Jepjep, tässä sitä nyt ollaan, onnellisesti raskaana..
Raskautuminen onnistuikin todella nopeasti, ehkä vähän turhankin nopeasti, jotenkin luulis että siinä kestäisi kauemmin kuin kahden kierroksen yriktykset.
No, nyt on viikkoja kasassa jo 22 6, ja voi tsiiissus...
Näin ei varmaan saisi sanoakaan, mutta välillä toivon että en olisi onnistunut tulemaan raskakkasi ollenkaan...
Alku oli täynnä pahoinvointia ja väsymystä, öisin ei pystynyt nukkumaan pahoinvoinnin takia. Töissä kuitenkin jaksoi.
Kun oli alku takana, odotin jo että piristyisin ja olo paranisi, mutta ei...
Ensin sairaslomalla viikon kammottavan päänsäryn takia (päiväkodissa ei oikein pystynyt silloin olemaan, yksin jossain toimistossa olisi ehkä pärjännyt), eikä mitään kunnon kipulääkkeitäkään saa ottaa. Onneksi hieronta auttoi siihen, kun sai pahimman jumituksen auki. Tissit vaan kasvoi vielä entisestään ja niin nopeasti että ryhti meni täysin mönkään jne...
No, oli minä sitten pari viikkoa taas töissä, ja olo olikin vähän parempi, niin sitten heräsinkin aamuyöstä kamaliin vatsakipuihin, todella kivulliaat supistukset... Päivystykseen--> naistentautienpoliin ultraan --> viikon lepo...
Tilanne rauhoittui, liikkuminen vain sattui, mutta meni ohi kun lepäsin eikä tarvinnut lapsia töissä nostaa.
Viimeisin hasutus: Kamala rintakipu, kun jokin hermo tai elin nyt on puristuksissa kylkiluun alla. Välillä ei pysty liikkumaan mihinkään suuntaan, välillä kipu aiheuttaa niin pahaa oloa että pakko oksentaa.
Mitään ei voi tehdä kuulemma, pitää vaan odottaa jos jumissa oleva siirtyisi muualle, tai sitten kipu loppuu viimeistään synnytyksen jälkeen....
Jep, tulee varmaan vastuaksia tyyliin "Et ansaitse lasta kun noin paljon kitiset" ja "miten kestät synnytyksen jos muka nyt jo on noin vaikeeta" mutta enpä juurikaan välitä siitä.
Sen vain tiedän että tämä lapsi on kyllä ensimmäinen, ja viimeinen.
Ja olen niin kateellinen niille joilla on helppo raskaus=)
ja joo, tiedän että pahemminki voisi ola, raskausdiabetes, raskaushepatoosi sun muut kaikki mitkä löytyy....
Ja myötätuntoni kaikille joilla on hankalaa olla raskauden aikana.
Raskautuminen onnistuikin todella nopeasti, ehkä vähän turhankin nopeasti, jotenkin luulis että siinä kestäisi kauemmin kuin kahden kierroksen yriktykset.
No, nyt on viikkoja kasassa jo 22 6, ja voi tsiiissus...
Näin ei varmaan saisi sanoakaan, mutta välillä toivon että en olisi onnistunut tulemaan raskakkasi ollenkaan...
Alku oli täynnä pahoinvointia ja väsymystä, öisin ei pystynyt nukkumaan pahoinvoinnin takia. Töissä kuitenkin jaksoi.
Kun oli alku takana, odotin jo että piristyisin ja olo paranisi, mutta ei...
Ensin sairaslomalla viikon kammottavan päänsäryn takia (päiväkodissa ei oikein pystynyt silloin olemaan, yksin jossain toimistossa olisi ehkä pärjännyt), eikä mitään kunnon kipulääkkeitäkään saa ottaa. Onneksi hieronta auttoi siihen, kun sai pahimman jumituksen auki. Tissit vaan kasvoi vielä entisestään ja niin nopeasti että ryhti meni täysin mönkään jne...
No, oli minä sitten pari viikkoa taas töissä, ja olo olikin vähän parempi, niin sitten heräsinkin aamuyöstä kamaliin vatsakipuihin, todella kivulliaat supistukset... Päivystykseen--> naistentautienpoliin ultraan --> viikon lepo...
Tilanne rauhoittui, liikkuminen vain sattui, mutta meni ohi kun lepäsin eikä tarvinnut lapsia töissä nostaa.
Viimeisin hasutus: Kamala rintakipu, kun jokin hermo tai elin nyt on puristuksissa kylkiluun alla. Välillä ei pysty liikkumaan mihinkään suuntaan, välillä kipu aiheuttaa niin pahaa oloa että pakko oksentaa.
Mitään ei voi tehdä kuulemma, pitää vaan odottaa jos jumissa oleva siirtyisi muualle, tai sitten kipu loppuu viimeistään synnytyksen jälkeen....
Jep, tulee varmaan vastuaksia tyyliin "Et ansaitse lasta kun noin paljon kitiset" ja "miten kestät synnytyksen jos muka nyt jo on noin vaikeeta" mutta enpä juurikaan välitä siitä.
Sen vain tiedän että tämä lapsi on kyllä ensimmäinen, ja viimeinen.
Ja olen niin kateellinen niille joilla on helppo raskaus=)
ja joo, tiedän että pahemminki voisi ola, raskausdiabetes, raskaushepatoosi sun muut kaikki mitkä löytyy....
Ja myötätuntoni kaikille joilla on hankalaa olla raskauden aikana.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän sulla ole ihan oikeus valittaa, jos on paha olla...
Mulla on raskausdiabetes ja ylipainoa, mutta raskaus on ollut helppo ainakin tähän asti. Alkuraskaudessa oli vähän aikaa pahoinvointia, mutta siinäpä se. Ei kipuja ja olo on nytkin mitä mainioin. Viikkoja kasassa about saman verran kuin sulla.
Mä luulen, että mun kiukuttelut alkaa loppuraskaudessa, kun olen ihan valas enkä pääse liikkumaan kunnolla jne. Tai eihän niin välttämättä käy. Mutta en jaksa miettiä sitä nyt. Nautin tästä hyvästä olosta. :)
Mutta tosiaan, kyllä mun mielestä jokaisella odottavalla äidillä on oikeus valittaa, jos ei olo ole hyvä. Ja turha kenenkään on väittää, ettei ansaitse lasta... Ei siitä voinnista voi tietää ennen kuin sitten vasta, kun on raskaana.
Niin, ansaitseehan ne isätkin lapsensa, vaikkeivat joudu ollenkaan kärsimään, joten mikä velvollisuus äidillä on olla jokin pyhä maria ja esittää, että kaikki on upeaa? :-)
Itse olen tässä rv 17 tienoilla jo ehtinyt moneen kertaan miettiä, että mikä raskaudessa muka on niin hienoa? Onhan se toki henkisesti palkitsevaa ajatella, että tuolla sisällä kasvaa pieni ihminen, ja varsinkin ultrassa mieli herkistyi oikein todella, mutta kun suurimman osan aikaa on vain pahoinvointia, väsymystä ja kipuja, niin on tästä mielestäni hohto aika kaukana... Jos vain olisi mahdollista saada oma biologinen lapsi olematta raskaana, kuten se isillä näppärästi käy, niin käyttäisin tilaisuuden hyväkseni ilomielin! Itselläni ei ole minkäänlaista pakottavaa tarvetta kokea henkilökohtaisesti raskauden ja syntymän ihmettä, vaikka se aikamoinen ihme kieltämättä onkin.
Toivottavasti olo tästä vähän ajan myötä paranee ja toivottavasti ensimmäiset potkut saavat mielen muuttumaan, mutta juuri nyt voisin kyllä helposti vaihtaa osia lapsen isän kanssa. Mokoma saa vielä harrastaa koko raskauden ajan kaikki urheilulajeja, jotka itseltä on kielletty... Myönnän olevani kateellinen!
Tsemppiä ja jaksamista sinulle, toivottavasti vointi paranee pian!
ja pahemmaksi menee kun vauva syntyy joutuu kato jättämään ne omat tarpeet ja valitukset toiselle sijalle. Vauvahan vaatii tunnetusti äitiä 24/7. Ei voi enää ajatella joka hetki omaa napaa,toisille se ottaa kovemmalle. Wc ssä käyminenkin lienee sinulle vielä itsestään selvyys? Kohta ei ole kun reilu 1v kitisee jaloissa. Ainahan voi tietty antaa lapsen pois jos käy elämä liian raskaaksi,vaikka jollekin joka oikeesti haluaa lapsen ja on henkisesti valmis vanhemmaksi.
Niinpä niin... siinähän sitä nyt sitten vihdoin tulikin...
Jos on paha olla, ei se tarkoita, etteikö oikeasti haluaisi lapsia ja olisi valmis vanhemmaksi. Pieni valitus silloin tällöin auttaa ihmistä pysymään järjissään. :) Jos ei koskaan valita mistään, niin kyl se paha olo viel jossain vaiheessa tulee ulos, ja yleensä vielä pahemmassa muodossa kuin valituksena... Ei ole tervettä pitää pahaa oloa liian pitkään sisällään..
totta, totta... mun elämä muuttui täysin kun lapsi vihdoin syntyi pian 4 vuotta sitten... raskausaikana ajattelin että sitten kun syntyy, voin viedä sen hetkeksi hoitoon että saan pienen hetken itselleni. en tajunnut, että lapsi on sydämessä vaikka sen hoitoon viekin ja äidinvaistot ei anna rauhaa kun miettii kuinka lapsi pärjää! vaikka kuinka halusin levätä ja nukkua pahoja univelkoja pois niin eipä onnistunut kun lapsi oli mummolla pari tuntia. koin kovin raskaaksi äidiksi tulon, vaikka lapsi oli hyvin toivottu. sitä ei osannut etukäteen edes kuvitella, kuinka uusi ihminen on täysin riippuvainen äidistä. ja pienen ihmistaimen elämä on vain minun varassa. siihen vielä koliikki päälle ja lapsen isä löysi uuden niin avot! kaikki sanoi silloin, että koliikki menee ohi jne...no menihän se, vuoden ikäisenä alkoi selittämättömäs itkut loppua ja nyt tuo aika on hämärä muisto vain :) 4-vuotias lapsi tekee paljon asioita itse, parin vuoden päästä menee jo eskariin. niin ne lapset kasvaa ja lapsuuden aika on lyhyt.
nyt odotan toista ja uskon että nyt kaikki on helpompaa. olen jo äiti eikä vastuu pelota enää :) on suuri kunnia olla äiti, hyvässä ja huonossa. esikoisen vauva-aikana hoidin lasta yksin, enkä päässyt vessaan, suihkuun saatikaan syömään ikinä rauhassa. vauva huusi kokoajan. piti kannella jatkuvasti, ei jaksanut möllötellä esim. sitterissä. paskalla piti käydä huutava vauva sylissä, tähtihetkiä! no, ei toinen voi olla ainakaan pahempi...
Ei muuta kuin tsemppiä sinne!
Raskaus on kyllä usein aika lailla ylimainostettu juttu. On ihanaa tuntea oman lapsen kasvavan, mutta ei se aina niin herkkua ole kuin voisi päätellä (naisten)lehtikuvista, joissa odottavat äidit hehkuvat onnesta.
Raskauteen liittyy helpoissakin tapauksissa aika paljon kiusallisia vaivoja, joista ei puhuta, esim. närästystä, kovaa vatsaa, ilmavaivoja, selkäsärkyjä, virtsatientulehduksia, väsymystä, inkontinenssia jne. Lisäksi montaa mietityttävät taloudelliset asiat, miehen tuleva osallistuminen vauvanhoitoon, oma jaksaminen, oman vartalon suuret muutokset jne.
Minulta myös myötätuntoni teille, jotka olette sattuneet saamaan vaikeamman raskausajan.
Samaa mieltä olen, ei tämä varsinaisesti ole mitään elämän parasta aikaa... Mutta se lohduttaa että tämä loppuu jossain vaiheessa, ja se lopputulos on ihana. Ja nimimerkki "itsekästä?" -kasva aikuiseksi, tekopyhyys on aika vanhanaikaista.
Kiitos vastanneille=) On kyllä helpottavaa lukea että on muitakin joiden mielestä raskaus ei olekaan parasta aikaa naisen elämässä.. jotenkin vain tuntuu että olisi jonkinlainen tabu puhua siitä, ja tuntee itsensä huonoksi äidiksi jo ennen synnytystä kun ei nautikaan joka hetkestä..
Minä olen ihmetellyt kun joka paikassa sanotaan raskausajan olevan ihaninta aikaa maailmassa, kuinka hiukset ja kynnet kukoistaa, elämä maistuu ja kuinka vauvan synnyttyä tulee ikävä sitä vauvamahaa....
Minä olen rv. 28 plus, ja todellakin odotan että pääsen eroon "siitä ihanasta vauvavattasta". Odotan että kilot tippuisivat ja palautuisin joskus lähtöpainooni.
Suorastaan inhoan kun on koko ajan pissahätä, huono olo, polvet sattuu, peräsuoli sattuu välillä istuessa, ikuinen ruoan himo, ei pysty nukkumaan, kauhea huoli vauvasta, ja lähes koko ajan on pakko juoda jotakin tai kotoa lähtiessä ottaa pullo mukaan, sillä välillä tuntuu että pyörtyy ja siihen auttaa vesi... Töissäkään en ole pystynyt käymään ikuisuuksiin (raskas työ).
Siltikään vaikka kuinka valitan ja inhoan raskausvaivojani tai oireitani, en koe olevani huonompi äiti kun se, joka päivästä toiseen hymyilee ja silittelee pallomahaansa.. :)
Mutta siis, lapsi on odotettu sekä rakastettu, oireet eivät. Ensimmäinen raskaus joten en tiennyt mitä on edessä, toivottavasti ensikerralla osaan suhtautua paremmin kaikkeen :)
Mutta mitä minä en tekisikään vauvani vuoksi
Mulla oli helppo raskaus, mutta siltikään en tykännyt raskausajasta. Nyt odotetaan toista lasta kuitenkin, mutta jo etukäteen valitin miehelle, että en haluaisi olla raskaana uudestaan. Lapsen kuitenkin haluan, joten pakko se on tämä raskaus käydä läpi.
Tsemppiä sulle. Varmasti rankkaa ja valita ihan rauhassa!! Ei sitä tarvitse tosiaan esittää hehkuvaa onnellistä naista, jos olo on tukala ja hankala.