Perheemme nuorimmainen (vm.-90) hankki viime syksynä sellaisen tietokonepelin (Half-Life muistaakseni). Sen jälkeen hänen persoonansa on muuttunut itsekkääksi,tottelemattomaksi kapinalliseksi joka suuttuu heti kun hänen vaaditaan tekemään jotain ja jokainen sana jonka minä kommentoin hänestä saa hänet raivon partaalle.Kerran on ilmentynyt väkivaltaakin minua kohtaan.Itsemurhalla hän myös uhkailee aina kun suuttuu oikein kovasti.
Itsekontrolli peliajan rajoittamiseen on kadonnut ja kun hänelle sanoo ajan koska lopettaa,hän lipsuu ajasta lähes puoli tuntia ja silloinkin hän poistuu hirveän huudon kanssa yläkertaan katsomaan tv:tä.
Kesäloma alkaa kohta ja minulla on hirveä pelko mitä kesästä tulee.Pelaako hän joka päivä kun minua hän ei enää tottele ja vanhemmat ovat vuorotöissä eli eivät välttämättä koko ajan valvomassa.
Tämä vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämään.Päivä ilman riitelyä aiheesta olisi ihme.
Onko kellään samankaltaisia kokemuksia tietokonepelien nurjasta puolesta?Oletteko saaneet apua asiaan vai käytittekö raakaa menetelmää--->peli pois?
Kiitos kaikista vastauksista!
T:Huolestunut isosisko
Tietokonepeli muuttaa persoonaa
21
2225
Vastaukset
- Hep
Laskepas varsin ko. lapsen ikä. Hän on murrosiässä, et sinä eikä kukaan muukaan voi millään maailman matematiikalla tehdä hänen mielestään mitään oikein.
Luuletko TOSIAAN että lapsi rauhoittuu jos half-life otetaan pois? Ettet vain nyt yrittäisi etsiä selitystä sieltä helpoimmasta päästä.- vanhempana
mitä vanhempasi sanovat tästä pelaamisesta? eikö se heitä huoleta?
meillä kyllä äidin ja isän sanaa totellaan vaikka muristen. mutta sisaruksille nauretaan.eikä totella.
eikö vanhemmillasi ole mitään otetta? silloin kyllä ymmärtää senkin, että pelaaja pakenee virtuaalitodellisuuteen. jossa on vanhemman(vahvemman) laki.
- girl13
Ihan pöljää huolestua tollasesta. Mää ymmärrän kyllä sun siskoos/veljee.
Oon ite saman ikänen...mut en pelaa,,siis tietokone pelejä mut...
Ihan sama! - Nörtti
Minä olen pelannut tuota peliä vuosia, ja ei näy missään. Oletkos ikinä ajatellut, että tuon ikäinen ei edes saa pelata sitä, se on k-15, ja ei se siitä johdu, se varmaan johtuu murrosiästä tai jostain. Kyllähän kaikki nuoret varmaan suutuvat, jos esimerkiksi vanhemmat kieltävät heitä lähtemästä esim juhlimaan viikonloppua, aivan varmasti nuori juoksisi huutaen huoneeseensa, yläkertaan tai johonkin. Minua on ruvennut jo suorastaan kyrpimään tämä ainainen tietokonepelien syyttäminen, se on sama kuin TV (paitsi hauskempaa), joten hyvät vanhemmat lopettakaa typerä käytös ja yrittäkää löytää oikea ratkaisu pulmiinne!
- faija
Pari kuukautta sitten tuli muistaakseni kanadalainen ohjelma Counter Strike -addikteista. Ohjelma tuli FST:ltä, eli se oli englanninkielinen ja ruotsiksi tekstitetty.
Siinä dokumentin tekijän poika oli jäänyt niin pahasti Counter Strike (Half lifen modifikaatio) -koukkuun, että lopetti lukion kesken, koska ei voinut muuten pelata riittävästi.
Riippuvuussuhteeseen joutunut ihminen kaipaa apua, oli riippuvuutta aiheuttava asia mikä tahansa; alkoholi, tupakka, rahapelit, chat, irc, Counter Strike tms. Vain vahva ihminen (vahva nuori) pystyy omin keinoin selvitymään riippuvuudestaan.
Riippuvuudesta ja sen hoidosta on kirjoitettu paljon. Pelin orjan tulisi ensin tunnustaa itsensä riippuvaiseksi ja hänen tulisi itse motivoitua pelaamisen vähentämiseen (tai lopettamiseen).- Nörtti
Juuri tuota Counter-Strikeä olen tässä pelaillut, ja tiedän, että jotkut pelaavat sitä paljon, mutta se on oma harrastus. Tuollaiset ääritapaukset, kuten lukion keskeyttäminen on eri asia, ja silloin kyllä pitäisi vähentää pelaamista. Tietäisittepä kuinka pahalta tuntuu tollaset dokumentit, jossa puhutaan vaan pahaa omista harrastuksista.
Jos tehtäisiin dokumentti esim. "Jalkapallo reväyttää lihaksia!", niin heti vanhemmat alkaisivat takavarikoimaan lapsiensa palloja, jotka pelaavat futista 5 tuntia päivässä. Ihmiset vaan pelkäävät kaikkea uutta. Kokeilkaa itse, niin näätte. Toi on oikeesti aivan uskomatonta touhua tuommoinen "Tietokonepelit ovat saatanasta!!!" -dokumentit! - faija
Nörtti kirjoitti:
Juuri tuota Counter-Strikeä olen tässä pelaillut, ja tiedän, että jotkut pelaavat sitä paljon, mutta se on oma harrastus. Tuollaiset ääritapaukset, kuten lukion keskeyttäminen on eri asia, ja silloin kyllä pitäisi vähentää pelaamista. Tietäisittepä kuinka pahalta tuntuu tollaset dokumentit, jossa puhutaan vaan pahaa omista harrastuksista.
Jos tehtäisiin dokumentti esim. "Jalkapallo reväyttää lihaksia!", niin heti vanhemmat alkaisivat takavarikoimaan lapsiensa palloja, jotka pelaavat futista 5 tuntia päivässä. Ihmiset vaan pelkäävät kaikkea uutta. Kokeilkaa itse, niin näätte. Toi on oikeesti aivan uskomatonta touhua tuommoinen "Tietokonepelit ovat saatanasta!!!" -dokumentit!Olen 30 v faija, ja aikoinani kuuluin Suomen skeneen. CS:ääkin olen oman osuuteni jo pelannut, nyt pelaan toista verkkopeliä (Tribes 2). Tiedän toki, miten kiinnostavia ja hauskoja pelit ovat.
Ensimmäisen viestin pojalla tuntuu kuitenkin olevan riippuvuus peliin. Jos pelistä ei pysty irrottautumaan, tai ei voi irrottautua ilman seurauksia, on syytä puuttua asiaan. Tätä voi jokainen pelaaja miettiä myös omalla kohdallaan...
Tietokonepelit eivät ole saatanasta, eikä mainitsemani dokumentti esittänyt asiaa niin. Siinä vain tutkittiin peliriippuvuutta, ja erityisesti Counter Strike -riippuvuutta.
Dokumentissa äidit ja isät kiersivät kaupungin pelihalleja pitkin öitä, etsiessään omia lapsiaan. Eikö se ole uskomatonta! Miten joku voi jäädä tietokonepeliin niin pahasti koukkuun, että lopettaa lukion ja kun kotona kielletään pelaaminen, karkaa kotoa öisin pelihalliin pelaamaan.
No, ei se ole uskomatonta. Sellaista on riippuvuus. Riippuvuuden oireet on hyvä tunnistaa ajoissa, ja ryhtyä toimiin asian parantamiseksi. - sälli
taas tuo counter strike otetaan esimerkiksi... totta kai maailman suosituimmalla pelillä on niin paljon pelaajia, että niihin lukeutuu myös näitä todella sairaita ja riippuvaisia himopelaajia. ja totta kai sitä riippuvuutta on kaikissa peleissä yhtä paljon...
aina vaan tuo CS tuodaan esille pahan pelinä kaikkien pelien joukosta. sitä en ymmärrä... ihan sama että "raskaampi musiikki on pahempaa kuin esim. rap."
muuten kyllä hyvä, mutta aina tuo cs :) - Nörtti
faija kirjoitti:
Olen 30 v faija, ja aikoinani kuuluin Suomen skeneen. CS:ääkin olen oman osuuteni jo pelannut, nyt pelaan toista verkkopeliä (Tribes 2). Tiedän toki, miten kiinnostavia ja hauskoja pelit ovat.
Ensimmäisen viestin pojalla tuntuu kuitenkin olevan riippuvuus peliin. Jos pelistä ei pysty irrottautumaan, tai ei voi irrottautua ilman seurauksia, on syytä puuttua asiaan. Tätä voi jokainen pelaaja miettiä myös omalla kohdallaan...
Tietokonepelit eivät ole saatanasta, eikä mainitsemani dokumentti esittänyt asiaa niin. Siinä vain tutkittiin peliriippuvuutta, ja erityisesti Counter Strike -riippuvuutta.
Dokumentissa äidit ja isät kiersivät kaupungin pelihalleja pitkin öitä, etsiessään omia lapsiaan. Eikö se ole uskomatonta! Miten joku voi jäädä tietokonepeliin niin pahasti koukkuun, että lopettaa lukion ja kun kotona kielletään pelaaminen, karkaa kotoa öisin pelihalliin pelaamaan.
No, ei se ole uskomatonta. Sellaista on riippuvuus. Riippuvuuden oireet on hyvä tunnistaa ajoissa, ja ryhtyä toimiin asian parantamiseksi.Yhdyn täysin kanssasi siihen, että jos lukion lopettaa kesken tai ei pysty olematta päivääkään ilman jotain peliä, niin pitäisi saada apua, mutta minusta sellainen pieni riippuvuus ei ole pahasta. Olen ollut moniin peleihin riippuvainen, mutta aina niihin kyllästyy, enkä ole ikinä kärsinyt siitä, eikä ole myöskään elämäni.
- f..................
Nörtti kirjoitti:
Juuri tuota Counter-Strikeä olen tässä pelaillut, ja tiedän, että jotkut pelaavat sitä paljon, mutta se on oma harrastus. Tuollaiset ääritapaukset, kuten lukion keskeyttäminen on eri asia, ja silloin kyllä pitäisi vähentää pelaamista. Tietäisittepä kuinka pahalta tuntuu tollaset dokumentit, jossa puhutaan vaan pahaa omista harrastuksista.
Jos tehtäisiin dokumentti esim. "Jalkapallo reväyttää lihaksia!", niin heti vanhemmat alkaisivat takavarikoimaan lapsiensa palloja, jotka pelaavat futista 5 tuntia päivässä. Ihmiset vaan pelkäävät kaikkea uutta. Kokeilkaa itse, niin näätte. Toi on oikeesti aivan uskomatonta touhua tuommoinen "Tietokonepelit ovat saatanasta!!!" -dokumentit!.v......., harrastus????????
- hunni
Vanhemmat ovat yrittäneet määrätä aikoja ja välillä hän tottelee,välillä ei.Kyllä heitäkin se ilmeisesti huolettaa mutta asia pidetään pimennossa eikä siitä keskustella.Minun puuttumista asiaan ei katsota hyvällä.
Kyllä ymmärrän sen että se on joillekkin harrastus ja että hän on murrosiässä,mutta ideana on se ettei hän enää itse kontrolloi pelaamistaan.Koulusta tullessaan hän ryntää koneelle eikä häntä saa sieltä pois muu kuin vanhemman ärähdys (ja tästä seuraa huutoa).
Kerran peli poistettiin mutta tästä seurasi kauheita aikoja.Haistattelua,kiukuttelua,kapinointia vielä suuremmassa mittakaavassa kuin pelin olemassaolo aikana.
Mutta yksinkertaisesti en enää jaksaisi katsella ja kuunnella tuota meuhkaamista ja kiukuttelua.Turha keskustella asiasta hänen itsensä kanssa "Mitä se sulle kuuluu?""Ei ole sun asias".Ei jaksa!- faija
Riippuvuus on ongelma, jonka ratkaisemiseksi on kirjoitettu useita kirjoja. Käy lainaamassa kirjastosta kirjoja, lue ne ja anna myös vanhempiesi lukea ne. Eikä se tee veljellesikään lainkaan pahaa tietää asiasta...
- tuska
Peli pois niin pitkäksi aikaa kunnes käytös muuttuu. Tippaakaan ei tule antaa periksi. Vanhemmat kontrolloivat lastaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Pelit eivät voi viedä päiväkausiksi yhtä perheen jäsenistä. Murros ikä voi aiheuttaa ongelmia mutta se ei ole tekosyy antaa nuoren telkuta miten haluaa. Rajat on pidettävä määrätietoisesti edelleen ja perheen yhteisten sääntöjen noudattamista on vaadittava.
Ei kyseinen tilanne voi murrosiästä huolimatta olla henkilön edunmukainen, eikä perheen jos asia haittaa muitakin. Tästä kasvatuksessa on nimenomaan kyse, jos murros ikäisen oma järki ei riitä säännöstelyyn asiassa, tätä varten on vanhemmat jotka puuttuvat. - Maarit
Meillä pelataan niin äänekkästi että naapuritkin valittavat huutamisesta ja kiroilemisesta. Pitääkö tässä muuttaa jo omakotitaloon tämän takia.
- aiskä
Eilen teimme pojan kavereitten vanhempien kanssa sen kovan ratkaisun ja otatimme kyseisen pelin pois.Kyse on vanhemmista lapsista jotka ovat myös kielloista ja säännöistä välittämättä pelanneet monia tunteja päivässä.
- Äiti vm. 67
Hei!
Mietimme poikani kanssa ( 14-v.) syytä veljesi ongelmakäyttäytymiseen ja päädyimme seuraavaan
ratkaisuun. A) Ensinnäkin asia ei ole sinun ongelma, vaan vanhempiesi vastuulla on lapsien kasvatus. B) Veljesi olisi hyvä etsiä jokin toinen harrastus. Poikani mukaan pelit ovat "se helppo ajanviete", johon turvautuu kun muuta ei viitsi tehdä. Tämä uusi parempi harrastus voisi olla vaikka jokin urheilu. Minun poika alkoi lenkkeilemään ja soittamaan kitaraa. Myös kotitöitä voi tehdä ja auttaa näin koko perheen elämistä. Vanhemmat ovat usein väsyneitä työn jälkeen eivätkä jaksa tehdä kotihommia. Harrastuksen tulisi kuitenkin olla mielekäs ja kiinostava. Yrittää löytää oma juttu. Sinä voisit auttaa siinä. Alkaisitte vaikka yhdessä harrastamaan. C) Väkisin asia ei etene. Ja kellonajat ovat aivan turhia. Kuka nyt kello kädessä vapaa-aikaansa viettää. Siitä saa koulussa aivan tarpeeksi.
Ei muuta kuin parempia harrastuksia hakemaan!...Mut se ei ole riippuvuus, vaan se, et mun äiti sanoo, että mä olen muka peliriippuvainen, vaikka pelaan vaan vähintään joka neljäs päivä. En käsitä sitä ja sillä ei ole mitään pelikokemusta. Sillä o vaan ennakkoluuloja, mutta se ei usko mun puhetta. Blääh.
- Kylmät kädet
Rankimmat PC-pelit, joita olette pelanneet?
Porrasturvat
Postal 2
Carmageddon 2 [uncensored]- Kylmät kädet
Postal 2 on varsinkin latinoiden sun muiden hispaanojen suosiossa sen äärimmäisen raakuuden johdosta.
Ne pienikalloiset eivät ymmärrä sitä mustaa huumoria, tykkäävät vain raakuudesta. - K k
Kylmät kädet kirjoitti:
Postal 2 on varsinkin latinoiden sun muiden hispaanojen suosiossa sen äärimmäisen raakuuden johdosta.
Ne pienikalloiset eivät ymmärrä sitä mustaa huumoria, tykkäävät vain raakuudesta.
- eijumalautakillme
huoh.. taas kukkahattutädit liikenteessä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733864Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92071Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2301370- 1351276
- 1141159
- 1121158
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil711067Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik61005- 60984
- 35906