiolle ja siihenhän ei ollut aikaa kun tovi. Ja nyt tuli kiire....
- 43434311
Basistin housunlahje oli KIIREESSÄ luiskahtanut polkupyörän rattaan väliin ja " tois`jalkainen basisti hauskuutti kanssaa linkuttamalla Mansikkalan Alkoon ostamaan alkoholitonta viiniä anopille joka oli kirjeellä ilmaisuut basitille halukkuutensa kuunella basistin uuta bändiä viiniä siemaille,,,
Tämän hektisen tilanteen särki silloin,,,,,,,, - timonen.............
KARHU joka yllättäen löntysti paikalle ja aloitti haitarinsoiton ( ilta välimerellä ).
Karhu soitti koko 45 min ja poistui takatiloihin wizzyvedelle ja tupakalla.
Basisti pania väliajalle soimaan Erkki Junkkarisen kuusamo-humpan !
silloin paikalle pöllähti........................................ - 307928
kymen riistahoitoyhdistyksen mieskuoro, kaikkine baikal-soittimineen. Nasu-koira oli saanut vainun isosta karhusta, joten...
- karhu poistuu
eikun peijaiset pystyyn! Ensiksi kuitenkin karhu olisi paikannetteva ja haettava poliisilta lupa sen kaatamiseksi.
Karhu kuuli takahuoneeseen riistanhoitoyhdistyksen mieskuoron suunnitelmista ja päätti poistua takaovesta vähin äänin.
Lähtiessään se kuitenkin väänsi kunnon tortut takahuoneen lattialle kiitokseksi tarjoilusta... - 307928
Ja tänäänhän se sitten tapahtuu ! BB- viikon avajaisissa esiintyy vähäisellä harjottelulla "kaik män puumalan puolesta" kokoonpano, vahvistettuna telttaan matkaavalla kuumalla karjulla. Esityslistalta löytyy hittejä laidasta laitaan mm...
- harmaa pantteri
Vanha virsi Taalainmaan karjamajalta, halitulijallaa, Eldankajärven jää ym. ajankohtaan ja tilaisuuteen sopivia kesähittejä.
Kuuma karju yrittää keppanan juonnin maailmanennätystä Puumala kuoron väliajalla. Olutta on varattu tarkoitusta varten 10 koria ja ellei se riitä haetaan kiireesti olutteltasta lisää ettei maailmanennätyksen teko vaarannu oluen puutteeseen.
Hyvässä lihassa oleva puumanainen on iskenyt silmänsä kuumaan karjuun.... - Mooses Kutuharju
ja puukkonsa kylmään kalkkunaan,,,, joten teltta pullisteli muustakin kuin poliisesita,,,,,,,,,,,Jukka juhan isällinen hahmo ili heijastettu griinille jolloin väki leppyi ,osan tosin paetessa teltasta ehjään seinään tehdystä reiästä josta alun perin sisään ili lentänyt vain SITTISONTIAINEN Joutsenosta jossa niillä on oikea huoltokoti,,, koska sittisontiaisen elämä urbaanissa,kehittyvän koskikaupungin naapurina on vaikeaa ja ressaavaa..... teltan revenneen seivän aukosta näkyi..............................
- huoouhuuhuu
Se yx kuuma karju suorittamassa aktia nurmikolla kahden kuuman kinkun kanssa. Samalla Pekkasen Lauri näki että perkele, sehän painaa siellä mun muijaa suu vaahdossa...
Lauri alkoi huutaan Karjulle että poika perkele. Johon Karju vastasi samalla , että elähän sie saatana siinä pojittele, puskien kaiken aikaa Laurin emäntää. - puskeminen loppuu
Järjestyksenvalvoja Iso Yrkki puuttui tapahtumien kulkuun. Hänen mielestään touhu näytti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalta teolta, eli haureudenharjoittamiselta yleisellä paikalla, jota ei voi millään sallia yleisön innostuksesta huolimatta, joten....
- 433433
Iso Yrkki hetken pohdittuaan hyppäsi junan kyytiin ja lauloi vatsastaan Sex Machinea...get on it...get on it...
- M-K
Juna jyskytti Kuopijjoon päin ja rapula jyskytti Laurilla ja Karjulla umpiluu osastolla ja he oksenteleivat vaunun sillalla aina Parikkalaan asti ,jossa putosivat molemmat kyydistä suoraan Parikkalan Valon paketti-auton eteen asemasillalla ..Parikkalan Valon autokuski Loponen sanoi:......
- 01238.
nyt pojat painukaa vittuun täältä haisemasta ja sanojensa kyyditsemiseksi hujautti käsissään olevalla pesäpallomailalla molempia.
- juiuiu
No Karjuhan tästä vaan kimpaantui ja vetäisi Loposta nenään oikein kunnolla.
Sitten hän ehdotti Laurille josko lähdettäisiin Imatralle, Big Band humuihin takaisin.
No Laurihan innostui ja kaksikko alkoi painelemaan takaisin kohti kemuja - M-K
Toisestä pojasta tuli sivuraja laiton ja toista ei olla vieläkään löydetty ,vaikka apuna on NASA:n avaruusromu-tutka ja rajavartiostolaitoksen jälkikoira mm-mestari spn HULI:
LOPONEN otti paikalta tippuuneet BIG-bändi liput talteen , jotka oikeuutivat nauttimaan koko viikon Glen Rupan ja Töötti-päntin musisoinnista kaikilla eväillä ja viikon lopuksi ilmainen PERÄSUOLIHUUHTELU kylpylän sunaosastolla,,, jonne Loponen ajoikin firman pirssin parkkiin,,,Avattuaan ovan hän huomasi venäl............................................. - Loposta hirvittää
..äisen tuttunsa Jevkenin juttelevan painin 120-kiloisten maailmanmestarin Nizhibullah Korshkunin kanssa luultavammin liikeasioista.
Tähän päätelmään Loponen tuli Jevkenin Nizhibullahille antamasta paksusta 500euron setelinipusta.
Loposta alkoi hirvittää tilanne, hänhän oli jäänyt Jevkenille velkaa erinäisistä yhteisistä liikeasioista.... - M-K
JA rottasököstä monta tuhatta euroa,,,,,,,,,,,Loponen alkoi siinä oitis harjoittamaan 3-loikaa ja loikkasi 4 -loikalla nurkan taakse ,,kaivoi kännykän ( nokian viimein malli ) taskustaan ja soitti tutulla rikospuolen hemmolle ja ilmiantoi salavenäläisen kioskikaupan---koska oletti että voissapaistetut ( ryssien moderni titteli ) pelaa HORMOONIKAUPPAA Kylpylän nurkalla... Oitis paikalla saapui-- Paikallinen Serlokki Holmes alias :....
- 307928
"rysä" Horttanainen, jonka rinnalla Nikke Knakkerton ja Macgywer ovat nöösipoikia alallaan. Vaan eipä aikaakaan kun jo...
- M-K
iski JYTKY ! eNSIN ISKI SALAMA JA SITTEN LOPOSEN SILMÄ----Daamiin joka oli yhtä ruma kuin Venäläinen tennismaila.
Loponen kysymään Tatjaanalta että : " Mitä sie teet työkses ? "
Tatjaana katteli silmät Popedan lamppuina Loposta ja sanoi; : Olen Pommikjoneen rajhastaja "!...Siitäkös Loponen kiimastui ja oli jo taluttamassa Tatjaana baarijakkaralle ja tilaamassa Quuba-Libreä ja Valko-Venäläistä ( firman piikkiin ) Loposen saatuaa ahterinsa baarijakkaralle laskeutui painava kalastajan käsi hänen olkapäälleen ja takaa kuului sanat ----------- - virman piikkiin
eiköhän lähetä kalaan Vuokselle. Miulla on kalupakissa uusimmat Rapalan vieheet, niillä Saimaan lohta nousee kunhan vaan veteen asti kerkiää heittää.
Loposta kiinnosti enemmän Tatjaana, Guuba Libre, ja Valko-Venäläinen, varsinkin kun saatiin kaikki virman piikkiin... - 190-0788
Firman piikkiin ja lopulta kiikkiin jäi Loponenkin kun aamulla Tatjaana saattaen ulos huoneestaan .. törmäsi omaan vaimoon.. joka taas oli Puolalaisen Basistin kanssa pelaamassa sulkapalloa ilman verkkoa ja verkkosuksissa ?
Riikka -Anelma Loponen os Vesi-Pöhö SUUTTUI SILMITTÖMÄSTI ja lausui........... - 307928
parit Eino Leinot, sekä Tommy Tabermannin koko tuotannon ulkomuistista, silmiään väräyttämättä.
- spruiiiitti
Loponen kuunteli hartaasti kun vaimo lausi runoja. Etenkin kun Riikka-Anelma siirtyi lausumaan Tabermanin runoja, jotka monet ovat tunnetusti eroottisiakin.
Siintähän Loponen alkoi kiihoittumaan ja jopo alkoi keulimaan oitis.
Hetken mieli johteesta kaivoi kalunsa esille ja esitteli sitä ylpeänä Riikka-Anelmalle.
Siinä alkoi vaimo ihmiseltäkin tuhero kostua ja lausunta alkoi kangerrella.
Loponen suorastaan repi vaimoltaan huosut nilkkoihin ja alkoi puskemaan otsa hiessä. Tovin aikaa aktia harrastettuaan.. - laatikkokamera
Loposen erektio lopahti kun muisti mitä kaikkea "kivaa" oli extrana Tatjaanalta saanut.
Yx kuuma Karju saapui Yosemitellään parahaksi paikalle ja ryhtyi valokuvaamaan aktia isoisältään perimällään Kodakilla.
Aikoi tehdä hyvät rahat myymällä otoksen Erotica lehteen.... - M-K
Erotikan puhelinvastaa tuuttasii ---- ----- ----- silkkaa tööttiä ja niin Loponen muisti nuoruudestaan JOKAPOIKA-lehden ja kilautus vastaavalle päätoimittajalle avasi Loposelle uuden foorumin omien KESÄKUVIEN julkaisuun.. Jokapojan foto-vastaava Vihta Raappana ja teknillinen esimies Einari Keski-Pörhölä kehoittivat pikaisen puhelinkokouksen aikana Loposta oitis lähettämään otoksensa ja ilmoittamalla samalla pankkiyhteystiedonsa lehden talousosastolle,,, Raappanan toive tosin oli,,että.................
- 22,2,64
Loponen oli muistanut ottaa linssi suojuksen pois käytöstä ennen kuvausta.
- 22,2,64
Tietty se oli unohtunut ja kuvat epäonnistui. Tästä Kuuma Karju hermostui ja soitti paroonittarelle lehmäsaareen komentaen tätä laittamaan savustuspöntön tulille. Tuon tullessani kalan ja pahvisalkun virvokkeita.
Kaupan kautta niskalammin satamaan ja äkkiä köydet irti ja kaasupohjassa veneell'ä kohti lehmäsaarta.
Kalaa savustettiin ja syötiin pois se ja nautittiin tölkistä, punaisesta sellaisesta herkullista mallas juomaa. Ilta jatkui rattoisasti kunnes..
- 307928
pahvisalkku ammotti tyhjyyttään. Vaan eipä ollut hädän päivää, sillä edelisenä suvena oli paronitar äkäpäissään viskonut punatölkkisiä virvokkeita saimaaseen ympäri saarta. Ei muuta kun Benefon käteen ja soittamaan paikalliselle syvänmeren...
- M-K
........sukeltajalle ; Pierra Avo -Koketille joka oli Inarin alapuolisten vesie syvä tulkki.
Aluksi Pierra moitti pariksuntaa siitä että nauttivat keskikuraa joka ei ole muuta kuin hartzivettä vailla mitään potkua,,,,kehoitti ottamaan sisiliskon mittaisia raakoja pirturyyppyjä tai
jättämään koko tärpätin kanssa puljaamisen ? Tämän tiedotteen kerrottua Pierra sukelsi ja noin 2 tunnin 35 min kuluttua nousi Pierra Avo-Koketti Puumalalaisen leskimies Enzio Luuhan pihakaivosta,,,sukellettuaan sinne vesisuonia pitkin,suunnistajalta tutuntun otsalampun valossa,,' Enzio Luuhan kaivossa vesi oli jäätävän kirkaan kylmää ja nostettuaan itsensä ja kirnupiimä tonkan kaivosta Pierra ähkäisten nauttiman piimä huikan jälkeen kertoin Enzio Luuhan paikalle kiirehtineelle pojalle : Mikko " köpö " Luuhalle että............ - 088- 76 / 0001
tilaappa taxsi ! ja kysy sieltä ULA- keskukesta sellainen kuski joka osaa keskustella ½-päivää farmalogian uusimmista tutkimuksista sillä tuli pitkä keikka ---toiselle puolen Suomea... Pierra Avo-koketti on järvi-Suomen johtavia farmalogeja, patologeja ja immunologeja,,,jolle toksikologiakaan ( nuolimyrkky-oppi ) ei ollut vierasta juustoa ?
,,,kun piimän vanat oli viiksistä pyyhitty ja rippipuku vedetty päälle hyppäsi Pierra paikalle tulleeseen taxsiin jota ajoi auton ovessa olleen nimen perusteella .Wili Waldemar Äyräntö.
perävalojen hävitessä Enzion ja Mikon silmistä,,, paikalle juoksi kieli ja kitapurjeet vyön alla Kieronperän isäntä : Väinä Honkkeli ja karjui............ - O/7777&20-098
,,,,,,TULIPALO,,,TULIPALO.....!
- missä palaa
Enzio ja Mikko piristyivät silminnähden. Saadaan tännekin jotain äksöniä.
Palolaitoksen johtoauto ja viisi letkuautoa ja ambulanssi ajoivat tuhatta ja sataa ja kääntyivät Hörkkölään menevälle valtatielle.
Väinä Honkkeli, Enzio ja Mikko lainasivat naapurin Hermanni isännän Massey Fergusonia ja lähtivät paloyksikön perään.....- M-Kutuharju
.........ENSIMÄINEN RISTEYS OIKEALLE MENI PITKÄKSI VASEMALLE JA ja Enzio ja Mikko lensi traktorin lavalta kuin B-tyttöjen keihäs Kuortaneella juhannuksena v 1977..
Enzio Luuha jonka saavutuksiin kuullui mm v 1958 piirinmestaruus nuorten mäkihypyssä laskeutui oikea oppisesti telemark !!-tyyliin muurahaispesän kautta apilaspeltoon mutta Väinää ei ole vieläkää onnistuut kaivamaan esille sillä oletusarvona on edelleen se että Väinä sukelsi suohon>>>>>>>> joka alkaa tapahtuma paikalta ja on nimeltään : tasamaantallaajan suursuo :::
Paikalle hälytettiin paikkakunnalla asuva Tyyli-ja RaajarikkoLiiton toiminnan johtaja : Vihta Uolevi Suulasvuo jonka vapaa-aikoinaan lukee tuberkeli-tiedotteita radio Yskökseen.
Vihta-Uolevilla on mystillisiä meedio-kykyjä ja hän piirsi kartalle alueen josta kadonnutta traktorilavamatkustajaa kannattaa hakea.
Samalla alkoi metsän takaa kuulua kirveen iskuja kuivan kelon kylkeen ja.........
- 307928
kohta paljastui, että yx kuuma karju oli lempattu ulos BB-teltasta. Tästä suivaanuneena kuuma karju hakkasi telttakeppejä poikki tuliterällä fiskarsillaan niin, että säleet vain lentelivät viereiseen ruusupuskaan, josta....
- Mooses Kutuharju
.....kuului ja näkyi läänin weijarin,,,hilpeän sähkö-jäniksen ja hidalgo Kalle Hukka-Taipaleen kantapäät,,,,, korkeitten räkä-klimmpien saattelemana Kalle nousi puskasta,,,Ensi-Avun kanta-asiakas korttia vilautellen ja sanoi heränneensä omasta ja sairaalassa saamansa veripalveluveren s ekaan lurauttaman spriin ansiosta , elävien kirjoihin..........
Kalle kertoi huikeaa elämysmatkailua muistellen , kuinka hän viikolla Puumalan satamassa oli tavannut sen kauniin tumman Veeran ja kuinka he ikuisia lemmenvaloja valaillen , Veeran kuuman muottiin , olivat viettäneet kesäyön luodolla lustaillen ?..Kallen päästessä kertomuksessa kliimaksi osaan takanta kuului kimeällä äänellä huudettavan ,,,: " - hukka kallellaan
..etkö sie ...tanan ukon kyttyrä lopeta valehtelemasta. Siulla ei ole ollut naista talvisovan jälkeen. Miutkin sait valleilla houkuteltuu vihille ja mie olen joutunut meijän kaikki lapsetkiin hankkimaan muitten miesten avustamana.
Kalle Hukka-Taipale oli äimän käkenä. Miten ...vetissä eukko löysi hänet, vaikka hän sanoi lähtevänsä pitkälle ulkomaan komennukselle Svetoon.... - M-K-----ju
,,ja raapi samalla nivusiaan ; jossa temmelsi Sveton tuliaiset-satiaiset kokonaiset armejat............ Kalle oli taas nimensä mukaisesti sortunut taipaleelle jossa hukka perii ja poliisi pamputtaa )))))))))),,
Kalle Hukka-Taival muisteli korvat lurpallaan kansalaisopiston veneentapin vuolukurssin ohjaajan lempeitä sanoja , jotka kuuluivat jotenkin näin :" EI VARA VENETTÄ KAADA -- vaan puuttuva tappi !"
Kalle oli käynyt ko kurssin ja sieltä saamaansa diplomia esitelle oli iskenyt naisen, jonka " lahjoja " Kalle edelleen kylvi Suomen puolelle.
Kallen ajatus oli yhdistää kommunistinen ja kapitalisinen satiais populaatio yhdeksi ja samaksi ja nousta näin SUURTEN merkkimiesten ja tutkijoiden aateliin. Kalleha oli jo kunnostautunut hevoseläinlääke-tieteessä saavuttamalla Ypäjän hevos-Siittolasta loppututkinnin loistavin arvosanoin ja kihlannut Ypäjän tilanomistajan nuorimman tyttären Martta Gutiz-Byttelin joka oli raskaana talon rengille THuure Kalso-Pop:lle...............Nyt kuvaan a stui kuitenkin oikealta hento................. - 1,01
mieliseltä näyttävä, mutta karkeääninen nuori mies, joka sanoi muitta mutkitta ja ilman protokollaa: "Tervesiä rajana takaa. Olen sinun ensimmäiseltä Leningadadin-matkaltasi jäänyt muisto. Nimeni on on Putin. James Putin."
- ei sukua
..Kalle sai hämmästykseltään soperrettua etten ole ensimmäistä Leningradin matkaa tehnytkään koskaan. Aloitin suoraan vasta kolmannesta matkasta.
James Putin oli yllättynyt Kallen kertomuksesta, mutta samalla huokaisi helpotuksesta. Onneksi minulla ei ole noin rumaa ja tyhmältä näyttävää isää.. - 22,2,64
James Putin oli suorastaan niin helpottunut että päätti tarjota tuolle rumalle ja tyhmaälle Kalle ryypyn, taskulämpöistä crystal vodkaa, joka on niin helvetin halpaa tuolla sveton puolella että Jameksella on sitä aina muutama pullo matkassa.
Siinä kaverukset sitten äityivät ryyppäämään oikein kunnolla kunnes.. - Iiro Närhikato
Paikalle tuli maahanmuuttoviraston lihava akka joka esitteli itsensä N:ti Riitta-Liisa Ruojaksi- Aluksi Ruoja vaati että James Putin alkaa välittömästi käyttää nimeä James.Jorma Potkukelkkaa,,,joka on ainoa vapaana oleva nimi sillä hetkellä.
No siitähän se häzzäkkä syntyyi ja lähi R-Kioskin osa-aikamyyjä Sisko Patantai s oitti hätä päissään Poliisille vaikka puhelu meni hänen tietämättään Näträmälän Reki-ja Kitara-Korjaamoon jossa puhelimeen vastasi varavirittäjä / jalasvastaava Esko Liima-Hippi ja sanoi ärtyneenä ( oli ruokatunti menossa ) ,että:................. - 307928
" Hittoakos tänne soittelet, ku työn alla on Meltolan pelottoman kulban Elvikselle lainaama 12-kielinen Landola. Aika huonossa hapessa näyttääpi olevan, että eiköhän tällä aika monet pipappaluulat oo vedetty ! ". Nämä sanat lausuttuaan E L-H jatkoi rude-voileipänsä mässyttämistä. Samaan aikaan...
- 9077--4040
Vuoksea alas päin lillui lautturi / nahkuri :Kymäläisen savolaismallinen sisävesijolla jonka kippari oli kuutamolla ja muutenkin aivan Nolla ( 0 )
Jolla pysähtyi Evälahden mattolaiturin jämiin ja jollasta kimposi valleille ja Mac donalssin parkkipaikalle mies jota koko Imatra ja s en kulttuuri siipi oli odottanut kuin persut TIMO SOINIA ----- Hän oli Rautjärveläinen tasamaantallaaja..................; - 307928
kunnanjohtaja Tötterström, joka oli saapunut hyvin ohjeistettuna neuvottelemaan Rautjärven liittämisestä Lehmäsaaren provinssiin. Kultaa ja mirhamia hinttipussissaan kunnanjohtaja suunnisti neuvotteluihin Vuoksenvahtiin, jossa vastapuolen delegaation iloinen...
- Mooses Kutuharju
,,,,,ja aina nöyrä Kullerwo Nänni istui ja naama turvonneena kuin isontalon piimäleili.
Tilattiin juomaa ja muikkuja ,pantiin Mattia ja Teppoa soimaan ja sermin takana tanssikoulu JAMIN balleriinat veti rohkeet haalarit niskaan ja alkoi hillitön " anti olla lantiolla "-meininki.........
Humpanrytkeen ja lasinkilinän yllettyä lähes kliimaksiin saapui paikalla j
Waltteri Toivo Ruuna joka edusti Kylpylää ja seurassa hääri talikanaatti Juudas Aortta ( siht.) Kun orsi-solisti Aadolf Ani-Mälli joka oli lainattu Joutsenon Luhtiukammarin estraadilta aloitti orkestereineen latinalais-tuokion oli taas kerran saavutettu tila jossa velatkin muuttui saataviksi..
Märkäuni-Ulla nojautui silmät lurpallaan Waltteri Toivo Ruunan syliin ja Juudas Aortalle tuli kiire tilata taksia toistensa löytäneille jota istuivat yhteen liimautuneina kuin vastanaineet alla onnen riemuportin....Valomerkin Ja Junkkarisen Erkin biisin jälkeen soi portieerin puhelin : --- --- --- - lisää edustajia
Ruokolahden kunnan edustajaksi ilmottautui piirakanpaistaja, kaikkien Etelä-Karjalaisten tuttu ja terveisten lähettäjä kukkahattutäti, joka oli saanut kuulla suunnitteilla olevasta kuntaliitoksesta ystävältään mäkitupalaiselta.
Kukkahattutäti valitsi itsensä yksimielisesti Ruokolahden kunnan edustajaksi neuvotteluihin.
Portieeri kertoi kukkahattutädille muun delegaation lähteneen jatkoneuvotteluihin Lehmäsaareen, arvatenkin paroonin residenssiin.. - M- Kutuharju
...porukkaan liittyi vielä Lappeentien kuuluisuus,: kosmetolokki Mandi Hölppänen-Gretzi,,,jonka mustasukkainen poikaystävä teatterineuvos :
" heti-weltto " Martinès lupautui kuljettaksi omistamalleen ms/ Tarmolla joka lillui Ukonlinnan vierasvenesatamassa valmiina lähtöön...
Ajettiin vuokra-pirsillä satamaan jossa Ankkurin baarissa kesätöissä viihtyvä maratoonari Mara Horttaneine a hänen valmenntaja-vaimonsa Läylikki Horttanainen valmisti suussa sulavaa ja suolessa jäätyvää kahvia : La-Costarica de sol...... Istuttiin kiireimäksi ajaksi terassin pöytään ja aljettiin nauttimaan Ankkurin antimista ja suunniteltiin yhdistämiskokouksen esityslistaa kun paikalle kurvasi keinosiementäjä ja Ruokolahden kunnallisvaltuutettu ( kirkkoneuvoston varajäsen ) heti -weltto- Martinès jonka ilme oli luvalla sanoen kiihtynyt ?............ - M-K: ju
" heti weltto " Martinès huomasi että lähipöydästä nousi apu-ripsaaja Sisko Yli-Purenta joka oli Martinèksen nuoruuden rakastettu. Sisko hyppäsi " heti -welton " kaulaan jolloin he kaatuivat naapuri pöydän päälle jossa lounasti Imatran kuuluisin rattopoika " iki-ruinaaja" litQue-esimies: Jalmari Mäkipaltio...silloin.................. se........
- tili-tuli-
Repes----------se Yli-Purennan Siskon kesä leniki !! Voi sitä huutoa joka kuului pöydän alta ! Kaikki sitä katsomaan, että joko joku raiskaa siellä. Melkein siinä niin kävi, ei ollu "heti" Veltto Martines' nimensä väärti!! Kansa taputti käsiään kun apu-ripsaaja Sisko Yli-Purenta konttasi repeyteessä kesäleninkissään ylös lattialta. Rattopoika "iki-ruinaajan" kömpiessä Siskon perästä pystyyn.
- M-K: ju
Ikiruinaaja Mäkipaltion naama oli taas ruinaamis-asennoisssa suupielet korvissa ja suusta tulvi sammakon kurnutusta muistuttavaa lemmenlaiva luritusta. ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Ikiruinaaja oli kehittänyt omasta mielestään aukottoman tavan iskeä hieman juopunut nainen ---tämän taidon Jalmari oli oppinut Svetossa ajaessaan siellä pimeää taxsia.
Monet oli ne kerrat kun ikiruinaaja pääsi pujahtamaan Lada 1200 e takapenkille Svetonn pimeillä kujilla kun oli saanut kyydittäväkseen ravintola : Zetorista paikallisen Tatjaanan tai Lundmilan.
Jalmarin kieli luikerteli suussa kuin pakoreittiään etsivä sisiliskon häntä kun hän työnsi finnisen naamansa kiinni Sisko Yli-Purennan poskeen !
Tämä kaikki kertoi taas kerran sanomatonta kieltä Jalmarille siitä ,että on tärkeää usko unelmiinsa ja niin hän kaappasi Siskon moottori-öljyn mustaamille käsivarsille ja alkoi kammeta..................... - 123456,,,
Siskoa nurin----"outa outa OOUUUTAAA,prk" Sisko Yli-Purenta huutaa. Kansa oli siinä vaiheessa ympyrässä heidän vierellään ja eli samalla siinä mukana.Kehoitus huutojen saattelemana Jalmari runnoi Sisko Yli-Pyrennan lattiiaan ja sifonkilenki repesi edelleen, roikkuen kuin riepu Siskon päällä.
- Mooses .K
,,,Ja Jalmari luiskahti Siskon alle ja ei kun solisluuta murtamaan ja lapaluuta halkaisemaan... Pian olikin jo Norkoosi Ylioppilas Salla Eväshakin soittama ampulanssin ensivasteyksikkö paikalla ja eikun Jalmaria paareille ja Palo-oppilas Terabia -Kauko roijasi tuskasta kurnuttavan potilaan autoon ja tuut-tuut-tööt auto häipyi rannan mäkeä ylös häviten vihreän koivukujan katseeseen.
Nyt tilanteen otti hallintaan apu-ripsaaja Sisko Ylä-Purenta ja määräsi kaikki Waltteri Ruunan seurueeseen kuuluvat poistumaan välittömästi Ankkuri-ravintolan alueelta,,,silloin,,syttyi ,,, - 307928
simpeleellekin valot kaikkien luonnonmullistusten jälkeen...
- 9077--4040
,,,keittiössä kesätyttönä kokkina häärivän Maksapas-Teijan esiliina ja Teija juoksi ulos ulisten kuin katkaisulaikka Turun telakalla........
- tuli jo.
Maksapas-Teija kun luuli kuuluvansa Waltteri Ruunan seurueeseen ja juoksi ulos päällään vai esiliina,,,,,,,,,ja sekin oli väärin päin. gynegologia Teuksu Juuttila oli sanonut hänelle , että selusta on tärkeää suojella,,,,,,,,,,
- Mooses K-harju
Selkäänsä Maksapas-Teija oli suojelutarkoituksessa liimannut vaahtomuovisen palan ilman vaahtoa, s e oli kätevä apuväline kun joutui tekemään raskasta viihteellistä " työtään " makuuasennossa..Muuta havaintoa meillä ei ole käytettävissä Maksapas-Teijan työnkuvasta ,mutta joka aamu kun hän palasi kämpilleen oli hänellä sammalta s elässä ja sukanvarret täynnä rahaa....???
Imatran kuuluisin rattopoika ja ikiruinaajja , litque-esimies Jalmari Mäkipaltio halusi viimein vakkiintua ja katseli sillä silmällä " hehheheh "- hehkeää Maksapas-Teijaa joka nyt savuava esiliina lanteillaa kirmaili ympäriinsä Ravintola 3--Ankkurin parkkipaikalla.Kihlaaminen ja sitä kautta luottamuksellinen avioliitto kangasteli ikiruinaajan riutuneissa aivoissa kun hän lausui , toinen polvi ( se jossa ei ollut vettä ) maassa , vakavana Maksapas-Teijaa silmiin katsoen:"...... - avioonko?
Haluan tehdä sinusta kunniallisen naisen. Tuletko vaimokseni ja tulevien lasteni äidiksi?
Maksapas-Teija riemastui, tätä hän oli jo 40 vuotta odottanut... - M- K . ju
,,,mutta paratiisin luiskahti käärme Virolaisen matkarakentaja ja kesämökkikalustaja: Kaljù Tùpikùlin muodossa. Kaljù kurvasi vahdikkaasti Lada 1300 e -merkkisellä farmarillaan paikalle ja katsoi kuin oopperan kummitus Maksapas-Teijaa ja kysyi :-----------
- yritäs edes jatkaa.
......." MITÄ MAKSA " ? tuon vaatimattoman sanan seurauksena alkoi hirvittävä kalapaliikki ( vaikka kaloja ei oltu saatu edes verkoilla )...
Virolaisen Kaljù tyhmyys oli ukossa yhtä sitkeässä kuin Mateen nahka ja hän ei ymmärtänyt aiheuttamaansa häzzäkkää vaan piti "Soomalaisia Tolloina " tasamaan tallaajina ja naureskeli kunnes,,,,,,,,,,,,,, - apua tulossa
litque esimies Jalmari Mäkipaltio raivostui. Hänen melkein kihlattuansa Maksapas-Teijaa loukattiin törkeästi.
Jalmari kutsui raskaansarjan ( yli 140kg ) nyrkkeilymestari Waltteri Ruunan hätiin.
Täällä on yksi virolainen kalju tuppikuli lähentelemässä Maksapas-Teijaa.
Annetaan tälle naistennaurattajalle kunnon opetus, mesosi Jalmari kovaäänisesti.. - M-K---ju
.... Paikalle pyöräili Kaljùn työpari ja yhtiökump. Júri Maansikas.
Júri ei ollut pakin terävin temmi ja hän kantoi 1 ½ kilon painoista aivosolu-höttäänsa päässään vain tasapainon takia.. Päänsä hän oli suojannut Hankkijan- porkkanan värisellä -lippahatulla joka oli Suomessa jo retro-kamaa ja silmänsä hitsarin suojalasein ...........Júri sopotti Kaljùn korvaan jotain n 4 min ja silloin,,,, - 307928
kuuma karju ajoi ohi josemitellaan ja lauloi Reetun laulua "Mä tahdon takoa sun markkinarakoa...". Siltä istumalta Maksapas-Teija tunsi sisimmässään seireeninkutsun, hyppäsi karjun tarakalle ja suuntana oli...
- Mooses Kutuharju
........Ukonlinnan legendaarin tanssilavan pohja siinä niemen kärjessä.. Ohitettuaan nykyisen tanssipalviljongin Maksapas-Teija huomasi " heti-weltto " Marttinèksen joka erottuin väen tungoksesta kuin valkoinen hiiri mustarotta populaatiossa,, Heti-Weltto lauloi karookea : MÄ LAPINPOIKA OLEN JUURTA JAKSAIN "-biisiä... ja hytkytti lanteinaataan kuin kiimainen kulkukoira kevät soseessa... Maksapas-Teija pysähtyi kuin seinään sillä hän muisti sopimuksensa " heti-welton" kanssa joka määräsi hänen ..............
- 9077-4040
siivoovan vain " heti velton " jalanjäljet ja muut roskat ja piilotelle epäonnistuneet piknes-paperit ?
Maksapas-Teija nojasi odotellen biisin loppua karaoke teltan keskisalkoon ja muisteli aikoja kun oli tanssinnut tangossa riippuen Tallinan-Line laivoilla 20 e iltapalkkiota vastaan..Sexsitanssijana Teija ura ei saanut loisto eikä mirhamia joten heti-weltto Martinèksellä ei ollut kovin vaikeaa hurmata Teija omaan joukkueensa ,jonka terävin kärki oli suunnattu vaihto-auto myyntiin ja tivolitoimintaan.....?
Biisin lopuuttua heti-weltto ja Teija lähtivät vuokra-polkupyörillä polkemaan kohti keskustaa ja saareksienmäkeä jossa Martinèksellä oli toimisto ja ilmapatja jääkaappi hernekeittopurkki,,
Päästyään Nesteen ABC baarin kohdalle,,,tielle tuli......................... - stop!
..konstaapeli Jormakka.
Lapa pystyssä konstaapeli pysäytti pyöräilijät ja vaati nähdäkseen pyörien vuokrausmaksukuitit ja käski puhaltamaan alkometriin.
Kuitit löytyivät, muttaTeija ja heti-veltto puhalsivatkin huikeat 0.51 promillen lukemat, josta ilahtuneena konstaapeli Jormakka määräsi heidät heti pyöräilykieltoon ja vietäväksi E-K keskussairaalaan tarkempaan verikokeeseen.
Koska konstaapelilla oli meneillään lakisääteinen kesälomansa ,ei hänellä ollut poliisiautoa käytettävissään, joten hän kilautti kaverille, eli järjestyspoliisin päivystävälle partiolle... - Mooses Kutuharju
,,,,ja sieltä paikalle saapui taistelupari wanhemmat konstat :Taavetti Kinneri ja Rudolf Akiles.. savuttavalla Lada 1200 G:llä ( tiedettehän poliisipiirimme vaatimattomat määrärahat )... Pyöräilupariskunta takapenkille ja nokka kohti LPR:taa ja jo Joutsenon ( savolaisten kanada ) kohdalla alkoi vaikeudet kun " heti -weltto " Martinès avasi vahdissa uksen yrittäen ulos.
Ladan nopeusmittarin viisari oli kivuunut jo kuunniotetun 93 km/t lukemiin ja Martinètsin loikka uhkasi jäädä reisille... mutta............. - SeP: 087
Hyvää kertomakirjallisuutta.
Jatkakaa: - M-K---ju
....samassa Ladan ohitti ja eteen ajoi punaiseen nahka-asuun pukeutunut tuttu takavuosilta eli : CIACOMO AGOSTINI (italia ) viritetyllä 500 kuutioisella Yamaha OW 23:lla, hyppäsi satulasta ja aukoi takaoven repien " heti -welton" ulos ja taluttaen tien penkalle aloitti leppoisan turinoimisen saksan ,italian ,englanin ja saamen kielillä... Ciacomo otti satulalaukuista pullon vermut gelmarciban -pullon ja korkkkasi rehvakkaasti työntäen pullon Matrinéksen suuhun kaulaa myöten,,,Samassa sivuvaunulla kumia poltti Pentti Korhonen ( takavuosien tuuttu Imatran Ajoista ja alkoi sättimään iki-wanhoja konstaapeleita Kinneriä / Akillesta ,josta seurasikin varsinainen pitkänmatkan painiottelu,,josa armoa ei pyydetty ,,eikä lainattu ............
- Ylitalon kustu
..sivuvaunullinen Jawa pyöräkään säästynyt vaurioitta.
Ainakin eturengas ja kaasukahva näyttivät irronneen taistelun tiimellyksessä.
Onneksi lakisääteistä kesälomaansa viettävä konstaapeli Jormakka oli sattumoisin matkalla koirien agility kilpailuihin Lappeenrantaan irlanninsusikoirauroksensa kanssa
Tunnollisena lainvartijana hän ei voinut koskaan jättää käyttämättä tilaisuutta osallistua kunnon tappelun selvittelyihin... - M-K---ju
..........Jormakka vaihtoi ensin Jormansa vasempaan punttiin ,,laski rahansa ja sen jälkeen koiransa tappelevien sankarien per..suuksiin kiinni,, Piennar tomusi ja pölysi kun aglity-finaalisssa ja Ciacomo muistutti , susikoira ahterissaan , kuin pornokaupan ikkunassa ollutta puhallettavaa lammasta...
Onneksi paikalla ajoi aina valpas Tainionkosken WPK ruisku-auto kuljettajanaan palovartija Marco Poolo-Kaita ja vierellään ruiskumestari jo 4 vesipolvessa: Franciscos Pacocauhu ( ent. espanilaisen sisällis-sodan weteraani )-- Pacocauhu selvitti työletkunsa ja ruiskutti jääkylmää vettä johon oli sekoitettu ( sud. 1 / 6 ) sallpietariliuosta ja tämä " kaste " selvitti erimielisyyksien kanssa kamppailevien tunteet 10 sekunnissa.
Tiinettä sammakkoa muistuttava sivuvaunusankari Pentti Korhonen pärski tuiman näköisena tienpenkalla kun............ - 307928
herättäjäjuhlille matkalla ollut tilauspendoliino hyytyi jo kovin totutusti taipaleelle ja tällä kertaa ystäviemme taistelutantereen välittömään läheisyyteen. Junasta astui ulos kuuluisuutta niittänyt saarnamies Johannes Hännikäinen, joka tilanteen mielessään hahmottaen alkoi rukoilla.....
- Mooses Kutuharju
Hännikäinen otti ½-laupiaan ja koko ekumeenisen ilmeen ja alkoi ::___^^,,,Koska on myöhä ,lienee paikallaa lukea rukous tällekin tienpätkälle :
Varjele meitä vihollisen juoniloilta^ ja ennen kaikkea hänen tarkk`ampujoiltaan ja pää-amputoiduilta,,,Muona-annokset s aisi myöskin olla jonkin verran suurempia ( makasamakkaraa...sipuliteemakkaraa ja pulleimpia ruokakasseja Tainion töllin jonottajille ! ,,,,mikäli sinulla vielä on käyttämättömiä EU-varastoja lastesi tarpeisiin..:kuutamoiset yöt olis tervetulleita jännityksen lieventämiSEKSI.. ja lopuksi yhdessä ja erikseen...varjele noita Imatran herroja ,etteivät ne toista kertaa löisi päätään Big-Bänd teltan keskisalkoon....Aamen !
Tämän jälkeen Pendoliino kiihtyi kuin Joutesnolaisten nälkä,,,ja.......... - pastorismies
saarnamies Johannes Hännikäinen hyppäsi junasta ulos helsingissä ja paineli taksilla lentokentälle, tilasi lipun ensimmäiseen Ameriikan koneeseen. Oli kuullut tuosta Utahissa asuvasta oudosta mormooni populaatiosta ja ajatteli että tämä väki on saatava kunnon uskovaksi väeksi.
Lentomatka oli pitkä ja saarnamies kerkesikin ottamaan usean, kenties liiankin monta konjakkia.
Amerikkaan saavuttaessa hän kompuroi kentällä kuin Nurmisen Pasi tossa vähän aikaa sitten.
Kentän henkilökunta haki heti saarnamiehen tiukkaan kuulusteluun ja... - pepe purseri
....todettuaan tämän olevan kuuluisan suomalaisen saarnamiehen Johannes Hännikäisen, jonka letkeän rento olemus viittasi hengen läsnäolosta.
Kentän esimies James Reegani kutsuttiin paikalle selvittelemään ongelmaa.
Mitä pitäisi vahvassa hengen johdatuksessa olevalle suomalaiselle tehdä?
Voisiko hänet päästää villitsemään koko Amerikan kansaa?
Samaan aikaan FinnAirin kone kuulutettiin lähtöön Helsinkiin, joten.... - M-K
.........ja lopulta heltyi ja palkitsi Johanneksen USA:n valko/mustaritarikunnan musta/valkoruusumitalilla tyrävöin ja pakkasi ukon Finnairin putkeen ohjeena : ILLAKSI KOTIIN !
Putki laskeutuikin Seutulaan aikataulun mukaisesti ja lastiruumasta hihnalle ilmestyi Hännikäinen seuranaan umpiunessa kuorsaava Ruotsalainen puhelinherätys-narkoleptikko virkailija : Pher Serreikä joka alkoi osoittamaan heräämisen merkkejä,,potkimalla..................... - 307928
...tyhjää. Ja kuten tiedämme Suomessa useamman kerran tyhjää pystyy potkimaan, vain Huuhkajat MM-karsintaottelussa San Marinoa, tai muita vastaavan tasoisia joukkueita vastaan. Niinpä pikkuhiljaa jo jäähtyvä Pher Serreikä pakattiin Tetran maitotölkkiin ja survaistiin tukholmaan menevään lauttaan ja rauha hänen sielulleen. Hännikäinen sen sijaan....
- pepe purseri
..oikoi rypistyneitä housujaan. Olihan hänet pakattu varsin ahtaasti koneen lastiruumaan. Suussa tuntui outo maku, olikohan hän syönyt vahingossa jotain sopimatonta. Toisaalta, hän ei muistanut syöneensä pariin vuorokauteen mitään ja juomapuolikin oli muutaman konjakin varassa.
Hännikäisen pohtiessa tilannettaan ja tutkiessa käteisvarojaan, jotka osoittautuivat varsin vähäisiksi, alle €, takaa kuului naisen ilahtanut huudahdus: hallelujaa!!! siinähän on ilmielävänä kuuluisa saarnamies Johannes Hännikäinen.... - Mooses Kutuharju
.....N.ti Aune Awanne hyppäsi hännikäisen kaapuun kiinni ja kertoi innoissaan tulevansa Espaniasta perustamasta sinne ensimmäistä Suomalaista kirpputori nimeltään KATO-LONIA ! Tyyliin kuuluu että asiakas saa lonia (valita vapaasti-etsien estoitta ) kaikessa rauhassa ,vaikka viikko ,mutta ostopakko on aina.
Johannes kietoi isällisesti oikean kätensä ( joka oli pitempi kuin gorillan käsivarsi) Aunen harteille ja kaukaa katsottuna he olivat kuin viinirypäleterttu. Aunen ent.poikaystävä , sirkuksen elävä-tykinkuula;:Reijo-Rymy Beggerström ( kuhmon kiva ) ei koskaan osannut näyttää tunteitaan ,joihtuko se mahdollisesti siitä että Reijo-Rymy oli lentänyt liian monta kertaa ohi suojaverkon ?...kuitenkin nyt Aune Awanne tunsi kerrankin saavansa sitä lämpöä jota jokainen kultivoitunut mies voi naiselle antaa ja,,,,niin................. - terv.k....e
Täälläkös sie olet ollu koko viikon satuilemassa. Lähetähän välillä postia tännekin päin.
- byähhähäää,,
Koittakaaha akat hillitä ihteenne ,,, perk,,,,,hahahahahahahaaaaaaaaa
- 0404--667
Aune ja Reijo-Rymjy siirtyivät lentokentän VIP-tiloihin nauttimaan muroja joiden pakkauksessa oli vekkuli juutalais-nukke.
Aunella oli aikomus kerätä koko keskitysleiri kun hän oli innokas antiikin ystävä ?
VIP- tiloissa oli samaan aikaa eduskunan ent.puhemies , ( se jonka sukunimen lausuminen kuulosta wizzyvesipullon avaamiselta. " Zyztzkhhffffvitsi ".
Beni tunnisti Reijo-Rymy Beggerströmmin ja kysyi....................... - tiri-Tomba 0978787
..KETÄ ÄÄNESTIT ?
"En ketään ":-vastasi Reijo-Rymy,mutta mummollani on punainen viiva,,ja se on köyhien taistossa v oittamaton.........
"--voi ,tuollaisen tunnustuksen vuoksi sitä ihminen ja kansanedustaja jaksaa,,,vaikka olisi viikon valvotut yöt takana ": sanoi Benkki ja hyvyili juutalaisen kauppiaan kieroa hymettä.:? Silloion........................ - Aune neiti
... neiti Aune Awanne puuttui keskustelun kulkuun. Kainosti hymyillen hän ojensi kätensä Benille ja sanoi olevansa Benin ihailija jo kolmannessa polvessa.
Tämä tunnustus oli mannaa Benin korville. Kaunis nainen ilmoittautui vapaaehtoisesti hänen ihailijakaartiinsa.
Voisikohan tämän hyödyntää jotenkin tulevia kunnallisvaaleja ajatellen?
Aune näytti muropakkauksesta saamaansa juutalaisukkelia ja kertoi keräilevänsä keskitysleirikokoelmaa. Tosin nukkeja oli vasta kolme, sisältäen nyt muropakkauksesta saadun... - Mooses Kutuharju
............Polvet mielessä Aune Awanne mietti avaisiko Benillekkin omat polvensa,,,mutta epäili että ympärileikattu ei sovi länsimaisen sivistyksen saaneelle neidille sillä leikattu kolli jota Aune piti lemikkinään oli sekin tavoistaan poiketen sangen rauhaton...?
Samaa tuskaa Aune pelkäsi Beninkin potevan....?
Beni oli hiukan kiihtynyt johtuen siitä että oli viikolla käynyt vihkimässä uuden HIUKKASKIIHDYTTIMEN Norjassa.Pohjoismaiden yhteistyön kunniaksi.
Yhtäällä Beniä "kakotti" kitalakeen kiinni hitsautunut lihapiirakka mössö ja silloin....... - I-mantra
....tämän Benin huomasi myös sairauslomalla oleva, koiraansa ulkoiluttava valtion virkamies. Kasvoiltaan sinistyvä Ben yritti saada miehen huomion kakomiseensa, mutta tämä ei ymmärtänyt Benin yskän syytä, vaan tervehti häntä ystävällisesti ja sanoi toivovansa hyvää päivänjatkoa ja uskoi yskän paranevan kunhan tuulet kääntyvät idän metsäpaloista poispäin.
Tapansa mukaan tämä virkamies taputti voimakkaasti Beniä olkapäälle todeten, että kyllä se siitä, jonka seurauksena Benin suusta roiskahti kitalakeen juuttunut lihapiirakan klöntti kadulle.
Ben lopetti kakomisensa ja kröhisten ilmaisi helpotuksensa....tul...kröm...tul.....liha se sieltä......
Nyt tarttui tilaisuuteen virkamiehen koira, joka hotkaisi piirakanretaleen omaan kitaansa ja tämän seurauksena alkoi....... - hengenpelastus
....virkamies lievästi nuhdella Beniä koiransa ruokkimisesta. Piski oli nimittäin ankaralla dietiillä ja se sai syödä vain eläinlääkäri Sarkaselta ostettua kallista diettiruokaa.
Ben puolustautui kertoen teon olevan vahinko, jonka itseasiassa virkamies itse oli aiheuttauttanut jysäyttäessään Beniä kuuden tuuman halolla hartioihin, ainakin virkamiehen nyrkki oli sellaiselta tuntunut.
Virkamies, Ananias Nykoffi nimeltään, sanoi olevansa sairaslomalla, eikä uskonut heikentyneillä voimilla annetun läpsäyksen ...... - Mooses Kutuharju
...musta luta ja hulivili-sonta lentämään kaaressa kuin mannegin piss-patsaan urea..tästä kiitollisena ,, ja innostuneena Ben ( alias Kingonk ) Zyskowicz lupasi kehittyvän koskikaupungin kaduille 10 vuoden kukat ja kävelykadulle ilmainen kenkälankkaaja ,joksi Beni oli palkannut Puolalaisen matruusin 2 -maailmasodasta Edmundo Kiimajehfin, ja kaupan päälle , hyväntahdon eleenä , Korppoolaisen kalastajan pitämän kalaravintola ARSKAN TURSKA:n Arska huutelee kutsuvasti ravintolansa ovelta:! Tykkäättekö Seistä..? vai Haista ?---VAI ISTUA JA haista ?
TÄÄLLÄ ONNISTUU KAIKKI WeLLKOMMEN TITTAPÅ !
vain 30 e /annos - I-matra
.........vaikuttaneen millään tavalla lörtsyn irtoamiseen Benin kiduksista. Tästä kimmastuneena virkamies hermostui, kuten tunnetusti teki aina joutuessaan alakynteen ja syytetyksi asiasta, johon hänellä ei omasta mielestään ollut osaa eikä arpaa. Vaikka jonkinlainen pelimies olikin.
Tästä tehdään riita-asia, totesi Ben. Sitähän tämä jo onkin, sanoi virkamies ja se halko mitä väitit kuusituumaiseksi, sitä se todella olikin. Oletko Benis, kateellinen siitä?
Riideltyään tovin, molemmat tulivat siihen tulokseen, että asia kannattaa jättää silleen, koska näytti siltä, että molemmat olivat syyttömiä tapahtuneeseen. Syylliseksi todettiin koira, joka oli hotkaissut piirakanretaleen, tietäen oman vastuunsa ruokavalion noudattamisesta.
Molemmat olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja lähtivät hyväntuulisina............ - tiri Tomba>>>>>>>>>
........pahantuulen bubiin ( kohfee streettiin juomaan keskikuraa Karhu-merkkisistä tuopeista...
Laita-ilta myöhäisessä sankarit rantautuivat ARSKAN TURSKAAN... tilasivat SEISTEN SEITÄ JA ANTOIVAT HAIN HAISTA......mutta kunka ollakkaan...paikalle purjehti pullein purjein Tuula Anneli Vesi-Pöhö ja sanoi Benille >>>>>>>: - Mooses Kutuharju
Solisti MAKSAA........................!
Pahantuulen Bubissa oli ilo ja meininki päällä.Muuttuneiden tajuntatilojen tutkimus-dosentti Jörte Casuri oli etsimässä baarista kansallista kahjo-perinnettä ja näissä merkeissä ojenteli käsiään ja vinkkasi pariskuntaa omaan pöytäänsä.-Rieppo Sörtti-öljy joka oli paikan armoitettu ammattitaitoinen viinuri viskoi aperiittaa laseihin nopeammin kuin silmä ehti havainnoida.......
" Siellä on joka promille joka sinne kuuluu !" : Huuteli Rieppo niille jotka epäilivät aberiitta mehun tenhoa... ja kuin todisteeksi tästä, sivistyslörtti: Algot Tuhna putosi baarijakkaralta sammuneen kokomatto-lattialle... silloin............ - tri Tomba
.........Sisään astui Astuja-Liiton pääsihteeri, Nappi & Neppari os esimies: Pasi Kalvo ja hänen towerinsa Simo Kulkku.......Pasi kysyi kova äänisesti heti ovella : Teillä Imatralaisialla on koski, Ruokolahtelaisilla on Leijona, mutta mitä on lappeenrantalaisilla ?
Syvän hiljaisuuden katkaisi takatiloista kuuluva , Rieppo Sörtti-Öljyn kuiskaus: Niillä on tienviitta IMATRALLE--------------------------------------- !
Silloin heräsi Algot Tuhna ja höpötti :........ - --09--444-0
,,,,Missä on Maksapas-Teija ?
- Iiro Närhikato Pasa
,,,salapoliisi TIMO -KARI SALA-KARI ( järvi-Suomen yli-herkin poliisi ),,kuuli huudon omaan autoonsa avoimen ikkunan kautta ja polki jarrua kuin Korsikalainen viinirypäleitä,,,ohjasi autonsa kadun laitaan ja....a stuin pahantuulen bupin uksesta sisään ase paljaana... Timo huusi:" ....
- Rieti vaan
.. missä on Tuula Anneli Vesi-Pöhö, mihin olette hänet piilottaneet?
Yx Kuuma Karju antoi minulle toimeksiannon tohtorinna Vesi-Pöhön löytämiseksi.
Tohtorinna käytti sulavasti miehensä Uno Waldemar Vesi-Pöhön reseptikaavakkeita kirjottamalla tupla annoksen Viagraa.
Nyt totisesti oli akuutti tarve. Näetsen kulmilla oli nähty Tuksun näköinen, huomattavilla silikoneilla varustettu typykkä... - 0966--333/77
........... AstujaLiiton pääsihteeri: Pasi Kalvo rauhoitti Tuksun peräpeiliä tuijottavia ,että Viagraa on aivan turha sijoittaa tiliään,,,,sillä JÄKÄLÄn nauttiminen antaa samallaisen ,,jopa tehokkaamman potkun ))))))))))) !
Epäilijöille Pasi kalvo kertoi lapin reissullaan syöneensä Porojen kanssa samassa aitauksessa jäkälää ja HETI ALKOI TEKEMÄÄN MIELI...................................................poroa !...
Nyt sai Pasi Kalvo äkkilähdön bubista ja peräkkäin juoksi koko asiakaskunta ja kulmilla kuului kaamea älä-mölö ja päällimmäsenä oli Rieppo Sörtti-öljyn huuto:............... - 307928
kerro lissää ! kerro lissää ! Mutta Pasi Kalvo veti menemään kuin Vainio aikoinaan talonmiehen piikittämällä jäkälällä. Tuota pikaa P.K oli kadonnut horisonttiin ja ihmettelevä ihmismassa jäi monttu levällään patsastelemaan koskipuistoon, jossa nuoriso siemaili herkullista pussiolutta virkavallan hiljaisella suostumuksella. Läheisen kuusen juurelle oli kokoontunut joukko nuoria ja kuinka ollakkaan toimittaja Bärihuddan oli saapunut amispojalta ostamallaan exportilla tekemään juttua Imatralaisesta nuorisosta. Teemahan oli tietysti varastettu Anneli " Korttipakalta" ja sehän oli tietysti " mikä sinun on Imatralainen nuori "...
- 22,2,64
No minulla on pussillinen birraa ja frendejä ympärillä. Mitä muuta voisi toivoa. Silloin saarnamies Hännikiäinen saapui paikalle ja puhuttelemaan tuota renttu sakkia. Aikoinaan saarnamies oli saanut myös erään Lehmäsaaren paroonin ja yhden kuuman karjun myös jättämään tyhjänpäiväisen kaljan litkimisen.
Saarnamies ehdotti tänään illalla matkaa Iitiän tanssilavalle katsomaan Varjokuvaa.
Ja niin seurue alkoi matkan .. - 307928
kohti Lappeentien Siwaa, josta....
- hygieniaa
ostettiin koko porukalle kortsupakkaukset siltä varalta jos niille löytyisi käyttöä yön pimeinä ja herkkinä tunteina.
Saarnamies Hännikäinen täydensi myös suusuihkevarastoansa. Viimeinen Halazon oli kulunut Amerikan reissulta palattua ja muutamat uskonsisaret olivat jo valittaneet ikävästä hajusta... - 0808096969
pèrseestä...... vai kaukopäästä... Haju " Tuonelan lemu ?" : huusi Emu
- o060-77 722
miksi homma ei kulje ?
- storystory
Mutta tummien männynlatvojen tasalla lenteli yksinäinen helikopteri välittämättä taivaalle kohoavista ainaisista savupylväistä, jotka milloin minnekin suuntaan yrittivät.
Pitotti totesi puoliääneen ja melkein itsekseen, että on se vaan yksinkertaista imatralaisten elämä tästä suunnasta tarkasteltuna. Lisäsi sitten vähän korkeutta ja alkoi katsella laskeutumispaikkaa. Vain pieni - kokko laulaja
Saari näkyi aavalla saimaan ulapalla. Silloin pilotti Herman Friz ajatteli että tonne laskeudun, siellähän näkyy jotain liikettäkin olevan.
Friz sai kopterinsa tasaisesti kallion päälle ja sammutti roottorin, hyppäsi ulos ja alkoi ihmettelemään mitä älämölöä sieltä kuului.
No saarnamies Hännikäinen oli siellä makkaran paistossa Lehmäsaaren Paroonin ja yhden kuuman karjun kanssa. Vallinkoskentien kitaristi soitti 12-kielistä kitaraansa ja kaikki lauloivat reipasta nuotio laulua jonka sanat menee näin: Ooboli daipuli daspuli daipuli ooo boli do, ooboli daipuli daspuli daipuli ooo boli do. Oi serafiina, oi sarea amba, oi sera fiiiina seeera amba amba amba amba.. - 307928
Mutta laulu loppui lähes ennenkuin oli edes alkanutkaan. Paroni oli kurmaissut pilotin tuomat tuliaiset alta aikayksikön ja alkoi tivata sakemannilta lisää. Vaan eipä ollut. Saarnamies Hännikäinen puuttui menillään olevaan "kovasanaiseen" keskusteluun ja sovittelevasti ehdotti, että jos hän rukoilemalla yrittäisi muuttaa veden viiniksi....
- Mooses Kutuharju
,,,,,,,, No siitä tuli,,,huolimatta tunnin pyllistelystä Mekkaan ,,, silkkaa etikkavettä ja tunnelma kiristyi käsin ja nyrkein kosketeltavaksi.
Silloin paikalle souti Kytösaaren Robinson Kruuse joka on kuuluisa luonnettaan hallitsevan tyyneyden vuoksi Robinson on tyyni,rauhallinen,hidas,välinpitämätön ja ulkoisesti kylmä,,, ja hänen kätteleminenkin tuo mieleen pakastematikan. Raskasmielisen pessimistinen Kruuse sai tilanteen hallintaan ja kaivoi pers`taskustaan HANURINSOITON oppikirjan osa 1.
Kuivaharjoiteltuaan ryhmää n 4 tunnin ajan joukkue ahtautui Kruusen Savolais/ Ruokolahtelais-malliseen kirkkoveneeseen ja aloittivat vakaan aironkäytön kohti Lappeenrannan satamaa,josta aikomus oli mennä lähimpään soitinliikkeeseen ostamaan Kouvolan HarmonikkaTehtaan haitarit -mieheen !.. Mutta Joutsenon ( savolaisten kanada ) kohdalla paatin kokka karahti kiville ja k eulassa soutava Kari SalaKari huusi :" - 22,2,64
Tämä oli merkki korkeammalta taholta. Saimaa openair on tänään ja me mennääkin sinne päälavalle Scorpionsin kanssa esiintymään.
Siispä veneen nokka kohden Rauhaa.. - 050577 / 09
....rauhassa pojat souti rauhan wanhaan satamaan jossa natisi wanha puulaituri, jonka pollariin kirkkovene kiinittyi,,,samalla alkoi..............
- Eino Gröhlandia
,,,rannassa soittaa Trio Kuolio ( Olli Ahvensoppa- Säkä-Häkä Woltti-Wirtanen ja Reiska Lainelauta ) Heputt jammaili 60 -luvun jazzia ja tunnelma alkoi kohota,,,kunnes....
- kaarden
Paikalle saapui Samantta Voks, tuo takavuosien seksin lähettiläs, ainakin omasta mielestään.
No siinä Samantta alkoi vähentää vaatetustaan paljastaen kuuluisat hinkkinsä ja kävi laiturille aurinkoa palvomaan.
No siitähän muu seurue alkoi kuumenemaan kilpaa auringon kanssa ja yhtäkkiä.. - Rauhan kaheli
Sammathan toinen ( vasen ) meijärin varoventtiili ( nänni ) petti ja se tyhjeni alkaen muistuttamaan ajokoiran korvaa,,,,?
Syntyi paniikki mutta s illoin.......... - 307928
kuuma karju muisti taskussaan olleet josemiten venttiilit. Herrasmiehenä? karju sujautti Samanttalle uuden venttiilin ja sai palkkioksi Simo Rantalaisen nimikirjoituksella varustetun muumikortin. Mutta mitäs alamölöä päälavan suunnasta alkoikaan kantautua ? Aivan oikein......
- alatoopi Allan
paikallee tallaa Dallapee ja kansa villiintyy,,koska kaikki olettaa että yllätys-PERFOMANSSI ja marssi alkaa nyt
Solistina Matti Jurva jolla suu oli Suomen soikein ?
Alkuperäisen Jurvan matin pojan/pojan/pojan /pojan poika ( matti Matin matinmatin Matin poika Matti aloitti biisillä HOPEINEN KUU ,,jolloin... - 292929--006060
..... Samatha Foxsi kömpi rapuloissaan teltan lieveen alta ulkopuolelle oksentamaan Prismasta ostamaan HK:n sinistä lenkkiä... kun alkoi kuulumaan........
- 23232323232
naisten haku,,,,,,,,, Samatha Vuoksi pyyhki kiireesti suunsa yrjöstä ja etsi kauko katseellaan ,,missä kuuma karju,,,,,, kun huomas ,että kuuman karjun oli jo maksapas teija napannu ja Samatha Vuoksi t odisti kuinka maksapas teija alkoi syödä kuumaa karjua. Samatalta lenti taas HK yrjöä,,,,
- jutun teossa
ja lasti osui toimittaja Bärihuddanin, tuttavallisemmin Bärtsi, kannettavan tietokoneen päälle. Bärtsi oli nimittäin tekemässä Ylä-Vuokseen juttua maailmankuulusta kaunottaresta Samantha Foxista, joka nyt yllättäen ilmoittautui haastateltavaksi, tosin hieman kiusallisella tavalla.
Bärtsi pyyhki makkaranpaloja kannettavastaan ja ... - Mooses Kutuharju
.......... Bärtsi löi pitkiä puita uuniin ; tekemällä " Sammale " Sammahalle kiusallisia kysymyksiä aineenvaihdunnasta vaativissa kenttäolosuhteissa....
Mutta kaiken tämän Foxsin tuskan yläpuolella Maksapas Teija liihoittelei ilmavan keveästi partnerinsa käsivarsilla häviten viimein alle onnen- riemuportin.... Tangon tenhoon turvautuen...
´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
Samalla alueen portille oli ilmestynyt Jawa CZ m-pyörällä Wiipurin viimeinen rattopoika,ikiruinaaja Jalmari Mäkipaltio ja elinkautisvanki Lars Hivakka-Ketting joka oli päässyt koe-vapauteen aamulla Riksusta( Riihimäen vankila )..Ukkosen lailla Hivakka-Kettingi lausui järjestystä valvovan Kurt Lööperin korvaan )))))))))))))))))))))).... - OUNA.
Terve Kurtti ja terveisiä Riksusta ,hän huusi.Siellä kaverit ensikerran tapasivat ja ystävystyivät. Lars Hivakka-Kettingillä oli vain suurempi kakku edessä ja on vieläkin.
Kuis vetelee?Oot päässyt korkeaan virkaan??? vai mitä? hän mylvi edelleen,,,,
olet jo järjestyksen valvoja, vai mitä?? Sinustahan tulee vielä tota menoo tinanappi?? vai mitä??,,,,,, - M-K ^^^^^^^^^^^ ju
..............Kaikki napit ja nepparit lenteli kuin Lapin sääsket Kurt Lööberin vaatteista kun Lars poika innostui speguloimaan towerillisesti suoraan korvaan....
Samalla wanha iskelmä-tähti Sammal-Sammatha alkoi sammumaan uudelleen,mutta nyt paikalle hälytetytn Komisaario Kulkusen käsivarsille. Kulkunen oli siirtämässä Foxsia Maijaan... kun tausta-tanssijatar Nanna Solki ( lapin noita ) puuttuin peliin.. Ystävätär Pamella Kutiaisen kanssa he keskeyttivät komisario Kulkusen invaasion ja ottivat Foxsin Volkkari Kleinbussiin huilaamaan. Jo kohta oli Kleinbussi saarettuna innokkaiden Joutsenolais/wanhapoikien toimesta ja e tunenässä takapäässä hääri Korvenkylän omapoika : amatööri chanson-artisti -Valde Kannell joka työntyi ½-väkisin auton takatiloihin jossa........... - -Hosumapalo-
...Aimo Rykämö viritteli PUSSITTOMAN MIEHEN -laulua.....Kleinbussin virallinen kuljettaja ( urheilu-hieroja ) Waltteri Nirwa istui kuskin paikalla ja naputteli bossanova tempoa ikävystyneenä ratin kehälle...ja..........
- .
.
- kosintaretki
...Mooses Kutuharju, Imatran tavoitelluin pokamies, ilmestyi volkkari leinbussin viereen ja tempaisi menopelin oven auki ja siellähän oli kuin olikin Sammal Samatha ja pari muuta kaunokaista, joihin Mooses oli iskenyt silmänsä kylpylän allasosastolla.
Mooses, jonka isä on Imatran kuuluisin rattopoika Isaskar Kutuharju, jonka isä oli edesmennyt Aatami Kutuharju, joka hänkin oli säilynyt poikamiehenä koko ikänsä (95v).
Mooses oli vakaasti päättänyt kosia Samathaa. Olihan hänen jo korkea aika luopua poikuudestaan....- alatoopi Allan
,,mutta "sammal" Sammatha iski kyntensä ja silmäripsensä lääketieteen opiskelija Pher Werssiin joka oli tullut sivistys-nörtti Algot Tuhkan kanssa Foxsin konserttiin.
Pher oli kuullut että kaikki hullut oli kautta aíkoijen kohdanneet toisensa Rauhan luonnonkauniilla alueelle,ja siksi Pher Werssi ja Tuhka tulivat luonnostaan paikalle,,, Samassa kovaäänisistä kuului :--- juhlapuhuja ; Hilpi Perhe-Silmän avaussanat:--:
- N:tiGynvor Percelius
-------------- : Main Daamen en Herren ! Ostakaa alueen laidassa olevasta punaisesta teltasta itsellenne NEGATIIVISTÄ METELIÄ omaan astiaan ja kun s euraavam kerran menette Hevi-konserttiin on teillä tuote jota voitte käyttää surutta ?
Päästäkää se NEGATIIVINEN -ääni pois pullostanne ja huomaatte että olette onnistuneet pilaamaan monen hevi-tollon konsertin ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄÄ !
Soita mulle SORPAS !
JA SITTÄ ALKOI .............. - 307928
niin maar kauhia savushow! Hivakan Lars löysäsi ilmoille kaikki Riksun muurin¨takana sijaitsevan varuskunnan, "savuvarastosta" pöllimänsä savut. Savu sisälsi myös ekokemin ja viereisen liimatehtaan tuoksut. Festivaalikansa alkoi nähdä hallusinaatioita.....
- Alwi Kuttura
.......... ja takarivin taavi : Nitro-humppaaja: Aadolf Ani-Malli alkoi näkemään hillusinaatioita ja huimaus-aineet sekä psykedeelinen musa s ai Aadolfin liikenneympyrä-tilaan ! Lavalta r aikuvalla äänellä ei musiikin kanssa ollut mitään tekemistä ,mutta sillä olisi saanut veneenpohjasta irroitettua wanhat maalit.... oli se niin kitkerää kamaa )))))))... silloin paikalle ilmestyi............
- toktok.
Samantha Voks kukallisessa kesämekossaan helmat hulmuten. Olivat laskeneet vapaalle kuulustelujen jälkeen. Samantha oli sanonut vaan, että " I sang only, I sang only" ja laulaa (vasikoi) edelleen,,,,,ja oli silminnähden aika pöllyssä??
Koko kansa riemastui ja karkeloi, karkeloi ja riemuitsi, näinhän se menee kun oikein on kaasussa,,,, - tiktik-
JA SAMANTHA LAULOI: " Hämä hämähäkki klamydian sai,
kuppa tuli siitä kun kärpäsiä nai,
aids niin armas hämähäkin vei,
hämä hämähäkki pane enää ei " JA KANSA HURRASI,,,,,, - höhö-heikki
..ja Aadolf Ani Mälli steppasi ja Hivakan Lars oli muuten vain pöllyssä.
Riemun ollessa ylimmillään ja porukan kunnon alimmillaan alkoi taivaalta kuulua outoa hurinaa, aivan kuin herhiläisparvi olisi pörrännyt korvakäytävässä.
Rissalan kentältä oli lähtenyt parvi sikäläisiä " herhiläisiä " suorittamaan komean ylilennon Immalan lentokentän yllä Samatta Voksin kunniaksi.
Kunnianosoituksen oli järjestänyt manakeri Yrjö Yrjönpoika Yrjölä.... - N;ti Gynfor Perceli
,,,Påika Yrjölå ( Ruotsin armejan vänrikki ) kiipesi lavalle hornettien eksyessä Sveton taivaalle ja lauloi Usko kempin biisin :" KLAMYDIA ARMAS KOTIKYLÄN TAUTI - sinua en unohtaa v oi milloinkaan " ja enkoren jälkeen biisin" ANNA ARPISTEN ANUSTEN OLLA-- - niitä rikki e t repiä saa "
,S illoin lavan eteen kapusi Anneli Vesi-Pöhö joka................... - Sisko Parantainen
vihelsi_______________________ pelin poikki .Anneli huusi mikroskooppiin . ,,että : TÄMÄ HOMMA MENI NYT IHAN SUHUKSI ja ETTÄ NYT ALETAAN OLEMAAN FASTIVAALISESTI KUNNOLLAAN JA KAIKKI MENEE KOTIIN JOKA ON KALLIILLA RAHALLA RAKENETTU JA PUNAISEXSI MAALATTU.. e ttä hopi hopi,,,, ja huz huz...
- Mooses Kutuharju
,,,,,,kun festarialue oli viimein tyhjentynyt ja se myöhäinenkin turjake juoppo oli päässyt nokkosten seasta kömpimään rattaille ----ajoi naisten rämisevällä polkupyörällä sinkkiämpärit ohjaustankossa kolisten jokapaikan siivooja R.va Bertta TOLJENTERSKA..
Toljanterska aloitti tyttärensä Sally Eväs-Hakki-Toljanterskan kanssa puhdistamaan aluetta kaulapaskasta ja muusta roinasta ja h:ra Topi Toljander katseli päältä kuin pössöhaukka...silloin.............. - ilo pilalla
kuului Sally Eväs-Hakki-Toljanterskan riemastunut huuto: mie löysin tyhjien oluttölkkien kasan. Näillä teen huimasti rahaa!
Bertta Toljenterska huomautti happamasti tulevasta verotuksesta, joka alentaisi muuta toimeentulotukea vastaavalla summalla.... - 307928
saman huudon oli kuullut myös lehmäsaaren paroni, joka kuivin suin oli provinssissaan turhaan odotellut Baltika 7-proomun saapumista saaren syväsatamaan. Pää neljäntenä jalkana paroni säntäsi vene/viren tyylillä tutkimaan tyhjiä tölkkejä, jos vaikka joltakin olisi jämät jääneet pohjalle.....
- janojuomaa
..ja onni potkaisikin. Paroni löysikin tölkin joka hölskyi lupaavasti. Ei muuta kuin janojuomaa kurkusta alas.
Juoma oli tietysti lämmintä 32asteisesta helteestä johtuen ja siinä oli jotain muutakin outoa sivumakua, väri tosi oli tumman Laagerin..... - Mooses Kutuharju
,........,ja Untrniska-joen urean väliltä...?..Paroni teki siekailematta uhrautuvan eleen ja kaatoi sisällön muovipulloon ja tallensi näytteen povitaskuun edelleen teologian Marsipaani Arwo Kuhtalle toimitettavaksi..Arwo on itseoppinut laboratoristi ja nisäkäs-asentaja sekä kihloissa apulaisensa , N:ti Lutikaisen kanssa ; joka taas toimii oman työnsä ohella ( o-t-o ) kiertävänä työpaikka - esivoimistelijana.
Juhla -alueen viimeisestä ...jo osittain sortuneesta teltasta kiemurteli ahteri edellä : Kapellimestaaja : Herbert von Kirahvi,,samaan aikaan kun purettavana olevan esiintymislavan oikeanpuoleisesta kaiuttimesta kuului merkonomin hihitystä... . Nyt oli käynyt selväksi että järjestäjien kassan oli pöllinyt lisääntymisasiantuntija : ALI HAZZAN,, ja siitä taas seurasi että................................. - että sillee
....Samatta Voksille ei voitu maksaa esiintymispalkkiota ja muukin artistiporukka jäi nuolemaan näppejään.
Syntyi hirvittävä rähinä ja tappelu viimeisistä oluista jotka olivat jääneet epähuomiossa juomatta.
Samatta itki epätoivoisena ja aneli peukalokyytiä elinkautisvanki Hivakka Kettingiltä, joka oli menossa lainaamallaan mersulla takaisin Riihimäelle lopputuomiotaan,10vuotta, lusimaan... - kari-salakari
...mutta ei Hivakka edes päätään kääntänyt kun painoi kaasun läpi lattian ja merssu syöksyi kuin vesi Imatran koskessa , kun Kettenki alkoi suumata kohti R-mäkeä.. Kettinkin balanssin hakuinen olemus oli muuttumassa tremoloksi kehittyvään järkytykseen kun män mietti tulevaisuuttaan ristikkojen takana... Merssun radiossa pauhasi entisten heilojen sävelradio ( yle ) kun Kettinki päättikin puikahtaa Svetogorskiin kahville ja tapaamaan entistä heilaan Viipurin veturitallien siivoojaa Tatjaana Tarandellaa ( 33 v ) Kettinkiä himoitti muun lihan lisäksi Sveton kuppilossa myytävää st PETERSBURGER -hampurilaista,,,,, lähellä rajaa alkoi laturin valo vilkuttamaan.,,ja......................
- Taara Amanda
,,,ja Lars Kettinki kurvasi s ivuun. Virranjakassa oli kondessoitunutta vettä ? ja pyyhittyään sen serlan paperilla kuivaksi -- jatkoi Kettinki matkaa tullin pihaan........Lars meni WC -tiloihin koska tunti rytmikkäät supistukset paksusuolessaan . jotka v iestittivät hänenlle kristallin kirkkaasti sanomaa että on hetkeksi istuttava paikkaan , jossa Tango-Kuninkaallisetkin ovat yksin.
Hämm'styksekseen Lars kohtasi wc-tilossa miehen joka tiskasi kakkapönttöjä ja joka kertoi olevansa ent.paperimies Kaukopäästä,mutta saatuaan tuotantoteknillisistä syistä kenkää ajautui ammattitaidollisesti sopivaan virkaan josta jopa n autti ???? Samassa sisään syöksyi ::: - hajupommi
....tullivartija Hemuli Nuuska-Muikkunen, mukanaan huumekoira King of Opium, joka ryntäsikin Lars Kettingin persuksia nuuskimaan.
Samalla Lars menetti peräsuolensa hallinnan ja.... - Hannes Hihna-Annes
.............huli-vilisonta lensi kuin varpusparvi suoraan kohti peräseinässä olevaa Putiinin rintakuvaa värjäten sen ruskan värillä jossa koreili raakoja puolukoita ja repaleinen ehkä ehkäisyväline ?.... Lars Kettinki muistutti nyt perinteisen hiihtotyylin ( perza ja kilu) noudattajaa , jolla oli parta huurussa, räkä poskella ja mummon mustikkasoppaa ( pirkka ) rinnuksilla.... siitä saikin....................................
- sitäsattuuuu
King of Opium sellaisen sätkyt, että sinkosi tullivartija Hemuli Nuuska-Muikkusen otteesta ja säntäsi lähi metsikköön ulisten niinkuin olisi piesty. Sen koommin ei tullivartija ole koiraansa nähnyt ja syy lankesi tästä Lars Kettingin syyksi,,,,, joka lupautui vapautumisensa jälkeen (10v) hankkimaan tullivartijalle uuden koiran,,,,,,
- Mooses Kutuharju
,,,mutta Larssiin meni pieni piru ja hän hankkisi välittömästi Tullin pojalle Minkin,perustellen itselleen sitä sillä ,että MINKKI mahtuu ahtaisiin auton rakenteisiin haistelemaan huumeita ja muita huimaus-aineita ja on muutoinkin peloton " Peter Pann " sitkeineen purukalustoineen...Ei hauku mutta nuuskii kuin Ohrana ( suopon edeltäjä ) 30-luvulla...
Omasta mielestään loistavan idean siivittämänä Lars von Ketting suunnisti lähimpään villieläin kauppaan ,,osti minkin ja kaupantekijäisiksi 3 litr. SAMMAKONKUTUA edelleen Tullin sosiaalitiloihin toimitettavaksi ...ikään kuin LEMMIKKIELÄIMEKSI ?... tästä ilostuneena e-kauppias: Einari Keski-Pörhölä antoi alennusta ja maksu aikaa,että kauppa-apulaisen , nisäkäsasettaja Ylwa Hubatzan posket punoitti kuin ruumisauton jarruvalot silksta mielihyvästä ja innostuksesta.....Silloin sattui että :................ - 307928
kello löi kaksitoista ja sammakonkudusta alkoi....
- tipi---tii
,,,kuplia mustaa höyryä,,,,,,,,,,, sinisiä palloja ja ääni joka puhui Paavo Väyrysen äänellä....... Ääni kehoitti hiihtoliiton ex-puhj. ja Kannuksen keinoelin-asiamies : Esko Aho : a tunnustamaan konnantyöt....ja...........
- rinkinen............
lahjoittamaan sveton katulapsille uudet Karhu-sukset ja extell sauvat,,,,,,,,,, Tämä taas......
- kissan rikkinäinen
Tämäkin juttu meni sitte vituksi?? Vaikka oli jo aikakin--- samaa paskan jauhamista
- jauhantaa
....tuumivat Sveton katulapsetkin. Äiti Venäjä pystyy kyllä lapsensa elättämään.
Suomalaisdelegaatio palasi niinsanotusti häntä koipien välissä takaisin Imatralle ja päätti avustusreissujen nyt loppuvan.
Onhan meillä omatkin köyhät aina keskuudessamme, miksi emme kohdistaisi avustustoimintaamme heihin, pohdiskeli avustava sosiaalityöntekijä Usko Toivonen.. - töykeä Turunen
,,,,,,,,,,,,,ja antoi sokeria ½ -kiloa nimimerkille: " kissan rikkinäinen " joka oli köyhä myös älyltään,,, ja käytti naisen sukupuolielimen -nimeä edes koskaan näkemättä koko vulvaa...?
Tästä ja muusta kimmastuneena sos.hoit.Usko Toivo Toivonen epätoivoisen puuskansa valtaamana laittoi vielä avustuspussiin kilon hiivaa ja maltaita ,sillä kiljunteko oli ainoa mihin nimimerkki: " kissan rikkinäinen " osasi tehdä välttävästi--- Niimpa Toivonen suunnisti Kaukopään kansaalle jossa kaikki sosiaalisesti / älyllisesti rajoittuneet hipit asui...silloin,,,, Niskan kohdalla sattui tielle pp-llä a jamaan HÖNÖ- TOPI ,,,elis enemmän ja vähemmän traumojaan,estojaan,ujouttaan ja alemmuuden tuntoisuuttaan kiljulla ja liiman haistelulla voiteleva kössikkö nimimerkki. " kissna rikkinäinen " joka taas............... - pherriwers
aikoi häipyä koko maakunnasta kaus syvälle lapin kuruihin. Siellä voi purkaa yksin pahaa oloaan.
Ja johan kesäkin alkaa loppua täällä eteläsuomessakin niin auringon otto ja festivaalien kiertely alkaa olla tulevaa suvea odotellessa mukava muisto vain.
Niinpä myös saarnamies Hännikäinen, Lehmäsaarenparooni, Se yx kuuma Karju, Vallinkosken 12 kielisen kitaran omistaja Pärre Hudit Arwo Kuhta ja Hivakka ja monet muut sankarit alkaa miettiä jo mitä kivaa tässä syksyn aikaa keksittäisiinSilloin lääketieteen opiskelija Pher Werssi sai idean... - Mooses Kutuharju
,,,,hän tiesi että petetyn kansa harvoja lohtuja on saunominen ja niin alkoi opiskelija Pher Werzzi miettimään SAUNAFESTAREIDEN sisältöä ja paikkaa.......Ensin Pher soitti ulkomaanpuhelun rajanaapuriin Pietariin Koti-Malli-kolhoosin Pääeläin-Teknikko-täivastaava Pjotro Zatiatzgille joka hallitsi savusanottamisen kaikki Aasialaiset muunnokset.....
Itse saunojana Zatiatzgi oli Venäjän saunojamestari vuosilta 1990----2001 ja Pjotro punoitaa normaalistikin kuin Suomalaisen 50-luvulta tutun Hotapulveripussin kylkeen liimattu intiaanipäälikkö,,ja erikoisuutena hänen pumppuna löi yhtä rauhalliseen tahtiin kuin mummon kaappikello ,jota ulos-ottomies kantaa mummon mökin pihassa seisovaan paketti-autoon....
Pjotro lupautui toimimaan kilpailujen suojelijana ja koordinaattorina ja siitä innostunaana.... Pher............ - 45,3ää
Laittoi saunan uunin tulille ja kipaisi siwaan hakemaan asiaan kuuluvaa saunajuomaa.
Mutta astuttuaan kauppaan sisään hän huomasi nuoren vaalean neidon joka oli kassalla rahastamassa asiakasta.
Pher meni aivan äkkyrälleen ja unohti kokonaan miksi oli tullut edes kauppaan.
Sydän alkoi takoa rinnassa kuin pajavasara sepän alasinta.
Silmissä alkoi sirittää ja huminaa vaan kuului päästä.
Pher avasi suunsa ja sanoi viehkolle kassaneidille.. - M-K
............hiivaa ja maltaita.....sokeria ja kympin muovikanisteri --KIITOS .
Mutta kassa-neitipä oli nokkela ja sanoi ,että teille etanolijohdannanaisten ystäville on meillä tarjolla nyt mistä ottaa.........
ostatko sen pullon josta menee näkö...........vai sen mistä katoaa taju... ! ???
Pher lensi perseelleen ja................ - 45,3äää
Ja kuin lottovoittona oven stoppari sattui juuri samaan kohtaan mihinPher tippui istuilleen.
Tappihan upposi juuriaan myöden Pherin peräreikään.
Pher päästi eläimellisen kiljahduksen suustaan ja kassaneiti katsoi ihmeissään miettien... - tipi---tii
...että tulikohan oven stopparitappia viilattua sittenkin liian teräväski...:?
Samalla sisään tulevan toisen asiakkaan taskuradiosta kuuluin Suomalaista tanssimusaa,,,ja vuorossa oli kuin tilattuna Usko Kempin säveltämä jenkka : ANNA ARPISTEN ANUSTEN OLLA --- niitä rikki e t repiä saa..:" jolloin........... - laatu musaa
...negatiivisestä " lottovoitosta " ei niin ilahtunut Pher karjaisi. Nyt saa pilkanteko minun kustannuksellani riittää!!
Asiakas, nimeltään Naima Muisto Mathilda Karjula säikähti kauhiasti ja alkoi soperrella, antakkee anteeksi, en mie millään pahalla soittanut ratiota niin kovvoo jotta olis kuatuu pitännä.
Eihän herra vaan satuttanut itteään kun näyttää nuo housutkin rötväytynnee ... - Mooses Kutuharju
,,,;Pher otti kuin ottikin nolon tilanteen hallintaansa Sluzzenilla saadun opin mukaisesti....Kassajonoon oli hässäkän aikana tullut moniosaaja,tattarikonsultti ja narkoosi Yli-oppilas : Mikkö Köpö ; jonka innoittamana Pher Werssi ilmoitti kova äänisesti kovaa ja korkealta , että kaikille jotka ostivat Wiipurin rinkilöitä annan ilmaisen imitointi tuokion,,,
Harjoittelemme johdollani nyt eri eläinten ääniä ja Mikko Köpölle tiedöksi että pieru ei edelleenkään ole eläin,,,,
Saamastaan aiheettomasta arvonnoususta Köpö punoitti kuin ruumisauton jarruvalo ja............ - 307928
kuinka ollakkaan samaan aikaan ohi pyyhälsi urakoitsija Makkosen musta ja tyylikäs farmarimallinen pirssi, kotimaan lippu keulalla lepattaen. Tilanteen arvokkuuden huomioonottaen Werssi ja Köpö ryhtyivät kunnioittamaan edesmenneen muistoa, mutta...
- Mooses Kutuharju
edesmenneen ja takaa tulleen..kunniottaminen kävi työstä ja hikinauhat märkinä pojat leyhytteli Hankkijan Lippahattujaan ( niitä porkkanan värisiä jossa on s e musta kutteberkka lippa ) ja olivat totisia kuin ITY:n torvisoittokunta Wappuna 1977,Werssi aukaisi ensin suunsa ja tiedusteli H:ra Köpöltä kumman hän ottaisi : Jatkuvasti renaavan selän vai shekkiväärennyspetturi-vävyn ? joka on saattanut hänen 15 v tyttärensä Tanskassa kielikursseilla siunattuun tilaan ? Molemissa on hyvät puolensa,, selkävikaan on hyviä lääkkeitä ,mutta rosvovävyn mukansa tulisi lapsenlapsi---Ehkä kannattaisi vetää ---pitkää tikkua--- joten ei kun tulitikkuaski-kauppaan...Köpö tosin ehdotti että päivänkakkaran terälehtien nyppiminern ajaa saman a sian eikä maksa mitään,,,mutta..........
- rieeska
Werssi ajatteli että tää kaikki paska saa loppua nyt ja suuntasi matkan kohti Joutsenoa.
Oli kuullut että siellä menoa ja meininkiä riittää aamusta yöhön,
olihan se kuuluisa Joutsenon rieskojen yökin tulossa tuota pikaa.
Siellä torilla jo maalais emännät treenaili rieskojen vääntöä.
Werrsi sai ajatuksen ja väänsi oman "rieskan" siihen pöydälle vahan niinku malliksi.
Maalais emännät siihen... - M. K-harju
........ ryhmänä lehehtivat torttua ihailemaan ja " kädentaitoja " kehumaan
Paikalle pöllähti myös Joutsenon naamanmuotoinstituutin käynyt: Torsto-Kalevi Norja ja hänen tyttöystävänsä pilsnerinna Diana Hihna-Aknes jotka jatkoivat kädentaito-esitystä väsäämällä paikalle nuotion ja aloittivat kämppinki-makkaran hiilostamisen ..:Kunnallis-Marttyyri Jaakko Ryynänen uhkasi soittaa hätäkeskukseen luvattomasta ja jokamiehen oikeuksia loukkaavasta avotulesta...
Turun tuomiokirkon kellojen lyötyä 12 lyöntiään alkoi Rieska-Teltan sisältä kuulua haitarin kaihoisaa urskutusta kun puomisolisti Onni.Turtlewaks aloitti päivän keikkaansa.Onni oli aloittanut aamun 6 emali-mukillisella VOODOO-maitoa,,ja tajunta oli alkanut laajentumaan sopivasti,,notkistaen sormet vikkelään tanssiin haitarin koskettimilla,,,jotka muistuttivat Onnin hampaita ( joka toinen musta ). Samassa... - tupa tyhjäksi
rieskaemännät ottivat tilanteen haltuunsa ja uuniluudalla uhaten häätivät ylimääräiset ukonturjakkeet tiehensä.
Porukka näyttikin ottavan suunnan Korpikeitaalle, jossa aikoivat tutustua eläinpuistoon ja onkia makoisan lohen.. - 307928
mutta niinhän siinä oli käynyt, että viereisen laskettelukeskuksen kupeeseen kaivettu tekoallas ( lumetusta varten), johon oli johdettu lappeenrannan täysin puhdistetut jätevedet, oli aiheuttanut lohille tosi rajuja mutaatioita. Illan hämärässä kaloille oli kasvaneet siivet ja ne olvati lyöttäytyneet ohi lentäneeseen, muuttomatkalla olleeseen hanhiparveen ja matkasivat nyt kohti .....
- 960708++8
Puolaa.......
- tölööl
Puolaan saavuttuaan ne paskansivat oitis lahvalesan patsaalle.
Painuivat istuskelemaan ulkoilmaan ja tilasivat pöydän täyteen Pivaa.
Siinä sitä aikaisansa siemailtuaan tulivat siihen tulokseen että Puola on paska maa niinkuin eräs tunnettu suomalainen kepin viskoja aikoinaan totesi.
Ja yksissä tuumin päättivät että nyt häivytään kuin kuppa töölöstä ja samalla.. - M- K
he tekivät IMPIVAARAIS-miehekkään päätöksen olla koksaan enää koskematta pivaan.ja muuhunkaan hiivavettä sisltävään pulloon jota ketunnaamaiset kauppa/panimo pojat nimittää olueksi.
Oluthan on pelkkää hartzia sisältävää kuravettä,jota kittaa vaan kehittymättömät geelipäät.
Tosimiehethän juo ylisuurina kerta-annioksina raakaa pirtua ja nazauttelevat äänekkäitä pieruja...
Kuin TÖPPÖ KUULOSTA miehemme siis ottivat startin ja pestin suksivoiteita Alaskaan vievään kauppalaivastomme ylpeyteen ms/ Spiritus Fortteen ja matkasivat yli merien Alaskasn sT :Norwest-Hamin satama kaupunkiin ,mielessään kauniit naiset ja laadukkaat munakokkelit silli-aamiaisineen....... mutta........Komentosilla heille hymyili kapteenin suuren lippahatun alta: Dagny Kehweli...Dagnyn hymy näytti siltä että hänen pitkät hanpaansa eivät kertakaikkiaan sopineet suuhun muulla tavoin.......... silloin........ - alimatruusi
alkoi rähinä komentosillalla. Kaverukset hyökkäsivät yksissä tuumin tappelupaikalle.
Suomalainen tosimies ei jätä koskaan käyttämättä tilaisuutta tappeluun kun siihen tarjoutuu näin loistava tilaisuus.
Ensimmäisenä paikalle ehtinyt onnistuikin saamaan mojovan iskun päin näköä.
Siitä riemastuneena muut... - M-K-ju
,,,kumartelivat kohteliaasti nenät mansikalla,,ja sitoivat SUMOPAINIJOIDEN vaippoja vyötäröilleen ,,,Dagny Kehweli pärisytteli huulijaan kuin tukkikuormaa ajava hevosmies,,,, ja suutumus värjäsi hänen poskipäät ukkospilven värisiksi.... samassa paikalle sotki Reijo " Rymy " Pettersson ( angelniemen ankkurit sisärata )----ja riita sinapista ----hiijo hei.......Tattarikonsultti Torsti- Kalevi Rummukainen ( karaoke kunigas vuodelta 1999 ) otti ohjat ja ruorin käsiinsä ja alkoi...........
- kuusesmotohurja
Suunnata matkaa kohti naurusaaria. Kaikki ylimmäräinen tavara ja väki heitettiin mereen.
Tuulen pahus vaan oli niin hiljainen että Rummukainen arveli matkasta tulevan piiiitkän ja kivisen. Vaan karaoke kuninkaan sisulla, jota tarvittiin myös vuonna 1999, hän päättäväisenä tuumi että perille on päästävä vaikka henki menisi.
Hetken matkattuaan vierelle porhalsi poliissi vesijetillään ja alkoi kyselemään... - kusenkorva
No,mutta pojat.!! Ovat taas menossa Lehmäsaareen??VAI? ja koko poruhka tillin tallin?
Piiitkä puhallus ja samalla tinanappi ojentaa pilliä Rummukaisen suuhun. Rummukaisella oli juuri niin pahat ilmavaivat, että kun hän puhalsi, niin pilli lensi ilmavirrassa pitkälle meren aalloille !! Se siitä puhaltamisesta. Ainoa vehje enää miliisillä ja sekin hävisi? Kammottava mädänneen sipulin ja kananmunan lenku leijui miehien ympärillä. Rummukainen kiitteli tyyntä säätä,,,,, - nuuh-nuuh
Adolf Ani Mälli ja Lars Hivakka jotka alkoivat selvitä pöllystä, eivät tajunneet mitä oli tapahtunut. Huusivat vain yhteen ääneen: Lehmäsaaren Parooni auttaa, Lehmäsaaren Parooni auttaa. Liekkö ollut se suurempi hätä pojilla kun noin kiljuivat,, vai oliko heillä jonkinlainen toivon kipinä, että Lehmäsaaren Paroonilla olisi lisää poikapontevaa,,,,,,.
- redmyssy
No paroonihan otti vieraat vastaan avosylin ja tarjoili virvoittavia ja päihdyttäviä juomia. Sillä niitähän siellä riittää.
Aikansa juominkeja nautiskeltuaan ja melko tukevassa humalassa päättivät lähteä kohden lammas saarta, siellä kun oli jonkun kalaseuran onkikisat meneillään. Ja siinä seurassa niitä juoppoja riittää, joten siellä olisi varmaan juomaa tarjolla lisää.
Ainakin sillä yhdellä jäsenellä joka tykkää kulkea punainen pipo päässään.
Perille päästyään huomasivat olevan myöhässä, kisat olikin eilis päivänä olleet.
Mutta siellä vielä makasi sammuneena tuo puna pipoinen hemmo. Siinä sitä sitten herättelemään.. - kaala kalle
pipopää alkoikin virkistyä ja muistikin alkoi palailla - tosin pätkittäin.
Kalaseuran, Vuoksen t onkijoiden puhjeenjohtajana hääräävä pipopää, Simo Silakka pyysi korjaussarjaa olotilansa parantamiseen ja sitä hänelle auliisti tarjottiinkin taskulämpimän kossun muodossa.
Kossu alkoi tehdä tehtävänsä ja Silakka kuulutti palkintojen jaon alkavan kunhan onkijat tuovat kalat punnittaviksi... - Mooses Kutuharju
........ Kälviän Kuivanmaan Kalaseura ( KKK ) osoittautui kisan ylivoimaiseski voittajaksi vaikka seuraa e dusti vain yksi (1) onkija: apuripsaaja : Sisko Yli-Purenta jonka teema on kesät / talvet : OTETAAN KULKIJOILTA RAHAT POIS ja KÄVELLYTETÄÄN KÖYHÄT AVANTOON !
Palkinnoksi Sisko niiasi KOSMUSKYNÄN, HANKKIJAN -lippahatun ja ILMAISEN KÄVELYMATKAN Aavasaksalle.
Yleisten naisten ja orpojen Ministeriöstä palkinnot tuli luovuttamaan Kalle >Hukka-Taival seuranaan mannekiinikoulun rehtori Sywönne Bullo (rkp).. Taustalla soitti Olli Ahvensopan Trio: KUOLIO..
Palkinto sgaala oli hilpeimmillään kun............ - 3737373
Paikalle saapui Lehmäsaaren parooni poltellen tapansa mukaan paksua Söötsil sikaria.
Rankka sikarin (johtoportaan) savut leijuivat ilmassa, kun parooni astui mannekiinikoulun rehtorin Sywönne Bullon eteen ja loihi lausumaan, rakkahin Sywönne, pyydän sinua Lehmäsaareen kanssani saunomaan,,,,Syvönne odotti paroonilta kosintaa ja oli sen vuoksi ERIITÄIN pettynyt,mutta hän ovelana naisena ajatteli että täytynee lähteä ja pehmittää ukkoa oikein saunanlauteilla, niin eiköhän kosintakin sieltä irtoa ja lupasi lähteä. - 3-----3
apuripsaaja Sisko Yli-Purentaa alkoi moinen nuoleskelu ottaa päähän ja alkoi kiljumaan ; mene vaan, mene vaan ja ota löysät pois ! Kateellinen, niin kateellinen oli apuripsaaja Sisko Yli-Purenta ja Olli Ahvensopan triio soitti haikeasti taustalla Vanhoja Viiksekkäitä kappaletta. Onkijat olivat kaikki silminnähden liikuttuneita ja pyyhkivät kädenselkämyksiinsä silmiään.
- Mooses Kutuharju
............Vesittynein silmin jengi katseli kuin kuivin jaloin ja märin hiuksin ( hiki ) paikalle autoili umpiunessa kuorsaava Ruotsalainen " puhelinherätys-narkoleptikko ja vuokra-anoppi Riittä-Liisa Ruoja ja hänen opetettu sika:
Ruoja saatiin kahvin ja kofeeiini tabujen avulla jotenkin järkiinsä ja avustajat pystyttivät pikaisesti telttaa jossa R:va Ruoja esitteli Sikaansa.
Sian kärsähän on kuin nahasta tehty puhelinkoneen töpseli ja siat on niin vähään tyytyväisiä että Ruojan sanojen mukaan : " OIKEEN SYDÄNTÄ KOURAISEE ..se sian vaatimattomuus.....joten 11 euroa käteistä maksua vastaan saatte olla samassa teltassa ( sopu ) sian kanssa,,,sillä kuten Ruoja edelleen hauskasti kommentoi: " KYLLÄ SOPULI SIALLE ANTAA....." !
samassa alkoi taka / vasemmalta kuulua........................... - röh röh-
"SIKA EI ANNA SOPULILLE" huuto, joka tuli narkoosi Yli-oppilas Mikko Köpön suusta.
" -Se oli muuten Mikko Köpön keksimä ja imitoima Sika.Narkoosi Yli-Oppilas Mikko Köpö oli kehittynyt huomattavasti siellä Pher Wessin imitointi kurssilla ja voi esiintyä nykyään täysin sikana milloin vain ja missä vain. - 307928
ja ettei soppa ehtisi jäähtyä, niin paikalle pyöräili vielä kuuma karju josemitellaan. siinäpä sitä oli "sikoja" koko kylälle, vaan kukapa niistä...
- kruiiik
sioista jaksaisi porsastella kaikkein kauimmin?
Silloin takaa rynni oikein helvetin iso emakko ja loihe lausumaan: Oi suuri Kuuma Karju, suostuisitko survaisemaan minua suurella hepilläsi takaa päin niin että¨kärsää kutittaisi.
Samassa Kuuma Karju alkoi kiskomaan housun nappia auki ja... - nöf nöf
Köpön ensimmäinen aikomus oli esiintyä munamiehenä, onhan hänellä lepotilassa 25cm muna, mutta joku Riku oli ilmeisesti varastanut hänen ideansa ja esiintyy nyt munamiehenä.
Sikana on niin moni kuitenkin, ettei kukaan voi häntä syyttää identiteetti varkaudesta kun esiintyy sikana. Sitäpaitsi hän onnistuu näyttämään aidommalta kuin oikea Yorkshire karju, joten miksikäs ei otettaisi rahat pois uteliailta...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733414Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91901Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241279- 1331127
- 1001033
- 60964
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil68961Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6925- 84899
- 34830