Olen vuosia, lähemmäs kymmenen vuotta taistellut syömisongelmien kanssa. Varsinaista diagnoosia minulla ei ole, mutta suhteeni ruokaan on aina ollut kieroutunut. Laihtumista, lihomista, ahdistusta, ahmimista, itkua. Kysymyksiä, miksi olen lihava? Miksen voi olla laiha.
Nyt kuitenkin olen päättänyt, että nyt jos koskaan, opettelen syömään niinkuin normaali, normaali painoinen ja onnellinen ihminen syö. Syön normaaleja ruoka-annoksia päivässä, normaalia, kunnon ruokaa, enkä täytä lautasta enää pelkästään salaatilla. Olen aloittanut siitä ruokamäärästä, mitä kehoni tarvitsee toimiakseen, se ei ole todellakaan vielä se määrä mitä minun tulisi syödä päivittäin ottaen liikkumiseni huomioon, mutta se on jo hyvä alku. Parin viikon kuluttua lisään kalorimäärää, yksi askel taas eteenpäin. Tämän taistelun aion voittaa.
Ajattelin, että onko kohtalotovereita? Välillä tämä käy niin raskaaksi, koska tuntuu, että koko keho täyttyy ruoasta ja turvottaa. Tekisi mieli palata vanhaan. Mutta periksi en tahdo antaa. Tahdon joskus lapsia, mutta en ennen kuin olen päässyt tästä ongelmasta, koska en halua että lapseni joutuvat koskaan elämään tälläisen ihmisen kanssa, joka elää oman helvettinsä keskellä. Jos joku on samassa vaiheessa tai käynyt tämän vaiheen läpi ja oppinut taas normaalin syömisen niin kertokaa kokemuksia, koska tämä rupeaa helpottamaan ja kehoni tottumaan isompiin ruokamääriin ilman tätä epämukavaa oloa.
Nyt kuitenkin olen päättänyt, että nyt jos koskaan, opettelen syömään niinkuin normaali, normaali painoinen ja onnellinen ihminen syö. Syön normaaleja ruoka-annoksia päivässä, normaalia, kunnon ruokaa, enkä täytä lautasta enää pelkästään salaatilla. Olen aloittanut siitä ruokamäärästä, mitä kehoni tarvitsee toimiakseen, se ei ole todellakaan vielä se määrä mitä minun tulisi syödä päivittäin ottaen liikkumiseni huomioon, mutta se on jo hyvä alku. Parin viikon kuluttua lisään kalorimäärää, yksi askel taas eteenpäin. Tämän taistelun aion voittaa.
Ajattelin, että onko kohtalotovereita? Välillä tämä käy niin raskaaksi, koska tuntuu, että koko keho täyttyy ruoasta ja turvottaa. Tekisi mieli palata vanhaan. Mutta periksi en tahdo antaa. Tahdon joskus lapsia, mutta en ennen kuin olen päässyt tästä ongelmasta, koska en halua että lapseni joutuvat koskaan elämään tälläisen ihmisen kanssa, joka elää oman helvettinsä keskellä. Jos joku on samassa vaiheessa tai käynyt tämän vaiheen läpi ja oppinut taas normaalin syömisen niin kertokaa kokemuksia, koska tämä rupeaa helpottamaan ja kehoni tottumaan isompiin ruokamääriin ilman tätä epämukavaa oloa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Heis! Olen aikaslailla samanlaisessa tilanteessa; takana monta vuotta vuorottain laihduttamista ja välillä taas ahmimista, mutta virallista sh-diagnoosia mulla ei ole.
Mun itseni on ainakin helpointa toistaiseksi syödä mekaanisesti ateriasuunnitelman mukaan. Jos vaikutan itse syömiseeni rupean vähitellen heti pienentämään annoksia ja lopulta taas laihdutan, kunnes taas kerran ahmiminen alkaa...
Tästä kierteestä on ihan älyttömän vaikeaa päästä eroon!!
Toivon teille voimia koitokseen. Itse opettelin sairaalassa syömään uudelleen, itkun kanssa. Pikkuhiljaa isonsivat annoksia ja mielestäni se sujui ihan ok verrattuna siihen että olin n. vuoden ilman lämmintä ruokaa (olin jostain saanut päähäni että lämmin ruoka lihottaa...) Kotia kun pääsin syöminen sujui hyvin ja suunnitelman mukaan (minulla oli paperilla ylhäällä milloin syödään mitäkin ja kuinka paljon), mutta sitten se pikkuhiljaa, kuin huomaamatta taas lipesi. Varmaan kun kukaan ei ollut vahtimassa aikuista ihmistä. Olen niin monesti vihannut itseäni tämän takia. Nyt on siis tilanne se että olen taas jättänyt lämpimän ruoan koska se tulee aina ylös, en jaksa enää tätä helvetin noidankehää. Terapeutti sanoi että no syö sitten kylmiä ruokia. Totta joo että edes jotain syön mutta tätäkö tämä tulee olemaan loppuelämäni? Toivon todella että edes joku onnistuu, minä en.
Vähän sama juttu OP, tiivistät ensimmäisessä tekstikappaleessa kaikki ajatukseni!
Olen yrittänyt opetella syömään ns normaalisti, välillä menee hieman paremmin, välillä huonommin. Tuntuu siltä, että kun kerran on sotkenut syömisensä ja saanut pakkomielteen poikasia päähänsä, siitä ei voi ikinä täysin parantua. Toivottavasti sinä tai joku muu osoitat tämän totemuksen vääräksi onnistumalla :D.
Tällä hetkellä ratkaisuni syömisiin on vähän erikoinen mutta jokseenkin toimiva... paastoan yhden päivän ja syön suhteellisen normaalisti seuraavana. Mutta koska se tuntuu turvottavan ja tulee ihan fyysisestikin huono olo, paastoan taas seuraavan päivän jne...
Noista hyvistä ja huonoista jaksoista, yleensä jos elämässä muutenkin kaikki menee hyvin, on mukavasti tekemistä muttei liikaa, syöminen normalisoituu helpommin. Ehkä vähän klisee, mutta kannattaa silti miettiä, mitä stressaavia asioita voisi elämästään karsia, jos se vähänkin auttaa.
olen enemmän ja vähemmän yrittänyt järkeistää syömistäni jo usean vuoden ajan, siinä kuitenkaan onnistumatta. olen ollut sairaalassa "bulimiakatkolla", jona aikana painoni nousi 6 kg kuukaudessa! olen saanut ohjeita, miten pitäisi syödä jne. Oma näkemykseni on vieläkin aika mustavalkoinen joko-tai ajattelumalli, josta haluaisin eroon.
yhteensä 20 vuotta sh:ta sairastaneena tiedän, miten vaikeata on suhtautua normaalisti ruokaan. Elimistökin on sen verran sekaisin, etten täyty aluksi normaaliannoksesta ollenkaan, sitten kuitenkin vähän ajan päästä tulee paha olo.
Yritän aina joka aamu uudestaan olla päivän ahmimatta ja oksentamatta, joskus jopa onnistun, mutta aikas harvoin. mutta en ole menettänyt toivoani missään vaiheessa.
Minulla on anoreksia josta nyt niin epätoivoisesti pyristelen (yritän ainakin) eroon, mutta normaalisyöminen on todella hukassa!
Ei mitään käsitystä mikä on normaali määrä, ei auta katsoa jotain ateriasuunnitelmaa kun se kuitenkin vaikuttaa aivan utopistiselle; eihän kukaan normaali ihminen syö niin paljon!
Lisäksi kun olen paastonnut jo ainakin 7 vuotta, maha ei kestä juuri mitään. Tulee kauheat kivut, turvotus, ilmaa valtavasti! En kestä sitä ja taas alan paastota. Mitä ihmettä oikein teen?!?
Olen kokeillut ottaa maitohappobakteeri valmisteita, mutta tuntuu että ne vaan pahentaa oloa! Mikään ruoka ei enää tunnu sopivan, vain kurkku, tomaatti, näkkileipä, maustamaton rasvaton jogurtti, laiha liha jos ei syö paljoa (joku 30 g kerralla). Kaikki muu tekee valtavat tuskat ja kivut, makaan vaan ja usein huudan kivusta!
Ainoa neuvo jonka saan, on, että pitää vaan vähitellen opetella. Että ainoa keino on alkaa syödä. Mutta miten??? Kun tulos on tuo?? En jaksa sitä päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, kenties vuodesta toiseen! Onko sekään elämisen arvoista kun invalidisoituu syömisen takia! :-(
Onko ketään joka olis tästä kierteestä päässyt ja miten? Ja miten kauan pitää kitua että edes vähän alkais helpottaa?? Kertokaa, pleace!!!!
voisitko päästä osastolle harjoittelemaan syömistä. Varsinaiset syömishäiriöosastot eivät aina ole parhaita mahdollisia, mutta vaikka joku tavallinen osasto, jossa hoitajat ja lääkäri kuitenkin olisivat perillä tilanteestasi.