Topeliuksen satukirjanen on jatkoa huippusuositulle joulusatukirjalle: nyt runot ja sadut vievät keväisiin tunnelmiin.
Kevään tuloa voi nyt odotella yhdessä satusetä Topeliuksen ja taiteilija Rudolf Koivun kanssa.
Ilta-Sanomat ja WSOY julkaisivat kevään tulon kunniaksi kirjasen, jossa on Topeliuksen ihanimpia kevät- ja kesäsatuja sekä runoja. Kirjan kuvitukset ovat arvostetun Rudolf Koivun klassikkotöitä.
”Topeliuksen rakkaimmat kevätsadut” -kirjasessa kerrotaan muun muassa auringon sodasta, kalojen elämästä meressä ja kirkon kukosta. Kirjassa on myös kauniita runoja muun muassa valkovuokoista ja puista – sekä ajankohtaan sopivasti huhtikuun viimeisestä päivästä.
Kirjanen herättänee varttuneissa lukijoissa varmasti paljon muistoja ja on myös tapa välittää perinteitä eteenpäin nuoremmille sukupolville.
Kirjanen on jatkoa joulun alla ilmestyneelle ”Topeliuksen rakkaimmat joulusadut” -teokselle, joka oli niin suosittu, että teos pääsi monesta kaupasta loppumaan kesken. Nyt ilmestynyttä kokoelmaa ei ole ennen tässä muodossa julkaistu.
Zacharias Topelius (1818–1898) teki merkittävän uran toimittajana, historioitsijana ja kirjailijana, mutta parhaiten hänet muistetaan juuri saduistaan sekä laulujen sanoituksista.
Taidemaalari Rudolf Koivun (1890–1946) mestarilliset kuvitukset vievät katsojan menneisiin maisemiin ja metsän eläinten ja luonnon lumoavaan maailmaan. 32-sivuisessa värikkäässä kirjasessa on toistakymmentä Koivun piirrosta. Topeliuksen rakkaimmat kevätsadut -kirjasta myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa, ja se maksaa 3,90 euroa Ilta-Sanomien hinnan lisäksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.