Janne Kuusi: Vapaus

Elokuvantekijänä tunnettu Kuusi on julkaissut ensimmäisen romaaninsa (Like 2010) . Melkoiset paketin setä onkin kokoon käärinyt. Lähitulevaisuuteen ajoittuva tieteis- ja kauhukuvitelma kuuluu kai dystopia-nimikkeen alle. Karun kuvan kehityksestä saa, jos tämä toteutuu.
Monella tasolla liikutaan ja yhteiskuntakritikin kohde on selvä: Äärimmilleen viety markkinaliberalismi ja talouskasvun silmitön ylistys ainoana autuaaksi tekevänä. Osansa saavat niin mainostoimistobisneksen sonnansyöttäjät kuin yksityisen turvafirmatoiminnan laajeneminen koko elon piiriä kontrolloimaan.
Massiivinen (446 s.) tarina kerrotaan lähinnä yhden henkilön kokemusten kautta. Menestyvä mainosmies Antti K liikkuu lähellä vallan sisäpiiriä. Rouvansa toimii valtaan pyrkivän Vapauspuolueen johtoryhmässä ja Antti suunnittelee puolueelle valtaan pääsemistä edistävää mainontaa. Antin toimisto on tietennii nimeltään Totuus, koska se ei valehtele vaan paljastaa perimmäiset ostomotiivit liki joukkopsykoosin keinoin. Vapauspuolue tarjoaa yksinkertaisia ratkaisuita kaikkiin ongelmiin, kunhan puolue vain pääsee valtaan. Kaikki talouskasvun esteet, kuten työehtosopimukset tai sosiaaliturva on raivattava pois. Jotain tästäkin ajasta, kai?
Herkullista on Kuusen kuvaus mainosmaailmasta. Ylilyövää, tottakai, mutta olennaisia toimintatapoja kärjistäen ja satirisoiden kuvaavaa. Mainostoimiston riviväellä ei ole ihmisarvoa ja töitä riittää vain niin kauan kuin hyöty on imetty tekijästä.
Toimiston omistussuhteiden sisäpiirijuonittelujen johdosta Antti lavastetaan syylliseksi kuolemantuottamukseen liikenteessä. Tuomio on pitkä, ja vankeinhoitopalvelut ulkoistettu Tyynen meren saarelle. Samantien käydään vaalitkin ja uusi voittaja, Vapaus, muuttaa käytäntöjä niin ettei osasuoritus tule kyseeseen. Kuusi vuotta on kuusi vuotta eikä puolet.
Suunnilleen tässämain tarina alkaa hajota. Valitettavasti. Vankila onkin luostari joka ottaa vankeja vastaan Suomen valtion avustuksen korvaukseksi. Antti K kokee sekavia uskonnollisia höperehtimisiä ja munkkeutuu vuosien mittaan.
Kotimaan tilanteesta Antti ei ole selvillä kun valtion ja luostarin yyya-sopimus yhtäkkiä katkaistaan ja Antti lähetetään Suomeen lopputuomiota sovittamaan.
Kovasti on komento muuttunut Vapauspuolueen valvonnassa. Vankiloita hoitavat ylikansalliset turvallisuusfirmat ja työtavat tuttuja vaikkapa Irakin sodan vankiloista. Maksimoiden kerrottuna, pikanttina yksityiskohtana ainoa sallittu hallintokieli, englanti.
Tuomion kärsimisen jälkeen seuraa luokittelu ja uuden yhteiskuntatunnuksen tatuointi päähän. Ihmisreservi luokitellaan A, B, C ja D porukkaan. Valtaapitävät Aata, yrittäjiksi siirretyt työläiset Betä, C-ryhmä on lähinnä orjia jotka asuvat kaatopaikkaghetoissa ja saavat hieman ruokaa 12 tuntisen työpäivän vastikkeeksi. Entisenä vankina Antti on tietennii C-luokkaa ja pääsee lopulta rakentamaan Ford-yhtiön pääkonttoria Kaivopuiston kallioille. Eteläsatama on täytetty ja siihen rakannettu Totuus-konsernin päämaja. Hieno visio. Rakentaminen tehdään käsipelissä, ihan 50-luvun tapaan, koska työvoima on ilmaista ja itsestään lisääntyvää reserviä. Kouluja ei ole ja lapset siirtyvät työläisiksi noin 12-vuotiaina. Aivan parhaaseen impivaaralaistyyliin.
Ghettoelämän yksityiskohdat Kuusi on miettinyt tarkoin, ihan olematonta ruokahuoltoa ja hygieniapalveluita myöten. Taustalla mielessä pyörivät kuvat keskitysleireiltä tai Kiinan lapsivoimin käyvästä teollisuudesta. Karua, mahdotonta, mutta niin lähellä tosiolevaista.
Vastarinta kytee ja jälki on hirmuista. Samaa luokkaa kuin armaassa isänmaassamme hieman vaille sata vuotta sitten.
Kaiken tämän seksin, sonnan ja sadismin läpi kulkee tietennii rakkaustarina Antin nuoruusihastuksen, Siljan kanssa. Ajottaisena kertojana Silja antaa kai sitä kaivattua naisnäkökulmaa. Koko karmeudessaan, sorron ja nälän keskellä. Sekaan sotkettu epävarmoja isyysjuttuja, maailman kiertolaisvuosia ja hutun huippuna kaikennäkevä ikuinen tarkkailija, joka välillä hyppää tarinaan Osallistujaksi.
Eli tiivistystä ja jämäköittämistä tarina olisi kaivannut. Nyt juttu välillä laahaa paikallaan ja lainaa muista vastaavista dystopioista, tietäen tai tietämättään.
Suosittelen varauksin, ei ole kevyttä luettavaa vaikka hetkittäin satiirin pirukin kurkkii kirjoittajan olan takaa.