Moi!
Olen 18v suht terve nuori mies. Minulla ei ole todettu sydämessä olevan mitään vikaa. Vuonna 2008 tai 2009 kun minulla tutkittiin rasitusastmaa, minua juoksutettiin ihan älyttömästi ja tuntu että keuhkot räjähtää, sitten mitattiin EKG joka oli ihan normaali, sama verenpaine.
Mutta tässä 1,5 viikkoa sitten kun juhlin hiukan kahtena päivänä peräkkäin(en juonut edes älyttömästi että olisi ollut mainittavaa krapulaa, mitä nyt pientä hikoilua). Torstaina ja perjantaina siis juhlin vähän, en valvonut myöhään, molempina öinä tuli nukuttua ~9 tuntia. SItten lauantai-iltana nukkumaanmennessä alkoi tulemaan kamalia rytmihäiriöitä joita minulla ei ole juuri koskaan ollut, paitsi joskus pari kertaa kovan stressin takia.
Mutta kumminkin noita rytmihäiriöitä jatkut nelisenpäivää, sitten ne loppuivat, lihaksetkin olivat tosi kireänä selän puolelta ja lavat olivat ihan jumissa. Eli suuri kysymys kuuluukin: Aiheuttiko alkoholi nämä rytmihäiriöt? Minulle se ei ole aikaisemmin aiheuttanut yhtään mitään. Meinaan vaan että kannattaako sitten enään juuri juoda mitään?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Oikeilla jäljillä olet. Alkoholi ja siitä johtuva rapula saattaa useimmissa tapauksissa laukaista rytmihäiriöt.
Ei kannata juoda. Olin vielä nuori, kun lääkäri sanoi juomisen/krapulan voivan aiheuttaa yht`äkkisen rytmihäiriön, siis vakavan sellaisen eli hengenmenon. Alkoholi on myrkkyä sydämelle!
Joo, nyt tuli sitten varmistettua asia, että jostain syystä alkoholi ei enään minulle sovi. Eli eilen join jonkun verran ja tänään on ollut illalla muutamia rytmihäiriöitä, mutta ei läheskään niin pahoja kun sillon 1,5 viikkoa sitten.
Eli nyt mun osalta loppui sitten juominen tähän, mutta olisi kiva tietää että miten nyt yht'äkkiä alkoholi alkoi minulle niitä aiheuttamaan? En juo edes kovin usein tms.
Itse luovuin kokonaan alkoholista, kun joka kerta juomisen yhteydessä ja seuraavana päivänä tulivat kauheat rytmihäiriöt. Saattoi kestää monta tuntia niin että välissä pari normi lyöntiä ja sitten taas muljahdus jne...
2 vuoteen en ole juonut mtn enkä juo. Sydämessä minulla ei muuten ole mitään vikaa. On tutkittu ultralla ja rasitustestillä. Kai tämä ongelma voi liittyä jotenkin autonomiseen hermostoon.
Olen tämän ketjun alottaja ja rytmihäiriöt eivät ole loppuneet vaikkakin olen lopettanut juomisen kokonaan? En ole juonut 3:een viikkoon. Mistä tämä vielä voi johtua? Stressiä ei juuri ole. Tässä minulla oli ns. "hiljaisempi aika", jolloin ei juuri rytmihäiriöitä ollut, mutta yht'äkkiä ne taas palasivat voimakkaina ja tuntemukset eivät ole mukavia =(
Nuorella syy on luultavasti sydämen eteisistä lähtevä rytmihäiriö. Jos ne häiritsevät, kannattaa suosiolla käydä lääkärissä. Muutenhan ne tapaavat olla varsin hyvänlaatuisia. Jos kärsit huimauksesta tai pyörtymisistä, niin ehdottomasti lääkäriin. Yleensä asiat, jotka lisäävät sykettä lisäävät rytmihäriön käynnistymisen riskiä. Esimerkiksi liikunta. Tärkeintä olisi saada rytmihäiriö sydänfilmille näkyviin, jolloin se voidaan tarkasti tunnistaa. Erilaisilla sykettä laskevilla reflekseillä voi kohtauksen aikana yrittää lopettaa nopea rytmihäiriö. Esimerkiksi yskiminen tai naaman upottaminen kylmään veteen. Useilla lääkkeille voidaan hoitaa tarvittaessa tai ablaatiolla, jossa rytmihäiriöpesäke poltetaan tai jäädytetään yksinkertaisessa toimenpiteessä. Kysele vielä suvussa onko muilla ollut taipumusta moiseen.
Minulla kyllä varmaan tämä johtuu siitä, että silloin kun nämä rytmihäiriöit alkoivat, olen alkanut liikkumaan paljon enemmän. Ja lukenut olen myös että liikunta aiheuttaa rytmihäiriöitä. Aloitettuani terveellisen elämän nämä siis alkoivat. Käyn viikossa 3 kertaa salilla ja muuta hengästyttävää liikuntaa harrastan 4 kertaa viikossa.
Tietoa noista http://rytmihairio.net