On se kummaa tuo Alkulan päiväkodin toiminta. Ei ilmoiteta ilmoitustaululla ei missään, jos lapset lähtevät jonnekin seuraavana päivänä. Minusta se kuuluu päiväkodin olennaisiin tehtäviin informoida vanhempia seuraavan päivän ohjelmasta vähintäänkin silloin jos tehdään jonnekin reissua. Ilmeisesti eivät jaksa eivätkä viitsi koska suurin osa energiasta taitaa mennä lapsista ongelmien etsimiseen.
Meidän lapset ovat saaneet päiväkodista sairastelukierteen, jopa lääkärit ovat sitä mieltä että sieltähän ne pöpöt saadaan. Mutta eihän tämä tosiasia mene päiväkodin kasvatusihmisten kaaliin vaan tokihan täytyy vika olla kodin sisäilmassa tai jopa vanhemmissa? Ihan naurattaa tämä, että ollaanko siellä noin tyhmiä. Kas kun sairastelu lakkaa heti kun ollaan lomalla eli pois pöpöpesästä. Sitten kuulemma sinne voi hyvin tuoda räkäisen ja yskäisen lapsen, siellä on lepohuone eikä tarvitse ulos mennä. Miksi pitäisi toipilas tuoda päiväkotiin kun kotonakin voi olla???? Ei mene minun järkeeni. Niin, ja kun mies soittaa aamulla yövuoron jälkeen väsyneenä ja ilmoittaa että lapsi on sairas eikä tule hoitoon, eräs henkilökunnan "asiantuntija" kehtaa luulla isää krapulaiseksi?!!!! Siis what?
Ja juu, ei uskota että lapsi on yskinyt yöllä ja aamulla kun ei sitä päiväkodissa ole tehnyt kun on oikein TARKKAILTU! Vanhemmat siis valehtelevat niinkö? Luuleeko arvoisa Alkulan päiväkodin kasvatushenkilöstö tuntevansa lapset paremmin kuin vanhemmat itse? Ilmeisesti.
Hysteeristä touhua, en muuta sano. Ongelmia pitää pyrkiä löytämään sieltä missä niitä ei ole. Kaivetaan vaikka tikulla paskaa. Kaikki normaali käännetään epänormaaliksi kuten sairastelukierre, jolle ei kukaan mitään mahda. Ei edes lääkärit. Varmaankin ajattelevat että tahalleen sairastutamme lapsemme? Heh :D Parasta olisi ettei lapsemme tarvitsisi olla tuolla päiväkodissa ollenkaan mutta olemme nyt mukavasti "syynissä". Vainolta tämä tuntuu.
Mitenkäs sitten kun lasta syrjitään päiväkodissa, ei halua enää mennä ulos leikkimään kun kovemmat pojat eivät halua leikkiä. Onkohan päiväkodin henkilökunta osannut tällaista tarkkailla vai eikö sillä ole niin väliä?
Jännästi meille ei koskaan kerrottu edes sitä että päiväkodissa oli tehty lapsista kalenteri, jossa omatkin lapsemme olivat kuvissa. Koskaan meille asti ei informaatiota tullut ja jäimme ilman koko kalenteria!!!!
Uskomaton paikka. En suosittele Alkulan päiväkotia. Siellä kukkii asenteellisuus eikä normaalia maalaisjärkeä taida löytyä.
Niin ja toinen lapsemme olisi nyt toista kertaa eskarissa jos nämä "asiantuntevat" kasvatusalan ihmiset olisivat saaneet päättää. Vaan kun me vanhempina tunnemme lapsemme läpikotaisin ja laitoimme vastoin kasvattajien suosituksia lapsen KOULUUN, sitä suuresti ihmeteltiin. Ja kuinkas kävikään, koulu on sujunut hyvin, lapsi lukee ja laskee. Kuka oli taas oikeassa, vanhemmat vai ne suuret kasvattajaihmiset???
Kiitos ja kumarrus. Toimiiko Suolahdessa yhtään mikään????

Vastaukset 4
Vanhimmat
Täyttä asiaa kirjoitat, itselläni on samanlaiset kokemukset tuosta paikasta, paljon pystyivät pilaamaan ja saamaan pahaa mieltä aikaiseksi. Onneksi lapseni ovat jo niin isoja etteivät päivähoitoa enää tarvitse. Olen kyllä muistanut mainita omista kokemuksista, jos joku on kysellyt hyvää hoitopaikka omille lapsileen.
Ajattelinkin että jollain voisi olla samanlaisia kokemuksia ja niitä olisi hyvä purkaa muiden vanhempien kanssa. Haluatko nimimerkki kokemusta löytyy kertoa enemmän millä tavalla sinä olet kokenut? Minusta päiväkodin tehtävä ei ole tuottaa vanhemmille pahaa mieltä, jossain on vika jos näin on.
Entäpä onko muita, joilla lapset ovat paljon sairastelleet, onko teillä oltu "erityisen huolissaan" sen takia? Ja ylipäätään olisi kiva tietää että muidenkin lapset sairastavat. Lääkäri ihmetteli tätä päiväkodin toimintaa. Hän sanoi, että toiset sairastaa enemmän ja toiset vähemmän eikä ymmärtänyt mikä tässä on ongelma. Ongelma taitaa olla päiväkodin henkilökunnan pääkopassa.
Valitettavasti Alkulan päiväkodissa keskitytään liikaa ongelmien etsimiseen, myös sieltä missä niitä ei varmasti ole. Syynätään jokaikinen tenava ja yritetään löytää erityislapsia väkisin. Onhan se selvää, kun siellä on tämä pienryhmä ns. erityislapsille, niin pakkohan heidän on toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi löytää vuosittain tietty kiintiö lapsista jotka voidaan sitten sijoittaa tähän erityisryhmään. Tiedän myös kokemuksesta sen, että Alkulan päiväkoti ei ole paras mahdollinen paikka erityislapsen kuntouttamiseen.
Hei!
Meiltä on lapsia ollut Alkulan päiväkodissa ja mitään kirjoittamasi kaltaista emme ole joutuneet kokemaan.
"Ei ilmoiteta ilmoitustaululla ei missään, jos lapset lähtevät jonnekin seuraavana päivänä."
- Itse luen koko viikon tapahtumat ja menot päiväkodin seinällä olevasta viikkokalenterista. Kengät täytyy ottaa pois, eteisestä asti sitä ei näe, mutta on se sen väärti. Isommista tapahtumista, menoista yms. olemme aina saaneet A4-kokoisia tiedotteita kotiin.
"Meidän lapset ovat saaneet päiväkodista sairastelukierteen, jopa lääkärit ovat sitä mieltä että sieltähän ne pöpöt saadaan."
On kyllä ihan yleistä tietoa, että päiväkodit, koulut, työpaikat ja kaikki, missä on paljon ihmisiä, on erityisen alttiita paikkoja saada pöpöjä. Itse päiväkoti tai sen henkilökunta tuskin tartuttaa pöpöjä lapseen.
"Sitten kuulemma sinne voi hyvin tuoda räkäisen ja yskäisen lapsen, siellä on lepohuone eikä tarvitse ulos mennä. "
Meille on aina soitettu jos lapsi on sairastunut hoitopäivän aikana. Tällöin luonnollisestikin olemme hakeneet lapsemme kotiin lepäämään. Ajan, mikä menee ennen kuin olen päiväkodissa (=työmatka) lapsi toki lepää lepohuoneessa eikä mene pihalle.
"Niin, ja kun mies soittaa aamulla yövuoron jälkeen väsyneenä ja ilmoittaa että lapsi on sairas eikä tule hoitoon, eräs henkilökunnan "asiantuntija" kehtaa luulla isää krapulaiseksi?!!!! "
Olettamus vai fakta? Sanoiko suoraan? Ota asia esille hoitohenkilökunnan kanssa.
"Ja juu, ei uskota että lapsi on yskinyt yöllä ja aamulla kun ei sitä päiväkodissa ole tehnyt kun on oikein TARKKAILTU! "
Hoitohenkilökunnan työ on vahtia lapsia. Ehkä sana "tarkkailu" on kalskahtanut korvaasi väärällä tavalla? Hoitajat ovat varmaan vain seuranneet yskiikö lapsesi edelleen, jotta osaa vanhemmille kertoa päivän kulusta ja myös tästä yskimisestä (jonka luulisi kiinnostavan, onhan kyse omasta lapsesta ja sen hyvinvoinnista).
"Mitenkäs sitten kun lasta syrjitään päiväkodissa, ei halua enää mennä ulos leikkimään kun kovemmat pojat eivät halua leikkiä. Onkohan päiväkodin henkilökunta osannut tällaista tarkkailla vai eikö sillä ole niin väliä?"
Oma lapseni on arka ja hiljainen, ei helposti eksy porukoihin. Hoitajat ovat kiitettävästi luovineet lasten leikkejä niin, että myös oma lapseni on päässyt leikkeihin mukaan ja saanut kavereita. Tämänkin asian otin reilusti itse esille hoitajien kanssa.
"Jännästi meille ei koskaan kerrottu edes sitä että päiväkodissa oli tehty lapsista kalenteri, jossa omatkin lapsemme olivat kuvissa. Koskaan meille asti ei informaatiota tullut ja jäimme ilman koko kalenteria!!!!"
Puhu asiasta johtajan /hoitajien kanssa. Me täytimme lupalapun ja kalenteria myytiin joulun alla aika pitkän aikaa. Niitä oli siinä eteisessä myynnissä, jos veit lastasi hoitoon niin varmasti ne siinä näit. Vai olitteko lomalla juuri silloin?
"En suosittele Alkulan päiväkotia. "
Minä suosittelen. Yhteistyö päiväkodin ja kodin välillä on ollut mutkatonta. Tämä vaatii avointa ilmapiiriä ja keskustelutaitoa. Hoitajat ovat empaattisia ja päiväkodissa on kiva tunnelma. Lapsi viihtyy ja kaikkien "kukkien annetaan kukkia". Ainakaan oman lapseni "erilaisuutta" ei leimattu miksikään vaan annettiin ajan kulua ja ohjattiin hienovaraisesti.
"Vaan kun me vanhempina tunnemme lapsemme läpikotaisin "
Tottakai vanhemmat tuntevat kaikista parhaiten oman lapsensa. Siksi onkin tärkeää, että lasta hoitavan tahon ja vanhempien välille syntyy kitkaton suhde. Tällaista suhdetta ei pääse syntymään jos ei ota esille epäkohtia, kuulopuheita ja mielipiteitä, vaan sen sijaan kasvattaa katkeruutta sisällään ja asioista selvää ottamatta haukutaan mieluummin nimettömänä.
"Syynätään jokaikinen tenava ja yritetään löytää erityislapsia väkisin."
Nykypäivänä tuskin tarvitsee kenestäkään erityislasta tehdä, paremminkin niin että kaikille erityistä tukea tarvitseville ei sitä tukea löydy vaikka he sitä kipeästi tarvitsisivat.