Pohjanmaa

Veikkaanpa, että rosvot päästetään runsain eväin ja korvauksin takaisin omaan laivaansa koska muutakaan ei osata tehdä "ihmisarvon kunnioituksen" takia. Parempi olisi jo kustannustenkin säästämiseksi pistää roistot pelastusveneeseen mistä korkki otettu pohjasta ja muut apuneuvot takavarikoitu. Heidän tukilaivaansa voitaisiin käyttää harjoitusmaalina ampumaharjoituksissa.
23327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Siinä käy näin:

Ne tuodaan Suomeen, KRP kuulustelee ja esitutkii noin vuoden ajan, materiaalia tulee 30 hyllymetriä mappeja, syyttäjä syyttää, Helsingin käräjäoikeus antaa joka nassulle 1v6kk, josta istuvat ensikertalaisina 9kk ja sitten anovat turvapaikkaa Suomesta, joka automaattisesti ressukoille myönnetään. Prosessisa kuluu tulkkauspalveluihin n. 200 000€

Sitten alkaa perheiden yhdistämishakemusten teko isolla porukalla ja meillä on 2012 reipas 200 hengen merirosvopopulaatio Itä-Helsingissä. Eipä sikäli, että se katukuvaan enää vaikuttaisi.

Vankeusaikana tienatut 2000€ kuussa eivät tietenkään pitkälle riitä, joten yhteiskunta tukee ja työkyvyttömyyseläkkeet tiskiin kun noita merirosvon vakansseja on huonosti tarjolla.

Äänestä
  • Toivotaan että ei ikinä ainakaan noin. Laittaisko joku tämän ketjun talteen , niin voisi viiden vuoden jälkeen taas kommentoida veromarkkojen menetystä!!! (Kaipa ne markat silloin on jo tulleet takaisin)

    Äänestä

  • Ihan niinkun sinäkin olisit virkamies :D

    Äänestä

Hesarin tuore quotti:

"Epäillyn merirosvouksen tutkinta siirtyy Keskusrikospoliisille. Rikosylikomisari Tero Haapala kertoi, että krp on saanut tapauksesta vasta alustavat tiedot. ”Odotamme Pohjanmaalta ensimmäistä virallista raporttia. Sen jälkeen käydään valtakunnansyyttäjän kanssa neuvottelut mahdollisen esitutkinnan aloittamisesta.”

Ylläoleva teoria vaikuttaa todentuntuiselta, kohta palaa veronmaksajien rahaa ja kunnolla! Tartsu varmaan hymisee tyytyväisyyttään?

Äänestä

Hei! Astrid ei ole vielä sanonu viimeistä sanaa ...Siihen mitä se maksaa veronmaksajille

Äänestä
  • En ymmärrä (tähänkään) asiaan liittyvää ruikutusta, sori vaan. Mielestäni Suomen kuuluu olla mukana selvittämässä kansainvälisiä konflikteja (vaikka Hornetit Libyassa olisivat olleet ihan saatanan tyhmä ajatuksenakin...). Sitäpaitsi alueella kulkee meidänkin kauppalaivoja.

    Paljonko operaatio syö veromarkkoja per asukas? -Ei paskan vertaa. Ja kyllä se on kansainvälisesti sovittu mitä niille mulkuille tehdään - ei niitä ainakaan tänne tuoda. Kyllä mun puolesta voisi paikan päällä hoitaa tuomiot kovimman mukaan...

    Ja vielä pakko sanoa, että mua ainakin hiveli tuo sinänsä helppo kiinniotto. Eihän suomipoika ole tositoimessa ollut tavallaan jatkosodan jälkeen

    Äänestä

  • rynkkyä kirjoitti:

    En ymmärrä (tähänkään) asiaan liittyvää ruikutusta, sori vaan. Mielestäni Suomen kuuluu olla mukana selvittämässä kansainvälisiä konflikteja (vaikka Hornetit Libyassa olisivat olleet ihan saatanan tyhmä ajatuksenakin...). Sitäpaitsi alueella kulkee meidänkin kauppalaivoja.

    Paljonko operaatio syö veromarkkoja per asukas? -Ei paskan vertaa. Ja kyllä se on kansainvälisesti sovittu mitä niille mulkuille tehdään - ei niitä ainakaan tänne tuoda. Kyllä mun puolesta voisi paikan päällä hoitaa tuomiot kovimman mukaan...

    Ja vielä pakko sanoa, että mua ainakin hiveli tuo sinänsä helppo kiinniotto. Eihän suomipoika ole tositoimessa ollut tavallaan jatkosodan jälkeen

    Joo näin on. Eikös tämän palstan "viisaiden" mukaan rosvojen pitänyt vallata Pohjanmaa heti kättelyssä? Taisi olla Boforsin teräs kuitenkin melko oiva keino suostutetteluun. Merivoimat hoitaa homman kotiin.

    Se mitä rosvoille jatkossa tapahtuu ei pidä syyllistää Merivoimia. Se on kansainvälisen oikeuden, KRP:n&poliittisen johdon heiniä. Ei siinä laivastolla ole osaa eikä arpaa jos rosvot päätetään tuodaan Suomeen nauttimaan sosiaaliturvaa ja ihmisoikeuksia. Vaikka korpeaahan se, kun kollegoita tappamisella uhkailevat saa paremman kohtelun kuin suomalainen vähävarainen. Siitä vaan äänestämään, vaalit tulee justiinsa. Voi vaikuttaa. Turha laivastoa on mollata poliitikkojen päätöksistä. Tästä taisi saada aika moni urpolta vaikuttava punaniskainen ns. "tosisköne" pitkän nenän kun ennen operaation alkua vähäteli minkä ehti Pohjanmaan ja "kolkkapoikien" kykyjä. Senhän piti vähintään upota tai antautua merirosvoille. Toisin kävi, ei uskaltanut rosvot edes ns. "alkaa" kun pissa oli jo housuissa. Ihan hyvä vaan, että pidetään matalaa profiilia, mutta ei sen takia pidä erehtyä luulemaan, että kykyä voimankäyttöön ei olisi. Suomalaiseen luonteeseen ja sotilaspoliittiseen linjaan ei kuulu elämointi tulenkäytöllä ja hyvä niin. Kyllä Pohjanmaalta pesee. Tarvittaessa.

    Äänestä

Kun somali rosmot kuulee mitkä edut suomessa odottaa niin antautuvat kilvan.Eiköhän meijän mamma kyselle jotai pasiseria vuokralle kun tulijoita riittää.

Äänestä
  • voi saatana minkä menivät tekemään,olisvat vaan ottaneet aurinkoa niin kuin tähänkin asti,eikä oli alkaneen ketään pysäyttämään,varmasti somalit olivat tarkoituksellaan tulleet lähelle että suomen tollot pidättäisivät ja antai ruokaa jä tekis lääkärintarkastuksen,voi saatana mitä mutipäitä laitetaan miesten hommiin.

    Äänestä

Harmi, että menivät romuttamaan sen FINNJET:in. Nyt sillä olisi ollut käyttöä! Pohjanmaa olisi kerännyt kaikki merirosvot FINNJET:lle odottelemaan Suomeen pääsyä ja rosmot olisivat majoitettu tietenkin täydellä ylöspidolla :)

Äänestä

Toivottavasti pakotetaan omaan laivaansa, se makaa 5000 m syvyydessä.

Äänestä
  • tässähän käy niin että somalit valtaan purkin ja ottaa miehistön vaimokseen ,saa suomi merkkari kunnolla mustaa,mitähän muumimamma sitten tekee,ja muut sotahullut suomenherrat,

    Äänestä

Voidaanko pitävästi todistaa, että upotettu alus oli merirosvojen tukialus. Muussa tapauksessa Suomen valtio on korvausvelvollinen. Korvaus voisi olla alus aluksesta eli jättää miinalaiva vahingonkäsineille.

Äänestä

Pohjanmaan kustannukset on normaalisti jotain euroa per kuukausi. Ei sen ajaminen Somalian rannikolle paljoa lisää kustannuksia. Aluksen muutostyöt tehtävään teki jonkun kustannuksen. Mutta hemmetisti tuolla reissulla tulee oppia. Sitä ei muuten saisi. Joskus pitää lähteä, kokea ja oppia. Siitä hyötyvät kaikki. Myös kiinniotettujen merirosvojen suhteen on asioista sovittu. Ei niitä Suomeen tuoda.

Äänestä

Ja pojat vapautettiin pikaveneineen takaisin pahantekoon.

2 viikon khat - tauko, melkein katko!
lääkärintarkastus ja hoito, varmaan hammaslääkärissäkin käytettiin
totesivat taas, että kyllä merirosvon ammatti kannattaa

Voihan sentään. Haloska on varmaan tyytyväinen kun nämä humanitäärisin syin vapautetut ovat taas vapaana pyssyttelemään lisää. Onko tässä touhussa oikeasti mitään järkeä?

Äänestä
  • No, ainakin aseet laiva vietiin / upotettiin. Ja ehkä pari nassikkaa ei saa enää äidiltä lupaa lähteä "kalaan"....

    Täällä maissa ollaan aina tietenkin helvetin viisaita. Kyllä jo lähtiessä aisanosaiset ja päättäjät ovat tienneet, mitä mehmeteille tullaan tekemään jos kiinni saadaan.

    Kyllä se on niin, että Suomen on pakko osallistua kansainvälisiin selkkauksiin sun muihin vaikka ääliöt äänestivätkin persut (hallitukseen). Ei me olla vain ottajia

    Äänestä

Lukekaapa uudelleen ketjun aloittajan teksti. Voi vinetto. En itsekään aivan näin nopeasti arvannut sen käyvän. Mitä tuollaista botskia siellä ollenkaan tarvitaan verorahojamme tuhlaamassa? Hävettää jo kaikkien puolesta. TAKAISIN SIELTÄ JA ÄKKIÄ!!!!!!

Äänestä
  • Tässä olisi kannattanut pysyä perinteisessä ratkaisumallissa kun ei uuttakaan saatu kehitettyä. Vanhanajan resepti olisi ollut vetää hirteen koko baletti, siinä olisi lähetetty viesti niille kolleegoille jotka pitävät neljääkymmentä kaapattua laivaa hallussaan.
    Jälleen nähdään kuinka halpa merimiehen henki on. Mitään ei tapahdu ennen kuin joku risteilijä kaapataan ja mukana on pari julkimoa.
    Seuraavaksi kai Nato siirtyy antamaan ilmatukea merirosvoille, kun hiukan rauhoittuu välimeren puolella.

    Äänestä

Ei ollu lankkua Pohjanmaassa mukana. Pitäis antaa venäläisille tuo valvonta. Sen kerran kun ne otti rosvoja kiinni, eivät edes kyselleet, että kuka ottaa porukan hoiviinsa. Päällikön päätöksellä päästivät veneeseensä ja takaisin.

Mutta kuinkas sitten kävikään..

Ple mitä leikkimistä.

Äänestä

EI seilaa suomalaisia aluksia aluksia noilla vesillä nykyään .
joku lungvistin ulosliputettu pönttö voi sillä ajaa.
eikai niitä jauhosäkkin kuskaajia aivan joka päivä siellä liiku meinaan sitä ruoka apua mitä se Subb kehuu suojaavansa.
10 milj kankkulan kaivoon.

Äänestä
  • Somalimerirosvot vapautettiin INHIMILLISISTÄ syistä - he olivat joutuneet olemaan Pohjanmaalla jo 18 vuorokautta!
    Entä se Pohjamnaan miehistö?

    Äänestä

  • muuan mies kirjoitti:

    Somalimerirosvot vapautettiin INHIMILLISISTÄ syistä - he olivat joutuneet olemaan Pohjanmaalla jo 18 vuorokautta!
    Entä se Pohjamnaan miehistö?

    On se kauheeta. Vain vesipäälärin kanssa omaan veneeseen ja vielä että piti kotiin.

    Ei onnistunut vielä tällä kertaa. Ehkä seuraavalla. Kun ei o muuta ku voitettavaa.

    Ja Sotalaivasta turvattiin 'merimatka'.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Junkki sieltäpäin kirjoitti:

Veikkaanpa, että rosvot päästetään runsain eväin ja korvauksin takaisin omaan laivaansa koska muutakaan ei osata tehdä "ihmisarvon kunnioituksen" takia. Parempi olisi jo kustannustenkin säästämiseksi pistää roistot pelastusveneeseen mistä korkki otettu pohjasta ja muut apuneuvot takavarikoitu. Heidän tukilaivaansa voitaisiin käyttää harjoitusmaalina ampumaharjoituksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu