Isäni peri vanhan tätinsä 90 v., mikä mahdollistaisi sen, että vanhempani voisivat ostaa Helsingistä kakkosasunnon (kaksio, noin 50-55 m2). He kuitenkin haluaisivat kolmion ja kovaa kyytiä suunnittelevat yhteisostoa veljeni kanssa. Veljelläni 40 v. on yksiö, eikä hänen rahansa ikinä riittäisi enempään Helsingin hinnoissa. Perunkirjoitus on nyt huhtikuussa ja varat olisivat käytössä kesäkuussa. Muut sisareni/ heidän lapsensa eivät ole jyvällä asiasta. Yritin kyllä puhua sisarelleni asiasta, mutta totesin, ettei sairaalle ihmiselle kannata puhua. Ei selvästikään ollut yhtään kartalla...
Olen vastustanut suunnitelmaa, ja yrittänyt puhua vanhemmilleni järkeä. Mielestäni vanhempieni pitäisi pitää varansa erossa veljeni varoista. Tuollaisista yhteisomistussuhteista ei yleensä hyvää seuraa. Jo perinnönjaossa tilanne olisi ongelmallinen. Veljelläni ei riittäisi varoja lunastaa asuntoa perikunnalta siltä osin kuin asunnon arvo ylittäisi hänen perintöosuutensa.
Yksiö ei kelpaa vanhemilleni. Eivät halua kulkea kolmen eri asunnon väliä (minun, veljeni ja omansa). Meillä eivät ole halunneet olla yötä , syynä äitini ja mieheni ajoin vaikeahkot välit (eikä meillä ole kunnollista vierassänkyäkään), käyvät toki muutoin vierailuilla. Eikä äitini jaksa siivota kahta eri asuntoa (käy siivoamassa veljelleni täällä). Kaksio on taas kuulemma liian pieni, koska siinä ei olisi vanhemmilleni "omaa huonetta". Olen yrittänyt sanoa, että kaksio riittää, koska eiväthän he niin montaa viikkoa vuodessa kuitenkaan Helsingissä oleskele. Veljeni voisi asua tuolloin asunnossa, maksaa yhtiövastikkeen ja laittaa vaikka omansa vuoralle, jolloin pääomalle tulisi tuottoa ja voisi maksaa nykyiset velkansa pois. Olisi sekä vanhemmillani/ veljelläni myös psykologinen takaportti tästä järjestelysä. Ja vanhemmat sitten oleskelisivat asunnossa sen, minkä oleskelevat vuodessa.
Vanhempani ovat humanisteja ja idealisteja, eivät bisnesihmisiä. Veljeni käy töissä, mutta kärsii päihde- ja peliriippuvuudesta. Vanhempani ovat halunneet tukea veljeäni, ettei veljeni tuhoudu. Olen kyllä sitä mieltä, jos tuollaiseen kimppaan mennään, että he tekevät siinä nelikymppiselle veljelleni "karhunpalveluksen"´ja kirjoittavat "veljeni ulos elämästä". Sen jälkeenhän ei tarvitsisi käydä töissäkään, kun toimeentulo olisi turvattu. On välillä uhkaillut, että irtisanoutuu töistä (huono työilmapiiri eikä urakehitysmahdollisuuksia). On kuitenkin toistaiseksi jaksanut sinnitellä. En siis vastusta sitä, että veljeäni ns. autetaan, vastustan yhteisomistusjärjestelyä, koska meitä asianosaisia (perikuntaa) on muitakin. Voisivathan vanhempani tehdä, mitä lystäävät, jos olisi kyse ainoasta lapsesta. Kuitenkin tässä on kolme muutakin sukuhaaraa, omani, sisareni sekä edesmenneen sisaruksemme lapset.
Isäni on se, joka asian lopulta ratkaisee. Äitini ajaa tätä "kolmiomallia", jossa olisi yhteisomistus ja paljon tilaa (jota he eivät mielestäni lopulta lyhyehköille vierailuilleen edes tarvitse), vanhempieni omistus 50 %, veljeni 25 % (150.000 €/50.000 €) . Äitini tietysti ajattelee, että voisi tuoda enemmänkin porukkaa/sukulaisia, kun tilaa olisi enemmän. Ei se nyt niinkään käy, jos veljeni olisi myös "omistaja" ottaen huomioon hänen kolmivuorotyönsäkin jne.
Miten saisin vaikutettua isääni ? Isä sanoi, ettei kuitenkaan aio antaa veljelleni mitään "suosiolahjaa" taikka tehdä hänen hyväkseen testamenttia, että hän saisi enemmän kuin me muut (Joo, olisihan se aikamoinen tilanne, että perheen musta lammas palkittaisiin...) Kaikki riippuu nyt siitä, kuinka rationaalinen isä on ja kuinka altis äitini manipulaatiolle (poikaansa hyysäävä ja paapova kanaemo)... Itse teen hartiavoimin taas töitä isän ajatusten kääntämiseksi toiseen suuntaan. Miksi pitäisi väen väkisin synnyttää sellainen tilanne, josta jo etukäteen voi ennakoida, että syntyy vain lähinnä ongelmia (muodossa jos toisessa)..
Olen vastustanut suunnitelmaa, ja yrittänyt puhua vanhemmilleni järkeä. Mielestäni vanhempieni pitäisi pitää varansa erossa veljeni varoista. Tuollaisista yhteisomistussuhteista ei yleensä hyvää seuraa. Jo perinnönjaossa tilanne olisi ongelmallinen. Veljelläni ei riittäisi varoja lunastaa asuntoa perikunnalta siltä osin kuin asunnon arvo ylittäisi hänen perintöosuutensa.
Yksiö ei kelpaa vanhemilleni. Eivät halua kulkea kolmen eri asunnon väliä (minun, veljeni ja omansa). Meillä eivät ole halunneet olla yötä , syynä äitini ja mieheni ajoin vaikeahkot välit (eikä meillä ole kunnollista vierassänkyäkään), käyvät toki muutoin vierailuilla. Eikä äitini jaksa siivota kahta eri asuntoa (käy siivoamassa veljelleni täällä). Kaksio on taas kuulemma liian pieni, koska siinä ei olisi vanhemmilleni "omaa huonetta". Olen yrittänyt sanoa, että kaksio riittää, koska eiväthän he niin montaa viikkoa vuodessa kuitenkaan Helsingissä oleskele. Veljeni voisi asua tuolloin asunnossa, maksaa yhtiövastikkeen ja laittaa vaikka omansa vuoralle, jolloin pääomalle tulisi tuottoa ja voisi maksaa nykyiset velkansa pois. Olisi sekä vanhemmillani/ veljelläni myös psykologinen takaportti tästä järjestelysä. Ja vanhemmat sitten oleskelisivat asunnossa sen, minkä oleskelevat vuodessa.
Vanhempani ovat humanisteja ja idealisteja, eivät bisnesihmisiä. Veljeni käy töissä, mutta kärsii päihde- ja peliriippuvuudesta. Vanhempani ovat halunneet tukea veljeäni, ettei veljeni tuhoudu. Olen kyllä sitä mieltä, jos tuollaiseen kimppaan mennään, että he tekevät siinä nelikymppiselle veljelleni "karhunpalveluksen"´ja kirjoittavat "veljeni ulos elämästä". Sen jälkeenhän ei tarvitsisi käydä töissäkään, kun toimeentulo olisi turvattu. On välillä uhkaillut, että irtisanoutuu töistä (huono työilmapiiri eikä urakehitysmahdollisuuksia). On kuitenkin toistaiseksi jaksanut sinnitellä. En siis vastusta sitä, että veljeäni ns. autetaan, vastustan yhteisomistusjärjestelyä, koska meitä asianosaisia (perikuntaa) on muitakin. Voisivathan vanhempani tehdä, mitä lystäävät, jos olisi kyse ainoasta lapsesta. Kuitenkin tässä on kolme muutakin sukuhaaraa, omani, sisareni sekä edesmenneen sisaruksemme lapset.
Isäni on se, joka asian lopulta ratkaisee. Äitini ajaa tätä "kolmiomallia", jossa olisi yhteisomistus ja paljon tilaa (jota he eivät mielestäni lopulta lyhyehköille vierailuilleen edes tarvitse), vanhempieni omistus 50 %, veljeni 25 % (150.000 €/50.000 €) . Äitini tietysti ajattelee, että voisi tuoda enemmänkin porukkaa/sukulaisia, kun tilaa olisi enemmän. Ei se nyt niinkään käy, jos veljeni olisi myös "omistaja" ottaen huomioon hänen kolmivuorotyönsäkin jne.
Miten saisin vaikutettua isääni ? Isä sanoi, ettei kuitenkaan aio antaa veljelleni mitään "suosiolahjaa" taikka tehdä hänen hyväkseen testamenttia, että hän saisi enemmän kuin me muut (Joo, olisihan se aikamoinen tilanne, että perheen musta lammas palkittaisiin...) Kaikki riippuu nyt siitä, kuinka rationaalinen isä on ja kuinka altis äitini manipulaatiolle (poikaansa hyysäävä ja paapova kanaemo)... Itse teen hartiavoimin taas töitä isän ajatusten kääntämiseksi toiseen suuntaan. Miksi pitäisi väen väkisin synnyttää sellainen tilanne, josta jo etukäteen voi ennakoida, että syntyy vain lähinnä ongelmia (muodossa jos toisessa)..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi jösses. Asiahan ei sulle kuulu tippaakaan. Missä se ongelma mukamas on? Omistusosuudet kun on selvät alusta alkaen eikä kukaan osaa ennustaa edes sitä missä järjestyksessä suku kuolla kupsahtaa
Olen kanssasi aivan samaa mieltä, että nuo äitisi/vanhempiesi suunnitelmat ovat ongelmien alku tai ainakin hankaluuksien. Hankaluuksia monella tasolla, ei vain omistajuudessa. Päihde ongelmainen aikamiespoika ikääntyvien vanhempien kanssa samassa huushollissa - ei yvältä kuulosta.
En kyllä yhtään tiedä, miten saisit vanhempasi järkiintymään. Onko veljelläsi pelivelkoja? Miltä tulevaisuus näyttäisi tässä valossa? Jos hän velkaantuu, miten kävisi asunnon? Kysypä vanhemmiltasi ovatko tätä ajatelleet?
Asiatonta morkkaamista .
Onko edes todistettavasti päihde ongelmallinen. Veli voi olla jopa täysin kunnollinen reipas mies.
Sisko voi olla narkkari jolla on mielenterveys ongelmia.
Vanhemmat haluaa turvata perintönsä narkkari lapseltaan.