Rauhanturvaajien taso laskenut

Hyi hele

Enne oli rauhanturvaajina rauhallisia miehiä, jotka olivat miellyttäviä. Nykyaikana on sellaisiaalkoholisoituneita kultalusikka suussa syntyneitä adhd-nuoria, jotka luulevat sotaan tulleensa. Koko ajan ollaan esillä ja otetaan valokuvia, joissa tietenkin skoolataan aina kaljatölkillä tai näytetään peukaloa. Vitun teennäiset, hyi helvetti!
Toivottavasti Libyaan laitetaan aikamiehiä, eikä mitään Porin prikaatin finninaamoja!

13

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ZM

      Itsekin vuoden Afganistanissa viettäneenä, voin kertoa, että mitä vanhempi hanu, sitä vaarallisempi itselleen ja muille. Ei sen takia että hakeutuisi koko ajan ongelmiin, vaan sen takia että elää edelleen Golanin rauhallisessa "eihän täällä mitään voi sattua" ilmapiirissä. Nuo ns rauhanturvaamisen konkarit olivat juuri niitä, jotka eivät osanneet käyttää mitään sähköllä toimivaa, eivät ymmärtäneet ryhmä tai joukkuetason taisteluteknisestä toiminnasta tuon taivaallista, eivätkä olleet kiinnostuneita mitään oppimaankaan, koska ovathan he kuitenkin kokeneita. Nuo lapsisotilaat ovat kyllä lapsia, siitä samaa mieltä, mutta he oppivat uutta ja haluavat kehittyä paremmiksi sotilaiksi. Golanille voi lähteä ottamaan aurinkoa hiihtolomallaan jos haluaa.

      • Hyi hele

        ZM. Puhut asiaa, näistä enstisajan faitereista, jotka kävivät ostamassa Golanilta Volvon ja ryyppäsivät siellä samalla vuoden. 2000-luvulla sama homma Kosovossa, josta haettiin Audi ja maksa huusi armoa vuoden. Totta.

        Mutta lapsisotilaat Afganistanissa eivät ole sen lievempi ongelma koin Kosovossakaan, vaikka tuksin afgoihin ihan ne pahimmat peukunnäyttäjät pääsevätkään varttumaan aikuisiksi tyäysihoidossa.


    • Spärdelli

      Näillä nuorilla PorPr:n finninaamoilla sattuu olemaan taisteluteknisesti melkoisen parempi koulutus, kuin jollakin Golanin "fassella". Rauhanturvaamiseen ei ennen vaadittu kovin erikoista sotilallista osaamista, kunhan shortsit pysyivät jalassa ja nahka käristyi auringossa. Nykyään asiat ovat toisin. Epäilen jopa, että vanha yk-fasu ei jääkäritoimintaan tuonne edes lähtisi.
      Ja mitä kaljaan tulee, kaikki puheet mitä olen vuosien varrella kuullu puoltaa vain sitä, että ennen otettiin viinaa ja rankasti. Taitaa mennä niin, että mitä nuorempi, sitä vähemään ottaa häppää alueella.

      • Spärdelli

        Unohdin mainita, se finninaama todennäköisesti osaa sentään kirjoittaa kieliopillisesti oikein, toisin kuin sinä.


      • Hyi hele

        Joo nyt ei puhuttu Golanin "fasseista", eli ääripäästä. On niitä muitakin ihan aikuisia ammati-ihmisiä monilta aloilta joita rt-operaatiot kiinnostaisivat, mutta eivät he halua minnekkään teinihelvettiin lähteä juoppojen pilvenpolttajien teatteria katsomaan.

        PorPr antaa jokaiselle operaatioon lähtevälle sen räpitti-koulutuksen, eli se ko. varuskunnan finninaama ei ole sen kummempi rambo kuin se joka käynyt intin muualla, varsinkaan siihen aikaan kun intti oli intti - jos tässä oikein aletaan ajattelemaan- mutta tällä vanhemmalla yksilöllä on siellä päässäkin sitä jotain sen Propr:n koulutuksen lisäksi.


      • Hyi hele
        Spärdelli kirjoitti:

        Unohdin mainita, se finninaama todennäköisesti osaa sentään kirjoittaa kieliopillisesti oikein, toisin kuin sinä.

        No kaikilla katsos ei ole pätemisen tarve täälläkään palstalla, ja en vistejä kirjoitakkaan missään puolessa tunnissa, kuten sinä reppana:)
        - Kai sunkin kaaliis menee asian fakta ja sisäistyy pointti ilman äidinkielellistä oikeinkirjoitustakin, eli pilkunnussintaa?


    • Spärdelli

      Kielioppisi vain kielii siitä, että sinä et varmastikkaan kuulu tuohon "aikuiset ammatti-ihmiset" kategoriaan.

      PorPr:n SKVJ-miehet saavat varusmieskoulutuksen aikana 6kk kriisinhallinta koulutusta rotaatiokoulutus ennen alueelle siirtymistä, joten heillä on se 6kk "enemmän" krihak koulutusta kuin muilla.

      Kerrotko mulle mikä on tämä räpitti koulutus?

      Lisäksi näitä kiinnostuneita aikuisia ei jääkärihommiin otettaisikaan vaikka haluaisivat. Ainoastaan mahdolliseksi ryhmänjohtajaksi, mutta sekin paikka useimmiten menee entiselle SKVJ miehelle tai esim. poliisille.

    • Hyi hele

      Mikäs vitun äikänope luulet olevasi? Onko sinun kielioppisi niin kuin täydellistä?
      - Kerroppa kieliopilliset virheeni?

      En kerro sinulle mitään, koska vaikutat vitun tyhmälle ihmiselle. Ota selvää asioista ja käy "alhaalla", niin tiedät finniperse edes mistä puhut, etkä ole sen PorPrn:N aivopseun pauloissa.

      - Oli taas eilen Afganistan-ohjelmassa pojilla kovat jutut, kun oli pikkasen PorPrn:n vaikutteet päällä:) Hehheh

    • Spärdelli

      "En kerro sinulle mitään, koska vaikutat vitun tyhmälle ihmiselle."

      Heh, ei sun tarvitse mulle kertoakkaan. Uskoisin olevani hieman paremmin perillä näistä asioista kuin sinä.

      "Ota selvää asioista ja käy "alhaalla", niin tiedät finniperse edes mistä puhut"

      Molemmat näistä on tullut tehtyä.

      "- Oli taas eilen Afganistan-ohjelmassa pojilla kovat jutut, kun oli pikkasen PorPrn:n vaikutteet päällä:) Hehheh"

      Mitä nämä kovat jutut olivat?

    • Golan-fasu

      Kyllähän se oli sellaista dramatisointia ne niitten jolppejen sadut. Saan nähdä muuttuuko tarina kun pääsevät pois inttivaikutteista:)

    • hämmästynyt katsoja

      Ei mitenkään tähän ketjuun liittyvä kommentti, vaan yleinen huomio tästä palstasta.

      Täysin rauhanturvatouhuista mitään tietämättömänä, on todella mielenkiintoista seurata Afganistan-sarjaa. En itse lähtisi mistään hinnasta, mutta kiinnostaa miksi joku toinen lähtee. Eksyin tälle palstalle uteliaisuuttani. Tarkoituksena selvittää, mitä entiset rauhanturvaajat tai rauhanturvaamisesta kiinnostuneet ovat mieltä tuosta sarjasta. On kyllä vaan aika karua luettavaa tämä palsta. Pääosin pelkkää vittuilua puolin ja toisin. Nuoret on finninaamoja ja vanhemmat taas jotain "kännisiä faittereitä." Naisia taas pidetään huorina ja kyseenalaistetaan heidän oikeutensa palvella armeijassa. Koko touhu vaikuttaisi tätä palstaa lukemalle pelkältä viinan juomiselta yms sikailulta. Ei kai siellä sentään noin huono henki ole? Ainakin koulutus vaikutti ihan asialliselta touhulta, mitä nyt tv-sarjaa katsomalla ymmärsi. Rauhanturvaajiksi aikovat vaikuttivat sajassa ihan tasapainoisilta. Tottakai nuorten miesten jutut on nuorten miesten juttuja, mutta mitä pahaa siinä on?

      Onkohan tämä palsta täynnä pelkkiä katkeria provoja vai miksi näin negatiivinen suhtautuminen rauhanturvaamiseen? Ymmärrän, jos poliittisesti on eri mieltä koko touhun järkevyydestä, mutta aika outoa mollata siellä palvelevia ihmisiä noin järjestelmällisesti. Kannattaisi suunnata kritiikki arkadianmäen suuntaan tältä osin.

      • hämmästynyt faitteri

        Itse olen kova kritisoimaan rauhanturvaajia ja heidän tasoaan.MInulla on kuitenkin yksi reissu takana ja olen sen touhun nähnyt 12 kuukauden ajalta. Omasta mielestäni juurikin nämä "lapsukaiset" viimeistään pilaavat koko touhusta tason.
        Ne ryyppää, huutaa, polttaa tupakkia, kusevat körmyn nurkkiin. ajavat kännissä pariossa autoa, elävät paskassa ja mitähän muuta vielä. - Ei sinne saisi laittaa mitään kakaroita! Joskus olikin ruhanturvaajille ikäraja, mutta en ymmärrä miksi se on poistunut?

        Eilisessä Afganistan -sarjassa nähtiin juurikin se tyypillinen suomalaiselle rauhanturvaajalle tapahtuva ilmiö, eli turhautuminen. Afgoissa ei onneksi saa sitä viinanpaskaa, jota on muissa suomalaisten operaatioissa (saunareissuilla) suunnilleen juotettu , ja jonka voimalla kyllä moni poika viihtyisi -toiset, yteensä vanhemmat turvaajat taas eivät, koska he haluavat treenata ja huoehtia kunnostaan eikä rapaannuttaa sitä.
        Suomalainen rt-mies on aina jossakin taka-alalla varmistelemassa ja ensimmäisenä vetäytymässä, kun oikeat sotilaat hoitavat tilanteen, ja se vituttaa miestä!
        Säkylässä annetaan aina kauheat uhkakuvat asioista ja paisutellaan ärrävikaisten kappareiden toimesta asiosta. Porukka menee paikanpäälle, niin touhu on sitten sitä turhanpäiväistä Puolustuvoimien touhua, eli odottelua, ja joka saatanan pannujen siirtämiseen pitää olla marssikäsky herroilta ja muilta komentajilta, jotka oikeasti ovayt niin turhia ja luonnevikaisia mulkkuja enin osa. Ja aina seistään rivissä käösi lipassa, ni voihan helvetin helvetti että se syö miestä!

        Alkaa porukka avautuun kohta Afganistan-sarjassa. Nuoret ihmiset turhautuvat nopeasti, varsinkin kun niille lupaillaan äxöniä ja sitten siellä ollaan taustallla pannulla ajelemassa tai ollaan leirissä.


    • hra iso herra

      allekirjoitan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puhut olevasi hyvä ja kiltti ihminen

      Mutta todellisuudessa oletkin itsekeskeinen ja omahyväinen. Kaiken pitää pyöriä sinun ympärilläsi, kuten esimerkiksi tää
      Ikävä
      150
      1508
    2. Nainen kaunokainen

      Mitä teet tänään illalla?
      Ikävä
      42
      1017
    3. Olisin halunnut...

      Olisin halunnut jutella kaikki asiat selväksi. Olen joskus kirjoittanut tänne huonossa mielentilassa ja todella ajattele
      Ikävä
      86
      1008
    4. Kimmo Kivelä mikä pösilö.

      Kirkkoherra kehtaa kitistä saamastaan kunniamerkistä. Onpa törkee äijä. Ei niin pientä ojaa että meidän kirkkoherralla
      Kiuruvesi
      12
      990
    5. Kulta miten menee

      Mitä tunnet nyt.
      Ikävä
      63
      829
    6. Paljonko sinulla nainen on velkaa tai säästöjä?

      Sitä tässä mietin jatkoa ajatellen.
      Ikävä
      107
      786
    7. No jos sulla on muitakin ottajia

      niin siitäpä sitten vaan. Ehkä niitä on sitte helpompi lähestyä! Eikait tämmöistä vaikeaa ujoa tapausta hittovie kannata
      Ikävä
      45
      778
    8. Palasina edelleen ja paras pala hukassa loppuun asti

      💞 Mä et ketään viereeni kaipaa Itselleni toistelen et kaikki hyvin on En tahdo et kukaan Perääni soittaa Helpompi on o
      Ikävä
      113
      774
    9. Tänään on mun viimeinen päivä kanssas Sun

      Tänään on mun viimeinen päivä Kanssas sun, täydellinen Ennenkuin mun mentävä on Kaihtimien välistä valo Tunkeutuu uniisi
      Ikävä
      183
      748
    10. Nyt faktoja tiskiin mies

      Kerro kaikki syyt miksi en kiinnosta. Arvaan jo joitain, mutta haluan kuulla ne sinulta.
      Ikävä
      68
      731
    Aihe