Soini ei uskontonsa vuoksi kannata aborttia. Se on hänen oma asiansa, eikä vammauta ketään.
Abortti on Suomessa laillinen ja ei mitään ongelmia, etteikö raiskattu sitä saisi.
Abortteja tosin tarvitaan lisää kun kokoomus, kepu, sdp, vihreet, rkp, vasurit haluaa tänne lisää raiskaajia.
Ai niin, asiastahan ei saa puhua ??
Eihän mediakaan niistä puhu kun hallitus on niin määrännyt ja ohjeistanut.
14-vuotias koulutyttö Hena Akhter tuomittiin islamilaisella fatwalla, eli imaamin antamalla uskonnollisella määräyksellä, julkisesti ruoskittavaksi. 101 ruoskaniskua käsittänyttä rangaistusta ei ehditty suorittaa loppuun asti, sillä Akter menetti tajuntansa jo 70 iskun jälkeen. Verissäpäin sairaalaan toimitettu Akter todettiin kuolleeksi ja virallinen ruumiinavaus löysi kuolinsyyksi itsemurhan. Mitään merkkejä raipaniskuista ei löytynyt kirjattavaksi sen jälkeen, kun veri oli pyyhitty pois ruumiin iholta.
Imaamin mukaan Hena Akter oli ruoskittu osallisuudesta aviorikokseen. Hän oli serkkunsa Mahbub Khanin pojan luokkatoveri ja siten usein tekemisissä kolme kertaa itseään vanhemman serkkunsa Mahbubin kanssa. Lasten naiminen on islamilaisissa maissa melkoisen normaalia touhua, joten aikansa Henaa koulumatkoilla koeteltuaan Mahbub onnistui pysäyttämään kotinsa ulkovessaan matkalla olleen tytön ja kantamaan tämän pensaikkoon. Sitten Mahbub hakkasi Henasta turhat estot pois ja teki hänestä naisen. Mahbubin vaimo kuuli Henan huudot ja arvasi tapahtuneen. Hän kävi pieksämässä kevytkenkäiseksi arvaamansa Henan. Ja seuraavana päivänä paikallinen islamilainen pappi julisti tuomionsa. Tytölle 101 ruoskaniskua ja miehelle 201 iskua. Miehen onnistui tietysti paeta tuomiota.
Näin "maltillisessa" ja "demokraattisessa" islamilaisessa Bangladeshin valtiossa. Tätäkään uutista ei luultavasti noteerata Suomen korporaatiomediassa, jonka toimenkuvaan kuuluu islamin valkopeseminen ja "aitoon monikulttuuriin" liittyvän barbaarisuuden parhain päin selittely. Myös islamilaiselle sharia-laille löytyy suomen mediaeliitin ja älymystön keskuudesta ymmärtäjiä ja puolustajia, mutta se on toinen juttu.
Koko uutinen täältä englanniksi:
Eläköön Islam ja monikulttuurisuus ???
http://www.cnn.com/2011/WORLD/asiapcf/03/29/bangladesh.lashing.death/index.html?iref=obnetwork

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa tuo islam.
Kun Halonen käväs tuollakin yksityiskoneella värväysmatkalla, niin muistikohan varmasti sanoa että suomessa on paljon nättejä tyttöjä jotka on iltaisin ulkona ja harrastusten parissa ilman veljeä tai Isää.
Mutta miksi Soini palkkasi puolueen vaalityömieheksi Matti Putkosen, joka on tuomittu raiskauksesta ???
Tuohon en osaa vastata. Pitäs kysyä Soinilta tai joltain muulta sen puolueen johtajista.
Rikollisia tai rikoksia tehneitähän on monissa puolueissa.
On rattijuoppoja, huumeitten käyttäjiä, pedofiilejä, löytyypä ihmisen autolla tappanutkin, salakuljettajia, karaanteenin kiertäjiä, talosrikollisia.
Koko ihmiskirjo sieltä löytyy. Jotkun on kärähtäneet toiset ei jotkun on myöntäneet rikoksensa, toiset taas kieltäneet.
Onhan se Berluskoonikin paavin miehiä, että ei ne niin hurskaita aina.
Tämä keskusteluketju valottikin taas erinomaisesti Haapaveden asioita. Mitenkähän Uudessa Seelannissa lampaidenhoito sujuu kun on tuo pääsiäinenkin tulossa?
Soini ajaa vimmatusti lisää ydinvoimaloita. Niiden liepeillä voi radioaktiivisesta säteilystä saada keskenmenon. Minusta sekin elämä kaipaisi suojelua.