Juhannusruusun leikkaaminen

pimpinelli

Nyt kun lumihanget lopulta tipahtivat, pääsee jo vähän tutkailemaan mitä puutarhaan kuuluu.
Juhannusruusupuska pisti silmään aika tiuhana. Siinä on vain muutama iso, haarautuva oksa. Niiden lisäksi keskellä puskaa on suoria oksattomia piiskoja vaikka muille jakaa. Vähän kuin jotain villiversoja.

Pitäisikö ne nyt kevään tullen leikata kokonaan pois, vai alkavatkoa ne haaraantua jos niitä lyhentäisi?

6

4257

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsf,msd,.fm.s

      No juhannusruususi on omajuurinen eli ei ne mitään villiversoja ainakaan ole. Mun juhannusruusuni kasvaa samaan tyyliin, olen ottanut puskan keskeltä muutaman oksan pois joka kevät, leikannut juuresta siis, ettei siitä tule liian tiheä. Koita poistaa vanhemmasta päästä.

      En mä oikein tiedä millainen sen pitäisi olla, mutat jso puska voi hyvin ja kukkaa riittää, niin silloin kai on hyvä.

    • anna ensin kukkia

      Ei se taida pahemmin haaroa, poista vain vanhoja oksia juuresta asti pois, muuten siitä tulee pöheikkö ja on ruma katsella.

      Minä antaisin ensin kukkia, vasta senjälkeen leikkaisin. Tietysti kuivat ja kuolleet voi ottaa heti pois.

    • ykskaks

      Paras on poistaa vain vanhat varret, kuten eka sanoikin. Uusiakin sen mukaan, kun ei halua leviämistä. Itsellä yksi pensas levisi ajan kanssa, mutta sillä oli hyvää tilaa. Lannoitin keväällä Y. lannoksella ja se kukki runsaasti.

      Neitoruusu eli vaaleanpunainen muunnos ei kukikaan niin runsaasti ja leviää juuristaan. On pian poistolistalla..

      • Juhannusruusu

        Lannoitatkohan vähän liikaa sitä vaaleanpunaista? Juhannusmorsiameksihan sitä kutsutaan. Itselläni se on vuodesta vuoteen ihan täynnä kukkia, enkä lannoita sitä juuri mitenkää, joinakin vuosina annan ihan pikkuisen hevosenlantaa. Pimpinellaruusut eivät pidä kovin paljosta lannoituksesta. Kova on kyllä leviämään, se on totta, mutta helppohan ne uudet versot on pätkäistä pois ei-toivotuista paikoista, nurmikolta menevät ruohonleikkurilla.


    • Juhannusmorsian

      Ensimmäisenä vuonna juhannusruusun versot ovat oksattomia, kyllä ne siitä haaroittuvat. Pensas ei yleensä vaadi oksien lyhentelyä, riittää että vanhoja oksia ja väärään paikkaan nousevia versoja poistetaan, kuten edellä jo on kerrottukin. Eli ihan normi-ilmiö.

    • raivotar

      mä vedän juhannusruusupuskat aikaajoin raivaussahalla maata myöden allas ja nopeasti kasvavat uudestaan. en tiedä onko se oikein vai väärin mutta hyvin toimii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe