Voiko korvien liika tukkoisuus aiheuttaa tinnitusta?

Toissa iltana kun istuin yksin rauhassa huoneessani, houmasin että minulla on suht kovavolyymistä tinnitusta. En aikaisemmin ollut huomannut sitä, mutta nyt kun sitä vain ajattelee ja ajattelee, se muuttuu koko ajan vain ahdistavammaksi. Vasen korvani on ollut tukossa jo jonkin aikaa. Voisiko se olla syy tähän tavallista kovempaan tinnitukseen? Silloin tällöin kun käyn soittamassa autotallissa kavereiden kanssa ja en pahemmin pidä kuulosuojaimia, loppuillan saa kuulla pientä tinnitusta joka on seuraavana päivänä jo ohi. Käyn silloin tällöin myös keikoilla ja en niissäkään usein suojaa kuuloani. Viime soittokerrasta on jo 3-5 päivää ja tinnitus alkoi toissa iltana. Osaisiko joku vihjata että vaikuttaako tuo korvan iso tukkoisuus tuohon piipitykseen??
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä vaan vaikuttaa korvan tukkoisuus tinnitukseen. Jos korvassa on vaikkua tai jotain muuta estettä, tinnitusäänen kuulee paremmin koska muut äänet eivät peitä sitä.

Oi jospa pääsisin aikakoneella taaksepäin, pitäisin kaikissa käymissäni konserteissa _kunnollisia_ korvatulppia. Etenkin tässä viimeisessä josta sain elinikäisen vinkunan päähäni.

Käytä siis sinäkin jatkossa _AINA_ korvatulppia kun melu on kova. Eli käytä tulppia _AINA_ bänditreeneissä ja konserteissa.

Selvästikin sinulla on herkät korvat, ja jos et NYT ala suojaamaan kuuloasi, menetät kuulosi ja saat tilalle tinnituksen.

Älä edes ala miettimään mitä kaverit tai muut sanovat jos käytät tulppia. Mieti vain sitä, että saat elinikäisen vaivan jos et käytä.

Äänestä

"Käytä siis sinäkin jatkossa _AINA_ korvatulppia kun melu on kova. Eli käytä tulppia _AINA_ bänditreeneissä ja konserteissa."

Juuri näin. Itselläni on ollut molemmissa korvissa jatkuvaa tinnitystä hiukan yli 10 vuoden ajan. En minä enkä lääkäritkään vain olla ihan varmoja onko syynä liian kovat äänet vai verenpaine (korkea verenpainekkin voi aiheuttaa tinnitystä). Silloin kymmenisen vuotta sitten minulla oli hiukan korkea verenpaine mutta ei enää ja korvat huutaa vieläkin. Tosin nykyään tinnitys on niin hiljaista, että en enää kiinnitä siihen mitään huomiota edes nukkumaan mennessä jolloin (yleensä) on hiljaista. Silloin aikoinaan tilanne oli toisin.

Äänestä
  • Niin unohdin kirjoittaa, että silloin kun tinnityksen ekan kerran huomasin olin itsekkin 16, tai saatoin olla jo 17. Vuosi sinne tai tänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


16v male kirjoitti:

Toissa iltana kun istuin yksin rauhassa huoneessani, houmasin että minulla on suht kovavolyymistä tinnitusta. En aikaisemmin ollut huomannut sitä, mutta nyt kun sitä vain ajattelee ja ajattelee, se muuttuu koko ajan vain ahdistavammaksi. Vasen korvani on ollut tukossa jo jonkin aikaa. Voisiko se olla syy tähän tavallista kovempaan tinnitukseen? Silloin tällöin kun käyn soittamassa autotallissa kavereiden kanssa ja en pahemmin pidä kuulosuojaimia, loppuillan saa kuulla pientä tinnitusta joka on seuraavana päivänä jo ohi. Käyn silloin tällöin myös keikoilla ja en niissäkään usein suojaa kuuloani. Viime soittokerrasta on jo 3-5 päivää ja tinnitus alkoi toissa iltana. Osaisiko joku vihjata että vaikuttaako tuo korvan iso tukkoisuus tuohon piipitykseen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu