Ongelmani ovat ihmeelliset näpyt naamassa. Ihoni on aina ollut herkkä, pintakuiva ja joskus on tullut yksittäisiä näppyjä. Kuitenkin suhteellisen puhdas.
Sitten sain Amoxin-kuurin poskiontelontulehduksen hoitoon. Valitettavasti sain allergiakohtauksen juuri kuurin lopulla: naama turposi, kaikkialla oli ihottumaa. No, ihottuma ja turvotus laski ajan kanssa.
Sitten äkkiä kasvojen iho muuttui. Iho alkoi työntää rasvaa ja muuttui mielettömän siloiseksi, ja tietysti olin iloinen. Ihoa oli helppo meikata ja se tuntui miellyttävälle. Valitettavasti tilanne ei kauan tällaisena säilynyt, vaan nyt naama on täynnä "patteja", eivät ole varsinaisia finnejä tai valkopäitä, vaan ennemminkin jotain muunlaisia tukkeumia. Miten saan ihoni kuntoon, edes sellaiseen kuin se oli ennen? Ja saattoiko tuo ihmeparantuminen välissä aiheutua antibiotista vai jostain muusta? Asiantuntioiden apua kaipaillen..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Käytän tätä nimimerkkiä, jota olen aikaisemminkin käyttänyt, vaikka itselläni ei ole omaasi verrattavaa kokemusta. Mutta kyllähän hyvä teoreettinen vastaus voittaa huonon käytännöllisen.
Joka tapauksessa, olen kuullut ennenkin, että muuhun kuin ihotulehdukseen syöty antibioottikuuri on parantunut ihon kuntoa hetkellisesti. Luulen, että olet päätellyt ihmekohentumisesi syyn oikein kun ilmeisesti muita muutoksia elämässäsi ei ollut samaan aikaan. Tämä ei tosin tarkoita sitä, että kenenkään kannattaisi syödä ainuttakaan antibioottia vain ihon vuoksi.
Miehenä ei ole myöskään omakohtaista kokemusta meikeistä, mutta tiedän ystäväpiiristäni monia naisia, joiden perusterve iho menee tukkoon huonolaatuisista meikeistä. Sinulla kun on omien sanojesi mukaan vielä herkkä ihokin... oletko harkinnut meikkaamisen vähentämistä kokeiluluontoisesti? Siinähän sen näkisi sitten, pysyvätkö huokoset paremmin auki. Kaiken järjen mukaan niiden pitäisi. Tällä hetkellä tosin suuren kaupungin keskustassa on niin paljon pölyä ja muuta moskaa ilmassa, että kyllä ne epäpuhtaudet saattavat kulkeutua meikittömänkin ihon alle. Tai jos meikittömyys tuntuu vaikealta (vaikka eihän siinä tarvitse luullakseni ripsiväriä, kajalia ja huulikiiltoa hylätä), tutkaile meikkitarjontaa - varmasti sieltäkin löytyy jotain vähemmän allergisoivia tuotteita.
Ja tietenkin: jos aidosti haluat päästä ihotulehduksesta eroon pysyvällä tähtäimellä, suosittelen tarkastelemaan kriittisellä silmällä ruokavaliotasi. Kokeile gluteenin, einesruokien, lisäaineiden, ehkä liiallisen maidon ja sokerin poisjättämistä. Kurilla toteutettuna huomaat tulokset jo ehkä jopa viikossa, viimeistään kuukaudessa. Kuvailemasi "tukkeumat" ovat itselleni tulleet yleensä allergisoivista ruoista.
Moikka! Eli antibiotti tosiaan vaikuttaa! En usko että meikki aiheuttaa tukkeumia, koska samoja meikkejä olen ennenkin käyttänyt ja iho on ollut kunnossa. En toisaalta tiedä olisiko tuo kuuri voinut jotenkin avata ihohuokosia ja nyt tukkeumia tulisi helpommin?
Terve! En ole ihotautien asiantuntija, mutta itselläni on hyvin samanlaisia kokemuksia amoksisilliinista. Eli oliko siis niin, että ihosi muuttui kuurin aikana paremmaksi kuin ennen kuuria, mutta sitten kuurin jälkeen alkoi esiintyä tukkeumia, jollaisia ei ollut ennen sitä?
Joo, tai oikeastaan kuurin jälkeen vasta iho oli parempi, ei niinkään sen aikana. Sitten ilmestyi nuo oudot tukkeumat joita ei ollut ennen.
Oletko kokeillut Skinoren-nimistä voidetta niihin tukkeumiin? Minulla on samanlaisia, ja ihotautilääkäri määräsi niihin tuota ainetta (reseptilääke, jossa vaikuttavana aineena atselaiinihappo). On kuulemma hyvin siedetty eikä aiheuta muita haittavaikutuksia kuin pientä kirvelyä. Voide ei sisällä antibioottia, vaan atselaiinihappo "sulattaa" talin aiheuttamat tukkeumat.
En usko kyllä että minulla tukkeumat johtuivat amoksisilliinista, koska niitä oli kuuria ennenkin. Mutta kuuri teki totisesti hyvää iholle.