Tee palvelus tälle maailmalle ja tapa ittes! -puhui mieheni rakkaus.
Tapan sut huora, viel joku päivä tapan sut, tajuutko!- puhui mieheni hellyys.
Voi vittu sä oot tyhmä, tietäsitpä mitä sun ystävätki on susta sanonu!-puhui mieheni kiintymys.
Sori oikeesti, ei mun ollu tarkotus lyödä sua kasvoihin, mut kun SÄ käänsit päätäs just kun olin lyömässä ohimoon!-mieheni hellää välittämistä.
Tapan sut huora, viel joku päivä tapan sut, tajuutko!- puhui mieheni hellyys.
Voi vittu sä oot tyhmä, tietäsitpä mitä sun ystävätki on susta sanonu!-puhui mieheni kiintymys.
Sori oikeesti, ei mun ollu tarkotus lyödä sua kasvoihin, mut kun SÄ käänsit päätäs just kun olin lyömässä ohimoon!-mieheni hellää välittämistä.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Elämä on...
Tulee aivan kultaiset lapsuusajat mieleen.
En nyt keksi tähän mitään empaattista sanottavaa...
Itsensä hyväksyminenkin on jo jonkinlainen muutos. Hypnoterapian aikaansaannokset ovat mielenkiintoisia. Toisaalta tuntuu siltä juuri nyt, että haluan epäillä sitäkin. Huvikseen ylisanoittavat saavutuksiaan, mitään oo oikeesti aikaansaanu kummiskaan, teeskentelevät ts.
Meni vähän turhan uskonnolliseksi, minun ymmärrykselleni... :D
Elämä on yksinkertaista, miksi tehdä siitä monimutkaista?
Shit happens, ja elämä jatkuu...
:D Varmasti on. Temperamentti vakio.. ei epäilystäkään ainakaan omalla kohdalla ..
Olen tähän asti luullut, että temperamentti ei ole kuin osa persoonallisuutta. Että temperamentti (synnynnäinen) on se "maa", johon persoonallisuus kasvaa.
En ymmärtänyt oikein vieläkään, mutta itse en ole ainakaan koskaan pelännyt kuolemaa.
Ja elämän rajallisuuden ymmärrän liiankin hyvin.
Sama hengailla ja pitää hauskaa, niin kauan, kuin tätä paskaa kestää...En jaksa ottaa elämää turhan vakavasti.
Tai ylipäänsä mitään...Mitä väliä, mitä hyötyä?
Jos joku painaisi piipun otsaani...hymyilisin. :)
Jos temperamentti on linssi, niin mikä pitää kameraa/kiikaria/kaukoputkea, jossa linssi sijaitsee...
Jos jokin pitää kaukoputkea väärinpäin, ja temperamentti on vakio, niin missä kuva todellisesta maailmasta loitontuu?
Oot kyllä hauska.. Sun kanssa menee aivot aina umpisolmuun :)
Tiibetiläisessä hengellisyydessä kuolema on osa elämää. Meditoiden otetaan haltuun tässä elämässä tietoisen kuolemisen prosessi. Tai ainakin yritetään.
"Maailmankuulu, myös Suomessa vieraillut tiibetiläisen buddhalaisuuden opettaja puhuu elämästä ja kuolemasta. "Elämä ja kuolema ovat yksi kokonaisuus. Kuolema on peili jossa heijastuu elämän tarkoitus." "Maailmankaikkeudessa on vain yksi laki joka ei koskaan muutu... se, että kaikki muuttuu ja että kaikki on tilapäistä." Sogyal Rinpoche tuntee hyvin länsimaisen kulttuurin, joten hänen sanomansa tavoittaa myös länsimaisen lukijan. Hän opastaa ihmisiä elämään ja työskentelemään maailmassa iloiten ja viisaasti sekä kuolemaan hyvin. "
Kirjasta: Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta
Hmm.. jumalasta tulee mieleeni jokin juttu, josta en tiedä sitäkään vähää, että mikä se oli :D
Tiedä sitten olikohan humpuukia, mutta jäänyt mielenpohjalle sellainen...
Ei hitto. Dementiaako vaiko mitä.. Että olisi löytynyt viitteitä siitä, että kaikenkattava kaikkeen yhteydessä oleva energiakenttähommeli olis niin kuin ihan oikeasti olemassa..
Näin. Hyvä minä :)
Sillä oli itseasiassa nimikin, en vain saa päähäni sitä millään.. Muistikuva, että olisi ollut joku A - ....... (ei siis meidän A täällä :D)
Eli ihminen muodostaa itselleen käsityksen itsestään, jota käsitystä vasten hän vertaa toisen heijastamaa kuvaa itsestään... ja temperamentti määrittelee sen, minkälainen näkemyskokemuksesta mahdollisesti muodostuu.
Mikäli käsitys itsestä, se kantakuva, on muodostunut ns. hyvässä ja tasapainoisessa ympäristössä, on helpompi nähdä mitä toinen sinulle heijastaa kuin jos olisi vääristävässä ympäristössä kasvanut ja muodostanut itsestään käsityksen sen suomien edellytysten mukaan, niin olisi hankalampi erottaa heijastuksesta mitään itsessään olevaa, vaikka toisen heijastama olisikin kaunis ja ehyt kuva?? Koska peruslähtökohdiltaan näkee itsensä suhteessa todellisuuteen niin väärin...
Ja temperamenttia siihenkin päälle.. :)
*samanlainen olo kuin kemian tunnilla, ihan öö*
"Tämä hetki on se, joka meillä on"
Kieli muokkaa mieltä myös ajan tajussa.. kielet, jotka lukevat eri suuntaan, määrittelevät menneen ja tulevankin samansuuntaisesti "väärinpäin"... Ja oliko aboriginaalien tulevaisuus lännessä peräti.. länsi ei ole vielä koittanut.. :D
Tästä me ollaan kyllä nyt eri mieltä.
Jos otan esimerkiksi vaikkapa aggressiivisuuden, niin mielestäni jokainen ihminen menettää hermonsa kunhan tarpeeksi ärsytetään. Siis onko jokainen aggressiivinen vai?
Oman näkemykseni mukaan temperamentti on joukko yksilön käyttäytymiseen liittyviä piirteitä, jotka muuntuvat/kehittyvät tiettyyn ikään asti, jonka jälkeen se on suht' pysyvä. Se minkä verran perimä vaikuttaa temperamenttiin taitaa edelleen olla asiantuntijapiireissäkin kiistanalainen asia.
Tuo.. Luin jutun hypnoterapiasta, jossa oli ilmeisesti sitten se asiakkaan kantakuva muuttunut aika mahtavasti..
En aiemmin päivällä kattonu tuota skeematerapiaa googlella, pitää katsoa :)
Mikä ihme on kantakuva ja miten se liittyy temperamenttiin?
*siis ihan pihalla*
Lempparipuuhaa.. testailu ;) llöytyi skeematestit/kyselyt..
*sukeltaa*
Itse uskon vain siihen, että kaikella on jokin "kosminen järjestys."
Että kaikki materia, maailmankaikkeudessa, tai maailmankaikkeuksissa on järjestäytynyt erilaisten, ehkä ihmisille vielä tuntemattomien, mutta kuitenkin fysiikanlaeilla selitettävien sääntöjen mukaisesti... ( kuinka muutenkaan? )
Gravitaatiovoima pitää tätä maailmankaikkeutta kasassa, ja sitä mukaan myös kaikkea elävää täällä, koska koostumme noista samoista alkuaineista. Kaikki valintamme ja tekomme siis vaikuttavat suoraan kaikkeen täällä olevaan, aivan samoin, kuin jos johonkin kohtaan syntyy tyhjiö, ilma pyrkii täyttämään sen...
Tähän voisi sotkea vielä kaikenmaailman aika-avaruusteoriat sun muut, mutta menisi turhan tieteelliseksi... Eikä näitä sitä paitsi ole onnistunut selittämään tyhjentävästi vielä kukaan.
Tällaisia olen joskus pähkäillyt...Ei ole kuitenkaan ollut kiinnostusta tarpeeksi lähteä lukemaan aiheesta. En usko minkään yliluonnollisen olemassaoloon, ainakaan niin, ettei tiede sitä joku päivä pystyisi selittämään.
( tällaiseen tieteellisesti selitettävään "jumalaan" minäkin voisin uskoa. :) )
Tämä on katastrofi!!!
Nimmarissa yksi piste liikaa...Ei näin voi tapahtua...
Yhyy... ;(
mutku mutku...Eihän temperamenttiin kuulu minäkuva. Temperamentti ei ole mikään valmis käytösmalli. Temperamentistahan me tässä edellä puhuttiin.
Niin ja sen pysyvyydestä.
Temperamentti määrää miten äkkiä ihminen suuttuu kun esim. puoliso ärsyttää. Mutta temperamentti ei määrää siitä, että akka ajetaan lumihankeen sitten kun suututaan. Sen määrää persoonallisuus. Yhtä hyvin suuttuminen saattaa laukaista vaikka itkukohtauksen.
I'd rather have a Twix please.. ;D
:-DD
Eli tavallaan viittaisi siihen, mitä joskus jossakin kysyin, että onko mahdollista, että poika isänsä kasvattina, kokee oman lapsuutensa jotenkin ja päättää tietoisesti tehdä toisin isäksi tullessaan, mutta tavallaan ei lapsen näkökulmasta pysty samalla tavalla hahmottamaan sitä, mitä isä tekee äitille, ja näin ollen se jää ikäänkuin pimentoon ja toistuu omalla tavallaan myöhemmässä omassa suhteessa siihen lapsen äitiin.. Eli on hyvä isä, mutta *täysinpainokelvoton* puolisona ja tavallaan kieltää sen puolen itsessään ja lähtee sitten syyttämään puolisoaan siitä, että tämä on kuin hänen oma äitinsä..
Eli kuitenkin on pystynyt lapsena näkemään jotakin, mutta helpompi tunnistaa se oman äitin käytös isää kohtaan, kuin oma käytös omaa puolisoaan kohtaan, ja aikuisena samaistua *nalkuttavaa joka-asiasta valittavaa ja vainoharhaista akkaa* sietämään joutuneeseen isään...
Siinä tietty taistelee pojan opittu(sisäistetty) isän roolimalli ja sen sovittaminen omaan persoonallisuuteen, ja näiden yhdistelmällä sitten omaa vaimoa ja lapsia kohtelemaan. Lisäksi hommaa sotkee miehen sisäisen naisen sovittaminen puolisoon. Ja sama naisen suhteessa mieheen... ihme että näin sekamelskeinen laji on ylipäätään hengissä.. ;)
Huh... nyt mä tiedän, että en ole sinä, tai sinä minä... Olin prikulleen samaan aikaan tuossa toisessa ketjussa kommentoimassa ;)
Koko sekamelskainen laji saman keittiönpöydän ääreen avaamaan ääntään vaikka näin..
http://www.youtube.com/watch?v=NQeXDsaiTJE&feature=related
Ehkä juuri siksi on keksitty se biologinen vietti :)
En ole ikinä kuullut kantakuvista tässä yhteydessä. Onko sillä oikeasti jokin toinen nimi tai tiedätkö latinankielisen nimen?
Olisi aika kamala tilanne, jos meidän toimintamme määräisi pysyvästi jonkun toisten toiminta vuonna kivi ja keppi ja itse olisimme pelkkiä matkustajia - pystymättä tekemään asialle yhtään mitään.
Aika kauhea ajatuksenakin.
Siinä hypnoterapia jutussa jonka luin, se kantakuva itsestä korvautui varhemmalla. Kyseessä oli syntymässään vammautunut ihminen joka haki apua. Hypnoterapeutti palautti asiakkaan tilaan ennen syntymää, jossa hän sai itselleen muiston vammattomasta kehosta.
Kokemus oli ollut parantava ja muuttanut asiakkaan käsitystä perustavalla tavalla itsestään ja auttoi muokkaamaan toimintaa arjessa.
Ihmisen mieli taitaa olla aika voimakas ja sisältävä..
Temppuilija:
"Realiteetti on se, että ellei tuollainen rikkinäinen sielu alistu korkeammalle voimalle....>Tuo alistuminen tulee vain ja ainoastaan sisäisen pohjakokemuksen kautta. Mikä se sitten kullekin yksilölle on"
Hyvää keskustelu teillä tossa alla.
Voin sanoa kuuluvani juuri niihin "sielultaan rikkinäisiin ateisteihin" jotka omavoipaisuuden tunteessaan (kieltäessään korkeamman voiman) uuvuttaa itsensä sinne pohjalle. En meinaa millään sisäistää että elämän ja ihmisten pitäisi antaa lipua sellaisenaan.
Olen monesti koettanut keskustella samasta asiasta esim kontrollintarpeen kohdalla.
Kontrolloiva, elämän vapaata kulkua estävä toimintatapa, ajaa varmaan tuhoon. Kun olen vähitellen alkanut päästää elämän vapaaksi, olen huomannut suurimpia muutoksia itsessäni sisäisesti, siis verraten mihinkään muuhun "kontrolloivaan yritykseen". Näin se vain menee.
Kun kykenin aloittamaan irtaantumisen...niin mistä... kontrollintarpeestani eli omavoipaisuudestani, eivät "hänen" toimensa enää kyenneet samalla tavalla satuttamaan, tuottamaan tuskaa tai ajamaan raiteiltani. Se voitaisiin tulkita välinpitämättömyydeksi =tunteettomuudeksi mutta näen sen siten, että päästin irti tarpeestani kontrolloida kontrolloimattoman kontrolloimattomuutta=D
Tämä on saanut minut miettimään sitä, kuinka paljon käytin "toipumisessani" aikaa hänen muuttamisekseen mieleisekseni...sen sijasta, että olisin tehnyt saman elämälleni. On päästettävä irti kontrollista jotta voi saavuttaa jonkinlaisen kontrolllintunteen =)
Minulle muutoksen tarpeeseen ei riittänyt elämä sairaassa perheessä, elämä sairaassa kotioloja muistuttavissa suhteessa, ei moni muukaan asia. Vasta riippuvuusongelmani avasi tien nöyrtyä kohti hallittua hallitsemattomuutta. Edelleenkin tekee tiukkaa mutta harjoittelen.
Vasta narsistinen kumppanini avasi tien terveempiin ihmissuhteisiin. Lopetin oman itseni ja hänen hallitsemisyritykset ("hyvän verhon takana").
Asiasta tuli mieleeni, kun eri sanoilla voi samasta ilmiöstä puhua, että kuinka moni uhriksi joutunut tunnistaa itsessään kontrollintarpeen ?
Se ei ole syytös mistään mitä on kokenut tai mitä toinen on tehnyt, vaan liittyy "uhriutumiseen" ja sen jälkeiseen tulevaisuuteen. Pääasiana "uhreilla" luulisi olevan toipuminen ja kasvu siten, ettei enää joutuisi samaan höykytykseen (narsisteja emme voi muuttaa ja "pahoja" elämässä aina on, ei nyt kielletä naiivisti asiaa...). Ja mitä se kasvu on ?
Se on periaatteessa sitä pohjalta nousemista uudella asenteella. Uusi asenne tai tarve siihen syntyy automaattisesti pohjakokemuksen jälkeen. Muuten ei. Niin kauan on jatkettava samaa rataa. Valitettavasti.
Harmi että ihminen on rakentunut niin monimutkaisesti. Täytyy kokea jotain väistämättä pahaa jotta oppii kävelemään kohti onnea. Täytyy unohtaa kontrolli päästäkseen kontrolliin. Täytyy luopua pelkoa suojaavista defenseistä jotta voi elää turvallisemmin. Täytyy ottaa huonotkin kokemukset vastaan osana elämää jotta oppii olemaan pelkäämättä niitä.
Voi olla että mettään mennään, mutta voiko tätä kantakuva-ilmiötä ymmärtää samalla tavalla kuin esim perheistä tulevalla "sosiaalisella perimällä". Se on ehkä vähän kattavampi termi mutta ollaanko samoilla vesillä ?
Lapsi yleensä samaistuu jompaan kumpaan vanhempaansa enemmän (tämän vuoksi esim väkivaltaisen perheen lapsi voi olla myös itse väkivaltainen) ja toistaa sitten kovin helposti opittuja malleja. Pelkät geenit sitä tuskin voivat selittää sillä monet haitalliset käytösmallit ovat opittavissa ja poisopittavissa.
Tässä kohtaa voitaisiin kysyä pitääkö ihmisen muuttua. Se on mielestäni aiheeton kysymys. Totta kai.... sillä ei kovin moni taida omata kaikkia elämäneväitä heti ensi-istumalta asti. Ne on taitoja jotka vain pitää opetella. Sitä voitaisiin kuvata muuttumiseksi ja kasvuksi.
Hmm... tässähän alkaa tulemaan kaikenlaisia ajatuksia. Väkivaltainen ihminen voi muuttaa kantakuvaansa myöhemmin ? Sama pätenee uhrienkin kohdalla.
"Kantakuva määrää sen, ajetaanko akka hankeen vai istutetaanko keittiön pöytään ja aletaan keskusteleen. Se millä tavalla, puhumalla vai väkivallalla tavoite saavutetaan on temperamentista (ja kantakuvista) kiinni. Näin minä olen tämän ymmärtänyt. Temperamentti on geneettinen ja kantakuva on optittua."
Tämäkin nähtävissä eläinten kanssa selkeästi.
Jos koira elää ympäristössä jossa se ei saa "käsitellä" esim aggressiotaan, se ei osaa käyttää sitä oikein. Siitä tulee "tunnevammainen" kunnes malli osoitetaan.
Jos koira elää ympäristössä jossa aggressiota ruokitaan, se ilmentää sitä herkästi.
Jos koira elää ympäristössä jossa aggressiota tukahdutetaan, se oppii välttämään sitä mutta toimii sitten uhkaavaksi kokemassaan tilanteessa (esim "yllätyspuremat") osaamattomasti, primitiivisesti ja "lapsenomaisesti".
Jos koira saa käyttää perusviettejään ja sille annetaan "terveitä malleja", se reagoi tilanteisiin vähemmän yllättävästi ja tasaisemmin.
Ihmisperheisiin istutettuna toimii samalla tavalla.
Ympäristön malleilla on huima merkitys. Se kantakuva ?
Mielenkiintoista, todella...
> Väkivaltainen ihminen voi muuttaa kantakuvaansa myöhemmin ? Sama pätenee uhrienkin kohdalla.
Omaehtoiseen itsekasvatukseen tulee kannustaa, vertaisryhmien perustamiseen tarjota tukea, viime kädessä pakkohoitoon ohjata. Hyvekasvatukseen voi myös vietellä.
Ei pelko ole aina huono asia, pelolla on myös tarkoitus ja se voi varoittaa jostakin. Kontrolloinnin tarve on luottamuksen puutetta. Elämä kantaa aina.
Mä fanitan teitä molempia
> Antaa alitajuisten/vaistomaisten yllykkeiden toimia johdattajina elämässä, silloin elää mielestäni paremmin, enemmä sopusoinnussa maailman kanssa
Kuulostaa masokismilta.
> On päästettävä irti kontrollista jotta voi saavuttaa jonkinlaisen kontrolllintunteen
Kuulostaa submissiivisuudelta.
Elämällä on oma kärsimysluonteensa. Hyväksymällä ja näkemällä tämän, kärsimyksen mittasuhde pienenee. Taistelemalla elämän kärsimysluonnetta vastaan, kärsimyksen kokeminen kasvaa. Vuorottelemalla, näkemällä oman elämänsä kärsimysluonteen ja hyväksymällä tämän osaksi elämäänsä ja taistelemalla kärsimystä vastaan rintamalla, jossa mahdollisimman moni hyötyy tietynlaisen kärsimyksen vähetessä (esim puhdasta vettä olisi saatavilla enemmän kuin yksi nainen jaksaa 10 kilometrin matkalta päivän aikana kantaa muun puuhastelun ohella), kolikko pyörii tasaisemmin.
> Elämällä on oma kärsimysluonteensa. Hyväksymällä ja näkemällä tämän, kärsimyksen mittasuhde pienenee.
Kuulostaa älyllistämiseltä, jonka funktio on tukea puhujan masokismia.
Elämä on juhla. Hyväksymällä ja näkemällä tämän, juhlaan voi osallistua.
Elämän kärsimysluonteen hyväksyminen ei poissulje juhlaa. Kyse on vain kärsimysluonteen hyväksymisestä, ei siinä pehtaroimisesta. Toki, onhan niitäkin, jotka haluavat nimenomaan siinä omassa kärsimyksessään piehtaroida ja he myös ovat useimmiten niitä, jotka haluavat elämän juhlaluonteen esilletuomisen kieltää muilta.
Mitä sinä tarkoitat piehtaroinnilla?
A-kenttä, eli Akashakenttähän se olikin...
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=381652
Temppuilija ;
"Ensinnäkin olen kuvitellut, että jos itse toimin moraalisesti oikein, kumppanikin tekee niin. Tästä on seurannut naivi kuvitelma siitä, että omalla käyttäytymiselläni olisin jollain tavalla voinut vaikuttaa kumppanini valintoihin. "
Täsmäosuma =)
Tuosta symbioottisesta suhteesta... tuohan narsististen suhteiden(?) kanssa on-offittelussa onkin hankalaa.
Mikään muu kuin täyssymbioosi ei tunnu riittävän, mutta kuka normaalikaan sellaista jaksaisi päivästä toiseen hymyssä suin?
Voiko se tuottaa sitä mitä miellämme nostatusvaiheeksi ?
Tuo on viime päivinä noussut mieleeni : mitä siinä hurmaamisvaiheessa tapahtuu. Ja päädyin tuohonkin vaihtoehtoon.
Täysillä mukaan, symbioosi, ähky, inho, ero...ja sitä leikkiä sitten leikitään toistuvasti.
Toisaalta se toisen ihmisen ahmimis-inho-kierre voisi kuvata mitä tahansa muutakin riippuvuushäiriötä joten jos narsististen riippuvuuspotentiaalin huomioi, mihin asti sitä kautta voikaan päästä ?
Tuosta pahan kokemisesta : eläimet oppivat matkimalla, ohjauksen alla, kokeilemalla ja virheillä/onnistumisilla. Näin on ihmisenkin kanssa.
Tällainen keskustelu saattaa herättää närää ja ajattelemaan että näin kaltoinkohtelu hyväksytään mutta bullshit.
Kyllä meikäläiselle on jo alkanut valoittua se tosiasia, että mekin joudumme harjoittelemaan ja kokeilemaan siipiämme, toisten varoituksista huolimatta. Koska kaikki ihmiset eivät voi olla samanlaisia vaan erilaisuutta (veemäisiäkin, sairaitakin) tarvitaan, me "normaalimmat" joudumme väistämättä harjoittelemaan heidän kanssaan. Ja joskus tekee kipeää. Kysyinkin kerran yhden ketjun ohessa, että millaisia ihmiset olisivat jos seassamme ei olisi "pahuutta" ?
"Eli tie on sama, vaikka se ilmenee eri tavalla eri ihmisille."
Tuntuu sen varrella olevan aika monta ruuhkaista kinttupolkuristeystäkin ;)
"> On päästettävä irti kontrollista jotta voi saavuttaa jonkinlaisen kontrolllintunteen
Kuulostaa submissiivisuudelta."
Ne asiat erikseen =)
Tässä tarkoitin yksinkertaistettuna about sitä, että elämän suorittamisen on loputtava. Myös SitkuSitku-elämän jonka jälkeen sen paratiisin pitäisi aueta....
> ahmimis-inho-kierre voisi kuvata mitä tahansa muutakin riippuvuushäiriötä
Kuulostaa erotomanialta.
Pyöriä ja kieriä.
Kuni porsaat mudassa ja liassa piehtaroiden,
he ilossaan pyörivät ja kierivät sen koko maailmalle näyttäen.
> Tässä tarkoitin yksinkertaistettuna about sitä, että elämän suorittamisen on loputtava.
Hmmm ... Lähestynpä hyvin pitkää kirjoitustasi toisesta näkökulmasta selventääkseni aiempaa näkökulmaani. Näkemykseni on yhteiskunnallinen.
Pohdit "kuinka paljon käytin "toipumisessani" aikaa hänen muuttamisekseen mieleisekseni...sen sijasta, että olisin tehnyt saman elämälleni".
Ymmärrän tavallasi, että itselähtöisyys on ongelmanratkaisun ydin. Ongelma tulee silti pyrkiäi myös ratkaisemaan. Ongelma ei ole 'itse'.
http://www.youtube.com/watch?v=9lQfyEeIIXU
> Kuni porsaat mudassa ja liassa piehtaroiden,
he ilossaan pyörivät ja kierivät sen koko maailmalle näyttäen.
Hmmm ... Juuri kirjoitit kuinka: "onhan niitäkin, jotka haluavat nimenomaan siinä omassa kärsimyksessään piehtaroida ja he myös ovat useimmiten niitä, jotka haluavat elämän juhlaluonteen esilletuomisen kieltää muilta."
Näyttää minusta siltä, että olet nyt itse pyörinyt takaisin siihen mistä lähditkin. Kieltämään elämän juhlana ja olemaan itse osallistumatta siihen. (Vertaa tarvittaessa edellinen kommenttini 13:37.)
Erotomania... hienompi ja eristetympi nimitys yleistasoisemmalle addikti-sanalle?
"Ymmärrän tavallasi, että itselähtöisyys on ongelmanratkaisun ydin. Ongelma tulee silti pyrkiäi myös ratkaisemaan. Ongelma ei ole 'itse'."
Siinä mielessä olen submissiivinen. Olen alistunut sille etten voi vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin tai toisten ihmisten häiriöihin. Ainoa johon voin vaikuttaa olen itse. Olen siis alistunut sillä tavalla.
En. Vaan tuo on kielellistä iloittelua.
Jotka haluavat omassa kärsimyksessään piehtaroida = maailmalle kuuluttaa oman kärsimyksensä suuruudesta kuin ilosanomaa julistaisivat ja samalla katselevat arvostelevasti hymähdellen muiden ilakointia; ne ilakoivat juhlitsijat kun eivät ymmärrä elämän kärsimyksistä mitään.
Elämän kärsimysluonteen voi hyväksyä ja ottaa osaa ilolla juhlaan kun sellaisia ilmenee :)
*pusu poskelle ja keltainen, heliumtäytteinen vappupallo*
Pitänee alkaa puolipisteen haltuunotonharjoitukset.
Artikkeli De Clerambault´n syndroomasta, joka pohjautuu lähes sataan dokumentoituun potilaskertomukseen. Keskeistä on että se on parannettavissa.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2552541/pdf/jnma00042-0059.pdf
> On vain tervettä alistua itselle.
> Oman vaistomaailman hyväksyminen osaksi on tervettä. Sen kieltäminen vasta sairasta olisikin
Tuo on hyvin yleisesti vallitseva ja sopivan täsmentymätön näkemys. Kukapa sitä kiistäisi, en minä ainakaan. Arvelen että sitä juuri siksi voidaan käyttää myös väärin, lipsauttaa vähän ylimääräistä. Olipa kyse sitten vanhoillislestadiolaisista tai pervoaktiiveista, niin molemmilla on taipumus polttomerkitä itselleen karjaa.
Ei ole helppoa ollut sinunkaan elämäsi.. :/
Voi ei... olen taas aiheuttanut osaltani turhaa rönsyilyä.. :/ Ilahdun niin kovin ja sitten olenkin jo kommentoinut...
Toivottavasti aloituksen postaaja ei pahastu.. :/
*teetä*
Ei kun aloittaja on varmaan ehtinyt toteamaan että kirjoitti palstalle jossa ei vastattu suoraan mihinkään hänen esittämäänsä ongelmaan vaan pitkä ketju on vakiokamaa vakiokirjoittajajoukolta. Luulisin. Jos aloittajan kirjoitus oli aito eikä provo tai näennäis-mukauhri-aloitus joltakin vakinimmarilta.
Mutta tää on tätä. Tyhjän saa pyytämättäkin :)
Aloituksen olemattomaan suoraan kysymykseen mielestäni ainakin Temppuilija vastasi melkeinpä heti alussa. Loppu lienee rönsyilyä.